Etelä-Saimaan kirjoituksessani 16.12.1984 otsikoilla Muhikko, Miehikkälän Kanada – Metsää ja menneisyyttä – koko sivun jutussa oli väliotsikko ”Rattotytöt” halonteossa. Väliotsikon sisältö tässä alempana leikkeenä.
Juttu perustui haastattelemani, nyt jo edesmenneen miehikkäläläisen metsätyönjohtaja Matti Kirkkopellon lapsuusajan muisteluihin asuessaan Muhikossa 31 ensimmäistä elinvuottaan ja myöhemmin hänen kuulemiinsa omia muistoja täydentäviin aikalaiskertomuksiin. Matti oli tavallaan Muhikon Aladinin suvun ison metsäpalstan, joka siirtyi myöhemmin Ensolle, metsänvartija Enso Gutzeitilla palvellessaan jo kolmannessa polvessa, isänsä ja isoisänsä jälkeen.
Miehikkälän Salpaseminaarissa Miehikkälän Salpalinja-museolla museon järjestämänä 9.10.2022 paljastui, että
hämmästyttävän oikeat olivat silloin tapahtuma-aikana vain liki kymmenvuotiaan
pojan tiedot. Valtiotieteen tohtori Pekka Niiranen Kuopiosta esitelmöi kesäkuussa
2022 hyväksytyn väitöskirjatutkimuksensa aiheesta, Työleirijärjestelmä Suomessa
1942-1944. Siihen myös Miehikkälän Muhikon ”vaikeiden naisten” metsätyöleiri
osana kuului.
Kyseinen leiri järjestettiin vuonna 1942 voimaan tulleen työvelvollisuuslain
(koski 15-65 -vuotiaita) perusteella marraskuusta 1942 helmikuuhun 1943. Sille
osallistui Niirasen mukaan vähän yli 30 naista, osa vapaaehtoisesti, osa
pakolla. Leirin johtajana toimi kovaotteinen neiti Martta Porkka. Hän oli
saanut kannuksensa johtajana ensimmäiseltä ”vaikeiden naisten” työleiriltä
Uuraisista.
Jatkosodan alettua tyhjilleen jääneissä Salpalinjan
parakeissa asuneiden naisten tehtävänä oli edelliskesänä rasiin kuivumaan kaadetuista
(oksineen maahan kaadetuista) puista tehdä veturihalkoja rautatiehallituksen puutavaratoimistolle,
lyhenne RP. Sittemmin RP:n nimeksi tuli Vapo. Veturihalot tarkoittivat tietysti
polttopuita hyöryvoimalla toimineiden vetureiden kattiloiden lämmittämiseen.
Miehikkälän leirillle kehotettiin toimittamaan terveitä
naisia ”ensi tilassa”. Kehotus koski työvoimapiirejä Turku, Tampere, Hamina ja Uudenmaan
ensimmäistä työvoimapiiriä (Helsinki).
En käy yksityiskohtia ”kurileiristä” tarkemmin luettelemaan,
kun ne ovat luettavissa Readme.fi:n kustantamasta ja julkaisemasta Niirasen
väitöskirjasta nimellä Työleirien saaristo – työleirijärjestelmä Suomessa
1942-1944. Kirja on yli 700-sivuinen.
Näytettyäni oheisen leikkeen tohtori Niiraselle hän lukaisi sen
hymyssä suin ja sanoi jutun pitävän paikkansa. Se mitä siitä puuttui, leirin
aika, peruste ja osallistujamäärä, tuli edellä oikaistuksi.
Käsittelen aihetta myös omassa Readme.fi:n julkaisemassa Salpalinja
Suomen suoja – kirjassa otsikolla Luontaista vaihdantataloutta, elämää
erämaassa. Samalla tässä tulee tarkennetuksi kirjan aihetta koskeva
sisältö, joka perustui oheiseen lehtileikkeeseen. Leike muuten saattaa olla
ensimmäisiä kirjallisia ja julkisia selostuksia tästä Miehikkälän
mysteerileiristä.
Edelleenkään ei täysin käy Niirasen väitöskirjasta selville,
miksi em. leiri lopetettiin niin nopeasti. Leirien vähimmäiskestoksi oli laadittu
neljä kuukautta tai 75 pinomottia tehtyjä halkoja työvelvollista kohti.
Tietysti jos leiri alkoi heti marraskuun alussa 1942 ja päättyi helmikuun
lopussa 1943, niin tuo vähimmäiskesto täyttyi. Mutta miksi ns. ”vaikeiden
naisten” leiriä ei jatkettu, jää arvailujen varaan. Ettei vaan syy löytyisi lehtileikkeen
viimeisestä kappaleesta. Sen kirjoitin tuolloin 1984 varsin siististi.
Kirjassani ilmaisen asian seuraavasti:
”Lähipitäjien emäntiä alkoi ihmetyttämään jossain
vaiheessa talvea isäntien hinku rahtiin myös sunnuntaisin ja runsas eväiden
menekki. Miehet kävivät pikaisesti saunassa, vaihtoivat puhtaat päälle ja pyysivät
vaimoja täyttämään repun ruualla, eritoten sianläskillä ja vakuuttelivat, että
ajourakka painaa päälle ja ruokaa kuluu. On palattava vielä illalla Muhikkoon
ja sunnuntaiaamuna rahtiin.”
Klikkaa kuvia suuremmiksi!
TERHO AHONEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti