Sotahistorialliset museot osa henkistä varautumista

Ajatusta sotahistoriallisten museoiden ylläpitokustannusten vajeen kirjaamisesta valtion menoksi osana maanpuolustustahdon "hankintakulua". Näin ei yhtäkään henkisen maanpuolustuksemme eteentyönnettyä tukikohtaa, museota, tarvitsisi lakkauttaa. Sotiemme veteraanit kiittäisivät maassa ja taivaassa:

Etulinjan sotahistorialliset museot ovat osa henkistä varautumista

Suomen kunniakasta maanpuolustushistoriaa ja -perintöä esittelevät museot itärajalla ovat tärkeä osa henkistä varautumista. Niiden sanoma pitää yllä ja luo uusille ikäluokille lujaa maanpuolustustahtoa. Ilman sitä vahvastikin varustetun armeijan teho ja samalla pelotevaikutus jää vajaaksi.

Kaakonkulmalla rantamaan suunnan tiukassa etulinjassa on neljän sotahistoriallisen museon patteri. Haminassa ovat RUK-museo ja Wanha Veteraani, Virolahdella Bunkkerimuseo ja Miehikkälässä Salpalinja-museo.

Paljolti myös vapaaehtoistyöhön perustuvien museoiden ylläpito ja auki pysyminen on varsinkin kuihtuvalla rajaseudulla vaikeaa.

Esimerkkinä Virolahden kunta on päättänyt säästösyistä lopettaa tämän vuoden lopussa Bunkkerimuseon kunnan omana toimintana. Virolahden sotiemme veteraanit perustivat Salpalinjaa esittelevän museon vuonna 1980. Tiukkaa on myös Miehikkälässä, eikä raha rönsyile Haminassakaan. Apua museoiden ylläpitoon ja markkinointiin tarvitaan.

Vahvasti maanpuolustukseen panostavien kansakuntien tapaan myös Suomen valtio voisi osallistua henkisen maanpuolustuksen ylläpitoon museoiden kautta. Se olisi osa säännöllistä henkistä varustautumista ja halpaa maanpuolustustahdon ”materiaalihankintaa”.

Hiipuva elinvoima rajanpinnassa yhdistettynä nuorempien ikäluokkien kiihtyvään yhteyden kadottamiseen sotasukupolvien uhrauksiin luo välinpitämättömyyden vaaran. Kaikki motivoituneet ja valppaat silmä- ja korvaparit ovat raja- ja puolustusturvallisuudelle edelleen tärkeä apu kaikkialla maassa. Siitä ei saa tinkiä.

Museot itärajan matkailukohteina pitävät tehokkaasti paikallisen ja muun Suomen väen tietoisena maanpuolustustahdon merkityksestä kansakunnan suojana. Salpalinja on siitä esimerkki ja vahvistuva vetonaula itärajan museoille.

Venäjä on uhitellut tavoittelevansa tsaarinajan rajojaan – meillä Kymijokea. Rajaseudun ja muun Suomen asukkaiden valppauden laantuminen jo rauhan aikana on valkean vaatteen näyttämistä itään!

Yhden panssarivaunun hinnalla rajaseutumme henkisen maanpuolustuksen tukikohtia, sotahistoriallisia museoita pidetään itärajalla yllä monia vuosia, jopa 10-15 vuotta. Jos muuta keinoa ei keksitä, otettakoon se raha vaikkapa sitten sieltä Naton 3,5 + 1,5 prosentin BKT-osuuden jälkimmäisestä välillisten puolustuspanosten osuudesta.

Ja aina yksi peruskeino sotahistoriallisten museoiden ylläpitoon on, että ihmiset käyttäisivät entistä rohkeammin niiden palveluita hyväkseen. Esimerkiksi 8-12 euron pääsylippu vaikkapa kerran vuodessa on pieni panostus Suomen maanpuolustusperinteen ja maanpuolustustahtomme ylläpidolle ja näytölle!

Terho Ahonen

Miehikkälä

Kaakonkulma on myös Suomen henkinen etulinja

Kymen jääkäripataljoonan kilta pyysi minulta kevättalvella juttua tiedotuslehteensä Karjalan prikaatin Kilpi-lehteen. Sen tein huhtikuun alussa. Lehti on julkaistu ennen juhannusta. Julkaisen jutun käsikirjoituksen tässä, kuvat tukena. Sen aiheeksi annettiin pyöreästi kaakonkulma toimintaympäristönä. No, siihen haarukkaan teksti kyllä sopii! Terho Ahonen

Kaakonkulma on myös Suomen henkinen etulinja

Kaakonkulma, Miehikkälä, Virolahti ja Hamina (sis. Vehkalahti), oli kylmän sodan etulinjaa aina 1990-luvun alkuun saakka. Sitä se on vieläkin maalla, merellä ja ilmassa.

Uho itärajan takana on todellinen. Enää ei puhuta kylmän sodan Neuvostoliitto-aikaisesta ystävällismielisestä rauhanomaisesta rinnakkainelosta. Suorin maayhteys Pietarista Helsinkiin kulkee yhä rantamaan kautta!

Kaakonkulman sotilasmaantieteelliset valmiudet ovat edelleen maanpuolustuksemme ydintä. Siihen paikallinen alkuasukas ei voi juuri vaikuttaa, eikä kivenkovia yksityiskohtia tietää. On vain luotettava turvallisuusorganisaatioiden torjuntakykyyn ja viestitettävä niille kaikki rajaseudulla ja sen kohteissa näkemämme epäilyttävä toiminta.

Maanpuolustuksen moukarin tai lekan iskuvoiman tuottaa sen varsi. Sen liikkeen perusvoiman takana ovat koulutetut sotilaat, aseet, ammukset ja yllätyksiä täynnä oleva puolustustaktiikka. Lekan vipuvarren iskukyvyn kruunaa kuitenkin maata puolustavien ihmisten määrätietoinen ja rohkea taistelutahto, henkinen kantti - sanalla sanoen maanpuolustustahto.

Maanpuolustustahto on suoraan verrannollinen siihen, mitä meillä on puolustettavana. Henkisen maanpuolustuksen tehokkaita aseita ovat rakkaus synnyin- ja kotiseutuumme, sinne rakennetut kotimme, lapsuuden ja aikuisuuden muistot, saamamme elämän eväät, tekemämme työ sekä myös sukuhaudat kirkkomaillamme.

Edelliseen kun lisätään meille hyväksi osoittautunut kaikista suomalaisista huolta kantava länsimainen yhteiskuntajärjestelmä yksilönvapautta korostavin arvoin, olemme suomalaisen isänmaallisuuden keskiössä. Meillä on isänmaa, jota puolustaa, kukin voimillaan. Se on toimintaympäristömme.

Kulmakuntamme sotilasmaantieteen tärkeys on siis entisestään vahvistunut. Kaakonkulman asema uhattuna etulinjana korostuu, mitä useammin kuulemme kyrillisin kirjaimin lausuttuja ajatuksia kaakkoisrajamme työntämisestä Kymijoelle. Se oli lähitavoitteena jo Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä 1944. Sotiemme veteraanit olivat toista mieltä!

Täällä etulinjassa ensimmäisten evakuoitavien joukossa asuvina meidän pitää painottaa haluamme puolustaa kotiseutuamme rajapaaluun saakka. Sen voimme tehdä vallitsevan rauhan aikana ilman aseita näyttämällä maanpuolustustahtomme historian ja nykypäivän.

Maanpuolustuksen perinnetyölle, sotiemme veteraanien perintö mukaan lukien, ja sen esittelemiselle museoissa kaakonkulmalla on vankka pohja ja näyttö.

Salpalinja ennaltaehkäisevänä pelotteena oli vahva syy, miksi Stalin keskeytti 1944 hyökkäyksen Kymijoen suuntaan ja veti hyökkäysjoukkonsa kohti Berliiniä. Salpalinja toimi tärkeänä pelotteena myös kylmän sodan aikana.

Salpalinjaa pitää esitellä entistä pontevammin Miehikkälässä ja Virolahdella Suomen maanpuolustustahdon monumenttina. Siihen veteraaniemme teot velvoittavat.

Nato on nyt Suomen rinnalla tukemassa puolustuksemme pelotevaikutusta jalkaväkimiinat kohta taas mukaan lukien.

Miehikkälän Salpalinja-museo, Virolahden Bunkkerimuseo, RUK-museo Haminassa ja sen naapurissa Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus museo Wanha Veteraani varmasti haluavat olla esittelemässä puolustustahtoamme. Siihen niillä on olemassa olemisen motiivi sota- ja maanpuolustushistorian kirkkaina näyteikkunoina.

Suomen valtio voisi aivan hyvin kasvavista puolustusmäärärahoistaan säännöllisesti vuosittain osoittaa muutaman merkityksellisen kolikon mainittujen museoiden kehittämiseen ja ylläpitoon. Näin koko Suomen kansa voisi maanpuolustuksen perinnetyön tukemisen kautta olla vahvistamassa kaakonkulman henkistä etulinjaa.

Näin kaikki suomalaiset olisivat myös täällä etulinjassa isänmaan ja rauhan asialla.

Nurkkapatrioottisesti

Terho Ahonen, Miehikkälä

  

                       

Kaakonkulmasta kylmän sodan nähtävyys

Loppiaisena 2025 minulle tuli vastustamaton halu puuttua jollakin tavalla Venäjän johdon tai sen siunauksella itänaapurista jälleen joulun alla tulleisiin ajatuksiin Suomen rajan työntämisestä Kymijoelle. Eli Venäjällä on halu laajemminkin palata tsaarin ajan rajoihin.

Suomen kohdalla viittaus Kymijokeen veisi Vanhan Suomen rajoihin eli Uudenkaupungin rauhassa 1721 ja Turun rauhassa 1743 Ruotsin Venäjälle luovuttamiin alueisiin. Näitä Putinin toiveunia ovat hänen myötäilijänsä aika ajoin esittäneet. Niitä on Suomessa uutisoitu ilman sen kummempaa meteliä. Onneksi ei ole haviteltu sentään vielä koko Suomea, joka Haminan rauhassa 1809 liitettiin autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjään.

Olen pitänyt noita puheita sen verran hulluina aina Ukrainan sodan 24.2.2022 syttymiseen saakka, etten ole ottanut niitä todesta. Siksi en ole tarkalleen uutisointia seurannut, enkä tarkkoja lähteitä painanut mieleen.

Sen verran olen uutisia ja ajankohtaisohjelmia kuitenkin kuunnellut, että kaikki näyttää olevan Putinin Venäjällä mahdollista. Siksi halusin hieman herättää meitä täällä Vanhan Suomen alueella asuvia etulinjan ihmisiä tuosta vaarasta. Tein sen siististi ja pelottelematta yleisönosastokirjoituksella suunnattuna oman alueen lehtiin. Lähestyin asiaa henkisen maanpuolustuksen asein, joista tärkein on tietenkin kansalaisten ja sitä kautta Suomen armeijan maanpuolustustahto.

Samaan juttuun sain ujutetuksi myös kaakonkulman sotahistoriallisten museoiden merkityksen henkisen maanpuolustuksen hengennostattajina. Virolahden Bunkkerimuseon toiminnan jatkuminen on vakavasti vaakalaudalla Virolahden kunnan talouden tasapainottamisen syövereissä. Ratkaisuja tehtäneen lähikuukausina.

Tässä jäljempänä kirjoitukseni, joka julkaistiin kaikissa lehdissä, jonne sen lähetin, Kymen Sanomissa, Kaakonkulmassa, Reimarissa ja PK-Ankkurissa. Niiden peitto kattaa lähes koko Kymenlaakson.

………………

Kaakonkulmasta kylmän sodan nähtävyys

Alueena kaakonkulman kärki oli kylmän sodan etulinjaa maalla, merellä ja ilmassa. Miehikkälä ja Virolahti olivat sitä maalla, Virolahti, Hamina, Kotka ja Pyhtää merellä ja kaikki ilmassa. Nyt ne ovat todellista lännen, EU:n ja Naton, etulinjaa itään.

Kulmakuntamme sotilasmaantieteen tärkeys entisestään vahvistuu.

Kaakonkulman asema uhattuna etulinjana korostuu, mitä useimmin kuulemme kyrillisin kirjaimin lausuttuja ajatuksia kaakkoisrajamme työntämisestä Kymijoelle. Se oli lähitavoitteena jo Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä 1944. Sotiemme veteraanit olivat toista mieltä!

Täällä etulinjassa ensimmäisten evakuoitavien joukossa asuvana pitää painottaa haluamme puolustaa kotiseutuamme rajapaaluun saakka. Sen voimme tehdä ilman aseita näyttämällä maanpuolustustahtomme historian ja nykypäivän.

Salpalinja ennaltaehkäisevänä pelotteena oli vahva syy, miksi Stalin keskeytti hyökkäyksen Kymijoen suuntaan ja veti hyökkäysjoukkonsa kohti Berliiniä.

Edellisen takia Salpalinjaa pitää esitellä entistä pontevammin Miehikkälässä ja Virolahdella Suomen maanpuolustustahdon monumenttina. Siihen veteraaniemme teot velvoittavat. Puheet Virolahden Bunkkerimuseon lopettamisesta ovat panos suoraan Putinin uhoustykin paksuun putkeen!

Jos Virolahden kunnan rahat eivät riitä, Suomen valtio tulkoon Bunkkerimuseolle Salpalinjan tärkeään perinnetyöhön mukaan. Se on halpaa puolustusvarautumista.

Naton pelotevaikutus tarvitsee tuekseen ilman muuta vahvan paikallisen puolustustahdon ja halun pitää koko Suomi asuttuna idän raja-aitaa myöten.

Nato-sotilaita nähtäneen lippua näyttämässä myös täällä kaakonkulmalla. Heidän länsimaisen elämän puolustustahtoa varmasti vahvistaa Salpalinjan museoihin tutustuessaan näkemänsä massiiviset yli 80 vuotta sitten tehdyt puolustusrakenteet. Ne ovat tarvittaessa yhä täyttä tavaraa.

Miehikkälän Salpalinja-museo, Virolahden Bunkkerimuseo, RUK-museo Haminassa ja sen naapuriin viimeksi noussut Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus ja museo Wanha Veteraani varmasti haluavat olla esittelemässä puolustustahtoamme. Siihen niillä on olemassa olemisen motiivi sota- ja maanpuolustushistorian kirkkaina näyteikkunoina.

Suomen valtio voi olla maanpuolustuksen perinnetyön tukemisen kautta koko maan ohella myös täällä etulinjassa isänmaan ja rauhan asialla.

Terho Ahonen

Miehikkälä 

Ja tässä rauhanturvaaja ja rannikkotykkimies henkeen ja vereen Pertti Huhtasen jatko, julkaistu Kotkan ja Kouvolan ympäristössä ilmestyvässä PK&Ankkuri -lehdessä 29.1.2025. Klikkaa kuvaa  tai kaupunkilehden linkkiä: PK-Ankkuri 29.1.2025

Avuksi oikopolku Salpalinja-kirjan sisältöön

Salpalinja Suomen suoja -kirja, vaikka itse sanonkin, on hyvä tietoteos Salpalinjaan. Yksittäisen tiedon hakemiseen kirjan vain yhden sivun luvuittainen sisällysluettelo on hankala. Kirjassa on noin 200 väli- /asiaotsikkoa. Ymmärrän, että kustantajalle readme.fi niiden sisällyttäminen numeroituna luettelona, otsikko / rivi, olisi paisuttanut kirjaa jopa noin kymmenellä sivulla. Siksi sisällysluettelo typistyi yhdeksi sivuksi.

Olen itsekin haparoituvan muistini vuoksi huomannut jonkun tietyn asiakohdan etsimisen olevan työlästä. Tilannetta helpottamaan edes vähän liitän tähän asiajärjestystä kuvaamaan peräperää pilkuin erotellut otsikot tai niiden sisällöt parilla sanalla. Se auttaa löytämään haetun asian nopeammin kuin koko kirjaa selaamalla. Tulosta kopio kirjasi väliin. Tulosta samalla kirjan virhelista: https://salpalinjansalat.blogspot.com/2021/11/toinen-painos-tulee-muutaman-virheen.htm

Salpalinja – Suomen suoja -kirjan toinen painoskin on kustantajalta loppu. Kirja on edelleen ajankohtainen! Kirjaa saa vielä ainakin Haminasta Salpakirja.net ja sen verkkokaupasta https://www.antikvaari.fi/teos/salpalinja-suomen-suoja/62a69a19eaa1ec176c66d9b9?condition=K5

Ja tietysti Suomen julkisista kirjastoista kirjaa voi lainata.

Lukemisiin, Terho Ahonen

 * * *

Salpalinja – Suomen suoja, Terho Ahonen, readme.fi 2021

Sisällysluettelon väliotsikot luvuittain sivunumeroituna, kirjassa 638 sivua.

