Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

perjantai 3. kesäkuuta 2022

Salpalinja raivasi tien Natolle

Kirjoitin tämän kannanoton 20.5.2022 ja tarjosin lukijan mielipiteenä lehdistölle. Juttua on julkaistu reilusti yli kymmenessä erikokoisessa lehdessä. Se on hyvä. Näkökulmani on varmasti hengästyttävä ja uusi valtaosalle suomalaisia, yhtä tuntematon kuin Salpalinja on vieläkin. Yhtäkään poikkipuolista sanaa en ole vielä jutusta saanut, siis etteikö asia noin voisi olla.

Minusta Salpalinja on täysin verrattavissa Suomen turvallisuushankkeena ja päätöksen suuruusluokkana Natoon. Nyt Nato-hakemus on jätetty "ajallaan" ennen mahdollista sotaa. Sodan ennakointi Karjalankannaksella Mannerheim-linjan rakentamisella 1930-luvulla ei ollut riittävä pelote. Mutta kun Suomen armeijan taistelutahtoon liitettiin talvisodan jälkeen rakennettu, selkeästi vahvempi Salpalinja, niin myös sen pelotevaikutus alkoi toimia. (TA)

Suomen puolustus on koko itsenäisyytemme ajan perustunut omiin puolustusvoimiin. Talvisota osoitti, että se ei riittänyt estämään sotaa, jota Neuvostoliitto tekaistuine syineen halusi. Moskovan rauhasta 13.3.1940 huolimatta vahva ja välitön sodan uhka jäi päälle. Neuvostoliitolta Suomen valloitus jäi kesken.

Koska tuolloin ei ollut heti saatavissa sopivaa liittolaista, apua tai minkäänlaista puolustusliittoa, johon liittyä, Suomi rakensi Salpalinjan. Se oli ylipäällikkö C.G. Mannerheimin yhden miehen päätös. Linnoitustyömaa kosketti Suomen itärajaa ja Hankoniemeä. Töissä oli välirauhan ajan koko suuren kenttäarmeijan sotilaat ja kymmenet tuhannet suomalaiset siviilit. Työmaa oli Suomen suurin siihen mennessä ja on osin vieläkin.

Salpalinjasta piti tulla ja tuli Suomen itärajalle ennaltaehkäisevä pelote. Sitä vastaan ei Neuvostoliitto hyökännyt sotavuosina eikä kylmän sodankaan aikana.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 avasi historiaa tuntevien ja ainakin evakkoajan kokeneiden suomalaisten silmät. Sama koskee tietysti myös sodissamme kaatuneiden, sotainvalidien ja sotiemme veteraanien omaisia ja sukuja.

Suomi oli tullut samaan tilanteeseen kuin syksyllä 1939. Talvisodan oppi oli muistissa. Yksin ei pärjätä. Salpalinja puolustuksellista suoja-arvoaan lukuun ottamatta oli vanhentunut. Tarvittiin uusi ennaltaehkäisevä pelote, Nato. Sitä oli pohjustettu jo Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alusta lähtien. Kansan tukea se ei ennen viime talvea vielä saanut. Puhuttiin vain Naton haitoista, mitään hyötyä suuri enemmistö ei siinä nähnyt.

Aivan samoin kuin Salpalinjaa perusteltiin aikanaan ennaltaehkäisevänä pelotteena, niin myös nyt Natoa. Näin Salpalinja oli yli 80 vuotta sitten raivannut suomalaisten mielentilaan Naton mentävän aukon. Nyt se on täyttymässä. Kiitos kansan paineen ja valtiojohdon ymmärryksen, Suomi saa jo nyt Naton turvaa.

Suomen armeija on saamassa tuekseen puolustusliiton voiman. Parempaa turvaa ja rauhan takeita ei maailmalta ole saatavissa, jos haluamme säilyttää Suomeen rakennetun hyvinvoinnin ja länsimaisen elämäntavan. Ja mehän haluamme. Sotiemme veteraanien hankkimaa ja rakentamaa saavutettua etua ei pois anneta.

Salpalinjan rakentamispäätös talvisodan jälkeen oli helppo, mutta työ oli vaikea, hankala ja kallis. Se maksoi silloin noin viisi prosenttia koko valtion talousarviomenoista. Se on samaa suuruusluokkaa kuin koko puolustusbudjetti on nyt.

