Harvinaista etäauttamista Salpalinjassa

Pieni osa suomalaisia rauhanturvaajaveteraaneja sai vuonna 2013 päähänsä tulla Miehikkälään  kunnostamaan Salpalinjan linnoituslaitteita Salpalinja-museolla. Tai oikeastaan päähänpiston sai Salpavaelluksilla muutaman vuoden paikkoja sillä silmällä katsellut Rainer Fabricius Juvalta.

Hän kysyi sattumoisin minulta, olisiko mahdollista tulla kunnostelemaan Salpalinjan kenttälinnoitteita, ne kun varsin nopeasti lahoavat. Tiesin kertoa, että paikallinen reserviupseerikerho ja reserviläiskerho ovat Salpalinja-museolla kunnostuksia tehneet ja saaneet siitä museolta pienen korvauksenkin. Ja osasin siihen mukanaolleena jatkaa, että pienten kerhojen useamman illan talkooputket alkoivat osua muutamien samojen ahkerien nilkkaan turhankin usein.

Eipä siinä mitään muuta kuin kyselemään res.kerhoilta mielipidettä, jospa ne suostuisivat antamaan ”hyvät urakat” rauhanturvaajille ja toisaalta, onko toimeksiantaja, Salpalinja-museo maksajana samaan halukas. Tiedossa taisi olla jo ajatus, että rauhanturvaajat aikovat luovuttaa saamansa korvauksen, jos saavat, lyhentämättömänä paikallisten sotiemme veteraanien hyväksi!

No, eipä ollut hankala puhua res.kerhoja ympäri luopumaan tilapäisesti kunnostustalkoista ja Salpalinja-museollekin homma kävisi ainakin kokeeksi. Näin mentiin ensimmäisiin talkoisiin. Niihin osallistui heti 18 rauhanturvaajaa.

Työn jälki ja teho olivat ensimmäisissä talkoissa niin hyvää, että talkooporukka itse alkoi esittämään itselleen jatkoa. Ja toimeksiantajalla ei ollut siihen kuin hyvää sanottavana. Ja näin on menty 14 – 20 rauhanturvaajan haarukassa kuluvaan vuoteen 2018 saakka, onpa lisäksi ollut töissä pari ei-rauhanturvaajaakin. Viimeisimmät talkoot olivat äitienpäivän viikonvaihteessa 20 hengen voimin. Työkohteet olivat Salpalinja-museolla ja Virolahden Bunkkerimuseolla.

Talkooidean isä Rainer ”Fabri” Fabricius kysyi varovasti talkoosaunan jälkeen porukalta, mites ensi vuonna 2019? Kaikki vastasivat kuin yhdestä suusta, että eihän meidän kesä ala ilman Salpalinja-talkoita!

Töitä on tehty Miehikkälässä Salpalinja-museolla, Virolahdella Bunkkerimuseolla ja kahtena vuotena puolet porukasta työskenteli Harjun Oppimiskeskuksen alueella rakentaen kenttälinnoitteita malliksi RUK-oppilaiden Salpalinja-kierrokselle.

No eipä tuossa edellisessä nyt ole sinänsä mitään valtavaa ihmettä. Onhan talkoilla tehty Suomessa  pyyteettömästi jos jonkinlaista hommaa. Mutta kyllä tuossa rauhanturvaajien operaatiossa on ihmettä. Ja se minun mielestäni on maantiede, se mistä saakka porukka töihin omin kuluin ajelee ja tuo vielä eväänsäkin tullessaan.

Otanpa esimerkin viikonvaihteen talkoista. Lähimmät miehet tulivat Kymenlaaksosta, yksi Haminasta, kolme Kouvolasta ja vain minä olin paikanpäällä Miehikkälässä.

Sitten luettelen paikkakuntia: Turku (4 miestä), Helsinki, Mäntsälä,  Hämeenlinna, Mikkeli, Juva (2 m), Kuopio (4) ja Kemijärvi. Kuvitelkaapa itseänne sanomassa Turussa, Kuopiossa tai Kemijärvellä kotijoukoille, että lähden tuossa viikonvaihteessa Miehikkälään linnoitustalkoisiin! Ihmettelen yhä! Tai mistä minä tiedän, kuinka monta on jäänyt tulematta, kun vaimo ei ole laskenut!

Ja mitäpä tämä joukko, jonka jäsenet jotakuinkin toisensa jo tuntevatkin, vaikka vaihtuvuutta vähän on ollutkin, saavat viikonlopun vapaaehtoiskomennuksesta? Aivan varmasti kolottavia lihaksia, luita ja raihnaisuutta, nyt puhun ainakin omasta kokemuksesta.

Mutta tietysti ensisijaisesti näkyvää on työn tulos, kunnostetut, uusitut ja rakennetut kenttälinnoitteet ja raivaukset. Hyvin tehtynä ne aina tekijänsä silmää hivelevät! Vähintäänkin yhtä tärkeänä ellei tärkeämpänä osana on ilo saada luovuttaa tehdysta työstä saatu palkkio lyhentämättömänä paikallisten sotiemme veteraanien hyväksi.

Kun arvioin 2018 saatavan palkkion, uskallan sanoa, että Miehikkälän ja Virolahden sotiemme veteraaniyhdistykset ovat saaneet talkoilevilta rauhanturvaajilta vuosina 2013-18 yhteensä noin 8 000 euron kädenojennuksen haluamiinsa tarpeisiin! Tuolla summalla paikallisesti kohdennettuna on melkoisella varmuudella myös jo auttavaa merkitystä.

Mutta on rauhanturvaajien talkookohtaamisella myös vertaistukivaikutuksensa. Majoitteessa ja saunan lauteilla kertaillaan aivan varmasti rauhanturvakokemuksia ja vaihdetaan ajatuksia niiden vaikutuksista omaan elämäntilanteeseen. Hurtti huumori ja pikku -  en sano mikä - sopivina annoksina piristävät mieltä ja pitävät hymyn herkässä. Porukka viihtyy ja nauttii oman töpinän, huollon antimista.

Ja sen minä voin omin silmin nähdä, haistaa ja todistaa, että saunakaljaa enempää talkooillanvietoissa ei väkeviä nautita. Se on asia, joka porukkaa entisestään yhteen hitsaa ja pitää kasassa. Pahinta mitä yhteismajoituksessa yöpyvä joukko voi toisilleen tarjota, on kuorsaus; sille herkät yöpyvätkin suosiolla pihalla teltassa!

Tällaisia velikultia ovat ainakin pieni osa suomalaisia rauhanturvaajia.

Seuraavan kerran he kokoontuvat linnoitustalkoisiin 11.-12.5.2019, todennäköisesti edelleen Miehikkälään ja Virolahdelle. Ja se on sanottava, että tämä talkoojoukko tarjoaa kättä myös ei-rauhanturvaajille ja on jo niin tehnytkin. Vahva työmoraali, halu auttaa veteraaneja ja sopeutuminen toistaiseksi enemmistönä olevien rauhanturvaajien joukkoon riittää suositukseksi liittyä tähän armoitettujen ryhmään! "Hakupaperit" osoitetaan rainerf@suomi24.fi

TERHO AHONEN