Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

torstai 28. joulukuuta 2023

Linnoituspataljoona 3:n taistelujen tie nyt kirjana

Mielenkiinnolla luin joulun aikaan tuoreen kirjan Linnoituspataljoona 3 jatkosodassa - Salpalinjalta Kannaksen kohtaloihin. Kirja on Salpalinja-museon julkaisuja nro 5 Miehikkälä 2023. Kirjan tekijä on historiantutkija FM Antti Kovanen Helsingistä. Sivuja kirjassa on 248.

Kirjan asiatieto perustuu kahden pataljoonassa taistelleen Pohjois-Vehkalahden (nyk. Haminaa) miehen, Jorma Liikkasen ja Martti Saarennon omiin ja heidän keräämiin aseveljiensä muistitietoihin. Ensimmäiset niistä on koottu 1960-70 -lukujen vaihteessa ja viimeiset 1990-luvun alussa. Niitä ei ole aiemmin julkaistu.

Itse olen ainakin osittain vuosia sitten lukenut heidän konekirjoitetun ja Miehikkälän kirjastosta lainaamani Linnoituspataljoona 3:n mukana jatkosodassa -koosteen. Silloin minua kiinnosti LinP3:n osuus Salpalinjan miehittäjänä pataljoonan vastuualueella Miehikkälässä kesällä 1941.

Nyt Salpalinja-museon toimeksiannosta ja ainakin osittain palkkaamana Antti Kovanen on kirjannut LinP3:n taistelutien Miehikkälästä Taipaleenjoelle koko jatkosodan ajalta seuraten pääosin juuri Liikkasen ja Saarennon sotapolkuja. Esiin tulee monessa kohtaa myös koko yli kolmen vuoden sotatieltä komppanianpäällikkönä palvellut Eino S Repo, Yleisradion myöhempi, kiistelty pääjohtaja.

Kirjoittaja Kovanen on suoraan ja epäsuorasti siteerannut uskollisesti eritoten Liikkasen tekstiä lähes jokaisella sivulla. Arvostettavaa on, että Kovanen on sitonut kerrotut muistitiedot kansallisarkiston aikalaisdokumentteihin. Lukijan päätelmä menettelystä on, että kirjassa käytetyt runsaat LinP3:n veteraanien lainaukset ovat linjassa sotapäiväkirjoihin ja muihin pataljoonan asiakirjoihin. Yksittäisen sotilaan kertomukset ovat tietenkin hänen itsensä kokemuksiaan ja tuntojaan, joita kukaan ei voi muuksi väittää.

Aikalaisvalokuvat Salpalinja-museon kokoelmista ja pelkistetyt muutamat kartat ovat hyvä lisä kirjan ymmärrettävyydessä.

Kirjan suurin ansio on se, että Liikkasen ja Saarennon suuri työ linnoitusjalkaväen ja sen LinP3:n sotapolun taltioinnissa on nyt vihdoin julkaistu. Kirja paljastaa viime sotavuosien harvinaisen aselajin taipumisen moneksi tilanteen niin vaatiessa. Linnoituspataljoonan pääaseina olivat konekiväärit ja panssarintorjuntatykit. Liikuntasodassa ne olivat raskaita kuljetettavia.

Salpalinjan miehittäjäasiantuntijapataljoonan taistelujen tie Miehikkälästä vei vuoden 1941 hyökkäysvaiheen rannikkovarmistuksesta Karjalankannaksella aina Terijoen hiekkarannoille asti.  Ja asemasotavaiheessa tie jatkui etulinjaan Rajajoelle ja Valkeasaareen. Kesän 1944 hyökkäysvaiheen alla palattiin pariksi viikoksi keskeneräiseen linnoitukseen Vammelsuu-Taipale -asemaan (VT) ja sieltä puolustukseen Vuoksen rannoille ja talvisodan Taipaleenjoen ”pyhille” taistelutantereille.

