Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

torstai 28. joulukuuta 2023

Linnoituspataljoona 3:n taistelujen tie nyt kirjana

Mielenkiinnolla luin joulun aikaan tuoreen kirjan Linnoituspataljoona 3 jatkosodassa - Salpalinjalta Kannaksen kohtaloihin. Kirja on Salpalinja-museon julkaisuja nro 5 Miehikkälä 2023. Kirjan tekijä on historiantutkija FM Antti Kovanen Helsingistä. Sivuja kirjassa on 248.

Kirjan asiatieto perustuu kahden pataljoonassa taistelleen Pohjois-Vehkalahden (nyk. Haminaa) miehen, Jorma Liikkasen ja Martti Saarennon omiin ja heidän keräämiin aseveljiensä muistitietoihin. Ensimmäiset niistä on koottu 1960-70 -lukujen vaihteessa ja viimeiset 1990-luvun alussa. Niitä ei ole aiemmin julkaistu.

Itse olen ainakin osittain vuosia sitten lukenut heidän konekirjoitetun ja Miehikkälän kirjastosta lainaamani Linnoituspataljoona 3:n mukana jatkosodassa -koosteen. Silloin minua kiinnosti LinP3:n osuus Salpalinjan miehittäjänä pataljoonan vastuualueella Miehikkälässä kesällä 1941.

Nyt Salpalinja-museon toimeksiannosta ja ainakin osittain palkkaamana Antti Kovanen on kirjannut LinP3:n taistelutien Miehikkälästä Taipaleenjoelle koko jatkosodan ajalta seuraten pääosin juuri Liikkasen ja Saarennon sotapolkuja. Esiin tulee monessa kohtaa myös koko yli kolmen vuoden sotatieltä komppanianpäällikkönä palvellut Eino S Repo, Yleisradion myöhempi, kiistelty pääjohtaja.

Kirjoittaja Kovanen on suoraan ja epäsuorasti siteerannut uskollisesti eritoten Liikkasen tekstiä lähes jokaisella sivulla. Arvostettavaa on, että Kovanen on sitonut kerrotut muistitiedot kansallisarkiston aikalaisdokumentteihin. Lukijan päätelmä menettelystä on, että kirjassa käytetyt runsaat LinP3:n veteraanien lainaukset ovat linjassa sotapäiväkirjoihin ja muihin pataljoonan asiakirjoihin. Yksittäisen sotilaan kertomukset ovat tietenkin hänen itsensä kokemuksiaan ja tuntojaan, joita kukaan ei voi muuksi väittää.

Aikalaisvalokuvat Salpalinja-museon kokoelmista ja pelkistetyt muutamat kartat ovat hyvä lisä kirjan ymmärrettävyydessä.

Kirjan suurin ansio on se, että Liikkasen ja Saarennon suuri työ linnoitusjalkaväen ja sen LinP3:n sotapolun taltioinnissa on nyt vihdoin julkaistu. Kirja paljastaa viime sotavuosien harvinaisen aselajin taipumisen moneksi tilanteen niin vaatiessa. Linnoituspataljoonan pääaseina olivat konekiväärit ja panssarintorjuntatykit. Liikuntasodassa ne olivat raskaita kuljetettavia.

Salpalinjan miehittäjäasiantuntijapataljoonan taistelujen tie Miehikkälästä vei vuoden 1941 hyökkäysvaiheen rannikkovarmistuksesta Karjalankannaksella aina Terijoen hiekkarannoille asti.  Ja asemasotavaiheessa tie jatkui etulinjaan Rajajoelle ja Valkeasaareen. Kesän 1944 hyökkäysvaiheen alla palattiin pariksi viikoksi keskeneräiseen linnoitukseen Vammelsuu-Taipale -asemaan (VT) ja sieltä puolustukseen Vuoksen rannoille ja talvisodan Taipaleenjoen ”pyhille” taistelutantereille.

Kirja antaa hyvän kuvan LinP3:n osuudesta Suomen puolustustaistelussa ja sen vaiheista. Ainakin minulle uusi yksityiskohta oli, että pataljoonan yksi konekiväärijoukkue oli mukana kehittämässä konekiväärien epäsuoraa tulenkäyttöä. Siinä ideana oli ampua yläkulmilla summittaisesti aseille näkymättömiä ”tulenjohdettuja” maaleja aseen kantaman, 2,5 – 3 km, rajoissa.

Reserviupseerina minua hieman yllättää aikalaismuisteluksissa varsin suuren huomion saanut päällystön ja rivimiesten välinen juopa. Herrat haukkuu reserviläisiä, mukaan lukien talvisodan veteraaneja, ja osin alipäällystö ja varsinkin miehistö haukkuu puolestaan suurinta osaa upseereja. Osansa saavat niin välirauhan aikana värvätyt vänrikit joukkueenjohtajina kuin osa heistä komppanianpäälliköiksi ylenneenä. Kirjan alemmasta upseeristosta vain kaksi reserviupseeria selviää alaistensa mielestä puhtain paperein. Henki kyseisessä työyhteisössä ei ole ollut paras mahdollinen, ainakaan alussa.

Kirjan muutamat pikkuvirheet kuten ”joukkueenpäällikkö, korsukonepistoolin piipun litistys ja rykmentinkanuunoiden piiput” jäävät alaa vähemmän tuntevilta huomaamatta ja sotilasasiantuntijat ymmärtävät mitä sanoilla tarkoitetaan. Tärkeintä on kirjan kokonaisuus.

Kirjassa vilisee minullekin paljon tuttuja nimiä niin Miehikkälästä kuin Vehkalahden Pyhällöstä ja Onkamaaltakin, jotka Linnoituspataljoona 3:ssa palvelivat. Suosittelen paikallisestikin luettavaksi, jos vähänkin on tietoa suvun tai kylänmiesten osallistumisesta kirjan kuvaamalle sotatielle. Samassa laajuudessa linnoitusjalkaväestä ei ole ja tuskin tuleekaan toista kirjaa.

LinP3-kirja on hyvä veto valtionapumuseona viimeisiään vetelevältä Salpalinja-museolta. Toivottavasti Miehikkälän kunnan matkailukohteena Salpalinja-museo pystyy jatkamaan myös linnoitusaihetta taltioivaa perinnetyötään tulevaisuudessakin.

TERHO AHONEN   

           

Lisää linnoitusjalkaväestä, jos et em. kirjaa saa heti käsiisi:

Osmo Kimmon työstämä LinP3:n sotapolku: https://sotapolku.fi/sotapolut/linnoituspataljoona-3/

https://salpalinjansalat.blogspot.com/2010/08/linnoituspataljoonista-runkomiehitys.html

https://salpalinjansalat.blogspot.com/2012/03/linnoituspataljoonissa-myos-pst.html