Hyvää joulua ja Idearikasta Uutta vuotta 2013!

Maaliskuun lopulla tulee kolme vuotta, kun aloitin tämän blogin tuottamisen. Ajatus oli, että muutamaksi kuukaudeksi riittää viikko / juttu -tahdilla kirjoittamista. Nyt on 141 juttua kirjoitettu, muutama vierailevien tähtien tekemänä. Niitä toivon edelleen lisää tai edes vinkkejä mistä pitäisi kirjoittaa.

Pikkuhiljaa kävijämäärä on kasvanut. Tähän mennessä laskurin mukaan noin 12 200 eri ihmistä on sivuilla pyörähtänyt. Reilusti joka toinen heistä palaa sivustolle uudelleen. Säännöllisesti vähintään kerran kuussa blogissa kävijöiden määrä lähentelee tuhatta henkeä. Onhan se paljon!

Yritetään keksiä kirjoitettavaa edelleen. Nyt on syytä joulunpyhät hengähtää, meidän kaikkien.  Kiitos lukijoille!

Kaksi vuotta Salpalinjan parissa

Kirjoittaja on Elina Lyijynen Lappeenrannasta, joka kahden vuoden ajan on sikäläisenä Salpalinjan hanketyöntekijänä ansiokkaasti nostanut linnoitusta ihmisten ilmoille.

 

Hanketyön alkaessa tammikuussa 2011 yksi ensimmäisiä julkaisuista johon tutustuin, oli Reino Arimon Suomen linnoittamisen historia. Siinä kerrotaan vuoden 1944 suunnitelmista rakentaa Salpalinjan etupuolella Vilajoki-Saimaa linja eli VS-linja, joka olisi kulkenut Vilajokea myöten Ylämaan Lahnajärvelle, josta edelleen Simolan ja Hanhijärven kautta Lappeenrantaan. Tässä vaiheessa jokin kliksahti kohdalleen, sillä ehdin marjastaa vuosia Sirkjärven ja Säämälän välisissä metsissä ja omilla mailla oli ainakin yksi konekivääripesäkkeen paikka. Eli olin asunut tietämättäni melkein Salpalinjan etulinnoitteiden päällä. Henkilökohtainen kytkös tutkittavaan asiaa lisäsi motivaatiota.

Ilman Museoviraston tekemää Salpalinjan inventointia kaiken tiedon kerääminen ja oman alueen Salpalinjan hahmottaminen olisi ollut huomattavasti hankalampaa. Eri julkaisut sekä Salpalinjan salat -blogi loivat hyvän pohjan työlle. Muutamat arkistokäynnit ovat tuoneet nähtäville mielenkiintoisia asiakirjoja, mutta toisaalta ne ovat herättäneet lisää kysymyksiä oman alueen rakentamisesta. Resursseja arkistotutkimukseen pitäisi olla lisää, perimätieto muovautuu ajan kuluessa ja hankkeissa tehdyille haastatteluille olisi hyvä saada kiintopiste alkuperäisistä asiakirjoista. Paikallisen opastuksen tueksi tarvitaan tietoja rakentajista, parakkikylien ja toimintojen sijoittumisesta, louhoksista, tavaroiden hankinnasta paikallisilta yrityksiltä sekä alueen tiestöstä. Oman haasteensa muodostaa saarissa tapahtunut rakentaminen, mitkä asiat tehtiin saarilla ja mitkä mantereella ja miten kuljetukset hoidettiin? Tiedossa on, että esimerkiksi Voisalmen läheisessä Naurissaaressa oli rakentajia varten oma ruokala sekä paja, varsinaisen parakkialueen sijaitessa Voisalmensaaren puolella Piiluvassa. Rakentamista Voisalmensaaressa helpotti saareen vuonna 1938 valmistunut silta Tyysterniemestä kaupungin suunnasta.

Kaupunkialueella korostuu kertomisessa ajankuvaus, millaisia olivat Lappeenrannan kaupunki ja Lappeen kunta 1940-luvun vaihteessa ja sodan aikana tai mitä muita rakenteita alueeseen liittyy. Jonkinlainen ruuneberi saa olla kun alkaa sanallisesti Skinnarilan kerrostaloja purkamaan ja kertomaan, millainen oli muutaman huvilan ja maatilan kylä ja miten Salpalinja rakenteet siihen sijoittuvat. Vastaavasti Rutolassa on kerrottava alueen uittohistoriasta ja siitä miksi Myllylammen luolan päällä sijaitsee muuntaja. Kyseinen muuntaja kärsi muuten vaurioita luolan louhintatöiden aikana. Enso-Gutzeit vaati Linnoitustoimistoa rakentamaan uuden muuntajan maaliskuun alussa 1941 ja sen olisi oltava käytössä 1.5. uittokauden alkaessa. Tiedossa ei ole korjattiinko muuntaja vai rakennettiinko se uudestaan. Vastaus löytynee ajan myötä joko Sota-arkistosta tai Enso-Gutzeitin arkistosta.

Tässä joitain muita avoimia kysymyksiä. I Armeijakunnan alueella ehdittiin rakentaa valmiiksi alle 20 prosenttia kaikista kestolaitteista (valmiit, rakenteilla olevat ja valmiiksi suunnitellut) Arimo s.295. Tiedossa on, että Voisalmesta itään päin tutkittiin loppuvuonna 1940 noin 80 betonilaitteen rakentamista. Hyvin usein kuulee juttua, että siellä ja siellä saaressa on jotain kaivantoja, yhteyshautoja, pesäkkeitä ja sulkulinnakkeiden paikkoja jne., mutta näitä kaikkia ei ole inventoitu. Syyskuussa 1940 työryhmässä 113 eli alueella Voisalmesta itään työskenteli vajaat 700 miestä, se oli tuolloin suurin työryhmä I Armeijakunnan alueella. Työsaavutuksiksi todettiin 4 valmista tykkimonttua, 1729 metriä kallioon louhittua ampuma- ja yhdyshautaa. Konekivääripesäkkeitä oli valmiina 18 kpl ja työn alla 9 kpl, kalliokorsujakin oli jo työn alla 9 kpl. Mantereeseen poiketen alueelle ei tehty lainkaan kiviesteitä. Vaikka työt alkoivat joutuisasti Tuosassa ja muissa lähisaarissa, niin hieman ihmetyttää, ettei niissä ole tilastoitu yhtään kestolaitteita valmiiksi asti rakennetuiksi. Siirrettiinkö rakentamisen painopistettä länteen jo talven 1940–41 aikana ja mistä syystä?

Muista Salpalinjan luolista poiketen Rutolan luolat on tiilimuurattu. Mikä on ollut peruste muurauksille ja milloin päätökset on tehty? Toisen luolan alkuperäispiirustuksessa on luolan sisälle piirretty puinen parakki, mutta jo vuodesta 1944 lähtien luolat on merkitty puolustusvoimien kirjoissa räjähdysainevarastoiksi. Syy lienee sotatapahtumissa, oliko Rutolan etäisyys rintamasta sopiva räjähteiden säilytykseen?  Koulun vieressä olevaa luolaa käytettiin pitkään sodan jälkeen räjähdysainevarastona.

Kahden vuoden aikana on selvinnyt, että on olemassa selkeä tarve tutkia tarkemmin Kivijärven ja Saimaan välisen alueen rakentamista, ei vain sotahistoriallisena kohteena vaan myös osana alueen säilytettävää kulttuuriympäristöä. Lappeenrannan kaupungin laajentuessa länteen tulisi Salpalinjan kohteet huomioida rakentamisessa entistä paremmin. Työtä ja tutkittavaa olisi vaikka useammalle taholle, materiaalia olisi eri arkistoissa tutkittavana ja yleisöltä löytyy tarinoita Salpalinjasta joko omia kokemuksina tai perimätietona.

Tätä kirjoittaessa ei ole varmuutta työn jatkosta, mutta katsotaan mitä tuleva vuosi tuo tullessaan ja pääsenkö etsimään avoimiin kysymyksiin vastuksia. Esitetyt tiedot perustuvat haastatteluihin, Sota-arkiston ja Itä-Suomen sotilasläänin esikunnan aineistoihin.

 

ELINA LYIJYNEN

Salpavaellus, Laatuaikaa linjalla reittikuvaus

Salpavaelluksen oma sivusto, www.salpavaellus.net  kertoo kaiken oleellisen ensi kesän tapahtumasta. Reittikuvaukset löytyvät linkkeinä ja ovat tulostettavissa sivuston reitit-välilehdeltä ao reitin kohdalta.

