Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

maanantai 8. elokuuta 2016

Ilkivaltaa sotiemme veteraanien perintöä vastaan!

”Kerimäen Raikuussa sijaitsevilla Salpalinjan bunkkereilla paljastui viime viikolla mittava tihutyö. Kahteen eri bunkkeriin johtavat portaat ja kaiteet oli määrätietoisesti hajotettu ja nosteltu pois paikoiltaan.
Opastetun luontopolun päässä olevalla, niin sanotulla kolmosbunkkerilla tuho oli suurin. Lankusta tehdyt porrasrakennelmat oli nosteltu paikoiltaan ja heitetty sisäänkäyntinä olevaan syvään kalliokuiluun.
Maasta oli lisäksi kaivettu isoja kiviä, jotka oli heitetty rikottujen porrasrakennelmien päälle kuiluun. Bunkkerin sisäänkäynti oli näin tukittu täysin.”

Oheinen sitaatti on Puruvesi-lehdestä 5.8.2016.

Salpalinja on Suomen maanpuolustustahdon symboli viime sotavuosilta. Salpalinja on sotiemme veteraanien ja heidän sukupolvensa, miesten ja naisten rakentama itärajan lukko. Se osaltaan ja olemassa olollaan vaikutti siihen, että Neuvostoliitto ei halunnut tai ei rohjennut vaaran vuosinakaan yrittää Suomen miehittämistä ja meidän yhteiskuntajärjestelmän muuttamista sosialistiseksi diktatuuriksi!

Tuo Kerimäellä Salpalinjaan kohdistettu harkittu vandalismi on hyökkäys ja provokaatio kunniakkaiden sotiemme veteraanien perintöä ja Suomen itsenäisyyttä vastaan. Olen vihainen!

Salpalinja on säilynyt kestorakenteiltaan hyvin ja saanut vanhettua rauhassa. Totta kai pientä siivottomuutta on asutuksen liepeillä tehty ja linnoituksen taisteluhautoja ja paikoin jopa korsuja on käytetty aikojen saatossa kaatopaikkoina. Mutta kokonaisuutena se on pientä ja on saattanut olla ajattelemattomuutta aikana, jolloin Salpalinja oli vielä salainen.

Raikuun tapaus lehtijutun kuvan ja kuvauksen perusteella ei voi olla hetken mielijohde. Siinä on täytynyt olla takana voimaa ja rautakankeja. Raikuun puheena oleva matkailijoille kunnostettu kohde on sen verran sivussa ja pikkuteiden varressa, että sinne on pitänyt mennä tarkoituksella.

Tuollaisen energiamäärän tuhlaaminen Suomen kansan rakentamaa puolustuslinnoitusta kohtaan on silkkaa hulluutta ja mielipuolista raivoa. Mitä sillä halutaan viestiä ja kenelle?

Salpalinja on osaltaan taannut Suomelle rauhan yli 70 vuoden ajan. Se on siis myös rauhan monumentti.

Neuvostoliitto näki heti sodan jälkeen Salpalinjan pahana, koska se oli estämässä sen omien tavoitteiden saavuttamista. Se vaati linnoituksen hävittämistä, jotta sen miehitysjoukot olisivat voineet vapaasti marssia Helsinkiin. Tämä väkivaltaisuus ei koskaan toteutunut. Onko Kerimäen tapaus signaali siitä, että joidenkin mielestä Neuvostoliiton olisi pitänyt antaa tehdä, mitä se ikinä halusikaan? Tätä en halua uskoa!

Pahantekijät on saatava kiinni ja rangaistava lain ankarimpien pykälien mukaan. Suomessa ei ole itsenäisyytemme kannalta raskauttavampaa rikosta kuin on hyökkäys kansallisia syvimpiä arvojamme vastaan, jota Salpalinja symboloi.

Salpalinjalla on niin paljon ystäviä ja harrastajia ympäri Suomen, että Kerimäellä tehty ilkivalta ei iske yksin Raikuun korsuihin. Se iskee koko Salpalinjaan ja sen avulla ja kautta tehtävään vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön, jolla vaikutetaan Salpalinjan osalta nimenomaan henkiseen maanpuolustukseen, maamme maanpuolustushengen edelleen kasvattamiseen ja veteraanisukupolviemme kunnioitukseen entistä nöyremmin!

Salpalinjan sabotööreille tiedoksi, että teitte pahaa, mutta samalla palveluksen Salpalinja-harrastukselle! Se edellisen johdosta entisestään voimistuu ja pitää Salpalinjassa hämäräpuuhissa liikkuvia silmällä yhä tarkemmin.


TERHO AHONEN




sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Pit blockades

Joni Mänttäri tarjoutui kirjoittamaan  ja kääntämään blogejani Salpalinjasta in English.  Mikäs siinä, ainakin Salpalinja-oppaille on hyödyksi lukea erilaisia alan tekstejä, joissa sanastokin vaihtelee kirjoittajansa mukaan. Pyydän kommentoimaan, miltä Jonin kieli ”kuulostaa”. Hänen kääntämänsä alkuperäinen tekstini on tässä: http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2010/09/kaivantoesteet.html
Terho Ahonen

* * * 

Rock blockades are the lock of salpa-lines anti-tank defence. Salpa-line has 225 kilometers of this very finnish and big laboured blockade. To support these blockades, or where rock blockades weren´t possible to build, pit blockades were made. Salpa-line has these different width and different depth pits about 130 kilometers.

A pit blockade is like a big ditch, which will prevent a tank from crossing over it.

Naturally, the effect of the pit blockade was enhanced by stationing anti-tank and infrantry weapons to shoot parallel to the pit blockade (flanking the enemy). In any case, pit blockades had to be able to be controlled from defenders own side.

It was clear that when an enemy tank sees the pit blockade, it would stop for a moment to think wether it will try to cross the pit or back up. In that brief moment, the defenders has a great opportunity to shoot at the side of the tank.

Experiences about low pit blockades from winter war weren´t good. So, in mid-peace finnish defence forces focused on rock blockades. During trench warfare new orders were given about pit blockades measures and in summer 1944 they were shovelled especially at Vaalimaa- line.

At first, pit blockades measures were defined at five meters wide and three meters deep. At these measures, one meter of the pit produced 7,5 cubic meters of gravel. When finnish defence forces realized, that the pit blockade weren´t enough for i.e. T-34 tank, they changed the measures to seven meters wide and 3,5 meters deep. These measures produced over 10 cubic meters of gravel per one meter.

At Vaalimaa-line, a german pit blockade was transformed to a quick pit blockade. In finnish version the pits measures were 3,5 meters wide, teo meters deep, and the bottom of the pit was half a meter wide. The edges of the pit were made as steep as possible, however the angle had to be at least 55 degrees. This quick pit blockade produced only 4 cubic meters of gravel per one meter.

Quick pit blockades were combined with infrantry firing posts and the blockade also functioned as a connecting trench. Anti-tank posts were stationed in front of this trench and behind the line, machine-gun and anti-tank cannon posts were stationed.

Pit blockades were mostly made with shovels. At Luumäkis end of Hamina-Taavetti-line, three excavators were in use, appointed by the city of Helsinki. One of them was steam powered.

The excavators bucked wasn´t always the best, and the bottom of the pit blockade became too flat and wide. To pervent enemy tanks from using these flat bottomed pits as cover, large rocks were put in the pit.

In addition with pit blockades, enemy tanks movement were made more difficult with slope cuts. In these cuts the vertical part of the wall had to be at least 1,5 meters high. To prevent these walls ofcollapsing they were supported with wooden poles. In some parts, the edges of steep hills were build with seperate rocks as an tank trap. In theory it would work like this: An enemy tank realizes the edge of the hill and brakes hard. That´s when the rocks under the tank collapses sending the tank to the bottom of the hill. After that the tank was easy to destroy or capture.

This text was translated from blog "Salpalinjan salat". Original text written by Terho Ahonen.

JONI MÄNTTÄRI


torstai 7. heinäkuuta 2016

Selkokieltä Salpalinjasta ja asekätkennästä

Tässä Suomen rauhan turvaajat -seminaarista (Rauhanturvaajien Checkpoint Salpa -tapahtuma Harjussa 2.7.2016) Kaakonkulmaan tekemäni jutun teksti Heikki Koskelon esityksestä:

Harjun seminaarissa
Salpalinja ennaltaehkäisevä pelote

Asekätkennän paljastuminen ja Salpalinja olivat ratkaisevat tekijät, jotka pelastivat Suomen sotien jälkeisinä vuosina 1945-50 Neuvostoliiton miehitykseltä. Näin sanoi kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo rauhanturvaajien seminaarissa lauantaina Harjussa Virolahdella.

- Asekätkentä paljastui erittäin otolliseen aikaa. Ajatus Suomen miehittämisestä loppui, kun ilmeni Suomen valmistautuvan sissisotaan, Koskelo sanoi.

Kirjailija Ville Kaarnakarin yleisökysymykseen, liittyikö asekätkennän paljastumiseen  tarkoituksellisuutta, Koskelo sanoi ei. Se oli sattumaa.

Toinen miehitystä ehkäisevä elementti heti sodan jälkeen oli Salpalinja, vaikka sen aseet oli korsuista poistettu.

- Kun 1990-luvun puolivälissä venäläisiä kenraaleita vieraili pääesikunnassa, kysyi yksi heistä, mitä Salpalinjalle kuuluu. Sellaista ei kysytä harkitsematta. Salpalinja oli ollut selvästikin miehitystä ehkäisevä pelote.



Koskelo perusteli asiaa viemällä kuulijoiden ajatukset Kuusamoon ja syksyyn 1944.