Kirja antaa hyvän kuvan LinP3:n osuudesta Suomen puolustustaistelussa ja sen vaiheista. Ainakin minulle uusi yksityiskohta oli, että pataljoonan yksi konekiväärijoukkue oli mukana kehittämässä konekiväärien epäsuoraa tulenkäyttöä. Siinä ideana oli ampua yläkulmilla summittaisesti aseille näkymättömiä ”tulenjohdettuja” maaleja aseen kantaman, 2,5 – 3 km, rajoissa.

Reserviupseerina minua hieman yllättää aikalaismuisteluksissa varsin suuren huomion saanut päällystön ja rivimiesten välinen juopa. Herrat haukkuu reserviläisiä, mukaan lukien talvisodan veteraaneja, ja osin alipäällystö ja varsinkin miehistö haukkuu puolestaan suurinta osaa upseereja. Osansa saavat niin välirauhan aikana värvätyt vänrikit joukkueenjohtajina kuin osa heistä komppanianpäälliköiksi ylenneenä. Kirjan alemmasta upseeristosta vain kaksi reserviupseeria selviää alaistensa mielestä puhtain paperein. Henki kyseisessä työyhteisössä ei ole ollut paras mahdollinen, ainakaan alussa.

Kirjan muutamat pikkuvirheet kuten ”joukkueenpäällikkö, korsukonepistoolin piipun litistys ja rykmentinkanuunoiden piiput” jäävät alaa vähemmän tuntevilta huomaamatta ja sotilasasiantuntijat ymmärtävät mitä sanoilla tarkoitetaan. Tärkeintä on kirjan kokonaisuus.

Kirjassa vilisee minullekin paljon tuttuja nimiä niin Miehikkälästä kuin Vehkalahden Pyhällöstä ja Onkamaaltakin, jotka Linnoituspataljoona 3:ssa palvelivat. Suosittelen paikallisestikin luettavaksi, jos vähänkin on tietoa suvun tai kylänmiesten osallistumisesta kirjan kuvaamalle sotatielle. Samassa laajuudessa linnoitusjalkaväestä ei ole ja tuskin tuleekaan toista kirjaa.

LinP3-kirja on hyvä veto valtionapumuseona viimeisiään vetelevältä Salpalinja-museolta. Toivottavasti Miehikkälän kunnan matkailukohteena Salpalinja-museo pystyy jatkamaan myös linnoitusaihetta taltioivaa perinnetyötään tulevaisuudessakin.

TERHO AHONEN   

           

Lisää linnoitusjalkaväestä, jos et em. kirjaa saa heti käsiisi:

Osmo Kimmon työstämä LinP3:n sotapolku: https://sotapolku.fi/sotapolut/linnoituspataljoona-3/

https://salpalinjansalat.blogspot.com/2010/08/linnoituspataljoonista-runkomiehitys.html

https://salpalinjansalat.blogspot.com/2012/03/linnoituspataljoonissa-myos-pst.html




torstai 9. marraskuuta 2023

Salpalinjan kivieste yhä soiva peli

Maasotakoulun koulunjohtaja, Salpalinjan hyvin tunteva eversti Janne Mäkitalo sanoo, että Salpalinjan maahan upotettu kivieste on vielä soiva peli. Varsinkin, kun sitä vertaa Venäjän rakentamiin suoraviivaisiin lohikäärmeen hammasrivistöihin aukeilla lakeuksilla. Ne ovat kaiken lisäksi kevyinä betonitetroina asennettu maanpintaan teollisena massatuotantona vailla juuri minkäänlaista sotilaallista ohjausta. Ne ovat sopivalla kalustolla aurattavissa sivuun.

Näitä puutarhakoristeiksikin kuvattuja lohikäärmeen hampaita on julkisten satelliittikuvien perusteella Venäjä rakennuttanut Ukrainalta valtaamille alueille pilvin pimein.

Mäkitalo esitelmöi 9. marraskuuta 2023 Haminassa Raatihuoneella Salpalinjan perinneyhdistyksen syyskokouksessa. Hänen aiheensa oli otsikoitu: Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain varastettua?” Salpalinjan vertailu venäläisiin linnoitusketjuihin Itä-Ukrainassa.

