Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Salpalinja - maailmanperintöluettelo


Osmo Kimmo vetää yhteen keskustelua Salpalinjan tulevaisuudesta, johon hänkin aktiivisesti osallistui. Keskusteluun antoi pohjan valtion päätös purkaa Salpalinjan viimeisetkin rasitteet ja luovuttaa kaikki linnoituslaitteet maanomistajien omaisuudeksi ja vastattaviksi. (TA)

Helsingin Sanomat raportoi tuoreeltaan (HS Kotimaa 24.4.2018) valtiovarainministeriön päätöksestä luopua Salpalinjan kiinteiden rakenteiden hallintaoikeuksista. Mielipidekirjoituksessani (HS Mielipide 4.5.2018) toin esille ratkaisusta seuraavia uhkia ainutlaatuiselle ja kansakunnan historiaan syvästi kytkeytyvälle rakenteelle. Mainitsin myös Salpalinjan perinneyhdistyksen tuoreen ehdotuksen Salpalinjan nimeämiseksi Unescon maailmanperintöluetteloon.

Museoviraston osastonjohtaja Mikko Härö totesi vastakirjoituksessaan (HS 7.5.2018) Salpalinjan ansaitsevan hyvää huolenpitoa ja kansainvälisen näkyvyytensä vahvistamista. Tyytyväisyydellä voidaan todeta Museoviraston myönteinen suhtautuminen valmisteluihin Salpalinjan lisäämiseksi maailmanperintöluetteloon. Uskon, että Salpalinjan perinneyhdistys tekee kaiken voitavansa tämän työn tukemiseksi.
 
Salpalinjan suojelu on tähän saakka perustunut puolustusvoimien tarpeisiin, mitä varten kiinteiden rakenteiden hallintaoikeudet on pidätetty valtiolla, vaikka aikanaan pakkolunastetun maapohjan omistusoikeudet on palautettu maanomistajille. Kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta laadittavan suojeluratkaisun valmistelussa Museovirasto on tehnyt ansiokasta työtä.

Salpalinjan säilyminen varsin eheänä kokonaisuutena perustuu osin sumeaan käsitykseen siitä, mitkä olivat muutoksilta ja hävittämiseltä suojattuja kohteita. Tämän takia erityisesti estekivilinjat ovat säilyneet hyvin. Museoviraston toteamus niidenkin suojelutarpeesta muuttuvassa tilanteessa on tärkeä. 

Suojeluratkaisuun liittyvät keskeiset huolenaiheet ovat suojeltaviksi valittujen huippukohteiden suojeluohjeistuksen riittävyys ja vapaan liikkumisen edellytysten turvaaminen, mikä edellyttää hyväksyttäviä turvajärjestelyjä huippukohteiden ulkopuolellakin.

Toivottavasti asia etenee yhteistyössä valtiovallan, kuntien, maanomistajien ja Salpalinjatoimijoiden kesken neuvottelemalla kustannus- ja vastuukysymyksiin sellaiset ratkaisut, jotka mahdollistavat kohteen suojelun ja hallitun kehittämisen matkailu- ja liikuntakohteena sekä kaikille vapaan liikkumisen. Suojeltujen kohteiden hoitoon Museovirastolle osoitettujen budjettivarojen lisäys olisi muuttuvassa tilanteessa perusteltua.

Kohteen saaminen maailmanperintöluetteloon lienee vuosien prosessi, mutta Salpalinjan sijoittaminen Suomen aielistalle lisättäväksi maailmanperintölistalle, olisi jo konkreettinen askel, mistä tiedottaminen olisi tärkeää. Se olisi omiaan lisäämään harkintaa ja uskottavuutta sekä estämään virheratkaisuja. 