Reittikuvaus

Laatuaikaa linjalla

Laatuaikaa linjalla –reitti

la 29.6. klo 9.00 – su 30.6.2013 klo 13.00

Virolahti – Miehikkälä, hinta 75 euroa / hlö , alle 15 v 40 euroa

Reittipäällikkö Sami Forsström  forsstrom.sami@gmail.com  0400 885 835

 

Ilmoittautumiset (kesk. 19.6.2013 mennessä) ja tiedustelut suoraan reittipäälliköille. Pankkiyhteys FI73 5268 0020 0034 77 BIC OKOYFIHH, saaja Salpavaellus –94. Osanottomaksuun sis. mm. kaikki ruokailut ja telttamajoitus.
 

Lasten ja nuorten Salpavaellus, Laatuaikaa linjalla -reitti

Lasten ja nuorten Salpavaellus on osa juhlavuoden 2013           Salpavaellusta, joka on jo järjestyksessään 20. Salpavaellus.

Kutsumme mukaan vuonna 2005 ja aiemmin syntyneet lapset ja nuoret huoltajan kanssa. Tässä on oiva tilaisuus viettää laatuaikaa erittäin kiinnostavassa ympäristössä tutustuen samalla johonkin todella ainulaatuiseen ja mieleenpainuvaan rakennuskokonaisuuteen. Isät, äidit, ukit, mummit ja kummit tai kuka vaan läheinen, laittakaapa kalenteriinne ylös päivät vain viikko juhannuksen jälkeen, 28. - 30.6.2013. Silloin järjestetään kaikille avoimen Salpavaelluksen yhteydessä erityinen Lasten ja nuorten Salpavaellus. Vaelluksen runko pohjautuu samaan reittiin, kuin kaikille avoin ”Eteläisen rantamaan reitti”, poikkeuksena on, että Lasten ja nuorten Salpavaellus-reitillä kuljettava matka on hieman lyhyempi ja vauhti sellainen, että jokainen kestää kyydissä. Matka kuljetaan jalan. Lisäksi Lasten ja nuorten Salpavaellus-reitillä koetaan muita unohtumattomia elämyksiä.

20. Salpavaellus esittelee edelliskertojen tapaan viime sotien aikaisen suomalaisen maanpuolustustahdon kestävää monumenttia - Salpa-asemaa – niin hyvin kuin vain Suomen parhaimmistoon kuuluvat Salpalinja-oppaat pystyvät. Se retki ei vähällä unohdu. Kannattaa innostua ja osallistua!

Tapahtuman järjestävät Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden reserviläisjärjestöt. Puolustusvoimat tukee tapahtumaa. 20. juhlavaelluksen suojelijana on Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen.

Laatuaikaa linjalla -Salpavaelluksen kulku

Jalan kuljettava matka kokonaisuudessaan on n. 12 km, la - su.

Vaellus alkaa la 29.6.2013 klo 9.00 Miehikkälästä (yleinen ohje saapumisesta). Vaellus alkaa ja päättyy Salpalinja-museolla Miehikkälässä.

Lähtöpaikalla esittely osallistujille, kerrotaan yleisesti Salpalinjasta, turvallisuusohjeet ja karkea aikataulu.

MIEHIKKÄLÄ, SALPALINJA-MUSEO

Salpalinja-museon alue on osa Salpalinjaan kuuluvaa puolustusketjua, jonka rakentaminen aloitettiin 1940. Se sijaitsee Raslanmäen ympäristössä Taavetintien molemmin puolin.

Tutustutaan mm. teräsbetoniseen konekiväärikorsuun ja imubetonimenetelmällä valettuun miehistökorsuun eli pallokorsuun sekä betoniasemaan, linnoitteiden valmistus aikoinaan on vaatinut paljon betonia. Korsujen ympäristöissä nähdään entisöityjä kenttälinnoitettuja yhdys- ja taisteluhautoja tuliasemineen. Alueella on panssarivaunuesteitä kiviesteinä sekä maahan kaivettuina kaivantoesteinä.

RAKOLANTIETÄ

Salpalinja-museolta vaelletaan Rakolantien suunnassa Hyyhmävuoren itäpuolelle. Kohteina Rakolantien molemmin puolin, mm. panssaritorjuntatykin pesäke, konekiväärikorsu sekä kahden konekiväärin korsu. Rakolantien pohjoispuolella on kenttälinnoitettu tykistöasema.

HYYHMÄVUORI

Matka jatkuu Hyyhmävuori-nimiselle mäelle, jossa on kaksi keskeneräistä korsua

Piikinojansuon koillispuolella ovat teräsbetonista rakennetut konekiväärikorsu ja kahden konekiväärin kupukorsu

JERMULA

Häyhinlammen pohjoisrannalla on Salpapolkuun kuuluva leiriytymispaikka, jossa tutustumiskohteena on estekivilouhos.

12.30 Lounas Jermulassa

14.00 Matka jatkuu

RIIHIMÄKI

Tutustutaan kohteisiin Riihimäki-nimisen mäen ympäristössä. Riihimäessä on erikoisempia kohteita, kuten panssaritorjuntatykin ja konekiväärin kaksikerroksinen korsu sekä kolmikerroksinen panssaritorjuntakiväärille ja konekiväärille tarkoitettu korsu. Edellä mainitut ovat Salpalinjalla harvinaisia linnoituslaitetyyppejä.

KYLMÄLÄ

Matka jatkuu Riihimäen länsipuolelle, jossa Kylmälänlammen itärannalla on teräsbetonista tehdyt konekiväärikorsu ja panssaritorjuntatykin ja konekiväärin korsu.

VUOLTEENKOSKI

Vuolteenkosken kaakkoispuolella on teräsbetonista rakennetut konekiväärikupukorsu, panssaritorjuntatykin pesäke sekä majoituskorsu.

SÄKÄJÄRVI

Seuraavat kohteet sijaitsevat Säkäjärven vesistön länsirannalla, mm. teräsbetoninen konekiväärikupukorsu, konekiväärikupupesäke, konekiväärikupupesäkkeen ja miehistökorsun yhdistelmä sekä konekiväärikorsu.

 PYYHINLAMPI

Illansuussa saavutaan n 17.00 yömajoitukseen Pyyhinlammelle. Vaelluksen yö Pyyhinlammella on maaginen!

Pyyhinlammella nautitaan päivällinen, leiriydytään, saunotaan ja paikalla on myös kanttiini.

********************

Su 30.6.2013

6.30 Herätys

7.00 Aamiainen

n. 7.30 Vaellus jatkuu

 PULMIKAS

Kohteet sijaitsee Pulmikas-nimisen vakaveden länsipuolella, teräsbetoninen majoituskorsu sekä konekiväärikorsu, jonka ampuma-aukossa on harvinainen aukkopanssarirakenne.

 SOIKONVUORI

Soikonvuoren koillisosassa on kallioon louhittu kahden konekivääriaseman ja majoitustunnelin muodostama korsu, jonka rakentaminen on jäänyt keskeneräiseksi.

NIEMENKANGAS

Sijaitsee Soikonvuoren eteläpuolella, kohteen länsiosassa on teräsbetoninen tulenjohtokorsu ja idässä, joen rannassa kahden konekiväärin korsu.

9.00 Linja-autokuljetus Säkäjärven tienvarresta bunkkerimuseolle.

 BUNKKERIMUSEO

Virolahden Bunkkerimuseo valtatie 7:n pohjoispuolella, Suurisuon länsilaidalla, museolla nautitaan kahvit, katsellaan multimedia-esitys ja tutustutaan museoalueen kohteisiin.

Bunkkerimuseon alueella sijaitsevat teräsbetoniset panssaritorjuntatykin ja konekiväärin korsu, kahden konekiväärin korsu ja majoituskorsu. Korsujen välisillä alueilla ja niiden taustoilla on maahan kaivettuja, kenttälinnoitettuja taistelu- ja yhdyshautoja tuliasemineen.

 MYLLYLAMPI

Bunkkerimuseolta matka jatkuu linja-autolla Myllylammelle, Miehikkälään, josta kuljetaan loppumatka jalan Salpalinja-museolle.

12.30 Saapuminen Salpalinja-museolle.

13.00 Päätösparaati ja maanpuolustusjuhla, jonka jälkeen kunniakirjojen jako ja   kenttälounas.

 Varusteet

Henkilökohtainen taskulamppu, juomapullo, säänmukainen pukeutuminen, suositellaan pitkiä housuja. Maastossa liikkumiseen soveltuvat kengät

Yöpymistarvikkeet, majoitus 1/2 – joukkue teltoissa, esim. makuupussi ja makuualusta.

Maastossa ei kanneta mukana ylimääräisiä varusteita, päiväreppuun mukaan välttämättömimmät, taskulamppu ja juomapullo. Yöpymistarvikkeet ja vaihtovaatteet kulkevat auton kyydissä ja varustepäivityksiä voi tehdä taukopaikoilla. Maastossa tapahtuvat ruokailut, järjestäjän puolesta ruoka toimitetaan paikan päälle.