Eversti Janne Mäkitalo on puolustusvoimissa harvoja Salpalinjan ja sen taistelutaktiikan tuntijoita.

- ”Lohikäärmeen hampaat” eivät ulotu maan sisään ja ovat kooltaan pieniä – Salpalinjan kivet ovat kookkaampia ja osittain maahan haudatut. Lohikäärmeen hampaat ovat puskuterällä aurattavissa sivuun – Salpalinjan kivet ovat ja pysyvät, Janne Mäkitalo sanoi.

Vertailussa Mäkitalo toteaa venäläisten puolustuslinjojen taistelulinnoitteiden olevan lähes yksinomaan kenttälinnoitteita, jopa alkeellisia sellaisia. Salpalinjan torjuntakykyisimmät linnoitteet ovat kestolinnoitteita.

Taas tuliasemien tulitusmahdollisuudet ovat Venäjän rakentamissa laitteissa lähes yksinomaan rintamatulta antavia, siis suoraan vihollista kohti ampuvia. Salpalinjassa pyrittiin pääasiassa sivustatuleen, eli esterivistön ja kaivannon suuntaisesti pyyhkäisevään tuleen.

Edellisen Salpalinjassa mahdollisti linnoituksen murtoviivamainen taisteluhautojen ja esteiden sijoittelu; Salpalinjassa ei juuri muutamaa sataa metriä pitempää suoraa linjaa näe. Niiden kulmiin sijoitettujen tuliasemien tavoitteena oli pystyä ampumaan tehokasta, ampujaa ja asetta suojaavaa sivustatulta.

Venäjällä koneellisesti kaivetut taisteluhaudat, kaivannot ja esteet niiden edessä, kuten edellä puhutut lohikäärmeen hampaat, ovat jopa kilometrien pituisia suoria linjoja. Niiden laajuus ei ole joka paikassa joukoilla tai tulella valvottavissa.

Ukrainan tasainen maasto on tietysti nopeaa linnoittaa. Siihen Venäjä käyttää koneurakoitsijoita. On eri asia, onko vastahyökkääjillä järkeä lähteä ehdoin tahdoin avonaiseen maastoon hyökkäämään kohti esteitä ja vihollisen tehokasta tulta.

Toisaalta Mäkitalo ei näe venäläisten rakentamia linnoitteita pioneeriteknisesti vaikeasti murrettavina. Hän ei pidä Venäjän rakentamia 1-2 ja jopa useampikertaisia linnoituslinjoja syynä, että Ukrainan vastahyökkäykset eivät ole edenneet sitä avustavan maailman toivomalla tavalla ja nopeudella. Niitä muita syitä hän ei kertonut. Suomi tekee yhteistyötä Ukrainan kanssa. Se on selvää, että turvaluokitelluista asioista ammattisotilaat eivät hiisku.

Salpalinjan rakenteiden vertaamista Ukrainaan Janne Mäkitalo ei pidä tämän enempää tarpeellisena yksinkertaisesti maastollisista syistä. Suomalaiset rakensivat Salpalinjan Suomen vaihtelevaan,  kumpuilevaan ja metsäiseen maastoon sitä hyväksi käyttäen. Ne opit eivät sellaisenaan sovi Ukrainan tasaisille pelloille.

- Pitää myös muistaa, että nykyinen sodankäynti ei toimi Salpa-aseman tapaan linjapuolustuksena ja kulutussotana. Linnoittamisella haetaan ensisijaisesti suojaa ja sitähän Salpalinjassa tietysti on.

- Sanotaan, että huonoilla linnoituksilla on monia taisteluja hävitty ja toisaalta hyvilläkään linnoituksilla ei ole sotia voitettu. Linnoitukset ovat lähes aina puolustuksellisia.

Venäjän sotadoktriini on hyökkäyksellinen. Puolustusryhmitys on yleensä heille tilapäinen ratkaisu. Se ei käytä linnoitteita kuin hyökkäyksien lähtökynnyksiä suojaamassa. Nyt tilanne Ukrainassa on paljastanut, että Venäjän linnoittamiskehitys on hidasta, vähän kuin yksi askel eteen ja kohta kaksi taakse.

