Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ennaltaehkäisevä pelote. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ennaltaehkäisevä pelote. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Ennaltaehkäisevä pelote Salpalinjasta Natoon

Edesmennyt kenraaliluutnantti Heikki Koskelo (1935 – 2020) valittiin / kutsuttiin vuoden 2003 alussa toimintansa aloittaneen, 25.7.2002 perustetun Salpalinjan perinneyhdistys ry:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Hän kävi toimeen ripeästi. Hän järjesti yhdistykselle rahoitusta, kutsui tuntemiaan ihmisiä toimintaan mukaan ja käynnisti yhdistyksen valtakunnallisen käynnistämishankkeen.

Ei juuri sellaista Salpalinja-esitelmää kenraali Koskelo pitänyt, missä hän ei puhunut Salpalinjasta itärajamme ennaltaehkäisevänä pelotteena. Sitä se oli jo jatkosodan loppuvaiheessa ja aina pitkälti kylmän sodan vuosiin saakka. Hän perusteli pelotevaikutusta Neuvostoliiton toiminnalla ja joidenkin korkeiden neuvostokenraalien puheista vetämillään johtopäätöksillä.

Salpalinjaa vastaan ei koskaan ole hyökätty. Se on tärkein todiste Salpalinjalle annetun tehtävän täyttämisestä.

Itärajan linnoituksen pelotevaikutuksen yksi konkreettinen ilmeneminen oli liittoutuneiden valvontakomission (käytännössä NL) suuri mielenkiinto Salpalinjaan. Se pyysi ja sai  haluamastaan materiaalista osan heti maahan tultuaan ja osan myöhemmin. Valvontakomisio halusi itselleen kaikki linnoitukseen liittyvät asiakirjat, piirustukset, laitteiden sijaintikartat ja yms.

Suomalaisupseereiden opastamilla kahdella valvontakomission maastoretkellä linnoituksessa huomionarvoista oli punaupseereiden vahva halu selvittää Salpalinjan lujuutta eri kohdissa. Samalla tutkittiin Suomeen johtavien teiden kuntoa ja tehtiin varmasti myös merkintöjä maastossa vahvoiksi tai heikoiksi havaituista linnoitteista tai maastokohdista.

Tämä ei suinkaan johtunut huolesta suomalaisten kykyyn puolustautua, vaan se oli valmistautumista Neuvostoliiton omaan hyökkäykseen Suomeen. Miten ja missä Salpalinja olisi helpoiten, tai ylipäätään murrettavissa? Siihen haettiin voittajan laillisella, valvontakomission nimissä tehdyllä tiedustelulla selkoa.

Ja kun tuota hyökkäystä Neuvostoliiton aikana ei koskaan tullut, valvontakomission tiedusteluretkien johtopäätökset olivat olleet selvät. Salpalinjaa vastaan ei kannata hyökätä Neuvostoliiton sen ajan kalustolla ja joukoilla. Näin pääosin itärajalla koko virkauransa palvellut ja alueen hyvin tuntenut Heikki Koskelo asian tulkitsi. Hänen näkemykseensä oli kuuntelijana helppo uskoa.

Venäjän vaatimukset joulukuussa 2021 Naton laajenemisen estämiseksi itään ( blogi:  https://salpalinjansalat.blogspot.com/2021/12/salpalinja-on-taas-hyvin-ajankohtainen.html ) ja sitten hyökkäys 24.2.2022 Ukrainaan kertoivat suomalaisille kaiken oleellisen. YYA-ajan ystävyysliturgia oli ollut käytännössä NL:n puolelta vain sopivan hetken odottamista työntää sen omaa turvallisuusvyöhykettä kauemmas länteen. Ukraina oli siihen ei-Nato-maana sopivasti ensimmäinen vaihe ja seuraava helppo kukistettava ei-Nato-maa olisi Suomi ja luontevasti edelleen Ruotsikin. Ainakin Ruotsi saisi Venäjän karhun naapurikseen.

