30-vuotisjuhlaseminaari Salpalinja-museolla 8.10.2017

Miehikkälän Salpalinja-museo järjestää toimintansa 30-vuotisuuden kunniaksi juhlaseminaarin 8.10.2017. Laitan tähän Salpakeskus-portaalissa julkaistun tiedotteen ja Kaakonkulmassa olleen lehti-ilmoituksen. Esitelmöitsijöinä on kolme tutkijaa, joilla kaikilla on menossa aiheeseensa liittyvä väitöskirjan valmistelu.Yksi Salpalinja-opaskin on päässyt mukaan kovaan joukkoon tykittämään tulivalmistelun (yleisesitys Salpalinjasta) seminaarin johdannoksi! (TA)

Salpalinja-museon juhlaseminaarissa luvassa

Uutta tietoa Salpalinjasta

Miehikkälän Salpalinja-museo järjestää juhlavuotensa kunniaksi lokakuun 8. päivänä Salpalinja-museo 30-vuotta -seminaarin. Päivän aikana tuodaan esille vuosina 1940-1944 rakennettua itärajan puolustuslinjaa ja sen historiaa monipuolisesti sen rakennusajasta aina kylmän sodan vuosiin. Seminaaripäivän luennoitsijoina ovat eturivin Salpalinjan asiantuntijat ja tutkijat.

Seminaaripäivä aloitetaan Salpalinjaan perehdyttävällä puolen tunnin johdantoluennolla. Miehikkäläläinen Salpalinja-opas Terho Ahonen kertoo linnoituksen rakentamisen syistä, puolustuslinjan kulusta, rakentajista, rakennetuista linnoitetyypeistä sekä rakentamisen rahoituksesta. Tiiviin yleisesityksen lopuksi Ahonen kysyy, oliko Salpalinjalla lopulta mitään merkitystä, kun sillä ei edes taisteltu?

VTM Otto Aura tarkastelee Salpalinjan rakennustöiden ja jatkosodan linnoitustyömaiden työvoiman hankintaa. Kuinka linnoitustyövoiman hankinta hoidettiin Suomessa 1939–44? Linnoitustyöt vaativat paljon työvoimaa, niin rakennusalan ammattilaisia kuin sekatyöläisiä.

Toisen maailmansodan eri vaiheissa ratkaisut olivat Suomessa hieman erilaisia.

Salpalinjan rakennustyömaiden huoltoon ja vapaa-ajanviettoon perehtyneen FL Virpi Launosen esitys valottaa Salpalinjan linnoitustyömailla esiintynyttä rikollisuutta.  Korsujen louhintatyömailla ja taisteluhaudoissa eivät ahkeroineet pelkästään kirkasotsaiset, isänmaallisuutta uhkuvat nuorukaiset, vaan suureen miesjoukkoon mahtui monenlaisia työläisiä. Rikokset ja alkoholi olivat työmaakylien arkea.

Rakennustöitä johtanut Päämajan Linnoitustoimisto teki kaikkensa niiden poiskitkemiseksi. Mielenkiintoista on, että linnoittajiin kohdistettiin myös poliittista kontrollia ja ideologista ohjausta.

FM John Lagerstedt avaa hyvin vähän tutkittua ja esiin tuotua kylmän sodan aikaa Salpalinjan historiassa. Välirauhan ja jatkosodan aikana rakennettu Salpalinja palveli Suomen puolustusta vielä sodan jälkeenkin.

Lagerstedt toimi johtavana tutkijana Museoviraston vuosina 2009-2012 toteuttamassa Salpalinjan inventoinnissa. Esitelmässään hän tuo esille inventoinnin aikana maastossa havaitsemiaan ilmiöitä sekä arkistotietoja. Ne raottavat Salpalinjan hoitoa, valmiuden ylläpitoa ja linjalla sattuneita tapahtumia jatkosodan jälkeisinä vuosikymmeninä.

Seminaarin puheenjohtajana on Salpalinja-museon perustajiin kuuluva ja sen toiminnassa vaikuttavan elämäntyön tehnyt everstiluutnantti evp Arto Lavento.

Seminaari on kaikille avoin ja maksuton, mutta vaatii kahvitarjoilun ja omakustanteisen ruokailumahdollisuuden järjestämisen vuoksi ilmoittautumisen ennakkoon to 28.9.2017 mennessä.

Lisätietoja:

www.salpakeskus.fi

Museotutkija Armi Oinonen, puh. 040 752 7770, armi.oinonen@miehikkala.fi, 

Linkki seminaariohjelmaan:
http://salpakeskus.fi/sites/default/files/kuvat/Salpa_Kaakonkulma_30v_lopullinen.pdf

Paikallistietoa Sulkavan Salpalinja-juhlassa

Tässä Sulkava-lehden tulkintaa juhlasta:
http://www.salpavaellus.net/wp-content/uploads/2014/03/Sulkava-lehti-24.8.2017.pdf

Sulkavan Vilkaharjun Salpalinja-juhlassa 20.8.2017 avaussanat  esitti reservin majuri Esa Repo Sulkavan Reserviupseereista. Hänen puheensa sisältää oivaa paikallista tietoa Salpalinjasta. Siksi se on aihetta julkaista myös tässä blogissa puhujan luvalla. (TA)

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra ministeri, herra eversti, hyvät naiset ja herrat!

Näinä aikoina, jolloin terrosismi, kyberuhkat, ilmaston lämpeneminen ja sotilaallinen liikehdintä Itä-merellä hämmentävät mieliämme, on syytä rauhoittua ja kokoontua yhteen muistelemaan menneitä. ”Kun tunnemme menneisyyttä, on meillä mahdollisuus ymmärtää nykyisyyttä.” Vanha sanonta sopinee hyvin myös tähän juhlaamme.

Juhlimme kiveen kiinnitetyn Salpalinja-muistomerkin paljastusta maanpuolustusjuhlan merkeissä täällä Vilkaharjulla, yhdellä Suomen kauneimmista harjuselänteistä. Tässä kohtaa jääkauden sulamisvesivirran mukanaan tuoma hioutunut kiviaines kasautui täksi upeaksi harjuksi. Jo kivikauden kalastajametsästäjät löysivät hyviä asuinpaikkoja näiltä kunnailta.

Harjuselänne on tarjonnut ihmisille kautta aikojen oivan kulkuväylän. Tämä on koskenut myös  sotaväkeä. Reilut seitsemänkymmentä vuotta sitten NL:n puna-armeijan divisioonat valitsivat panssarijoukkojensa hyökkäyskiilojen etenemisreiteiksi tieurat idästä länteen, kaakosta luoteeseen. Tämän uhkan ennakoi maamme sotilasjohto jo ennen talvisotaa. Kriittisimpien tieurien linnoituksia suunniteltiin ja rakennettiin kiivaaseen tahtiin.

Sulkavalla ensimmäisiä linnoitustöitä tehtiin tällä Sulkava – Ruokolahti välisellä tiellä jo talvisodan aikaan, josta tämä taustalla oleva Vilkaharjun panssarikiviestelinja on pohjoisin. Varusmiesyksikkö louhi, siirsi ja pystytti nelirivisen kiviesteen ankaran sotatalven aikana linnoituskoulutuksenaan.

Talvisodan kiviesteet ovat myöhemmin tehtyjä linjoja pienempiä lohkarekooltaan. Louhintatekniikkakin oli kaluston osalta puutteellista. Silloin vielä uskottiin tämän kokoisten kivien riittävän sen aikaisille panssareille, mikä osoittautui sodan jatkuessa virheelliseksi arvioksi. Talvisodan aikaan linnoitettiin tästä Imatran suuntaan menevää tietä ainakin Säviön saaren keskiosissa jaVekaran salmen rantamilla.

Välirauhan alkaessa päämajassa Juvan Inkilän hovissa päätettiin kiireesti ryhtyä vahvistamaan maamme puolustusjärjestelyjä. Silloin päätettiin koko itärajan linnoittamisen strategia.

Tänne Saimaan vesistöalueelle meitä lähinnä kulkevan päälinjan paikaksi valittiin Kyläniemi – Utula – Syyspohja – Eräjärvi – Marjamäki – Särkijärvi – Puhakka järviketju. Puolustukseen haluttiin myös syvyyttä. Taaempia kenttälinnoitettuja asemia rakennettiin mm. Piojärvelle, Ihalan Kontusen liepeille, Lohilahti – Lohikoski järvilinjalle, Telakanavan pohjoisrannalle ja Hintsalan Tialanmäkeen.

Viimeksi mainitut Telakanava ja Tialanmäki louhittiin osin kallioon ja niissä aloitettiin betonivalut, jotka jäivät pahasti kesken jatkosodan päätyttyä kesällä 44. Näin syntyi valtakunnallinen puolustuslinjakokonaisuus, joka sai myöhemmin nimekseen Salpalinja. Paikallisesti syvyyttä tällä puolustusrakenteella on tästä Eräjärvelle ja idemmäs Puhakalle noin 50 km.

Rakennustöissä oli näillä seuduin yhteensä satoja palkattuja rakennusmiehiä ja lukuisia muonituslottia jakaantuen III armeijakunnan eri työryhmiin. Lisäksi reservissä olevia taistelujoukkoja käytettiin näissä rakennustöissä. Sodan jälkeen kenttälinnoitteiden puuosia käytettiin osaksi polttopuuna ainakin kotikylälläni Lohilahdella. Samoin piikkilankaesteitten paksua piikkilankaa käytettiin karjan aitalankana vielä vuosikymmeniä.

Talvisodan päättyessä jäi Laatokan rannikkotykistö ilman tehtävää. Se päätettiin osittain siirtää tänne Saimaan alueelle. Yli 90 tykkiasemaa suunniteltiin hajautetusti sijoitettavaksi Saimaan vesistöalueelle. Kalusto oli vanhaa ja hyvin kirjavaa.

Meille tunnetuin on Ylisen-Auvilassa Sarsuinmäen kantalinnoitetut kaksi tykkiasemaa kahdelle kuuden tuuman Canet-tykille. Pari vuotta sitten pidetyssä maanpuolustusjuhlassa tuolla Sarsuinmäellä, saimme me paikalla olleet kuulla tykin välirauhan ajan rakentamisesta ja sattumuksista.

Jäi mieleeni raportti kertausharjoituksista helmikuulta vuonna 1941. Tuolloin tulipatterin päällikön, luutnantti Heikki Kainulaisen johdolla tykeillä ammuttiin kuusi laukausta Ahvionsaaren länsipuolen jäälle asetetuille kuusille. Ensimmäiset kranaatit räjähtivät 8 ja 10 metrin päässä maaleista. Tuo Sarsuinmäen tuli ylettyi tällä tielinjalla Tiimataipaleesta Vekaran salmeen. Seuraava pienempi tykkiasema tästä itään päin katsottuna rakennettiin Savonlinnaan menevän laivareitin varrelle Härkinsalon saaren korkealle vuorelle. Sinne oli tarkoitus sijoittaa kaksi laivatykkiä. Kantama olisi ylettänyt Vekaraan ja tänne Vilkaharjulle noin 10 km päähän tuliasemasta.