Kaiken kaikkiaan Mäkitalon puolen tunnin esitys oli arvoituksellisen esiotsikon ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain varastettua?”  tuon kysymysmerkin mukainen. Niihin ei kuulija katetta saanut tai sitten ei ymmärtänyt. Sen sijaan hänen vertailunsa Salpalinjan ja venäläisen linnoittamisen välillä oli selkeä. Eroja on, jos kohta niitä on maastoissa ja myös sotimisen lajissa. Suomi on linnoittanut puolustaakseen, Venäjä jos yleensä linnoittaa, tekee sen hyökätäkseen. Eroja siis on!

Vanhalla Salpalinja-harrastajalle Mäkitalon esitys ei ollut lainkaan niin tyrmäävä, kuin vähän pelkäsin. Hän antaa arvon Salpalinjalle siinä ajassa, johon se rakennettiin, mutta osaksi myös nykyajassa: ”Salpalinjan kivieste on yhä soiva peli!”, hän sanoi. Ehkä siinä on muutakin käyttökelpoista kuin toimiminen vain suomalaisen maanpuolustustahdon symbolina.

Jäljemmät kuvat Janne Mäkitalon esityksestä.

TERHO AHONEN





perjantai 29. syyskuuta 2023

Salpalinjan itärajan pelote ei happane

Helsingin Sanomien 29.9.2023 yhdessä päivän kärkijutuista tuodaan esiin puolustusvoimien valmius nopeuttaa itärajan linnoittamista etukäteen maanomistajien kanssa tehdyin sopimuksin. Niiden mukaan jopa vuorokauden varoitusajalla kaivinkoneet ja moottorisahat voisivat tarvittaessa aloittaa laulunsa.

Juttu on mitä ilmeisimmin rauhoittamassa lähinnä oman maan länsireunan asukkaita; Suomen itärajan puolustusta ei ole jätetty pelkästään mustikkamättäisiin hillasoiden reunoille perustuvien tuliasemien varaan. Uutinen olisi, jos puolustusvoimat ei valmistautuisi lakisääteiseen maanpuolustustehtävään. Ehkä jutun signaalilla rauhoitetaan myös Ruotsin kansalaisia heidän painiessaan omien sisäisten turvallisuusongelmien parissa odotellessaan Nato-jäsenyytensä hyväksyntään Turkilta ja Unkarilta.

Suomen itärajan puolustamisessa on vahva, todella vahva perinne, joka toimii tarvittaessa paikoin vieläkin. Se on Salpalinja, joka Hesarin jutun ensimmäisessä kuvatekstissä lyhyesti mainitaankin. Itse asiassa jutussa käsiteltyä asiaa voisi luonnehtia nykykielellä Salpalinjan päivittämiseksi.

Tiedän, että Salpalinjan rakenteiden suoja- ja estearvoa vieläkin vähätellään. No, me täällä itärajalla tunnemme tilanteen.

Siitä epäilijät eivät pääse yli eikä ympäri, että Salpalinja on sotilasmaantieteellisesti sijoitettu edelleen parhaaseen mahdolliseen paikkaan tyssäämään vihollisen tuli ja liike. Ukrainan sota on ukrainalaisten takaisinvaltaajien kokemusten myötä osoittanut linnoittamisen ja siihen yhdistetyn miina-aseen käytön voiman! Eteneminen yli syvyyteen perustettujen kaivantojen ja niihin yhdistettyjen tuliasemien ja miinakenttien läpi on tuskallisen hidasta. Onneksi sitä sentään tapahtuu.

En voi muuta kuin kehua Suomen sotilasjohdon viime sotien ja kylmän sodan aikaista kaukonäköisyyttä rakentaa itärajallemme vahva kestolinnoitus ennaltaehkäiseväksi pelotteeksi. Se on pitänyt aina uuden ennaltaehkäisevän lisäpelotteen, puolustusliitto Naton tuloon saakka. Puuseipäiden varaan 1940-luvulla rakennettu piikkilanka-aita ei olisi tuota tehtävää tehnyt edes symbolisesti.

