Harvinaista etäauttamista Salpalinjassa

Pieni osa suomalaisia rauhanturvaajaveteraaneja sai vuonna 2013 päähänsä tulla Miehikkälään  kunnostamaan Salpalinjan linnoituslaitteita Salpalinja-museolla. Tai oikeastaan päähänpiston sai Salpavaelluksilla muutaman vuoden paikkoja sillä silmällä katsellut Rainer Fabricius Juvalta.

Hän kysyi sattumoisin minulta, olisiko mahdollista tulla kunnostelemaan Salpalinjan kenttälinnoitteita, ne kun varsin nopeasti lahoavat. Tiesin kertoa, että paikallinen reserviupseerikerho ja reserviläiskerho ovat Salpalinja-museolla kunnostuksia tehneet ja saaneet siitä museolta pienen korvauksenkin. Ja osasin siihen mukanaolleena jatkaa, että pienten kerhojen useamman illan talkooputket alkoivat osua muutamien samojen ahkerien nilkkaan turhankin usein.

Eipä siinä mitään muuta kuin kyselemään res.kerhoilta mielipidettä, jospa ne suostuisivat antamaan ”hyvät urakat” rauhanturvaajille ja toisaalta, onko toimeksiantaja, Salpalinja-museo maksajana samaan halukas. Tiedossa taisi olla jo ajatus, että rauhanturvaajat aikovat luovuttaa saamansa korvauksen, jos saavat, lyhentämättömänä paikallisten sotiemme veteraanien hyväksi!

No, eipä ollut hankala puhua res.kerhoja ympäri luopumaan tilapäisesti kunnostustalkoista ja Salpalinja-museollekin homma kävisi ainakin kokeeksi. Näin mentiin ensimmäisiin talkoisiin. Niihin osallistui heti 18 rauhanturvaajaa.

Työn jälki ja teho olivat ensimmäisissä talkoissa niin hyvää, että talkooporukka itse alkoi esittämään itselleen jatkoa. Ja toimeksiantajalla ei ollut siihen kuin hyvää sanottavana. Ja näin on menty 14 – 20 rauhanturvaajan haarukassa kuluvaan vuoteen 2018 saakka, onpa lisäksi ollut töissä pari ei-rauhanturvaajaakin. Viimeisimmät talkoot olivat äitienpäivän viikonvaihteessa 20 hengen voimin. Työkohteet olivat Salpalinja-museolla ja Virolahden Bunkkerimuseolla.

Talkooidean isä Rainer ”Fabri” Fabricius kysyi varovasti talkoosaunan jälkeen porukalta, mites ensi vuonna 2019? Kaikki vastasivat kuin yhdestä suusta, että eihän meidän kesä ala ilman Salpalinja-talkoita!

Töitä on tehty Miehikkälässä Salpalinja-museolla, Virolahdella Bunkkerimuseolla ja kahtena vuotena puolet porukasta työskenteli Harjun Oppimiskeskuksen alueella rakentaen kenttälinnoitteita malliksi RUK-oppilaiden Salpalinja-kierrokselle.

No eipä tuossa edellisessä nyt ole sinänsä mitään valtavaa ihmettä. Onhan talkoilla tehty Suomessa  pyyteettömästi jos jonkinlaista hommaa. Mutta kyllä tuossa rauhanturvaajien operaatiossa on ihmettä. Ja se minun mielestäni on maantiede, se mistä saakka porukka töihin omin kuluin ajelee ja tuo vielä eväänsäkin tullessaan.

Otanpa esimerkin viikonvaihteen talkoista. Lähimmät miehet tulivat Kymenlaaksosta, yksi Haminasta, kolme Kouvolasta ja vain minä olin paikanpäällä Miehikkälässä.

Sitten luettelen paikkakuntia: Turku (4 miestä), Helsinki, Mäntsälä,  Hämeenlinna, Mikkeli, Juva (2 m), Kuopio (4) ja Kemijärvi. Kuvitelkaapa itseänne sanomassa Turussa, Kuopiossa tai Kemijärvellä kotijoukoille, että lähden tuossa viikonvaihteessa Miehikkälään linnoitustalkoisiin! Ihmettelen yhä! Tai mistä minä tiedän, kuinka monta on jäänyt tulematta, kun vaimo ei ole laskenut!

Ja mitäpä tämä joukko, jonka jäsenet jotakuinkin toisensa jo tuntevatkin, vaikka vaihtuvuutta vähän on ollutkin, saavat viikonlopun vapaaehtoiskomennuksesta? Aivan varmasti kolottavia lihaksia, luita ja raihnaisuutta, nyt puhun ainakin omasta kokemuksesta.

