Salpalinjan salat julistettu salaiseksi

Jännittyneen maailmanpoliittisen turvallisuustilanteen ja Suomessa käytävän hillittömän Nato-keskustelun johdosta on Salpalinjan salat –blogin turvaluokitus palautettu 70 vuoden takaiselle tasolle! Se on nyt yksiselitteisesti punaleimattu SALAINEN!

Turvallisuusstatuksen palautuksen teki pari päivää sitten Facebookissa Salpalinja-tuntemuksen ykköstykki Suomessa, korsukolportööri Harri Ukkonen. Viitaten hänestä käyttämääni attribuuttiin minun on vastavuoroisesti pakko julistaa myös hänet salaiseksi. Hänen otsassaan on tästä lähtien punainen leima, niin siis SALAINEN –leima! Se merkitsee, että mikäli hän jatkaa linnoituksen tutkimustyötään, se tapahtukoon huomaamattomana. Toisin sanoen, kun näette Salpalinjassa näkymättömän miehen, se on Ukkonen isänmaan asialla. Ja jos kuulette kolinaa, sekin on ukkonen!

Tämän blogin julistaminen salaiseksi tarkoittaa, että tästä lähtien täällä käsitellään vain sellaisia asioita itärajan linnoituksestamme, jotka eivät ole salaisia. Tai jos käsitellään salaisia asioita, ne ovat kirjoitettu näkymättömällä ”musteella”.

Ja tähän mennessä tälle sivustolle tuotettu materiaali, 241 kirjoitusta, saa tästä hetkestä eteenpäin ehdottoman lukukiellon. Vanhoja juttuja ei saa vahingossakaan edes selata, vaikka niiden sisältö tuntuisi tahalliselta harhautukselta ja suorastaan aprillipilalta tai jopa vihollisen aliarvioimiselta.

Salaiseen materiaaliin ryhtyminen tulee tuottamaan tekijälleen mitä ankarimman rangaistuksen. Selvästä kiellosta piittaamattomuus katsotaan raskauttavaksi asiainhaaraksi. Rangaistus teosta on vähintään osallistuminen yhden yön Salpavellukselle Luumäellä 2015 tai teon ollessa erityisen törkeä maksimissaan osallistuminen Erkki Rikkolan vetämälle reitille Virolahdella ensi kesänä! Jälkimmäisessä tapauksessa lieventävänä asianhaarana pidetään, jos on jo osallistunut hänen johtamalleen reitille. Viime mainitussa tilanteessa rangaistukseksi riittää tässä blogissa julkaistujen 242 jutun, tämä mukaan lukien, lukeminen ääneen äänenvaimentimen läpi Miehikkälän Salpalinja-museon ilmavalvonta-tornin ylimmällä lavalla vapunpäivänä 2015.

Salassapidon valvontakomission korkeimmaksi generalissismukseksi ja yksinvaltiaaksi ”sotatuomariksi” on nimetty Juha Kilpeläinen. Hänen tehtävänään on verrata salassapidettävänä aineistona julkaistua tai kerrottua materiaalia arkistoasiakirjoihin. Mikäli salassapitoa on vähänkään rikottu, hänen tulee välittömästi ilman tutkintaa saattaa rangaistus toimeenpantavaksi.

Mikäli syyllisen epäillään olleen täyttä ymmärrystä vailla tai muuten humalassa, rangaistus lievennetään valtionvarainministeriön taseessa 2000-luvun alussa olleen Salpalinjan tasearvon suuruiseksi sakoksi, yhdeksi euroksi! Sakon voi kuitata kirjoittamalla ymmärrettävän blogin aiheesta ”En enää koskaan ajattele, mitä puhun”. Kirjoituksen ymmärrettävyydestä päättää tämän blogin kirjoittaja Terho Ahonen, joka on erityisen ansioitunut ymmärrettämättömän tekstiaineiston tuottamisesta.

Mikäli joku löytää tästä jutusta enemmän kuin siteeksi totta, määrätään holhouksenalaisuuteen seuraavaan blogiin saakka.

Niin ja sitten tähän loppuun sivun verran varsinaista Salpalinja-asiaa, siltä osin kuin se on salaista: Isokirjain …sivullinen tekstiä… piste. Olipa mielenkiintoista tietoa!

Sensaatiouutinen tekee tehtävänsä, hyvä!