Täytyy myös hattua nostaa kustannusyhtiö Readme.fi:lle kauaskantoisuudesta vain vuotta ennen 24.2.2022 alkanutta Venäjän massiivista hyökkäystä Ukrainaan tehdä päätös julkaista Salpalinjasta perusteellinen ja kansantajuinen kirja. Ehkä onnekas sattuma on myös se, että kirjassa ei julkaista karttoja tekemään Salpalinja-tiedustelua turhan helpoksi pahat mielessä siihen tutustuville.

Siispä, jos haluat tietää, kuinka Suomi ratkaisi viime sotien aikana itärajan turvallisuutensa, osta Salpalinja Suomen suoja -kirja kirjoja myyvistä kaupoista tai lainaa kirjastosta. Salpalinja Suomen suoja -kirja on täysin ajankohtainen edelleen nyt ja kauas tulevaisuuteen.

Aika ei saa Salpalinjan historiaa happanemaan. Salpalinjalla on monta ominaisuutta, jotka kestävät aikaa. Betonirakenteiden, estekivien, louhittujen kaivantojen ja sijainnin ohella niitä on ennen kaikkea se peräänantamaton maanpuolustustahto, jolla suomalainen veteraanisukupolvi sen yli 80 vuotta sitten sai aikaan. Sillä syntyi Salpalinja itärajalle ja Harparskog-linja Hankoniemelle.

Korostan vielä, Salpalinjalla on siis myös yhä tärkeä henkinen tehtävä viestittää tuo maanpuolustustahto nykyiselle Suomen kenttäarmeijalle. Suomessa on hieno tilanne, että jokaisella Suomen kenttäarmeijan miehellä ja naisella, niin aktiivipalveluksessa kuin reservissä, on tässä maassa puolustettavaa. Se on yksi maanpuolustustahdon perusta. Toinen on sotiemme veteraanien perinnön velvoittavuus. Näillä eväillä pärjäämme.

Linkki Hesarin juttuun: Helsingin Sanomat verkossa 29.9.2023

TERHO AHONEN



maanantai 28. elokuuta 2023

Terho Ahonen kirjat

Joskus on kyselty, missä kirjahankkeissa bloginkirjoittaja on ollut mukana. No, se ei ole pitkä luettelo. Nyt tuon viimeisimmän tultua julkaistuksi kokosin kirjat tähän, klikkaa kuvaa, saat kannen isommaksi:

Terho Ahonen, kirjallinen tuotanto 1997 – 2023, mukana tekijänä yksin tai toimituskunnassa, kaikissa vähintään yksi kirjoitettu oma artikkeli:



Suomalaisia maanviljelijöitä
, artikkelikokoelma, 11 kirjoittajaa, yksi heistä

Visionääri Oy, 1997, 214 sivua, ISBN: 952-9680-23-6


 


Miehikkälän Osuuspankki, 1922-1997, 75 vuotta, historiikki

kirjoittaja ja toimituskunnan jäsen

Miehikkälän Osuuspankki, 1997, 80 sivua

 



Tulikaste Suezilla, omakohtainen rauhanturvamuistelma

Kaakonkulma, Sanoma Lehtimedia Oy, 2005, 239 sivua, ISBN 952-99255-1-4

 


Sotilaspoika, Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta 1993-2013,

historiikki / artikkelikokoelma

toimituskunnan jäsen ja yksi kirjoittajista, 2013, 78 sivua IS BN 978-952-93-1579-6

 


Kotikontujen sota ja rauha, Miehikkälän Sotaveteraanit ry – veljes- ja sisarapua vuodesta 1967

historiikki, toimituskunnan jäsen, yksi kirjoittajista

Miehikkälän Sotaveteraanit ry, 2014, 129 sivua, ISBN 978-952-93-4016-3

 


Salpalinja - Itsenäisyyden monumentti, artikkelikokoelma, yksi kirjoittajista ja valokuvien ottajista