ESIPUHE SYIHIN SYVIIN, kirjan sivu 4

I LUKU, OLISIKO TALVISOTA JA SALPALINJAN RAKENTAMINEN VOITU VÄLTTÄÄ? s.10

-          pohjustusta talvisodalle, linnoittaminen historian jatkumossa, Valo Nihtilän linjauksia, Wolf H. Halstin ajatuksia, torjuntavoitto Kymenlaakson jäillä havahdutti

II LUKU, LINNOITTAMISPÄÄTÖS JA TYÖMAAN LUOMINEN TYHJÄSTÄ HETI TALVISODAN JÄLKEEN s.34

-          Moskovan rauha, linnoittamispäätös, sen tarkentuminen, pelkistetty kartta sivulla 43, sotakokemukset talteen, talvisodan opit, linjaus rantamaalla hiersi, linnoitustoimisto, vesistöstä toiseen, suunnittelu maastossa, mahdoton tehtävä, taitavaa maaston käyttöä, Ruotsin apu, suunnitelma ja Hanellin perusteluja, ”Salvataan hyökkäys” Suomen Salpaan, Hankoniemi osa kokonaisuutta, suomeksi teräsbetonikorsuja, valmius taisteluun ja taistelun kulku, viimeinen puolustuslinja, rahoitusta ei enää apteekkivaa´alla, työllistämiskohde, työvoiman määrä, työmaaorganisaatio, Halstin aikalaiskuvaa

III LUKU, SALPALINJAN KULKU ETELÄSTÄ POHJOISEEN, LINNOITUSJOUKOT s.94

-          pääpiirteinen kulku, Suomenlahti-Kivijärvi, Kivijärvi-Saimaa, Puumala-Kerimäki, Orivesi-Joensuu-Jaamankangas-Pielinen, Lieksa-Ilomantsi etuasemaa, harvinainen tst-paikka Öykkösenvaara, Kuhmosta Kuusamoon, kalman maisemissa, Suomussalmi, Kuusamossa korsukeskittymä, Joutsijärvi, Salla ja Savukoski, Petsamo, linnoitustykistö uusi aselaji, tuliasemien rakentaminen, linnoitustykistöpatteristot, tykistötaistelun makua, tykistö osa kokonaisuutta, linnoitusjalkaväki, esimerkkinä Lin.P 3, tulipaloja, varmistusta

IV LUKU, TÖIDEN KIIREELLISYYSJÄRJESTYS, NL:N UHKA, HUOLENPITOA TYÖMORAALISTA s.152

-          kiireellisyysjärjestys, elokuun kriisi, NL:n hyökkäyssuunnitelma kiertää, suunnittelu ja rakentaminen päällekkäin, hengen nostatusta ja sapiskaa

V LUKU, RAKENTAMINEN, TERÄSBETONIKORSUT s.166

-          korsun rakennusmassat, betonityön vaateita, keskusbetoniasemat, laadunvalvonta, lumi ja linnoitustyöt, konekiväärit selkärankana, sivustatuli ja panssarintorjunta, erilaisia korsutyyppejä, linnoitteiden määrän tarkistuslaskenta, korsuilla yhteisiä piirteitä, hormien suojaus, majoitustilojen käyttö, lämmitys, ilmastointi, vesi ja viemäröinti, lähipuolustusrakenteet, varauloskäytävä, tähystyskupu, tuli-isku katolle, Hurtanmaan korsut, korsujen aseet, konekivääri, pommitus ja Marskin käynti, maastokaari pimeätähtäimenä, kk:n jäähdytys, korsutykki, tykin siirto-operaatio, kk:lle myös pesäkkeitä ja kupupesäkkeitä

VI LUKU, MUITA LINNOITUSRAKENTEITA s.254

-          tunneleita moneen käyttöön, liukumiinoja, miten ihmeessä betoni luolan päälle, seikkailu kuilun huipulle, luonto osa estearvoa, kivieste, poikkeuksia yhtenäisyydessä ja painopisteissä, estekivien louhinta, kiven käsiporaus, kivi ja kuorma, rapakivi, jätekivi, kiviesteen kehitys, estettä jalokivestä, kiviestettä pätkissä itärajalla, kaivantoesteet ja rinneleikkaukset, erikoisrakenteita, maastoutus ja naamiointi, valelaitteet, linnoitustiet, vahinkojakin sattui, tulvitusjärjestelmät, jäärailot, jäämiinat

VII LUKU, KENTTÄLINNOITUSTYÖT, KULJETUKSET, ELÄMÄÄ JA SALASSAPITOA, UUSIA LINJOJA s.338

-          kenttälinnoitteet yleistä, sotakokemukset huomioon, tst-hautojen louhinta, piikkilankaa ja murrosteita, ampuma-alan raivausta ja korpivaruskuntia, elämää erämaassa, miinoitteet ja panoskaivot, kuorma-autokalusto, lotat, tapaturmia ja henkistä huolenpitoa, huoltoa ja vapaa-aikaa, salassapito, huhujen torjuntaa, tuhannen kilon pommi, maa- ja merilinnoitukset, Mustamaa, Harparskog-linja, Hamina-Taavetti -linja, ilkkuiko Tiltu, Kymijoen linja, norjalaiset hetken Kotkassa, rannikkotykistön jatketta

VIII LUKU, JATKOSOTA PYSÄYTTÄÄ TYÖT, ASEMA-SOTA, SUURHYÖKKÄYS ALKAA, RAUHA s.398

-          Suomen vaikea valinta, jatkosota keskeytti työt, Miehikkälän keskitysleiri, kunnossapito, tärähtäneet kunnostajina, Saksan häviön ennakointiako, Hägglundin tarkastus, suurhyökkäys alkaa, linnoitusrakennusjoukot Salpalinjalle, U-asema piti sodassa, Salpalinja taistelukuntoon, kiire ja Sampo Ahto, pallokorsu Yhdysvalloista, pallokorsun rakentaminen, kulttuuriteko Virolahdella, teräspesäkkeet tukena, avolouhos korsuksi, muuta valmiuden kohottamista, rannikkotykistö järvialueelle, uusia linjoja, Vaalimaan oikaisu, etuasema Miehikkälään, täydennystä Savitaipaleen suuntaan, Lappeenranta monen viivytyslinjan takana, pääasema askel eteen Virolahdella, Salpalinjaan vetäytyminen ässänä hihassa, linnoitustyöt lopetettiin, ei ansaitse Salpa-nimeä, Kuusamon ja Suomussalmen miehitys 1944, taisteltiinko Kuusamossa Vanttajankannaksella, ulkopolitiikan vaiennus, valvontakomission retket, Reino Arimo LVK:n oppaana, Lista 1:n vangit

IX LUKU, SOTIEN JÄLKEEN, LINNOITUS SÄILYTYSKUNTOON, KYLMÄ SOTA s.476

-          hävittämislaskelma, puolustusvoimat ajan tasalla, Salpalinja voitti aikaa, korsujen huolto, ruoste pois, maali päälle, kylmän sodan aika, Tsekkoslovakian kriisi, suu supussa, kertausharjoituksia Salpalinjalla, linnoituksen aseet, konekivääreitä kahta kaliiperia, korsujalustat, korsukonepistooli ja korsutykki

X LUKU, NYKYAIKA, MATKAILUA, VIREYTTÄ, VALTIO LUOPUU KAIKESTA, SUOJELU JA PERINTÖ JÄÄ s.506

-          salassapito viivytti matkailua, rantamaa yhä paraatiovi, kolme museota ja polku, Salpakeskus jäänyt kotisivualustaksi, mallin siemen odottaa kasteluvettä, Kannaskeskus jalostui Mikkeliin, puolustusvoimat paljasti, Salpavaellus, puolustusministeri toi arvoa, tunnustusta, Salpa-Jukola ja upseerioppilaiden perehdytys, tähtisadetta, yksityinen yrittäjyys, oppaan kokemuksia, tartuttava tarjouksiin, suurlähettiläs vaikuttui, puhemies kutsui eduskuntaan, juhlaa ja paikallishistoriaa Sulkavalla,

Salpalinjan perinneyhdistys, Inventointi 2009-2012, lunastus valtiolle, aloite palautuksesta, palautuslaki, tarkoituksenmukaisuussyyt, korsutkin maanomistajille 2019, puolustusmerkityksen vähyys, suojelu 2020 eteenpäin, rauhanturvaajat oivaltavat, Harri Ukkosen yhden miehen talkoot, Salpalinjan Oppaat, totuus riittää, kaunokirjallisuus, moottoriteiden läpimurto, paukku ja tietaide, reliefi Myllykoskelle, dokumentti maanpuolustustahdosta, antautumissopimus vaihtoehtona, hetki pimeässä, Wanha Veteraani, JR 1:n historia auttaa ymmärtämään Salpalinjaa

SALPALINJAN KESTOLAITTEET JA KENTTÄLINNOITTEET TYYPEITTÄIN s.624

LÄHTEET: KIRJALLISET LÄHTEET, MUUT LÄHTEET s.627

HENKILÖLUETTELO s.634

Linnoituspataljoona 3:n taistelujen tie nyt kirjana

Mielenkiinnolla luin joulun aikaan tuoreen kirjan Linnoituspataljoona 3 jatkosodassa - Salpalinjalta Kannaksen kohtaloihin. Kirja on Salpalinja-museon julkaisuja nro 5 Miehikkälä 2023. Kirjan tekijä on historiantutkija FM Antti Kovanen Helsingistä. Sivuja kirjassa on 248.