Mutta tietysti ensisijaisesti näkyvää on työn tulos, kunnostetut, uusitut ja rakennetut kenttälinnoitteet ja raivaukset. Hyvin tehtynä ne aina tekijänsä silmää hivelevät! Vähintäänkin yhtä tärkeänä ellei tärkeämpänä osana on ilo saada luovuttaa tehdysta työstä saatu palkkio lyhentämättömänä paikallisten sotiemme veteraanien hyväksi.

Kun arvioin 2018 saatavan palkkion, uskallan sanoa, että Miehikkälän ja Virolahden sotiemme veteraaniyhdistykset ovat saaneet talkoilevilta rauhanturvaajilta vuosina 2013-18 yhteensä noin 8 000 euron kädenojennuksen haluamiinsa tarpeisiin! Tuolla summalla paikallisesti kohdennettuna on melkoisella varmuudella myös jo auttavaa merkitystä.

Mutta on rauhanturvaajien talkookohtaamisella myös vertaistukivaikutuksensa. Majoitteessa ja saunan lauteilla kertaillaan aivan varmasti rauhanturvakokemuksia ja vaihdetaan ajatuksia niiden vaikutuksista omaan elämäntilanteeseen. Hurtti huumori ja pikku -  en sano mikä - sopivina annoksina piristävät mieltä ja pitävät hymyn herkässä. Porukka viihtyy ja nauttii oman töpinän, huollon antimista.

Ja sen minä voin omin silmin nähdä, haistaa ja todistaa, että saunakaljaa enempää talkooillanvietoissa ei väkeviä nautita. Se on asia, joka porukkaa entisestään yhteen hitsaa ja pitää kasassa. Pahinta mitä yhteismajoituksessa yöpyvä joukko voi toisilleen tarjota, on kuorsaus; sille herkät yöpyvätkin suosiolla pihalla teltassa!

Tällaisia velikultia ovat ainakin pieni osa suomalaisia rauhanturvaajia.

Seuraavan kerran he kokoontuvat linnoitustalkoisiin 11.-12.5.2019, todennäköisesti edelleen Miehikkälään ja Virolahdelle. Ja se on sanottava, että tämä talkoojoukko tarjoaa kättä myös ei-rauhanturvaajille ja on jo niin tehnytkin. Vahva työmoraali, halu auttaa veteraaneja ja sopeutuminen toistaiseksi enemmistönä olevien rauhanturvaajien joukkoon riittää suositukseksi liittyä tähän armoitettujen ryhmään! "Hakupaperit" osoitetaan rainerf@suomi24.fi

TERHO AHONEN

Salpavaellus paljon itseään isompi

Salpavaellus järjestetään 1.-3.7.2016 jo 23:nnen kerran. Se ei ole muuten uutinen kuin, että tapahtuma on yhä hengissä ja voi hyvin. Tässä 2000-luvun ensivuosikymmenellä oli hyvien vuosien välissä pari kriittistäkin Salpavaellusta. Osalla järjestäjistä oli kädet nousemassa antautumisen merkiksi. Mutta kun ei antauduttu, kukaan ei enää tunnusta edes moisia ajatuksia pohtineensakaan.

Lukija: älä lannistu, lue silti tämä juttu loppuun, se paranee!

Vaikka Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseereiden, Luumäen Reserviupseereiden, Kaakonkulman Reserviläisten ja Luumäen Reserviläisten vanhempien puuhaihmisten otsarypyt ovat syventyneet, on tapahtuma nuorentanut ilmettään viime vuosina upeasti. Joukkoon on saatu vaellusjohtajaa myöten monta sitoutunutta nuorta kasvoa, nuorta tekijää.

Tänä vuonna otetaan huima askel ”järjestelykaartin” nuorentamisessa, kun vielä epävirallinen yhteenliittymä ”Suur-Miehikkälän” reserviläiset tuovat kymmenkunta jäsentään Salpavaelluksen tehtäviin. He kaikki ovat alle kolmekymppisiä, osa maanpuolustusalan ammattilaisia. Heidän apunsa otetaan ilolla ja kiitollisina vastaan. Siltäkin osin tilanne näyttää valoisalta.

Ilmoittautuminen kuukauden päästä alkavaan vaellukseen on edennyt lähes parin viimeisen huippuvuoden tahdissa, sata tulijaa on jo kasassa. Eikä ihme, tapahtuman ohjelma ja reittien uudet näkökulmat antavat kulkijoilleen aivan varmasti osanottomaksun vastinetta. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, osanottomaksu kattaa hädin tuskin pakolliset kulut. Osanottajien arvonlisä, voitto on heidän saamansa opastus, näkö- ja kuulohavainnot sekä kantapään kautta koetut Salpalinjan hämmästyttävät yksityiskohdat.