Salpalinjan perinneyhdistys ry, 2017, 224 sivua, ISBN 978-952-93-8280-4

 


Salpalinja – Suomen suoja, tietokirja, tekijä

Readme.fi, 2021, 638 sivua, ISBN 978-952-373-305-3

 


Sodasta rauhaan Suezilla -YK:n suomalaisen valvontajoukon alku ja ankeus 1973 – 1974,

historia- ja muistelukirja

BoD.fi / Kuneitran Kojootit ry. 2023, 434 sivua, ISBN-13: 9789528002475, toinen tekijä


 

Lisäksi isohko kokonaisuus: Salpalinjan Salat -blogi internetissä 2010> , 463 artikkelia (tilanne 28.8.2023), joista omia kirjoituksia noin 400.

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Ennaltaehkäisevä pelote Salpalinjasta Natoon

Edesmennyt kenraaliluutnantti Heikki Koskelo (1935 – 2020) valittiin / kutsuttiin vuoden 2003 alussa toimintansa aloittaneen, 25.7.2002 perustetun Salpalinjan perinneyhdistys ry:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Hän kävi toimeen ripeästi. Hän järjesti yhdistykselle rahoitusta, kutsui tuntemiaan ihmisiä toimintaan mukaan ja käynnisti yhdistyksen valtakunnallisen käynnistämishankkeen.

Ei juuri sellaista Salpalinja-esitelmää kenraali Koskelo pitänyt, missä hän ei puhunut Salpalinjasta itärajamme ennaltaehkäisevänä pelotteena. Sitä se oli jo jatkosodan loppuvaiheessa ja aina pitkälti kylmän sodan vuosiin saakka. Hän perusteli pelotevaikutusta Neuvostoliiton toiminnalla ja joidenkin korkeiden neuvostokenraalien puheista vetämillään johtopäätöksillä.

Salpalinjaa vastaan ei koskaan ole hyökätty. Se on tärkein todiste Salpalinjalle annetun tehtävän täyttämisestä.

Itärajan linnoituksen pelotevaikutuksen yksi konkreettinen ilmeneminen oli liittoutuneiden valvontakomission (käytännössä NL) suuri mielenkiinto Salpalinjaan. Se pyysi ja sai  haluamastaan materiaalista osan heti maahan tultuaan ja osan myöhemmin. Valvontakomisio halusi itselleen kaikki linnoitukseen liittyvät asiakirjat, piirustukset, laitteiden sijaintikartat ja yms.

Suomalaisupseereiden opastamilla kahdella valvontakomission maastoretkellä linnoituksessa huomionarvoista oli punaupseereiden vahva halu selvittää Salpalinjan lujuutta eri kohdissa. Samalla tutkittiin Suomeen johtavien teiden kuntoa ja tehtiin varmasti myös merkintöjä maastossa vahvoiksi tai heikoiksi havaituista linnoitteista tai maastokohdista.

Tämä ei suinkaan johtunut huolesta suomalaisten kykyyn puolustautua, vaan se oli valmistautumista Neuvostoliiton omaan hyökkäykseen Suomeen. Miten ja missä Salpalinja olisi helpoiten, tai ylipäätään murrettavissa? Siihen haettiin voittajan laillisella, valvontakomission nimissä tehdyllä tiedustelulla selkoa.

Ja kun tuota hyökkäystä Neuvostoliiton aikana ei koskaan tullut, valvontakomission tiedusteluretkien johtopäätökset olivat olleet selvät. Salpalinjaa vastaan ei kannata hyökätä Neuvostoliiton sen ajan kalustolla ja joukoilla. Näin pääosin itärajalla koko virkauransa palvellut ja alueen hyvin tuntenut Heikki Koskelo asian tulkitsi. Hänen näkemykseensä oli kuuntelijana helppo uskoa.

