Koskematon Salpalinja tutuksi Miehikkälässä

Välirauhan ja jatkosodan loppuvaiheen aikana Suomen itärajan turvaksi rakennettu kantalinnoitettu puolustusasema, Salpalinja, on edelleen maamme suurin rakennushanke. Silti sen olemassaolo lienee suurelle osalle suomalaisia tuntematon. Tästä antoivat selvän viitteen viime kesänä avatun Miehikkälän korsumuseon hämmästyneet kävijät.

Salpalinjan korsujen ovet ja juoksuhaudat ovat avautuneet yleisölle vasta viime vuosina kuntien ”löydettyä” jyhkeästä puolustusasemasta näyttämisen arvoisia matkailukohteita. Miehikkälän korsumuseo on yksi vaikuttavimmista. Ensimmäisen lyhyen matkailukauden 5 500 kävijää olivat näkemäänsä yllättyneen tyytyväisiä.

Ylipäällikkö Mannerheim päätti itärajan linnoittamisesta jo runsaan viikon kuluttua Talvisodan päättymisestä. Uhanalaisin suunta ja samalla tärkein linnoitettava alue oli Suomenlahden ja Saimaan välinen kannas Virolahdelta Luumäelle.

Linnoitusketjun vahvin ja ainoa yhtenäinen osa rakennettiinkin Virolahden Klamilasta Miehikkälän ja Ylämaan kautta Luumäen Kivijärveen. Siitä Saimaaseen ja edelleen Pieliselle saakka puolustusasema nojautuu vesistöihin. Pieliseltä pohjoiseen mentäessä linnoitettiin tärkeimmät teiden suunnat Kemijärven – Sallan tasalle asti.

Tuhat autokuormaa korsua kohti

Salpalinjan rakentaminen alkoi huhtikuun lopulla 1940. Töitä oli aloittamassa muun muassa 900 miehen ruotsalainen vapaaehtoisjoukko. Linnoitustyöt olivat laajimmillaan maaliskussa 1941. Silloin työmaalla oli väkeä lähes 35 000 miestä. Työt keskeytyivät jatkosodan alettua. Ne käynnistettiin uudelleen kesällä 1944.

Salpalinjassa on noin 700 teräsbetonikorsua. Esimerkiksi yhden järeän korsun rakentamiseen tarvittiin puuta, rautaa ja betonia 4 000 tonnia, Se on tuhat neljän tonnin autokuormaa!

Kivestä rakennettua panssariestettä puolustuslinjassa on 200 kilometriä ja kaivantoestettä 130 kilometriä.

Kenttälinnoitettuja majoituskorsuja linjaan tehtiin 700 kappaletta, konekivääripesäkkeitä 1 250 ja tykkiasemia 500 kappaletta sekä piikkilankaestettä 315 kilometriä. Puusta, kivestä ja maasta tehdyt kenttälinnoitteet ovat jo hävinneet joko purettuina tai lahonneina.

 Linnoitustöiden kokonaishinta ei ole täysin selvillä. Suuntaa antaa kuitenkin vuoden 1941 valtion budjetti. Siitä oli osoitettu pelkästään Salpalinjaan 1,1 miljardia markkaa eli peräti viisi prosenttia valtion kokonaismenoista.

Salpalinjalla ei taisteltu. Sen välillistä vaikutusta sodan lopputulokseen on silti pidetty merkittävänä. Salpa-asema oli rakennettu Suomen puolustuksen pitäväksi lukoksi ja sen myös varmasti silloinen vihollinen tiesi.

Aidot aseet ja kalusteet

Miehikkälän kunnan, pitäjän veteraanijärjestöjen ja rajavartioston yhteis- ja talkootyöllä korsumuseo valmistui esittelykuntoon viime kesäkuun lopussa. Reilussa puolessa vuodessa oli Taavetin tien varteen, parin kilometrin päähän Miehikkälän kirkolta paljastunut edustava näkymä ”unohduksissa" olleesta Salpalinjasta.

Puolentoista hehtaarin suuruinen museoalue käsittää neljä erilaista kallioon louhittua korsua. Ne on kalustettu ja aseistettu. Yhdessä korsuista on sota-ajan pienesinenäyttely. Myös yhteyshaudat ja pätkä panssariestettä on entisöity. Uutta on maan päälle rakennettu korsukanttiini.

Museoalue on mäenrinteessä. Liki 20 metrin korkeusero antaa alueelle jylhän ilmeen. Ensi kesäksi korkeimmalle paikalle nousee ilmavalvontatorni, jolloin museo saa samalla näköalapaikan.

Korsumuseon ulkoista näyttävyyttä arvioitaessa on kuitenkin muistettava linnoituksen maastoutusvaatimukset. Linnoitushan ei tietenkään saanut olla helposti havaittava ”turistinähtävyys”.

