Jännittyneen maailmanpoliittisen turvallisuustilanteen ja
Suomessa käytävän hillittömän Nato-keskustelun johdosta on Salpalinjan salat
–blogin turvaluokitus palautettu 70 vuoden takaiselle tasolle! Se on nyt
yksiselitteisesti punaleimattu SALAINEN!
Turvallisuusstatuksen palautuksen teki pari päivää sitten
Facebookissa Salpalinja-tuntemuksen ykköstykki Suomessa, korsukolportööri Harri
Ukkonen. Viitaten hänestä käyttämääni attribuuttiin minun on
vastavuoroisesti pakko julistaa myös hänet salaiseksi. Hänen otsassaan on tästä
lähtien punainen leima, niin siis SALAINEN –leima! Se merkitsee, että mikäli
hän jatkaa linnoituksen tutkimustyötään, se tapahtukoon huomaamattomana. Toisin
sanoen, kun näette Salpalinjassa näkymättömän miehen, se on Ukkonen isänmaan
asialla. Ja jos kuulette kolinaa, sekin on ukkonen!
Tämän blogin julistaminen salaiseksi tarkoittaa, että tästä
lähtien täällä käsitellään vain sellaisia asioita itärajan linnoituksestamme,
jotka eivät ole salaisia. Tai jos käsitellään salaisia asioita, ne ovat
kirjoitettu näkymättömällä ”musteella”.
Ja tähän mennessä tälle sivustolle tuotettu materiaali, 241
kirjoitusta, saa tästä hetkestä eteenpäin ehdottoman lukukiellon. Vanhoja
juttuja ei saa vahingossakaan edes selata, vaikka niiden sisältö tuntuisi
tahalliselta harhautukselta ja suorastaan aprillipilalta tai jopa vihollisen
aliarvioimiselta.
Salaiseen materiaaliin ryhtyminen tulee tuottamaan
tekijälleen mitä ankarimman rangaistuksen. Selvästä kiellosta piittaamattomuus
katsotaan raskauttavaksi asiainhaaraksi. Rangaistus teosta on vähintään
osallistuminen yhden yön Salpavellukselle Luumäellä 2015 tai teon ollessa
erityisen törkeä maksimissaan osallistuminen Erkki Rikkolan vetämälle
reitille Virolahdella ensi kesänä! Jälkimmäisessä tapauksessa lieventävänä
asianhaarana pidetään, jos on jo osallistunut hänen johtamalleen reitille.
Viime mainitussa tilanteessa rangaistukseksi riittää tässä blogissa
julkaistujen 242 jutun, tämä mukaan lukien, lukeminen ääneen äänenvaimentimen
läpi Miehikkälän Salpalinja-museon ilmavalvonta-tornin ylimmällä lavalla
vapunpäivänä 2015.
Salassapidon valvontakomission korkeimmaksi
generalissismukseksi ja yksinvaltiaaksi ”sotatuomariksi” on nimetty Juha
Kilpeläinen. Hänen tehtävänään on verrata salassapidettävänä aineistona
julkaistua tai kerrottua materiaalia arkistoasiakirjoihin. Mikäli salassapitoa
on vähänkään rikottu, hänen tulee välittömästi ilman tutkintaa saattaa
rangaistus toimeenpantavaksi.
Mikäli syyllisen epäillään olleen täyttä ymmärrystä vailla
tai muuten humalassa, rangaistus lievennetään valtionvarainministeriön taseessa
2000-luvun alussa olleen Salpalinjan tasearvon suuruiseksi sakoksi, yhdeksi
euroksi! Sakon voi kuitata kirjoittamalla ymmärrettävän blogin aiheesta ”En
enää koskaan ajattele, mitä puhun”. Kirjoituksen ymmärrettävyydestä päättää
tämän blogin kirjoittaja Terho Ahonen, joka on erityisen ansioitunut
ymmärrettämättömän tekstiaineiston tuottamisesta.
Mikäli joku löytää tästä jutusta enemmän kuin siteeksi
totta, määrätään holhouksenalaisuuteen seuraavaan blogiin saakka.
Niin ja sitten tähän loppuun sivun verran varsinaista
Salpalinja-asiaa, siltä osin kuin se on salaista: Isokirjain …sivullinen
tekstiä… piste. Olipa mielenkiintoista tietoa!
1 kommentti:
Kerrankin asiaa... :-)
Lähetä kommentti