Linnoituspataljoona 3:n taistelujen tie nyt kirjana

Mielenkiinnolla luin joulun aikaan tuoreen kirjan Linnoituspataljoona 3 jatkosodassa - Salpalinjalta Kannaksen kohtaloihin. Kirja on Salpalinja-museon julkaisuja nro 5 Miehikkälä 2023. Kirjan tekijä on historiantutkija FM Antti Kovanen Helsingistä. Sivuja kirjassa on 248.

Kirjan asiatieto perustuu kahden pataljoonassa taistelleen Pohjois-Vehkalahden (nyk. Haminaa) miehen, Jorma Liikkasen ja Martti Saarennon omiin ja heidän keräämiin aseveljiensä muistitietoihin. Ensimmäiset niistä on koottu 1960-70 -lukujen vaihteessa ja viimeiset 1990-luvun alussa. Niitä ei ole aiemmin julkaistu.

Itse olen ainakin osittain vuosia sitten lukenut heidän konekirjoitetun ja Miehikkälän kirjastosta lainaamani Linnoituspataljoona 3:n mukana jatkosodassa -koosteen. Silloin minua kiinnosti LinP3:n osuus Salpalinjan miehittäjänä pataljoonan vastuualueella Miehikkälässä kesällä 1941.

Nyt Salpalinja-museon toimeksiannosta ja ainakin osittain palkkaamana Antti Kovanen on kirjannut LinP3:n taistelutien Miehikkälästä Taipaleenjoelle koko jatkosodan ajalta seuraten pääosin juuri Liikkasen ja Saarennon sotapolkuja. Esiin tulee monessa kohtaa myös koko yli kolmen vuoden sotatieltä komppanianpäällikkönä palvellut Eino S Repo, Yleisradion myöhempi, kiistelty pääjohtaja.

Kirjoittaja Kovanen on suoraan ja epäsuorasti siteerannut uskollisesti eritoten Liikkasen tekstiä lähes jokaisella sivulla. Arvostettavaa on, että Kovanen on sitonut kerrotut muistitiedot kansallisarkiston aikalaisdokumentteihin. Lukijan päätelmä menettelystä on, että kirjassa käytetyt runsaat LinP3:n veteraanien lainaukset ovat linjassa sotapäiväkirjoihin ja muihin pataljoonan asiakirjoihin. Yksittäisen sotilaan kertomukset ovat tietenkin hänen itsensä kokemuksiaan ja tuntojaan, joita kukaan ei voi muuksi väittää.

Aikalaisvalokuvat Salpalinja-museon kokoelmista ja pelkistetyt muutamat kartat ovat hyvä lisä kirjan ymmärrettävyydessä.

Kirjan suurin ansio on se, että Liikkasen ja Saarennon suuri työ linnoitusjalkaväen ja sen LinP3:n sotapolun taltioinnissa on nyt vihdoin julkaistu. Kirja paljastaa viime sotavuosien harvinaisen aselajin taipumisen moneksi tilanteen niin vaatiessa. Linnoituspataljoonan pääaseina olivat konekiväärit ja panssarintorjuntatykit. Liikuntasodassa ne olivat raskaita kuljetettavia.

Salpalinjan miehittäjäasiantuntijapataljoonan taistelujen tie Miehikkälästä vei vuoden 1941 hyökkäysvaiheen rannikkovarmistuksesta Karjalankannaksella aina Terijoen hiekkarannoille asti.  Ja asemasotavaiheessa tie jatkui etulinjaan Rajajoelle ja Valkeasaareen. Kesän 1944 hyökkäysvaiheen alla palattiin pariksi viikoksi keskeneräiseen linnoitukseen Vammelsuu-Taipale -asemaan (VT) ja sieltä puolustukseen Vuoksen rannoille ja talvisodan Taipaleenjoen ”pyhille” taistelutantereille.

Kirja antaa hyvän kuvan LinP3:n osuudesta Suomen puolustustaistelussa ja sen vaiheista. Ainakin minulle uusi yksityiskohta oli, että pataljoonan yksi konekiväärijoukkue oli mukana kehittämässä konekiväärien epäsuoraa tulenkäyttöä. Siinä ideana oli ampua yläkulmilla summittaisesti aseille näkymättömiä ”tulenjohdettuja” maaleja aseen kantaman, 2,5 – 3 km, rajoissa.

Reserviupseerina minua hieman yllättää aikalaismuisteluksissa varsin suuren huomion saanut päällystön ja rivimiesten välinen juopa. Herrat haukkuu reserviläisiä, mukaan lukien talvisodan veteraaneja, ja osin alipäällystö ja varsinkin miehistö haukkuu puolestaan suurinta osaa upseereja. Osansa saavat niin välirauhan aikana värvätyt vänrikit joukkueenjohtajina kuin osa heistä komppanianpäälliköiksi ylenneenä. Kirjan alemmasta upseeristosta vain kaksi reserviupseeria selviää alaistensa mielestä puhtain paperein. Henki kyseisessä työyhteisössä ei ole ollut paras mahdollinen, ainakaan alussa.