Vasta tutustuminen juoksuhautoihin ja kalliorinteeseen louhittuihin betonikorsuihin avaa kohteen mittasuhteet. Autenttisuutta korostavat aseet; korsutykin tähtäimen läpi tai konekiväärin takaa ampuma-aukosta luotu silmäys etumaaston kiviesteille voi herättää mielikuvan puolustustaistelijan tunnoista tositilanteessa.

Tiedoksi nuorille

Korsumuseon aikaansaamisessa tekivät veteraanit suuren työn.

- Halusimme kunnostaa palan Salpalinjaa alkuperäiseen asuun nimenomaan nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten. Heidän on hyvä tietää, minkälaisia uhrauksia Suomen itsenäisyyden hyväksi on tehty, maanviljelijä, reservin vääpeli Heimo Harjula sanoo.

- Ja tuota tietoa esimerkiksi Salpalinjasta tuntuu nuoremmilla olevan varsin vähän. Se kävi selvästi ilmi opastaessamme museoon tutustujia viime kesänä, Harjula jatkaa.

Miehikkälän korsumuseo ei ole vielä lopullisesti valmis. Sitä parannetaan kaiken aikaa.

 - Korsumuseon kehittelyssä seuraava askel ilmavalvontatornin rakentamisen lisäksi on kunnostaa kävelypolkuja pitemmälle puolustuslinjaan. Mahdollisesti korsun tai kahden kunnostus majoituskäyttöön tulee myös kysymykseen. Opastusta tehostetaan videoin ja kielitaitoisin oppain. Myös yhteistyötä naapurikuntien kanssa pyrimme virittelemään, Miehikkälän korsumuseotoimikunnan puheenjohtaja majuri evp Arto Lavento kertoo.

Pitkään reserviläistyössä mukana ollut maanviljelijä, reservin ylivääpeli Erkki Maaskola pitää luonnollisena, että museon opastus siirtyy aikanaan veteraaneilta reserviläisjärjestöjen huoleksi.

- Eivät ikääntyneet veteraanit enää kauan jaksa. Meillä nuoremmilla on velvollisuus jatkaa heidän työtään. Veteraanit ovat tämän maan meille taistelleet. Koskematon Salpalinja on yksi itsenäisyytemme muistomerkki ja vapautemme symboli. Se tulee jokaisen suomalaisen tuntea, Maaskola muistuttaa.

Miehikkälän korsumuseo on auki kesäkuukausina joka päivä. Lisätietoja saa Miehikkälän kunnantoimistosta, puhelin 952- 77270.

                                                                                                 Terho Ahonen

*****

Tuo edellä oleva blogiksi ylipitkä juttu (ja kolme kuvaa) on julkaistu Reserviläinen-lehdessä maaliskuussa 1988, kohta 25 vuotta sitten. Jutun kirjoitusajankohtana Salpa-asemasta kerrottiin laajemmin vain yhdessä kirjassa, Reino Arimon Suomen linnoittamisen historiassa 1918-1944. Tuota kirjaa en tuolloin tiennyt olevankaan, eikä sitä ollut siis käytössäni. Mahdolliset lukijat, saatte himokkaasti käydä kiinni virheisiini, niitäkin jutussa on. Julistan täten selkeiden asiavirheiden etsintäkilpailun, havainnot kommentti-osioon. Jokaisesta löydetystä virheestä lupaan palkinnoksi kuvainnollisen papukaijamerkin! Tietysti muutenkin juttua voi kommentoida.

*****
Eipä ole kukaan tätä kirjoitusta lukenut, kun ei ole virheisiin tarttunut.

Selkeä paikkavirhe on se, kun kirjoitin Salpalinjan rakennetun Virolahden Klamilasta ... (siellä on kyllä Sydänkylän patterin kahden rt-tykin tuliasemat), mutta oikeampi määre on Virolahden Ravijoelta ja vielä tarkemmin Siikasaaren niemen tyvestä ja jos pilkkua viilataan Santsaaren korsut luetaan Salpalinjaan, vaikka saaressa ovatkin. Ravijoki on Klamilasta seuraava kylä itään.

Toinen epätarkkuus on, kun puhun yhden korsun rakentamiseen tarvittavasta materiaalista. Puhun 4000 tonnista, puuta, rautaa ja betonia. Tähän lukuun kuulunee myös ainakin osin korsumontusta kertaalleen nostettu maa- ja kiviaines. Lähteenä minulla tässä oli evl evp Arto Lavennon 1960-70 -lukujen vaihteessa kirjoittama salainen esitelmä, jonka olen häneltä käyttööni saanut 1980-luvulla. Kun tuohon neljään tuhanteen tonniin lisätään korsun suojakiveys ja vielä sen päälle montusta kaivettu ja takaisin lapioitu maa, niin ollaan Arvo Tolmusen ja Ilkka Länsivaaran Salpa-asema - sodan monumentti kirjassa esitetyssä 10 000 tonnin massojen liikuttelumäärässä. Se olisi noin 3000 silloista kuorma-autokuormaa vastaava määrä!