Linnoituspataljoona 3:n taistelujen tie nyt kirjana

Mielenkiinnolla luin joulun aikaan tuoreen kirjan Linnoituspataljoona 3 jatkosodassa - Salpalinjalta Kannaksen kohtaloihin. Kirja on Salpalinja-museon julkaisuja nro 5 Miehikkälä 2023. Kirjan tekijä on historiantutkija FM Antti Kovanen Helsingistä. Sivuja kirjassa on 248.

Kirjan asiatieto perustuu kahden pataljoonassa taistelleen Pohjois-Vehkalahden (nyk. Haminaa) miehen, Jorma Liikkasen ja Martti Saarennon omiin ja heidän keräämiin aseveljiensä muistitietoihin. Ensimmäiset niistä on koottu 1960-70 -lukujen vaihteessa ja viimeiset 1990-luvun alussa. Niitä ei ole aiemmin julkaistu.

Itse olen ainakin osittain vuosia sitten lukenut heidän konekirjoitetun ja Miehikkälän kirjastosta lainaamani Linnoituspataljoona 3:n mukana jatkosodassa -koosteen. Silloin minua kiinnosti LinP3:n osuus Salpalinjan miehittäjänä pataljoonan vastuualueella Miehikkälässä kesällä 1941.

Nyt Salpalinja-museon toimeksiannosta ja ainakin osittain palkkaamana Antti Kovanen on kirjannut LinP3:n taistelutien Miehikkälästä Taipaleenjoelle koko jatkosodan ajalta seuraten pääosin juuri Liikkasen ja Saarennon sotapolkuja. Esiin tulee monessa kohtaa myös koko yli kolmen vuoden sotatieltä komppanianpäällikkönä palvellut Eino S Repo, Yleisradion myöhempi, kiistelty pääjohtaja.

Kirjoittaja Kovanen on suoraan ja epäsuorasti siteerannut uskollisesti eritoten Liikkasen tekstiä lähes jokaisella sivulla. Arvostettavaa on, että Kovanen on sitonut kerrotut muistitiedot kansallisarkiston aikalaisdokumentteihin. Lukijan päätelmä menettelystä on, että kirjassa käytetyt runsaat LinP3:n veteraanien lainaukset ovat linjassa sotapäiväkirjoihin ja muihin pataljoonan asiakirjoihin. Yksittäisen sotilaan kertomukset ovat tietenkin hänen itsensä kokemuksiaan ja tuntojaan, joita kukaan ei voi muuksi väittää.

Aikalaisvalokuvat Salpalinja-museon kokoelmista ja pelkistetyt muutamat kartat ovat hyvä lisä kirjan ymmärrettävyydessä.

Kirjan suurin ansio on se, että Liikkasen ja Saarennon suuri työ linnoitusjalkaväen ja sen LinP3:n sotapolun taltioinnissa on nyt vihdoin julkaistu. Kirja paljastaa viime sotavuosien harvinaisen aselajin taipumisen moneksi tilanteen niin vaatiessa. Linnoituspataljoonan pääaseina olivat konekiväärit ja panssarintorjuntatykit. Liikuntasodassa ne olivat raskaita kuljetettavia.

Salpalinjan miehittäjäasiantuntijapataljoonan taistelujen tie Miehikkälästä vei vuoden 1941 hyökkäysvaiheen rannikkovarmistuksesta Karjalankannaksella aina Terijoen hiekkarannoille asti.  Ja asemasotavaiheessa tie jatkui etulinjaan Rajajoelle ja Valkeasaareen. Kesän 1944 hyökkäysvaiheen alla palattiin pariksi viikoksi keskeneräiseen linnoitukseen Vammelsuu-Taipale -asemaan (VT) ja sieltä puolustukseen Vuoksen rannoille ja talvisodan Taipaleenjoen ”pyhille” taistelutantereille.

Kirja antaa hyvän kuvan LinP3:n osuudesta Suomen puolustustaistelussa ja sen vaiheista. Ainakin minulle uusi yksityiskohta oli, että pataljoonan yksi konekiväärijoukkue oli mukana kehittämässä konekiväärien epäsuoraa tulenkäyttöä. Siinä ideana oli ampua yläkulmilla summittaisesti aseille näkymättömiä ”tulenjohdettuja” maaleja aseen kantaman, 2,5 – 3 km, rajoissa.

Reserviupseerina minua hieman yllättää aikalaismuisteluksissa varsin suuren huomion saanut päällystön ja rivimiesten välinen juopa. Herrat haukkuu reserviläisiä, mukaan lukien talvisodan veteraaneja, ja osin alipäällystö ja varsinkin miehistö haukkuu puolestaan suurinta osaa upseereja. Osansa saavat niin välirauhan aikana värvätyt vänrikit joukkueenjohtajina kuin osa heistä komppanianpäälliköiksi ylenneenä. Kirjan alemmasta upseeristosta vain kaksi reserviupseeria selviää alaistensa mielestä puhtain paperein. Henki kyseisessä työyhteisössä ei ole ollut paras mahdollinen, ainakaan alussa.

Kirjan muutamat pikkuvirheet kuten ”joukkueenpäällikkö, korsukonepistoolin piipun litistys ja rykmentinkanuunoiden piiput” jäävät alaa vähemmän tuntevilta huomaamatta ja sotilasasiantuntijat ymmärtävät mitä sanoilla tarkoitetaan. Tärkeintä on kirjan kokonaisuus.

Kirjassa vilisee minullekin paljon tuttuja nimiä niin Miehikkälästä kuin Vehkalahden Pyhällöstä ja Onkamaaltakin, jotka Linnoituspataljoona 3:ssa palvelivat. Suosittelen paikallisestikin luettavaksi, jos vähänkin on tietoa suvun tai kylänmiesten osallistumisesta kirjan kuvaamalle sotatielle. Samassa laajuudessa linnoitusjalkaväestä ei ole ja tuskin tuleekaan toista kirjaa.

LinP3-kirja on hyvä veto valtionapumuseona viimeisiään vetelevältä Salpalinja-museolta. Toivottavasti Miehikkälän kunnan matkailukohteena Salpalinja-museo pystyy jatkamaan myös linnoitusaihetta taltioivaa perinnetyötään tulevaisuudessakin.

TERHO AHONEN   

           

Lisää linnoitusjalkaväestä, jos et em. kirjaa saa heti käsiisi:

Osmo Kimmon työstämä LinP3:n sotapolku: https://sotapolku.fi/sotapolut/linnoituspataljoona-3/

https://salpalinjansalat.blogspot.com/2010/08/linnoituspataljoonista-runkomiehitys.html

https://salpalinjansalat.blogspot.com/2012/03/linnoituspataljoonissa-myos-pst.html

Salpalinjan kivieste yhä soiva peli

Maasotakoulun koulunjohtaja, Salpalinjan hyvin tunteva eversti Janne Mäkitalo sanoo, että Salpalinjan maahan upotettu kivieste on vielä soiva peli. Varsinkin, kun sitä vertaa Venäjän rakentamiin suoraviivaisiin lohikäärmeen hammasrivistöihin aukeilla lakeuksilla. Ne ovat kaiken lisäksi kevyinä betonitetroina asennettu maanpintaan teollisena massatuotantona vailla juuri minkäänlaista sotilaallista ohjausta. Ne ovat sopivalla kalustolla aurattavissa sivuun.

Näitä puutarhakoristeiksikin kuvattuja lohikäärmeen hampaita on julkisten satelliittikuvien perusteella Venäjä rakennuttanut Ukrainalta valtaamille alueille pilvin pimein.

Mäkitalo esitelmöi 9. marraskuuta 2023 Haminassa Raatihuoneella Salpalinjan perinneyhdistyksen syyskokouksessa. Hänen aiheensa oli otsikoitu: ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain varastettua?” Salpalinjan vertailu venäläisiin linnoitusketjuihin Itä-Ukrainassa.

Eversti Janne Mäkitalo on puolustusvoimissa harvoja Salpalinjan ja sen taistelutaktiikan tuntijoita.

- ”Lohikäärmeen hampaat” eivät ulotu maan sisään ja ovat kooltaan pieniä – Salpalinjan kivet ovat kookkaampia ja osittain maahan haudatut. Lohikäärmeen hampaat ovat puskuterällä aurattavissa sivuun – Salpalinjan kivet ovat ja pysyvät, Janne Mäkitalo sanoi.

Vertailussa Mäkitalo toteaa venäläisten puolustuslinjojen taistelulinnoitteiden olevan lähes yksinomaan kenttälinnoitteita, jopa alkeellisia sellaisia. Salpalinjan torjuntakykyisimmät linnoitteet ovat kestolinnoitteita.

Taas tuliasemien tulitusmahdollisuudet ovat Venäjän rakentamissa laitteissa lähes yksinomaan rintamatulta antavia, siis suoraan vihollista kohti ampuvia. Salpalinjassa pyrittiin pääasiassa sivustatuleen, eli esterivistön ja kaivannon suuntaisesti pyyhkäisevään tuleen.

Edellisen Salpalinjassa mahdollisti linnoituksen murtoviivamainen taisteluhautojen ja esteiden sijoittelu; Salpalinjassa ei juuri muutamaa sataa metriä pitempää suoraa linjaa näe. Niiden kulmiin sijoitettujen tuliasemien tavoitteena oli pystyä ampumaan tehokasta, ampujaa ja asetta suojaavaa sivustatulta.

Venäjällä koneellisesti kaivetut taisteluhaudat, kaivannot ja esteet niiden edessä, kuten edellä puhutut lohikäärmeen hampaat, ovat jopa kilometrien pituisia suoria linjoja. Niiden laajuus ei ole joka paikassa joukoilla tai tulella valvottavissa.

Ukrainan tasainen maasto on tietysti nopeaa linnoittaa. Siihen Venäjä käyttää koneurakoitsijoita. On eri asia, onko vastahyökkääjillä järkeä lähteä ehdoin tahdoin avonaiseen maastoon hyökkäämään kohti esteitä ja vihollisen tehokasta tulta.

