Salpalinja - maailmanperintöluettelo

Osmo Kimmo vetää yhteen keskustelua Salpalinjan tulevaisuudesta, johon hänkin aktiivisesti osallistui. Keskusteluun antoi pohjan valtion päätös purkaa Salpalinjan viimeisetkin rasitteet ja luovuttaa kaikki linnoituslaitteet maanomistajien omaisuudeksi ja vastattaviksi. (TA)

Helsingin Sanomat raportoi tuoreeltaan (HS Kotimaa 24.4.2018) valtiovarainministeriön päätöksestä luopua Salpalinjan kiinteiden rakenteiden hallintaoikeuksista. Mielipidekirjoituksessani (HS Mielipide 4.5.2018) toin esille ratkaisusta seuraavia uhkia ainutlaatuiselle ja kansakunnan historiaan syvästi kytkeytyvälle rakenteelle. Mainitsin myös Salpalinjan perinneyhdistyksen tuoreen ehdotuksen Salpalinjan nimeämiseksi Unescon maailmanperintöluetteloon.

Museoviraston osastonjohtaja Mikko Härö totesi vastakirjoituksessaan (HS 7.5.2018) Salpalinjan ansaitsevan hyvää huolenpitoa ja kansainvälisen näkyvyytensä vahvistamista. Tyytyväisyydellä voidaan todeta Museoviraston myönteinen suhtautuminen valmisteluihin Salpalinjan lisäämiseksi maailmanperintöluetteloon. Uskon, että Salpalinjan perinneyhdistys tekee kaiken voitavansa tämän työn tukemiseksi.

 

Salpalinjan suojelu on tähän saakka perustunut puolustusvoimien tarpeisiin, mitä varten kiinteiden rakenteiden hallintaoikeudet on pidätetty valtiolla, vaikka aikanaan pakkolunastetun maapohjan omistusoikeudet on palautettu maanomistajille. Kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta laadittavan suojeluratkaisun valmistelussa Museovirasto on tehnyt ansiokasta työtä.

Salpalinjan säilyminen varsin eheänä kokonaisuutena perustuu osin sumeaan käsitykseen siitä, mitkä olivat muutoksilta ja hävittämiseltä suojattuja kohteita. Tämän takia erityisesti estekivilinjat ovat säilyneet hyvin. Museoviraston toteamus niidenkin suojelutarpeesta muuttuvassa tilanteessa on tärkeä. 

Suojeluratkaisuun liittyvät keskeiset huolenaiheet ovat suojeltaviksi valittujen huippukohteiden suojeluohjeistuksen riittävyys ja vapaan liikkumisen edellytysten turvaaminen, mikä edellyttää hyväksyttäviä turvajärjestelyjä huippukohteiden ulkopuolellakin.

Toivottavasti asia etenee yhteistyössä valtiovallan, kuntien, maanomistajien ja Salpalinjatoimijoiden kesken neuvottelemalla kustannus- ja vastuukysymyksiin sellaiset ratkaisut, jotka mahdollistavat kohteen suojelun ja hallitun kehittämisen matkailu- ja liikuntakohteena sekä kaikille vapaan liikkumisen. Suojeltujen kohteiden hoitoon Museovirastolle osoitettujen budjettivarojen lisäys olisi muuttuvassa tilanteessa perusteltua.

Kohteen saaminen maailmanperintöluetteloon lienee vuosien prosessi, mutta Salpalinjan sijoittaminen Suomen aielistalle lisättäväksi maailmanperintölistalle, olisi jo konkreettinen askel, mistä tiedottaminen olisi tärkeää. Se olisi omiaan lisäämään harkintaa ja uskottavuutta sekä estämään virheratkaisuja. 

Salpalinja on Suomen itsenäisyyden monumentti ja suomalaisten maanpuolustustahdon kouriintuntuva ilmentymä. Sen tiedostivat jo puolustuslinjan rakentajat aikanaan. Näin kirjoitti Työryhmä 211:n huoltopäällikkö vänrikki Eero Kiviranta työryhmän tiedotuslehdessä Rajamuuri 22.6.1941: ”Me rakennamme tulevaisuuden muistomerkkiä, muuria, joka ehkä voi kokea koviakin hetkiä, mutta joka on eräs tärkeimmistä rauhan suojaajista. Tämä tulevaisuus velvoittaa. ”

OSMO KIMMO