 

Reilu vuosi sitten saimme toivomuksen ja aloitteen sotaveteraani, lentokapteeni Mauri Maunulalta muistomerkin pystyttämiseksi tänneVilkaharjun panssarikiviesteille. Ehdotukseen sisältyi myös estekivialueen maisemallinen raivaus. Lentokapteeni Maunula lupautui kustantamaan muistomerkin valmistuksen. Kiitämme suuresti tästä lahjoituksesta.

Koska alue on luonnonsuojelulailla suojeltua, piti raivaukseen saada Ely-keskukselta erityislupa. Sulkavan kunnan, seurakunnan, Maakuntamuseon ja Salpalinjan perinneyhdistys ry:n puoltavien lausuntojen avulla lupa raivaukseen ja tämän muistomerkin pystytykseen irtosi. Saimme luvan valita tierakennustöiden aikana syrjään pannuista estekivistä sopivan yksilön muistolaatan jalustaksi.

 Aluetta raivattiin talkoilla keväällä lumien sulettua. Apua saimme Sulkavan vankilan työryhmältä ja raivatun puutavaran ajotyön teki mv. Jussi Tiippana.  Muistolaatan valmistajaksi Sulkavan reserviupseerit valitsi paikallisen seppämestari Jarkko Kaartilanmäen. Pystytyksessä on mukana ollut koneurakoitsija Jorma Janhunen ja Sulkavan terästyö oy Arto Sallinen.

Kiitos juhlamme kulkuun ja onnistumiseen osallistuville tahoille: juhlapuhuheen pitäjälle Salpalinja-asiantuntija ja opas reservin majuri Terho Ahoselle, Sulkavan mieslaulajille, Linnavuoren Tähyilijät-lippukunnan edustajille ja liikennöitsijä Vesa Viralle. Salpalijan historiaharrastaja Olli Kilpeläiselle esitän suuret kiitokseni siitä suuresta tietomäärästä, jota olen häneltä Salpasaloista saanut. Sulkavan reserviupseerien puolesta kiitän kaikkia mukana olleita ja meitä auttaneita tahoja tässä projektissamme!

Hyvä juhlaväki – toivotan teidät tervetulleiksi maanpuolustusjuhlaamme!

ESA REPO

Juhlapuhe Sulkavalla 20.8.2017

Sulkavan Vilkaharju, maanpuolustusjuhla 20.8.2017

juhlapuhe, Salpalinja-asiantuntija ja opas, majuri reservissä Terho Ahonen Miehikkälä

Kunnioitetut sotiemme veteraanit,  arvoisat veteraanijärjestöjen edustajat, herra ministeri, Sulkavan Reserviupseerikerhon herra puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat!

Suurelle yleisölle eversti Valo Nihtilä (1896 –1973) on tuttu päämajan pätevänä operaatioupseerina, harmaana eminessinä. Myös asekätkentään hänet yhdistetään.

Salpa-asemaa on pidetty pitkälti kenraaliluutnantti Edvard Hanellin luomuksena. Vähemmälle on jäänyt, että Valo Nihtilä piirteli linnoituslinjoja nykyisen Salpalinjan paikkeille jo alkusyksystä 1939.

Kiristyneen Euroopan sotilaspoliittisen tilanteen vuoksi silloinen sotamarsalkka Mannerheim puolustusneuvoston puheenjohtajana lähetti heinäkuussa 1939 kirjelmän puolustusministerille ja esitti laajaa linnoittamisohjelmaa Suomen rajoille.

Yleisesikunnan maavoimatoimiston päällikkönä vuodesta 1938 alkaen silloinen everstiluutnantti Nihtilä oli joutunut perehtymään itärajan linnoittamiskysymyksiin laajasti. Syyskuun puolivälissä 1939 Nihtilä ehdotti linnoittamista vieläkin kauemmaksi sisämaahan, kuin Mannerheim esitti.

Nihtilä ehdotti, että linnoituslinja kulkisi Pielisjärvestä Pielisjokea pitkin Pyhäselkään. Siitä vesistöä myöten Puruveden, Sulkavan ja Puumalan salmien kautta Saimaaseen. Saimaan kanavan linnoituslinjan ohella Nihtilä ehdotti linjaa myös Lemin, Luumäen Kivijärven ja Valkealan kautta Kymijokeen ja edelleen Suomenlahteen. Tämän osan, Etelä-Saimaa - Kymijoki, kenttälinnoittamisen ylipäällikön reservinä ollut 6. Divisioona aloittikin jo lokakuun puolella 1939.

Tämän lisäksi Nihtilä ehdotti Saimaan ja Suomenlahden välisen osan linnoittamisen tutkimista. Tarkkaa sijaintia kartalle hän ei merkinnyt. Nyt tiedetään, että Nihtilän suunnitelma kyseisellä välillä konkretisoitui Luumäen linjan nimellä. Sitä rakennettiin joulukuun puolivälistä maaliskuuhun 1940.

Nihtilän ajatukset olivat siis pohjana Hanellin Salpalinja-suunnitelmille Joensuun korkeudelta etelään. Ainoa merkittävä poikkeus oli Luumäen linjan eteläpäässä, joka jäi Miehikkälän ja Virolahden itäosissa niukasti uuden rajan päälle tai taakse ja näin tuleva Salpalinja vedettiin rantamaan suunnassa tykinkantaman verran länteen.

Huomionarvoista Nihtilän ajatuksissa on syyskuun 1939 realismi. Hän tietysti tiesi ja tunsi Suomen puolustusvalmiudet ja kyvyn. Joku on voinut mieltää Nihtilän ehdotuksen melkoiseksi pessimismiksi ja hätävarjelun liioitteluksi vetää linnoituslinjoja jopa 150 – 200 kilometriä länteen, sisämaahan itärajalta. No, talvisota osoitti, että Nihtilän varautuminen ei ollut lainkaan ylimitoitettua.

Käytännössä Nihtilän miettimillä linjoilla Luumäeltä Kymijokeen Salpausselän suunnassa tehtiin töitä jo siis 6. Divisioonan voimin YH:n aikana syksyllä 1939 ja sitten talvisodan kuluessa myös Luumäki-linjalla. Talvisodan aikana työt alkoivat myös jo Kymijoki-linjalla sekä katkomalla maayhteyksiä estein sokkeloisen Saimaan järvialueen ylimenopaikoissa kuten esimerkiksi täällä Sulkavalla. Josta juhlan avauksessa jo oivallisesti kuulimmekin mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Valo Nihtilän linnoituslinjaukset muuttuivat myös työn jäljiksi varsin varhain. Hänen tekemänsä linnoituskaavailut olivat kiistatta vankkana pohjana tulevalle Salpalinjalle. Tämä Vilkaharjun kivieste on yksi esimerkki Nihtilän aivoituksista. Kuvitelkaa paikkakuntalaiset itsenne tilanteeseen syksyllä 1939, kun Karjalan kannaksen suunnassa itäraja oli Rajajoella 30 km päässä silloisesta Leningradista, että täällä turvallisessa sisämaassa aletaan muutaman kuukauden päästä tekemään puolustuslinnoituksia! Ei hyvänen aika sentään, varmaan siunailisitte!

Nihtilän kauaskantoisuutta kuvastaa arvailuheitto nykypäivän maantieteeseen. Jos samoilla turvaetäisyyksillä, joita hän esitti syyskuussa 1939, nyt alettaisiin linnoittamaan itärajaa, niin linnoitukset olisivat jossakin Porvoon, Lahden, Heinolan ja joka tapauksessa Mikkelinkin länsipuolella, huh huh!

……………….

Varmaan on monelle tullut mieleen joskus pohtia, mikä on Salpalinjan vahvin kohta, missä Salpalinja pitää parhaiten? Onko se kenties betoni- ja estekivimäärältään suurin ja yhtenäisin Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven väli, onko se Saimaan sokkeloinen vesistöalue, onko se itärajan korpialueet Pohjois-Karjalasta Lappiin? Onko joku toinen puolustuaseman paikka toistaan parempi tai tärkeämpi?

Maallikkona, reserviupseerina, en siis ammattisotilaan koulutusta päivääkään saaneena, rohkenen sanoa, että Salpalinjan käytännön ennaltaehkäisevä estevaikutus on jotakuinkin sama koko sen itärajan pituisella osuudella riippumatta, kuinka paljon betonia mihinkin on valettu tai taisteluhautoja kaivettu!

Salpalinja on tehty koko itärajan lukoksi, salvaksi. Sen on pidettävä kaikkialla. Heikkoa kohtaa ei voinut olla. Siltikään puolustuslinnoituksen ei tarvitse olla yhtenäinen Kiinan muuri.

Puolustuslinnoituksen suunnittelussa ja rakentamisessa on totta kai merkittävin elementti mahdollisen hyökkäyksen, maahantunkeutumisen uhkakuva. Mistä ja millä voimalla vihollinen todennäköisimmin linnoitusta yrittää läpäistä.

Jos tavoitteena on maan miehitys ja sen yhteiskuntajärjestelmän muuttaminen, niin kyllähän silloin suorin, nopein ja maastoltaan sopivin suunta maan pääkaupunkiin valitaan. Kantava tasainen kangasmaa on totta kai houkuttelevampi, kuin soinen, vesistöjen ja jyrkkäpiirteisten mäkien rikkoma maasto. Suurarmeijan nopeaan etenemiseen ja varsinkin sen huoltoon tarvitaan valmiita teitä ja panssareille sopivia hyökkäysuria. Kaukaiset kiertopolut korpien ja salojen kautta eivät massa-armeijaa houkuttele.

Tämän enempää tuskin ajatukseni juoksua tarvitsee avata. Ymmärrämme että koko itärajalla puolustajan ei ole ollut tarpeen joka kannonkoloa, suonsilmää tai muurahaisenpesää betonoida.  Suurvallan joukot eivät niissä maastoissa, luonnonesteessä, eteenpäin pääsisi muutenkaan, ainakaan riittävän nopeasti. Tämä selittää sen, miksi Salpalinjan linnoitteet poikkeavat itärajalla niin paljon eri maastonkohdissa toisistaan.

Huomattavana esimerkkinä ja poikkeuksena on Pohjois-Karjalasta pohjoiseen pääosin kenttälinnoitteisiin perustuneen linnoituksen teräsbetonikorsujen suuri keskittymä Kuusamossa ja pienemmässä mitassa Kemijärven Joutsijärvellä. Siellä missä hyökkäys oli ilmeinen muun muassa valmiin tieverkon johdosta, sinne panostettiin. Käytettiin järkeä.

Suomalaisten linnoittajien tekemä työ vaivasi Neuvostoliittoa erityisesti Kuusamossa. Siellä se voittajan voimalla ja omilla valtuuksilla vastoin syyskuussa 1944 tehtyä rauhaa saksalaisten takaa-ajon varmistamisen varjolla miehitti Kuusamoa yli puolentoista kuukauden ajan ja lähtiessään räjäytti palasiksi kaikki alueen noin 30 teräsbetonikorsua!