Toisaalta Mäkitalo ei näe venäläisten rakentamia linnoitteita pioneeriteknisesti vaikeasti murrettavina. Hän ei pidä Venäjän rakentamia 1-2 ja jopa useampikertaisia linnoituslinjoja syynä, että Ukrainan vastahyökkäykset eivät ole edenneet sitä avustavan maailman toivomalla tavalla ja nopeudella. Niitä muita syitä hän ei kertonut. Suomi tekee yhteistyötä Ukrainan kanssa. Se on selvää, että turvaluokitelluista asioista ammattisotilaat eivät hiisku.

Salpalinjan rakenteiden vertaamista Ukrainaan Janne Mäkitalo ei pidä tämän enempää tarpeellisena yksinkertaisesti maastollisista syistä. Suomalaiset rakensivat Salpalinjan Suomen vaihtelevaan,  kumpuilevaan ja metsäiseen maastoon sitä hyväksi käyttäen. Ne opit eivät sellaisenaan sovi Ukrainan tasaisille pelloille.

- Pitää myös muistaa, että nykyinen sodankäynti ei toimi Salpa-aseman tapaan linjapuolustuksena ja kulutussotana. Linnoittamisella haetaan ensisijaisesti suojaa ja sitähän Salpalinjassa tietysti on.

- Sanotaan, että huonoilla linnoituksilla on monia taisteluja hävitty ja toisaalta hyvilläkään linnoituksilla ei ole sotia voitettu. Linnoitukset ovat lähes aina puolustuksellisia.

Venäjän sotadoktriini on hyökkäyksellinen. Puolustusryhmitys on yleensä heille tilapäinen ratkaisu. Se ei käytä linnoitteita kuin hyökkäyksien lähtökynnyksiä suojaamassa. Nyt tilanne Ukrainassa on paljastanut, että Venäjän linnoittamiskehitys on hidasta, vähän kuin yksi askel eteen ja kohta kaksi taakse.

Kaiken kaikkiaan Mäkitalon puolen tunnin esitys oli arvoituksellisen esiotsikon ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain varastettua?”  tuon kysymysmerkin mukainen. Niihin ei kuulija katetta saanut tai sitten ei ymmärtänyt. Sen sijaan hänen vertailunsa Salpalinjan ja venäläisen linnoittamisen välillä oli selkeä. Eroja on, jos kohta niitä on maastoissa ja myös sotimisen lajissa. Suomi on linnoittanut puolustaakseen, Venäjä jos yleensä linnoittaa, tekee sen hyökätäkseen. Eroja siis on!

Vanhalla Salpalinja-harrastajalle Mäkitalon esitys ei ollut lainkaan niin tyrmäävä, kuin vähän pelkäsin. Hän antaa arvon Salpalinjalle siinä ajassa, johon se rakennettiin, mutta osaksi myös nykyajassa: ”Salpalinjan kivieste on yhä soiva peli!”, hän sanoi. Ehkä siinä on muutakin käyttökelpoista kuin toimiminen vain suomalaisen maanpuolustustahdon symbolina.

Jäljemmät kuvat Janne Mäkitalon esityksestä.

TERHO AHONEN

Salpalinjan itärajan pelote ei happane

Helsingin Sanomien 29.9.2023 yhdessä päivän kärkijutuista tuodaan esiin puolustusvoimien valmius nopeuttaa itärajan linnoittamista etukäteen maanomistajien kanssa tehdyin sopimuksin. Niiden mukaan jopa vuorokauden varoitusajalla kaivinkoneet ja moottorisahat voisivat tarvittaessa aloittaa laulunsa.

Juttu on mitä ilmeisimmin rauhoittamassa lähinnä oman maan länsireunan asukkaita; Suomen itärajan puolustusta ei ole jätetty pelkästään mustikkamättäisiin hillasoiden reunoille perustuvien tuliasemien varaan. Uutinen olisi, jos puolustusvoimat ei valmistautuisi lakisääteiseen maanpuolustustehtävään. Ehkä jutun signaalilla rauhoitetaan myös Ruotsin kansalaisia heidän painiessaan omien sisäisten turvallisuusongelmien parissa odotellessaan Nato-jäsenyytensä hyväksyntään Turkilta ja Unkarilta.

Suomen itärajan puolustamisessa on vahva, todella vahva perinne, joka toimii tarvittaessa paikoin vieläkin. Se on Salpalinja, joka Hesarin jutun ensimmäisessä kuvatekstissä lyhyesti mainitaankin. Itse asiassa jutussa käsiteltyä asiaa voisi luonnehtia nykykielellä Salpalinjan päivittämiseksi.

Tiedän, että Salpalinjan rakenteiden suoja- ja estearvoa vieläkin vähätellään. No, me täällä itärajalla tunnemme tilanteen.

Siitä epäilijät eivät pääse yli eikä ympäri, että Salpalinja on sotilasmaantieteellisesti sijoitettu edelleen parhaaseen mahdolliseen paikkaan tyssäämään vihollisen tuli ja liike. Ukrainan sota on ukrainalaisten takaisinvaltaajien kokemusten myötä osoittanut linnoittamisen ja siihen yhdistetyn miina-aseen käytön voiman! Eteneminen yli syvyyteen perustettujen kaivantojen ja niihin yhdistettyjen tuliasemien ja miinakenttien läpi on tuskallisen hidasta. Onneksi sitä sentään tapahtuu.

En voi muuta kuin kehua Suomen sotilasjohdon viime sotien ja kylmän sodan aikaista kaukonäköisyyttä rakentaa itärajallemme vahva kestolinnoitus ennaltaehkäiseväksi pelotteeksi. Se on pitänyt aina uuden ennaltaehkäisevän lisäpelotteen, puolustusliitto Naton tuloon saakka. Puuseipäiden varaan 1940-luvulla rakennettu piikkilanka-aita ei olisi tuota tehtävää tehnyt edes symbolisesti.

Täytyy myös hattua nostaa kustannusyhtiö Readme.fi:lle kauaskantoisuudesta vain vuotta ennen 24.2.2022 alkanutta Venäjän massiivista hyökkäystä Ukrainaan tehdä päätös julkaista Salpalinjasta perusteellinen ja kansantajuinen kirja. Ehkä onnekas sattuma on myös se, että kirjassa ei julkaista karttoja tekemään Salpalinja-tiedustelua turhan helpoksi pahat mielessä siihen tutustuville.

Siispä, jos haluat tietää, kuinka Suomi ratkaisi viime sotien aikana itärajan turvallisuutensa, osta Salpalinja Suomen suoja -kirja kirjoja myyvistä kaupoista tai lainaa kirjastosta. Salpalinja Suomen suoja -kirja on täysin ajankohtainen edelleen nyt ja kauas tulevaisuuteen.

Aika ei saa Salpalinjan historiaa happanemaan. Salpalinjalla on monta ominaisuutta, jotka kestävät aikaa. Betonirakenteiden, estekivien, louhittujen kaivantojen ja sijainnin ohella niitä on ennen kaikkea se peräänantamaton maanpuolustustahto, jolla suomalainen veteraanisukupolvi sen yli 80 vuotta sitten sai aikaan. Sillä syntyi Salpalinja itärajalle ja Harparskog-linja Hankoniemelle.

Korostan vielä, Salpalinjalla on siis myös yhä tärkeä henkinen tehtävä viestittää tuo maanpuolustustahto nykyiselle Suomen kenttäarmeijalle. Suomessa on hieno tilanne, että jokaisella Suomen kenttäarmeijan miehellä ja naisella, niin aktiivipalveluksessa kuin reservissä, on tässä maassa puolustettavaa. Se on yksi maanpuolustustahdon perusta. Toinen on sotiemme veteraanien perinnön velvoittavuus. Näillä eväillä pärjäämme.

Linkki Hesarin juttuun: Helsingin Sanomat verkossa 29.9.2023

TERHO AHONEN

Terho Ahonen kirjat

Joskus on kyselty, missä kirjahankkeissa bloginkirjoittaja on ollut mukana. No, se ei ole pitkä luettelo. Nyt tuon viimeisimmän tultua julkaistuksi kokosin kirjat tähän, klikkaa kuvaa, saat kannen isommaksi:

Terho Ahonen, kirjallinen tuotanto 1997 – 2023, mukana tekijänä yksin tai toimituskunnassa, kaikissa vähintään yksi kirjoitettu oma artikkeli:

Suomalaisia maanviljelijöitä, artikkelikokoelma, 11 kirjoittajaa, yksi heistä

Visionääri Oy, 1997, 214 sivua, ISBN: 952-9680-23-6

 

Miehikkälän Osuuspankki, 1922-1997, 75 vuotta, historiikki

kirjoittaja ja toimituskunnan jäsen

Miehikkälän Osuuspankki, 1997, 80 sivua

 

Tulikaste Suezilla, omakohtainen rauhanturvamuistelma

Kaakonkulma, Sanoma Lehtimedia Oy, 2005, 239 sivua, ISBN 952-99255-1-4

 

Sotilaspoika, Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta 1993-2013,

historiikki / artikkelikokoelma

toimituskunnan jäsen ja yksi kirjoittajista, 2013, 78 sivua IS BN 978-952-93-1579-6

 

Kotikontujen sota ja rauha, Miehikkälän Sotaveteraanit ry – veljes- ja sisarapua vuodesta 1967, 

historiikki, toimituskunnan jäsen, yksi kirjoittajista

Miehikkälän Sotaveteraanit ry, 2014, 129 sivua, ISBN 978-952-93-4016-3

 

Salpalinja - Itsenäisyyden monumentti, artikkelikokoelma, yksi kirjoittajista ja valokuvien ottajista

Salpalinjan perinneyhdistys ry, 2017, 224 sivua, ISBN 978-952-93-8280-4

 

Salpalinja – Suomen suoja, tietokirja, tekijä

Readme.fi, 2021, 638 sivua, ISBN 978-952-373-305-3

 

Sodasta rauhaan Suezilla -YK:n suomalaisen valvontajoukon alku ja ankeus 1973 – 1974,

historia- ja muistelukirja

BoD.fi / Kuneitran Kojootit ry. 2023, 434 sivua, ISBN-13: 9789528002475, toinen tekijä

 

Lisäksi isohko kokonaisuus: Salpalinjan Salat -blogi internetissä 2010> , 463 artikkelia (tilanne 28.8.2023), joista omia kirjoituksia noin 400.