Ilmoita ilmoittautuessasi mahdolliset ruoka-aine allergiat.

 

 

 

Salpavaellus, reittiselostus Polkupyöräreitti

Reittikuvaus

Polkupyöräreitti 2013

Polkupyöräreitti

la 29.6. klo 9.00 – su 30.6.2013 klo 13.00

Miehikkälä - Virolahti, 50 km + 17 km

hinta 75 euroa / hlö, alle 15 v 40 euroa.

Reittiä suositellaan myös rauhanturvaajille, 30:lle ensin ilmoittautuneelle rauhanturvaajalle on järjestäjien puolesta varattu SA-pyörä. Muut tuovat oman sorateillä liikkumiseen sopivan polkupyörän.

Reittipäällikkö Hannu Lavonen, hannu.lavonen@kymp.net   0400 955 835

Ilmoittautumiset (kesk. 19.6.2013 mennessä) ja tiedustelut suoraan reittipäällikölle. Pankkiyhteys FI73 5268 0020 0034 77 BIC OKOYFIHH, saaja Salpavaellus –94. Osanottomaksuun sis. mm. kaikki ruokailut ja telttamajoitus.

Lähtöpaikka on Salpalinja-museo la 29.6. klo 9.00.

- vaeltajien ajoneuvot pysäköidään museon välittömään läheisyyteen, ohjaus järjestetty

- ilmoittautuminen, jaetaan lähtöeväs

- tarjotaan mahdollisuus katsoa museolla yleisesitys Salpalinjaan, multimediaesitys 15 min

 Reitti lauantaina 29.6:

Salpalinja-museo - Pillonkoski (karttasanassa on vokaalivirhe) – Muurikkala  - Laisniemi – Vaalimaa – Virojoki – Mässelinmäki – Pyyhinlampi, jossa telttayöpyminen kunnan uimarannalla, telttasauna.

Matkaa noin 50 km.

Reitti sunnuntaina 30.6:

Pyyhinlampi – Säkäjärvi – Korkiamäki – Kylmälä – Riihimäki – Salpalinja-museo.

Matkaa noin 17 km.

Riippuen ilmoittautuneiden määrästä osasto liikkuu yhdessä tai kahdessa ryhmässä. Reitti on pääasiassa soratietä. Letkan mukana on huoltoauto, jossa on varapyörä tai kaksi. Pyöräilijöiden yöpymisvarusteet voidaan jättää järjestäjien kuljetettavaksi yöpymistukikohtaan.

Lauantaina tutustutaan useisiin kaakkoisrajan ja Salpa-aseman puolustuslinjoihin pätkä siellä toinen täällä periaatteella. Kohteina ovat  Miehikkälän etuasema (Vaalimaajoen linjan tukiasema), Vaalimaanjoen linja, Vaalimaan oikaisuaseman yhdistäminen Vilajoki-Saimaa –linjaan, L-linja (talvisodan aikana tehtyä Luumäen linjaa), Muurikkalan Tohmonmäen taistelupaikka 1941, nähdään suomalaisten ja venäläisten asemia. Laisniemellä ajetaan rajavyöhykkeen pinnassa, jossa valtakunnanrajakin vilahtaa ja nähdään L-linjan kivestettä. Laisniemi on pieni osa Suomen puolelle jäänyttä vanhaa Säkkijärveä.

Vaalimaalla kuullaan rajavartiolaitoksen edustajan lyhyt esitys rajanylityspaikasta. Vaalimaalla nähdään myös vanhalla Viipurintiellä panoskaivoja sekä oikaisuaseman (1944 tehty) rakenteita kuten pallokorsuja, kaivantoestettä, teräspesäke sekä korsuja. Oikaisuasemakokonaisuuteen kuuluu myös Pajulahden tukilinja, jonka läpi ajetaan Virojoelle, Virolahden keskustaajamaan.  Sieltä jatketaan Tiilikkalan voimalaitospadon yli Säkäjärventielle, nähdään paikkakunnan ainoa golfkenttä ja kohta ollaankin jo Salpalinjan pääasemassa Säkäjärvellä. Muutaman kohteen, tulvituspato, korsuja, jälkeen saavutaankin Pyyhinlammen yöpymistukikohtaan, jossa on päivällinen. Lounas on päivällä maastossa matkan varrella, samoin kuin iltapäiväkahvit.

Sunnuntaina painotetaan Salpalinjan pääasemaa. Ajetaan Soikonvuoren luolalle ja tutustutaan siihen ja jatketaan matkaa Ala-Säkäjärven kautta Miehikkälän Korkiamäelle, jossa nähdään pieni pätkä todennäköisesti talvisodan aikana tehtyä kiviestettä. Sitten lähestytäänkin vihollisen tulosuunnasta pääasemaa Kylmälässä, jossa selostetaan laajemmin Salpalinjan puolustusjärjestelyjä ja erityisesti ko. kohteessa.

Kylmälästä jatketaan Riihimäelle, jossa piipahdetaan vielä kiven sisässä ja käydään ehkä myös Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerhon kunnostamassa kahden kupukonekiväärin korsussa. Sen paikkeilla juodaan aamupäiväkahvit. Rakolan tien varressa ennen Salpalinja-museoa löytyy vielä nähtävää tarvittaessa yllin kyllin.

Reitti päättyy manpuolustusjuhlaan Salpalinja-museolla, johon koko osasto kolmijonossa, rauhanturvaajat keulilla siniset kypärät päässä (markkeeraavat suomalaisia rauhanturvaajia Kyproksella 1964) ajaa komeasti sisään Sillanpään marssilaulun säestyksellä. Heti noin tunnin kestävän juhlan jälkeen vaeltajille jaetaan kunniakirjat ja tarjotaan hernekeittolounas.

Kohteilla opastuksesta huolehtii reittipäällikkö apunaan osaston varajohtaja. Joillakin kohteilla on kohdeopas.

 

Salpavaellus, reittiselostus Luumäen linnoitteet

Reittiselostus

Luumäen linnoitteet -reitti

la 29.6. klo 9.00 – su 30.6.2013 klo 13.00

 

Luumäki – Miehikkälä, hinta 75 euroa / hlö , alle 15 v 40 euroa

Reittipäällikkö Kari Tahvanainen   karittahvanainen@gmail.com 044 259 5410

Ilmoittautumiset (kesk. 19.6.2013 mennessä) ja tiedustelut suoraan reittipäällikölle. Pankkiyhteys FI73 5268 0020 0034 77 BIC OKOYFIHH, saaja Salpavaellus –94. Osanottomaksuun sis. mm. kaikki ruokailut ja telttamajoitus.

 Salpavaellus 2013

Luumäen linnoitteet

Kesto:                                 la 29.6. klo 9 – su 30.6. klo 13

Pituus:                                 8 + 8 km =16 km

Vaelluksen ohjelma: 

                                Tarkoituksemme on tutustuttaa vaeltajat kaikkiin Luumäen alueen linnoituslaitteisiin, joista vanhimmat on tehty kaakkoisen Suomen ollessa venäläisten vallan alla ”Pikku vihan” jälkeen.  Sen jälkeen Luumäellä on linnoitettu I Maailmansodan aikana venäläisten toimesta 1916-17, jotka taisteluhaudat ja korsut monin kohdin ovat samoilla paikoilla Salpalinjan kanssa.                                                                     

Vaelluksen kulku:                      la 29.6.

Kokoontuminen Miehikkälän Salpalinja-museolla, johon jätetään oma kulkuneuvo vartioidulle alueelle.

 

                                Omat yöpymisvarusteet yms. siirretään huoltoautoon, 

                                 joka kulkee koko ajan vaeltajien mukana.

 

                                Kellonajat alla ovat noin aikoja, tarkempi aikataulu

                                jaetaan vaelluksen alkaessa.

9.00 siirrytään linja-autokuljetuksella Luumäelle ja automatkan aikana esitellään Salpalinjaa yleisesti, mm. Taavetti - Hamina -taka-asemaa (HT-linja), jossa ei nyt poiketa.

                                9.30 pysähdymme Taavetin valleille, jotka venäläiset rakennuttivat 1770-luvulla. Valleilla tarjotaan vaeltajille aamukahvi pullan kera.

                                 10.15 jatketaan matkaa linja-autolla ja taas matkan aikana kerrotaan Salpalinjasta Luumäen alueella.

10.30 pysähdytään Askolan korsualueella kuutostien varrella ja saadaan tuntuma, mitä Salpalinja on parhaimmillaan.

11.15 piipahdetaan Kotkaniemessä presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseon pihapiirissä ja käynti Ukko-Pekan ”ampumaradalla”, jossa presidentti harjoitti osumatarkkuuttaan.  Samalla nähdään kahden lintaasin (I Maailmansodan korsuja) jäännökset.