Jatkosodan jälkeisen välirauhansopimuksen tultua 19.9.1944 voimaan liittoutuneiden  valvontakomissio tuli heti Suomeen. Sen neuvostoliittolaiset edustajat menivät ensitöikseen Mikkeliin päämajaan kysymään Salpalinjan piirustuksia. Eversti Valo Nihtilä yritti voittaa aikaa ja sanoi papereiden olevan Myllykoskella. Seuraavana päivänä majuri Reino Lukkari soitti Myllykoskelta Nihtilälle ja sanoi komission upseereiden olevan täällä ja kysyi mitä tehdään. Nihtilä sanoi, anna kaikki!

- Suomen virallinen historia ei kerro, että Neuvostoliitto miehitti Suomea Kuusamossa 25.9. – 17.11.1944 viestittääkseen, että Suomen oli syytä olla aselepoehtojen mukaisessa saksalaisten maasta karkottamisessa tosissaan. Miksi ei kerrota, siksi että NL:n joukot ryöstivät alueita Kuusamossa. Suomalaiset vaikenivat, Koskelo kertoi ja jatkoi:

- Virallinen historia ei myöskään kerro, että NL:n joukot räjäyttivät lähtiessään Salpalinjan teräsbetonikorsuja ja veivät teräskupuja mukanaan. Tällä taas haettiin laajempaa ulottuvuutta. Nimittäin Neuvostoliitto vaati 1945 koko Salpalinjan tuhoamista, mutta muut liittoutuneet eivät tähän enää suostuneet.

Blogistin lisäys: John Lagerstedtin Museovirastolle tekemän Salpalinjan inventointiraportin ( 2009-2012) mukaan NL-joukot tuhosivat Kuusamossa syksyllä 1944 yhteensä 31 Salpalinjan  teräsbetonilaitetta (korsuja ja pesäkkeitä)!

Kuusamon räjäytykset olivat Koskelon mukaan kokeita siitä, miten teräsbetonikorsut Suomen itärajalta tuhottaisiin. Salpalinja ennaltaehkäisevänä pelotteena piti saada pois tieltä!

Valvontakomissio teki Salpalinjalle vuonna 1945 kaksi tarkastusmatkaa ja vielä yhden seuravana vuonna.

Salpalinja voitti aikaa

Salpalinjalla oli merkitystä Suomelle ajan voittajana jo heti talvisodan jälkeen, kun Mannerheim teki nopean päätöksen itärajan linnoittamisesta.

- Kiire linnoittamiseen oli perusteltu. Suomen valtiojohdolla oli talvisodan jälkeen usko siihen, että uusi hyökkäys tulee. Stalinhan taipui rauhaan pelätessään länsivaltojen tuloa Suomen avuksi. Suomessa tajuttiin, että kun Stalin huomaa tulleensa petetyksi siinä, ettei Suomeen olisi tullutkaan  isoa apua lännestä, hän hyökkäisi.

Kun Suomi aloitti linnoittamisen itärajallaan, Stalin tiesi ettei hänen joukoillaan pärjätä sitä vastaan. Armeijaa oli uusittava. Baltian maat Neuvostoliitto miehitti kesällä 1940. Neuvostoliitto oli valmis hyökkäykseen Suomeen marraskuussa 1940.

- Lappeenrannan suunnassa Stalinilla oli tuolloin rajan takana kaksinkertainen voima valmiina hyökkäämään kuin talvisodan alkaessa. Tuolloin marraskuussa Molotov ilmoitti Saksalle, että nyt on tehtävä tilit selväksi Suomen kanssa. Mutta se ei enää sopinut Hitlerille.

- Olimme voittaneet aikaa kahdeksan kuukautta ennaltaehkäisevällä työllä, linnoittamisella, Koskelo sanoi.

- Tässä vaiheessa meidän oli valittava liittolaisemme Neuvostoliiton, joka uhkasi hyökätä Suomeen,  ja Saksan, joka ei ollut hyökkäämässä Suomeen, välillä.

Torjuntavoiton varmistaminen

Petroskoissa löytyi vuonna 1941 jatkosodan alettua puna-armeijan hallusta täydelliset Salpalinjan piirustukset.  Kun Kannaksella Mannerheim-linjassa noin sadan kilometrin matkalla oli noin sata betonilaitetta, niitä oli Salpalinjassa pelkästään Virolahden ja Luumäen välillä noin 400 kappaletta. 
Tämän kaiken Neuvostoliitto tiesi.

Välirauhan ajan aikavoiton lisäksi Salpalinja varmisti torjuntavoiton 1944.

- Kun puna-armeijan vyöry Karjalan kannaksella alkoi, alettiin Salpalinjaa laittamaan taistelukuntoon. Kannaksen joukkojen komentaja Lennart Oesch  sijoitti esikuntansa Lemin Kantturaniemeen. Se olisi hyvä paikka johtaa taisteluja tarvittaessa myös Salpalinjassa.

- Neuvostoliiton joukkojen hyökkäys pysähtyi VKT-asemaan. Heinäkuun 10 päivänä marsalkka Govorov oli kovan paikan edessä. Hän joutui ilmoittamaan Stalinille, että ”joukkoni eivät pääse eteenpäin, tarvitsen lisäjoukkoja”. Hän oli tyrinyt, ei ollut täyttänyt tehtäväänsä, Koskelo sanoi.

Tässä vaiheessa Stalin laski, että nyt on kiire Berliiniin. Salpalinjalla oli tässä oma osuutensa. Stalin ei halunut sitoa lisäjoukkoja Salpalinjan murtamiseen, vaan suuntasi ne kiireesti Berliiniin.

- Mannerheim sai siis torjuntavoiton ennen kuin vihollinen tavoitti Salpalinjan. Linnoituksen rakentaminen osoittautui oikea-aikaiseksi ennaltaehkäiseväksi pelotteeksi.

Uudelleen käyttöön 1950

Salpalinja riisuttiin sodan jälkeen aseista. Vuonna 1950,  YYA-sopimuksen (1948) laatimisen jälkeen, Suomen valtiojohto päätti, että maan pitää valmistautua sotaa varten myös itärajalla. Suomen puolustuksen painopistehän oli sodan jälkeen virallisesti lännessä, lounaassa, Helsingissä ja Lapissa torjumassa Länsi-Saksan uhkaa!

Suomi ratkaisi valmistautumisen idän suuntaan kaikessa hiljaisuudessa omalla tavallaan. Salpalinjaa alettiin kunnostaa ja pitää yllä. Aseita ei korsuihin tuotu. Rajavartiolaitoksen vahvuutta nostettiiin suuresti, perustettiin rajaprikaateja. Keski-Suomen reserviläisistä oli varauduttu muodostamaan 5-6 rajaprikaatia, jotka olisi sijoitettu Salpalinjaan.

- 1970-luvun alkupuolella Suomessa siirryttiin alueelliseen puolustusjärjestelmään. Ollessani Itäisen maanpuolustusalueen komentajana 1993 kerroin alaisilleni, että jos olette joukkoinenne lähellä Salpalinjaa, viekää kaminanne telttojen sijasta korsuihin. Ne kestävät edelleen 500 – 1000 kilon pommin, kenraali Koskelo muisteli.

Yhä esikuva puolustusvalmiudelle

Kenraali sanoi usein kysyttävän, vastasiko Salpalinja siihen uhrattuja ponnistuksia.

- Kyllä. Se oli vuosia tärkeä osa Suomen puolustusvalmiutta. Salpalinja on esikuva puolustusvalmiudelle yhä tänä päivänä.

Koskelon mukaan Salpalinjasta ei ole vaiettu sotasalaisuuden takia. Kaikkea ei tarvitse salata.

- Salpalinjasta on vaiettu YYA-sopimuksen takia.

Kirjoittajan yleisökysymykseen, voivatko ulkopoliittiset syyt vielä estää Salpalinjan nimeämisen vuonna 2017 Suomen täyttäessä 100 vuotta Suomen itsenäisyyden monumentiksi, alustaja vastasi, eivät voi!

-Historia on historiaa, Koskelo sanoi.

TERHO AHONEN

Tässä linkki juttuun, jossa Koskelo puhuu tarkemmin liittoutuneiden ulkoministereiden kokouksesta elokuussa 1945.

Lisätty 8.7.2016 / TA









maanantai 4. heinäkuuta 2016

Salpalinjan Perinneyhdistyksen tervehdys

Salpalinjan Perinenyhdistyksen tervehdys Salpavaelluksen mp-juhlassa 3.7.2016
Puheenjohtaja Teppo Lahti

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra kenraali, hyvät Salpavaeltajat ja rauhanturvaajat, hyvät naiset ja herrat.

Minulla on ilo tuoda tähän Salpavaelluksen päätösmaanpuolustusjuhlaan Salpalinjan perinneyhdistys ry:n tervehdys. Salpavaellus on nähdäkseni merkittävin ja vaikuttavin Salpalinjaa koskeva tapahtuma Suomessa.

Onnittelen Salpavaellukseen osallistuneita vaelluksen suorittamisesta. Olette nähneet ja konkreettisesti todenneet sen valtavan työn tuloksen, jonka linjan rakentajat aikaansaivat silloin, kun Suomen Itsenäisyys oli uhattuna. Salpalinja on osoitus koko Suomen kansan maanpuolustustahdosta ja halusta säilyttää Itsenäinen Suomi. Linjalla oli parhaimmillaan keväällä 1941 35 000 rakentajaa, joita muonitti 2000 Lottaa. Ei myöskään pidä unohtaa kotirintaman naisia ja miehiä eri alueilla, jotka tekivät samaa työtä. 