Ja jotain Salpalinjan onnistumisesta kertoo myös se, että Neuvostoliitto vaati vielä 1945 syyskesällä liittoutuneiden ulkoministereiden kokouksessa koko Salpalinjan tuhoamista! Siis mikä uhka pienen maan puolustuslinnoitus sen omalla maaperällä yli tykinkantaman päässä valtakunnan rajasta on kenellekään?

Ja vastausta tähän mehän emme tohdi vieläkään ääneen ajatella, siis sitä, että Neuvostoliiton Salpalinjan tuhoamisajatukset eivät olleet rauhanomaisia. Salpalinja, muun muassa tämä kivieste täällä Sulkavan Vilkaharjulla osana kokonaisuutta, oli este rauhaarakastavan ja ystävällismielisen silloisen Neuvostoliiton pyrkimyksille. Mutta ei ajatella ääneen, ollaan hiljaa, ettei kukaan ja missään hermostu.

Selvällä suomen kielellä sanottuna Salpalinja on sen tehtävään suhteutettuna yhtä vahva ja yhtä tärkeä jokaisessa paikassa. Oli se sitten vajaat 600 silloista kuorma-autokuormaa betonia vaatinut teräsbetonikorsu, panssariesteen pätkä tai yksittäisen taistelijan tähystyspotero, ne kaikki sijoitettuna viisaasti juuri siinä maastonkohdassa parhaimpaan mahdolliseen paikkaan.

Ja täytyy sanoa, mitä itse ymmärrän ja ennen kaikkea mitä olen kuunnellut ammattisotilaiden arvioita, suomalainen linnoitussuunnittelu ja puolustusasemien sijoittelu maastoon, sanalla sanoen maastonkäyttö, on ollut viisasta ja huippuluokkaa. Tämänkään päivän tietämyksellä ei Salpalinjaa parempaan paikkaan maastossa sijoitettaisi. Köyhän on aina oltavakin vastustajaansa viisaampi. Tietysti tekevälle virheitä sattuu, mutta pääosin tehtiin hyviä ratkaisuja.

………

Olen erittäin ilahtunut, että Sulkavan Reserviupseerit ovat raivanneet ja nostaneet tämän kiviesteen täällä Vilkaharjulla ihmisten, omien ja vieraitten, nähtäville. Tämä on erittäin tärkeä ja tarpeellinen  teko. Kaunis kiitos ja kumarrus aloitteen tekijälle, sotaveteraani Mauri Maunulalle!

Salpalinja on mitä merkittävin Suomen puolella sijaitseva konkreettinen monumentti, joka heijastaa koko itärajamme matkalla ehjänä, poisluettuna edellä mainitut Kuusamon korsut, huikeaa suomalaista maanpuolustustahtoa. Jokainen Salpalinjan linnoite, pienikin yleisön silmien eteen paljastettu osa ja siitä kerrottu tarina, palvelee samaa päämäärää. Ne yksin ja yhdessä kertovat, mihin viime sotien aikaiset sukupolvemme, naiset ja miehet, olivat erittäin vaikeissa oloissa valmiit halutessaan puolustaa kaikkea sitä hyvää, mikä meillä suomalaisilla ympärillämme on.

Nämä yksittäiset kohteet toivottavasti kertovat sanomaa myös nyky- ja tuleville sukupolvillemme, että todellakaan kaikki hyvä meillä Suomessa ei ole itsestään selvyys.

Ja vielä, Salpalinja maastossa nähtävyyksinä, tietopaketteina lehtijutuissa, kirjoina ja pian myös uutena dokumenttielokuvana viestittävät myös kauas rajojemme taakse painavaa sanaa, että suomalaiset kunnioittavat suuresti sotiemme veteraanien, linnoittajaveteraanien ja sankarivainajiemme perintöä ja edelleenkään emme periksi anna ja emmekä tappelematta luovu isänmaastamme. Kaiken tämän kerronta ja viestintä on nyt meidän nykyaikalaisten tehtävä. Sen me olemme velkaa veteraaneillemme, meitä edeltäneille sukupolville!

Esitän Salpalinjan Perinneyhdistyksen ja myös omasta puolestani parhaimmat onnittelut Sulkavan Reserviupseereille toimeen tarttumisesta Salpalinjan esillenostamisessa ja tämän hienon linnoitusmaastoon viedyn maanpuolustusjuhlan järjestämisestä. Samalla kiitän kutsusta saapua juhlaanne.

Salpalinjassa ei taisteltu, eikä sitä siten murrettu missään maastokohdassa pitkällä itärajallamme. Se täytti tehtävänsä olemassa olollaan joka paikassa, myös täällä Sulkavalla!

Turvallista ja hienoa syksyä teille kaikille satavuotiaassa itsenäisessä Suomessa!

TERHO AHONEN

mm. kuvia juhlasta: http://www.sulkavanreservinupseerit.fi/429284956

Arvo Partasen ottama kuva "kaapattu" facebookista ON KUNNIA JA ETUOIKEUS ASUA SULKAVALLA -ryhmästä.

Salpalinjalla elämää – julistus vielä puuttuu

Suomi100-juhlavuosi on poikinut tapahtumia Suomen suveen runsaasti. Osattomaksi ei ole jäänyt Salpalinjakaan. Voi sanoa, että jopa kiitettävästi on linjalla ollut ja on jos jonkinlaista meininkiä.

Pari poimintaa menneestä. Salpalinjan Perinneyhdistyksen kesäkuun alussa julkaistu Salpalinja – itsenäisyyden monumentti -artikkelikokoelma kovissa kansissa on saanut hyvää palautetta. Kauppakin on käynyt silloin, kun kirjaa on eri tilaisuuksissa tarjottu ja myyty. Yhdistys on keskittänyt myynnin nettiin. Se kaivannee tuekseen vielä ”aggressiivista” markkinointia.

Salpavaellus, joka järjestettiin 24:nnen kerran, veti väkeä hyvin. Kun sää suosi ja Harjun Oppimiskeskuksen kartanopuiston kauneus yhdessä Suomi100-henkeen mainiosti istuneen isänmaallisen maanpuolustusjuhlan kanssa teki paikallaolijoiden mieliin aivan varmasti myönteisen muistimerkin.

On ollut Salpalinjaan liittyvää esitelmäiltaa Lemillä, seminaaria Kerimäellä, pallokorsun siirtoa ja -avajaisia Virolahdella, yhteislaulua Miehikkälässä ja vaikka mitä unohtamatta Salpalinja-linnoitteiden entisöimishankkeita esimerkiksi Lieksassa ja Kuusamossa.

Kaiken aikaa koko vuoden on työn alla ollut Suomen Salpa – dokumentti maanpuolustutahdosta -elokuvan teko. Sen kuvaukset ovat loppusuoralla. Keskiviikkona 9.8. klo 18. kuvataan vielä Salpalinja-museolla Miehikkälän Sotaveteraani-yhdistyksen järjestämää kenttähartautta osana dokumentin nykypäiväosuutta. StoryTV films Oy pitää kiinni 26.11.2017 ensiesityksestä Lappeenrannassa. Jännittää ison projektin puolesta. Hyvää materiaalia on leikkauspöydällä moninverroin yli tarpeen; vain makeimmat mansikat mahtuvat kakkuun! Se lupaa hyvää ja makeaa mahan täydeltä.

Sulkavan Reserviupseerit ovat keväällä raivanneet Vilkaharjulla kiviesteen näkyviin. Sitä juhlitaan maanpuolustusjuhlassa sunnuntaina 20.8. klo 13. Tämän kirjoittaja on saanut kunniakkaan kutsun tulla juhlaan mukaan.

Salpalinjaa hyödynnetään myös jo kuntoilutapahtumissa. Salpalinja Trailrun juostaan Lappeenrannan Ruoholammen ympäristössä myös tänä vuonna. Tapahtuman päivämäärä on 27.8.2017. Salpalinjan oppaat ry on mukana esittelemässä omaa toimintaansa ja tarjoamalla opastusta lähialueella juoksutapahtuman aikana.

Ja taas Virolahden ja Miehikkälän urheiluseurat ja yhteinen liikuntatoimi järjestävät 3.9.2017 Salpapolkujuoksun museolta museolle. Kokoontuminen ja maali ovat Salpalinja-museolla, josta kunto- ja kilpasarjalaiset kyyditetään lähtöviivalle Virolahden Bunkkerimuseolle.

Tiedossa on jo myös, että Miehikkälän Salpalinja-museo järjestää sunnuntaina 8.10.2017  Salpalinja-museon 30-vuotisjuhlaseminaarin. Se tullee olemaan raskaan sarjan tietopaketti Salpalinjasta monelta kantilta ja monella suulla.

Varmasti paljon muutakin maininnan arvoista on tänä vuonna tapahtunut ja vielä tapahtuu.

Yhtä kruununjalokiveä odotan vielä, joka antaisi puhtia Salpalinja-toimijoille ja kunniaa ennen kaikkea Salpalinjan rakentajille ja sen rakentamisajan maanpuolustajille.

Etelä-Karjalan Sotaveteraanipiirin alullepanema ja Salpalinjan Perinneyhdistyksen jatkama esitys Salpalinjan nimeämisestä Suomi100-juhlavuonna itsenäisyytemme monumentiksi odottaa vielä päätöstä valtioneuvostolta.

Yksikään täyspäinen suomalainen ei näe yhtään mitään syytä, miksi valtioneuvosto ei voisi kyseistä julistusta tehdä. Se ei maksa mitään, se ei ole keneltäkään pois, mutta se antaisi kunnian niille, joille se kuuluu: itsenäisyyden säilymisen taistelleille Suomen maanpuolustajille ja Salpalinjan rakentajille viime sotien aikana. Salpalinja on pysyvä suomalaisen maanpuolustustahdon monumentti. Se on sanan varsinaisessa merkityksessä ”kiveen hakattu”, niin kuin valtiopäiväneuvos Mikko Pesälä osuvasti sanoi puheessaan Harjussa Salpavaelluksen maanpuolustusjuhlassa heinäkuun alussa. 

TERHO AHONEN

Sivustatuli sivaltaa Salpalinjassa

Ajatus pohtia jälleen kerran Salpalinjan sivustatuli-ideaa lähti, kun Salpalinja-dokumenttia tekevä storyTV:n tuottaja Juha Huttunen kysyi eilen sopivaa ”kopterikuvauskohdetta” ilmentää asiaa. Salpalinjan asekorsujen sijoittelu on tehty muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sivustatuliajatukseen. Korsut ampuvat ”taistelupareittain” toinen toistensa eteen sivusta- tai ristitulta (tässä sama asia) ampuma-aukkoja vihollisen suunnasta suojaavien siipimuurien suojasta.