Ennaltaehkäisevä pelote Salpalinjasta Natoon

Edesmennyt kenraaliluutnantti Heikki Koskelo (1935 – 2020) valittiin / kutsuttiin vuoden 2003 alussa toimintansa aloittaneen, 25.7.2002 perustetun Salpalinjan perinneyhdistys ry:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Hän kävi toimeen ripeästi. Hän järjesti yhdistykselle rahoitusta, kutsui tuntemiaan ihmisiä toimintaan mukaan ja käynnisti yhdistyksen valtakunnallisen käynnistämishankkeen.

Ei juuri sellaista Salpalinja-esitelmää kenraali Koskelo pitänyt, missä hän ei puhunut Salpalinjasta itärajamme ennaltaehkäisevänä pelotteena. Sitä se oli jo jatkosodan loppuvaiheessa ja aina pitkälti kylmän sodan vuosiin saakka. Hän perusteli pelotevaikutusta Neuvostoliiton toiminnalla ja joidenkin korkeiden neuvostokenraalien puheista vetämillään johtopäätöksillä.

Salpalinjaa vastaan ei koskaan ole hyökätty. Se on tärkein todiste Salpalinjalle annetun tehtävän täyttämisestä.

Itärajan linnoituksen pelotevaikutuksen yksi konkreettinen ilmeneminen oli liittoutuneiden valvontakomission (käytännössä NL) suuri mielenkiinto Salpalinjaan. Se pyysi ja sai  haluamastaan materiaalista osan heti maahan tultuaan ja osan myöhemmin. Valvontakomisio halusi itselleen kaikki linnoitukseen liittyvät asiakirjat, piirustukset, laitteiden sijaintikartat ja yms.

Suomalaisupseereiden opastamilla kahdella valvontakomission maastoretkellä linnoituksessa huomionarvoista oli punaupseereiden vahva halu selvittää Salpalinjan lujuutta eri kohdissa. Samalla tutkittiin Suomeen johtavien teiden kuntoa ja tehtiin varmasti myös merkintöjä maastossa vahvoiksi tai heikoiksi havaituista linnoitteista tai maastokohdista.

Tämä ei suinkaan johtunut huolesta suomalaisten kykyyn puolustautua, vaan se oli valmistautumista Neuvostoliiton omaan hyökkäykseen Suomeen. Miten ja missä Salpalinja olisi helpoiten, tai ylipäätään murrettavissa? Siihen haettiin voittajan laillisella, valvontakomission nimissä tehdyllä tiedustelulla selkoa.

Ja kun tuota hyökkäystä Neuvostoliiton aikana ei koskaan tullut, valvontakomission tiedusteluretkien johtopäätökset olivat olleet selvät. Salpalinjaa vastaan ei kannata hyökätä Neuvostoliiton sen ajan kalustolla ja joukoilla. Näin pääosin itärajalla koko virkauransa palvellut ja alueen hyvin tuntenut Heikki Koskelo asian tulkitsi. Hänen näkemykseensä oli kuuntelijana helppo uskoa.

Venäjän vaatimukset joulukuussa 2021 Naton laajenemisen estämiseksi itään ( blogi:  https://salpalinjansalat.blogspot.com/2021/12/salpalinja-on-taas-hyvin-ajankohtainen.html ) ja sitten hyökkäys 24.2.2022 Ukrainaan kertoivat suomalaisille kaiken oleellisen. YYA-ajan ystävyysliturgia oli ollut käytännössä NL:n puolelta vain sopivan hetken odottamista työntää sen omaa turvallisuusvyöhykettä kauemmas länteen. Ukraina oli siihen ei-Nato-maana sopivasti ensimmäinen vaihe ja seuraava helppo kukistettava ei-Nato-maa olisi Suomi ja luontevasti edelleen Ruotsikin. Ainakin Ruotsi saisi Venäjän karhun naapurikseen.

Olemme lukeneet ja kuulleet Venäjä-asiantuntijoiden toistuvasti todistaneen viimeisen reilun vuoden aikana, että Venäjä toteuttaa vain satoja vuosia vanhaa laajenemisoppiaan, johon Suomikin sisältyy. Huomattava on, että tällaisia todistuksia ei Suomessa juuri kukaan tutkija ja asiantuntija julkisesti esittänyt toisen maailmansodan jälkeen. Ei kylmän sodan vuosina, ei NL:n romahtamiseen 1991 mennessä, ei ennen Venäjän Krimin valtausta 2014, eikä paljon edes ennen 24.2.2022 Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Tai sitten niihin ei korvaa lotkautettu.

Onneksi hämmästyttävän nopeasti reilu vuosi sitten Suomen kansa tajusi, että Suomi tarvitsee nykyaikaan sopivan itärajamme ennaltaehkäisevän pelotteen, nykyajan Salpalinjan. Ja nyt se uskallettiin kiihtyvällä vauhdilla sanoa ääneen. Kun kansan kannatus hakeutua Naton jäseneksi ylitti nopeasti mielipidetiedusteluissa yli 50 prosentin, tulivat poliitikot kiitettävästi ja kiltisti perässä, vielä sanojaan varoen, mutta tulivat kuitenkin. Ei heille jäänyt muuta vaihtoehtoa.

Suomessa päätös Natoon hakemisesta ja siihen liittymisestä tehtiin itäblogin kansandemokratioiden kaltaisin, lähes sadan prosentin kannatusluvuin. Käytännössä liki yksimielisesti.

Nyt noita toisin ajattelijoita, jäljellä olevia muutamia Nato-vastaisia kansalaisia haravoi kertomaan mielipiteensä enää vain ”kansanradio” Yle! En ymmärrä, miksi heitä harvoja vähemmistössä olevia pitää hyysätä ja päästää julkisuuteen valittamaan surkeuttaan Suomessa. Silloin kun Suomi ei ollut Natossa ja vain harvat ääneen uskalsivat Nato-jäsenyydestä puhua, niin silloin Yle ei nähnyt tarvetta kuulla tämän harvalukuisen vähemmistön ääntä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Suomi pääsi Naton täysivaltaiseksi jäseneksi 4.4.2023. Siitä suuri kiitos kaikille asiaan myötävaikuttaneille.

Nyt meillä itärajan ihmisilläkin on rauha nukkua yömme sikeästi; Natossa Suomen tiedustelu tietää mahdollisen vaaranpaikan jo kauan ennen kuin tankkien telaketjujen kolina rajan yli kuuluu. Ja näinhän ei edes tapahdu; Naton pelotevaikutus toimii 24/7, siis juuri tälläkin hetkellä.

Salpalinjan tehtävä itärajan pelotteena on siirtynyt muodollisestikin vihdoin jatkuvasti nykyajan hermolla olevaan Natoon. Salpalinja rakennettiin kenraali Koskelon mukaan itärajamme pelotteeksi. Ja kun se sen tehtävän täydellisesti täytti, voidaan sanoa Salpalinjan raivanneen tai auranneen tien suomalaisten mieliin ja ajatuksiin ainoalle järkevälle turvalle, Natolle!

Kun vielä pidämme huolen oman armeijamme puolustuskyvystä, olemme niin turvassa, kuin olla voimme. Hyvä! Kiitos valtiojohdolle!

TERHO AHONEN

Salpalinja itärajan ajankohtainen varmuusvara

Viimeisen viikon aikana varsin paljon julkisuutta saaneet Venäjän joukkojen Ukrainaan aloittaman ”Wagner-linjan” panssariesteet ovat lähinnä huvittaneet asiantuntijoita. Vain noin 300 kilon (lähde diplomi-insinööri Veikko Luomi) painoisista ja 90 senttiä (lähde Yle) korkeista betonitetroista, ”puutarhakoristeista”, maanpintaan asetellut panssariesteet työntyvät kuivalla kelillä vaikkapa Ladoilla (henkilöauto) syrjään. Panssareita ne eivät pidättele millään kelillä.

Salpalinja on vedetty vertailuna mukaan jo useammassa mediajutussa aivan toisen luokan esteenä. Salpalinjan, varsinkin panssariesteiden tehoa on pidetty ammattipiireissä ajastaan jääneenä. Mutta onko Salpalinja kokonaan aikansa elänyt?

Seuraava pohdiskelu ei paljasta mitään sellaista, jota valvontakomission vaatimuksesta ei Neuvostoliitolla / Venäjällä olisi ollut jo tiedossa syyskuun lopulta 1944 lähtien. Silloinhan kaikki Salpalinjaan liittyvät asiakirjat, kartat ja piirustukset piti luovuttaa valvontakomissiolle. Ja tekihän se ainakin kaksi retkeä Salpalinjaan. Niillä punaupseerit visusti kirjasivat ylös näkemänsä tulevia tarpeita varten. Ja mitäs ne tarpeet olisivat olleet muita kuin Suomeen kohdistuvan hyökkäyksen sujuvuutta palvelevia maastotietoja.

Ja niin kuin tiedämme, sitä hyökkäystä vielä näihin päiviin mennessä ei ole tullut. Olisivatkohan saatu linnoitusaineisto ja tiedustelut osasyynä asiaan?

Linnoittamisen, joukkojen ja aseiden suojan tarve ei ole hävinnyt nykysodissakaan mihinkään.

Puolustusvoimat perusteli taannoin Salpalinjasta luopumistaan sillä, että nykysodissa ei synny maarintamia. Sota on liikkuvaa ja sitä käydään ilmasta käsin lentokonein, ohjuksin ja viimeisenä ”villityksenä” droonein. Mutta kyllä tuolla Ukrainassa näkyy maajoukkojakin olevan vaikka millä mitalla. Ne liikkuvat maanpinnassa. Ja kyllä kai suojautuminen, kaivautuminen kuuluu nykyajankin jalkaväkisotilaan pitkän iän salaisuuteen?