                                                            Teppo Lahti

Salpalinjan merkitys rauhan turvaajana on kiistaton. Vaikka linjalla ei koskaan taisteltu, sen olemassaolo aikaansai osaltaan sen, että jatkosodan torjuntavoittomme jälkeen neuvostoliittolaiset eivät enää jatkaneet hyökkäystä Suomeen. Muutenkin jatkosodan taisteluissa se muodosti puolustustaistelujen henkisen selkärangan kesällä 1944. Joskus jälkiviisaat asettivat Salpalinjan rakentamisen kyseenalaiseksi sen massiivisuuden ja kalleutensa vuoksi, kun siellä ei edes taisteltu. Sotahistorioitsija Sampo Ahto on kuitenkin arvostaen todennut, että linnoite on täyttänyt tehtävänsä, jos se jo pelkällä olemassaolollaan on estänyt vihollisen hyökkäykset. Vastaavasti kenraaliluutnantti Heikki Koskelo on nimennyt Salpalinjan osuvasti ennaltaehkäiseväksi pelotteeksi.

 Valtakunnallinen Salpalinjan perinneyhdistys on perustettu vuonna 2002. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Salpalinjan tuntemusta, vaalia sen rakentajien perinnettä ja olla mukana eri toimijoiden kanssa kehittämässä linjan matkailullista ja myös muuta käyttöä. Yhdistyksessämme on tällä hetkellä teon alla uusi Salpalinjaa käsittelevä kirja, joka käsittelee Salpalinjan rakentamisen historiaa eri alueilla ja eri näkökulmista, Salpalinjan merkitystä sodan aikana ja sotien jälkeen kylmän sodan aikana sekä Salpalinjan nykytilaa ja matkailullista käyttöä.

Ensi vuonna on Itsenäisyytemme juhlavuosi. Sen johdosta yhdistys on tehnyt Etelä-Karjalan sotaveteraanipiirin aloitteesta esityksen Valtioneuvostolle Salpalinjan nimeämiseksi Itsenäisyytemme monumentiksi. Tämä esitys kunnioittaa sitä maanpuolustustahtoa, joka suomalaisilla oli ja on edelleen. Oli valtava suoritus silloisissa olosuhteissa ja sen aikaisilla välineillä ja menetelmillä aikaansaada sellainen puolustuslinja, joka on täysin vertailukelpoinen Keski-Euroopassa oleviin vastaaviin puolustuslaitteisiin. Tuon linjan rakentaminen kunnioittaa kaikkien sotiemme veteraanien ja kotirintamalla kaikkensa tehneiden suomalaisten toimintaa. Veteraanisukupolven perintö on Itsenäinen Isänmaa. Veteraanien tunnuslause: ”Kaveria ei jätetä” toimi pahoina aikoina ja antoi voimia kaikille. Tätä ei saa koskaan unohtaa, sillä nyky- yhteiskunnassa tarvitsemme näemmä entistä enemmän tätä asennetta.

Perinneyhdistyksellä on Salparakentajien ansiomitali, joka on tarkoitettu Salpalinjan rakentajille. Ansiomitali on tarkoitettu myös heille, jotka ovat toiminnallaan vaikuttaneet Salpalinjan hyväksi. Tunnustuksena isänmaan maan ja maanpuolustuksen hyväksi tekemästänne työstä mitalit luovutetaan seuraaville henkilöille.
-        Rainer Fabricius
-        Heikki Järvinen
-        Arno Latvus
-        Erkki Paukkunen (ei ollut paikalla)

TEPPO LAHTI



sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Vaellusjohtajan puhe

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Herra Kenraali,  Arvoisa salpavaeltajajoukko ja hyvä juhlayleisö!

Olemme saamassa päätökseen järjestyksessään 23:n Salpavaelluksen. Mukana on useita ensikertalaisia, sekä myös kokeneita Salpakonkareita. Vaelluksen johtajana olen mielissäni nähdessäni vaeltajien joukossa osallistujia kaikista ikäryhmistä ja myös osallistujia Kaakonkulmaa ja Etelä-Suomea kauempaa. Olemme tahtoneet kehittää Salpavaellusta, paitsi maanpuolustushenkeä ja sotahistorian tuntemusta kohottavaksi tapahtumaksi, jota se toki on aina ollutkin, niin myös sellaiseksi isänmaalliseksi tapahtumaksi, joka siirtää tietoisuutta Salpalinjan merkityksestä uusille ja taas uusille ikäluokille ja sukupolville. Siksi onkin mukava nähdä, että mukana on myös nuorempaa väkeä oppimassa uutta ja tutustumassa Salpalinjaan.

Hyvät Salpavaeltajat, Uskon, että olemme saavuttaneet ainakin osan tavoitteistamme ja toivon, että olemme pystyneet tuottamaan toiveitanne ja odotuksianne vastaavan kokemuksen Salpalinjaan, ja suomalaiseen sotahistoriaan tutustumisessa. Toivon, että tapahtumasta jää kaikille positiivinen muistijälki, joka toisi mahdollisimman monen teistä myös ensi vuonna mukaan tapahtumaan. Kehitämme reittivalintoja ja tutustumiskohteita, jotta joka vuosi jokaiselle olisi myös jotain uutta koettavaa.

                                                                         Antti Pakkanen
                                                      
Vaikka Salpalinjalla ei koskaan taisteltukaan, sen merkitystä sekä jatkosodan aikana, että erityisesti sen jälkeisinä vuosina, ei voi liikaa korostaa. Salpalinja oli osa Suomen puolustussuunnitelmaa vielä pitkään sotavuosien jälkeenkin ja sillä oli merkityksensä Suomen rauhan turvana.

 Salpalinjana tunnettu Salpa-asema, on kestävä monumentti suomalaisesta maanpuolustustahdosta, vapaaehtoisesta osallistumisesta, yksituumaisuudesta ja isänmaallisuudesta. Nämä ovat myös arvoja, joita Salpavaellus tahtoo toiminnallaan edistää ja vaalia. Tähän liittyy erityisesti edellisten sukupolvien työn arvostus ja kunnioitus, sekä sotiemme veteraanien perinnön vaaliminen ja sen siirtäminen eteenpäin tuleville sukupolville, joiden tahdomme tuntevan Salpalinjan ja sen merkityksen erityisesti, kun Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta.

Salpavaelluksen puolesta tahdon ensinäkin kiittää Salpavaelluksen suojelijana toiminutta Suomen Rauhanturvaajaliittoa ja samalla tahdon onnitella rauhanturvaajia 60-juhlavuoden johdosta. Suomalainen rauhanturvatyö ja sen vaaliminen on tärkeä osa myös kokonaismaanpuolustusta ja rauhanturvatehtävät tärkeitä toimia Suomen puolustusvoimien kehittämistyössä, sekä reserviläisten että kantahenkilökunnan osaamisen kehittämisessä.

Salpavaelluksen ja sen toteuttaneiden alueen maanpuolustusjärjestöjen puolesta tahdon myös kiittää Puolustusvoimia, Kaakkois-Suomen aluetoimistoa ja Maasotakoulua ja nykyisin siihen kuuluvaa Reserviupseerikoulua tuesta ja yhteistyöstä Salpavaelluksen mahdollistamiseksi.

Henkilökohtaisesti tahdon kiittää myös osaavia ja motivoituneita oppaitamme ja kaikkia organisaatioon kuuluvia. Lisäksi kiitos myös kaikille muille yhteistyötoimijoille ja kanssatekijöille.
Tahdon puolestani toivottaa kaikille erittäin hyvää kesää ja nähdään taas ensi vuonna. Kiitos.


-Antti Pakkanen, Salpavaelluksen johtaja

Paavo Kiljunen Salpavaelluksen päätösjuhlassa

Puolustuksen tehtävä on sodan estäminen

Salpalinja on aikanaan rakennettu Isänmaan turvaksi – viimeiseksi lukoksi turvaamaan maamme itsenäisyys ja kansan vapaus. Vaikka Salpalinjan rakenteita ei koskaan testattu tositilanteessa, se hoiti epäsuorasti tehtävänsä. Tietoisuus linnoitteesta heikensi hyökkääjän intoa ja vahvisti puolustajan taistelutahtoa, Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja, kenraaliluutnantti evp Paavo Kiljunen muistutti sunnuntaina Miehikkälässä.

- Vuonna 1944 kirjoitti eversti ja sotahistorioitsija J O Hannula seuraavasti: ” Suomen asema on kerta kaikkiaan sellainen, ettei sille suoda puolueettoman katselijan osaa silloin, kun suurten ristiriitojen myrskyt järkyttävät Euroopan mannerta.” Talvi- ja jatkosodan kokemukset olivat tuoreina tuon mielipiteen taustalla. Tuo lausuma istuu hyvin myös tämän päivän tilanteeseen. Itämeren alue on niin pieni pelikenttä, ettei siinä ole katsomopaikkoja ja vapaalippuja.

                                                                          Paavo Kiljunen

- Suomen puolustusjärjestelmän perimmäisenä tarkoituksena on estää sota. Näin turvataan itsenäisyys, poliittisen johdon päätöksenteko ja kansalaisten elinmahdollisuudet. Valmistautumisella nostetaan kynnystä mahdolliselle tunkeutujalle. Kun kynnys on riittävän korkea, sota vältetään,

Salpavaelluksen päätösjuhlassa puhuneen Kiljusen mukaan Suomen puolustusjärjestelmää pitää suhteuttaa turvallisuusympäristöön sillä tavoitteella, että sota vältetään. Jos ja kun olemme itsellemme rehellisiä, lähtökohdaksi otetaan todellinen turvallisuusympäristö, eikä sellainen ympäristö, jollainen toivoisimme sen ideaalimaailmassa olevan. Tätä taustaa vasten Suomen puolustuksen tulevaisuutta on suunniteltava.

Kiljunen painotti, että Suomen puolustus perustuu nyt ja tulevaisuudessa vahvaan omaan järjestelmään. Sen tukena on monipuolinen kansainvälinen yhteistyö.