Venäjän vaatimukset joulukuussa 2021 Naton laajenemisen estämiseksi itään ( blogi:  https://salpalinjansalat.blogspot.com/2021/12/salpalinja-on-taas-hyvin-ajankohtainen.html ) ja sitten hyökkäys 24.2.2022 Ukrainaan kertoivat suomalaisille kaiken oleellisen. YYA-ajan ystävyysliturgia oli ollut käytännössä NL:n puolelta vain sopivan hetken odottamista työntää sen omaa turvallisuusvyöhykettä kauemmas länteen. Ukraina oli siihen ei-Nato-maana sopivasti ensimmäinen vaihe ja seuraava helppo kukistettava ei-Nato-maa olisi Suomi ja luontevasti edelleen Ruotsikin. Ainakin Ruotsi saisi Venäjän karhun naapurikseen.

Olemme lukeneet ja kuulleet Venäjä-asiantuntijoiden toistuvasti todistaneen viimeisen reilun vuoden aikana, että Venäjä toteuttaa vain satoja vuosia vanhaa laajenemisoppiaan, johon Suomikin sisältyy. Huomattava on, että tällaisia todistuksia ei Suomessa juuri kukaan tutkija ja asiantuntija julkisesti esittänyt toisen maailmansodan jälkeen. Ei kylmän sodan vuosina, ei NL:n romahtamiseen 1991 mennessä, ei ennen Venäjän Krimin valtausta 2014, eikä paljon edes ennen 24.2.2022 Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Tai sitten niihin ei korvaa lotkautettu.

Onneksi hämmästyttävän nopeasti reilu vuosi sitten Suomen kansa tajusi, että Suomi tarvitsee nykyaikaan sopivan itärajamme ennaltaehkäisevän pelotteen, nykyajan Salpalinjan. Ja nyt se uskallettiin kiihtyvällä vauhdilla sanoa ääneen. Kun kansan kannatus hakeutua Naton jäseneksi ylitti nopeasti mielipidetiedusteluissa yli 50 prosentin, tulivat poliitikot kiitettävästi ja kiltisti perässä, vielä sanojaan varoen, mutta tulivat kuitenkin. Ei heille jäänyt muuta vaihtoehtoa.

Suomessa päätös Natoon hakemisesta ja siihen liittymisestä tehtiin itäblogin kansandemokratioiden kaltaisin, lähes sadan prosentin kannatusluvuin. Käytännössä liki yksimielisesti.

Nyt noita toisin ajattelijoita, jäljellä olevia muutamia Nato-vastaisia kansalaisia haravoi kertomaan mielipiteensä enää vain ”kansanradio” Yle! En ymmärrä, miksi heitä harvoja vähemmistössä olevia pitää hyysätä ja päästää julkisuuteen valittamaan surkeuttaan Suomessa. Silloin kun Suomi ei ollut Natossa ja vain harvat ääneen uskalsivat Nato-jäsenyydestä puhua, niin silloin Yle ei nähnyt tarvetta kuulla tämän harvalukuisen vähemmistön ääntä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Suomi pääsi Naton täysivaltaiseksi jäseneksi 4.4.2023. Siitä suuri kiitos kaikille asiaan myötävaikuttaneille.

Nyt meillä itärajan ihmisilläkin on rauha nukkua yömme sikeästi; Natossa Suomen tiedustelu tietää mahdollisen vaaranpaikan jo kauan ennen kuin tankkien telaketjujen kolina rajan yli kuuluu. Ja näinhän ei edes tapahdu; Naton pelotevaikutus toimii 24/7, siis juuri tälläkin hetkellä.

Salpalinjan tehtävä itärajan pelotteena on siirtynyt muodollisestikin vihdoin jatkuvasti nykyajan hermolla olevaan Natoon. Salpalinja rakennettiin kenraali Koskelon mukaan itärajamme pelotteeksi. Ja kun se sen tehtävän täydellisesti täytti, voidaan sanoa Salpalinjan raivanneen tai auranneen tien suomalaisten mieliin ja ajatuksiin ainoalle järkevälle turvalle, Natolle!

Kun vielä pidämme huolen oman armeijamme puolustuskyvystä, olemme niin turvassa, kuin olla voimme. Hyvä! Kiitos valtiojohdolle!

TERHO AHONEN