Salpalinja on yhä paikoillaan. Kivieste 225 kilometrin matkalla on muutamien satojen metrien pätkiä viljelyksillä ja teiden aukkoja lukuun ottamatta pystyssä. Salpalinjan teräsbetonikorsut, Kuusamoon rakennettuja 32 teräsbetonikorsua ja yhtä E 18 tielinjauksen alle jäänyttä Virolahden korsua lukuun ottamatta, ovat yhä paikoillaan. Edelliset räjäytti Neuvostoliitto miehittäessään Kuusamoa laittomasti syksyllä 1944 aseleposopimuksen ja välirauhan jälkeen. Jälkimmäisen posautti moottoritien alta YIT!

Salpalinjan korsuihin valettu betoni ”kovettuu” sata vuotta; se siis vahvistuu vielä parikymmentä vuotta! Salpalinjahan on nykyisin yksityistä omaisuutta, pois lukien kuntien ja valtion maat. Tietysti tarvittaessa ”sotatilalakeja” varmaan löytyy nopeastikin palauttamaan rakenteet valtion käyttöön.

Kahdessa viikossa puolustusvalmis

Yli-ikäisenä reserviupseerina ja etulinjan toiveajattelijana puheitani voidaan tietenkin pitää katteettomina. Mutta sanon silti:

Salpalinjan rakenteet ovat otettavissa parin viikon työllä puolustuskäyttöön. Linnoituksella on edelleen jonkinlainen hyökkääjän toimintoja ohjaava, suuntaava vaikutus. Mutta aivan varmasti Salpalinjalla on vähintään suoja-arvo vihollisen maahyökkäyksiä vastaan!

Suomen itärajalla Salpalinja on yhä puolustuksellisesti parhaassa mahdollisessa maastossa ja paikassa. Sen paremmin sitä eivät nykyupseeritkaan voisi maastoon sijoittaa. Tämän olen kuullut monen ammattiupseerin suusta.

Tilanne vain on nyt se, että meillä sattuu olemaan itärajalla valmiiksi sijoitettu, kestolaitteiden osalta rakennettu ja kaivantojenkin osalta vain puhdistuskaivuja ja puuston raivauksia vajaa valmis puolustusasema. Sen käyttöönottamiseen ei tarvita kuin miehiä, lapioita, moottorisahoja ja teiden aukkojen sulkemiseen kaivinkoneita.

Kallioon louhitut kaivannot, tst- ja yhdyshaudat vaativat vain pientä pensaston raivausta ja siivousta.

Puutavaraa, kakkosnelosta ja lautaa, tarvitaan teräsbetonikorsujen majoitustilojen sisustamiseen, lavereiden rakentamiseen. Rautakaupasta saa vaikkapa Upo-kamiinoita korsun lämmityslaitteeksi (minulla on koeteltua kokemusta, toimii). Hätätilassa telttakamiinakin poistaa kosteutta ja tuo lämpöä.

Soveltuu nykytaisteluun nykyasein

Korsuaseita ei enää ole. Nykyiset kevyet konekiväärit soveltuvat sellaisenaan linnoitteisiin.

Salpalinjan teräsbetonisissa asekorsuissa on noin 300 paikkaa konekiväärille, joista nykyisillä jalkaväen konekivääreillä pystyy ampumaan. Lisäksi panssarintorjuntatykkien tuliasemat teräsbetonikorsuissa, noin 50 kappaletta, soveltuvat samoin konekiväärin tuliasemiksi. Ampumisen epämukavuus korvautuu hyvällä suojalla, puusta voi tarvittaessa rakentaa apujalustaa aseelle.

Maahan kaivetut taistelu- ja yhteyshaudat sekä panssarikaivantoesteet vaativat puuston raivausta ja pohjalle kaatuneen maan tai karikkeen poistamista, kaivannon syventämistä.

Lähes valmiit taisteluasemat ja ampumasyvennykset antavat hyvän suojan yksittäisen taistelijan tulitoiminnalle rynnäkkökiväärillä. Sen tulinopeus ja tehokkuus ovat jotain muuta, kuin viime sotien aikaisilla kivääreillä.

Ampuma-alojen raivaus moottorisahoin tai hakkuukonein ei ole iso homma. Samalla syntyy murroste eteen.

Nykyajan panssaritorjunta-aseet taas soveltuvat linnoituksessa avoasema-ammuntaan siinä, missä tahansa muussakin taisteluasemassa.

Kiviesteillä, maahan upotettua ja kiilattua, on maastossa ainakin ohjaava ja joka tapauksessa hidastava vaikutus. Umpimetsiin ja soille hyökkääjä tuskin menee.

Kenttätykistön toiminta on sellaisenaan käyttökelpoista linnoitustaisteluun.

Lisätehoa ennaltaehkäisevälle pelotteelle  

Salpalinja ei ratkaise tietenkään yksin mitään. Se on valmis olemassa oleva rakennelma siellä missä pitääkin. Salpalinjaa olisi viisasta käyttää soveltuvin osin nykyarmeijamme hyväksi ja ennen kaikkea suojaksi. Ihmettelisin, jos ei käytettäisi.

Eihän vanha ole kelvotonta vain iän takia, jos se toimii. Esimerkiksi Haminan 1700-luvun linnoituksen vallit oli piirretty viime sotien Salpalinjan Hamina-Taavetti -linjan ”eteentyönnetyiksi” panssariesteiksi kaupungin kohdalla rantamaantien suunnassa. Haminan linnoituksen vallit ohjaavat tarvittaessa vieläkin vihollisliikennettä puolustajan kannalta sopiviin torjuntakapeikkoihin!

Edelleenkin korostan sitä, että Salpalinja on soveltuvin osin helposti ja nopeasti otettavissa itärajan puolustuksemme vahvistukseksi ja lisäsuojaksi. Kun se kerran on jo olemassa, hulluahan olisi, jos sen rakennelmien suoja- ja käyttöarvoa ei varauduttaisi käyttämään.

On syytä uskoa, että Salpalinja, Suomen puolustusvoimat ja Nato nojaavat vielä toisiinsa. Ne yhdessä muodostavat sellaisen ennaltaehkäisevän pelotteen, jota itänaapurimme, meidän ajattelumme vastainen ”käyttöjärjestelmä”, ei rohkene uhmata!

Salpalinja on ajankohtainen itärajamme varmuusvara! Museovirastollakaan ei luulisi olevan tähän mitään sanomista; ennaltaehkäisevänä pelotteena Salpalinja ei museaalisestikaan tuhoudu!

TERHO AHONEN

”Rattotytöt” halonteossa

Etelä-Saimaan kirjoituksessani 16.12.1984 otsikoilla Muhikko, Miehikkälän Kanada – Metsää ja menneisyyttä – koko sivun jutussa oli väliotsikko ”Rattotytöt” halonteossa. Väliotsikon sisältö tässä alempana leikkeenä.

Juttu perustui haastattelemani, nyt jo edesmenneen miehikkäläläisen metsätyönjohtaja Matti Kirkkopellon lapsuusajan muisteluihin asuessaan Muhikossa 31 ensimmäistä elinvuottaan ja myöhemmin hänen kuulemiinsa omia muistoja täydentäviin aikalaiskertomuksiin. Matti oli tavallaan Muhikon Aladinin suvun ison metsäpalstan, joka siirtyi myöhemmin Ensolle, metsänvartija Enso Gutzeitilla palvellessaan jo kolmannessa polvessa, isänsä ja isoisänsä jälkeen.

Miehikkälän Salpaseminaarissa Miehikkälän Salpalinja-museolla museon järjestämänä 9.10.2022 paljastui, että hämmästyttävän oikeat olivat silloin tapahtuma-aikana vain liki kymmenvuotiaan pojan tiedot. Valtiotieteen tohtori Pekka Niiranen Kuopiosta esitelmöi kesäkuussa 2022 hyväksytyn väitöskirjatutkimuksensa aiheesta, Työleirijärjestelmä Suomessa 1942-1944. Siihen myös Miehikkälän Muhikon ”vaikeiden naisten” metsätyöleiri osana kuului.

Kyseinen leiri järjestettiin vuonna 1942 voimaan tulleen työvelvollisuuslain (koski 15-65 -vuotiaita) perusteella marraskuusta 1942 helmikuuhun 1943. Sille osallistui Niirasen mukaan vähän yli 30 naista, osa vapaaehtoisesti, osa pakolla. Leirin johtajana toimi kovaotteinen neiti Martta Porkka. Hän oli saanut kannuksensa johtajana ensimmäiseltä ”vaikeiden naisten” työleiriltä Uuraisista.

Jatkosodan alettua tyhjilleen jääneissä Salpalinjan parakeissa asuneiden naisten tehtävänä oli edelliskesänä rasiin kuivumaan kaadetuista (oksineen maahan kaadetuista) puista tehdä veturihalkoja rautatiehallituksen puutavaratoimistolle, lyhenne RP. Sittemmin RP:n nimeksi tuli Vapo. Veturihalot tarkoittivat tietysti polttopuita hyöryvoimalla toimineiden vetureiden kattiloiden lämmittämiseen.

Miehikkälän leirillle kehotettiin toimittamaan terveitä naisia ”ensi tilassa”. Kehotus koski työvoimapiirejä  Turku, Tampere, Hamina ja Uudenmaan ensimmäistä työvoimapiiriä (Helsinki).

En käy yksityiskohtia ”kurileiristä” tarkemmin luettelemaan, kun ne ovat luettavissa Readme.fi:n kustantamasta ja julkaisemasta Niirasen väitöskirjasta nimellä Työleirien saaristo – työleirijärjestelmä Suomessa 1942-1944. Kirja on yli 700-sivuinen.