Kirjan asiatieto perustuu kahden pataljoonassa taistelleen Pohjois-Vehkalahden (nyk. Haminaa) miehen, Jorma Liikkasen ja Martti Saarennon omiin ja heidän keräämiin aseveljiensä muistitietoihin. Ensimmäiset niistä on koottu 1960-70 -lukujen vaihteessa ja viimeiset 1990-luvun alussa. Niitä ei ole aiemmin julkaistu.

Itse olen ainakin osittain vuosia sitten lukenut heidän konekirjoitetun ja Miehikkälän kirjastosta lainaamani Linnoituspataljoona 3:n mukana jatkosodassa -koosteen. Silloin minua kiinnosti LinP3:n osuus Salpalinjan miehittäjänä pataljoonan vastuualueella Miehikkälässä kesällä 1941.

Nyt Salpalinja-museon toimeksiannosta ja ainakin osittain palkkaamana Antti Kovanen on kirjannut LinP3:n taistelutien Miehikkälästä Taipaleenjoelle koko jatkosodan ajalta seuraten pääosin juuri Liikkasen ja Saarennon sotapolkuja. Esiin tulee monessa kohtaa myös koko yli kolmen vuoden sotatieltä komppanianpäällikkönä palvellut Eino S Repo, Yleisradion myöhempi, kiistelty pääjohtaja.

Kirjoittaja Kovanen on suoraan ja epäsuorasti siteerannut uskollisesti eritoten Liikkasen tekstiä lähes jokaisella sivulla. Arvostettavaa on, että Kovanen on sitonut kerrotut muistitiedot kansallisarkiston aikalaisdokumentteihin. Lukijan päätelmä menettelystä on, että kirjassa käytetyt runsaat LinP3:n veteraanien lainaukset ovat linjassa sotapäiväkirjoihin ja muihin pataljoonan asiakirjoihin. Yksittäisen sotilaan kertomukset ovat tietenkin hänen itsensä kokemuksiaan ja tuntojaan, joita kukaan ei voi muuksi väittää.

Aikalaisvalokuvat Salpalinja-museon kokoelmista ja pelkistetyt muutamat kartat ovat hyvä lisä kirjan ymmärrettävyydessä.

Kirjan suurin ansio on se, että Liikkasen ja Saarennon suuri työ linnoitusjalkaväen ja sen LinP3:n sotapolun taltioinnissa on nyt vihdoin julkaistu. Kirja paljastaa viime sotavuosien harvinaisen aselajin taipumisen moneksi tilanteen niin vaatiessa. Linnoituspataljoonan pääaseina olivat konekiväärit ja panssarintorjuntatykit. Liikuntasodassa ne olivat raskaita kuljetettavia.

Salpalinjan miehittäjäasiantuntijapataljoonan taistelujen tie Miehikkälästä vei vuoden 1941 hyökkäysvaiheen rannikkovarmistuksesta Karjalankannaksella aina Terijoen hiekkarannoille asti.  Ja asemasotavaiheessa tie jatkui etulinjaan Rajajoelle ja Valkeasaareen. Kesän 1944 hyökkäysvaiheen alla palattiin pariksi viikoksi keskeneräiseen linnoitukseen Vammelsuu-Taipale -asemaan (VT) ja sieltä puolustukseen Vuoksen rannoille ja talvisodan Taipaleenjoen ”pyhille” taistelutantereille.

Kirja antaa hyvän kuvan LinP3:n osuudesta Suomen puolustustaistelussa ja sen vaiheista. Ainakin minulle uusi yksityiskohta oli, että pataljoonan yksi konekiväärijoukkue oli mukana kehittämässä konekiväärien epäsuoraa tulenkäyttöä. Siinä ideana oli ampua yläkulmilla summittaisesti aseille näkymättömiä ”tulenjohdettuja” maaleja aseen kantaman, 2,5 – 3 km, rajoissa.

Reserviupseerina minua hieman yllättää aikalaismuisteluksissa varsin suuren huomion saanut päällystön ja rivimiesten välinen juopa. Herrat haukkuu reserviläisiä, mukaan lukien talvisodan veteraaneja, ja osin alipäällystö ja varsinkin miehistö haukkuu puolestaan suurinta osaa upseereja. Osansa saavat niin välirauhan aikana värvätyt vänrikit joukkueenjohtajina kuin osa heistä komppanianpäälliköiksi ylenneenä. Kirjan alemmasta upseeristosta vain kaksi reserviupseeria selviää alaistensa mielestä puhtain paperein. Henki kyseisessä työyhteisössä ei ole ollut paras mahdollinen, ainakaan alussa.

Kirjan muutamat pikkuvirheet kuten ”joukkueenpäällikkö, korsukonepistoolin piipun litistys ja rykmentinkanuunoiden piiput” jäävät alaa vähemmän tuntevilta huomaamatta ja sotilasasiantuntijat ymmärtävät mitä sanoilla tarkoitetaan. Tärkeintä on kirjan kokonaisuus.

Kirjassa vilisee minullekin paljon tuttuja nimiä niin Miehikkälästä kuin Vehkalahden Pyhällöstä ja Onkamaaltakin, jotka Linnoituspataljoona 3:ssa palvelivat. Suosittelen paikallisestikin luettavaksi, jos vähänkin on tietoa suvun tai kylänmiesten osallistumisesta kirjan kuvaamalle sotatielle. Samassa laajuudessa linnoitusjalkaväestä ei ole ja tuskin tuleekaan toista kirjaa.

LinP3-kirja on hyvä veto valtionapumuseona viimeisiään vetelevältä Salpalinja-museolta. Toivottavasti Miehikkälän kunnan matkailukohteena Salpalinja-museo pystyy jatkamaan myös linnoitusaihetta taltioivaa perinnetyötään tulevaisuudessakin.

TERHO AHONEN   

           

Lisää linnoitusjalkaväestä, jos et em. kirjaa saa heti käsiisi:

Osmo Kimmon työstämä LinP3:n sotapolku: https://sotapolku.fi/sotapolut/linnoituspataljoona-3/

https://salpalinjansalat.blogspot.com/2010/08/linnoituspataljoonista-runkomiehitys.html

https://salpalinjansalat.blogspot.com/2012/03/linnoituspataljoonissa-myos-pst.html

Salpalinjan kivieste yhä soiva peli

Maasotakoulun koulunjohtaja, Salpalinjan hyvin tunteva eversti Janne Mäkitalo sanoo, että Salpalinjan maahan upotettu kivieste on vielä soiva peli. Varsinkin, kun sitä vertaa Venäjän rakentamiin suoraviivaisiin lohikäärmeen hammasrivistöihin aukeilla lakeuksilla. Ne ovat kaiken lisäksi kevyinä betonitetroina asennettu maanpintaan teollisena massatuotantona vailla juuri minkäänlaista sotilaallista ohjausta. Ne ovat sopivalla kalustolla aurattavissa sivuun.

Näitä puutarhakoristeiksikin kuvattuja lohikäärmeen hampaita on julkisten satelliittikuvien perusteella Venäjä rakennuttanut Ukrainalta valtaamille alueille pilvin pimein.

Mäkitalo esitelmöi 9. marraskuuta 2023 Haminassa Raatihuoneella Salpalinjan perinneyhdistyksen syyskokouksessa. Hänen aiheensa oli otsikoitu: ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain varastettua?” Salpalinjan vertailu venäläisiin linnoitusketjuihin Itä-Ukrainassa.

Eversti Janne Mäkitalo on puolustusvoimissa harvoja Salpalinjan ja sen taistelutaktiikan tuntijoita.

- ”Lohikäärmeen hampaat” eivät ulotu maan sisään ja ovat kooltaan pieniä – Salpalinjan kivet ovat kookkaampia ja osittain maahan haudatut. Lohikäärmeen hampaat ovat puskuterällä aurattavissa sivuun – Salpalinjan kivet ovat ja pysyvät, Janne Mäkitalo sanoi.

Vertailussa Mäkitalo toteaa venäläisten puolustuslinjojen taistelulinnoitteiden olevan lähes yksinomaan kenttälinnoitteita, jopa alkeellisia sellaisia. Salpalinjan torjuntakykyisimmät linnoitteet ovat kestolinnoitteita.