11.45 pysähdytään Kivijärven tulvituspadolla, jossa esitellään tulvitusta Salpalinjalla.

12.15 pysähdytään Orkolan lamellikorsulla, joita on 2 samanlaista Salpalinjassa.

12.50 saavutaan Salpa-aseman suurimmalle luolalle Lusikkovuorelle, jossa on lounas.

Ruokailun jälkeen kerrataan aamupäivän aikana saatua tietoa ensimmäisen maailmansodan aikaisista linnoitteista ja esitellään Taavetti – Hamina -taka-asemaa sekä sanoin että kuvin.

14.20 saavutaan linja-autokuljetuksella Hostikan linnoitusalueelle Lappeenrantaan liitetyn Ylämaan kunnan alueella, jonka esittelyn jälkeen alkaa varsinainen patikointi.

14.50 alkaa ryhmittäin kulku Miehikkälässä olevaa Mustalammen yöpymispaikkaa kohden, matkalla näemme hautausmaat, joihin on haudattu läheisillä vankileireillä (Miehikkälän keskitysleiri) kuolleita henkilöitä.

16.00 juodaan päiväkahvi Syvä-Valkjärven lähellä olevalla laavulla.

17.15 estekiven pystytysnäytös sekä kerrotaan työmaasta kiviesteellä.

19.00 saavutaan yöpymispaikalle Mustalammelle, jossa päivällinen, leiriytyminen ja saunominen tukikohtapäällikön esittämän aikataulun mukaisesti.

Tukikohta-alueella on iltaohjelmaa mm. Rajasotilaskotisisarten järjestämä myyntipiste, josta saa mm. kahvia, limsaa, munkkeja sekä makkaraa. 

su 30.6.

6.00 leirialueella herätys, aamupala ja telttojen purku sekä omien tavaroiden siirto huoltoajoneuvoon.

7.15 lähtö kävellen Salpapolkua seuraten Lipputangonmäen kautta Hanellin korsulle, kiviesteiden louhintapaikalle ja Muhikon majalle.

9.30 aamukahvi Nurmijärven tienhaarassa.

10.30 tutustutaan Härkämäen kaksoisaseluolan alueeseen, jossa pst- tykin ja kk- asemat sijaitsevat päällekkäin ja takana on luola majoitusta varten.

11.30 Silakkakallion alueen esittely sekä Myllylammen rannassa oleviin linnoitteisiin tutustuminen.

12.30 saavutaan Salpalinja-museolle, jossa osallistutaan maanpuolustusjuhlaan

13.00 Maanpuolustusjuhla, jonka jälkeen oppaat jakavat osallistujille ryhmittäin kunniakirjat.

14.00 ruokailu sekä kotiin lähtö. 

 

                     

 

 

Pohdintaa vuodelta 1994

Aikanaan Etelä-Saimaata paikallisena aluetoimittajana ja kirjeenvaihtajana liki 20 vuotta palveltuani tuli kirjoitettua kaikenlaista, asiaa ja asian vierestä. Vajaan kahden viikon takaiseen matkailublogiini ja osin itsenäisyyspäivään liittyen kopioin tähän sanasta sanaan Etelä-Saimaassa perjantaina 22.7.1994 otsikolla ”Toiminta-ajatus toteutuu”  julkaistun pakinani. Se on ajoitettu samalle päivälle jolloin ensimmäinen Salpavaellus alkoi. Vaellus oli sisällytetty osaksi Miehikkälän silloista suurtapahtumaa pelimannipäiviä. Molemmat ovat yhä hengissä. Siis:

”Miehikkälän kunnan kehittämiseen tähtäävässä toiminta-ajatuksessa mainitaan sanat pelimannipäivät ja Salpalinja. Juuri nyt on niiden toteuttamisen aika ja erityisen vahvasti onkin.

Pelimannipäivien rakentaminen hyvässä yhteistyössä kuntaorganisaation ja ennen kaikkea miehikkäläläisen talkooväen kanssa on kiihkeimmillään. Korkeatasoinen ja nimenomaan Salpa-teemaan nojaava ohjelma ei voi olla purematta. Sääennusteetkin ovat suosiollisia.

Salpa-aseman juhlavuoden kunniaksi osana puolustusvoimien rakentamaa Salpa 94 -juhlasarjaa Miehikkälää liippaa myös Salpavaellus. Tässä valtakunnallisessa tutustumisvaelluksessa ovat takana parhaat voimat Luumäeltä, Ylämaalta, Miehikkälästä ja Virolahdelta. Peräti hieman päälle 200 vaeltajaa ympäri maan samoaa juuri näiden kuntien alueella.

Siinä missä Salpa-asema puhkoo kunta- ja maakuntarajoja, samalla tavalla alueen ihmisten ja tässä tapauksessa erityisesti reserviläisjärjestöjen maanpuolustushenki voittaa nurkkakuntaisuuden. Neljän pitäjän ihmiset ovat täysillä mukana. 50 vuoden takainen suururakka ei luonnollisesti voi ollakaan kenenkään yksinoikeus.

Vaellustapahtumalle ja myös pelimannipäiville on kunniaksi, että syksyllä puolustusvoimien komentajan virkaan astuva kenraaliluutnantti Gustav Hägglund on läsnä kummassakin tapahtumassa. Hän on toki myös Lappeenrannassa Salpa-pääjuhlassa sunnuntaina. Tälle, näin uskon, erityisesti veteraanit, vaeltajat ja reserviläiset antavat suuren arvon.

Myös aina Miehikkälä-mielinen eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sekä läänin siviili- ja sotilasjohto osallistuvat pikkupitäjän tapahtumiin.

* * *

Salpa-aiheen ohella pelimannipäivien toisena teemana on kansallinen kulttuuri ja kotiseututyö.

Sattumaa vai mitä, mutta teemapari ei voi olla paremmin yhteen osuva. Ilman omaleimaista kansallista kulttuuria ei ole puolustettavaa. Ja ilman kansan maanpuolustustahtoa ja -koneistoa esimerkiksi juuri 50 vuotta sitten ei suomalaisuuttamme olisi kyetty säilyttämään. Vasta nyt heräisimme kaipailemaan sitä, mikä on nyt liiankin itsestään selvää.

Itse olen jotain tällaista aikaisemminkin ajatellut, mutta näin keski-iässä ja ihan viime aikoina asia on lopullisesti kirkastunut. Emme juhli ja kunnioita sotiemme veteraaneja ja silloin maata ansiokkaasti puolustaneita ihmisiä koskaan liikaa.

Salpa 94 -tapahtumasarja vaelluksineen ja pelimannipäivineen kaikkineen on erityisen onnistunut ratkaisu, myös ajoituksellisesti. Tästäkin on kiittäminen juhlasarjan järjestämisestä jo 1990 käskyn antanutta silloista Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentajaa – Gustav Hägglundia.

* * *

Vielä vähän Salpa-aseman matkailukäytöstä. Miehikkälä, Virolahti ja Ylämaa ovat jo vuosia hyödyntäneet Salpalinjan laitteistoa parhaansa mukaan. Virolahden bunkkerialue on näistä sijainniltaan valtatie seitsemän varressa ehdottomasti paras. Miehikkälän ja Ylämaan kohteisiin pitää jo tulla varta vasten.

Piipahdin tiistaina vilkaisemassa Luumäella valtatie kuuden varressa sotaväen Salpa-juhlan kunniaksi kunnostamia ja esittelemiä korsuja, estekiviä ja panssariestekaivantoja. Mahtava paikka, kuten Salpalinja muuallakin. Jo muutamassa päivässä kohteeseen on tutustunut tuhatkunta ihmistä.

Mutta sunnuntain jälkeen korsujen ovet suljetaan. Paikalla (siis Luumäellä kirj. lisäys) tapaamani puolustusvoimien edustaja heittikin kysymyksen: eikö Miehikkälässä tai Ylämaalla olisi halukkuutta vuokrata alue matkailusammoksi? Tuhannen taalan paikka, vain kyltti puuttuu!”

Terho Ahonen

Miehikkälä

Tuohon Hägglundin käskyyn 1990 liittyy pieni epävarmuus. Silloisen läänin esikuntapäällikön tai vast. mukaan kenraali kysyi, kun juhlamenovalmistelut olivat käynnissä: olenko näin käskenyt? Hänen piikkinsä asia joka tapauksessa meni. Se, että miksi ei juhlittu 1990, kun Salpalinjan rakentamistöiden alkamisesta oli kulunut 50 vuotta, on kysymys, johon ei liene kuin yksi vastaus: silloin ei vielä tohdittu. Neuvostoliitto luhistui vasta vuoden 1991 lopulla.