Salpalinja on Suomen itsenäisyyden monumentti ja suomalaisten maanpuolustustahdon kouriintuntuva ilmentymä. Sen tiedostivat jo puolustuslinjan rakentajat aikanaan. Näin kirjoitti Työryhmä 211:n huoltopäällikkö vänrikki Eero Kiviranta työryhmän tiedotuslehdessä Rajamuuri 22.6.1941: ”Me rakennamme tulevaisuuden muistomerkkiä, muuria, joka ehkä voi kokea koviakin hetkiä, mutta joka on eräs tärkeimmistä rauhan suojaajista. Tämä tulevaisuus velvoittaa. ”

OSMO KIMMO

torstai 24. toukokuuta 2018

Apu-lehti Salpalinjalla

Aina ei tarvitse kirjoittaa. Kaksi noin 30 sekunnin videoklippiäkin kertoo jotain:

https://www.apu.fi/videot/salpalinja-on-suomen-sodanaikaisen-maanpuolustuksen-symboli

24.5.2018 ilmestyneessä Apu-lehdessä on lisää Salpalinjasta Luumäeltä ja Virolahdelta ja vähän siitä väliltä Miehikkälästäkin. Kolmen aukeaman juttu ja heti kannen jälkeen sisällysluettelosivulla puolen sivun vinkkikuva!

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Harvinaista etäauttamista Salpalinjassa


Pieni osa suomalaisia rauhanturvaajaveteraaneja sai vuonna 2013 päähänsä tulla Miehikkälään  kunnostamaan Salpalinjan linnoituslaitteita Salpalinja-museolla. Tai oikeastaan päähänpiston sai Salpavaelluksilla muutaman vuoden paikkoja sillä silmällä katsellut Rainer Fabricius Juvalta.

Hän kysyi sattumoisin minulta, olisiko mahdollista tulla kunnostelemaan Salpalinjan kenttälinnoitteita, ne kun varsin nopeasti lahoavat. Tiesin kertoa, että paikallinen reserviupseerikerho ja reserviläiskerho ovat Salpalinja-museolla kunnostuksia tehneet ja saaneet siitä museolta pienen korvauksenkin. Ja osasin siihen mukanaolleena jatkaa, että pienten kerhojen useamman illan talkooputket alkoivat osua muutamien samojen ahkerien nilkkaan turhankin usein.

Eipä siinä mitään muuta kuin kyselemään res.kerhoilta mielipidettä, jospa ne suostuisivat antamaan ”hyvät urakat” rauhanturvaajille ja toisaalta, onko toimeksiantaja, Salpalinja-museo maksajana samaan halukas. Tiedossa taisi olla jo ajatus, että rauhanturvaajat aikovat luovuttaa saamansa korvauksen, jos saavat, lyhentämättömänä paikallisten sotiemme veteraanien hyväksi!

No, eipä ollut hankala puhua res.kerhoja ympäri luopumaan tilapäisesti kunnostustalkoista ja Salpalinja-museollekin homma kävisi ainakin kokeeksi. Näin mentiin ensimmäisiin talkoisiin. Niihin osallistui heti 18 rauhanturvaajaa.

Työn jälki ja teho olivat ensimmäisissä talkoissa niin hyvää, että talkooporukka itse alkoi esittämään itselleen jatkoa. Ja toimeksiantajalla ei ollut siihen kuin hyvää sanottavana. Ja näin on menty 14 – 20 rauhanturvaajan haarukassa kuluvaan vuoteen 2018 saakka, onpa lisäksi ollut töissä pari ei-rauhanturvaajaakin. Viimeisimmät talkoot olivat äitienpäivän viikonvaihteessa 20 hengen voimin. Työkohteet olivat Salpalinja-museolla ja Virolahden Bunkkerimuseolla.

Talkooidean isä Rainer ”Fabri” Fabricius kysyi varovasti talkoosaunan jälkeen porukalta, mites ensi vuonna 2019? Kaikki vastasivat kuin yhdestä suusta, että eihän meidän kesä ala ilman Salpalinja-talkoita!

Töitä on tehty Miehikkälässä Salpalinja-museolla, Virolahdella Bunkkerimuseolla ja kahtena vuotena puolet porukasta työskenteli Harjun Oppimiskeskuksen alueella rakentaen kenttälinnoitteita malliksi RUK-oppilaiden Salpalinja-kierrokselle.