Taas tuliasemien tulitusmahdollisuudet ovat Venäjän rakentamissa laitteissa lähes yksinomaan rintamatulta antavia, siis suoraan vihollista kohti ampuvia. Salpalinjassa pyrittiin pääasiassa sivustatuleen, eli esterivistön ja kaivannon suuntaisesti pyyhkäisevään tuleen.

Edellisen Salpalinjassa mahdollisti linnoituksen murtoviivamainen taisteluhautojen ja esteiden sijoittelu; Salpalinjassa ei juuri muutamaa sataa metriä pitempää suoraa linjaa näe. Niiden kulmiin sijoitettujen tuliasemien tavoitteena oli pystyä ampumaan tehokasta, ampujaa ja asetta suojaavaa sivustatulta.

Venäjällä koneellisesti kaivetut taisteluhaudat, kaivannot ja esteet niiden edessä, kuten edellä puhutut lohikäärmeen hampaat, ovat jopa kilometrien pituisia suoria linjoja. Niiden laajuus ei ole joka paikassa joukoilla tai tulella valvottavissa.

Ukrainan tasainen maasto on tietysti nopeaa linnoittaa. Siihen Venäjä käyttää koneurakoitsijoita. On eri asia, onko vastahyökkääjillä järkeä lähteä ehdoin tahdoin avonaiseen maastoon hyökkäämään kohti esteitä ja vihollisen tehokasta tulta.

Toisaalta Mäkitalo ei näe venäläisten rakentamia linnoitteita pioneeriteknisesti vaikeasti murrettavina. Hän ei pidä Venäjän rakentamia 1-2 ja jopa useampikertaisia linnoituslinjoja syynä, että Ukrainan vastahyökkäykset eivät ole edenneet sitä avustavan maailman toivomalla tavalla ja nopeudella. Niitä muita syitä hän ei kertonut. Suomi tekee yhteistyötä Ukrainan kanssa. Se on selvää, että turvaluokitelluista asioista ammattisotilaat eivät hiisku.

Salpalinjan rakenteiden vertaamista Ukrainaan Janne Mäkitalo ei pidä tämän enempää tarpeellisena yksinkertaisesti maastollisista syistä. Suomalaiset rakensivat Salpalinjan Suomen vaihtelevaan,  kumpuilevaan ja metsäiseen maastoon sitä hyväksi käyttäen. Ne opit eivät sellaisenaan sovi Ukrainan tasaisille pelloille.

- Pitää myös muistaa, että nykyinen sodankäynti ei toimi Salpa-aseman tapaan linjapuolustuksena ja kulutussotana. Linnoittamisella haetaan ensisijaisesti suojaa ja sitähän Salpalinjassa tietysti on.

- Sanotaan, että huonoilla linnoituksilla on monia taisteluja hävitty ja toisaalta hyvilläkään linnoituksilla ei ole sotia voitettu. Linnoitukset ovat lähes aina puolustuksellisia.

Venäjän sotadoktriini on hyökkäyksellinen. Puolustusryhmitys on yleensä heille tilapäinen ratkaisu. Se ei käytä linnoitteita kuin hyökkäyksien lähtökynnyksiä suojaamassa. Nyt tilanne Ukrainassa on paljastanut, että Venäjän linnoittamiskehitys on hidasta, vähän kuin yksi askel eteen ja kohta kaksi taakse.

Kaiken kaikkiaan Mäkitalon puolen tunnin esitys oli arvoituksellisen esiotsikon ”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain varastettua?”  tuon kysymysmerkin mukainen. Niihin ei kuulija katetta saanut tai sitten ei ymmärtänyt. Sen sijaan hänen vertailunsa Salpalinjan ja venäläisen linnoittamisen välillä oli selkeä. Eroja on, jos kohta niitä on maastoissa ja myös sotimisen lajissa. Suomi on linnoittanut puolustaakseen, Venäjä jos yleensä linnoittaa, tekee sen hyökätäkseen. Eroja siis on!

Vanhalla Salpalinja-harrastajalle Mäkitalon esitys ei ollut lainkaan niin tyrmäävä, kuin vähän pelkäsin. Hän antaa arvon Salpalinjalle siinä ajassa, johon se rakennettiin, mutta osaksi myös nykyajassa: ”Salpalinjan kivieste on yhä soiva peli!”, hän sanoi. Ehkä siinä on muutakin käyttökelpoista kuin toimiminen vain suomalaisen maanpuolustustahdon symbolina.

Jäljemmät kuvat Janne Mäkitalon esityksestä.

TERHO AHONEN

Salpalinjan itärajan pelote ei happane

Helsingin Sanomien 29.9.2023 yhdessä päivän kärkijutuista tuodaan esiin puolustusvoimien valmius nopeuttaa itärajan linnoittamista etukäteen maanomistajien kanssa tehdyin sopimuksin. Niiden mukaan jopa vuorokauden varoitusajalla kaivinkoneet ja moottorisahat voisivat tarvittaessa aloittaa laulunsa.

Juttu on mitä ilmeisimmin rauhoittamassa lähinnä oman maan länsireunan asukkaita; Suomen itärajan puolustusta ei ole jätetty pelkästään mustikkamättäisiin hillasoiden reunoille perustuvien tuliasemien varaan. Uutinen olisi, jos puolustusvoimat ei valmistautuisi lakisääteiseen maanpuolustustehtävään. Ehkä jutun signaalilla rauhoitetaan myös Ruotsin kansalaisia heidän painiessaan omien sisäisten turvallisuusongelmien parissa odotellessaan Nato-jäsenyytensä hyväksyntään Turkilta ja Unkarilta.

Suomen itärajan puolustamisessa on vahva, todella vahva perinne, joka toimii tarvittaessa paikoin vieläkin. Se on Salpalinja, joka Hesarin jutun ensimmäisessä kuvatekstissä lyhyesti mainitaankin. Itse asiassa jutussa käsiteltyä asiaa voisi luonnehtia nykykielellä Salpalinjan päivittämiseksi.

Tiedän, että Salpalinjan rakenteiden suoja- ja estearvoa vieläkin vähätellään. No, me täällä itärajalla tunnemme tilanteen.

Siitä epäilijät eivät pääse yli eikä ympäri, että Salpalinja on sotilasmaantieteellisesti sijoitettu edelleen parhaaseen mahdolliseen paikkaan tyssäämään vihollisen tuli ja liike. Ukrainan sota on ukrainalaisten takaisinvaltaajien kokemusten myötä osoittanut linnoittamisen ja siihen yhdistetyn miina-aseen käytön voiman! Eteneminen yli syvyyteen perustettujen kaivantojen ja niihin yhdistettyjen tuliasemien ja miinakenttien läpi on tuskallisen hidasta. Onneksi sitä sentään tapahtuu.

En voi muuta kuin kehua Suomen sotilasjohdon viime sotien ja kylmän sodan aikaista kaukonäköisyyttä rakentaa itärajallemme vahva kestolinnoitus ennaltaehkäiseväksi pelotteeksi. Se on pitänyt aina uuden ennaltaehkäisevän lisäpelotteen, puolustusliitto Naton tuloon saakka. Puuseipäiden varaan 1940-luvulla rakennettu piikkilanka-aita ei olisi tuota tehtävää tehnyt edes symbolisesti.

Täytyy myös hattua nostaa kustannusyhtiö Readme.fi:lle kauaskantoisuudesta vain vuotta ennen 24.2.2022 alkanutta Venäjän massiivista hyökkäystä Ukrainaan tehdä päätös julkaista Salpalinjasta perusteellinen ja kansantajuinen kirja. Ehkä onnekas sattuma on myös se, että kirjassa ei julkaista karttoja tekemään Salpalinja-tiedustelua turhan helpoksi pahat mielessä siihen tutustuville.

Siispä, jos haluat tietää, kuinka Suomi ratkaisi viime sotien aikana itärajan turvallisuutensa, osta Salpalinja Suomen suoja -kirja kirjoja myyvistä kaupoista tai lainaa kirjastosta. Salpalinja Suomen suoja -kirja on täysin ajankohtainen edelleen nyt ja kauas tulevaisuuteen.

Aika ei saa Salpalinjan historiaa happanemaan. Salpalinjalla on monta ominaisuutta, jotka kestävät aikaa. Betonirakenteiden, estekivien, louhittujen kaivantojen ja sijainnin ohella niitä on ennen kaikkea se peräänantamaton maanpuolustustahto, jolla suomalainen veteraanisukupolvi sen yli 80 vuotta sitten sai aikaan. Sillä syntyi Salpalinja itärajalle ja Harparskog-linja Hankoniemelle.