Korsuissa lämmöt päällä!

Olen aina alkukesästä lämpiminä päivinä, niitäkin on ollut, ryhmilleni Salpalinjan korsuissa ja luolissa tarkoituksella paasannut paatosta hieman pitempään. Sen verran pitempään, että korsujen ja luolien rakenteen kylmyys talven jäljiltä alkaa tunkeutua luihin ja ytimiin. Sen jälkeen nousu maan pinnalle ulkoilmaan on saanut lähes jokaisen huokailemaan Suomen kesän kauneutta, ainakin lämpöisyyttä, vaikka auringon paiste olisi vaihtunut pieneksi sateeksikin!

Nyt eletään aikaa, jossa edellä mainittu ilmiö toimii toisin päin. Varsin viileän ja kosteankin kesän jäljiltä korsuihin ja luoliin on varastoitunut silti paljon lämmintä. Nyt vuoden aikaan nähden kohtalaiset pakkaset antavat kontrastia, vastakohtaa korsujen lämpötilalle; sisällä on ihan miellyttävän lämmintä ulkoilmaan verrattuna.

Totta kai lämpötilaerot tasaantuvat sitä mukaa kuin korsujen ja luolien aukoista pääsee kylmää sisään. Samalla kosteus jäätyy ja korsut jatkavat kuivumistaan kesän kondensiokosteudenkin jäljiltä.

Virolahdella tuli eilisellä RUK:n sissikomppanian perehdyttämiskierroksella oppaille vastaan mielenkiintoinen ilmiö yhden luolan päällä, jossa on tulenjohtoperiskoopin aukko sekä tähystyskupu. Erityisesti tähystyskuvun ympäriltä lumi suli kaiken aikaa, vaikka ulkona oli yli kymmenen astetta pakkasta!

No, se selittyy sillä, että lämpö nousee ylöspäin. Ja tuossa erityistapauksessa luolan lattian ja sen perältä ylös nousevan kuilun päällä olevan tähystyskuvun juuren lumirajan korkeusero on peräti 14 metriä. Siinä fysiikan lait saavat lämmön suorastaan puhaltumaan ulos savuhormin tai painovoimaisen ilmastointihormin lailla!

Salpalinja on oiva paikka monenlaisille elämyksille ja juuri nyt tuo lämpöjuttu on ajankohtainen ja kiinnostava. Korsuihin ja luoliin mentäessä on muistettava olla varovainen. Vesi on muuttunut tai muuttumassa liukkaaksi jääksi. Ja syksyn sateiden jäljiltä sisälle tulvinut vesi on saattanut nostaa viemäröinnin kokoojakaivojen puisia kansia pois paikoiltaan (Salpapolun kohteissa niitä on); muissa kohteissa kansia ei edes ole. Taskulamppu on siis välttämätön työkalu korsujen koluajille.

Tuota koluamista, kun sillä tarkoitetaan ylimääräisen äänen tuottamista, on syytä välttää, etteivät talviunilleen asettuneet nisäkkäät häiriintyisi. Nyt en tarkoita karhuja vaan lepakoita. Yleensä ne eivät normaalista puheesta eikä kameran salaman välähdyksestäkään (kun ”näkevät” vain ”tutkallaan”) ole millänsäkään, ei ainakaan siltä näytä. Silti jokainen ymmärtää olla lepakoita häiritsemästä.

Itsenäisyyden mietiskelyyn

Näin Suomen itsenäisyyspäivän aikoihin suosittelenkin omatoimisille Salpalinjan harrastajille lumista retkeä korsuihin tai luoliin. Lumi peittää linnoituksen pienet yksityiskohdat, mutta rakenteissa sisällä kesän varastoimassa lämmössä ja taskulampun valossa kaikki ovat tietenkin nähtävissä.

Samalla reissulla voi sytyttää vaikka tuikkukynttilän (kun muistaa ottaa käytön jälkeen alumiinifolion taskuunsa mukaan) ja hetkeksi pysähtyä miettimään Suomen itsenäisyyttä, sen taistelleita ja turvanneita sankarivainajiamme ja sotiemme veteraaneja. Samalla voi myös miettiä, mikä vaikutus edellisten lisäksi oli linnoittajaveteraaneillamme ja Salpalinjalla yhteiseen kokonaisuutemme – itsenäiseen Suomeen!

Toivotan hyvää Suomen itsenäisyyspäivää kaikille tämän blogin lukijoille! Itse aion juhlistaa tuota tärkeää päivää Kouvolassa puolustusvoimien valtakunnallisessa paraatissa Kymenlaakson Rauhanturvaajien kunniajoukkueessa sininen baretti tuuheaa tukkaani ja sinivalkoisia ajatuksiani suojaamassa!

Salassapito viivytti matkailua

Ajatuksia Salpalinjan hyödyntämisestä matkailussa oli usealla taholla liikkeellä jo 1970-luvulla. Liikkeelle silloin pääsi vain syrjäinen Ylämaan Hostikan alue, on rohkeaa sanoa, että ehkä siksi, ettei siellä liikoja kyselty. Jos olen väärässä, perun puheeni.

Nimittäin muiden matkailuhankkeiden osalta samoihin aikoihin lähinnä Luumäen Askolassa ja Miehikkälän nykyisen Salpalinja-museon tienoilla ideat kaatuivat puolustusvoimien ehdottomaan kielteiseen kantaan.

Pitäessäni tänään Miehikkälässä Salpalinjan Perinneyhdistyksen syyskokouksessa esitystä Salpalinjan matkailusta, sain pienellä ”kilpailutussyötillä” esiin itse asiassa kolme paljastavaa puheenvuoroa. ”Olisimmehan me olleet ensimmäisiä, mutta…”

Ensinnäkin Miehikkälän kunnansihteeri (kunnanjohtajaa ei vielä Miehikkälässä silloin ollut) oli 1970-luvun puolivälissä lähestynyt pitäjän ainoaa sotilasorganisaatiota, Miehikkälän Rajakomppaniaa ja sen päällikköä ja kysynyt, voisiko nykyisen museomäen seudun saada matkailukäyttöön. Komppanianpäällikkö kysyi kantaa Kouvolan sotilaspiiristä, josta tuli ehdottoman kielteinen vastaus: ”Älkää ihmeessä siihen missään tapauksessa mitään suunnitelko, se on yhden torjuntajoukkueen erittäin tärkeä ”kova paikka”. Tämän kyllä tiesinkin.

Mutta tähän sain aikalaisvaikuttajalta lisätiedon, jos oikein ymmärsin, kun hän puhui kunnanjohtajasta, että jokunen vuosi edellisen tapauksen jälkeen Miehikkälän kunnan edustajat olisivat käyneen sotilaspiirissä asiasta keskustelemassa. Vastaanotto oli ollut hyvin nuiva ja mikäli edelleen oikein ymmärsin, vieraita oli käsketty olla asiasta suorastaan täysin hiljaa tai jotain vastaavaa. Siis ei missään tapauksessa.

Kun esityksessäni ihmettelin, ettei Luumäen kunta ole saanut tuhannen taalan paikalla Askolassa nykyistä enempää aikaiseksi, siis ei oikein paljon, sain oitis kaksikin vastinepuheenvuoroa.

Toisessa puheenvuorossa kerrottiin, että Luumäen kunnalla oli hyvin pitkälle meneviä suunnitelmia jo 1970-luvulla Salpalinjaan liittyvän ”turistirysän” rakentamiseksi. Hanke kaatui kaiketi puolustusvoimien kielteisen kannan ohella maanomistajan ilmoitukseen ja haluun kehittää itse kohdetta eteenpäin. Näin ei kuitenkaan ole parin korsun sähköistystä lukuunottamatta suuressa määrin tapahtunut. Alueenhan raivasi nykykuntoon vuonna 1994 Kymen Pioneeripataljoona.

Toisessa Luumäkeä puolustavassa puheenvuorossa tuli esiin, että sittenkin puolustusvoimilla taisi olla maanomistajaa tiukemmin sormet pelissä. Nimittäin tämä tielaitoksen palveluksessa aikanaan ollut kokousedustaja sanoi, että hän olisi halunut raivauttaa vielä niinkin myöhään kuin 1980-1990 –lukujen vaihteessa Askolassa kuutostien vartta hirvinäkyvyyden parantamiseksi. Tämäkin halu kaatui pv:n ehdottomaan kielteisyyteen; korsut olisivat tulleet näkyviin ja paljastaneet ohikulkijoille linnoituksen sijainnin. Itäblokki luhistui vasta 1990.