Tutkija John Lagerstedt on nyt tärkein liittolaiseni, mitä tulee minun vaatimattomiin ponnisteluihini Salpalinja-tietouden levittämiseksi tähän valtakuntaan. Väitöskirjatutkimukseen liittyvä hieman ”sensaatiopitoinen” väritetty uutinen valtakunnan suurimmassa sanomalehdessä leviää kuin häkä. Salakavalasti se kytkee ihmisten mielenkiintoa ja saa heidät jopa kommentoimaan eri palstoilla, puolesta ja vastaan. Täysi tunnustus myös Helsingin Sanomille, kun aiheesseen tarttui!

Onpa itse tutkijakin tämän päivän keskustelupalstoilla tullut haukutuksi ties miksi. Mitä vielä, mieshän on viisas! Miten muuten salaisesta aiheesta saa tutkittavaa materiaalia ihmisten ilmoille, kuin räväyttämällä kunnon uutisen. Uskon, että Johnilla ei ole nyt pulaa tutkimusaineistosta. Sen kun kasailee lehtien verkkokeskustelut ja facebook-kommentit kokoon ja alkaa työstää väitöskirjaa. Sieltä sitä aikalaisviisautta löytyy.

Tutkija on tehnyt vähintään hatunnoston arvoisen palveluksen Salpalinja-toimijoille.

Salpalinjan suurin ongelma sen hyödyntämiseksi niin museaalisesti kuin matkailullisesti on se, että sitä ei tiedetä suuren yleisön joukossa olevankaan. Miten kiinnostua jostakin, jota ei edes tiedä olevan olemassakaan?

Tätähän minä olen tässä blogissani monet, monet kerrat yrittänyt sanoa. Olen yrittänyt keksiä milloin mitäkin veruketta Salpalinjan esille nostamiseksi.

Entisenä lehtimiehenä suorastaan olen kiukkuinen itselleni, kun en huomannut, en älynnyt Salpalinjan uutista.

Se on se, joka silmieni edessä on ollut vuosikymmeniä: rasvatut saranat ja ruostesuojalla sivellyt ovet! Se on ollut salaista näihin vuosiin rakennelmissa, joita teiden varsilla ja pitkin metsiä lukitsematta on ollut kenen tahansa tutkittavissa!

Nyt oli ilmeisesti sellainen ”momentum” joka tärppäsi. Vilpittömät onnittelut Johnille ja suurkiitokset! Olet todella tehnyt suuren palveluksen meille ”salpavaeltajille”.

Uskon, että tästä on hyötyä ja se näkyy jo viikonlopun retkimessuilla Helsingissä. Kaakko135-osastolla esittellään Salpapolkua ja tietysti Salpalinjaa. Kilpeläisen Juha on ammattiesittelijänä paikalla perjantaina ja sunnuntaina, minä lauantaina. Tervetuloa juttelemaan. Meistä saa keskustelukaverin, jos Salpalinja vähänkään alkoi herättämään intohimoja!

Tässä on sitten jo konkretiaa, miten tutustua sensaatiovaseliineihin: www.salpavaellus.net/

Lisää tietoa korsujen huollosta: http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/07/korsujen-huolto-sodan-jalkeen.html

Tämä Kymenlaaksoon paikallistettu juttu syntyi suoraan tuon Hesarin jutun jatkona, Yle Kymenlaakso oli aloitteellinen. Kymenlaakson radio, Yle

Salassapito viivytti matkailua

Ajatuksia Salpalinjan hyödyntämisestä matkailussa oli usealla taholla liikkeellä jo 1970-luvulla. Liikkeelle silloin pääsi vain syrjäinen Ylämaan Hostikan alue, on rohkeaa sanoa, että ehkä siksi, ettei siellä liikoja kyselty. Jos olen väärässä, perun puheeni.

Nimittäin muiden matkailuhankkeiden osalta samoihin aikoihin lähinnä Luumäen Askolassa ja Miehikkälän nykyisen Salpalinja-museon tienoilla ideat kaatuivat puolustusvoimien ehdottomaan kielteiseen kantaan.