Korostan vielä, Salpalinjalla on siis myös yhä tärkeä henkinen tehtävä viestittää tuo maanpuolustustahto nykyiselle Suomen kenttäarmeijalle. Suomessa on hieno tilanne, että jokaisella Suomen kenttäarmeijan miehellä ja naisella, niin aktiivipalveluksessa kuin reservissä, on tässä maassa puolustettavaa. Se on yksi maanpuolustustahdon perusta. Toinen on sotiemme veteraanien perinnön velvoittavuus. Näillä eväillä pärjäämme.

Linkki Hesarin juttuun: Helsingin Sanomat verkossa 29.9.2023

TERHO AHONEN

Terho Ahonen kirjat ja tallenteet

Joskus on kyselty, missä kirjahankkeissa bloginkirjoittaja on ollut mukana. No, se ei ole pitkä luettelo. Nyt tuon viimeisimmän tultua julkaistuksi kokosin kirjat tähän, klikkaa kuvaa, saat kannen isommaksi:

Terho Ahonen, kirjallinen tuotanto 1997 – 2023, mukana tekijänä yksin tai toimituskunnassa, kaikissa vähintään yksi kirjoitettu oma artikkeli:

Suomalaisia maanviljelijöitä, artikkelikokoelma, 11 kirjoittajaa, yksi heistä

Visionääri Oy, 1997, 214 sivua, ISBN: 952-9680-23-6

 

Miehikkälän Osuuspankki, 1922-1997, 75 vuotta, historiikki

kirjoittaja ja toimituskunnan jäsen

Miehikkälän Osuuspankki, 1997, 80 sivua

 

Tulikaste Suezilla, omakohtainen rauhanturvamuistelma

Kaakonkulma, Sanoma Lehtimedia Oy, 2005, 239 sivua, ISBN 952-99255-1-4

 

Sotilaspoika, Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta 1993-2013,

historiikki / artikkelikokoelma

toimituskunnan jäsen ja yksi kirjoittajista, 2013, 78 sivua IS BN 978-952-93-1579-6

 

Kotikontujen sota ja rauha, Miehikkälän Sotaveteraanit ry – veljes- ja sisarapua vuodesta 1967, 

historiikki, toimituskunnan jäsen, yksi kirjoittajista

Miehikkälän Sotaveteraanit ry, 2014, 129 sivua, ISBN 978-952-93-4016-3

 

Salpalinja - Itsenäisyyden monumentti, artikkelikokoelma, yksi kirjoittajista ja valokuvien ottajista

Salpalinjan perinneyhdistys ry, 2017, 224 sivua, ISBN 978-952-93-8280-4

 

Salpalinja – Suomen suoja, tietokirja, tekijä

Readme.fi, 2021, 638 sivua, ISBN 978-952-373-305-3

 

Sodasta rauhaan Suezilla -YK:n suomalaisen valvontajoukon alku ja ankeus 1973 – 1974,

historia- ja muistelukirja

BoD.fi / Kuneitran Kojootit ry. 2023, 434 sivua, ISBN-13: 9789528002475, toinen tekijä

 

Lisäksi isohko kokonaisuus: Salpalinjan Salat -blogi internetissä 2010> , 463 artikkelia (tilanne 28.8.2023), joista omia kirjoituksia noin 400.

Ja vielä reilun vuoden voimainponnistus vuosilta 2016-2017:

SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta -dokumenttielokuva, kesto 1 tunti 30 minuuttia. Tuotanto StoryTv Oy films / ohjaus Juha Huttunen Taipalsaari. Ensiesitys Lappeenrannan kaupunginteatterissa 26.11.2017. Paikalla kutsuvieraita ja yleisöä oli noin 400 henkeä. Dokumentti oli 2017 osa Suomi 100 -juhlavuotta.

Salpalinjan salat -bloginkirjoittaja oli mukana tuotantoryhmässä Salpalinja-asiantuntijana, järjestelijänä, osassa näyteltyjä kohtauksia käsikirjoittajana, elokuvan selostustekstin kirjoittajana sekä asiantuntijahaastattelujen kysymysten laatijana ja osaksi haastattelijanakin. Tehtäviin kuului myös dokumentin tiedotus.

Elokuvasta on DVD-tallenne. Dokumenttia esitettiin lähinnä itärajan paikkakunnilla tilauksesta. Lähestymistavaltaan reaali-isänmaallisena elokuva ei ole vielä yltänyt valtakunnalliseen levitykseen. 

Ennaltaehkäisevä pelote Salpalinjasta Natoon

Edesmennyt kenraaliluutnantti Heikki Koskelo (1935 – 2020) valittiin / kutsuttiin vuoden 2003 alussa toimintansa aloittaneen, 25.7.2002 perustetun Salpalinjan perinneyhdistys ry:n ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Hän kävi toimeen ripeästi. Hän järjesti yhdistykselle rahoitusta, kutsui tuntemiaan ihmisiä toimintaan mukaan ja käynnisti yhdistyksen valtakunnallisen käynnistämishankkeen.

Ei juuri sellaista Salpalinja-esitelmää kenraali Koskelo pitänyt, missä hän ei puhunut Salpalinjasta itärajamme ennaltaehkäisevänä pelotteena. Sitä se oli jo jatkosodan loppuvaiheessa ja aina pitkälti kylmän sodan vuosiin saakka. Hän perusteli pelotevaikutusta Neuvostoliiton toiminnalla ja joidenkin korkeiden neuvostokenraalien puheista vetämillään johtopäätöksillä.

Salpalinjaa vastaan ei koskaan ole hyökätty. Se on tärkein todiste Salpalinjalle annetun tehtävän täyttämisestä.

Itärajan linnoituksen pelotevaikutuksen yksi konkreettinen ilmeneminen oli liittoutuneiden valvontakomission (käytännössä NL) suuri mielenkiinto Salpalinjaan. Se pyysi ja sai  haluamastaan materiaalista osan heti maahan tultuaan ja osan myöhemmin. Valvontakomisio halusi itselleen kaikki linnoitukseen liittyvät asiakirjat, piirustukset, laitteiden sijaintikartat ja yms.

Suomalaisupseereiden opastamilla kahdella valvontakomission maastoretkellä linnoituksessa huomionarvoista oli punaupseereiden vahva halu selvittää Salpalinjan lujuutta eri kohdissa. Samalla tutkittiin Suomeen johtavien teiden kuntoa ja tehtiin varmasti myös merkintöjä maastossa vahvoiksi tai heikoiksi havaituista linnoitteista tai maastokohdista.

Tämä ei suinkaan johtunut huolesta suomalaisten kykyyn puolustautua, vaan se oli valmistautumista Neuvostoliiton omaan hyökkäykseen Suomeen. Miten ja missä Salpalinja olisi helpoiten, tai ylipäätään murrettavissa? Siihen haettiin voittajan laillisella, valvontakomission nimissä tehdyllä tiedustelulla selkoa.

Ja kun tuota hyökkäystä Neuvostoliiton aikana ei koskaan tullut, valvontakomission tiedusteluretkien johtopäätökset olivat olleet selvät. Salpalinjaa vastaan ei kannata hyökätä Neuvostoliiton sen ajan kalustolla ja joukoilla. Näin pääosin itärajalla koko virkauransa palvellut ja alueen hyvin tuntenut Heikki Koskelo asian tulkitsi. Hänen näkemykseensä oli kuuntelijana helppo uskoa.

Venäjän vaatimukset joulukuussa 2021 Naton laajenemisen estämiseksi itään ( blogi:  https://salpalinjansalat.blogspot.com/2021/12/salpalinja-on-taas-hyvin-ajankohtainen.html ) ja sitten hyökkäys 24.2.2022 Ukrainaan kertoivat suomalaisille kaiken oleellisen. YYA-ajan ystävyysliturgia oli ollut käytännössä NL:n puolelta vain sopivan hetken odottamista työntää sen omaa turvallisuusvyöhykettä kauemmas länteen. Ukraina oli siihen ei-Nato-maana sopivasti ensimmäinen vaihe ja seuraava helppo kukistettava ei-Nato-maa olisi Suomi ja luontevasti edelleen Ruotsikin. Ainakin Ruotsi saisi Venäjän karhun naapurikseen.

Olemme lukeneet ja kuulleet Venäjä-asiantuntijoiden toistuvasti todistaneen viimeisen reilun vuoden aikana, että Venäjä toteuttaa vain satoja vuosia vanhaa laajenemisoppiaan, johon Suomikin sisältyy. Huomattava on, että tällaisia todistuksia ei Suomessa juuri kukaan tutkija ja asiantuntija julkisesti esittänyt toisen maailmansodan jälkeen. Ei kylmän sodan vuosina, ei NL:n romahtamiseen 1991 mennessä, ei ennen Venäjän Krimin valtausta 2014, eikä paljon edes ennen 24.2.2022 Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Tai sitten niihin ei korvaa lotkautettu.