Mielenkiintoista on myös se, että muista kohteista Ylämaan jälkeen Virolahti pääsi ”bunkkerialueellaan” liikkeelle jo 1980, valtatie 7:n varressa kymmenen vuotta ennen NL:n kupsahtamista. Silloin auki oli vain yksi pimeä korsu ja pätkä taisteluhautaa ja pieni kolmikielinen opaskyltti. Ja huikeaa on se, että virallisen virolahtelaistiedon mukaan ensimmäisenä kesänä vieraskirjamerkintöjen perusteella paikalla olisi käynyt peräti 6 000 kävijää! Valtava määrä antiin nähden. Määrä taitaa olla vielä Virolahden ko. kohteen ennätys! Infra alueella on nyt sentään aivan jotain muuta kuin avausvuonna. Eli kohde kiinnosti silloin, niin kuin se kiinnostaa edelleen.

Tiukan sotilaskohteen ottaminen matkailukäyttöön ei siis ole ollut pelkästään kuntien matkailuihmisten ja -yrittäjien saamattomuutta. Hidasteensa on ollut keskeisesti sillä, että Salpalinjalla nähtiin puolustusvoimissa merkitystä tavalla tai toisella aina Neuvostoliiton luhistumiseen saakka!

Jäi hyvä maku suuhun esityksestäni. Se loihti minulle ja myös muille kuulijoille mielenkiintoista uutta. Hyvä!

Yksinkertaista suojausta

Salpalinjan rakenteiden ehkä yleisin ”pyhä yksinkertaisuus ja oveluus” kulminoituu korsujen savuhormin munakäsikranaatin suojaukseen. Ainakin opastustilanteissa asiasta ennen mitään tietämättömille systeemin kuvaus saa hymynvirettä suupieliin.

Klassinen tapa pöllyttää korsussa asujat pihalle on pudottaa savuhormista käsikranaatti sisään. Partiokaveri pannaan oviaukolle hoitelemaan konepistoolilla ne, jotka henkitoreissaan tuhkat silmillä ulos pyrkivät. Näin korsun asukkaiden tuhoaminen on helppoa ja tekijöilleen turvallista!

Salpalinjan korsujen suunnittelijat päätyivät eliminoimaan edelläkuvatun äärimmäisen yksinkertaisella painovoimaisella ratkaisulla.

Korsuliesi, hella, tai kamina sijoitettiin rakenteeseen sivuun siten, että sen savuhormi nousee viistosti ylös ja yhtyy suoraan korsun katolle nousevaan ”päähormiin” . Vastaavasti ”päähormi” jatkuu hellahormin yhtymäkohdan jälkeen edelleen suoraan alaspäin ja kääntyy ja tulee ulos seinästä joko korsun oven ulkopuolella sisäänmenoaukossa tai korsun ulkoseinästä sisäänmenoaukon vieressä.

Näin vihollisen partiokaverin tiputtama käsikranaatti ohittaa hellanputken ja jatkaa matkaa alaspäin ja kopsahtaa ovenpielessä sisältä olijoita odottavan partiokaverin jalkoihin. Aikaa on siinä vaiheessa niin vähän, että kranaatti räjähtää konepistoolimiehen varpailla.

Jo se tieto, että tällainen savuhormin suojausmenetelmä oli teräsbetonikorsuissa, pallokorsuissa ja kenttälinnoitetuissa korsuissa, pani varomaan ainakin käsikranaatin pudotusta savuhormiin, tai ainakin varomaan lähettämästä kp-miestä liian lähelle oviaukkoa.

Harri Ukkosen tarkkaavaisuuden ansiosta täsmennän, että kenttälinnoitetuissa korsuissa ja kaiketi myös pallokorsuissa kranaatti ei putoa korsun ulkopuolelle vaan ohjausputken päässä olevaan kivistä rakennettuun räjähdysonteloon. Mikäli vihollisella oli tieto tb-korsujen kranaatin ulosohjausputkesta, kyllä se varmaan hillitsi ja pani harkitsemaan menettelytapojaan myös kenttäkorsujen ja pallokorsujen miehistön tuhoamisessa.

Myös ilmastointiputket, jotka varsinkin pallokorsuissa nousivat savuhormin lailla ylös katolle oli suojattu samalla tavalla.

Järeissä teräsbetonikorsuissa ei ole katolle nousevia ilmaputkia. Ilmanottoaukot sisäänmenoaukon seinässä oli suojattu teräsritilöin. Tietysti ne oli sopivalla sorkkaraudalla käännettävissä irti ja kranaatti voitiin pudottaa aukosta sisään. Vaan tähänkin oli rakentaja varautunut. Monessa korsussa ilmanottoritilän alapuolella polvenkorkeudella tai alempana on aukko, josta, hupsista, äsken ritilän taakse pudotettu kranu putosikin pudottajan jalkoihin saman tien! Ja taas ei kiire enää auttanut!

Tb-korsujen sisäpuolelta voitiin panssarioven yläkulmasta luukullisesta putkesta niin ikään pudottaa kranaatti oven taakse. Näin saatiin vihamielisissä aikeissa sisällepyrkivät miettimään toimintamotiiviaan uudelleen, jos henkiin jäivät. Niissä korsuissa, joissa panssariovi on usean metrin päässä ulkoseinästä sisäkäytävässä ja joka tekee vielä suorankulman oveen päin, käsikranaatin sirpalevaikutuksen lisäksi kohtalokasta on todennäköisesti jo räjähteen painevaikutus.

Mutta mitäpä tätä systeemiä sen tarkemmin paljastamaan. Käykääpä katsomassa korsuissa, miten juttu on hoidettu. Museoilla oppaat ensi kesänä kernaasti esittelevät homman paikan päällä.

***
Tämä nyt ei suoranaisesti edelliseen yksityiskohtaan kuulu, pikemminkin edelliseen blogiin, mutta laitan tähän linkin Otto Auran blogiin, jossa hän puhuu Salpalinjan rakennusurakoitsijoista ja heidän työnsä valvonnasta.
http://otonkirja.blogspot.fi/2012/11/salpalinja-ja-urakoitsijat.html

Akateemiset tutkijat liikkeellä

Salpalinja elää tulemistaan myös tutkijoita viehättävänä kohteena. Se on erinomainen asia. Tiedän, että parhaillaan on työn alla kaksi Salpa-asemaa läheltä liippaavaa tohtorin väitöskirjaa ja ainakin yksi pro gradu, maisterin tutkintoon tähtäävä tutkielma.

En lähde henkilöitä, enkä aiheita paljastamaan, tarkkoja aiheita en edes tiedä. Mutta jokainen voi kuvitella, että aivan suoraan pystymetsästä ei noita vaativia töitä lähdetä tekemään. Takana täytyy olla suurta kiinnostusta ja jo tapahtunutta perehtymistä aiheeseen ja melko varmasti myös himpun verran aatteen paloa.

On oikeastaan aika kummallista, että ilmeisesti ensimmäistäkään väitöskirjaa ei Salpa-asemasta ole tehty (jos on haluan tietää). Se on kummallista, sillä olihan linnoitustyömaa aikanaan Pohjoismaiden suurin rakennuskohde. Rahaakin siihen meni esimerkiksi vuonna 1941 peräti viisi prosenttia valtion tulo- ja menoarviosta.

Kummallista on myös se, että ylipäätään Suomen Salvan merkitystä ei ole tieteellisesti pohdiskeltu. En tiedä keskikoulupohjalta olisiko se edes mahdollista. Joka tapauksessa jotain merkitystä edellä kerrotuin perustein noinkin mahtavalla rakenteella on täytynyt olla. Ei kai sitä vain tekemisen ilosta ole lähdetty rakentamaan pitkin kulttuurimaisemia ja erämaita.

Edelleen ihmettelen, että ihmissilmälle näkymättömistä jonkun solun tumasta ja tai kaikenmaailman mitokondrioista on tehty varmaan tuhansia tutkimuksia. Totta kai aivan oikeutetusti ja niistä on ihmiskunnalle ilman muuta hyötyä. Luulisi, että aiempaa useammat tutkijat, erityisesti historian tai sotilaallisten puolustusrakenteiden asiantuntijat, olisivat hoksanneet tarttua Suomessa Salpalinjaan. Se sentään vielä näkyy (kun osaa sillä silmällä katsoa) ja säilyykin satoja ellei peräti tuhansia vuosia.

Kun en tiedä enkä osaa tietoa etsiä, niin kysyn, minkä verran esimerkiksi sotilasammatteihin valmistuneet ovat tehneet opinnäytetöitä Salpa-asemasta? Varmasti niitä joitakin on, olisi suoranainen ihme, jos ei olisi.

Joku voi ajatella, että mitä hyötyä jonkun vanhan linnoituksen muutaman estekiven (niitä on 350 000 – 400 000 kappaletta) tonkimisesta tai jonkun hassun teräsbetonikorsun (niitäkin on pallokorsuineen noin 700 kappaletta) betonin koostumuksen selvittämisestä on?