Näytettyäni oheisen leikkeen tohtori Niiraselle hän lukaisi sen hymyssä suin ja sanoi jutun pitävän paikkansa. Se mitä siitä puuttui, leirin aika, peruste ja osallistujamäärä, tuli edellä oikaistuksi.

Käsittelen aihetta myös omassa Readme.fi:n julkaisemassa Salpalinja Suomen suoja – kirjassa otsikolla Luontaista vaihdantataloutta, elämää erämaassa. Samalla tässä tulee tarkennetuksi kirjan aihetta koskeva sisältö, joka perustui oheiseen lehtileikkeeseen. Leike muuten saattaa olla ensimmäisiä kirjallisia ja julkisia selostuksia tästä Miehikkälän mysteerileiristä.

Edelleenkään ei täysin käy Niirasen väitöskirjasta selville, miksi em. leiri lopetettiin niin nopeasti. Leirien vähimmäiskestoksi oli laadittu neljä kuukautta tai 75 pinomottia tehtyjä halkoja työvelvollista kohti. Tietysti jos leiri alkoi heti marraskuun alussa 1942 ja päättyi helmikuun lopussa 1943, niin tuo vähimmäiskesto täyttyi. Mutta miksi ns. ”vaikeiden naisten” leiriä ei jatkettu, jää arvailujen varaan. Ettei vaan syy löytyisi lehtileikkeen viimeisestä kappaleesta. Sen kirjoitin tuolloin 1984 varsin siististi. Kirjassani ilmaisen asian seuraavasti:

”Lähipitäjien emäntiä alkoi ihmetyttämään jossain vaiheessa talvea isäntien hinku rahtiin myös sunnuntaisin ja runsas eväiden menekki. Miehet kävivät pikaisesti saunassa, vaihtoivat puhtaat päälle ja pyysivät vaimoja täyttämään repun ruualla, eritoten sianläskillä ja vakuuttelivat, että ajourakka painaa päälle ja ruokaa kuluu. On palattava vielä illalla Muhikkoon ja sunnuntaiaamuna rahtiin.”

Klikkaa kuvia suuremmiksi!

TERHO AHONEN

TV-uutistoimittajanakin tuttu Pekka Niiranen piti Miehikkälässä nautittavan kansantajuisen, selkokielisen ja sopivan leppoisasti pidetyn esitelmän Työleirien saaristosta!

Salpalinja raivasi tien Natolle

Kirjoitin tämän kannanoton 20.5.2022 ja tarjosin lukijan mielipiteenä lehdistölle. Juttua on julkaistu reilusti yli kymmenessä erikokoisessa lehdessä. Se on hyvä. Näkökulmani on varmasti hengästyttävä ja uusi valtaosalle suomalaisia, yhtä tuntematon kuin Salpalinja on vieläkin. Yhtäkään poikkipuolista sanaa en ole vielä jutusta saanut, siis etteikö asia noin voisi olla.

Minusta Salpalinja on täysin verrattavissa Suomen turvallisuushankkeena ja päätöksen suuruusluokkana Natoon. Nyt Nato-hakemus on jätetty "ajallaan" ennen mahdollista sotaa. Sodan ennakointi Karjalankannaksella Mannerheim-linjan rakentamisella 1930-luvulla ei ollut riittävä pelote. Mutta kun Suomen armeijan taistelutahtoon liitettiin talvisodan jälkeen rakennettu, selkeästi vahvempi Salpalinja, niin myös sen pelotevaikutus alkoi toimia. (TA)

Suomen puolustus on koko itsenäisyytemme ajan perustunut omiin puolustusvoimiin. Talvisota osoitti, että se ei riittänyt estämään sotaa, jota Neuvostoliitto tekaistuine syineen halusi. Moskovan rauhasta 13.3.1940 huolimatta vahva ja välitön sodan uhka jäi päälle. Neuvostoliitolta Suomen valloitus jäi kesken.

Koska tuolloin ei ollut heti saatavissa sopivaa liittolaista, apua tai minkäänlaista puolustusliittoa, johon liittyä, Suomi rakensi Salpalinjan. Se oli ylipäällikkö C.G. Mannerheimin yhden miehen päätös. Linnoitustyömaa kosketti Suomen itärajaa ja Hankoniemeä. Töissä oli välirauhan ajan koko suuren kenttäarmeijan sotilaat ja kymmenet tuhannet suomalaiset siviilit. Työmaa oli Suomen suurin siihen mennessä ja on osin vieläkin.

Salpalinjasta piti tulla ja tuli Suomen itärajalle ennaltaehkäisevä pelote. Sitä vastaan ei Neuvostoliitto hyökännyt sotavuosina eikä kylmän sodankaan aikana.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 avasi historiaa tuntevien ja ainakin evakkoajan kokeneiden suomalaisten silmät. Sama koskee tietysti myös sodissamme kaatuneiden, sotainvalidien ja sotiemme veteraanien omaisia ja sukuja.

Suomi oli tullut samaan tilanteeseen kuin syksyllä 1939. Talvisodan oppi oli muistissa. Yksin ei pärjätä. Salpalinja puolustuksellista suoja-arvoaan lukuun ottamatta oli vanhentunut. Tarvittiin uusi ennaltaehkäisevä pelote, Nato. Sitä oli pohjustettu jo Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alusta lähtien. Kansan tukea se ei ennen viime talvea vielä saanut. Puhuttiin vain Naton haitoista, mitään hyötyä suuri enemmistö ei siinä nähnyt.

Aivan samoin kuin Salpalinjaa perusteltiin aikanaan ennaltaehkäisevänä pelotteena, niin myös nyt Natoa. Näin Salpalinja oli yli 80 vuotta sitten raivannut suomalaisten mielentilaan Naton mentävän aukon. Nyt se on täyttymässä. Kiitos kansan paineen ja valtiojohdon ymmärryksen, Suomi saa jo nyt Naton turvaa.

Suomen armeija on saamassa tuekseen puolustusliiton voiman. Parempaa turvaa ja rauhan takeita ei maailmalta ole saatavissa, jos haluamme säilyttää Suomeen rakennetun hyvinvoinnin ja länsimaisen elämäntavan. Ja mehän haluamme. Sotiemme veteraanien hankkimaa ja rakentamaa saavutettua etua ei pois anneta.

Salpalinjan rakentamispäätös talvisodan jälkeen oli helppo, mutta työ oli vaikea, hankala ja kallis. Se maksoi silloin noin viisi prosenttia koko valtion talousarviomenoista. Se on samaa suuruusluokkaa kuin koko puolustusbudjetti on nyt.

Suomen Nato-päätös vuosikymmenten kiellettynä puheenaiheena oli vaikea aina menossa olevaan Venäjän käynnistämään Ukrainan sotaan saakka. Päätöksen toimeenpano on helppo; puolustusvoimien yhteensopivuus ja kyky ovat yhteistyön aloituskäskyä vaille valmiit.

Nato on nyt Suomen suoja. Salpalinja voi jäädä siitä tehtävästä ansaitulle ”eläkkeelle”. Salpalinjan rooli ja perintö suomalaisen huikean maanpuolustustahdon symbolina jatkuu. Siinä on tehtävää kyllikseen.

TERHO AHONEN

Surma tai turva Suomen vaihtoehtoina

Suomen on tehtävä Venäjän Ukrainaan täysin käsittämättömin verukkein tehdyn hyökkäyksen johdosta vihdoin viimein ja nopeasti syvälle peruskallioomme ulottuva tulevaisuutemme turvallisuusratkaisu. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: ei tehdä mitään tai haetaan turvallisuutta, rauhantilan jatkumoa puolustusliitto Natosta.

Nyt jo kiireisimmät ehtivät uskottelemaan, että rauhantila Suomessa säilyy tekemättä mitään, olemalla provosoimatta Venäjää millään lailla. Siis vaalimme ja jatkamme hyviä naapuruussuhteita Venäjään aivan samoin kuin ennen Neuvostoliittoon. Kumarramme ja hoemme olematonta onttoa ystävyyttä ja yhteistyötä. Pidämme rauhaa parempana pienin tai isoin myönnytyksin, kuin joutuisimme jatkuvaan sodan uhkaan Naton etulinjassa.

Ehkä tuo edellinen oli sinisilmäisen Suomen kansan ja sen poliittisen edustajiston mielestä ehdottomasti paras ja turvallisin ratkaisu aina 24.2.2022 saakka. Silloin Venäjän federaatio aloitti sotilaallisen erityisoperaation Ukrainassa. Se kutsui sitä myös rauhanturvaoperaatioksi venäläisten pelastamiseksi enemmältä Ukrainan toimeenpanemalta kansanmurhalta.

Tuota Putinin jankuttamaa kansanmurhaa ei Itä-Ukrainasta löytynyt, ennen kuin Venäjän hyökkäysjoukot sellaisen Ukrainassa panivat toimeksi! Vaikka kansainväliset uutistoimistot suoltavat kammottavia uutiskuvia sidottuina teloitetuista ukrainalaisista siviileistä, Venäjä kiistää kaiken. Kumpaa uskomme, länsimaista totuuteen pohjautuvaa tiedonvälitystä vai Venäjän täyttä valepropagandaa?

Nyt olemme tilanteessa, jossa Ukraina puolustaa ja taistelee oman henkensä lisäksi länsimaisen, myös Suomen, elämänmuodon ja sen tuomien etujen puolesta. Vaihtoehtona on vain Ukrainan voitto. Jos Ukraina häviää, häviää Eurooppa ja Suomi. Venäjä nuolee voittajana Ukrainan haavansa ja käy seuraavan uhrin kimppuun. Ei Nato-maana se olisi ilman muuta Suomi!

Eli jos Suomi ei nyt hae Nato-jäsenyyttä, eikä tee muuta kuin luottaa entiseen tapaan Venäjään, on se Suomen surma ennemmin tai myöhemmin. Suomihan on jo nyt Euroopan Unionin jäsenmaana Venäjän terminologiassa epäystävällinen naapuri, käytännössä vihollinen.