Olemme lukeneet ja kuulleet Venäjä-asiantuntijoiden toistuvasti todistaneen viimeisen reilun vuoden aikana, että Venäjä toteuttaa vain satoja vuosia vanhaa laajenemisoppiaan, johon Suomikin sisältyy. Huomattava on, että tällaisia todistuksia ei Suomessa juuri kukaan tutkija ja asiantuntija julkisesti esittänyt toisen maailmansodan jälkeen. Ei kylmän sodan vuosina, ei NL:n romahtamiseen 1991 mennessä, ei ennen Venäjän Krimin valtausta 2014, eikä paljon edes ennen 24.2.2022 Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Tai sitten niihin ei korvaa lotkautettu.

Onneksi hämmästyttävän nopeasti reilu vuosi sitten Suomen kansa tajusi, että Suomi tarvitsee nykyaikaan sopivan itärajamme ennaltaehkäisevän pelotteen, nykyajan Salpalinjan. Ja nyt se uskallettiin kiihtyvällä vauhdilla sanoa ääneen. Kun kansan kannatus hakeutua Naton jäseneksi ylitti nopeasti mielipidetiedusteluissa yli 50 prosentin, tulivat poliitikot kiitettävästi ja kiltisti perässä, vielä sanojaan varoen, mutta tulivat kuitenkin. Ei heille jäänyt muuta vaihtoehtoa.

Suomessa päätös Natoon hakemisesta ja siihen liittymisestä tehtiin itäblogin kansandemokratioiden kaltaisin, lähes sadan prosentin kannatusluvuin. Käytännössä liki yksimielisesti.

Nyt noita toisin ajattelijoita, jäljellä olevia muutamia Nato-vastaisia kansalaisia haravoi kertomaan mielipiteensä enää vain ”kansanradio” Yle! En ymmärrä, miksi heitä harvoja vähemmistössä olevia pitää hyysätä ja päästää julkisuuteen valittamaan surkeuttaan Suomessa. Silloin kun Suomi ei ollut Natossa ja vain harvat ääneen uskalsivat Nato-jäsenyydestä puhua, niin silloin Yle ei nähnyt tarvetta kuulla tämän harvalukuisen vähemmistön ääntä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Suomi pääsi Naton täysivaltaiseksi jäseneksi 4.4.2023. Siitä suuri kiitos kaikille asiaan myötävaikuttaneille.

Nyt meillä itärajan ihmisilläkin on rauha nukkua yömme sikeästi; Natossa Suomen tiedustelu tietää mahdollisen vaaranpaikan jo kauan ennen kuin tankkien telaketjujen kolina rajan yli kuuluu. Ja näinhän ei edes tapahdu; Naton pelotevaikutus toimii 24/7, siis juuri tälläkin hetkellä.

Salpalinjan tehtävä itärajan pelotteena on siirtynyt muodollisestikin vihdoin jatkuvasti nykyajan hermolla olevaan Natoon. Salpalinja rakennettiin kenraali Koskelon mukaan itärajamme pelotteeksi. Ja kun se sen tehtävän täydellisesti täytti, voidaan sanoa Salpalinjan raivanneen tai auranneen tien suomalaisten mieliin ja ajatuksiin ainoalle järkevälle turvalle, Natolle!

Kun vielä pidämme huolen oman armeijamme puolustuskyvystä, olemme niin turvassa, kuin olla voimme. Hyvä! Kiitos valtiojohdolle!

TERHO AHONEN





perjantai 3. kesäkuuta 2022

Salpalinja raivasi tien Natolle

Kirjoitin tämän kannanoton 20.5.2022 ja tarjosin lukijan mielipiteenä lehdistölle. Juttua on julkaistu reilusti yli kymmenessä erikokoisessa lehdessä. Se on hyvä. Näkökulmani on varmasti hengästyttävä ja uusi valtaosalle suomalaisia, yhtä tuntematon kuin Salpalinja on vieläkin. Yhtäkään poikkipuolista sanaa en ole vielä jutusta saanut, siis etteikö asia noin voisi olla.