Järjestäjille tulevastakaan tapahtumasta ei heru voittoa; se ei ole tavoitekaan. Järjestäjien voitto on toiminnallinen: se on tuottaa iloa ja elämyksiä vaelluksen osanottajille ja sitä kautta saada itselle hyvä mieli ja varmasti myös onnistumisen mielihyvä. Samalla on kunnioitettu sotiemme aikaisten sukupolvien, sotiemme veteraanien ja linnoittajaveteraanien huikeaa työtä!  Tätä kautta on syytä uskoa, että Salpalinja heijastaa vaelluksen osanottajiin kivi kiveltä, korsu korsulta sellaista viime sotien aikaista maanpuolustushenkeä, jota ei kukaan mukanaolijoista voi olla viestittämästä eteenpäin nykypäivään, nykypäivän ihmisille. Se on iso, iso asia.

Edellisen päälle tapahtuman pystyyn puurtaminen käy jokaiselle mukana olevalle toimitsijalle ”kertausharjoituksesta”, josta ylentämisiin oikeuttavia kh-päiviä ei jaeta. Tehdystä työstä syntyvä ylennetty olotila, mieliala riittää.

Mitä sitten tarkoitan otsikon itseään suuremmalla. Sitä, että Salpavaellus-tapahtuman oppaat ovat vuodesta 2011 lähtien perehdyttäneet vapaaehtoisena maanpuolustustyönä Reserviupseerikoulun (RUK) reserviupseerikurssien oppilaat Salpalinjaan Virolahden Harjussa.

Menossa on nyt kymmenes kokonainen kurssi. Kun se saadaan päätökseen reilun viikon päästä, olemme perehdyttäneet (minäkin olen touhussa mukana) noin 6 350 upseerioppilasta Salpalinjaan, jokaisen heistä juurta jaksaen kolmen tunnin ajan! Uskon, että heistä valtaosa on myönteisiä Salpalinja-viestin sanansaattajia ympäri Suomea. Tuohon opastukseen on tarvittu yli 600 kolmen tunnin opasvuoroa! Se näkyy Salpavaeltajillekin opastuksen tason edelleen nousuna.

Tuo edellä kerrottu merkitsee, että kun varsinaisella Salpavaelluksella tänäkin vuonna on parisensataa osanottajaa, ehkä enemmänkin, ja kun siihen lisätään kaksi ru-kurssia, niin Salpavaellus yksin pyörittää noin 1500 ihmistä / vuosi sotavuosina rakennetussa itsenäisyytemme monumentissa.

Siitä kiitos mainioille oppaillemme, mutta myös Reserviupseerikoululle, joka meille on edellä mainitun luottamuksen osoittanut.

Tähän lopuksi. Hyvät tämän blogin lukijat, kaikki Te isänmaalliset ihmiset, joihin suomalaiset rauhanturvaajat eittämättä myös lukeutuvat, TERVETULOA kokemaan kaikki tuo edellä kuvattu henkilökohtaisesti paikan päällä! Tehkäämme tänä vuonna sellainen kenraaliharjoitus Salpavaelluksesta, että ensi vuonna, kun itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta, mahdollisimman moni suomalainen varmasti ymmärtää, että Salpalinjakaan ei ole syytön tuon merkkivuoden juhlimiselle!

Salpavaellus on tänäkin vuonna itseään suurempi: http://www.salpavaellus.net/  ja erityisesti rauhanturvaamisen 60-vuotisuutta juhlistavat rauhanturvaajat klikkaa: http://www.salpavaellus.net/tapahtumat/reitit/checkpoint-salpa-harjussa/

TERHO AHONEN

Muistomerkkejä isoja ja pieniä

Etelä-Karjalan sotaveteraanipiirin aloite Salpalinjan julistamisesta vuonna 2017 itsenäisyytemme monumentiksi on työn alla. Viesti on vaihtanut kapulaa ja asiaa on vienyt eteenpäin Salpalinjan perinneyhdistys, jolle se luontevasti kuuluukin. Perinneyhdistys on lähettänyt asiaakoskevan kirjelmän valtioneuvostolle, joka itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlallisuuksia valmistelee. Toivoa sopii, että esitys saa ansaitsemansa käsittelyn ja Salpalinja saisi sille kuuluvan statuksen yhtenä itsenäisyytemme tukijalkana.