Suomen Nato-päätös vuosikymmenten kiellettynä puheenaiheena oli vaikea aina menossa olevaan Venäjän käynnistämään Ukrainan sotaan saakka. Päätöksen toimeenpano on helppo; puolustusvoimien yhteensopivuus ja kyky ovat yhteistyön aloituskäskyä vaille valmiit.

Nato on nyt Suomen suoja. Salpalinja voi jäädä siitä tehtävästä ansaitulle ”eläkkeelle”. Salpalinjan rooli ja perintö suomalaisen huikean maanpuolustustahdon symbolina jatkuu. Siinä on tehtävää kyllikseen.

TERHO AHONEN

keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Surma tai turva Suomen vaihtoehtoina

Suomen on tehtävä Venäjän Ukrainaan täysin käsittämättömin verukkein tehdyn hyökkäyksen johdosta vihdoin viimein ja nopeasti syvälle peruskallioomme ulottuva tulevaisuutemme turvallisuusratkaisu. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: ei tehdä mitään tai haetaan turvallisuutta, rauhantilan jatkumoa puolustusliitto Natosta.

Nyt jo kiireisimmät ehtivät uskottelemaan, että rauhantila Suomessa säilyy tekemättä mitään, olemalla provosoimatta Venäjää millään lailla. Siis vaalimme ja jatkamme hyviä naapuruussuhteita Venäjään aivan samoin kuin ennen Neuvostoliittoon. Kumarramme ja hoemme olematonta onttoa ystävyyttä ja yhteistyötä. Pidämme rauhaa parempana pienin tai isoin myönnytyksin, kuin joutuisimme jatkuvaan sodan uhkaan Naton etulinjassa.

Ehkä tuo edellinen oli sinisilmäisen Suomen kansan ja sen poliittisen edustajiston mielestä ehdottomasti paras ja turvallisin ratkaisu aina 24.2.2022 saakka. Silloin Venäjän federaatio aloitti sotilaallisen erityisoperaation Ukrainassa. Se kutsui sitä myös rauhanturvaoperaatioksi venäläisten pelastamiseksi enemmältä Ukrainan toimeenpanemalta kansanmurhalta.

Tuota Putinin jankuttamaa kansanmurhaa ei Itä-Ukrainasta löytynyt, ennen kuin Venäjän hyökkäysjoukot sellaisen Ukrainassa panivat toimeksi! Vaikka kansainväliset uutistoimistot suoltavat kammottavia uutiskuvia sidottuina teloitetuista ukrainalaisista siviileistä, Venäjä kiistää kaiken. Kumpaa uskomme, länsimaista totuuteen pohjautuvaa tiedonvälitystä vai Venäjän täyttä valepropagandaa?

Nyt olemme tilanteessa, jossa Ukraina puolustaa ja taistelee oman henkensä lisäksi länsimaisen, myös Suomen, elämänmuodon ja sen tuomien etujen puolesta. Vaihtoehtona on vain Ukrainan voitto. Jos Ukraina häviää, häviää Eurooppa ja Suomi. Venäjä nuolee voittajana Ukrainan haavansa ja käy seuraavan uhrin kimppuun. Ei Nato-maana se olisi ilman muuta Suomi!

Eli jos Suomi ei nyt hae Nato-jäsenyyttä, eikä tee muuta kuin luottaa entiseen tapaan Venäjään, on se Suomen surma ennemmin tai myöhemmin. Suomihan on jo nyt Euroopan Unionin jäsenmaana Venäjän terminologiassa epäystävällinen naapuri, käytännössä vihollinen.

Näin kävi Ukrainallekin. Kun se alkoi kukoistua omittuaan länsimaisia elämän- ja demokratian oppeja, se oli uhka Venäjälle ja ennen kaikkea Putinin yksinvaltiaalle hallinnolle. Kohti kivikautta menossa oleva Venäjän kansa ennen pitkään ymmärtäisi olevansa täysin diktaattorinsa armoilla kurjuudessa ja tietopimennossa. Venäläisille oma ihanneyhteiskunta onkin osoittautumassa vastoin valtionjohdon vakuutteluja todellisuudessa täydeksi helvetiksi, jossa ei ole edes lämmitystä (vertaa ”ryssän helvetti”); lännessä ihmiset elävät itään verrattuna kuin paratiisissa.

Venäjän etu on saada Suomen paratiisi muutettua mahdollisimman nopeasti Putinin helvetiksi. Se ei onnistu muuten kuin ajamalla suomalaiset pois maastaan tai tappamalla heidät, siis meidät, sijoillemme, niin kuin Ukrainassa osin jo tehdään. Siinä rytäkässä sinisilmätkin lasittuvat lopullisesti samaan kohtaloon.