Näin kävi Ukrainallekin. Kun se alkoi kukoistua omittuaan länsimaisia elämän- ja demokratian oppeja, se oli uhka Venäjälle ja ennen kaikkea Putinin yksinvaltiaalle hallinnolle. Kohti kivikautta menossa oleva Venäjän kansa ennen pitkään ymmärtäisi olevansa täysin diktaattorinsa armoilla kurjuudessa ja tietopimennossa. Venäläisille oma ihanneyhteiskunta onkin osoittautumassa vastoin valtionjohdon vakuutteluja todellisuudessa täydeksi helvetiksi, jossa ei ole edes lämmitystä (vertaa ”ryssän helvetti”); lännessä ihmiset elävät itään verrattuna kuin paratiisissa.

Venäjän etu on saada Suomen paratiisi muutettua mahdollisimman nopeasti Putinin helvetiksi. Se ei onnistu muuten kuin ajamalla suomalaiset pois maastaan tai tappamalla heidät, siis meidät, sijoillemme, niin kuin Ukrainassa osin jo tehdään. Siinä rytäkässä sinisilmätkin lasittuvat lopullisesti samaan kohtaloon.

Ainoa todellinen turva Suomelle on hakeutuminen ja liittyminen puolustusliitto Natoon. Silloin saamme suojaksemme aikanaan Salpalinjaan vertautuvan ennaltaehkäisevän pelotteen, jota ”suuri ja mahtava” Venäjäkään ei tohdi uhmata. Tähän suuntaan onneksemme olemme matkalla, mutta olemmeko ajoissa? Kaikki viivemiinat on Suomen Nato-tieltä nopeasti raivattava tai kierrettävä.

Salpalinja oli yhden miehen, ylipäällikkö Mannerheimin, päätös. Se päätös oli silloisessa tilanteessa heti talvisodan jälkeen helppo, mutta toteutus oli koko kansan iso, iso urakka. Nyt kansan, käytännössä sen eduskunnan, ei tarvitse tehdä kuin päätös. Sen toteutuksen edellytykset ovat olemassa, oma puolustus on kunnossa ja Nato-organisaatio antaa sille rikkoutumattoman sinetin.

Salpalinjassa ei taisteltu. Se täytti tehtävänsä ennaltaehkäisevänä pelotteena olemassaolollaan. Niin tekee Natokin Suomessa.

Suomen itsenäisyyden tulevat vaihtoehdot ovat nykymeno Venäjän kainalossa ja sen seurauksena lähimmän kymmenen vuoden aikana kansan surma tai sitten valitsemme Naton turvan hamaan tulevaisuuteen. Minä kannatan jälkimmäistä.

TERHO AHONEN

Nato on nyt Suomen suoja

Suomalaiset eivät vähästä usko. Mutta uskovat viimeiseltä, kun on pakko.

Itsenäisen Suomen hieno selviytymistarina ei enää etene "YYA"-henkisen poliittisen liturgian varassa. Ei etene, kun yhteistyötä, avunantoa ja keskinäistä luottamusta valehtelevin pyörein silmin kaikissa tilanteissa vakuuttanut Neuvostoliitto-Venäjä petti suomalaisten luottamuksen. Venäjän varaan rakennettu lahoamassa ollut puujalka lopulta katkesi umpimätänä yhdessä yössä.

Kaikki vanha ritirimpsu vesittyi 24.2.2022 n. klo 5. aamulla. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tai Putinin kielellä Venäjä aloitti rauhanturvaoperaation Itä-Ukrainan venäläisten kansanmurhan lopettamiseksi. Jälkimmäinen virke on silkkaa valetta, edellinen totisinta totta.

Moskovan Punaisen torin vappumarssien paraatiarmeija ei vallannut Ukrainaa muutamassa päivässä. ”Vappuarmeijan” loisto sammui sen sotilaiden motivaation sekä miesten ja kaluston huollon puutteeseen. Käsittämätöntä!

Sota on nyt kestänyt kohta neljä viikkoa. Putinin joukot ovat osoittautumassa katastrofiksi; vaikka Venäjä vielä jollain konstilla taistelun kaukoammuksillaan voittaisikin, sodan se häviää. Putin on samalla tuhonnut Venäjän tulevaisuuden. Ukraina nousee mataliksi ammuttujen kaupunkien raunioista hirvittävin kärsimyksin, mutta nousee. Muuta vaihtoehtoa sillä ei olekaan. Sitä me kokemusperäisesti ymmärrämme kannustaa.

Meillä Suomessa ei ole mitään syytä ilakoida Venäjän armeijan hetkellisellä ”täystuholla” ja Putinin kasvojen menetyksellä. Myös Venäjä historiansa jatkumona nousee vielä uhkaamaan sen näennäisiä haamuvihollisia, kuten vaikkapa Suomea. Siitä ei Ukrainan sodan jäljiltä ole epäilystäkään.

Sääli diktaattorijohtajansa armoilla elävää Venäjän kansaa. Demokraattisessa rauhan maailmassa sillä olisi ollut paljon annettavaa; nykytilanne vie Venäjän pitkäksi aikaa kohti perikadon tietä. Koko muulla maailmalla on edessään melkoinen tekeminen olla lipsahtamatta samalle liejuiselle uralle.

Viimeistenkin suomalaisten on nyt avattava sinisilmänsä ja otettava lusikka kauniiseen käteen. Ukrainan kaltaista yksintaistelua Suomella ei ole toista kertaa varaa kokeilla. Talvisodasta jotakuinkin samalla tavoin yksin selvisimme, juuri ja juuri. Se oli kova oppi ja se on nyt otettava.

Jo kolme perättäistä eri tutkimuslaitosten tekemää mielipidekyselyä suomalaisten suhtautumisesta puolustusliitto Natoon kertoo, että vähintään kolme viidesosaa kannattaa Nato-jäsenyyttä ja enintään yksi viidesosa vastustaa. Yksi viidennes ei osaa tai ei halua ottaa asiaan kantaan.

EU-kansanäänestyksessä syksyllä 1994 äänestäneistä noin 57 prosenttia vastasi kyllä. Sen pohjalta eduskunta päätti hakea EU-jäsenyyttä. EU on näyttänyt nyt Ukraina-asiassa vihdoin voimansa ja yhtenäisyytensä. Se oli oikea päätös.

Nato on Suomen puolustuksen tuki ja turva tulevaisuudessa. Se tulevaisuus saattaa alkaa hyvin pian – olemmeko valmiina?

Nyt on enää kysymys aikataulusta, milloin Suomi päättää hakea Nato-jäsenyyttä. Joka tapauksessa Putinin Venäjä siitä metelin nostaa ja uhkailujensa mukaan saattaa heitellä kapuloita suomalaisten rattaisiin.

Suomen hetki olisi minun mielestäni nyt jo heti, ennen kuin Ukrainan sota loppuu ja tai Putin saa armeijansa rippeet siirretyksi Suomen itärajalle valmiiksi ”rauhanturvaoperaatioon Suomessa tapahtuvan venäläisiin kohdistuvan kansanmurhan estämiseksi”! Tuohan on se retoriikka, puheenparsi, veruke, vale, jolla Venäjä Ukrainaan hyökkäsi.

Suomi rakensi talvisodan jälkeen turvakseen Salpalinjan. Se oli ja on nykyiseen Natoon verrattava ennaltaehkäisevä sodan este, pelote.

Salpalinjan rakentaminen oli iso fyysinen ponnistus. Henkisesti sen rakentaminen oli helppoa. Motivaatio siihen saatiin talvisodasta. Suomen Nato-päätökselle henkisen valmiuden antoi uljas Ukraina. Tätä mahdollisuutta ei saa nyt menettää.

Suomen poliittiset johtajat, lopettakaa turha veivaaminen ja poliittisten irtopisteiden lypsäminen selvässä asiassa. Viekää Suomi Natoon niin kuin olisi jo! Itsenäinen tulevaisuuden Suomi on liian vakava asia pelleiltäväksi politiikalla! Salpalinjaakaan ei pilattu puoluepolitiikalla, se päätös oli turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Sitä on Nato-päätöskin.

TERHO AHONEN

Naamioitu tähystyskupu Salpalinjan teräsbetonikorsun katolla.

Venäjän Aika 1/2022

Salpalinja Suomen suoja -kirjani herätti Suomi-Venäjä -seuran aikakausilehden Venäjän Ajan kiinnostumaan Salpalinjasta. Lehti julkaisi viiden sivun jutun numerossa 1/2022 helmikuun puolivälin jälkeen viime viikolla. 

Juttu on hyvä muistutus Suomen maanpuolustustahdosta reilun 80 vuoden takaa. Samalla se nostaa esiin sotiemme veteraanien huikean maanpuolustustyön ja maanpuolustusperinnön.

Jutun julkaisusta oli sovittu marraskuun alkupuolella 2021. Kuin sattumaa se julkaistiin juuri ajankohdassa, jossa Venäjän käy kiivasta henkistä valloitussotaa Ukrainaa ja samalla koko länttä vastaan. Nyt tänään 24.2.2022 diplomatian tie on katkaistu ja Venäjä on hyökännyt järjettömin verukkein järjettömän suurella voimalla Ukrainaan! Sotien hulluus ei loppunutkaan hyväuskoisuuteen ja ihmiskunnan viisastumiseen. Juttu on luettavissa verkossa alla olevan linkin takaa.

Olen surullinen. Voimia Ukrainalle.

https://www.venajanaika.fi/matkailu/salpalinja-on-itsenaisen-suomen-tukipilari/

TERHO AHONEN

Salpalinja on taas hyvin ajankohtainen

Talvisota syttyi muutama päivä yli 82 vuotta sitten. Sen Neuvostoliitto aloitti suojatakseen Leningradin turvallisuutta.