Mannerheim-linjaa Keski-Kannaksella alettiin rakentaa 1920-luvun alussa ns. Enckelin linjan nimellä. Tuohon aikaan kyllä ymmärrettiin jo sivustatuliajatus, mutta rahanpuutteen takia päädyttiin sijoittamaan asekorsut ampumaan suoraan kohti vihollista, siis päin vihollisrintamaa. Näin tarvittiin asekorsuja vähemmän ja rahaa säästyi.

Jo 1930-luvun alussa tajuttiin, että vanhat (silloin vasta noin kymmenen vuoden ikäiset korsut) vaativat peruskorjauksia muun muassa kestävyys- ja sijoittelusyistä. Vasta syksyllä 1938 päästiin modernisointiin. Osasta rintamaan tehdyistä tulikorsuista tehtiin majoituskorsuja valamalla ampuma-aukko umpeen. Osaan korsuista tehtiin ”vasikka”, käytännössä lähes kokonaan uusi asekorsu, vanhan viereen ampumaan sivustatulta.

Talvisodan kokemukset Mannerheim-linjassa käytetyn betonin heikosta lujuudesta sekä seinä- ja kattovahvuuksien alimitoituksesta otettiin Salpalinjassa huomioon. Ja ymmärrettiin myös, miten paljon helpompi korsu on kääntää jo piirustuslaudalla sivustatuliasemaan, kuin yrittää kääntää valmista korsua!

Asekorsujen sijoittelu sivustatuliasemaan koski sekä konekivääreitä että pst-tykkejä. Ne pyrittiin sijoittamaan myös siten, että ne pystyivät ampumaan kiviesteiden suuntaista tulta. Tai itse asiassa suunnittelussa saattoi olla myös niin päin, että kiviesteiden linjaus tehtiin asekorsujen ampumasuuntien mukaan, tai käytännössä molempia palasia liikuteltiin sopivan kompromissin  löytämiseksi. Toistan, kantalinnoitettujen tulikorsujen ampumasuunnilla, kiviesteiden suuntauksella ja vielä siipimuureillakin oli tärkeä kohtalonyhteytensä.

Maasto ja tietysti vähän rahakin rajoittivat, että ristiin ampuvia korsupareja ei joka paikkaan saatu syntymään. Ja toisaalta joissakin kohdin toinen korsuista saattoi yltää jopa kolmannenkin eteen. Sivustatuliajatusta täydennettiin tietenkin myös kenttälinnoitettuihin asemiin sijoitetuilla pst-tykeillä ja konekivääreillä.

Massiivisen siipimuurin (viisi metriä pitkä, kaksi metriä paksu, ja jopa 3-4 metriä maaupotus mukaan lukien korkea) tehtävä oli yksinkertaisesti suojata asekorsun ampuma-aukkoja vihollisen suorasuuntaustulelta. Talvisodassa itänaapuri käytti tehokkaasti suorasuuntaustulta hyväkseen ja jyskytti tykistöllään ja tankeillaan korsujen ampuma-aukkoihin ja eihän siitä hyvää seurannut. Ja kohti rintamaa ollut ampuma-aukko saattoi olla vihollisen tukittavissa jopa ajamalla tankki sen eteen. Sivustatuliasemassa jälkimmäinen temppukaan ei olisi ollut enää niin yksinkertaista.

Yksi merkittävä suojaustehtävä siipimuurilla oli paitsi aseita vastaan oli myös vihollisen tähystystä vastaan; maa- ja betoniseinän takana olevaa asetta ei niin vain olisi paikannettu taistelutilanteessa. Se tietenkin oli selvää, että olihan naapurilla Salpalinjan korsujen koordinaatit varmasti etukäteen kirjoissa ja kansissa. Se ei välttämättä itse taistelutilanteessa riitä.

Niin, kun palataan tähän päivään ja sivustatulikorsujen tulivyöhykkeiden havainnointiin ja paikallistamiseen, ongelma on peitteisyys. Monessa paikkaa jo hakkuukypsä metsä piilottaa kokonaisuuden. Pelloilla taas havainnointia hämärtää, että kiviesteitä on poistettu maanviljelyksen tieltä. Tottuneet Salpalinjan tutkijat pystyvät kyllä ilman karttojakin määrittelemään kiviesteiden paikat, kasaan työnnettyjen estekivien tai pelloille kasvaneiden pusikkokaistaleiden (metsittynyt kivieste) perusteella.

Tuohon edelliseen voisi heittää yksityiskohdan viime vuosikymmenten peruskarttapolitiikasta. Vielä ainakaan 1980-luvun topografikartoissa Salpalinjan rakenteita ei näkynyt. Korsut saattoivat olla merkitty pieninä avokalliona, mutta kiviesteitä ei ollut symboloitu kivikkoriveinä, niin kuin nykyisissä kartoissa. Huvittavaa oli sen sijaan se, että edellisessä kappaleessa mainitsemani pusikkokaisteleet olivat tunnollisesti merkitty peltoalueilla siksak-kaksoisviivalla ja jokunen puskan merkki välissä. Ei siinä kummoista tiedustelukoulutusta tarvita, että ko merkinnät kartalla alkavat sotilasta kiinnostaa!

Ja tähän lopuksi vielä kaino avunpyyntö. Jos joku tietää (LPR:sta kohtuullisen ajomatkan päässä) sivustatulta toistensa eteen ristiin ”ampuvan” korsuparin ja vielä niin, että ampumasuunnissa olisivat kiviesteet paikallaan ja että ko kohteet myös ilmasta näkyisivät, niin pistäkää sähköpostia vaikka blogistille. Yhteystieto on tuossa ylhäällä kupukuvan yläpuolella.

Tälläista lukemista pienen kesähuilin jälkeen!

TERHO AHONEN 

Itsenäisen Suomen juhlinta osa uskottavuutta

Valtiopäiväneuvos, Salpalinjan Perinneyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtaja Mikko Pesälä sanoi Suomen puolustuksessa keskeisen asian olevan uskottavuus. Tämänkaltaiset tapahtumat kuin tämä maanpuolustusjuhla täällä Harjussa Salpavaelluksen päätteeksi ovat osa sitä.

Salpalinjan Perinneyhdistys oli 24. Salpavaelluksen suojelija.

- Tällaisten tapahtumien järjestäjät luovat laajan pohjan ja perustan sille, mikä on itsenäisyys ja isänmaa. Sieltä nousee myös henkinen viesti maanpuolustuksemme uskottavuudesta. Se on tärkeää ja sitä nämä juhlat heijastavat.

Pesälä muistutti tunteikkaassa puheessaan, että itsenäisen Suomen historiassa Neuvostoliitto uhitteli meitä neljä kertaa ja aina se tuli torjutuksi.

- Alkutalvesta 1939 Neuvostoliiton korkein johto kokoontui. Siinä kokouksessa Stalin sanoi, että Jumala on tehnyt suuren virheen, kun se on sijoittanut Suomen Neuvostoliiton naapuriksi. Kokouksen johtopäätös oli, että sen virheen kyllä kansankomissaari Stalin pystyy korjaamaan. Ei pystynyt! Suomi puolustautui ja torjui hyökkäyksen, jota koko maailma seurasi.

- Kun Mannerheim teki päätöksen heti talvisodan jälkeen Salpalinjan rakentamisesta, Yhdysvaltain presidentti Roosevelt laittoi samaan aikaan viestin sekä Helsinkiin että Moskovaan: Suomen kansa on talvisodassa hankkinut ikuisiksi ajoiksi moraalisen oikeuden elää maassa, jota se on rohkeasti puolustanut!

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä Suomen maanpuolustustahdon voimasta Pesälä mainitsi juuri Salpalinjan. Salpalinjan Perinneyhdistys on tehnyt valtioneuvostolle esityksen että tänä vuonna, kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta, Salpalinja nimetään itsenäisyytemme monumentiksi.

-Toivon kovasti, että valtioneuvosto tuon julistuksen tekee, Mikko Pesälä sanoi.

Salpalinjan Perinneyhdistyksen hallitus oli myöntänyt Salpavaellus-tapahtuman esityksestä Salparakentajan ansiomitalit kuudelle Salpalinja-oppaalle, jotka ovat muun muassa alusta asti olleet mukana RUK:n reserviupseerioppilaiden opastuksissa syksystä 2011 lähtien. Mitalin saivat (kuvassa oikealta) Antti Lankinen, Sami Forsström, Heikki Savolainen, Kari Suoknuuti ja Jarkko Tawast. Kauko Tykkyläinen oli estynyt tulemaan paikalle. Mitalit jakoivat Mikko Pesälä ja perinneyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Lahti (oik).

24. Salpavaellukselle osallistui 180 vaeltajaa ja linnoitukseen tutustujaa. Itsenäisyyden ituja –reitille osallistui 55 ja Erämaasta Harjuun –reitille 45 vaeltajaa. Vanhojen traktorien marssille (9 traktoria + huoltoauto) pitkin linnoitusta osallistui Luumäeltä Virolahdelle 11 henkeä. Viimeisen päivän Ensi askeleet –reittiä Ravijoella kiersi 31 vaeltajaa. Osana samaa reittiä perinneyhdistyksen jäsenistölle tarjottuun tutustumiseen osallistui neljässä opastusryhmässä kahden tunnin ajan 38 kirjoihin merkittyä henkilöä. Salpavaeltajia opasti yhteensä 18 Salpalinja-opasta.

Salpavaelluksen varajohtajana puheen mp-juhlassa pitäneen Jukka Lapin ajatukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa alla omassa blogissaan, klikkaa linkkiä.
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2017/07/vaelluksen-johtajan-puheenvuoro-2017.html

Kaikkiaan vaeltajat, oppaat, kaikki muut toimitsijat ja esiintyjät sekä yleisö mukaan lukien vaelluksen päätöspäivänä oli Harjussa yhtä aikaa koolla noin 350 henkeä. Sää suosi Salpavaellusta erinomaisella tavalla, jonka Harjun kauniissa kartanopuistossa pidetty maanpuolustusjuhla kruunasi.

TERHO AHONEN

Vaelluksen johtajan puheenvuoro 2017

Tässä se mitä Salpavaelluksen varajohtajalla Jukka Lapilla (vaellusjohtaja Antti Pakkanen on kriisinhallintatehtävissä) oli sanottavana 24. Salpavaelluksen päättäneessä maanpuolustusjuhlassa. 

Vaeltajia ja Salpalinjaan tutustujia oli tällä kertaa 180 henkeä. Hyvä määrä! Oppaat, toimitsijat ja yleisö mukaanlukien paikalla oli juhlassa noin 350 ihmistä! Komea maanpuolustusjuhla! TA

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat!

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta. Olemme viettämässä Salpavaelluksen päättävää maanpuolustusjuhlaa Harjussa Salpalinjan alkulähteillä. Ruotsalaiset vapaaehtoiset olivat aloittamassa töitä täällä jo ennen kuin itärajan linnoitussuunnitelma oli hyväksytty.