Rauhanturvaajien veteraanistatus

- Tänä vuonna vietämme myös Suomen rauhanturvaamisen juhlavuotta. Joulukuussa tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun ensimmäiset suomalaiset lähtivät turvaamaan rauhaa Suezille. Yhteensä noin 45 000 suomalaista on osallistunut tähän tärkeään toimintaan näiden 60 vuoden aikana, Kiljunen kertoi.

Juhlavuoden kunniaksi rauhanturvaajille on myönnetty kriisinhallintaveteraanistatus.
Sen perusteena on Kiljusen mukaan muun muassa se, että lähtöpäätöstä tehdessään rauhanturvaaja on ottanut huomattavan henkilö- ja perhekohtaisen riskin. Muistuttaahan kriisinhallinnan toimintaympäristö usein sodan vaikeita ja vaarallisia olosuhteita. Tappioiltakaan ei ole vältytty. 49 suomalaista on menettänyt henkensä kriisinhallintapalveluksen yhteydessä. Yli 30 on vaikeammin fyysisesti vammautunut. Myös operaatioperäisiä psyykkisiä oireita esiintyy.

Kriisinhallintaveteraanistatusta ei rinnasteta sotiemme veteraanien asemaan.

Näin rauhanturvaamisen juhlavuonna voimme todeta, että Suomen etuja puolustetaan myös maamme rajojen ulkopuolella. Osallistuminen kansainvälisiin operaatioihin vahvistaa maamme asemaa monin tavoin. Osallistumisella Suomi osoittaa kuuluvansa kansainvälisiin vastuunkantajiin resurssiensa rajoissa. Osallistuminen vahvistaa myös kotimaan puolustusta.

Operaatiokokemuksen karaisemat sotilaat ovat palattuaan entistä valmiimpia myös isänmaan puolustukseen. Jo pitkäaikainen ympärivuorokautinen toiminta kriisialueen vaarallisessa toimintaympäristössä kehittää henkilökohtaista valmiutta ja suorituskykyä. Pääosa kotiutuneista palaa kotimaahan positiivisesti muuttuneina. He ovat kokemuksineen myös siviiliyhteiskunnalle arvokas resurssi. On yhteiskunnallisesti järkevää, että myös tukea tarvitsevat kriisinhallintaveteraanit kykenevät työkykyisinä hyvään elämään kotimaassa.

Edellinen on referaatti puheesta, joka kokonaisuudessan on luettavissa täältä:




keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Rauhanturvaajat ja Salpalinja tarkastuspisteellä


Rauhanturvatoiminnalla ja Salpalinjalla on yllättävä yhteys. Molemmat ovat väliin tulollaan ja olemassa olollaan rauhoittaneet kriisit ja luoneet edellytykset rauhalle maailmalla ja Suomessa. Tämä on asiaydin, joka kulminoituu lauantaina 2.7. järjestettävässä Suomen rauhan turvaajat –seminaarissa Virolahden Harjussa.

Seminaari on osa Salpavaellukseen kuuluvaa, rauhanturvaajille suunnattua Checkpoint Salpa –vertaistapahtumaa. Sen järjestää Kymenlaakson Rauhanturvaajat.

Kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo tarkastelee luennossaan Salpalinjan merkitystä Suomen rauhan turvana jo sotavuosien vinkkelistä. Hän on johtava operatiivinen Salpalinja-asiantuntija Suomessa ja on tehnyt virkaurastaan suurimman osan itärajalla.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta, kun ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät maailmalle. Kenraalimajuri evp Heikki Holma tuntee rauhanturvahistorian ja hän pysäyttää kuulijat 60-vuotiselle ”tarkastuspuomille”. Hänen esitystään Harjun juhlasalissa tukee otanta haminalaisen Ismo Flinkin ainutlaatuisen laajasta rt-aiheisesta merkkikokoelmasta.

Rauhanturvaajien lisäksi klo 12.30 alkavaan seminaariin kutsutaan Salpalinjasta ja rauhanturvaamisesta kiinnostunutta paikallista yleisöä. Kymmenen euron luentomaksuun sisältyy kahvit ja laskuvarjohyppynäytös (säävaraus).

Laskuvarjojääkärikillan viiden hyppääjän ”turkkilaisten maahanlasku” rauhanturvaajien keskelle havainnollistaa todellista tilannetta heinäkuulta 1974 Kyproksella. Esityksen taustoittaa ja selostaa silminnäkijä, kapteeni evp Kalervo Seppälä Kouvolasta.

Maanpuolustusjuhla Miehikkälässä

Kolmella eri maastoreitilla Suomenlahden ja Saimaan välillä toteutettava 23. Salpavaellus päättyy maanpuolustusjuhlaan Miehikkälän Salpalinja-museolla sunnuntaina 3.7. klo 13. Siihen tulevat mukaan myös rauhanturvaajat ja he tekevät puoli tuntia ennen juhlaa komean kunniakäynnin kolme vuotta sitten paljastetulla Rauhan rakentajat –muistomerkillä.

Juhlaan marssivat vaeltajat ottaa vastaan Salpavaelluksen suojelijan, Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja, kenraaliluutnantti evp Paavo Kiljunen. Marssitahdin takaa Faitterit-soittokunta. Se, Miehikkälän Laulu-ukot ja Erkki Eräs esittävät viime mainitun mainion Muistojen Miehikkälä-valssin sovitettuna ensimmäistä kertaa soittokunnalle ja kuorolle.

Juhlassa saa puheenvuoron myös Salpalinjan perinneyhdistyksen puheenjohtaja, eversti evp Teppo Lahti. Yhdistys viettää samassa yhteydessä Salpalinja-museolla perinnepäivää ja jäsentapaamista. Maanpuolustusjuhlaan on kaikilla vapaa pääsy.


                   www.salpavaellus.net



maanantai 27. kesäkuuta 2016

Salpalinjan historiallinen paukku!


Tänään 27.6.2016 kohtasivat kaksi Virolahden kaikkien aikojen suurinta rakennustyömaata, Salpalinja ja E18 moottoritie. Asia kulminoitui konkreettisesti Salpalinjan korsun numero 67 (30 miehen majoituskorsu) räjäyttämiseen moottoritien Saarasjärven rampin alta. Hyvin suunnitelluilla porauksilla ja kolmella paukulla tuhannen kilon lentopommin kestävä kattorakenne oli muruina.

Räjäytyksen ”kaikessa hiljaisuudessa” toteutti  Haminan-Vaalimaa osuuden urakoitsija YIT  Rakennus Oy:n projektijohtaja Jouni Hyvärinen henkilökohtaisella panostuksella sanan varsinaisessa merkityksessä. Miehen ensimmäinen käytännön räjäytystyö kahdeksaan vuoteen (vai sanoiko 6-7 vuoteen, jotain tuollaista) onnistui hämmästyttävän hyvin.

Räjäytys toteutettiin kolmella paukulla. Ensimmäinen ja pienin lataus oli ”koeammunta”. Siitä tehdyllä pienellä hienosäädöllä korsun katon keskiosa oli muruina ja päällimmäiset pyöröteräksestä tehdyt raudoitusverkot olivat näkyvissä toisen kovemman latingin jäljiltä.

Alun alkaen tiesuunnitelmassa tähystyskupu oli määrä piikata irti betonista ennen räjäytystä. Salpalinjan rakentajien perusteellisuus otti voiton ja näin irrotussuunnitelma muuttui ”hovissa” tapahtuvaksi yhtä aikaa kattopaukun kanssa. Silminnäkijä ei voi kuin myöntää, temppu onnistui ja kupu jäi ehjäksi siirrettäväksi osaksi rakennettavan Saarasjärven liittymän P-paikan monumenttia.

Loput kattorakenteesta, molemmat reunat jauhettiin myöhemmin iltapäivälllä samalla periaatteella kolmannella yhtäaikaisella kotilla.

Tämän jälkeen korsun kattomassa on isolla kaivinkoneella irrotettavissa, raudoitus ensin ja sitten perään murentunut betoni. Ennen sitä työvuorossa on kuitenkin edellä kerrotun tähystyskuvun irroitus.

Kertomatta sen enempää räjäytystyön tekniikkaa ja käytettyjä räjähdysainemääriä, niin sen verran voin paljastaa räjäytystyön ”filosofiasta”, että:  Koska kattomassa ei noussut vanhan kattopinnan yläpuolella ja kun taivaalle lensi vain murusia ja täkkäysmaton palasia, niin mihin joutui lähes kaksinkertaiseksi särkyneenä paisuva 2,1 metrin paksuinen korsun teräsbetonikatto?

- Kyllä, siellä korsussa sisällä on nyt varsin ahtaat oltavat, projektipäällikkö Hyvärinen totesi kysyjälle äärimmäisen voitonriemuinen hymynkare suupielissään! Logiikka tuntuu uskottavalta.

Kallioon louhittuun avolouhokseen rakennetun majoituskorsun räjäytyksen tavoite oli tiputtaa korsun katto oman paksuutensa verran alaspäin. Vastoin blogistinkin epäilyjä se näytti onnistuvan. Loput ulkoseinien ja väliseinien mahdollisista jäänteistä piikataan kaivinkoneilla riittävään syvyyteen.