Onneksi hämmästyttävän nopeasti reilu vuosi sitten Suomen kansa tajusi, että Suomi tarvitsee nykyaikaan sopivan itärajamme ennaltaehkäisevän pelotteen, nykyajan Salpalinjan. Ja nyt se uskallettiin kiihtyvällä vauhdilla sanoa ääneen. Kun kansan kannatus hakeutua Naton jäseneksi ylitti nopeasti mielipidetiedusteluissa yli 50 prosentin, tulivat poliitikot kiitettävästi ja kiltisti perässä, vielä sanojaan varoen, mutta tulivat kuitenkin. Ei heille jäänyt muuta vaihtoehtoa.

Suomessa päätös Natoon hakemisesta ja siihen liittymisestä tehtiin itäblogin kansandemokratioiden kaltaisin, lähes sadan prosentin kannatusluvuin. Käytännössä liki yksimielisesti.

Nyt noita toisin ajattelijoita, jäljellä olevia muutamia Nato-vastaisia kansalaisia haravoi kertomaan mielipiteensä enää vain ”kansanradio” Yle! En ymmärrä, miksi heitä harvoja vähemmistössä olevia pitää hyysätä ja päästää julkisuuteen valittamaan surkeuttaan Suomessa. Silloin kun Suomi ei ollut Natossa ja vain harvat ääneen uskalsivat Nato-jäsenyydestä puhua, niin silloin Yle ei nähnyt tarvetta kuulla tämän harvalukuisen vähemmistön ääntä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Suomi pääsi Naton täysivaltaiseksi jäseneksi 4.4.2023. Siitä suuri kiitos kaikille asiaan myötävaikuttaneille.

Nyt meillä itärajan ihmisilläkin on rauha nukkua yömme sikeästi; Natossa Suomen tiedustelu tietää mahdollisen vaaranpaikan jo kauan ennen kuin tankkien telaketjujen kolina rajan yli kuuluu. Ja näinhän ei edes tapahdu; Naton pelotevaikutus toimii 24/7, siis juuri tälläkin hetkellä.

Salpalinjan tehtävä itärajan pelotteena on siirtynyt muodollisestikin vihdoin jatkuvasti nykyajan hermolla olevaan Natoon. Salpalinja rakennettiin kenraali Koskelon mukaan itärajamme pelotteeksi. Ja kun se sen tehtävän täydellisesti täytti, voidaan sanoa Salpalinjan raivanneen tai auranneen tien suomalaisten mieliin ja ajatuksiin ainoalle järkevälle turvalle, Natolle!

Kun vielä pidämme huolen oman armeijamme puolustuskyvystä, olemme niin turvassa, kuin olla voimme. Hyvä! Kiitos valtiojohdolle!

TERHO AHONEN

Salpalinja itärajan ajankohtainen varmuusvara

Viimeisen viikon aikana varsin paljon julkisuutta saaneet Venäjän joukkojen Ukrainaan aloittaman ”Wagner-linjan” panssariesteet ovat lähinnä huvittaneet asiantuntijoita. Vain noin 300 kilon (lähde diplomi-insinööri Veikko Luomi) painoisista ja 90 senttiä (lähde Yle) korkeista betonitetroista, ”puutarhakoristeista”, maanpintaan asetellut panssariesteet työntyvät kuivalla kelillä vaikkapa Ladoilla (henkilöauto) syrjään. Panssareita ne eivät pidättele millään kelillä.

Salpalinja on vedetty vertailuna mukaan jo useammassa mediajutussa aivan toisen luokan esteenä. Salpalinjan, varsinkin panssariesteiden tehoa on pidetty ammattipiireissä ajastaan jääneenä. Mutta onko Salpalinja kokonaan aikansa elänyt?

Seuraava pohdiskelu ei paljasta mitään sellaista, jota valvontakomission vaatimuksesta ei Neuvostoliitolla / Venäjällä olisi ollut jo tiedossa syyskuun lopulta 1944 lähtien. Silloinhan kaikki Salpalinjaan liittyvät asiakirjat, kartat ja piirustukset piti luovuttaa valvontakomissiolle. Ja tekihän se ainakin kaksi retkeä Salpalinjaan. Niillä punaupseerit visusti kirjasivat ylös näkemänsä tulevia tarpeita varten. Ja mitäs ne tarpeet olisivat olleet muita kuin Suomeen kohdistuvan hyökkäyksen sujuvuutta palvelevia maastotietoja.

Ja niin kuin tiedämme, sitä hyökkäystä vielä näihin päiviin mennessä ei ole tullut. Olisivatkohan saatu linnoitusaineisto ja tiedustelut osasyynä asiaan?

Linnoittamisen, joukkojen ja aseiden suojan tarve ei ole hävinnyt nykysodissakaan mihinkään.

Puolustusvoimat perusteli taannoin Salpalinjasta luopumistaan sillä, että nykysodissa ei synny maarintamia. Sota on liikkuvaa ja sitä käydään ilmasta käsin lentokonein, ohjuksin ja viimeisenä ”villityksenä” droonein. Mutta kyllä tuolla Ukrainassa näkyy maajoukkojakin olevan vaikka millä mitalla. Ne liikkuvat maanpinnassa. Ja kyllä kai suojautuminen, kaivautuminen kuuluu nykyajankin jalkaväkisotilaan pitkän iän salaisuuteen?

Salpalinja on yhä paikoillaan. Kivieste 225 kilometrin matkalla on muutamien satojen metrien pätkiä viljelyksillä ja teiden aukkoja lukuun ottamatta pystyssä. Salpalinjan teräsbetonikorsut, Kuusamoon rakennettuja 32 teräsbetonikorsua ja yhtä E 18 tielinjauksen alle jäänyttä Virolahden korsua lukuun ottamatta, ovat yhä paikoillaan. Edelliset räjäytti Neuvostoliitto miehittäessään Kuusamoa laittomasti syksyllä 1944 aseleposopimuksen ja välirauhan jälkeen. Jälkimmäisen posautti moottoritien alta YIT!

Salpalinjan korsuihin valettu betoni ”kovettuu” sata vuotta; se siis vahvistuu vielä parikymmentä vuotta! Salpalinjahan on nykyisin yksityistä omaisuutta, pois lukien kuntien ja valtion maat. Tietysti tarvittaessa ”sotatilalakeja” varmaan löytyy nopeastikin palauttamaan rakenteet valtion käyttöön.

Kahdessa viikossa puolustusvalmis

Yli-ikäisenä reserviupseerina ja etulinjan toiveajattelijana puheitani voidaan tietenkin pitää katteettomina. Mutta sanon silti:

Salpalinjan rakenteet ovat otettavissa parin viikon työllä puolustuskäyttöön. Linnoituksella on edelleen jonkinlainen hyökkääjän toimintoja ohjaava, suuntaava vaikutus. Mutta aivan varmasti Salpalinjalla on vähintään suoja-arvo vihollisen maahyökkäyksiä vastaan!

Suomen itärajalla Salpalinja on yhä puolustuksellisesti parhaassa mahdollisessa maastossa ja paikassa. Sen paremmin sitä eivät nykyupseeritkaan voisi maastoon sijoittaa. Tämän olen kuullut monen ammattiupseerin suusta.

Tilanne vain on nyt se, että meillä sattuu olemaan itärajalla valmiiksi sijoitettu, kestolaitteiden osalta rakennettu ja kaivantojenkin osalta vain puhdistuskaivuja ja puuston raivauksia vajaa valmis puolustusasema. Sen käyttöönottamiseen ei tarvita kuin miehiä, lapioita, moottorisahoja ja teiden aukkojen sulkemiseen kaivinkoneita.

Kallioon louhitut kaivannot, tst- ja yhdyshaudat vaativat vain pientä pensaston raivausta ja siivousta.

Puutavaraa, kakkosnelosta ja lautaa, tarvitaan teräsbetonikorsujen majoitustilojen sisustamiseen, lavereiden rakentamiseen. Rautakaupasta saa vaikkapa Upo-kamiinoita korsun lämmityslaitteeksi (minulla on koeteltua kokemusta, toimii). Hätätilassa telttakamiinakin poistaa kosteutta ja tuo lämpöä.

Soveltuu nykytaisteluun nykyasein

Korsuaseita ei enää ole. Nykyiset kevyet konekiväärit soveltuvat sellaisenaan linnoitteisiin.

Salpalinjan teräsbetonisissa asekorsuissa on noin 300 paikkaa konekiväärille, joista nykyisillä jalkaväen konekivääreillä pystyy ampumaan. Lisäksi panssarintorjuntatykkien tuliasemat teräsbetonikorsuissa, noin 50 kappaletta, soveltuvat samoin konekiväärin tuliasemiksi. Ampumisen epämukavuus korvautuu hyvällä suojalla, puusta voi tarvittaessa rakentaa apujalustaa aseelle.