Minusta Salpalinja on täysin verrattavissa Suomen turvallisuushankkeena ja päätöksen suuruusluokkana Natoon. Nyt Nato-hakemus on jätetty "ajallaan" ennen mahdollista sotaa. Sodan ennakointi Karjalankannaksella Mannerheim-linjan rakentamisella 1930-luvulla ei ollut riittävä pelote. Mutta kun Suomen armeijan taistelutahtoon liitettiin talvisodan jälkeen rakennettu, selkeästi vahvempi Salpalinja, niin myös sen pelotevaikutus alkoi toimia. (TA)

Suomen puolustus on koko itsenäisyytemme ajan perustunut omiin puolustusvoimiin. Talvisota osoitti, että se ei riittänyt estämään sotaa, jota Neuvostoliitto tekaistuine syineen halusi. Moskovan rauhasta 13.3.1940 huolimatta vahva ja välitön sodan uhka jäi päälle. Neuvostoliitolta Suomen valloitus jäi kesken.

Koska tuolloin ei ollut heti saatavissa sopivaa liittolaista, apua tai minkäänlaista puolustusliittoa, johon liittyä, Suomi rakensi Salpalinjan. Se oli ylipäällikkö C.G. Mannerheimin yhden miehen päätös. Linnoitustyömaa kosketti Suomen itärajaa ja Hankoniemeä. Töissä oli välirauhan ajan koko suuren kenttäarmeijan sotilaat ja kymmenet tuhannet suomalaiset siviilit. Työmaa oli Suomen suurin siihen mennessä ja on osin vieläkin.

Salpalinjasta piti tulla ja tuli Suomen itärajalle ennaltaehkäisevä pelote. Sitä vastaan ei Neuvostoliitto hyökännyt sotavuosina eikä kylmän sodankaan aikana.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 avasi historiaa tuntevien ja ainakin evakkoajan kokeneiden suomalaisten silmät. Sama koskee tietysti myös sodissamme kaatuneiden, sotainvalidien ja sotiemme veteraanien omaisia ja sukuja.

Suomi oli tullut samaan tilanteeseen kuin syksyllä 1939. Talvisodan oppi oli muistissa. Yksin ei pärjätä. Salpalinja puolustuksellista suoja-arvoaan lukuun ottamatta oli vanhentunut. Tarvittiin uusi ennaltaehkäisevä pelote, Nato. Sitä oli pohjustettu jo Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alusta lähtien. Kansan tukea se ei ennen viime talvea vielä saanut. Puhuttiin vain Naton haitoista, mitään hyötyä suuri enemmistö ei siinä nähnyt.

Aivan samoin kuin Salpalinjaa perusteltiin aikanaan ennaltaehkäisevänä pelotteena, niin myös nyt Natoa. Näin Salpalinja oli yli 80 vuotta sitten raivannut suomalaisten mielentilaan Naton mentävän aukon. Nyt se on täyttymässä. Kiitos kansan paineen ja valtiojohdon ymmärryksen, Suomi saa jo nyt Naton turvaa.

Suomen armeija on saamassa tuekseen puolustusliiton voiman. Parempaa turvaa ja rauhan takeita ei maailmalta ole saatavissa, jos haluamme säilyttää Suomeen rakennetun hyvinvoinnin ja länsimaisen elämäntavan. Ja mehän haluamme. Sotiemme veteraanien hankkimaa ja rakentamaa saavutettua etua ei pois anneta.

Salpalinjan rakentamispäätös talvisodan jälkeen oli helppo, mutta työ oli vaikea, hankala ja kallis. Se maksoi silloin noin viisi prosenttia koko valtion talousarviomenoista. Se on samaa suuruusluokkaa kuin koko puolustusbudjetti on nyt.

Suomen Nato-päätös vuosikymmenten kiellettynä puheenaiheena oli vaikea aina menossa olevaan Venäjän käynnistämään Ukrainan sotaan saakka. Päätöksen toimeenpano on helppo; puolustusvoimien yhteensopivuus ja kyky ovat yhteistyön aloituskäskyä vaille valmiit.

Nato on nyt Suomen suoja. Salpalinja voi jäädä siitä tehtävästä ansaitulle ”eläkkeelle”. Salpalinjan rooli ja perintö suomalaisen huikean maanpuolustustahdon symbolina jatkuu. Siinä on tehtävää kyllikseen.

TERHO AHONEN