Tällä viikolla Venäjä federaation presidentti Putin ja Venäjän federaation ulkoministeri Lavrov vaativat valtakuntansa turvallisuuteen vedoten länsireunalleen Nato-vapaata turvallisuusvyöhykettä. Venäjän valmius hyökätä Ukrainaan on suuri. Suomi mainitaan spekulaatioissa yhtenä Venäjän puskurivyöhykkeenä, jonne Naton ei tule missään tapauksessa ulottua tai …

1930-luvun lopulla Suomessa elettiin silloista nykyaikaa, eikä uskottu sellaisen hulluuden kuin maailmansodan syttymiseen. Kättä lippaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuluneen viikon selkeälle lausumalle, että Nato-jäsenyydestä päättävät sitä hakeva maa ja Naton jäsenmaat, ei kukaan muu!

Tähänkö on taas tultu? Talvisodasta selvittiin suurin uhrauksin. Sen jälkeen Suomi otti opikseen ja rakensi itärajalleen Salpalinjan. Sen yli eivät itänaapurin joukot ole sen koommin tulleet kuin vajaaksi pariksi kuukaudeksi syksyllä 1944 Kuusamossa ja Suomussalmella!

Mikä on Suomen Salpalinja nyt? Onko se Nato, vai mikä se on? Salpalinjan tehollinen rakentaminen kesti puolitoista vuotta. Kuinka kauan kestää nyky-Salpalinjan rakentaminen?

Salpalinja Suomen suoja -kirja ilmestyi elokuun lopulla 2021 Readme.fi:n julkaisemana. Se on nyt entistäkin ajankohtaisempi kertomaan, mihin Suomi oli hieman yli 80 vuotta sitten valmis turvatakseen rajansa. Kirjaa myydään kirjakaupoissa ja kirjoja myyvissä verkkokaupoissa. Google kyllä löytää, kun kirjoittaa hakusanaksi Salpalinja Suomen suoja.

Hyvää itsenäisyyspäivän aikaa, hyvät suomalaiset!

TERHO AHONEN

Kirja Salpalinjasta Suomen suojana

Salpalinja, Suomen suoja, teki ja täytti tehtävänsä taistelematta. Salpalinja jatkaa yhä sanomaansa pysyvänä suomalaisen maanpuolustustahdon vertauskuvana.

Uuden itärajan linnoituksen tarve syntyi talvisodasta. Sen rauhanehdoissa Suomen kaakkoisraja siirtyi uuteen paikkaan länteen, kauas siitä, mihin puna-armeija sodassa kykeni etenemään. Hankoniemen alue piti pakkovuokrata itänaapurille.

Talvisodassa Neuvostoliitto epäonnistui. Se ei päässyt tavoitteeseensa vallata koko Suomi ja liittää se yhdeksi neuvostotasavallaksi.

Suomen ylin valtio- ja sodanjohto ymmärsi, että Josif Stalinin suurvalta pyrkii uudelleen, ja ehkä pääseekin, tavoitteeseensa, jos siihen ei varauduta. Siksi varauduttiin.

Talvisota raa´asti osoitti, että kansakunnan turva on laitettava kaiken edelle. Mitä hyötyä suomalaisilla olisi omasta elämänmuodosta ja arvoista jossakin Siperian pakkotyöleireillä? Tai mitä iloa on elämästä yksinvaltaisesti johdetussa kansandemokratiassa kyrillisin kirjaimin kirjoitettua mielivaltaista, vierasta lakia noudattaen?

Köyhällä Suomella ei varallisuus talvisodan aikana lisääntynyt. Päinvastoin. Vielä 1930-luvulla valtiolla ei ollut varaa ja tai tahtoa puolustusvalmiuden haluttuun kohottamiseen. Mutta ”hävityn” talvisodan jälkeen raha ei rajoittanut Salpalinjan rakentamista käytännöllisesti katsoen missään vaiheessa. Miten se on mahdollista?

Suomi, sen johto ja kansa, laittoi talvisodan kokemuksista viisastuneena asiat tärkeysjärjestykseen: Suomen on puolustettava nuorta länsimaista valtiomuotoaan ja kansaansa maksoi mitä maksoi. Se oli selvä. Pieni Neuvostoliitto-myötätuntoisten joukko oli viisasta pitää hiljaisena; eihän Neuvostoliittokaan sallinut kansaltaan minkäänlaista toisinajattelua. Siellä hiljentämiskeinot olivat väärinajattelijoille usein jopa lopullisia.

Välirauhan aikana (1940-1941) pääosin rakennettu Salpalinja omasi jo jatkosodan alkaessa huomattavan taisteluarvon. Stalinin oli otettava se huomioon kesällä 1944 miettiessään, käyttääkö Suomeen kohdistuneessa suurhyökkäyksessään kuluneita joukkojaan Salpalinjan murtamisyritykseen vai ohjaako hän ne kilpajuoksuun Berliiniin. Stalin valitsi Berliinin.

Suomalaisten periksiantamaton maanpuolustustahto pelasti Suomen itsenäisyyden viime sodissa. Sotilaat taistelivat, kansa ja kotirintama tukivat. Syy taistella oli selvä.

Salpalinja täytti tehtävänsä olemassaolollaan myös kylmän sodan aikana. Nyt se koskemattomana ja osin vieläkin ryhdikkäästi kertoo vertauskuvauksellisesti olinpaikallaan pitkin itärajaa painavaa sanomaa suomalaisten kiveen hakatusta maanpuolustustahdosta. Sama pätee myös Harparskog-linjaan Hankoniemellä.

Salpalinjan merkitystä osana viime sotien lopputulosta ei vieläkään Suomessa kunnolla tunneta. Linnoituksessa ei taisteltu. Se täytti täydellisesti tehtävänsä rauhanomaisesti, olemassaolollaan. Puolustajan ja hyökkääjän veri säästyi. Suomi säästyi neuvostodiktatuurilta.

Kustantaja Readme.fi Oy:n aloitteesta tehty Salpalinja Suomen suoja -kirja kertoo samojen kansien välissä kattavasti ja kansantajuisesti Salpalinjan koko tarinan. Kirjan kirjoittajana lukijapalautteen perusteella uskallan tämän nyt jo sanoa. Itse en ole sotatieteilijä, mutta olen kertonut heidän ja myös lukuisten muiden asiantuntijoiden käsityksiä Salpalinjasta. Tiedon palasista olen oman ymmärrykseni ja kokemukseni rajoissa koonnut mahdollisimman kronologisen tarinan. Monista kommenteista päätellen olen ilmeisen onnistunut. Jos ja kun toisinajattelijoita on, kiitos Salpalinjan, he saavat sitä olla.

Ja taas ihmiset, joille isänmaallisuus on vastenmielistä, eivät kirjaa edes hanki, kannattaisi kyllä. Ajatus Salpalinjasta Suomen suojana saattaisi auttaa ymmärtämään, mistä Suomen hyvinvointi ja sijoittuminen maailman eliittiin kansakuntien joukossa perimmiltään voi johtua!

Salpalinja Suomen suoja -kirja on myös vahva ylistys viime sotiemme sankarivainajille, sotainvalideille, veteraaneille, lotille, kotirintaman puolustajille, kaikille sota-ajan kurimuksen eläneille suomalaisille. Kaikki kunnia heille!

Osta kirja kirjakaupoista tai lainaa kirjastoista ja lue.

TERHO AHONEN

Kirjamessuilla lokakuun lopulla 2021 Readme.fi:n markkinointipäällikkö Jussi Kiilamo (oik) kävi tervehtimässä kirjan kirjoittajaa. Kustantaja on hyvillään tehdystä kustannuspäätöksestä.

Toinen painos tulee, virheiden korjaukset

Salpalinja Suomen suoja -kirja on saanut hyvää palautetta ja myös kiitosta helppolukuisuudesta. Isänpäivä ja kohta joulukin on ovella. Kirjaa on myynnissä kautta maan kirja- tai verkkokaupoissa. Esimerkiksi Haminassa kirjaa myy ainakin Salpakirja Oy:n Kirjaspotti, Suomalainen kirjakauppa ja marraskuun ajan viikonloppuisin la-su klo 10-16 Wanha Veteraani, Kadettikoulunkatu 7. Kirjaa saa myös kirjoittajalta, soita 040 504 0293 tai laita viesti terhoahonen2@gmail.com.

Kirja on kustantajan mukaan käynyt hyvin kaupaksi. Toinen painos tulee. Siitä on kustantajan päätös. Mutta kirjapainojen paperipuutteen takia painos siirtyy ensi vuoden puolelle; joulumyyntiin kustantajan mukaan kirjaa on ainakin tällä tietoa vielä hyvin saatavissa.

Sitten kirjan tahattomiin virheisiin.

Tähän asti saamassani lukijapalautteessa ei ole törmätty kuin muutamaan kirjan sisältövirheeseen, ainakaan minulle niistä ei ole tietoa tullut. Jokusen tahattoman virheen olen itse huomannut ja Salpalinjan arkistoasiantuntija Juha Kilpeläinen on löytämäänsä tietoon perustuen kyseenalaistanut parikolme asiakohtaa. Ja jos virheitä lisää tulee, päivitän sitä mukaan tässä alla olevaa ”virhelistaa”.