Tänään ammuttu teräsbetonikorsu on ensimmäinen suomalaisten tuhoama Salpalinjan järeä teräsbetonikorsu! Rauhanomainen yhteiskuntarakentaminen on tähän saakka pystynyt välttämään Salpalinjan kokonaisten linnoituslaitteiden tuhoamisen, joskin vaurioita on saatu aikaan.
Lue taustaa: http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2015/11/e18-lapaisee-salpalinjan-tappiot-yksi.html

Salpavaelluksen Seiskatien ramppi-reitille osallistuvat pääsevät lauantaina näkemään em. tuhotun korsun jäänteet ja kuulevat samalla, millä tavalla Salpalinja on suunnittelussa otettu huomioon moottoritien rakentamisessa. Tämänpäiväisistä tappioista huolimatta kokonaisuus tulee olemaan selvä voitto Salpalinjan näkyvyydelle. Se edellyttää, että tehty tiesuunnitelma toteutetaan viimeistä pilkkua myöten.

Kuvat kertokoot lopun tämän päivän ennen näkemättömistä rauhanomaisista paukuista! Julkaisen kuvat poikkeuksellisesti siksi, että tätä näkyä ei maisemassa enää ole nähtävissä.
Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä!

Tässä myös Kauko Tykkyläisen 13 minuutin kiteytys noin viiden tunnin rupeamasta:
https://www.youtube.com/watch?v=ZjImJWQkSuk&feature=youtu.be

Teksti ja alla olevat kuvat: TERHO AHONEN



























Tähän vielä kolme lisäkuvaa irrotetusta kuvusta, kuvat E18 / YIT:




tiistai 14. kesäkuuta 2016

Olematon odotus Salpalinjan juttu

Salpalinja rakennettiin vuosina 1940-41 ja 1944 Suomen itärajan puolustuslinnoitukseksi. Sen tehtävä oli puhtaasti sotilaallinen. Operatiivinen sotilaskohde on luonteeltaan ilman muuta salainen. Se rakennetaan niin huomaamattomaksi ja maastoon sulautuvaksi kuin mahdollista. Puolustuslinnoituksesta ei julkisesti puhuta, siitä ei kirjoiteta lehtijuttuja ja sitä ei mainosteta. Niin ei tehty Salpalinjastakaan.

Jos Salpalinjasta olisi haluttu matkailukohde, turistirysä, se olisi rakennettu toisin. Se olisi rakennettu maan päälle. Sitä ei olisi tehty linjamaiseksi, vaan siitä olisi sopiviin keskittymiin tehty eripituisia lenkkejä, jotka esimerkiksi patikoituina alkaisivat ja päättyisivät samaan paikkaan hyvien pysäköinti- ja muiden tukipalveluiden äärellä.

Olen monesti sanonut, että mikäli Salpalinjasta olisi tehty matkailukohde, sen nyt pitkin metsiä valettuihin linnoiteisiin levitetty betoni olisi kannattanut keskittää hyvälle paikalle vaikkapa yhteen betonipaateen. Ilman terästä se olisi laskennallisesti 2,3 kilometriä korkea, jos paaden läpimitta olisi 10 x 10 metriä. Se näkyisi kauas. Kyllä - kieltämättä kohteena se olisi tylsä.

Ehkäpä Salpalinjan juju onkin siinä, että se päällepäin ei näytä juuri miltään, eikä se maisemastaan erotu. Matkailullinen ongelma numero yksi onkin juuri edellisessä virkkeessä. Miten markkinoida sellaista, mikä ei miltään näytä, mikä ei houkuta ja mistä ylipäätään ei juuri mitään tiedetä?

Salpalinjan matkailullinen vaikeus ja samalla tuhannen taalan mahdollisuus on juuri siinä: tehdä olemattomasta ennakko-odotuksesta mieliinjäävä elämys!

Minä olen omalla vaatimattomalla tavallani ja pienin askelin eri muodoin yrittänyt tehdä Salpalinjaa tunnetuksi noin 30 vuotta. Edelleen tunne on epäonnistuneen oloinen. Vieläkin ihmiset, sitten kun heidät on saatu Salpalinjaan ”raahatuksi”, ihmettelevät silmät ja suu pyöreinä, miten Suomessa on jotain näin ainutlaatuista! Miksi siitä ei ole puhuttu, miksi siitä ei tiedoteta, miksi sitä ei markkinoida?

Muistan näin Jukolan viestin aikoihin, kun vuonna 2011 yritimme esitellä, ja esittelimmekin, Salpalinjaa Salpa-Jukolassa Virolahdella. Väkeä liikkui hirvittävän paljon esittelypisteemme ohitse. Vain harvat (noin 500- 600 henkeä) saimme ”raahatuksi” puoliväkisin lähimpään korsuun vastenmielisellä, väkinäisellä toteamuksella: ”No käydään sitten piipahtamassa”! Sitten kun oppaamme alkoivat esitellä sisätiloja ja korsun rakenteita, kiinnostus kuulijoissa ja näkijöissä heräsi ja lopputulos oli, että heitä ei meinannut saada korsusta pois! Salpalinjan sanoma tainnutti kävijänsä alta aikayksikön!

Noihin kahteen edelliseen kappaleeseen perustuu Salpalinjan matkailullinen mahdollisuus. Se tarvitsee edelleen lujaa markkinointi- ja tiedotustyötä ja sen jälkeen osaavat oppaat näyttämään kohteita siellä maan alla ja osin päälläkin ja ennen kaikkea kertomaan Salpalinjan tarinaa. Ja se tarina on tosi. Sitä ei matkailijan innostamiseksi tarvitse yhtään värittää tai virheellisillä mielikuvilla lisiä.

Siinä se on. Siksi tehdään melkoisella vaivalla ja vapaaehtoistyöllä muun muassa Salpavaellusta.
By the way, ilmoittautuminen 23. Salpavaellukselle päättyy 22.6.2016. Tule mukaan ja hämmästy, kuinka totta tämänkin edellä kirjoitettu on. Tervetuloa! Salpalinjalla tavataan!


TERHO AHONEN

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Salpavaellus paljon itseään isompi

Salpavaellus järjestetään 1.-3.7.2016 jo 23:nnen kerran. Se ei ole muuten uutinen kuin, että tapahtuma on yhä hengissä ja voi hyvin. Tässä 2000-luvun ensivuosikymmenellä oli hyvien vuosien välissä pari kriittistäkin Salpavaellusta. Osalla järjestäjistä oli kädet nousemassa antautumisen merkiksi. Mutta kun ei antauduttu, kukaan ei enää tunnusta edes moisia ajatuksia pohtineensakaan.

Lukija: älä lannistu, lue silti tämä juttu loppuun, se paranee!

Vaikka Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseereiden, Luumäen Reserviupseereiden, Kaakonkulman Reserviläisten ja Luumäen Reserviläisten vanhempien puuhaihmisten otsarypyt ovat syventyneet, on tapahtuma nuorentanut ilmettään viime vuosina upeasti. Joukkoon on saatu vaellusjohtajaa myöten monta sitoutunutta nuorta kasvoa, nuorta tekijää.

Tänä vuonna otetaan huima askel ”järjestelykaartin” nuorentamisessa, kun vielä epävirallinen yhteenliittymä ”Suur-Miehikkälän” reserviläiset tuovat kymmenkunta jäsentään Salpavaelluksen tehtäviin. He kaikki ovat alle kolmekymppisiä, osa maanpuolustusalan ammattilaisia. Heidän apunsa otetaan ilolla ja kiitollisina vastaan. Siltäkin osin tilanne näyttää valoisalta.



Ilmoittautuminen kuukauden päästä alkavaan vaellukseen on edennyt lähes parin viimeisen huippuvuoden tahdissa, sata tulijaa on jo kasassa. Eikä ihme, tapahtuman ohjelma ja reittien uudet näkökulmat antavat kulkijoilleen aivan varmasti osanottomaksun vastinetta. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, osanottomaksu kattaa hädin tuskin pakolliset kulut. Osanottajien arvonlisä, voitto on heidän saamansa opastus, näkö- ja kuulohavainnot sekä kantapään kautta koetut Salpalinjan hämmästyttävät yksityiskohdat.

Järjestäjille tulevastakaan tapahtumasta ei heru voittoa; se ei ole tavoitekaan. Järjestäjien voitto on toiminnallinen: se on tuottaa iloa ja elämyksiä vaelluksen osanottajille ja sitä kautta saada itselle hyvä mieli ja varmasti myös onnistumisen mielihyvä. Samalla on kunnioitettu sotiemme aikaisten sukupolvien, sotiemme veteraanien ja linnoittajaveteraanien huikeaa työtä!  Tätä kautta on syytä uskoa, että Salpalinja heijastaa vaelluksen osanottajiin kivi kiveltä, korsu korsulta sellaista viime sotien aikaista maanpuolustushenkeä, jota ei kukaan mukanaolijoista voi olla viestittämästä eteenpäin nykypäivään, nykypäivän ihmisille. Se on iso, iso asia.

Edellisen päälle tapahtuman pystyyn puurtaminen käy jokaiselle mukana olevalle toimitsijalle ”kertausharjoituksesta”, josta ylentämisiin oikeuttavia kh-päiviä ei jaeta. Tehdystä työstä syntyvä ylennetty olotila, mieliala riittää.

Mitä sitten tarkoitan otsikon itseään suuremmalla. Sitä, että Salpavaellus-tapahtuman oppaat ovat vuodesta 2011 lähtien perehdyttäneet vapaaehtoisena maanpuolustustyönä Reserviupseerikoulun (RUK) reserviupseerikurssien oppilaat Salpalinjaan Virolahden Harjussa.

Menossa on nyt kymmenes kokonainen kurssi. Kun se saadaan päätökseen reilun viikon päästä, olemme perehdyttäneet (minäkin olen touhussa mukana) noin 6 350 upseerioppilasta Salpalinjaan, jokaisen heistä juurta jaksaen kolmen tunnin ajan! Uskon, että heistä valtaosa on myönteisiä Salpalinja-viestin sanansaattajia ympäri Suomea. Tuohon opastukseen on tarvittu yli 600 kolmen tunnin opasvuoroa! Se näkyy Salpavaeltajillekin opastuksen tason edelleen nousuna.