Ajatellaanpa vaikka todella konkreettisesti Salpalinjan järeiden teräsbetonikorsujen betonin lujuutta tai linnoitteiden betonirakentamista yleensä. Eikö sillä tiedolla, että korsujen betoni ei ole vielä 70 vuodessa saavuttanut edes koko lujuuttaan (vahvistuu edelleen), olisi valtava hyöty tulevaisuuden rakentamisessa. Voi olla, että se jo tiedetään, mutta jotain tällaista tarkoitan; Jyväskylässä romahti äskettäin betonista tehty vesitorni!

Itseäni monen asian ohella ehkä eniten kiinnostaisi tietää, mikä Salpalinjan merkitys Suomelle oli ja miten taistelu Salpalinjassa olisi todella tapahtunut, jos niin onnettomaan tilanteeseen olisi jouduttu? Saattaa olla, että aihe on liian spekulatiivinen ja sopii vain fiktiiviseen kaunokirjallisuuteen (Ville!). Tiedän asiasta ainoastaan sen verran, mitä Sampo Ahto on 1990-luvulla Miehikkälän Salpalinja-seminaarissa sanonut: ”Taistelu Salpalinjassa olisi ollut Pohjoismaiden verisin!” Epäilemättä, koska siinä olisi ratkaistu Suomen kohtalo!

Työsarkaa tutkijoille siis ilman muuta Salpa-asemassa riittää. Toivon, että asialle vihkiytyneitä löytyy lisää ja he saisivat kaivettua uutta faktaa meille Salpalinja-harrastajille ja Suomen sotahistoriasta kiinnostuneille.

Tieteellisellä tutkimuksella voitaisiin myös edelleen vahvistaa nykypäivän suomalaisten maanpuolustustahtoa kertomalla millaista se oli viime sotien ankeina aikoina, jolloin tämän päivän elintasostamme kukaan ei edes unta nähnyt, puhumattakaan, että olisi pystynyt sitä kuvittelemaan!

Ja jos tuota maanpuolustustahtoa ei olisi noin 70 vuotta sitten ollut, niin ne jotka eläisivät, katselisivat ainakin täällä maaseudun periferiassa lakkautetun kolhoosin kylmässä työläisasunnossa ihmeissään nykypäivän länsimaista elintasoa jostakin telkkarista tai kenties jopa jossain pätkien toimivasta internetistä! Mikä se muuten on!

Koskematon Salpalinja tutuksi Miehikkälässä

Välirauhan ja jatkosodan loppuvaiheen aikana Suomen itärajan turvaksi rakennettu kantalinnoitettu puolustusasema, Salpalinja, on edelleen maamme suurin rakennushanke. Silti sen olemassaolo lienee suurelle osalle suomalaisia tuntematon. Tästä antoivat selvän viitteen viime kesänä avatun Miehikkälän korsumuseon hämmästyneet kävijät.

Salpalinjan korsujen ovet ja juoksuhaudat ovat avautuneet yleisölle vasta viime vuosina kuntien ”löydettyä” jyhkeästä puolustusasemasta näyttämisen arvoisia matkailukohteita. Miehikkälän korsumuseo on yksi vaikuttavimmista. Ensimmäisen lyhyen matkailukauden 5 500 kävijää olivat näkemäänsä yllättyneen tyytyväisiä.

Ylipäällikkö Mannerheim päätti itärajan linnoittamisesta jo runsaan viikon kuluttua Talvisodan päättymisestä. Uhanalaisin suunta ja samalla tärkein linnoitettava alue oli Suomenlahden ja Saimaan välinen kannas Virolahdelta Luumäelle.

Linnoitusketjun vahvin ja ainoa yhtenäinen osa rakennettiinkin Virolahden Klamilasta Miehikkälän ja Ylämaan kautta Luumäen Kivijärveen. Siitä Saimaaseen ja edelleen Pieliselle saakka puolustusasema nojautuu vesistöihin. Pieliseltä pohjoiseen mentäessä linnoitettiin tärkeimmät teiden suunnat Kemijärven – Sallan tasalle asti.

Tuhat autokuormaa korsua kohti

Salpalinjan rakentaminen alkoi huhtikuun lopulla 1940. Töitä oli aloittamassa muun muassa 900 miehen ruotsalainen vapaaehtoisjoukko. Linnoitustyöt olivat laajimmillaan maaliskussa 1941. Silloin työmaalla oli väkeä lähes 35 000 miestä. Työt keskeytyivät jatkosodan alettua. Ne käynnistettiin uudelleen kesällä 1944.

Salpalinjassa on noin 700 teräsbetonikorsua. Esimerkiksi yhden järeän korsun rakentamiseen tarvittiin puuta, rautaa ja betonia 4 000 tonnia, Se on tuhat neljän tonnin autokuormaa!

Kivestä rakennettua panssariestettä puolustuslinjassa on 200 kilometriä ja kaivantoestettä 130 kilometriä.

Kenttälinnoitettuja majoituskorsuja linjaan tehtiin 700 kappaletta, konekivääripesäkkeitä 1 250 ja tykkiasemia 500 kappaletta sekä piikkilankaestettä 315 kilometriä. Puusta, kivestä ja maasta tehdyt kenttälinnoitteet ovat jo hävinneet joko purettuina tai lahonneina.

 Linnoitustöiden kokonaishinta ei ole täysin selvillä. Suuntaa antaa kuitenkin vuoden 1941 valtion budjetti. Siitä oli osoitettu pelkästään Salpalinjaan 1,1 miljardia markkaa eli peräti viisi prosenttia valtion kokonaismenoista.

Salpalinjalla ei taisteltu. Sen välillistä vaikutusta sodan lopputulokseen on silti pidetty merkittävänä. Salpa-asema oli rakennettu Suomen puolustuksen pitäväksi lukoksi ja sen myös varmasti silloinen vihollinen tiesi.

Aidot aseet ja kalusteet

Miehikkälän kunnan, pitäjän veteraanijärjestöjen ja rajavartioston yhteis- ja talkootyöllä korsumuseo valmistui esittelykuntoon viime kesäkuun lopussa. Reilussa puolessa vuodessa oli Taavetin tien varteen, parin kilometrin päähän Miehikkälän kirkolta paljastunut edustava näkymä ”unohduksissa" olleesta Salpalinjasta.

Puolentoista hehtaarin suuruinen museoalue käsittää neljä erilaista kallioon louhittua korsua. Ne on kalustettu ja aseistettu. Yhdessä korsuista on sota-ajan pienesinenäyttely. Myös yhteyshaudat ja pätkä panssariestettä on entisöity. Uutta on maan päälle rakennettu korsukanttiini.

Museoalue on mäenrinteessä. Liki 20 metrin korkeusero antaa alueelle jylhän ilmeen. Ensi kesäksi korkeimmalle paikalle nousee ilmavalvontatorni, jolloin museo saa samalla näköalapaikan.

Korsumuseon ulkoista näyttävyyttä arvioitaessa on kuitenkin muistettava linnoituksen maastoutusvaatimukset. Linnoitushan ei tietenkään saanut olla helposti havaittava ”turistinähtävyys”.

Vasta tutustuminen juoksuhautoihin ja kalliorinteeseen louhittuihin betonikorsuihin avaa kohteen mittasuhteet. Autenttisuutta korostavat aseet; korsutykin tähtäimen läpi tai konekiväärin takaa ampuma-aukosta luotu silmäys etumaaston kiviesteille voi herättää mielikuvan puolustustaistelijan tunnoista tositilanteessa.

Tiedoksi nuorille

Korsumuseon aikaansaamisessa tekivät veteraanit suuren työn.

- Halusimme kunnostaa palan Salpalinjaa alkuperäiseen asuun nimenomaan nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten. Heidän on hyvä tietää, minkälaisia uhrauksia Suomen itsenäisyyden hyväksi on tehty, maanviljelijä, reservin vääpeli Heimo Harjula sanoo.

- Ja tuota tietoa esimerkiksi Salpalinjasta tuntuu nuoremmilla olevan varsin vähän. Se kävi selvästi ilmi opastaessamme museoon tutustujia viime kesänä, Harjula jatkaa.

Miehikkälän korsumuseo ei ole vielä lopullisesti valmis. Sitä parannetaan kaiken aikaa.

 - Korsumuseon kehittelyssä seuraava askel ilmavalvontatornin rakentamisen lisäksi on kunnostaa kävelypolkuja pitemmälle puolustuslinjaan. Mahdollisesti korsun tai kahden kunnostus majoituskäyttöön tulee myös kysymykseen. Opastusta tehostetaan videoin ja kielitaitoisin oppain. Myös yhteistyötä naapurikuntien kanssa pyrimme virittelemään, Miehikkälän korsumuseotoimikunnan puheenjohtaja majuri evp Arto Lavento kertoo.