Kirjan muutamat pikkuvirheet kuten ”joukkueenpäällikkö, korsukonepistoolin piipun litistys ja rykmentinkanuunoiden piiput” jäävät alaa vähemmän tuntevilta huomaamatta ja sotilasasiantuntijat ymmärtävät mitä sanoilla tarkoitetaan. Tärkeintä on kirjan kokonaisuus.

Kirjassa vilisee minullekin paljon tuttuja nimiä niin Miehikkälästä kuin Vehkalahden Pyhällöstä ja Onkamaaltakin, jotka Linnoituspataljoona 3:ssa palvelivat. Suosittelen paikallisestikin luettavaksi, jos vähänkin on tietoa suvun tai kylänmiesten osallistumisesta kirjan kuvaamalle sotatielle. Samassa laajuudessa linnoitusjalkaväestä ei ole ja tuskin tuleekaan toista kirjaa.

LinP3-kirja on hyvä veto valtionapumuseona viimeisiään vetelevältä Salpalinja-museolta. Toivottavasti Miehikkälän kunnan matkailukohteena Salpalinja-museo pystyy jatkamaan myös linnoitusaihetta taltioivaa perinnetyötään tulevaisuudessakin.

TERHO AHONEN   

           

Lisää linnoitusjalkaväestä, jos et em. kirjaa saa heti käsiisi:

Osmo Kimmon työstämä LinP3:n sotapolku: https://sotapolku.fi/sotapolut/linnoituspataljoona-3/

https://salpalinjansalat.blogspot.com/2010/08/linnoituspataljoonista-runkomiehitys.html

https://salpalinjansalat.blogspot.com/2012/03/linnoituspataljoonissa-myos-pst.html

Kirja-arvio Sotilaan tarina - ja vähän muidenkin

Tässä arvio Osmo Kimmon nyt keväällä 2020 julkaisemasta kirjasta. Minua kirjan tarina kiinnosti. Siinä taustalla on varmasti osaltaan se, että kirjan päähenkilöiden, Osmon vanhempien, tarina paikallistuu naapurikylä Suur-Miehikkälään, jonka maiseman ja ihmisiäkin tunnen. Osmon arkistolähteisiin perustuvia Salpalinjaa sivuavia kirjoituksia on tässä blogissa julkaistu monia. Salpalinjaa sivutaan myös hänen kirjassaan. TA

Sotilaan tarina – ja vähän muidenkin

Osmo Kimmo

328 sivua

2020

Palvelukustanne/ Mediapinta Oy

Kirjan päähenkilön sotatietä voi seurata oheislukemistona myös Sotapolku.fi -palvelusta. Valokuva kirjan kannesta Terho Ahonen. 

Koskettava sotilaan tarina

Miehikkälän Suur-Miehikkälään Kimmon tilalle kotivävyksi vuoden 1936 lopulla naapurikylä Kalliokoskelta muuttanut maanviljelijä Reino Inkeroinen kaatui 26-vuotiaana jatkosodassa. Reservin kersantin sota päättyi erikoiskomennuksella Suursaaren Haukkavuorella 27.3.1942.

Reino Inkeroiselta jäi puoli vuotta nuorempi Helvi-leski ja sotaorvot pojat, 4-vuotias Ilkka ja kymmenen kuukauden ikäinen Osmo.

Talvisodan koviin taisteluihin Karjalankannaksella Reino Inkeroinen osallistui ryhmänjohtajana, joukkueen varajohtajana ja loppuvaiheessa jo joukkueenjohtajana. Jatkosodassa hän oli jääkäripuolijoukkueen johtaja Miehikkälässä perustetun Linnoituspataljoona 3:n esikunnassa. Sodan alun puolustustaistelujen jälkeen hän ehti sen mukana rannikkovarmistustehtävissä Koiviston kautta Vammelsuu -Terijoki kaistalle.

Helvi ja Reino Inkeroisen yhteinen sopimus oli muuttaa sukunimeksi Helvin kotitalon ja tyttönimen mukaan Kimmo. Reinosta puhuttiin kylällä yleisesti Kimmon Reinona. Nimenvaihdos jäi sodan jälkeiseen aikaan ja sen leski teki niin kuin sovittu oli. Helvi Kimmo kuoli 1997.

Perheen koskettava sota-aikaan keskittyvä elämäntarina on nyt luettavissa nuorimman pojan Osmo Kimmon kokoamassa ja kirjoittamassa kirjassa Sotilaan tarina – ja vähän muidenkin. Se perustuu Reinon ahkerasti kotiin lähettämiin kirjeisiin ja Helvin myöhempiin kirjallisiin muisteluksiin. Lainaukset ja otteet kirjeistä on kopioitu kirjoitusvirheineen sellaisenaan Miehikkälän murteella.

Pariskunnan kertomusta täydentävät sotilaalliset yhteydet ja tapahtumat nojaavat arkistolähteisiin, kirjoittajan tarkkaan tutkimustyöhön.

Monitasoinen historiakooste

Kirjan erikoisuus on kertoa pariskunnan oma inhimillinen tarina akselilla kotirintama ja taistelurintama ”siellä jossakin”. Viestivälineinä olivat kirjeet, harvat lomat ja jatkosodassa muutama puhelukin.