Ainoa todellinen turva Suomelle on hakeutuminen ja liittyminen puolustusliitto Natoon. Silloin saamme suojaksemme aikanaan Salpalinjaan vertautuvan ennaltaehkäisevän pelotteen, jota ”suuri ja mahtava” Venäjäkään ei tohdi uhmata. Tähän suuntaan onneksemme olemme matkalla, mutta olemmeko ajoissa? Kaikki viivemiinat on Suomen Nato-tieltä nopeasti raivattava tai kierrettävä.

Salpalinja oli yhden miehen, ylipäällikkö Mannerheimin, päätös. Se päätös oli silloisessa tilanteessa heti talvisodan jälkeen helppo, mutta toteutus oli koko kansan iso, iso urakka. Nyt kansan, käytännössä sen eduskunnan, ei tarvitse tehdä kuin päätös. Sen toteutuksen edellytykset ovat olemassa, oma puolustus on kunnossa ja Nato-organisaatio antaa sille rikkoutumattoman sinetin.

Salpalinjassa ei taisteltu. Se täytti tehtävänsä ennaltaehkäisevänä pelotteena olemassaolollaan. Niin tekee Natokin Suomessa.

Suomen itsenäisyyden tulevat vaihtoehdot ovat nykymeno Venäjän kainalossa ja sen seurauksena lähimmän kymmenen vuoden aikana kansan surma tai sitten valitsemme Naton turvan hamaan tulevaisuuteen. Minä kannatan jälkimmäistä.

TERHO AHONEN



tiistai 22. maaliskuuta 2022

Nato on nyt Suomen suoja

Suomalaiset eivät vähästä usko. Mutta uskovat viimeiseltä, kun on pakko.

Itsenäisen Suomen hieno selviytymistarina ei enää etene "YYA"-henkisen poliittisen liturgian varassa. Ei etene, kun yhteistyötä, avunantoa ja keskinäistä luottamusta valehtelevin pyörein silmin kaikissa tilanteissa vakuuttanut Neuvostoliitto-Venäjä petti suomalaisten luottamuksen. Venäjän varaan rakennettu lahoamassa ollut puujalka lopulta katkesi umpimätänä yhdessä yössä.

Kaikki vanha ritirimpsu vesittyi 24.2.2022 n. klo 5. aamulla. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tai Putinin kielellä Venäjä aloitti rauhanturvaoperaation Itä-Ukrainan venäläisten kansanmurhan lopettamiseksi. Jälkimmäinen virke on silkkaa valetta, edellinen totisinta totta.

Moskovan Punaisen torin vappumarssien paraatiarmeija ei vallannut Ukrainaa muutamassa päivässä. ”Vappuarmeijan” loisto sammui sen sotilaiden motivaation sekä miesten ja kaluston huollon puutteeseen. Käsittämätöntä!

Sota on nyt kestänyt kohta neljä viikkoa. Putinin joukot ovat osoittautumassa katastrofiksi; vaikka Venäjä vielä jollain konstilla taistelun kaukoammuksillaan voittaisikin, sodan se häviää. Putin on samalla tuhonnut Venäjän tulevaisuuden. Ukraina nousee mataliksi ammuttujen kaupunkien raunioista hirvittävin kärsimyksin, mutta nousee. Muuta vaihtoehtoa sillä ei olekaan. Sitä me kokemusperäisesti ymmärrämme kannustaa.

Meillä Suomessa ei ole mitään syytä ilakoida Venäjän armeijan hetkellisellä ”täystuholla” ja Putinin kasvojen menetyksellä. Myös Venäjä historiansa jatkumona nousee vielä uhkaamaan sen näennäisiä haamuvihollisia, kuten vaikkapa Suomea. Siitä ei Ukrainan sodan jäljiltä ole epäilystäkään.

Sääli diktaattorijohtajansa armoilla elävää Venäjän kansaa. Demokraattisessa rauhan maailmassa sillä olisi ollut paljon annettavaa; nykytilanne vie Venäjän pitkäksi aikaa kohti perikadon tietä. Koko muulla maailmalla on edessään melkoinen tekeminen olla lipsahtamatta samalle liejuiselle uralle.