No eipä tuossa edellisessä nyt ole sinänsä mitään valtavaa ihmettä. Onhan talkoilla tehty Suomessa  pyyteettömästi jos jonkinlaista hommaa. Mutta kyllä tuossa rauhanturvaajien operaatiossa on ihmettä. Ja se minun mielestäni on maantiede, se mistä saakka porukka töihin omin kuluin ajelee ja tuo vielä eväänsäkin tullessaan.

Otanpa esimerkin viikonvaihteen talkoista. Lähimmät miehet tulivat Kymenlaaksosta, yksi Haminasta, kolme Kouvolasta ja vain minä olin paikanpäällä Miehikkälässä.

Sitten luettelen paikkakuntia: Turku (4 miestä), Helsinki, Mäntsälä,  Hämeenlinna, Mikkeli, Juva (2 m), Kuopio (4) ja Kemijärvi. Kuvitelkaapa itseänne sanomassa Turussa, Kuopiossa tai Kemijärvellä kotijoukoille, että lähden tuossa viikonvaihteessa Miehikkälään linnoitustalkoisiin! Ihmettelen yhä! Tai mistä minä tiedän, kuinka monta on jäänyt tulematta, kun vaimo ei ole laskenut!

Ja mitäpä tämä joukko, jonka jäsenet jotakuinkin toisensa jo tuntevatkin, vaikka vaihtuvuutta vähän on ollutkin, saavat viikonlopun vapaaehtoiskomennuksesta? Aivan varmasti kolottavia lihaksia, luita ja raihnaisuutta, nyt puhun ainakin omasta kokemuksesta.

Mutta tietysti ensisijaisesti näkyvää on työn tulos, kunnostetut, uusitut ja rakennetut kenttälinnoitteet ja raivaukset. Hyvin tehtynä ne aina tekijänsä silmää hivelevät! Vähintäänkin yhtä tärkeänä ellei tärkeämpänä osana on ilo saada luovuttaa tehdysta työstä saatu palkkio lyhentämättömänä paikallisten sotiemme veteraanien hyväksi.

Kun arvioin 2018 saatavan palkkion, uskallan sanoa, että Miehikkälän ja Virolahden sotiemme veteraaniyhdistykset ovat saaneet talkoilevilta rauhanturvaajilta vuosina 2013-18 yhteensä noin 8 000 euron kädenojennuksen haluamiinsa tarpeisiin! Tuolla summalla paikallisesti kohdennettuna on melkoisella varmuudella myös jo auttavaa merkitystä.

Mutta on rauhanturvaajien talkookohtaamisella myös vertaistukivaikutuksensa. Majoitteessa ja saunan lauteilla kertaillaan aivan varmasti rauhanturvakokemuksia ja vaihdetaan ajatuksia niiden vaikutuksista omaan elämäntilanteeseen. Hurtti huumori ja pikku -  en sano mikä - sopivina annoksina piristävät mieltä ja pitävät hymyn herkässä. Porukka viihtyy ja nauttii oman töpinän, huollon antimista.

Ja sen minä voin omin silmin nähdä, haistaa ja todistaa, että saunakaljaa enempää talkooillanvietoissa ei väkeviä nautita. Se on asia, joka porukkaa entisestään yhteen hitsaa ja pitää kasassa. Pahinta mitä yhteismajoituksessa yöpyvä joukko voi toisilleen tarjota, on kuorsaus; sille herkät yöpyvätkin suosiolla pihalla teltassa!

Tällaisia velikultia ovat ainakin pieni osa suomalaisia rauhanturvaajia.

Seuraavan kerran he kokoontuvat linnoitustalkoisiin 11.-12.5.2019, todennäköisesti edelleen Miehikkälään ja Virolahdelle. Ja se on sanottava, että tämä talkoojoukko tarjoaa kättä myös ei-rauhanturvaajille ja on jo niin tehnytkin. Vahva työmoraali, halu auttaa veteraaneja ja sopeutuminen toistaiseksi enemmistönä olevien rauhanturvaajien joukkoon riittää suositukseksi liittyä tähän armoitettujen ryhmään! "Hakupaperit" osoitetaan rainerf@suomi24.fi

