Yksinkertaista suojausta

Salpalinjan rakenteiden ehkä yleisin ”pyhä yksinkertaisuus ja oveluus” kulminoituu korsujen savuhormin munakäsikranaatin suojaukseen. Ainakin opastustilanteissa asiasta ennen mitään tietämättömille systeemin kuvaus saa hymynvirettä suupieliin.

Klassinen tapa pöllyttää korsussa asujat pihalle on pudottaa savuhormista käsikranaatti sisään. Partiokaveri pannaan oviaukolle hoitelemaan konepistoolilla ne, jotka henkitoreissaan tuhkat silmillä ulos pyrkivät. Näin korsun asukkaiden tuhoaminen on helppoa ja tekijöilleen turvallista!

Salpalinjan korsujen suunnittelijat päätyivät eliminoimaan edelläkuvatun äärimmäisen yksinkertaisella painovoimaisella ratkaisulla.

Korsuliesi, hella, tai kamina sijoitettiin rakenteeseen sivuun siten, että sen savuhormi nousee viistosti ylös ja yhtyy suoraan korsun katolle nousevaan ”päähormiin” . Vastaavasti ”päähormi” jatkuu hellahormin yhtymäkohdan jälkeen edelleen suoraan alaspäin ja kääntyy ja tulee ulos seinästä joko korsun oven ulkopuolella sisäänmenoaukossa tai korsun ulkoseinästä sisäänmenoaukon vieressä.

Näin vihollisen partiokaverin tiputtama käsikranaatti ohittaa hellanputken ja jatkaa matkaa alaspäin ja kopsahtaa ovenpielessä sisältä olijoita odottavan partiokaverin jalkoihin. Aikaa on siinä vaiheessa niin vähän, että kranaatti räjähtää konepistoolimiehen varpailla.

Jo se tieto, että tällainen savuhormin suojausmenetelmä oli teräsbetonikorsuissa, pallokorsuissa ja kenttälinnoitetuissa korsuissa, pani varomaan ainakin käsikranaatin pudotusta savuhormiin, tai ainakin varomaan lähettämästä kp-miestä liian lähelle oviaukkoa.

Harri Ukkosen tarkkaavaisuuden ansiosta täsmennän, että kenttälinnoitetuissa korsuissa ja kaiketi myös pallokorsuissa kranaatti ei putoa korsun ulkopuolelle vaan ohjausputken päässä olevaan kivistä rakennettuun räjähdysonteloon. Mikäli vihollisella oli tieto tb-korsujen kranaatin ulosohjausputkesta, kyllä se varmaan hillitsi ja pani harkitsemaan menettelytapojaan myös kenttäkorsujen ja pallokorsujen miehistön tuhoamisessa.

Myös ilmastointiputket, jotka varsinkin pallokorsuissa nousivat savuhormin lailla ylös katolle oli suojattu samalla tavalla.

Järeissä teräsbetonikorsuissa ei ole katolle nousevia ilmaputkia. Ilmanottoaukot sisäänmenoaukon seinässä oli suojattu teräsritilöin. Tietysti ne oli sopivalla sorkkaraudalla käännettävissä irti ja kranaatti voitiin pudottaa aukosta sisään. Vaan tähänkin oli rakentaja varautunut. Monessa korsussa ilmanottoritilän alapuolella polvenkorkeudella tai alempana on aukko, josta, hupsista, äsken ritilän taakse pudotettu kranu putosikin pudottajan jalkoihin saman tien! Ja taas ei kiire enää auttanut!

Tb-korsujen sisäpuolelta voitiin panssarioven yläkulmasta luukullisesta putkesta niin ikään pudottaa kranaatti oven taakse. Näin saatiin vihamielisissä aikeissa sisällepyrkivät miettimään toimintamotiiviaan uudelleen, jos henkiin jäivät. Niissä korsuissa, joissa panssariovi on usean metrin päässä ulkoseinästä sisäkäytävässä ja joka tekee vielä suorankulman oveen päin, käsikranaatin sirpalevaikutuksen lisäksi kohtalokasta on todennäköisesti jo räjähteen painevaikutus.

Mutta mitäpä tätä systeemiä sen tarkemmin paljastamaan. Käykääpä katsomassa korsuissa, miten juttu on hoidettu. Museoilla oppaat ensi kesänä kernaasti esittelevät homman paikan päällä.

***
Tämä nyt ei suoranaisesti edelliseen yksityiskohtaan kuulu, pikemminkin edelliseen blogiin, mutta laitan tähän linkin Otto Auran blogiin, jossa hän puhuu Salpalinjan rakennusurakoitsijoista ja heidän työnsä valvonnasta.
http://otonkirja.blogspot.fi/2012/11/salpalinja-ja-urakoitsijat.html