Omintakeista on myös kirjoittajan ajatus kytkeä vanhempiensa kertomus kotipaikkakunta Miehikkälän, Suomen, Euroopan ja koko toisen maailmansodan historiakuvaan. Teoksen monitasoinen lähestymistapa tekee sotilasorganisaatioista, sotapoluista ja -historiasta elävän ja kiinnostavan, inhimillisen ja dramaattisen.

Talvisotaan Miehikkälän miehet lähtivät valtaosin Kenttätäydennyspataljoona 11:n 6. komppaniaan. Kirjassa on nimiluettelo tuosta joukosta sekä siitä täydennyksenä Erillinen pataljoona 4:ään siirretyistä pitäjän miehistä. Täydennyksiä siirrettiin myös muihin joukko-osastoihin. Jatkosodassa miehikkäläläisiä palveli eniten Linnoituspataljoona 3:ssa.  

Reino Inkeroisen sotapolku kulki edellä mainittujen joukkojen kautta. Se päättyi iskuryhmän johtajana Suursaaressa sankarikuolemaan kaksinkertaisen Mannerheim-ristin ritari, kenraalimajuri Aaro Pajarin johtamassa ja Kotkassa kootun noin 3 500 miehen valtausoperaatiossa. Suursaari-tehtävään edellytettiin lujaa hiihtokuntoa ja hyvää ampumataitoa. Partiotoiminnasta Inkeroisella oli vankka kokemus talvisodasta.

Kirjan mielenkiintoista antia on myös Miehikkälän suojeluskuntakomppanian kokoonpano nimineen ja tehtävineen 18.12.1939. Tämä joukko, ”vanhat ukot ja koulupojat”, oli torjumassa Kymenlaakson muiden vastaavien suojeluskuntajoukkojen mukana talvisodan lopussa Virolahden saaristossa puna-armeijan vaarallista sivustaoperaatiota Suomenlahden vahvan jään yli Kannaksen joukkojen selustaan.

Tarinaan voi samaistua laajasti

Osmo Kimmon teos on tehty ensisijaisesti oman perheen tietolähteeksi. Sotilaan tarina – ja vähän muidenkin on sen ohella kotiseutuhistoriallisesti äärimmäisen arvokas tietopaketti ja ajankuva Miehikkälästä.

Monikerroksisuutensa, Reinon ja Helvin kokemien tositapahtumien ja heidän Jumalaan turvaavan hädän ja rukousten kautta kirja koskettaa. Se nostaa pintaan sodan kurjuuden, mielettömyyden ja varsinkin kotirintaman pelon läheisistä ja Suomen kohtalosta kokemuksena, johon voidaan samaistua laajalti koko maassa.

Tämän kirja-arvion tekijälle aikaisemmin täysin tuntematon Reino Inkeroinen paljastuu kirjassa ilman ainuttakaan ylisanaa tai korostusta samankaltaiseksi reserviläisjohtajaksi ja sotilaaksi, niin kuin maan parhaat taistelijat tuolloin olivat. He eivät kerskuneet teoillaan, vaan halusivat tehdä niitä aina yhä lisää isänmaansa hyväksi voimiensa ja kykyjensä mukaan. He halusivat sodan loppuvan nopeasti. Se oli Suomen onni. Heistä jälkipolvet voivat olla nyt surutta ylpeitä!

Sotilaan tarina – ja vähän muidenkin kannattaa lukea. Se on esimerkki, mitä kansan syvistä riveistä lähtevä suomalainen isänmaallisuus ja maanpuolustustahto käytännössä oli, ja mitä se sai aikaan!

Kirjoittaja ja hankintavihjeitä

Kirjan kirjoittaja Osmo Kimmo, syntynyt Miehikkälässä 1941, on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti. Työuran hän teki talouselämän palveluksessa tietotekniikkatehtävissä alan alkuvuosista lähtien. Hän asuu Helsingissä, pitää synnyintilaansa Suur-Miehikkälässä vapaa-ajan asuntona ja hoitaa tilan metsiä edelleen. Hän on sotahistorian harrastaja, kirjoittaja ja tutkija. Osmo Kimmo on osallistunut ja osallistuu Salpalinja-oppaana linnoituksen esittelemiseen Salpavaelluksilla ja reserviupseerioppilaille suunnatuilla tutustumiskierroksilla Virolahden Harjussa.

Kirjaa voi tässä koronavaiheessa tilata Mediapinnan sivuilta www.mediapinta.fi/isbn/978-952-81-0831-3  tai puh 03 225 9600 tai pirjo.vesikko@mediapinta.fi  Teosta voi tiedustella myös kirjakaupoista ja tilata Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta. Epidemiaan liittyvien rajoitusten hellitettyä kirja on mahdollisesti hankittavissa suoraan tekijältä jossakin sopivassa tilaisuudessa.  

TERHO AHONEN

Lisätietoja kirjasta: 

Osmo Kimmo

050 547 0993

osmo.kimmo@kolumbus.fi