TERHO AHONEN


tiistai 1. toukokuuta 2018

Osmo Kimmo: Salpalinja kuuluu kaikille


Sain ystävältäni, Salpalinja-oppaalta ja sotahistoriaharrastaja Osmo Kimmolta hyvin perustellun ja painavan kannanoton valtion päätökseen Salpalinjan rakenteiden luovuttamisesta maanomistajille.
Julkaisen Osmon kirjoituksen sellaisenaan tässä blogissa. Kannattaa lukea ja miettiä! Mielellään julkaisen asiallisia kommentteja kirjoitukseen. Kiitos Osmo! TA
Paikallislehti Kaakonkulman 26.4.2018 julkaistussa VM:n Salpalinjaa koskevasta tiedotustilaisuudesta kertovan artikkelin mukaan Museoviraston osastonjohtaja Mikko Härö totesi: ”Toisen maailmansodan aikaisia kohteita ei voida suojella muinaismuistolain perusteella, mutta yritämme hakea näihin huippukohteisiin suojelua rakennusmuistolain perusteella.” Tuo ajallinen rajaus herättää kysymyksiä.
Muinaismuistolaki on annettu 17.6.1963. Sen toisessa pykälässä kiinteät muinaismuistot on luokiteltu yhdeksään ryhmään. Luettelon 6. ryhmä sisältää: mm. muinaisaikaiset hylätyt linnat, linnamäet, linnoitukset, linnakkeet, vallit ja vallihaudat sekä niiden jäännökset. Kaikkia jäännöstyyppejä yhdistävä kriteeri on ”muinainen”. Sen määritelmä ei sisälly lakiin. Lain valmistelussa on käytetty määritelmää: ”vähintään sata vuotta vanha, poikkeustapauksessa sitä myöhäisempikin, mutta joka tapauksessa historiallisesti merkityksellinen”. Muinaismuistoasetuksessa vuodelta 1883 kiinteän muinaismuiston ikäkriteeri oli: ”sen ikäinen, ettei sillä enää voi olla omistajaa, omistajan aikoinaan hylkäämä tai jäänyt vaille omistajaa”. 
Muinaismuistolain kohdeluettelossa hylättynä oleminen mainitaan sotahistoriallisten jäänteiden kohdalla, minkä mukaan linnoituslaite ei voi olla enää tarkoitustaan vastaavassa käytössä. ”Muinaistieteellinen toimikunta teki jo vuonna 1971 päätöksen pääkaupungin ensimmäisen maailmansodan aikaisen maa- ja merilinnoituksen muinaisjäännösstatuksesta, mutta osa osan siihen kuuluvista linnoituslaitteista on edelleen operatiivisia. Toisen maailmansodan kohteet ovat sen sijaan useimmiten hylättyjä. Jälkimmäisiä on suojeltu kiinteisiin muinaisjäännöksiin rinnastettavina kohteina.” (HISTORIALLISEN AJAN KIINTEÄT MUINAISJÄÄNNÖKSET tunnistaminen ja suojelu, M U S E O V I R A S T O, R A K E N N U S H I S T O R I A N O S A S T O 2009)
Muinaistieteellinen toimikunta muutettiin1972 Museovirastoksi. Edellä esitetyn perusteella sillä olisi ollut riittävät toimintavaltuudet määrittää Salpalinja muinaismuistolain perusteella suojeltavaksi kohteeksi. Puolustusvoimat ovat ilmoituksensa mukaan luopuneet Salpalinjan käytöstä. Tämä kriteeri täyttyy paremmin kuin vuoden 1971 päätöksessä. Helsingin maa- ja merilinnoituksen rakentaminen aloitettiin 1914 osaksi Pietarin turvallisuusratkaisua. Sille annettiin muinaisjäännösstatus 1971, siis 57 vuotta myöhemmin. Salpalinjan rakentaminen aloitettiin 1940 Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi. Vuonna 2018, siis 78 vuotta myöhemmin, valtio päätti, ettei Salpalinjalle anneta muinaisjäännösstatusta. Salpalinja täytti kuitenkin paremmin sekä ”muinaisuus-” että ”hylättynä olemis-” kriteerit.