Viimeistenkin suomalaisten on nyt avattava sinisilmänsä ja otettava lusikka kauniiseen käteen. Ukrainan kaltaista yksintaistelua Suomella ei ole toista kertaa varaa kokeilla. Talvisodasta jotakuinkin samalla tavoin yksin selvisimme, juuri ja juuri. Se oli kova oppi ja se on nyt otettava.

Jo kolme perättäistä eri tutkimuslaitosten tekemää mielipidekyselyä suomalaisten suhtautumisesta puolustusliitto Natoon kertoo, että vähintään kolme viidesosaa kannattaa Nato-jäsenyyttä ja enintään yksi viidesosa vastustaa. Yksi viidennes ei osaa tai ei halua ottaa asiaan kantaan.

EU-kansanäänestyksessä syksyllä 1994 äänestäneistä noin 57 prosenttia vastasi kyllä. Sen pohjalta eduskunta päätti hakea EU-jäsenyyttä. EU on näyttänyt nyt Ukraina-asiassa vihdoin voimansa ja yhtenäisyytensä. Se oli oikea päätös.

Nato on Suomen puolustuksen tuki ja turva tulevaisuudessa. Se tulevaisuus saattaa alkaa hyvin pian – olemmeko valmiina?

Nyt on enää kysymys aikataulusta, milloin Suomi päättää hakea Nato-jäsenyyttä. Joka tapauksessa Putinin Venäjä siitä metelin nostaa ja uhkailujensa mukaan saattaa heitellä kapuloita suomalaisten rattaisiin.

Suomen hetki olisi minun mielestäni nyt jo heti, ennen kuin Ukrainan sota loppuu ja tai Putin saa armeijansa rippeet siirretyksi Suomen itärajalle valmiiksi ”rauhanturvaoperaatioon Suomessa tapahtuvan venäläisiin kohdistuvan kansanmurhan estämiseksi”! Tuohan on se retoriikka, puheenparsi, veruke, vale, jolla Venäjä Ukrainaan hyökkäsi.

Suomi rakensi talvisodan jälkeen turvakseen Salpalinjan. Se oli ja on nykyiseen Natoon verrattava ennaltaehkäisevä sodan este, pelote.

Salpalinjan rakentaminen oli iso fyysinen ponnistus. Henkisesti sen rakentaminen oli helppoa. Motivaatio siihen saatiin talvisodasta. Suomen Nato-päätökselle henkisen valmiuden antoi uljas Ukraina. Tätä mahdollisuutta ei saa nyt menettää.

Suomen poliittiset johtajat, lopettakaa turha veivaaminen ja poliittisten irtopisteiden lypsäminen selvässä asiassa. Viekää Suomi Natoon niin kuin olisi jo! Itsenäinen tulevaisuuden Suomi on liian vakava asia pelleiltäväksi politiikalla! Salpalinjaakaan ei pilattu puoluepolitiikalla, se päätös oli turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Sitä on Nato-päätöskin.

TERHO AHONEN

Naamioitu tähystyskupu Salpalinjan teräsbetonikorsun katolla.


torstai 24. helmikuuta 2022

Venäjän Aika 1/2022

Salpalinja Suomen suoja -kirjani herätti Suomi-Venäjä -seuran aikakausilehden Venäjän Ajan kiinnostumaan Salpalinjasta. Lehti julkaisi viiden sivun jutun numerossa 1/2022 helmikuun puolivälin jälkeen viime viikolla. 

Juttu on hyvä muistutus Suomen maanpuolustustahdosta reilun 80 vuoden takaa. Samalla se nostaa esiin sotiemme veteraanien huikean maanpuolustustyön ja maanpuolustusperinnön.

Jutun julkaisusta oli sovittu marraskuun alkupuolella 2021. Kuin sattumaa se julkaistiin juuri ajankohdassa, jossa Venäjän käy kiivasta henkistä valloitussotaa Ukrainaa ja samalla koko länttä vastaan. Nyt tänään 24.2.2022 diplomatian tie on katkaistu ja Venäjä on hyökännyt järjettömin verukkein järjettömän suurella voimalla Ukrainaan! Sotien hulluus ei loppunutkaan hyväuskoisuuteen ja ihmiskunnan viisastumiseen. Juttu on luettavissa verkossa alla olevan linkin takaa.

Olen surullinen. Voimia Ukrainalle.

https://www.venajanaika.fi/matkailu/salpalinja-on-itsenaisen-suomen-tukipilari/

TERHO AHONEN