Salpalinjan kivieste yhä soiva peli

Maasotakoulun koulunjohtaja, Salpalinjan hyvin tunteva eversti Janne Mäkitalo sanoo, että Salpalinjan maahan upotettu kivieste on vielä soiva peli. Varsinkin, kun sitä vertaa Venäjän rakentamiin suoraviivaisiin lohikäärmeen hammasrivistöihin aukeilla lakeuksilla. Ne ovat kaiken lisäksi kevyinä betonitetroina asennettu maanpintaan teollisena massatuotantona vailla juuri minkäänlaista sotilaallista ohjausta. Ne ovat sopivalla kalustolla aurattavissa sivuun.

Näitä puutarhakoristeiksikin kuvattuja lohikäärmeen hampaita on julkisten satelliittikuvien perusteella Venäjä rakennuttanut Ukrainalta valtaamille alueille pilvin pimein.

Mäkitalo esitelmöi 9. marraskuuta 2023 Haminassa Raatihuoneella Salpalinjan perinneyhdistyksen syyskokouksessa. Hänen aiheensa oli otsikoitu: ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain varastettua?” Salpalinjan vertailu venäläisiin linnoitusketjuihin Itä-Ukrainassa.

Eversti Janne Mäkitalo on puolustusvoimissa harvoja Salpalinjan ja sen taistelutaktiikan tuntijoita.

- ”Lohikäärmeen hampaat” eivät ulotu maan sisään ja ovat kooltaan pieniä – Salpalinjan kivet ovat kookkaampia ja osittain maahan haudatut. Lohikäärmeen hampaat ovat puskuterällä aurattavissa sivuun – Salpalinjan kivet ovat ja pysyvät, Janne Mäkitalo sanoi.

Vertailussa Mäkitalo toteaa venäläisten puolustuslinjojen taistelulinnoitteiden olevan lähes yksinomaan kenttälinnoitteita, jopa alkeellisia sellaisia. Salpalinjan torjuntakykyisimmät linnoitteet ovat kestolinnoitteita.

Taas tuliasemien tulitusmahdollisuudet ovat Venäjän rakentamissa laitteissa lähes yksinomaan rintamatulta antavia, siis suoraan vihollista kohti ampuvia. Salpalinjassa pyrittiin pääasiassa sivustatuleen, eli esterivistön ja kaivannon suuntaisesti pyyhkäisevään tuleen.

Edellisen Salpalinjassa mahdollisti linnoituksen murtoviivamainen taisteluhautojen ja esteiden sijoittelu; Salpalinjassa ei juuri muutamaa sataa metriä pitempää suoraa linjaa näe. Niiden kulmiin sijoitettujen tuliasemien tavoitteena oli pystyä ampumaan tehokasta, ampujaa ja asetta suojaavaa sivustatulta.

Venäjällä koneellisesti kaivetut taisteluhaudat, kaivannot ja esteet niiden edessä, kuten edellä puhutut lohikäärmeen hampaat, ovat jopa kilometrien pituisia suoria linjoja. Niiden laajuus ei ole joka paikassa joukoilla tai tulella valvottavissa.

Ukrainan tasainen maasto on tietysti nopeaa linnoittaa. Siihen Venäjä käyttää koneurakoitsijoita. On eri asia, onko vastahyökkääjillä järkeä lähteä ehdoin tahdoin avonaiseen maastoon hyökkäämään kohti esteitä ja vihollisen tehokasta tulta.

Toisaalta Mäkitalo ei näe venäläisten rakentamia linnoitteita pioneeriteknisesti vaikeasti murrettavina. Hän ei pidä Venäjän rakentamia 1-2 ja jopa useampikertaisia linnoituslinjoja syynä, että Ukrainan vastahyökkäykset eivät ole edenneet sitä avustavan maailman toivomalla tavalla ja nopeudella. Niitä muita syitä hän ei kertonut. Suomi tekee yhteistyötä Ukrainan kanssa. Se on selvää, että turvaluokitelluista asioista ammattisotilaat eivät hiisku.

Salpalinjan rakenteiden vertaamista Ukrainaan Janne Mäkitalo ei pidä tämän enempää tarpeellisena yksinkertaisesti maastollisista syistä. Suomalaiset rakensivat Salpalinjan Suomen vaihtelevaan,  kumpuilevaan ja metsäiseen maastoon sitä hyväksi käyttäen. Ne opit eivät sellaisenaan sovi Ukrainan tasaisille pelloille.

- Pitää myös muistaa, että nykyinen sodankäynti ei toimi Salpa-aseman tapaan linjapuolustuksena ja kulutussotana. Linnoittamisella haetaan ensisijaisesti suojaa ja sitähän Salpalinjassa tietysti on.

- Sanotaan, että huonoilla linnoituksilla on monia taisteluja hävitty ja toisaalta hyvilläkään linnoituksilla ei ole sotia voitettu. Linnoitukset ovat lähes aina puolustuksellisia.

Venäjän sotadoktriini on hyökkäyksellinen. Puolustusryhmitys on yleensä heille tilapäinen ratkaisu. Se ei käytä linnoitteita kuin hyökkäyksien lähtökynnyksiä suojaamassa. Nyt tilanne Ukrainassa on paljastanut, että Venäjän linnoittamiskehitys on hidasta, vähän kuin yksi askel eteen ja kohta kaksi taakse.

Kaiken kaikkiaan Mäkitalon puolen tunnin esitys oli arvoituksellisen esiotsikon ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain varastettua?”  tuon kysymysmerkin mukainen. Niihin ei kuulija katetta saanut tai sitten ei ymmärtänyt. Sen sijaan hänen vertailunsa Salpalinjan ja venäläisen linnoittamisen välillä oli selkeä. Eroja on, jos kohta niitä on maastoissa ja myös sotimisen lajissa. Suomi on linnoittanut puolustaakseen, Venäjä jos yleensä linnoittaa, tekee sen hyökätäkseen. Eroja siis on!

Vanhalla Salpalinja-harrastajalle Mäkitalon esitys ei ollut lainkaan niin tyrmäävä, kuin vähän pelkäsin. Hän antaa arvon Salpalinjalle siinä ajassa, johon se rakennettiin, mutta osaksi myös nykyajassa: ”Salpalinjan kivieste on yhä soiva peli!”, hän sanoi. Ehkä siinä on muutakin käyttökelpoista kuin toimiminen vain suomalaisen maanpuolustustahdon symbolina.

Jäljemmät kuvat Janne Mäkitalon esityksestä.

TERHO AHONEN