Tuo edellä kerrottu merkitsee, että kun varsinaisella Salpavaelluksella tänäkin vuonna on parisensataa osanottajaa, ehkä enemmänkin, ja kun siihen lisätään kaksi ru-kurssia, niin Salpavaellus yksin pyörittää noin 1500 ihmistä / vuosi sotavuosina rakennetussa itsenäisyytemme monumentissa.

Siitä kiitos mainioille oppaillemme, mutta myös Reserviupseerikoululle, joka meille on edellä mainitun luottamuksen osoittanut.

Tähän lopuksi. Hyvät tämän blogin lukijat, kaikki Te isänmaalliset ihmiset, joihin suomalaiset rauhanturvaajat eittämättä myös lukeutuvat, TERVETULOA kokemaan kaikki tuo edellä kuvattu henkilökohtaisesti paikan päällä! Tehkäämme tänä vuonna sellainen kenraaliharjoitus Salpavaelluksesta, että ensi vuonna, kun itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta, mahdollisimman moni suomalainen varmasti ymmärtää, että Salpalinjakaan ei ole syytön tuon merkkivuoden juhlimiselle!

Salpavaellus on tänäkin vuonna itseään suurempi: http://www.salpavaellus.net/  ja erityisesti rauhanturvaamisen 60-vuotisuutta juhlistavat rauhanturvaajat klikkaa: http://www.salpavaellus.net/tapahtumat/reitit/checkpoint-salpa-harjussa/

TERHO AHONEN





lauantai 21. toukokuuta 2016

Salpalinja rauhan asialla, kestääkö valtion kantti?

On mielenkiintoista nähdä, kestääkö Suomen valtiojohdolla kantti nimetä Salpalinja vuonna 2017 Itsenäisyytemme monumentiksi. Alun perin Etelä-Karjalan Sotaveteraanipiirin aloitetta on nyt vienyt vahvasti eteenpäin Salpalinjan Perinneyhdistys. Itsenäisen Suomen 100-juhlavuosi on tähän oiva ajankohta.

Mikä sitten voisi estää nyt jo puolustustarkoitukseen vanhentuneen Salpalinjan merkityksen nostamisen sille kuuluvalle paikalle Suomen itsenäisyyden symboliksi, suomalaisen maanpuolustustahdon huikeaksi monumentiksi?

Kun itse kysyn, vastaan myös itse: ulkopoliittiset syyt! Tiedän, että sen kaikki viralliset tahot kiistävät, aivan varmasti kiistävät!

Aivan! No niin luulisi! Mutta kielteisessä tapauksessa ei vaan vieläkään Suomessa uskalleta olla oikeasti ylpeitä viime sotiemme saavutuksista, sotiemme veteraanien ja sankarivainajien työn tuloksista! Puolustusasemaksi rakennettu Salpalinja on osa sitä; se täytti tehtävänsä olemassa olollaan, omien rajojemme sisällä!

Kaikissa maissa, erityisesti entisessä Neuvostoliitossa, nykyisessä Venäjällä, ollaan ylpeitä maata puolustaneista ja sen eteen taistelleista veteraaneista.

Suomen lähihistoriassa 1960-70 –vuosikymmenet ovat häpeä. Silloin sodissamme taistelleita ja maanpuolustukseen osallistuneita naisiamme ja miehiämme lyötiin olan takaa, ”mitäs menitte”! Nyt samat tahot vinkuvat, kun sotiemme veteraanien taistelun myötä Suomi on kehittynyt elintasoltaan maailman kärkeen, että hyvinvointivaltiomme ajetaan alas. Veteraaniemme mahdollistama korkea elintaso on siis kelvannut, vaikka edellä mainittuna ajanjaksona heitä pidettiin lähes maanpettureina. Käsittämätöntä!

Niin ne ulkopoliittiset syyt! Jos valtioneuvosto ei tule Salpalinjan Perinneyhdistyksen esitystä hyväksymään, mikä muu syy sen voisi kaataa? Ei mikään muu, ei mikään!

Itsenäisyytemme monumentiksi julistaminen ei vaadi rahaa lainkaan. Sen arvo ja olotila on henkinen. Se on tunnustus viime sotien aikaisille suomalaisille sotilaille ja maanpuolustukselle. Kun väistämättä sotiemme veteraanit poistuvat lähitulevaisuudessa keskuudestamme, on erinomaista, että heidän muistonsa elää ja säilyy myös Salpalinjassa tuleville sukupolville selitykseksi heidän nauttimalleen hyvinvoinnilleen! Mitä väärää ja pahaa siinä on?

Salpalinja ei ole provokaatio ketään vastaan, ei edes Venäjää. Eihän puolustuslinnoitus suvereenin valtion rajojen sisäpuolella uhkaa ketään, ei ketään! Se ei voi olla ulkopoliittinen syy.

Salpa-aseman merkitystä myös rauhan linnoituksena ei ole paljon käsitelty. Salpalinjassa ei koskaan taisteltu. Tosin Kuusamon ja Suomussalmen alueella Neuvostoliitto syksyllä 1944 rauhansopimuksen jälkeen miehitti maata laittomasti 55 päivän ajan ja lähtiessään tuhosi noin 30 Salpalinjan teräsbetonikorsua. Siitä Suomi ei provosoitunut; tuossa tilanteessa se ei tietysti olisi ollut viisastakaan.

Joka tapauksessa Salpalinjalla on rauha kestänyt. Ja se on tehtävänsä täyttänyt, erityisesti kylmän sodan viileimpinä vuosina, jolloin sillä oli vielä sotilaallista merkitystä. Tätäkö me suomalaiset emme saisi juhlistaa vielä Suomen 100-vuotissyntymävuotenakaan?

Salpalinjan merkitystä Suomen itsenäisyytemme turvana sotavuosien aikana pohditaan Salpavaellukseen liittyvässä suomalaisten rauhanturvaajien Checkpoint Salpa –tapahtumassa Virolahden Harjussa 2.7.2016. Silloin asiaa tarkastelee Salpalinjan strateginen huippuasiantuntija, kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo. Klo 12.30-14.30 pidettävä Suomen rauhan turvaajat –seminaari on avoin myös yleisölle kymmenen euron luento- ja kahvirahaa vastaan.



Tässä pari linkkiä aikaisempiin blogeihin, joissa olen edellä käsittelemääni aihetta sivunnut.




TERHO AHONEN

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Senaatti tarjoaa yhteistyön kättä!

Salpalinjan hoidon valtionvarainministeriö on delegoinut Senaatti-kiinteistölle. Ainakin osalle Salpalinja-toimijoita ja –aktiiveja senaatista on tullut kirosana kaukaisena, ulkoisena, ketään tuntemattomana kylmänä korsujen lukitsijana ja salpaajana, byrokraattimöhkäleenä, joka ei kuuntele Salpalinjan paikallisia asiantuntijoita.

Nyt on tapahtunut yllättävä ja myönteinen käänne! Senaatti-kiinteistöjen Itä-Suomen kiinteistöpäällikkö, jonka vastuualueelle ilmeisesti Salpalinja kuuluu, Lasse Kurvinen on kutsunut Salpalinja-toimijoita ja –aktiiveja verkostoitumistilaisuuteen Miehikkälän Salpalinja-museolle 2.6.2016.

Tilaisuuteen on kutsuttu tiedossa olevia paikallisia Salpalinjan tuntijoita ja myös sen museaalisessa työssä mukana olevia ihmisiä Suomenlahdelta Inariin! Kimmoke koontumistarpeelle lienee tullut vuodelle 2016 käytössä olevasta määrärahasta suojata vaarallisia linnoituskohteita turistiystävällisemmäksi ja löytää rahalle järkeviä käyttökohteita.

Viime vuonnahan linjan eteläpäässä Suomenlahdelta Lappeenrantaan on tehty vastaavia suojaamistöitä kysymättä paikallisilta Salpalinjan käyttäjiltä mielipiteitä kohteiden vaarallisuudesta tai suojaamistarpeesta.

Tapahtuman avoimuutta kuvastaa se, että kiinteistöpäällikkö (lasse.kurvinen@senaatti.fi) on valmis kutsumaan jo kutsuttujen lisäksi henkilöitä, jotka voisivat olla avuksi ja joita asia kiinnostaa. Kehotan aktiivisuuteen, niin ei tarvitse kenenkään pahoitella jälkikäteen, ettei päässyt aikanaan vaikuttamaan. Ilmoittautuminen tilaisuuteen on mahdollista 20.5.2016 saakka. Ruokaakin on luvassa.

Kutsussa Kurvinen kirjoittaa: ”Tilaisuudessa on tarkoitus verkostoitua Salpalinjan eri toimijoiden välillä, tutustua Salpalinjan juridiseen tilanteeseen sekä tuleviin mahdollisiin selvityksiin. Pääasiana on tilaisuudessa verkostoitumisen lisäksi vuoden 2015 suojaustoimenpiteiden pohjalta saada yhteistyössä sovittua vuoden 2016 toimenpiteet Salpalinjan turvalliselle käytölle. Myös tulevaisuuden tavoitteista eri toimijoiden välillä voitaisiin keskustella.”

Salpalinjan nykykäyttöä on vain matkailu yhden hengen korsukoluajista ryhmiin. Ainoa iso säännöllinen tapahtuma on Salpavaellus. Sen intressissä on ilman muuta päästä esittelemään Salpalinjan laitteita mahdollisimman monipuolisesti vaeltajille. Vuodesta 1994 lähtien joka vuosi järjestetty vaellus on opastettu. Puuta koputtaen sanottuna, yhtäkään tapaturmaa ei linnoituslaitteissa ja poluilla ole tapahtunut. Oppaat ovat tehokkaasti varoittaneet ja paikallistuntemuksellaan kiertäneet selvät vaaranpaikat.