Tämä Harjun hovin päärakennus on valmistunut vuonna 1816, kaksi sataa vuotta sitten. Salpalinja ei väistänyt edes historiallista kulttuurimaisemaa silloin, kun puolustuksellisuus sitä vaati. Lähin Salpalinjan järeä korsu on tuossa reilun kymmenen metrin päässä tämän rakennuksen seinästä, lipputangon alla. Tuo lipputangonjalan perustus maksoi tuolloin miljoona markkaa. Se on lajissaan kalleimpia, ainakin vahvimpia Suomessa.

Ensimmäinen Salpavaellus järjestettiin puolustusvoimien aloitteesta vuonna 1994, silloin osana Kymen sotilasläänin järjestämää Salpalinjan ensimmäistä julkista juhlintaa,  Salpa-asema 50-vuotisjuhlasarjaa. Käskyn juhlavalmisteluista antoi vuonna 1990 Kaakkois-Suomen Sotilasläänin silloinen komentaja, kenraalimajuri Gustav Hägglund. Aika oli vielä silloin sen verran arkaluontoinen, että juhlan  aiheeksi otettiin hienovaraisesti Salpalinjan rakentamisen päättymisvuosi ja kesän 1944 torjuntavoitot.

Ensimmäisen Salpavaelluksen oli tarkoitus olla vain yksi osa tuota juhlasarjaa ja jäädä siihen. Hieman yli 200 vaeltajan palaute pystymetsästä kootulle ja asiantuntemuksessaan vaatimattomalle järjestelyorganisaatiolle oli murskaava - eihän tämä voi tähän jäädä,  haluamme lisää! Näin siitä huolimatta, että nelirivisin kiviestein viitoitetuilla reiteillä eivät kaikki oppaatkaan pysyneet; emme uskaltaneet ääneen puhua eksymisistä!

Olemme päättämässä nyt jo järjestyksessään 24. Salpavaellusta, välivuosia ei ole pidetty. Nyt oppaamme ovat mitä ilmeisemmin pysyneet suunnitelluilla reiteillä ja ovat myös osanneet kertoa ja esitellä Salpalinjan rakennetta kuin ammatilaiset. Siis muutakin kuin tässä on korsu, katsokaa. Olemme kehittyneet, tieto ja kokemus ovat lisääntynyt. Ehkä siksi olemme pystyneet säilyttämään perussuosiomme aallonpohjien ja –harjojen välillä. Valtavia massoja emme koskaan ole unelmoineetkaan. Ne eivät sovellu Salpavaellukseen, sen henkeen ja meininkiin.

Ilman uusiutumista ja luovia ratkaisuja emme olisi näin kauan vetovoimaisina säilyneet.

Reittien suunnitteluille annoimme viime syksynä väljyyttä, kun päätimme laittaa vaelluksen päätöstapahtuman kiertoon. 23 kertaa päätimme vaelluksen Miehikkälään Salpalinja-museolle. Harjussa olemme ensimmäistä kertaa. Se mahdollisti osin pyörien päälle nostetun reitin Itsenäisyyden ituja tekemisen, joka kattaa koko Salpalinjan vahvimman osan Luumäen Kivijärven ja Suomenlahden välin. Siihen sisältyi myös kunniakäynnit niin Ukko-Pekka Svinhufvudin haudalla kuin Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden sankarihaudoilla. Ensimmäisen kerran jouduimme rajoittamaan reittiosanottoa. Iso linja-auto tuli täyteen juhannuksen alusviikolla.

Salpavaellus ei ole enää ollut kohta kuuteen vuoteen pelkän tämän vuotuistapahtuman varassa. Reserviupseerikoulun reserviupseerikurssit ovat marraskuusta 2011 lähtien osallistuneet kolmen tunnin Salpalinja-perehdytykseen täällä Harjussa ja Ravijoen Ventonvuoren alueella. Tähän mennessä liki 30 vapaaehtoisopastamme, sotamiehestä ja naisesta aina prikaatikenraaliin saakka, Helsinkiä, Lahtea ja Lappeenrantaa myöten, ovat perehdyttäneet 7487 upseerioppilasta Salpalinjaan juurta jaksaen. Siihen on tarvittu 750 kolmen tunnin opasvuoroa! Se ei ole ollut ihan pieni juttu. Kiitos oppaillemme. Ja kiitos Salpalinjan Perinneyhdistykselle, joka on painattanut esitteet jaettavaksi upseerioppilaille.

Esitän mitä parhaimmat kiitokset teille tämänkertaiselle Salpavaellukselle osallistuneet vaeltajat, oppaat ja muut toimitsijat, kiitos tähän juhlaan saapuneelle yleisölle ja esiintyjille. Erityinen kiitos vuoden 2017 Salpavaelluksen suojelijalle Salpalinjan perinneyhdistykselle. Sen tuki on ollut arvokasta euroista puhumattakaan. Harjun Oppimiskeskus ei epäröinnyt antaa näitä komeita puitteita keskellä Salpalinjaa käyttöömme. Parhain kiitos Harjulle ja sen väelle. Virolahden kunta on tukenut myös järjestelyjä monin tavoin, kiitos!

Ensi vuonna kiertomme jatkuu ja Salpavaelluksen keskus- ja juhlapaikkana on Ukko-Pekka Svinhufvudin kotitalo Kotkaniemi Luumäellä. Tervetuloa viimeistään silloin sinne näkemään suuren peruskorjauksen tuloksia ja katsomaan mitä uutta ja jännää reittisuunnittelijat ovat vaeltajille Salpalinjalta löytäneet.

Salpavaelluksen suojelijana vuonna 2018 on Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK. Se on suomalaisen vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen katto-organisaatio ja sopii siten myös mainiosti Salpavaelluksen suojelijaksi, teemmehän mekin vapaaehtoista maanpuolustustyötä ja opimme uutta joka kerta, jokaisella opastuksella.   

Kiitos vielä kerran kaikille! Ja kun juhlamme kohta päättyy, toivotan teille kaikille hyvää kotimatkaa ja kaunista kesää satavuotiaassa itsenäisessä Suomessa! Nähdään vuoden päästä Luumäellä! 

Salpavaellus harvinaista herkkua

Vuonna 1994 puolustusvoimien aloitteesta ensimmäisen kerran järjestetty Salpavaellus oli määrä olla samalla viimeinen. Niin ei käynyt. Yleisön pyynnöstä muutama kerta tapahtumaa järjestettiin ”vielä kerran”, kunnes kaakonkulman reserviläiskerhot, Virolahti, Miehikkälä, Ylämaa ja Luumäki, antautuivat paineelle tehdä siitä vuotuinen.

Nyt on käsillä jo 24. Salpavaellus, toistuen siis kerran vuodessa. Ensimmäistä kertaa tapahtumakeskuksena on nyt Virolahti ja siellä Salpalinjan ensimmäisillä lapionpistojen sijoilla Ravijoen Harju. Harjun hovin upea kartanopuisto ja Suomen laulun kantaesityspaikka, itse kartano, antavat tämänkertaiselle vaelluksen päätösjuhlalle Suomi100-arvoisen aidon ympäristön. Entä jos sataa? No, sitten mahdumme Oppimiskeskuksen isoon liikuntasaliin. Itsensä Ukko-Pekka Svinhufvudin lukema äänitallenne Suomen itsenäisyysjulistuksesta kuullaan maanpuolustusjuhlan alkuun!

Harjua vaelluksen keskuksena puoltaa myös paikan puolustuksellinen arvo. Silloin suuri historiallinen rantatie oli ainoa merkittävä hyökkäysura Stalinin joukoille Rantamaan suunnassa kohti Helsinkiä. Se suljettiin tuohon aikaan nähden hyvin vahvoin linnoituksin. Niistä valtaosa on paikoillansa, poislukien osa kiviesteistä ja rakentamisen ja peltojen alta täytetyistä taistelu- ja yhdyshaudoista.

Salpalinjassa ei koskaan taisteltu. Silti nimenomaan Harjun alueella taisteltiin ankarasti syksyllä 1944! Mitä ihmettä? Kyllä, hankkikaa kirjastoista Ville Kaarnakarin sotatrilleri Operaatio Para Bellum, salainen sota Suomessa syksyllä 1944 ja lukekaa se. Sen jälkeen ymmärrätte miksi ja miten! Kirja on tietääkseni ainoa kaunokirjallinen teos, jossa Salpalinja on taistelutantereena. Sen kuvaus on sijoitettu Salpalinjan todellisiin asemiin ja rakenteisiin, tämän kertaisen Salpavaelluksen maisemissa.

Salpavaelluksilla osallistujamäärät ovat vaihdelleet alle sadasta vaeltajasta yli kahteen sataan maastossa kulkijaan. Vuodet eivät ole veljeksiä. Nyt päästään tuohon haarukkaan.

Salpavaelluksen tavoittaneet ihmiset eivät rajoitu enää varsinaisen vaelluksen osanottajiin. Sama vaelluksen opasorganisaatio on marraskuusta 2011 alkaen perehdyttänyt 7500 Reserviupseerikoulun upseerioppilasta Salpalinjaan nimenomaan Ravijoella ja Harjussa, samalla kierroksella, joka on tämänkertaisen vaelluksen lyhin vaihtoehto sunnuntaina 2.heinäkuuta.

Kuvitelkaa, tuohon RUK-opastukseen on tarvittu noin 750 kolmen tunnin opasvuoroa, vapaaehtoistyönä. Laiska töitään luettelee; senkin uhalla kerron, että tämän kirjoittaja yhtenä oppaana vajaasta 30:stä on noin 700 kertaa esittänyt upseerioppilaiden keskimäärin kymmenen hengen opastusryhmille 7-8 minuutin yleiskatsauksen Salpalinjasta!

Vaellusorganisaatiolle maksettu pieni korvaus RUK-opastuksista on osin käytetty subventoimaan (alentamaan) varsinaisen Salpavaelluksen osanottomaksuja. Vaellustuotto niistä ei ole aina riittänyt kulujen kattamiseen.

Vaelluksen osanottomaksuista muonitus vie valtaosan mukaan lukien toimitsijoiden ja oppaiden muonitus. On katsottu kohtuulliseksi, että he saavat edes ylöspidon, ruoan ja telttamajoituksen, vaivansa palkkioksi. Toimitsijat eivät saa minkäänlaisia matkakorvauksia, silti oppaita meillä on Helsinkiä, Lahtea ja Lappeenrantaa myöten. Myös vaeltajien kuljetukset reiteillä vaativat euroja, muista pikkukuluista puhumattakaan.

Tällä kertaa kahden reitin yöpymistukikohdat varsinkin lauantaina ovat saunojen osalta nykyaikaa; telttamajoitus makuupusseissa on lakanoihin tottuneille erilaisena suorastaan luksusta; ei karmea kokemus lainkaan!