Pitkään reserviläistyössä mukana ollut maanviljelijä, reservin ylivääpeli Erkki Maaskola pitää luonnollisena, että museon opastus siirtyy aikanaan veteraaneilta reserviläisjärjestöjen huoleksi.

- Eivät ikääntyneet veteraanit enää kauan jaksa. Meillä nuoremmilla on velvollisuus jatkaa heidän työtään. Veteraanit ovat tämän maan meille taistelleet. Koskematon Salpalinja on yksi itsenäisyytemme muistomerkki ja vapautemme symboli. Se tulee jokaisen suomalaisen tuntea, Maaskola muistuttaa.

Miehikkälän korsumuseo on auki kesäkuukausina joka päivä. Lisätietoja saa Miehikkälän kunnantoimistosta, puhelin 952- 77270.

                                                                                                 Terho Ahonen

*****

Tuo edellä oleva blogiksi ylipitkä juttu (ja kolme kuvaa) on julkaistu Reserviläinen-lehdessä maaliskuussa 1988, kohta 25 vuotta sitten. Jutun kirjoitusajankohtana Salpa-asemasta kerrottiin laajemmin vain yhdessä kirjassa, Reino Arimon Suomen linnoittamisen historiassa 1918-1944. Tuota kirjaa en tuolloin tiennyt olevankaan, eikä sitä ollut siis käytössäni. Mahdolliset lukijat, saatte himokkaasti käydä kiinni virheisiini, niitäkin jutussa on. Julistan täten selkeiden asiavirheiden etsintäkilpailun, havainnot kommentti-osioon. Jokaisesta löydetystä virheestä lupaan palkinnoksi kuvainnollisen papukaijamerkin! Tietysti muutenkin juttua voi kommentoida.

*****
Eipä ole kukaan tätä kirjoitusta lukenut, kun ei ole virheisiin tarttunut.

Selkeä paikkavirhe on se, kun kirjoitin Salpalinjan rakennetun Virolahden Klamilasta ... (siellä on kyllä Sydänkylän patterin kahden rt-tykin tuliasemat), mutta oikeampi määre on Virolahden Ravijoelta ja vielä tarkemmin Siikasaaren niemen tyvestä ja jos pilkkua viilataan Santsaaren korsut luetaan Salpalinjaan, vaikka saaressa ovatkin. Ravijoki on Klamilasta seuraava kylä itään.

Toinen epätarkkuus on, kun puhun yhden korsun rakentamiseen tarvittavasta materiaalista. Puhun 4000 tonnista, puuta, rautaa ja betonia. Tähän lukuun kuulunee myös ainakin osin korsumontusta kertaalleen nostettu maa- ja kiviaines. Lähteenä minulla tässä oli evl evp Arto Lavennon 1960-70 -lukujen vaihteessa kirjoittama salainen esitelmä, jonka olen häneltä käyttööni saanut 1980-luvulla. Kun tuohon neljään tuhanteen tonniin lisätään korsun suojakiveys ja vielä sen päälle montusta kaivettu ja takaisin lapioitu maa, niin ollaan Arvo Tolmusen ja Ilkka Länsivaaran Salpa-asema - sodan monumentti kirjassa esitetyssä 10 000 tonnin massojen liikuttelumäärässä. Se olisi noin 3000 silloista kuorma-autokuormaa vastaava määrä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ote tuoreesta Facebook-keskustelusta

Facebookin Salpavaeltajat-ryhmässä käydään aika-ajoin mukavaa ja asiatietoa täydentävää keskustelua. Otan tässä omalla luvalla malliksi otteen siitä mitä muun muassa sivustolla jutellaan. Siellä on paljon Salpalinjasta kuvia ja asiaa muutenkin. Tervetuloa myös sinne.

 

Tämän keskustelun aloitin eilen illalla, 31.10.2012 noin klo 21:

 

 

Kukahan osaa tästä vanhasta peruskartasta tiedustella Salpalinjan, ainakin kiviesteen sijaintia?

Tykkää · · · 15 tuntia sitten

• Tämän on nähnyt 39

  Juha E. Tetri, Tuomo Pohjantuli ja 2 muuta tykkäävät tästä.
• 

  Hannu Ilves Eikös peloilla näy esteet valkoisena juovana.

  15 tuntia sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Terho, tämä oli hyvä!!

  15 tuntia sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Kari Tahvanainen Tämähän näyttää meidän jokakesäisen sunnuntaikahvin paikalta, ja kiviesteet ovat tosiaan Hannun mainitsemat valkoiset juovat. Panssariansa karttasana Jokelan kohdalla?

  6 tuntia sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Terho Ahonen Panssariansa? Kuulen tuon sanan tässä yhteydessä ensimmäistä kertaa. Millainen, mitä tarkoitat? Haluan oppia, haluan tietää.

  3 tuntia sitten · Tykkää
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Panssariansa? Kuinka monesta suunnasata siihen pystytään kekittämään tuli?

  3 tuntia sitten · Tykkää
• 

  Terho Ahonen Panssariansalla Salpalinja-museon lähimaastossa tarkoitetaan irtolohkareilla, kiviladoksella korotettua myötärinne-estettä, joka sortuisi vaunun viime tipassa sen huomattua ja jarrutettua esteen reunalla! Vaunu luiskahtaisi nenälleen. Teoriassa saattaisi toimia, tiedä häntä! Panssariansaa en muualla tiedä enkä ole kuullut puhuttavan. Siksi Karin tulkinta kiinnostaa. Kiviesteillä ja maaston käytöllä on toki rakennettu vaunuille sumppuja, umpiperiä, joihin on kohdistettu vähintään yhden pst-aseen tuli. Eli esteillä ja maastonkäytöllä olisi ohjattu vaunut surman suuhun.

  2 tuntia sitten · Tykkää · 2
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Ajattelinkin että esteillä ohjataa

  2 tuntia sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Terho Ahonen Kyllä. Virolahden Harjussa Vahtivuoren ja Harjun päärakennuksen välissä, Ravijoen itäpuolella lähellä Vahtivuorta on juuri tällainen kiviesteen kulmaus, johon on kohdistettu usean pst-tykin tuli, kaksi teräsbetonikorsuista ja muutama kenttälinnoitetusta asemista.

  noin tunti sitten · Tykkää · 2
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Mielenkiintoisia juttuja!!

  noin tunti sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Terho Ahonen Mitä enemmän Salpalinjaan tutustuu, sen enemmän tulee tuntu, että linnoituksen suunnittelijat ovat olleet täyspäisiä!

  noin tunti sitten · Tykkää · 1
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Suurella kiinnostuksella seuraan viestienne kautta Salpalinjan yksityiskohtia.

  noin tunti sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Tässä olisi mittavan kuvateoksen paikka.

  noin tunti sitten · Tykkää
• 

  Terho Ahonen Epäilemättä. Muutamalla tämän sivuston jäsenellä olisi siihen tod näk, valmis kuva-aineisto olemassa. Salpalinjan ongelma on se, että se ei yleiskuvassa näytä miltään. Yksityiskohdista teos olisi rakennettava. Toisaalta tämä on tunnustus jälleen linnoituksen suunnittelijoille. Siitä ei todellakaan tullut valokuvauksellsita turistinähtävyyttä! Kustantajat hoi!

  noin tunti sitten · Tykkää · 2
• 

  Hannu Ilves Hauhian ohi on kävelty kaikilla pohjoisen reitin vaelluksilla ja ihmetelty kiviesteitten määrää. On niistä ollut viljelijöille melkoinen riesa, tosin on niitä raivattukin muistaakseni yhdeltä pellolta. Härkämäen tykki ylettyy luultavasti ampumaan Pekkolan kohdan tielle, muista tykkiasemista ei tietoa. Harrilta voi löytä vastaus tähänkin.

  noin tunti sitten · Tykkää
• 

  Terho Ahonen Hannu juuri näin. Ja tässä on taas yksi surmanloukku. Pellolta nyt jo raivattu kivieste ja tien ja muuntajan kohdan harjanne olisi ohjannut sumppuun tykinruokaa. Härkämäen pst-tykille oikein sopiva ampumaetäisyys. Tuosta että Jokela-sanan kohdalla on kaksinkertainen kivieste voin vain todeta, että mitään ei jätettu sattuman varaan. 1939 kartassa tuo tie on merkitty kärrypoluksi. Ja tuosta pelloltahan alkaa noin 10 km yhtenäinen erämaataival Hostikkaan saakka. Ehkä siksi viimeinen hyökkäysura ennen sitä tuplavarmistettiin.

  8 minuuttia sitten · Tykkää · 2