Uskoisin, että ainakin Salpavaelluksen järjestäjät ja myös Salpalinjan Oppaat ry ovat valmiina vastaantuloon jo kenties suljettujen, mutta opastusmielessä tärkeiden korsujen vaarojen eliminoimiseen. Pienellä talkootyöllä on esimerkiksi korsujen katosta putoamassa oleva puuverhous poistettavissa ja saatavissa kohde käyttökuntoon.

Tervehdin suurella ilolla Senaatin vastaantuloa ja halua solmia yhteistyökuvioita Salpalinjan parhaiden paikallisten asiantuntijoiden kanssa. Siitä hyötyvät kaikki. Ennen kaikkea tapaaminen ja verkostoituminen hälventää Senaatin kylmää byrokraattimainetta - toivottavasti. Meidän Salpalinja-toimijoiden on ehdottomasti tartuttava tarjottuun yhteistyön käteen, niin teen minäkin pieneltä osaltani.

Tähän lopuksi lainaus Senaatin motosta ”Teemme tilaa onnistumiselle”:

”Senaatti-kiinteistöt on valtion työympäristö- ja toimitila-asiantuntijana toimiva liikelaitos. Haluamme yhdessä asiakkaidemme kanssa tehdä Suomen valtiosta uusien työnteon tapojen edelläkävijän ja luoda työympäristöjä, joissa innostutaan, onnistutaan ja viihdytään. Huolehdimme valtion kiinteistövarallisuudesta yhteiskuntavastuullisesti ja luomme osaamisellamme arvoa yhteiskunnalle.”



TERHO AHONEN

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kuinka salata Salpalinja –kirja avaa mahdottomuutta

Suomen Ilmavoimamuseon (ent. Keski-Suomen Ilmailumuseo) amanuenssina Tikkakoskella työskentelevä filosofian maisteri Mikko Kylmälä julkaisi viikonvaihteessa kirjan Kuinka salata Salpalinja. Kirjaidea juontaa juurensa aikaan, jolloin nuori mies toimi opiskelujensa lomassa kesäoppaana Salpalinja-museolla Miehikkälässä vuosina 2011-14. Salpalinja-museon julkaisuna tehdyn kirjan aihe on kiehtova.

Mikko Kylmälä, kuva TA

Valitettavasti ”vanhan” miehen on heti alkuun moitittava kirjan sinänsä hyvää taittoa. Kirjan leipäteksti on painettu niin pienellä kirjasimella (fontilla), että vakuutuskirjan vakuutusehtojen teksti on suorastaan lukemaan houkuttelevaa!

Myönnän, olen itsekin ollut mukana Miehikkälän sotaveteraanien historiikkiprojektissa parisen vuotta sitten, jossa kirjasin oli samankokoinen; luettavuutta kevensi sentään sivun jakaminen kahteen palstaan. Sivun levyinen pieni präntti etenkin pitkissä kappaleissa teki lukemisesta nyt työlään, ainakin minulle. Vika on silmissäni. Mutta tolkun silti luettavasta tekstistä sain.

Mutta itse kirjan sisältöön minulla ei ole kuin hyvää sanottavana. Kirjan tekijä on ollut pitkälti kesätyöpaikkansa aineiston vanki. Miehikkälä ja Virolahti ovat asiakeskiössä. Sitä tekijä perustelee käytettävissä olleella aikalaisaineistolla, tallennetuilla linnoittajien haastatteluilla. Mutta kyllä viiteluettelo kertoo kirjojakin luetun ja kansallisarkistossa ahkerasti istutun.

Niin kuin kirjoittajakin sanoo, Salpalinjan täydellinen salaaminen valtavana rakennushankkeena on käytännössä täysin mahdoton tehtävä. Mutta erinäisin keinoin ulosnäkyvyyttä ja tiedon levittämistä voitiin varsin tehokkaastikin vähentää.

Päällimmäinen ihmetyksen aihe on sanomalehdistön pitäminen lähes täydellisesti kurissa. Sota-ajan lehdistä on ollut turha Salpalinjasta juttuja etsiä. Valokuvauskielto on ollut myös tehokas.

Talvisodan tuoreus iskosti linnoittajiin automaattisesti ajatuksen, että aseiden sijaan nyt turvataan Suomen itsenäisyyttä lapioin ja rautakangin. Se mitä niillä tehdään ja saadaan aikaan on verrattavissa taistelusuunnitelmiin; niistä ei lörpötellä. Kirjan mukaan tästä ei linnoitusjohdon paljonkaan tarvinnut työntekijöitä valistaa.

Oma ongelmansa oli kotimainen ja ulkomainen, tässä tapauksessa Neuvostoliiton vakoilu. Kotikommunistit olivat aktiivisia ja heitä ihannenaapuri käyttikin hyödykseen. Jos kohta Neuvostoliiton suuri diplomaattikuntakin piti huolen linnoitustyömaan tiedustelusta.

Vakoilun estämiseen tähtäävä valvonta olikin kenties linnoituksen salaamisessa vaikein ja työläin tehtävä. Muun muassa poliittisesti epäilyttävistä työntekijöistä ryhdyttiin, tosin vasta 1941 puolella, pitämään ns. mustaa listaa.

Mikko Kylmälän mukaan Neuvostoliitto piti Suomen itärajan linnoitustyömaata erittäin korkealla vakoilutoimintojensa kärkilistalla.  Siitä osoituksena olivat välirauhan aikana tapahtuneet ilmatilaloukkaukset, joita oli 85 kappaletta. Voi vaan kuvitella, että ne ovat ajoittuneet hyviin ilmakuvauskeleihin.

Kirjassa tuodaan esiin esimerkein tapauksia kiinnijääneistä vakoilijoista ja heidän ajoittain kehnostakin ammattitaidosta. Tarinat elävöittävät kirjan sisältöä.

Kuinka salata Salpalinja –kirja antaa alkupuolellaan hyvän kokonaiskuvan Salpalinjasta rakentamishankkeena. Siltä osin se asiaan vihkiytymättömälle antaa perustiedot punnita Salpalinjan salaamisen vaikeutta ja tärkeyttä.

Ihailen Mikko Kylmälän kirjan lopussa tekemiä johtopäätöksiä niin salaamisen vaikutuksista kuin Salpalinjan merkityksestä Suomelle.



Se mitä jäin enemmän kaipaamaan oli yksityiskohtaisemmat tiedot rakentamisaikaisesta kohteiden suojauksesta esimerkiksi ilmatiedustelua vastaan. Kirjassa kylläkin muistitietona kerrotaan suurin piirtein yhdellä virkkeellä, että Miehikkälässä naiset raahasivat puiden latvuksia peittämään vastakaivettua maata kaivantojen reunoilla.

Maastouttamisesta, laitteiden maastoon sijoittamisesta, ja naamiointiratkaisuista odotin tietoja enemmän. Niiden hankkiminen olisi vaatinut varmaan perehtymistä suunnittelu- ja rakentamisohjeisiin tietomäärään nähden kohtuuttoman paljon.

Siitä huolimatta, että linnoitus oli ilmakuvista paikannettu, mahdollisessa akuutissa taistelutilanteessa savun ja pölyn keskellä maalien löytäminen sen ajan paikannuslaittein olisi ollut  viholliselle puolustajan luovien naamiointiratkaisujen myötä entistä vaikeampaa. Ne salaamisella voitetut sekunnit, jotka vihollinen olisi käyttänyt etsiäkseen maaliaan, olisivat olleet puolustajalle hengen arvoisia ehtimällä ensin. Mutta jossainhan kirjan aiheen rajauksenkin on oltava.

Kuinka salata Salpalinja on erittäin tervetullut näkökulma Salpalinja-kirjallisuuteen. Se avaa ajattelua asiakokonaisuuteen, joka helposti opastuksissa tai Salpalinja-esityksissä jää rakenteiden teknisten yksityiskohtien ja numeroitten varjoon. Onnittelut Mikolle kirjasta ja tunnustus Salpalinja-museolle kirjan omaehtoisesta ja suurella innolla toteutetusta julkaisemisesta!


TERHO AHONEN
 





sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Harparskog-linja heräämässä tutustumiskohteeksi

Talvisodan rauhanehdoissa Hanko ja sen ympäristö jouduttiin vuokraamaan Neuvostoliitolle. Yhtenäisen puolustuslinjan,  Harparskog-linjan, rakentaminen Hankoniemen poikki käskettiin samalla käskyllä kuin Salpalinjan rakentaminen. Työt alkoivat samaan aikaan Salpalinjan kanssa kevätkesästä 1940 ja niitä jatkettiin läpi välirauhan.

Harparskog-nimen linja sai kylästä, jonka kautta linnoitusketju kulkee. Linjan pituus Hankoniemellä rannasta rantaan on linnuntietä hieman yli viisi kilometriä. Linnoitteita on sen lisäksi niemen molemmin puolin saarissa varsin laajalla alueella, yhteensä noin 40 kilometrin matkalla.

Kiireellisimpänä pidettiin varsinaisen niemimaan linnoittamista. Kun valmiita tai lähes valmiita linnoituslaitteita, teräsbetonikorsuja Hankoniemellä on 20 kappaletta (laskutavasta riippuen luku voi olla myös muutaman enemmän), on niitä saarissa 26 kappaletta. Keskeneräisiä linnoituslaitteita H-linjalla on kaikkiaan noin 140 kappaletta. 

Kivistä tehtyä panssariestettä, 2-3 –rivistä, on Hankoniemellä yhdeksän kilometriä. Se on yhtenäinen aseman edessä.