Salpavaelluksen reiteillä on tilaa vielä. Ilmoittautuminen päättyy keskiviikon 21.6. iltaan mennessä, jotta voidaan ainakin suuruusluokkana tehdään muonitus- ja kuljetustilaukset. Vasta juhannuksena ahaa-elämyksen saaneet pääsevät kyllä mukaan varmistamalla sähköisen ilmoituksen vaelluksen nettisivuilla soittamalla ao. reittipäällikölle.

Tämän blogikirjoituksen tarkoitus on vain ja ainoastaan kannustaa ihmisiä osallistumaan vaellukselle; en halua tulla lynkatuksi sen takia, että joku potentiaalinen vaeltaja ei ole saanut tietoa osallistumismahdollisuudestaan. Toisaalta eihän ihminen voi kaivata sitä, mitä ei tiedä olevankaan.

Salpalinjan sanoman ja Salpavaelluksen osalta emme me Salpalinjan puolestapuhujat halua yhdenkään suomalaisen jäävän siitä paitsi. Sotiemme veteraanien, linnoittajaveteraanien ja varmasti myös linnoitustöissä välirauhan aikana olleen monen sittemmin jatkosodassa kaatuneen sankarivainajamme perinnöstä, Salpalinjasta ja sen heijastamasta valtavasta maanpuolustustahdosta on nykypäivän suomalaisten päästävä osalliseksi. Salpavaellus on siihen yksi oiva mahdollisuus.

Salpavaellus on valmiiksi suunniteltua harvinaista herkkua!  Ilmoittaudu, maksa osallistumismaksu, tule ja osallistu! Sitä päätöstä ei tarvitse katua!

Tervetuloa!

TERHO AHONEN

Vaelluksen ylijohdon reservissä

Salpalinja on nyt sinivalkeassa nosteessa

Mies vanhenee, mutta kiire Salpalinjan tiimoilta sen kuin kiihtyy. Tämän blogin kirjoittaja on joskus tuskaillut, mistä seuraavaksi kirjoittaisi. Nyt on positiivisia ja hyviä aiheita vaikka minkä edestä; runsauden pula painaa päälle. Ja ukkoa viedään paikasta toiseen, kun ei voi poiskaan olla ja silti ei ehdi kuin pieneen osaan hyviä juttuja. Tätähän minä olen kyllä halunnutkin, saada pieneltä osaltani Salpalinja ihmisten silmille ja tajuntaan! Jalkoja ja polvia pakottaa, mutta hyvästä syystä.

Otan tähän alkuun ensimmäisenä paikallisen huipennuksen lauantailta 10.6.2017 Lappeenrannan Rutolasta. Salpalinjan Oppaat Ry:n avoin kyläpäivä kokosi ihmisiä tutustumaan Salpalinjaan todistettavasti yli kolme sataa ihmistä, lähes pystymetsästä! Tuo määrä ja temppu on huikea. Olen ällikällä! Oikein tarjoiltuna Salpalinja on houkutin ja vetävä kohde kuin vain olla voi! Ilman mitään keinotekoista. Risut ja männynkävyt pois ampuma-aukkojen edestä ja antaa palaa! Erinomaista!

Seuraavaksi on pakko hehkuttaa Salpavaellusta 30.6 – 2.7.2017. Ilmoittautuminen vaellusreiteille päättyy juhannuksen alla. Lue tämä blogi loppuun ja klikkaa sitten tätä linkkiä: www.salpavaellus.net

Nyt jos koskaan Suomi100-juhlavuonna kannattaa lähteä tekemään itsekunkin korvien väliin tilaa sille, miksi meillä suomalaisilla menee sittenkin hyvin! Emme sitä nimittäin hyvään pitkään tottuneina aina oikein ymmärrä ja miellä. Tiedän, puutetta ja tuskaa meillä kaikilla varmasti on, mutta onkohan valituksemme sittenkään missään suhteessa siihen, kuinka huonosti asiat voisivat olla!

Vertauskohta mahdollisesta olotilastamme on lähempänä kuin rohkenemme tunnustaa. Se on tuossa rajan takana, alkaa muutaman kymmenen kilometrin päästä. Se ei ole meille nyt vaihtoehto, mutta kuinka lähellä se olikaan reilut seitsemän vuosikymmentä sitten? Ne suomalaiset, jotka elossa olisivat nykyisen Venäjän luoteisosassa, eivät tietäisi meistä hyvinvointisuomalaisista yhtään mitään ja tyytyisivät kurjaan kohtaloonsa!

Salpavaelluksella avautuu Suomen itsenäisyyden taustat. Yhdellä reiteistä, Luumäeltä, otetaan mukaan Ukko-Pekka Svinhufvudin itsenäisyysjulistus. Se käytetään matkalla hänen hautamuistomerkillään, Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden sankarihaudoilla ja tuodaan sunnuntaina 2.7. klo 13. kuultavaksi vaelluksen päättävään maanpuolustusjuhlaan.

Maanpuolustusjuhla Virolahden Harjussa alkaa, kun  ”Radiosta” kuultavan  Ukko-Pekan itsenäisyysjulistuksen jälkeen nostetaan Suomen lippu salkoon Harjun hovikartanon pihassa, Salpalinjan majoituskorsun katolla, Lippulaulu, sen jälkeen Suomen laulu kantaesityspaikallaan ja perään valtiopäiväneuvos Mikko Pesälän puhe. (Laskuvarjohyppynäytös, säävarauksella, on peruuntunut järjestäjistä riippumattomista syistä.) Jos tuo juhlan alku ei kolahda paikalla olevien vaeltajien ja yleisön selkäytimeen ja sydämeen, he ovat väärässä paikassa, he ovat väärässä maassa. Tippa tulee linssiin jo tätä kirjoittaessani.

En pysty eikä ole tarvetta jatkaa pitempään. Salpavaelluksen kaikki reitit päättyvät tuohon juhlaan, josta tulee ikimuistoinen. Kaikilla reiteillä Salpalinjan perintö avautuu. Sen ovat meille rakentaneet sotiemme sankarivainajat, sotiemme veteraanit, linnoittajaveteraanit, sodan ajan eläneet sukupolvet, sen ajan suomalaiset. Salpalinja on itsenäisyytemme monumentti!

Tulkaa mukaan, tulkaa kokemaan, tulkaa liikuttumaan, saatte enemmän kuin pystyn tässä lupaamaan! Kun Suomi kerran täyttää tänä vuonna sata vuotta, meillä pitää olla lupa ja ilo olla siitä ylpeitä ja antaa kiitos niille joille se kuuluu, sinivalkoisin kyynelein, ilon kyynelein!

TERHO AHONEN

Salpalinja Ylen aamussa 2.6.2017

Salpalinja sai ainakin särön valtakunnalliseen tiedotusmuuriin perjantaina 2.6.2017 Ylen aamutv:n lähetyksessä. Kymmenen minuuttia keskustelua Salpalinjasta on hyvä alkuisku tavoiteltaessa tiedotuksellista läpimurtoa suomalaisten tietoisuuteen.

Alla oleva linkki Ylen Areenaan on nähtävissä 2.7.2017 saakka.

http://areena.yle.fi/1-4151732?autoplay=true

Salpalinjan läpimurto sitkeässä

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta. Tuo taival on täynnä kasvukipuja ja vastoinkäymisiä, mutta myös onnistumisia. Suomi on noussut kansakuntana maailman valioiden joukkoon. Suomen itsenäinen historia on ehdottomasti onnistumistarina.

Salpalinjan osuus Suomen menestyksessä on tuntematon valtaosalle kansaa. Kun Salpalinjaa ei tunneta, ei tunneta myöskään sen merkitystä osana selviytymistarinaa.

Suomi100 –juhlavuosi on kiitettävästi tuonut ja tuomassa Salpalinjaa kansalaisten tietoisuuteen. Se on innostanut toimintaa pitkin itärajaa. On ollut mukava seurata viime syksyn ja tämän kevätkesän aikana esiin nousseita pikku-uutisia Salpalinjan kohteiden kunnostuksesta niin täällä Suomenlahden ja Saimaan välillä, kuin Sulkavalla, Savonlinnan seudulla, Lieksan Änäkäisellä tai Kuusamossa, joitakin mainitakseni.

Salpalinjaa esitellään kylätapahtumissa 10.kesäkuuta monissa paikoissa itärajalla, joissa ei ennen sitä ole tehty. Ja monta muuta tekemisen meininkiä ja tapahtumaa on jo ollut ja on ilmassa.

Yksi esimerkki Salpalinjan arvostuksesta juhlavuonna on Salpalinjan Oppaat ry:n Etelä-Karjalan kulttuurirahastolta saama 10 000 euron apuraha tapahtumien järjestämiseen ja esittelykohteiden kunnostamiseen ja merkitsemiseen esim. opastauluin.

Suomen Salpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuvaa on filmattu ja aineistoa koottu viime lokakuun alusta lähtien. Kuvauksia tehdään vielä 24. Salpavaelluksen päättävään maanpuolustusjuhlaan saakka 2.7.2017 Virolahden Harjussa. Sen jälkeen alkaa aineiston käsittely ja muokkaaminen elokuvaksi, jonka ensiesitys on 26.11.2017 Lappeenrannassa.

Kesäkuun 2. päivänä Salpalinjan Perinneyhdistys julkaiseen yhden kilon Salpalinja-faktaa teoksessa Salpalinja – itsenäisyyden monumentti. Kirjassa on yli 20 asiantuntijakirjoittajaa. Artikkelikokoelma on juuri lyhyehköjen artikkeleiden vuoksi helppolukuinen ja kirjaa ei ole pakko ahmia kerralla kannesta kanteen.

Salpalinjan Perinneyhdistys on tehnyt aloitteen valtioneuvostolle Salpalinjan nimeämisestä Suomi100 –juhlavuonna itsenäisyytemme monumentiksi. Se ei maksa valtiolle mitään. Mutta se olisi ennenkaikkea vihdoin tunnustus viime sotien aikaiselle valtavalle rakennustyölle ja sen tekijöille osana Suomen puolustusta ja että kaikki se vaiva ja tuska on tehty ja koettu oikean asian puolesta, meidän isänmaamme hyväksi!

Odotan ilman muuta, että valtioneuvosto tuon ratkaisun tekee. Se ei ole keltään pois eikä ole ketään vastaan. Se ei ole konkreettista ainetta tai rahaa. Se on henkinen tunnustus ja arvonanto asiassa, jonka vain suunnaton ja vapaudenhaluinen maanpuolustustahto sai aikaan. Tämä voisi olla yksi suuri ja jopa ratkaiseva isku siihen tiedotusmuuriin, taisteluhautaan, josta Salpalinja-tietämyksen läpimurtovyörytys alkaa vasemmalle, oikealle ja ennenkaikkea eteenpäin, kohti tulevien sukupolvien tietoisuutta isäimme ja äitiemme mahtavista teoista!

Hyvää Puolustusvoimain lippujuhlan päivän aikaa sinivalkoisin värein!