Maahan kaivetut taistelu- ja yhteyshaudat sekä panssarikaivantoesteet vaativat puuston raivausta ja pohjalle kaatuneen maan tai karikkeen poistamista, kaivannon syventämistä.

Lähes valmiit taisteluasemat ja ampumasyvennykset antavat hyvän suojan yksittäisen taistelijan tulitoiminnalle rynnäkkökiväärillä. Sen tulinopeus ja tehokkuus ovat jotain muuta, kuin viime sotien aikaisilla kivääreillä.

Ampuma-alojen raivaus moottorisahoin tai hakkuukonein ei ole iso homma. Samalla syntyy murroste eteen.

Nykyajan panssaritorjunta-aseet taas soveltuvat linnoituksessa avoasema-ammuntaan siinä, missä tahansa muussakin taisteluasemassa.

Kiviesteillä, maahan upotettua ja kiilattua, on maastossa ainakin ohjaava ja joka tapauksessa hidastava vaikutus. Umpimetsiin ja soille hyökkääjä tuskin menee.

Kenttätykistön toiminta on sellaisenaan käyttökelpoista linnoitustaisteluun.

Lisätehoa ennaltaehkäisevälle pelotteelle  

Salpalinja ei ratkaise tietenkään yksin mitään. Se on valmis olemassa oleva rakennelma siellä missä pitääkin. Salpalinjaa olisi viisasta käyttää soveltuvin osin nykyarmeijamme hyväksi ja ennen kaikkea suojaksi. Ihmettelisin, jos ei käytettäisi.

Eihän vanha ole kelvotonta vain iän takia, jos se toimii. Esimerkiksi Haminan 1700-luvun linnoituksen vallit oli piirretty viime sotien Salpalinjan Hamina-Taavetti -linjan ”eteentyönnetyiksi” panssariesteiksi kaupungin kohdalla rantamaantien suunnassa. Haminan linnoituksen vallit ohjaavat tarvittaessa vieläkin vihollisliikennettä puolustajan kannalta sopiviin torjuntakapeikkoihin!

Edelleenkin korostan sitä, että Salpalinja on soveltuvin osin helposti ja nopeasti otettavissa itärajan puolustuksemme vahvistukseksi ja lisäsuojaksi. Kun se kerran on jo olemassa, hulluahan olisi, jos sen rakennelmien suoja- ja käyttöarvoa ei varauduttaisi käyttämään.

On syytä uskoa, että Salpalinja, Suomen puolustusvoimat ja Nato nojaavat vielä toisiinsa. Ne yhdessä muodostavat sellaisen ennaltaehkäisevän pelotteen, jota itänaapurimme, meidän ajattelumme vastainen ”käyttöjärjestelmä”, ei rohkene uhmata!

Salpalinja on ajankohtainen itärajamme varmuusvara! Museovirastollakaan ei luulisi olevan tähän mitään sanomista; ennaltaehkäisevänä pelotteena Salpalinja ei museaalisestikaan tuhoudu!

TERHO AHONEN

”Rattotytöt” halonteossa

Etelä-Saimaan kirjoituksessani 16.12.1984 otsikoilla Muhikko, Miehikkälän Kanada – Metsää ja menneisyyttä – koko sivun jutussa oli väliotsikko ”Rattotytöt” halonteossa. Väliotsikon sisältö tässä alempana leikkeenä.

Juttu perustui haastattelemani, nyt jo edesmenneen miehikkäläläisen metsätyönjohtaja Matti Kirkkopellon lapsuusajan muisteluihin asuessaan Muhikossa 31 ensimmäistä elinvuottaan ja myöhemmin hänen kuulemiinsa omia muistoja täydentäviin aikalaiskertomuksiin. Matti oli tavallaan Muhikon Aladinin suvun ison metsäpalstan, joka siirtyi myöhemmin Ensolle, metsänvartija Enso Gutzeitilla palvellessaan jo kolmannessa polvessa, isänsä ja isoisänsä jälkeen.

Miehikkälän Salpaseminaarissa Miehikkälän Salpalinja-museolla museon järjestämänä 9.10.2022 paljastui, että hämmästyttävän oikeat olivat silloin tapahtuma-aikana vain liki kymmenvuotiaan pojan tiedot. Valtiotieteen tohtori Pekka Niiranen Kuopiosta esitelmöi kesäkuussa 2022 hyväksytyn väitöskirjatutkimuksensa aiheesta, Työleirijärjestelmä Suomessa 1942-1944. Siihen myös Miehikkälän Muhikon ”vaikeiden naisten” metsätyöleiri osana kuului.

Kyseinen leiri järjestettiin vuonna 1942 voimaan tulleen työvelvollisuuslain (koski 15-65 -vuotiaita) perusteella marraskuusta 1942 helmikuuhun 1943. Sille osallistui Niirasen mukaan vähän yli 30 naista, osa vapaaehtoisesti, osa pakolla. Leirin johtajana toimi kovaotteinen neiti Martta Porkka. Hän oli saanut kannuksensa johtajana ensimmäiseltä ”vaikeiden naisten” työleiriltä Uuraisista.

Jatkosodan alettua tyhjilleen jääneissä Salpalinjan parakeissa asuneiden naisten tehtävänä oli edelliskesänä rasiin kuivumaan kaadetuista (oksineen maahan kaadetuista) puista tehdä veturihalkoja rautatiehallituksen puutavaratoimistolle, lyhenne RP. Sittemmin RP:n nimeksi tuli Vapo. Veturihalot tarkoittivat tietysti polttopuita hyöryvoimalla toimineiden vetureiden kattiloiden lämmittämiseen.

Miehikkälän leirillle kehotettiin toimittamaan terveitä naisia ”ensi tilassa”. Kehotus koski työvoimapiirejä  Turku, Tampere, Hamina ja Uudenmaan ensimmäistä työvoimapiiriä (Helsinki).

En käy yksityiskohtia ”kurileiristä” tarkemmin luettelemaan, kun ne ovat luettavissa Readme.fi:n kustantamasta ja julkaisemasta Niirasen väitöskirjasta nimellä Työleirien saaristo – työleirijärjestelmä Suomessa 1942-1944. Kirja on yli 700-sivuinen.

Näytettyäni oheisen leikkeen tohtori Niiraselle hän lukaisi sen hymyssä suin ja sanoi jutun pitävän paikkansa. Se mitä siitä puuttui, leirin aika, peruste ja osallistujamäärä, tuli edellä oikaistuksi.

Käsittelen aihetta myös omassa Readme.fi:n julkaisemassa Salpalinja Suomen suoja – kirjassa otsikolla Luontaista vaihdantataloutta, elämää erämaassa. Samalla tässä tulee tarkennetuksi kirjan aihetta koskeva sisältö, joka perustui oheiseen lehtileikkeeseen. Leike muuten saattaa olla ensimmäisiä kirjallisia ja julkisia selostuksia tästä Miehikkälän mysteerileiristä.

Edelleenkään ei täysin käy Niirasen väitöskirjasta selville, miksi em. leiri lopetettiin niin nopeasti. Leirien vähimmäiskestoksi oli laadittu neljä kuukautta tai 75 pinomottia tehtyjä halkoja työvelvollista kohti. Tietysti jos leiri alkoi heti marraskuun alussa 1942 ja päättyi helmikuun lopussa 1943, niin tuo vähimmäiskesto täyttyi. Mutta miksi ns. ”vaikeiden naisten” leiriä ei jatkettu, jää arvailujen varaan. Ettei vaan syy löytyisi lehtileikkeen viimeisestä kappaleesta. Sen kirjoitin tuolloin 1984 varsin siististi. Kirjassani ilmaisen asian seuraavasti:

”Lähipitäjien emäntiä alkoi ihmetyttämään jossain vaiheessa talvea isäntien hinku rahtiin myös sunnuntaisin ja runsas eväiden menekki. Miehet kävivät pikaisesti saunassa, vaihtoivat puhtaat päälle ja pyysivät vaimoja täyttämään repun ruualla, eritoten sianläskillä ja vakuuttelivat, että ajourakka painaa päälle ja ruokaa kuluu. On palattava vielä illalla Muhikkoon ja sunnuntaiaamuna rahtiin.”

Klikkaa kuvia suuremmiksi!

TERHO AHONEN

TV-uutistoimittajanakin tuttu Pekka Niiranen piti Miehikkälässä nautittavan kansantajuisen, selkokielisen ja sopivan leppoisasti pidetyn esitelmän Työleirien saaristosta!