Virhelista 1. painoksessa, tilanne 22.1.2022

Salpalinja Suomen suoja -kirjan 1. painoksessa havaitut tahattomat tai oikoluvussa silmien väliin jääneet kirjoitus- ja tai asiavirheet. Virheellinen poistettava kohta punaisella, korjattu sinisellä:

sivu 45, 4. kpl: Talvisodan yleiskokemus ole selvä > …yleiskokemus oli selvä

sivu 60, viimeisen kappaleen viimeinen rivi 331> 332

sivu 87, 4. kpl: … aikoihin kumipyörätraktoreita ei sanottavasti ollut… > aikoihin kumipyörätraktoreita oli 60 traktorista noin puolet. (, en ainakaan ole kuullut, että olisi. -poistetaan virkkeen lopusta)

sivu 133, viim kpl: 155 K/77 > 155 K 77

sivu 134, viim kpl: 107 K/ 77 > 107 K/77

sivu 140, 2. kpl 56 > 55

sivu 143, 1. kpl: LinP 4 > Lin.P 4  ja LinP 5 > Lin.P 5

sivu 143, sekä samassa 1. kpl:ssa lisätään sen viimeiselle riville …Luumäelle ja Ylämaalle Lin.P 5.

sivu 186, neljännen pitkän kpl lopussa 56 > 55  ja 331 > 332

sivu 188, 1. kpl 331 > 332

sivu 190, 2. kpl 56 > 55  ja  52 >51

sivu 234: kursiivitekstin puolivälissä: Jokin > Jonkin

sivu 240, viim. kpl lopussa 56 >55

sivu 299, 2.kpl: seiskatien > kuutostien

sivu 354, 2. kpl: Pervitiiniä ja viinaakin käytettiin piristeinä sillä seurauksella… > Piristeitä ja viinaakin käytettiin sillä seurauksella, että…

sivu 466, 3. kpl: 18 mm > 19 mm

sivu 508, 1. kpl neljäs rivi, … edesmennyt sotaveteraani Alpo Lohi sähköisti kustannuksellaan yhden, ellei kaksi > kolme korsua…

sivu 625, luettelon 12. rivi Panssaritorjuntatykin, konekiväärin ja panssarintorjuntakiväärin korsu   1 > Kahden konekiväärin- ja panssarintorjuntakiväärin korsu 1

sivu 626, sivun alussa luku 331 > 332 ja seur kokonaisella rivillä luku 56 > 55

Edellä luetellut virheet yritetään saada korjatuksi toiseen painokseen.

Mahdollisista muista virheistä tai asioista voi antaa palautetta terhoahonen2@gmail.com

Kiintoisia lukuhetkiä edelleen!

TERHO AHONEN

Salpalinja-kirja hyvässä vauhdissa

Salpalinja Suomen suoja -kirja on koronatermein ”leviämisvaiheessa”. Kirjaa on myynnissä verkkokaupoissa ja ainakin käytännössä kaikissa Suomalainen -kirjakaupan myymälöissä ympäri maan. Täällä kotikulmillani kirjaa myy myös Salpakirja.net verkkokauppa ja sen kivijalkamyymälät, Kirjaspotit Haminassa ja Kotkassa. Salpalinja-museo Miehikkälässä ja Wanha Veteraani Haminassa myyvät myös kirjaa aukioloaikoinaan. Ja onpa kirjoja muutama kappale myynnissä Kairalan Kievarissa, Sallassa saakka!

Uusi Salpalinja-kirja on löytänyt hyvin tiensä myös Suomen kirjastoihin. Mukavaa on huomata, että sitä myös lainataan, jopa jonotetaan. Joissakin kirjastoissa kirjaa on lainattavissa vaikka hetikin.

Kirjan alkumyynti on ollut kustantajan mukaan hyvää, paikoin jopa erinomaista. Toivottavasti mielenkiinto Salpalinjaan kantaa pitemmällekin – ja miksi ei kantaisi. Siksi merkittävästä asiasta Suomen historiassa on kysymys.

Toistaiseksi varsin vähäinen palaute on muutamaa sorahdusta lukuun ottamatta ollut voittopuolisesti myönteistä.

Ehkä yleisin tähän mennessä ilmestyneiden lehtijuttujen huomio on kiinnittynyt kirjan antamaan kokonaiskuvaan, kokonaispakettiin Salpalinjasta. Sitä tietysti kirjaa tehdessä tavoiteltiinkin. Vaikka Salpalinjan osa-alueita on yritetty käsitellä lyhyesti, silti näistä pitkälti yli kahdesta sadasta väliotsikosta on kertynyt tuhti sivumäärä.

Olisiko voinut Salpalinjaa käsitellä vielä lyhyemmin? Kyllä varmasti, mutta sitten olisi jäänyt pois joko asiakokonaisuuksia tai kerronta olisi jäänyt kuivaksi. Itse otin linjan, että kerron mieluummin enemmän kuin vähän. Toista tilaisuutta kirjoittaa Salpalinjasta kirjaa ei minulle tulisi ja sanomatta jäänyt olisi jäänyt minulta sanomatta lopullisesti. Mutta totta kai aina tulee uusia kirjoittajia ja uusia ajatuksia. Minun tapani tehdä Salpalinjasta kansantajuinen kokonaispaketti on tuo. Ja uskoakseni siinä näkyy myös kustantajan tahto, että tee itsesi näköinen kirja! Oikeastaan kenenkä muun näköinen siitä olisi voinut tullakaan?

Kuvia ja karttoja kaipaaville tämän kirjan myötä jää tilaus Salpalinjan laajalle kuva- ja karttakirjalle. Kuka sen sitten tehneekin ja kustantaneenkaan, helppo homma se ei ole. Salpalinjasta SA-kuvia on vähän ja niiden parhaimmisto on tässäkin kirjassa ja painettuna lähes kaikissa aiemmissa Salpalinja-kirjoissa.

Kartat Salpalinjasta, joita Kansallisarkistossa on paljon, ovat paljolti peitepiirroksia, ”haljuja” ja tarvitsisivat uudelleenpiirtämisen. Ja kun Salpalinjaa on Virolahdelta Savukoskelle saakka, on kartan lukemisen osalta mittakaavassa miettimistä jokaisen laitteen kartalta löytämiseksi. Kaikki on tietysti mahdollista; rahalla saa ja hevosella pääsee!

Olen pitänyt kolme esitelmää kirjan aiheeseen liittyen syyskuussa Haminassa. Seuraavaksi olen esittelemässä kirjaani ja mahdollisesti niitä signeeraamassa Salpakirjan kirjaspottimyymälöissä Haminassa ja Kotkassa 14.lokakuuta. Katso oheinen ilmoitus, joka oli Reimarissa 6.10.2021. Tervetuloa paikkakuntalaiset juttelemaan!

Miehikkälän Salpalinja-museo järjestää yleisölle kirjaesittelytilaisuuden museolla sunnuntaina 31.10.2021 klo 16. alkaen. Siellä olen mukana toisena puhujana. Koronan takia liian vähälle huomiolle jäänyt vuonna 2020 ilmestynyt Osmo Kimmon Sotilaan tarina -kirja ja sen takana oleva sotapolku aloittaa tilaisuuden.

TERHO AHONEN

Uusi kirja kyntää Salpalinjan sarkaa

Salpalinja Suomen suoja -kirja ilmestyi elokuun lopulla 2021. Kustantaja Readme.fi:n mukaan kirjamyynnin alku on ollut hyvä, vaikka tuotetta ei ole vielä ehditty edes erityisemmin tiedoksi saattaa ja markkinoida.

Yli 600-sivuisen kirjan palaute on toistaiseksi jäänyt lähinnä ensikommentteihin teoksen varsin tuhdista, toista kiloa painavasta olemuksesta. Sisällön läpilukeminen ottaa aikansa. Syvästä hiljaisuudesta päätellen takakansi ei ole monellekaan vielä vastaan tullut.

Kirjan tarkoitus on olla yksien kansien väliin koottu kansantajuinen ja kokonaisvaltainen yleiskuvaus Salpalinjasta ja silti siitä monia yksityiskohtia sisältäen. Myös Harparskog-linja Hankoniemelle ja sen molemmin puolin saaristoon rakennettuna on kirjassa huomioitu. Sekin tehtiin talvisodan jälkeen Neuvostoliiton vastaiselle rajalle!

Sisällön rajaaminen ymmärrettävän yleistiedon ja linnoittamisen yksityiskohtaisen erikoistiedon väliin on veteen piirretty viiva. Sen kirjoittajana ratkaisin yksinkertaisesti sillä, että kirjoitin jotakuinkin sen, minkä tiesin tai sen tiedon, joka minulle on oikeana kerrottu. Virheitä tai epätäsmällisyyttä tai minun väärinymmärrystä saattoi niissäkin olla. Siksi myös asiakokonaisuuksia juuri tuolla perusteella saattaa puuttua. Ei voi kertoa, jos ei tiedä.

On hyvin ilmeistä, että tiedoissani on ollut joitakin epätarkkuuksia ja jopa puhtaita ajatusvirheitä tyyliin Luumäen Askolassa seiskatien kahta puolen, kun kuitenkin tarkoitin kuutostietä. Salpalinjan hyvin tuntevat virheet löytävät, vähemmän ennestään tietävät eivät.

Salpalinjan harrastajista vankimman lähdeaineiston Kansallisarkistosta hankkineen Juha Kilpeläisen kanssa oli puhetta, että mahdolliset selvät virheet oikaisen jossakin vaiheessa tässä blogissa. Sen sijaan kirjoittamani huomiot tai johtopäätökset ovat pikemminkin mielipiteitä ja niistä voidaan käydä keskustelua vaikkapa facebookin Salpalinja Suomen suoja -ryhmässä.

Totta kai kansantajuistamisen ja erikoistietoon sisältyvien linnoitusrakentamisen kehityskaarien esiinnostamisen rajapintaviiva sukeltaa tarpeellisen ja tarpeettoman aallokossa välillä umpisukkeluksiin ja taas välillä nousee reilusti pinnan yläpuolelle hapen haukkaamiseksi. Mutta haittaako tuo mitään. Ja tietysti pitää muistaa, että kirja voi toimia myös kuin sekatavarakauppa; kukin ostaa, mitä kulloinkin tarvitsee. Kaikkea ei tarvitse hotkia kerralla.

Edelleen odotan ja toivon, että kirja voisi osaltaan olla lisäämässä ja levittämässä sotiemme veteraanisukupolvien arvoa ja perintöä suloisessa Suomessamme.

Kirja on myynnissä kirjakaupoissa kautta maan, kirjojen verkkokaupoissa ja Salpalinjaa esittelevillä museoilla Miehikkälässä ja Virolahdella sekä Wanhassa Veteraanissa Haminassa. Kirjan voi ostaa myös minulta, soita (040 504 0293) ja sovitaan tapaaminen. Ja tietysti itseään kansalaisten palvelijoina pitävät kirjastot ovat tilanneet Salpalinja Suomen suoja -kirjan hyllyilleen.

TERHO AHONEN