TERHO AHONEN

Toisenlainen Salpavaellus

Tapasin Kerimäellä 20.5.2017 monilta Salpavaelluksilta tutun evl. evp Heikki Hulkkosen Kankaanpäästä. Tuli puheeksi hänen kesätyönsä Salpalinjan huoltohommissa 1960-luvulla. Pyysin häntä kirjoittamaan, mitä silloin oikein puuhasivat. Tässä Heikin (korsunseinissä HH ) hyvä tuotos lukijakirjoituksena! Kiitos! (TA)

TOISENLAINEN SALPAVAELLUS

Olin 60-luvun alkupuolella koulupoikana muutamana kesänä töissä Salpalinjalla. Meitä oli kuusi poikaa kunakin kesänä ja me olimme kaikki Kouvolan varuskunnan henkilökuntaan kuuluvien nuoria, 15-18-vuotiaita. Työtä johti 3.DE:n pioneeritoimisto.

Työt alkoivat koulun kesälomien alettua ja loppuivat niin, että oikeaa kesälomaakin jäi joitakin päiviä.

Meillä oli käytössä rättikattoinen avolava-volkkari 3.ErAutoK:sta. Siinä kuljetettiin miesten lisäksi maalit, trasselit, vaseliinit ja työkalut yhden työpäivän tarpeita varten.

Tukikohtana oli yksi parakki keskellä Taavetin lomakylää Kivijärven rannalla. Samassa parakissa olin viettänyt kesälomia perheen kanssa 50-luvun puolivälissä . Silloin alue oli edelleen Puolustusvoimien hallinnassa.

Työviikko oli maanantaista perjantaihin. Siis jo tuolloin teimme viisipäiväistä työviikkoa, sillä työpäivien aikana ei ollut varsinaisia ruokatunteja, vaan teimme lauantaipäivän tunnit viikon aikana. Perjantaisin yksi kaveri vuorollaan jäi lämmittämään saunaa (huom! kertalämmitteinen), joten siellä oli hyvä koko porukan peseytyä ennen kotiinlähtöä viikonlopuksi.

Mitä työ sitten käsitti? Ensinnäkin alueellisesti työ jakaantui kolmelle vuodelle siten, että kaksi kesää keskityimme Suomenlahden ja Lappeenrannan väliselle alueelle ja kolmantena kesänä teimme pitemmän, useamman viikon reissun Lappeenrannasta pohjoiseen aina Joensuun tasalle asti.

Suomenlahden saariin, joista muistan Mustamaan, Ulko-Tammion ja Santsaaren, mentiin syöksyveneillä, Saimaan vesistön saariin losseilla joukossa muunmuassa kapulalossi Punkaharjun tuntumassa. Majoittumispaikkoina olivat mm Savonlinnan leirintäalue, Puumala, Raikuu ja Ylämyllyn varuskunta, jossa pääsimme jopa sisämajoitukseen.

Näillä reissuilla majoituimme yleensä omiin telttoihin. Silloin myös tavaramäärän paljouden takia mukana oli myös armeijan kuorma-auto.

Itse työ kohteella tehtiin pareittain; toinen piti Tilley-valaisinta ja toinen työskenteli. Työ käsitti ruosteisten osien raappaamisen raapparaudalla, viimeistely teräsharjalla ja pyyhkiminen/kuivaaminen tarvittaessa trasselilla. Sitten maalattiin Ferrex-pohjamaalilla ja sen kuivuttua Panssarimaali päälle.

Näitä maalattavia kohteita korsuissa olivat panssariovet, panssarikatot, ilmanvaihtotorvet, tähystyskuvut, metalliset karmit. Saranat, pultit ja vastaavat puhdituksen jälkeen rasvattiin vaseliinilla. Lopuksi siivottiin lattiat ja poistettiin lahonneet puuosat.

Tilley-petroolivalaisimien käry yhdessä maalihuurujen kanssa teki työympäristön epämiellyttäväksi ja epäterveelliseksi, jota ei silloin osannut ajatella.

Ruokahuolto: Jokainen hankki itselleen aamiais- ja lounasmuonat päivittäin paikallisista kaupoista. Päivällinen monasti nautittiin Jurvalassa sikäläisessä baarissa.

Joskus iltaisin käytiin tansseissa Taavetissa tai Risulahdessa. Silloin tällöin liftattiin Lappeenrantaan rentoutumaan.

Yhtä kaikki kesätöistä jäi mukavat muistot ja jopa vähän taskurahaa lukuvuoden rientoihin.

HEIKKI HULKKONEN

Salpalinjan metsänhakkuut ja hakkuutähteet

Salpalinjan päälle kasvanut puusto alkaa rehevimmillä paikoilla olla jo hakkuukypsää. Harvennusvaiheessa puusto on ollut jo vuosikymmeniä. Muistutukseksi, että Salpalinjan maapohjat on palautettu maanomistajilleen vuonna 1968, mutta linnoituslaitteet ovat edelleen valtion omaisuutta. Niitä nykyisin hoitaa ja hallinnoi Senaatti-kiinteistöt, valtion omistama liikelaitos.

Hakkuut eivät ole olleet aiemmin metsuri- ja hevos-/ maataloustraktoreiden aikana ongelma.  Salpalinjassa liikkujia ei muutama kymmenen vuotta sitten juuri ollut. Toiseksi kiviesteiden välistä hakkaaminen tai taistelu- ja yhteyshautojen ylitys ei oikein vanhoilla vehkeillä onnistunut ja niihin ei siksi kirveellä koskettu; puutkin olivat vielä pieniä. Tilanne on muuttunut.

Nyt ovat esimerkiksi Salpalinjan Oppaat ry:n jäsenet raportoineet viimeisen vuoden kahden aikana lukuisista hakkuista ja nimenomaan siksi, että hakkuutähteet ovat paikoin jääneet linnoituslaitteiden päälle ja polkujen tukkeeksi. Se hankaloittaa opastusta liikkumisen ja peitteisyyden vuoksi. Toisaalta hyvin suunnitellut ja toteutetut hakkuut parantavat Salpalinjan näkymistä ja sen kokonaisuuksien hahmottamista.

Hakkuiden yleistyminen Salpalinjan rakenteiden päällä ja läheisyydessä on luonnollista juuri siksi, että puusto on tullut arvokasvu- ja rahaksimuuttamisvaiheeseen. Siinä ei ole mitään sanomista.

Salpalinjaahan voi pitää metsänhoitotermein myös Suomen suurimpana kaistalehakkuuna. Rakentamisaikana ainakin vahvimmin linnoitetulla osuudella Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven välillä ampuma-alat hakattiin aukeiksi asemien etupuolelta 200-300 metrin syvyydeltä. Tämä on nähtävissä vanhoista ilmakuvista. Nyt tuo metsä on jo yli 70-vuotiasta.

Toinen hakkuutähdeongelman syy on se, että nykyiset hakkuukoneet ulottuvat napsimaan puut kiviesteiden ja muiden linnoitusrakenteiden päältä. Taistelu- ja yhteyshautojen ylitys ei ole hakkuu- ja ajokoneille mikään ongelma.

Tiedän, että valistuneet puuta pystykaupoin ostavat metsäyhtiöt  ja metsänhoitoyhdistykset tietävät, että muinaismuistolain mukaisessa iässä olevat Salpalinjan kohteet ja sinne syntyneet polut ovat hakkuissa erityiskohteita. Esimerkiksi Virolahdella Harjun Oppimiskeskuksen hallinnassa vielä olevien, metsähallituksen omistamien metsien hakkuu on museoviraston ohjeistamaa. Tässä ote ohjeesta:

”Museovirasto ohjeistaa hakkuita seuraavasti: Ennen hakkuiden aloittamista rakenteet on merkittävä maastoon selvästi ja huolehdittava siitä, että ne ovat kaikkien alueella toimijoiden tiedossa. Harvennuksessa poistetaan pääsääntöisesti kaikki rakenteissa ja niiden välittömässä läheisyydessä kasvavat puut. Maisemaharvennuksessa huomioidaan korsujen alkuperäinen tarkoitus, ja niiden läheisyyteen on jätettävä myös suojapuustoa. Maisemallinen avaaminen tapahtuu parhaiten poistamalla ensisijaisesti kuusta ja jättämällä runkopuita kuten koivua ja mäntyä. Tarvittaessa alueella on suoritettava aluspuuston raivausta ennen hakkuita.

Ajourat on suunniteltava siten, ettei rakenteiden päältä ajeta koneilla. Suositeltavaa on, että hakkuut suoritettaisiin kantavan maan aikana. Tarvittaessa maasto on suojattava oksa-tai latvuskerroksella ja suojaukset on hakkuiden jälkeen poistettava. Suunnitelmassa mainittu taistelukaivannon ylitys on suoritettava siten, etteivät rakenteet vahingoitu. Suojaamiseen voidaan ennen ylitystä täyttää kaivanto tarvittavalla määrällä puuta, jotka on poistettava hakkuiden päättyessä. Koska kyseessä on maisemallisesti arvokas kokonaisuus joka on myös osittain nähtävyyskäytössä, on suositeltavaa kerätä alueelta hakkuutähteet pois. Linnoitusaluetta ei saa käyttää puun tai energiapuun varastointiin.

Lisäohjeistukseksi esitetyt toimenpiteet ovat niiden ohjeiden mukaisia, joita Museovirasto edellyttää metsänkäsittelylle muinaismuistoalueella. Museovirasto esittää kuitenkin, että jatkossa koko alueen metsiä käsiteltäisiin erityishakkuualueina, joilla sovellettaisiin normaalia talousmetsää enemmän kohteen kulttuuriset ja maisemalliset arvot. Metsälain uudet soveltamisohjeet mahdollistavat tämän.”

Näin siis museovirasto. Tuota ohjetta ei ole tavattoman vaikea toteuttaa myöskään yksityisissä Salpalinja-alueen hakkuissa, jos vain tahtoa on.

En ole koskaan hakkuukonetta ajanut ja käsitellyt, mutta sen työskentelyä olen nähnyt. Koneen käyttäjän on äärimmäisen helppo puita karsiessaan ja katkoessaan kääntää käsiteltävä puu paikkaan, jossa hakkuutähteet eivät jää linnoitusrakenteiden päälle. Sekin on vain työnjohdon ohjeistus- ja koneenkuljettajan tahtokysymys. Taisteluhautaan ”haudattu” oksa- ja latvuskasa on käsipelillä iso homma siirtää sivuun.

Museoviraston ohje on hyvä eikä ole lainkaan mahdoton noudattaa. Sen tavoitteena on kunnioittaa aikaisempien suomalaissukupolvien työtä ja näyttää heidän maanpuolustustahtoaan. Tuon esteenä ei ole muu kuin perusteltu tiedon saaminen hakkuita toteuttaville metsäyhtiöille ja metsänhoitoyhdistyksille. Sama koskee myös metsänviljelyssä käytettäviä muokkauksia. Tässä lienee vielä parannettavaa.