Pitäessäni tänään Miehikkälässä Salpalinjan Perinneyhdistyksen syyskokouksessa esitystä Salpalinjan matkailusta, sain pienellä ”kilpailutussyötillä” esiin itse asiassa kolme paljastavaa puheenvuoroa. ”Olisimmehan me olleet ensimmäisiä, mutta…”

Ensinnäkin Miehikkälän kunnansihteeri (kunnanjohtajaa ei vielä Miehikkälässä silloin ollut) oli 1970-luvun puolivälissä lähestynyt pitäjän ainoaa sotilasorganisaatiota, Miehikkälän Rajakomppaniaa ja sen päällikköä ja kysynyt, voisiko nykyisen museomäen seudun saada matkailukäyttöön. Komppanianpäällikkö kysyi kantaa Kouvolan sotilaspiiristä, josta tuli ehdottoman kielteinen vastaus: ”Älkää ihmeessä siihen missään tapauksessa mitään suunnitelko, se on yhden torjuntajoukkueen erittäin tärkeä ”kova paikka”. Tämän kyllä tiesinkin.

Mutta tähän sain aikalaisvaikuttajalta lisätiedon, jos oikein ymmärsin, kun hän puhui kunnanjohtajasta, että jokunen vuosi edellisen tapauksen jälkeen Miehikkälän kunnan edustajat olisivat käyneen sotilaspiirissä asiasta keskustelemassa. Vastaanotto oli ollut hyvin nuiva ja mikäli edelleen oikein ymmärsin, vieraita oli käsketty olla asiasta suorastaan täysin hiljaa tai jotain vastaavaa. Siis ei missään tapauksessa.

Kun esityksessäni ihmettelin, ettei Luumäen kunta ole saanut tuhannen taalan paikalla Askolassa nykyistä enempää aikaiseksi, siis ei oikein paljon, sain oitis kaksikin vastinepuheenvuoroa.

Toisessa puheenvuorossa kerrottiin, että Luumäen kunnalla oli hyvin pitkälle meneviä suunnitelmia jo 1970-luvulla Salpalinjaan liittyvän ”turistirysän” rakentamiseksi. Hanke kaatui kaiketi puolustusvoimien kielteisen kannan ohella maanomistajan ilmoitukseen ja haluun kehittää itse kohdetta eteenpäin. Näin ei kuitenkaan ole parin korsun sähköistystä lukuunottamatta suuressa määrin tapahtunut. Alueenhan raivasi nykykuntoon vuonna 1994 Kymen Pioneeripataljoona.

Toisessa Luumäkeä puolustavassa puheenvuorossa tuli esiin, että sittenkin puolustusvoimilla taisi olla maanomistajaa tiukemmin sormet pelissä. Nimittäin tämä tielaitoksen palveluksessa aikanaan ollut kokousedustaja sanoi, että hän olisi halunut raivauttaa vielä niinkin myöhään kuin 1980-1990 –lukujen vaihteessa Askolassa kuutostien vartta hirvinäkyvyyden parantamiseksi. Tämäkin halu kaatui pv:n ehdottomaan kielteisyyteen; korsut olisivat tulleet näkyviin ja paljastaneet ohikulkijoille linnoituksen sijainnin. Itäblokki luhistui vasta 1990.

Mielenkiintoista on myös se, että muista kohteista Ylämaan jälkeen Virolahti pääsi ”bunkkerialueellaan” liikkeelle jo 1980, valtatie 7:n varressa kymmenen vuotta ennen NL:n kupsahtamista. Silloin auki oli vain yksi pimeä korsu ja pätkä taisteluhautaa ja pieni kolmikielinen opaskyltti. Ja huikeaa on se, että virallisen virolahtelaistiedon mukaan ensimmäisenä kesänä vieraskirjamerkintöjen perusteella paikalla olisi käynyt peräti 6 000 kävijää! Valtava määrä antiin nähden. Määrä taitaa olla vielä Virolahden ko. kohteen ennätys! Infra alueella on nyt sentään aivan jotain muuta kuin avausvuonna. Eli kohde kiinnosti silloin, niin kuin se kiinnostaa edelleen.

Tiukan sotilaskohteen ottaminen matkailukäyttöön ei siis ole ollut pelkästään kuntien matkailuihmisten ja -yrittäjien saamattomuutta. Hidasteensa on ollut keskeisesti sillä, että Salpalinjalla nähtiin puolustusvoimissa merkitystä tavalla tai toisella aina Neuvostoliiton luhistumiseen saakka!

Jäi hyvä maku suuhun esityksestäni. Se loihti minulle ja myös muille kuulijoille mielenkiintoista uutta. Hyvä!