Muinaismuistolaki rauhoittaa automaattisesti ilman eri toimenpiteitä lain piiriin kuuluvat kiinteät muinaisjäännökset ja kieltää sellaiset toimenpiteet, jotka saattavat olla vaaraksi muinaisjäännöksen säilymiselle. Kiinteillä muinaisjäännöksillä ei ole varsinaista ikärajaa. Laki koskee niin esihistoriallisia kuin historiallisiakin kohteita. Nuorimpia suojelun piiriin luettuja kohteita ovat ensimmäisen maailmansodan aikaiset puolustuslaitteet. https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu (Haettu 28.4.2018)
Muinaismuistolain soveltumattomuus Salpalinjan suojeluratkaisun perusteeksi ei ole vakuuttava.  Mikäli päätöksen takana olivat taloudelliset syyt, olisi ollut toivottavaa ennen ratkaisua avoimesti keskustella maanomistajien ja Salpalinja-toimijoiden kanssa sellaisista toimintamalleista, joiden avulla Salpalinjan kiinteiden rakenteiden suojelu, niiden hoito- ja turvaratkaisut sekä niiden kehittäminen kulttuuri-, matkailu- ja liikuntakohteena, olisi voitu toteuttaa mahdollisimman joustavasti ja taloudellisesti.
Valtiovarainministeriön päätös luopua Salpalinjan kiinteiden rakenteiden hallintaoikeuksista ei tee oikeutta sotasukupolven ponnisteluille, eikä koko kansan yhteiselle itsenäisyyden monumentille. Ainakin sen keskeisimpien osien on säilyttävä kaikkien nähtävänä ja koettavana. Ministeriön tiedotteen mukaan Salpalinjalta on luetteloitu huippukohteet, jotka tulee säilyttää mahdollisuuksien mukaan alkuperäisessä asussaan. Alkuperäisenä säilyneiden korsujen ja luolien käyttötarkoitusta on mahdollista muuttaa esimerkiksi matkailukäyttöä varten, mikäli se ei vaaranna korsujen luonnetta linnoituskohteina. Muiden Salpalinjan huippukohteiden säilyminen ja käyttö riippuvat ensi sijassa maanomistajien sekä kuntien päätöksistä ja harkinnasta.
Muotoilu on väljä jo mainittujen luolien ja korsujen osalta. Muiden huippukohteiden säilyminen ja käyttö on jätetty kokonaan maanomistajien ja kuntien harkintaan. Huippukohteiden alueet on merkitty kartalle ja niillä alueilla olevia muita huippukohteita ovat esimerkiksi kiviesteet, kallioon louhitut taistelu- ja ampumahaudat, teräspesäkkeet. Muotoilusta puuttuu kaikille taattu oikeus vapaasti liikkua huippukohteiden alueella sekä vastuu turvajärjestelyistä, mikä ei voi olla maanomistajille siirretty rasite. Vaikka riskit ovat pienet ja turvajärjestelyt yksinkertaisia, lähinnä suojakaiteita ja varoitustauluja, ei yksittäistä maanomistajaa voi vaatia osallistumaan tällaisiin vahinkoarpajaisiin. Turvajärjestelyjen siirtäminen maanomistajille estää vapaan liikkumisen valituissa huippukohteissakin. 
Viimeistään nyt on viisasta aloittaa yhteistyö valtiovallan, kuntien, maanomistajien ja Salpalinja-toimijoiden kesken. Luotettavin ratkaisu on antaa huippukohteille muinaismuistostatus sekä luoda eri osapuolten käyttöön menettely, jolla joustavasti voidaan hyväksyä tarvittavat muutokset ja hoitotoimenpiteet sekä neuvotella kustannus- ja vastuukysymyksiin ratkaisut, jotka mahdollistavat kohteen suojelun ja hallitun kehittämisen matkailu- ja liikuntakohteena sekä kaikille vapaan liikkumisen linjalla.
OSMO KIMMO
Helsinki


Helsingin Sanomat julkaisi näyttävästi em. aiheeseen liittyvän Osmon mielipidekirjoituksen 4.5.2018.  Klikkaa leikettä isommaksi.



Museoviraston vastaus HS 7.5.2018: