Kaksi vuotta Salpalinjan parissa

Kirjoittaja on Elina Lyijynen Lappeenrannasta, joka kahden vuoden ajan on sikäläisenä Salpalinjan hanketyöntekijänä ansiokkaasti nostanut linnoitusta ihmisten ilmoille.

 

Hanketyön alkaessa tammikuussa 2011 yksi ensimmäisiä julkaisuista johon tutustuin, oli Reino Arimon Suomen linnoittamisen historia. Siinä kerrotaan vuoden 1944 suunnitelmista rakentaa Salpalinjan etupuolella Vilajoki-Saimaa linja eli VS-linja, joka olisi kulkenut Vilajokea myöten Ylämaan Lahnajärvelle, josta edelleen Simolan ja Hanhijärven kautta Lappeenrantaan. Tässä vaiheessa jokin kliksahti kohdalleen, sillä ehdin marjastaa vuosia Sirkjärven ja Säämälän välisissä metsissä ja omilla mailla oli ainakin yksi konekivääripesäkkeen paikka. Eli olin asunut tietämättäni melkein Salpalinjan etulinnoitteiden päällä. Henkilökohtainen kytkös tutkittavaan asiaa lisäsi motivaatiota.

Ilman Museoviraston tekemää Salpalinjan inventointia kaiken tiedon kerääminen ja oman alueen Salpalinjan hahmottaminen olisi ollut huomattavasti hankalampaa. Eri julkaisut sekä Salpalinjan salat -blogi loivat hyvän pohjan työlle. Muutamat arkistokäynnit ovat tuoneet nähtäville mielenkiintoisia asiakirjoja, mutta toisaalta ne ovat herättäneet lisää kysymyksiä oman alueen rakentamisesta. Resursseja arkistotutkimukseen pitäisi olla lisää, perimätieto muovautuu ajan kuluessa ja hankkeissa tehdyille haastatteluille olisi hyvä saada kiintopiste alkuperäisistä asiakirjoista. Paikallisen opastuksen tueksi tarvitaan tietoja rakentajista, parakkikylien ja toimintojen sijoittumisesta, louhoksista, tavaroiden hankinnasta paikallisilta yrityksiltä sekä alueen tiestöstä. Oman haasteensa muodostaa saarissa tapahtunut rakentaminen, mitkä asiat tehtiin saarilla ja mitkä mantereella ja miten kuljetukset hoidettiin? Tiedossa on, että esimerkiksi Voisalmen läheisessä Naurissaaressa oli rakentajia varten oma ruokala sekä paja, varsinaisen parakkialueen sijaitessa Voisalmensaaren puolella Piiluvassa. Rakentamista Voisalmensaaressa helpotti saareen vuonna 1938 valmistunut silta Tyysterniemestä kaupungin suunnasta.

Kaupunkialueella korostuu kertomisessa ajankuvaus, millaisia olivat Lappeenrannan kaupunki ja Lappeen kunta 1940-luvun vaihteessa ja sodan aikana tai mitä muita rakenteita alueeseen liittyy. Jonkinlainen ruuneberi saa olla kun alkaa sanallisesti Skinnarilan kerrostaloja purkamaan ja kertomaan, millainen oli muutaman huvilan ja maatilan kylä ja miten Salpalinja rakenteet siihen sijoittuvat. Vastaavasti Rutolassa on kerrottava alueen uittohistoriasta ja siitä miksi Myllylammen luolan päällä sijaitsee muuntaja. Kyseinen muuntaja kärsi muuten vaurioita luolan louhintatöiden aikana. Enso-Gutzeit vaati Linnoitustoimistoa rakentamaan uuden muuntajan maaliskuun alussa 1941 ja sen olisi oltava käytössä 1.5. uittokauden alkaessa. Tiedossa ei ole korjattiinko muuntaja vai rakennettiinko se uudestaan. Vastaus löytynee ajan myötä joko Sota-arkistosta tai Enso-Gutzeitin arkistosta.

Tässä joitain muita avoimia kysymyksiä. I Armeijakunnan alueella ehdittiin rakentaa valmiiksi alle 20 prosenttia kaikista kestolaitteista (valmiit, rakenteilla olevat ja valmiiksi suunnitellut) Arimo s.295. Tiedossa on, että Voisalmesta itään päin tutkittiin loppuvuonna 1940 noin 80 betonilaitteen rakentamista. Hyvin usein kuulee juttua, että siellä ja siellä saaressa on jotain kaivantoja, yhteyshautoja, pesäkkeitä ja sulkulinnakkeiden paikkoja jne., mutta näitä kaikkia ei ole inventoitu. Syyskuussa 1940 työryhmässä 113 eli alueella Voisalmesta itään työskenteli vajaat 700 miestä, se oli tuolloin suurin työryhmä I Armeijakunnan alueella. Työsaavutuksiksi todettiin 4 valmista tykkimonttua, 1729 metriä kallioon louhittua ampuma- ja yhdyshautaa. Konekivääripesäkkeitä oli valmiina 18 kpl ja työn alla 9 kpl, kalliokorsujakin oli jo työn alla 9 kpl. Mantereeseen poiketen alueelle ei tehty lainkaan kiviesteitä. Vaikka työt alkoivat joutuisasti Tuosassa ja muissa lähisaarissa, niin hieman ihmetyttää, ettei niissä ole tilastoitu yhtään kestolaitteita valmiiksi asti rakennetuiksi. Siirrettiinkö rakentamisen painopistettä länteen jo talven 1940–41 aikana ja mistä syystä?

Muista Salpalinjan luolista poiketen Rutolan luolat on tiilimuurattu. Mikä on ollut peruste muurauksille ja milloin päätökset on tehty? Toisen luolan alkuperäispiirustuksessa on luolan sisälle piirretty puinen parakki, mutta jo vuodesta 1944 lähtien luolat on merkitty puolustusvoimien kirjoissa räjähdysainevarastoiksi. Syy lienee sotatapahtumissa, oliko Rutolan etäisyys rintamasta sopiva räjähteiden säilytykseen?  Koulun vieressä olevaa luolaa käytettiin pitkään sodan jälkeen räjähdysainevarastona.

Kahden vuoden aikana on selvinnyt, että on olemassa selkeä tarve tutkia tarkemmin Kivijärven ja Saimaan välisen alueen rakentamista, ei vain sotahistoriallisena kohteena vaan myös osana alueen säilytettävää kulttuuriympäristöä. Lappeenrannan kaupungin laajentuessa länteen tulisi Salpalinjan kohteet huomioida rakentamisessa entistä paremmin. Työtä ja tutkittavaa olisi vaikka useammalle taholle, materiaalia olisi eri arkistoissa tutkittavana ja yleisöltä löytyy tarinoita Salpalinjasta joko omia kokemuksina tai perimätietona.

Tätä kirjoittaessa ei ole varmuutta työn jatkosta, mutta katsotaan mitä tuleva vuosi tuo tullessaan ja pääsenkö etsimään avoimiin kysymyksiin vastuksia. Esitetyt tiedot perustuvat haastatteluihin, Sota-arkiston ja Itä-Suomen sotilasläänin esikunnan aineistoihin.

 

ELINA LYIJYNEN

Lappeenrannassa hyvä läpileikkaus

Museoviraston inventointi paljastaa, että Salpalinja on hyvin säilynyt, Euroopassa ehkä jopa parhaiten säilynyt linnoituskokonaisuus. Se on vastaava tutkija John Lagerstedtin mukaan suorastaan ainutlaatuista. Paitsi kokonaisuus myös yksittäiset laitteet ovat paikoin jopa erittäin hyvässä kunnossa. Myös kenttälinnoitteet ovat aika huomioiden hyvin säilyneet.

Lagerstedt kertoi inventoinnin tuloksia Lappeenrannassa peräti 120-henkiselle yleisölle tiistai-iltana. Yleisömäärä heijastaa asian suurta kiinnostavuutta. Sitä selittää myös tutkijan havainto siitä, että linnoituksen välittömässä läheisyydessä asuvat ehkä monista käytännön harmeista huolimatta kokevat Salpalinjan merkittäväksi ja säilyttämisen arvoiseksi kulttuurikohteeksi.

Salpa-aseman kohteet Lappeenrannassa muodostavat Lagerstedtin mielestä oivallisen läpileikkauksen koko linnoituksesta ja sen erityyppisistä rakenteista ja laitteista. Hänen mukaansa vain kestolinnoitetut tykkiasemat puuttuvat, mutta nekin löytyvät läheltä, Lemiltä.

Miehikkäläläisenä minua lämmitti tutkijan ottamat myönteiset esimerkit Salpa-asemasta. Hänen mielestään Salpalinja-museo on Salpalinjaa esittelevistä kohteista paras. Miehikkälässä ja Virolahdella jo monta vuotta käytössä ollutta Salpapolkua hän suositteli myös Lappeenrantaan.

Museoviraston valtionvarainministeriölle tekemän inventoinnin maastotyöt on tehty kahden viime kesän aikana. Kestolinnoitteista tutkimus kattaa lähes kaikki. Loppuraportti valmistuu keväällä. Yksittäisiin kohteisiin ja valokuviinkin pääsee kuka tahansa käsiksi netissä, osaan jo nyt ja loppuihinkin vappuun mennessä. Kohteet löytyvät hakusanalla muinaisjäännösrekisteri ja noin 700 valokuvaa suomenmuseotonline.

Lappeenrannan Salpalinja-kohteet löytyvät Voisalmesta ja sen lähisaarista, Tuosan saaresta, Skinnarilasta, Rutolasta, Iitiästä, Hurtaanmaalta ja entisen Ylämaan Hostikalta. Lisäksi yksittäisiä, mutta hankalasti löydettäviä kohteita on runsaasti myös kaupunkialueen ja valtakunnan rajan välissä.

Yhtenä erinomaisena ideana minulle paljastui Saimaan Golfin Salpalinjan esille tuominen Tuosan saaressa. Pelaajat eivät voi välttyä linnoituslaitteilta, jos pallo lipsahtaa väylältä sivuun. Hyvä.

Hyvin pienenä yksityiskohtana nostan esiin inventointituloksista ja sen tarkkuudesta panssariluukullisen pst-tykkikorsun, jonka aseena on kenttätykki. Tiesin, että Miehikkälän Myllylammen rannassa sijaitsevan lisäksi toinen on jossakin Saimaan saaressa. Nyt se selvisi. Paikka on Ruohosaari. Mutta siellä ao. korsuja onkin kaksi. Toinen vain on jäänyt ampuma-aukkoluukkujen osalta keskeneräiseksi ja aukko on täytetty kivillä. Korsun rakenne kertoo, että siihen olisi saatu kenttätykki suojaisaan tuliasemaan.

Puuttumatta sen enempää inventoinnin yksityiskohtiin kerrottakoon vielä, että loppuraportissa museovirasto ottaa kantaa ainakin siihen, mitä kohteita ja miten Salpalinjasta suojellaan. Se on tärkeää, sillä yhdyskuntarakentaminen ja infrastruktuuri on tärvellyt osan hienoistakin kohteista. Enää vastaavia virheitä ei saa tulla.

Mielenkiinnolla jään odottamaan inventoinnin loppuraporttia ja ennen kaikkea, mitä johtopäätöksiä Salpalinjan omistaja valtionvarainministeriö ja sen työrukkanen Senaattikiinteistöt tekevät.

Lappeenrannassa meno päällä

Lappeenrannassa on vuoden alusta ollut menossa Salpalinjan mahdollisuudet –esiselvityshanke. Se on tosin puolen vuoden mittainen ja vaatii ilman muuta jatkoa, johon esiselvitys-sana viittaakin. Tarkemmin tietoa projektin tavoitteesta löytyy vaikkapa www.salpakeskus.fi -portaalista. Tuo sivusto löytyy klikkaamalla tämän jutun otsikkoa ja sitten oikealta kohdasta ”uutiset ja tapahtumat” asia alkaa valjeta.

Hankkeen tiimoilta oli toukokuun alkupuoliskolla Rutolan kylässä seminaari-ilta, joka minut iloisesti hämmästytti. Väkeä oli paikalla puolensataa. Se on paljon ja osoittaa edelleen sen, että Salpalinjassa on kiehtovuutensa. Myös hankkeen vetäjillä oli aito into päällä.

Lappeenrannassa on Salpalinjaa pidetty esillä tietysti jo ennenkin. Edellä mainitun hankkeen perustaminen viittaa siihen, että enemmänkin olisi linnoituksesta irti otettavissa. Se on hyvä.

Erityisesti Rutolan kylässä olisi paljon tehtävissä. Siellä on runsaasti linnoituslaitteita, joka taas kertoo paikan sotilaallisesta tärkeydestä Saimaan länsipuolen kannaksena ja ”kuivan maan” väylänä kohti sisämaata.

Salpalinjahan on vedetty ikään kuin Lappeenrannan kaupungin taakse. Toisin sanoen, jos Salpalinjan päälinnoituksessa olisi taisteltu, pääosa kaupungista olisi ollut siinä vaiheessa vihollisen hallussa. Linnoituksen sijaintiin löytyy maantieteellisiä ja maastollisia selityksiä. Karttaa katsomalla esimerkiksi selviää, että Virolahden ja Luumäen välillä olevan pääaseman jatkeen kiertäminen Lappeenrannan itäpuolelta olisi pidentänyt ja ”mutkistanut” linnoituslinjaa.

Lappeenrannan puolustus ei tietenkään ollut Salpalinjan suunnittelijoilta unohtunut. Kaupungin etelä- ja itäpuolella oli tärkeimpien teiden, siis todennäköisten hyökkäysurien poikki tehty monia peräkkäisiä puolustusvalmisteluja, pääosin kenttälinnoitettuja asemia. Syvyyttä puolustuksessa oli eli paraatimarssilla vihollinen ei olisi kaupunkiin päässyt.

Edellytykset Lappeenrannan Salpalinja-kohteiden matkailulliseksi esillenostamiseksi ovat hyvät. Pienen, vähän yli 2000 asukkaan Miehikkälän kunnan asukkaana kateeksi käy ajatusta, että vaikkapa vain kymmenen kilometrin säteellä Lappeenrannan linnoituskohteista asuu kymmeniä tuhansia ihmisiä! Kun päälle pannaan alueen liikennevirrat, niin ihme on, jos ei kävijöitä mielenkiintoisiin kohteisiin riittäisi.

Vaikka meillä Miehikkälässä Salpalinja on erinomaisesti tuotteistettu ja tarjottavissa, suurin ongelma on saada ihmiset sinne matkustamaan, huom. matkustamaan! Miehikkälään ei joudu vahingossa. Kilpailu ihmisistä ja heidän mielenkiinnostaan on suuri. Kohteiden saavutettavuuden helppous on avainkysymys. Siinä maantieteellisellä sijainnilla ja muulla vetovoimalla on merkityksensä. Lappeenranta on tuhannen taalan paikalla.

Toivon kovasti, että Lappeenrannassa Salpalinjan mahdollisuudet hoksataan käytännön toteutukseen saakka. Ei ole mitään väliä, missä ihmiset tutustuvat Salpalinjaan ja missä saavat siihen kipinän. Pääasia että tutustuvat. Ja kun se kipinä syttyy, se pakottaa käymään sitten myös muissa kohteissa ja Miehikkälä on huikean tarjontansa vuoksi aina ja myös silloin vahvoilla.