TERHO AHONEN

Pallokorsun siirto kulttuuriteko Virolahdella

Virolahden kunta teki kulttuuriteon keskiviikkona 3.5.2017 siirtämällä E18 moottoritien Lappeenrannan uuden liittymätien varresta Vaalimaan oikaisuaseman pallokorsun numero 1423 Virolahden Bunkkerimuseolle. Arvelluttavan lähellä tietä sijainnut korsu sai nyt arvoisensa paikan museolta pallokorsun muotin vierestä. Siellä se on Salpalinjasta kiinnostuneiden nähtävissä.

Nyt siirretty korsu on Salpalinjan 257 pallokorsusta toinen, joka on löytänyt uuden paikan. Se ensimmäinen on siirretty Iitiän pallokorsulinjasta Lemille Säräravintola Kippurasarven pihaan jo vuosia sitten. Vaalimaalla Häkälänjärven metsäautotien rakentamisen yhteydessä on yksi pallokorsu tuhottu tielinjalta vuonna 1982. Kaikki muut pallo- eli imubetonikorsut ovat rakentamispaikoillaan.

Ihan helppo operaatio korsun siirtäminen ei ollut. Järeän nosturin vaaka pysähtyi siirretyn korsun ollessa ilmassa lukemaan 51 000 kiloa, 51 tonnia! Korsun laskennallinen betonimäärä ilman lattiaa on 20 kuutiometriä.

Mittasin korsun sisämitan ennen lavettille nostoa. Alkuperäisissä "Amerikan ohjeissa" sen pitäisi olla 10 jalkaa eli noin kolme metriä,  Tolmunen&Länsivaara -kirjassa sisämitaksi sanotaan 3,25 metriä, metrimitta näytti tässä korsussa sisähalkaisijaksi 3,20 metriä. Ulkomitta muotin alareunasta mitattuna oli 4,60 senttimetriä, valurönsyt päälle. Luku on täsmälleen em. kirjatiedon mukainen. Toisin sanoen ainakin korsun helmassa seinävahvuudet ovat siten 70 senttimetriä, kirjojen mukaan 60 senttiä. Ehkä helma on tarkoituksella paksumpi kuin seinäosa. Korsun kattovahvuus on kirjojen mukaan 80 senttimetriä. Sitä en käynyt mittailemaan.

Itse korsun siirto asemapaikaltaan Bunkkerimuseolle oli normaali ”leveä kuljetus”. Paitsi Bunkkerimuseon yleisöparkilta alkaen tarvittiin moottorisahaa ja ajoväylän leventämistä. Museon pihaan pitkä lavetti, kiitos kääntyvien pyörien, sujahti noin kolmen sentin varoetäisyydeltä museorakennuksen nurkasta.

Korsulle varattu monttu pohja- ja sulamisveden nousun varalta ja yleisön helpomman hahmottamisen viereiseen valumuottiin verrattuna oli kaivettu ”vain” reilun metrin syvyiseksi. Pääosa pallokorsun kuvusta jää maanpinnan yläpuolelle, siis osin tarkoituksellisesti.

Siirretty pallokorsu museolla on oikealla paikallaan, kun museo muistaa esittelytauluissa ja opastuksissaan kertoa, miksi yksinäinen pallokorsu sijaitsee erillään kahdesta Vaalimaan pallokorsulinjasta. Ja sen Virolahden museoammattilaiset varmasti muistavat kertoa! Pallokorsu on erinomainen täydennys Virolahden Bunkkerimuseon tarjontaan.

Ja niin kuin tämän jutun otsikossa ja alussa mainitsin, Virolahden kunta teki kulttuuriteon yhteisymmärryksessä moottoritien rakentajan YIT:n kanssa siirtäessään korsun paikkaan, jossa sen sanoma tulee kuulluksi ja nähdyksi.

Lisäksi sen voin kertoa, että nyt siirretyn korsun lähin naapurikorsu jäi aivan lähelle tien toiselle puolelle, äskettäin kaatuneen kuusen juurakon alla, jossa sitä ei koskaan ohikulkija näe, vaikka korsun betonikatto on osin paljastunut. Mutta korsu on edelleen täydessä käyttövalmiudessa ja uutena tehtävänä se ensi vuodesta alkaen laskee moottoritien ja Lappeenrannan välistä liikennettä. Kun taas sen sisarkorsu museolla alkaa laskemaan museokävijöiden määrää heti kun museo kesäkuun alussa avautuu.

TERHO AHONEN

Vastoin tapojani julkaisen tässä alla kuvakertomuksen pallokorsun siirrosta, koska vastaavaa näkymää ei ihan heti ole odotettavissa. Klikkaa kuvia isommaksi.

Tutkielmasta uutta tietoa tulvituksesta

Maanpuolustuskorkeakoulussa Maasotalinjalla kadettikurssi 101:llä opiskeleva kadettialikersantti Jyri-Oskari Pätärin maaliskuussa 2017 valmistunut kandidaatintutkielma SALPALINJAN TULVITUSJÄRJESTELMÄ LUUMÄELLÄ – KUKA RAKENSI JA MITÄ? antaa uutta tietoa aiheesta.

Mielenkiintoisin löytö liittyy heinäkuun 1944 ”tulvituskokeiluun”.

Keväällä 2013 Virolahden Ravijoen tulvitusjärjestelmän täytäntöönpanosta 19.7.1944 otetusta ilmakuvasta päättelin, että Salpalinjan tulvitusjärjestelmät oli käsketty panna täytäntöön. Ne eivät olleet vain kokeilua. Sattumalta samaan aikaan Salpalinja-harrastaja Juha Kilpeläinen löysi Luumäen tulvituksen suunnittelijana pidetyn insinööri Viljo Castrénin Kansallisarkiston aineistosta päättelyni vahvistavan asiakirjatiedon.

Toisin sanoen 7.7.1944 aloitettu Kivijärven – Suur-Urpalanjärven tulvituksen altaiden täyttäminen ei ollut mitään kokeilua, vaan täyttä totta, puolustusvalmiuden kohottamista osana Salpalinjan taistelukuntoon saattamista. Viisi päivää myöhemmin Kivijärven laskukanavan alettua syöpyä uhkaavasti Askolan padon luota, juoksutus keskeytettiin. Paikalle alettiin rakentaa puupatoa, josta Pätärin tutkielmassa käytetään nimitystä ”erillinen veden liike-energiaa kuluttava puinen energianhävittäjä”.

Energiahävittäjä oli valmis kolmessa päivässä ja juoksutusta päästiin jatkamaan 15.7. ja kaikki tulvitusaltaat olivat täynnä 27. heinäkuuta. Tämä on uusi tieto, joka ei ole ainakaan omiin silmiini ennen osunut. Suunnitelman mukaanhan Luumäen tulvitusjärjestelmän piti saavuttaa toimintavalmius seitsemässä vuorokaudessa viisi kuutiometriä sekunnissa –juoksutusvauhdilla. Se ei ole toteutunut, ilmeisesti juoksutusnopeutta on lisäsyöpymisen estämiseksi reilusti hidastettu.

Liekö sitten lievä epäonnistuminen suunnitelman toteutuksessa nimetty jälkikäteen kokeiluksi.

Pätärin tutkielman mukaan  ”Kivijärvestä laskettiin noin kaksi miljoonaa kuutiota vettä tulvitusalueelle, josta 1,6 miljoonaa kuutiota kului Suur-Urpalanjärven tulva-altaan muodostamiseen ja 0,4 miljoonaa kuutiota Myllylammen tulvitusalueelle.”

Luumäen tulvitusjärjestelmä oli operatiivisessa valmiudessa noin yhden kuukauden ajan. Päivämäärällä 26. 8. tulvituksen vedenkorkeus käskettiin saattaa tasolle, joka ei aiheuttaisi viljelyksille tarpeettomia vahinkoja.

Pätärin ansiokas tutkielma näyttää minulle ensimmäisen kerran piirustuksen, joka todistaa, että nykyisen 6-tien alittavassa läpiviennissä on kolme umpijohtoista betoniputkea, joiden sisämitta on 110 senttiä! Minulle on puhuttu kahdesta putkesta. Putkien päällä on vahva suojakerros vihollisen ilmapommituksia vastaan. Tie padon kohdalla olisi ollut viholliselle ilmeinen maali.

On ollut tiedossa, että tulvitus on kiviestettä halvempi tapa estää passareiden kulkua. Tähän tutkielma antaa vahvistuksen. Pätäri on löytänyt tulvitusjärjestelmän patojen urakkahinnaksi yhteensä 310 300 markkaa. Vertailuna hän käyttää kiviesteen kilometrihintaa 750 000 markkaa / km. Tulvitusjärjestelmän maansiirtotyöt eivät sisälly em. hintaan, mutta niiden tarve oli tutkijan mukaan vähäinen.

Tulvituksen operatiivisena merkityksenä Pätäri toteaa sen antaneen Salpalinjalle syvyyttä Luumäellä ja tuoneen suojaa myös sivustoille.

Tulvitusjärjestelmän vaikutusalue oli noin sata hehtaaria, joka maastoon levittyi noin kymmenen kilometrin matkalle ja olisi ohjannut vihollisen panssareiden käyttöä, mikäli Salpalinjalla olisi taisteltu.

Nyt on kuitenkin sanottava (blogistin näkemys) että tulvitusalueen etupuolella Salpalinjassa (vihollisen puolella) on ymmärtääkseni yhtenäinen kivieste. Säästöä ei siis kiviesteen osalta ole otettu irti, mutta tulvituksen myötä on saatu edullinen taaempi panssarieste syvyyteen ja sitä kautta puolustusta on merkittävästi vahvistettu "halvalla"!

Salpalinjaan kuuluneen Luumäen tulvituksen isänä on oikeutetusti pidetty Viljo Castrénia. Pätäri tuo yksityiskohtaisena tulvitusjärjestelmän suunnittelijana painokkaasti esiin insinööri Pentti Saukon, jonka merkityksen tulvituksessa tutkija nostaa lähes Castrénin tasolle.

Pätärin tutkielma antaa Salpalinja-harrastajille paljon lisäpohjaa Luumäen tulvitusjärjestelmän kerrontaan. Tuleepa esiin myös se, että kaikkein hurjimmat tarinat Kivijärven tyhjentymisestä ja valahtamisesta hallitsemattomasti uutta uomaa myöten Suomenlahteen ovat vähintäänkin väritettyjä. Toivotaan, että tutkielma tulee harrastajien luettavaksi internettiin. Tai sitten ei tule, sillä Pätäri toteaa, että Luumäen tulvitusjärjestelmä on edelleen pohja nykyajan tulvittamisille asevoimissa, jos Luumäen kaltainen topografia sille mahdollisuudet suo!

Tässä kolme aiempaa blogia tulvituksista, viimeinen linkki niistä on luumäkeläisen Hannu Ilveksen käsialaa.

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2010/08/tulvitusjarjestelmat.html

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2013/04/tulvituskokeilut-eivat-sittenkaan.html

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/01/huomioita-kivijarven-tulvituksesta.html

TERHO AHONEN