Edellä olevan johdosta Salpalinjaan ei ole tarkoitus rakentaa mitään erillistä muistomerkkiä. Linja kokonaisuudessaan on tuo monumentti, sellaisena kuin se on tehty ja maahan arpeutunut. Tuota taustaa ajatellen nimeämisen esteenä ei ole raha. Sitä ei ainakaan suoranaisesti tarvita, ellei joitain tiettyjä kohteita erityisesti haluta entisöidä.

Rahaa tärkeämpää Itsenäisyytemme monumentti –ideassa on Salpalinjan tunnettavuuden, Salpalinja-tietoisuuden lisääntyminen. Kun niin tapahtuu, linnoitus vetää yhä enemmän väkeä puoleensa. Ja siitä seuraa, että linnoituksen heijastama viime sotien aikainen maanpuolustustyö ja ennen kaikkea maanpuolustustahto tekee kunniaa sotiemme sankarivainajille ja veteraaneille. Ja ehkä se taas panee nykysukupolvet miettimään, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Samoilla ajatuksilla, mutta tietenkin paljon vaatimattomammassa mitassa, ovat Salpalinjassa liikkeellä myös suomalaiset rauhanturvaajat. Kymenlaakson rauhanturvaajien aloitteesta, johon myös Suomen Rauhanturvaajaliitto yhtyy, paljastetaan Miehikkälän Salpalinja-museolle kesäkuun viimeisenä sunnuntaina Rauhan rakentajat –muistomerkki.

Mikkelissä työskentelevän nuoren miljöösuunnittelija Kalle Räinän suunnittelema kiviladostyö haluaa ensisijaisesti kunnioittaa Suomea sotavuosina eri tavoin puolustaneita naisia ja miehiä.

Rauhanturvaajaliitto on paitsi omien jäsentensä veljestukijärjestö, se on myös yhtenä Suomen maanpuolustusjärjestöistä ottanut napakasti ohjelmaansa myös sotiemme veteraanien tukemisen. Muistomerkin avulla rauhanturvaajat haluavat sitoa itsensä kykyjensä mukaan auttamaan myös niitä, jotka rauhanturvaajille ovat aikanaan luoneet mahdollisuudet tehdä työtään riippumattomina maailmalla komea Suomen lippu hihassaan.

Kymenlaakson rauhanturvaajista spontaanisti lähtenyt muistomerkkihanke on myös esimerkki siitä, että rahan ei tarvitse olla este hyvän idean toteuttamiselle. Muistomerkin suunnittelu piirustuksineen on suunnittelijan kiitos sotiemme veteraaneille.

Ja kun kivi on iät ja ajat ollut erilaisten rakennelmien raaka-aine, niin se on myös tässä teoksessa. Autokuorma erikokoista rapakivigraniittiainesta, sitä samaa josta suurin osa Salpalinjan estekivistä on louhittu, on jo toimitettu rakennuspaikalle Hamina-Taavetti linjan ja Salpalinjan pääaseman välistä Haminan moottoritietyömaalta. Kiitokset ansaitsee Työyhteenliittymä Haminan Kehän työmaainsinööri Marja Mattinen ja turvallisuuspäällikkö Risto Sivula. Miehikkälän kunnan viranomaislupakustannukset katetaan Haminan Vanhan Rautakaupan / Mika Urpalaisen tuella. Itse rakentaminen pikkunippeleineen hoituu Kymenlaakson rauhanturvaajien talkootyöllä.

Tähän samaan rauhanturvaajien veteraanihenkeen sopii myös tieto siitä, että rauhanturvaajat tuosta muistomerkkiasiasta riippumatta ja erillään järjestävät ”linnoitustalkoot” Salpalinja-museolla Miehikkälässä helluntaiviikonloppuna. Museotoimi kunnostuttaa vuosittain alueen kohteita ja rauhanturvaajat haluavat tulla jonkinkokoisella joukolla mukaan. Tulossa on miehiä ainakin Savoa ja Uuttamaata myöten. Saatu tuotto lahjoitetaan luonnollisesti paikallisten sotiemme veteraanien hyväksi.

Kaikki tuo edellä kerrottu kuvastaa, että Salpalinja ei ole vain meidän sen päällä asuvien etuoikeus. Salpa-asema koskettaa ja Salpavaellusten ja vastaavien tapahtumien myötä konkreettisesti myös liikuttaa suomalaisia ympäri maan. Siitä on syytä olla iloisia. Se saa myös meidät täällä pelipaikoilla elävät olemaan hommassa mukana.

 

JK. Kaupallisia yrityksiä en tässä blogissa nimeltä hevillä mainitse, mutta ainakin nyt siihen oli erinomainen syy.