Minulla oli eilen (16.4.2016) tilaisuus tutustua Harparskog-linjaan koko sen matkalla mantereen osalla. Kävimme 20 korsukohteella, sisällä tai päällä, joista parikolme oli keskeneräistä. Lisäksi kolmesta laitteesta ajoimme ohi, joista kahteen saimme katsekontaktin auton ikkunasta.

Maastoltaan linja on kaksijakoinen. Kun linjan itäosa on suhteellisen tasaista kangasmaastoa, on länsiosa kumpuilevaa kalliota. Esimerkiksi kiviesteen rakentamisessa tämä merkitsi kivien kuljettamista lännestä itään. Vastaavasti korsujen rakentaminen oli itäpäässä enimmäkseen maavaraista rakentamista ja lännessä louhintaperusteista. Sama koskee tietysti taistelu- ja yhteyshautoja.

Linnoituslaitteet ovat Hankoniemellä yleistäen aivan samanlaisia kuin Salpalinjalla. Kiviesteessä en tosin nähnyt nelirivistä estettä. Ja kallio, josta kivet oli louhittu, näytti olleen huomattavasti rikkonaisempaa kuin Salpalinjalla; näin myös kivien muodon osalta toleranssi on ollut pakosta väljempi.

Jos teräsbetonikorsujen rakenteista huomionarvoisia eroja haluaa hakea, niin tähystyskupuja vaikutti olleen majoituskorsuissa selvästi enemmän kuin Salpalinjalla. Vastaavasti ainakaan kahdessa konekiväärikorsussa ei ollut tähystyskupuja lainkaan. Ja monen kk-korsun ampuma-aukon vierestä puuttui tähystysrako. Myös sisäänkäyntejä oli kangasmaalla jouduttu suojaamaan erillisin betonimuurein.

Korsujen tähystyskupujen naamiointi on Hankoniemellä jätetty joko maalin ja tai melko korkeiden rautatappien varaan viriteltäviin naamioverkkoratkaisuihin. Salpalinjan tähystyskupujen muotoja on häivytetty selvästi enemmän erilaisin kivirakennelmin.

Kimmo Nummelan ansiokkaalta http://www.hangonrintama.fi/ -sivustolta on luettavissa, että Harparskog-linja oli puolustusvoimien käytössä aina 1980-luvun lopulle saakka, jolloin aseet vasta poistettiin korsuista. Aseet linjasta oli kertaalleen poistettu jo sodan jälkeen, mutta ne oli asennettu takaisin 1960-luvulla kylmän sodan viileinä vuosina.

Ja tässä tulee tarkennusta edelliseen kappaleeseen, lisätty 26.4.2016: http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/47785/Puolustusvoimat+aseisti+++Hangon+rintaman+uudelleen

Edellisestä johtuen sisätiloiltaan Harparskogin teräsbetonikorsut ovat paremmassa ja kalustukseltaan monipuolisemmassa kunnossa kuin vastaavat Salpalinjalla. Tosin kun sisällä on esimerkiksi erilaista puutavaraa lahoamassa enemmän, on myös sotkuakin enemmän.

Teräsbetonikorsujen ampuma-aukkojen suojauksessa pitemmälle jatkunut käyttöikä näkyy erilaisina toimivilta vaikuttavina metalliluukkuviritelminä. Ja pistipä korsunkoluajan silmään myös se, että savuhormeissa oli metallihatut, jotka oli munalukolla lukittu paikoilleen. Näin eivät hormit täyty ilkivaltaroinasta.



Myöhempään jatkuneesta käyttövalmiudesta johtuu myös se, että korsuihin tutustumista haittaa piikkilangan runsas määrä Salpalinjaan verrattuna. Jalkoihin on syytä maastossa katsoa ahkerasti.
Ja niin kuin Salpalinjassa, estää korsuihin noussut vesi muutamassa tapauksessa sisäänmenon.

Kaiken kaikkiaan Salpalinjan rakenteet tuntevalle käynti Harparskog-linjassa oli avartava ja uskoa vahvistava elämys. Meidän pikkuryhmämme käytössä oli ainoa linnoituksen esittelyyn käytettävissä oleva paikallinen opas, Jani Patjas Tammisaaresta. Korsujen sijainnista käytettävissä oleva karttakopio on sen verran epätarkka, että ilman opasta kohteiden löytäminen olisi vienyt tuntitolkulla enemmän aikaa.

Ja niin kuin tuosta edellisestä kappaleesta välillisesti selviää, Harparskog-linja on saanut nukkua ruususen unta matkailun häiritsemättä. Nyt kun puolustusvoimat on jo vuosia ollut pois kuviosta ja kun linjan maa-alueet ja oppaan mukaan myös linnoituslaitteet omistaa yksi ainoa omistaja, Fiskars Oy, voisi esittelykierrosten tuottaminen laajemminkin olla mahdollista. Ja sitä toimintaa alueen ainoa opas kertoi valmistelevansa. Sille toivomme menestystä.

Toistaiseksi ryhmiä Hankoniemen linnoitukseen on tutustunut vain pari per vuosi. Eikä Patjaksen arvion mukaan yksittäisiä kulkijoitakaan ole ollut kuin korkeintaan kymmeniä vuosittain.

Tässä linkki edellisen Hankoniemen käynnin kirvoittamaan blogiini:  http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2013/08/harparskog-linja.html

TERHO AHONEN





perjantai 15. huhtikuuta 2016

Pientä epätarkkuutta elämyksen varjolla

Ilta-Sanomien verkkojulkaisussa eilen illalla  (14.4.2016) ja viime yönä videoreportteri Lauri Silvander välitti ansiokkaasti tunnelmia Luumäen Kinnarilta konekivääri- ja 20 miehen majoituskorsusta numero 307. Juttukokonaisuus oli harvinaista julkisuutta sekä myynnissä olevalle ”korsutontille” että myös Salpalinjalle. Myöhäisillalla katsoin, että juttua seurasi verkossa parhaimmillaan noin 20 000 henkeä. Se on paljon.

Hattua täytyy nostaa toimittaja Lauri Silvanderin ahkeruudelle, sinnikkyydelle ja vilpittömälle halulle tuoda esiin eksoottista myyntikohdetta sekä tuottaa tietoa Salpalinjasta myös laajemminkin. Hän kertoi myös sen, että Salpalinjaan parhaiten voi ja kannattaa tutustua Salpalinjan esittelyyn koulutettujen oppaiden avulla. Mainitsi hän senkin, että esimerkiksi Salpavaellus viikko jälkeen juhannuksen on tarkoitukseen sopiva alusta. Tuo kaikki oli asiallista tietoa. Hyvä!

Tämän kaltainen julkisuus palvelee aivan varmasti kaikkia Salpalinja-toimijoita asian esillenostamisessa. Sitä lisää. Totinen totuus on, että Salpalinjasta tiedetään vielä hyvin vähän, ihan liian vähän. Sotiemme veteraanien ja heidän ikäluokkiensa ihmisten huikeana maanpuolustustahdon näyttönä Salpalinjaa kelpaa kyllä ja pitääkin esitelllä nykypolville. Tässä mielessä kaikki julkisuus Salpalinjalle on hyvää julkisuutta. Turhan tiukkapipoinen ei kannata olla, vaikka siltä kenties nyt näytän.

Salpalinja on historiakohde. Siihen ihmisten perehdyttäminen luetaan toimintana lähinnä matkailuun. Historian ja matkailun yhdistäminen palvelee tuotteena molempia. Salpalinjaa Suomen itsenäisyyteen ja nykyiseen hyvinvointiimme osaltaan vaikuttaneena suururakkana ei kuitenkaan minun mielestäni pitäisi vesittää tahallisella epätarkalla historiakerronnalla. Siihen Ilta-Sanomien juttukokonaisuus todennäköisesti tahtomattaan ja tahattomasti joutui pienessä määrin osalliseksi.

Jutun peruslähteenä pitkin iltaa, yötä ja vielä aikaisin tänä aamuna suositeltiin juttukokonaisuuden pohjaksi eilen tehtyä korsukohteen esittelyvideota, jossa toimittaja Silvander haastattelee korsutontin omistajaa Petri Parkkoa.

Parkon opastus on sujuvaa, elävää ja värikästä, mutta onko paikoin liiankin värikästä. Minun korvaani osui aika monta sellaista ”faktaa”, josta en ole koskaan ennen kuullut! No se ei minun tietämykseni tuntien sinänsä ole ihme. Mutta miettikääpä itse seuraavia oppaan kertomia tietoja.

Tämän ensimmäisen lähteenä hän tosin mainitsi, että tarina kertoo:

Opas kertoi Salpalinjan rakentajista kaivon kaivajien olleen parhaiten palkattu ammattikunta. Kontrahtiin kuului myös allekirjoittaa sitoumus, että jos kesken kaivutyön kaivorakennelma sortuu, niin kaivaja voidaan haudata suoraan kaivoon ja korsuun saadaan kaivaa uusi kaivo viereen!

Sitten muihin uusiin tietoihin. Salpalinjan teräsbetronikorsut oli varustettu siten, että niissä pystyi oleskelemaan ilman ulkopuolista huoltoa vähintään yhden kuukauden!

Teräsbetonikorsujen sisään rakennettiin yksi pehmeä seinä. Se tehtiin majoitustilojen sisäkattoon puusta. Sen tehtävänä on imeä korsun sisällä tapahtuneet aseiden vahingonlaukaukset, jotta ne eivät kimpoile vaarallisesti pitkin korsua!

Konekiväärikorsun ampuma-aukon yläpuolella oleva ennalta paikannettujen maalipisteiden sokkoammuntaan tarkoitettu maastokaari on Parkon esittelemissä korsuissa viritetty jopa niin pitkälle, että niissä on otettu huomioon myös tuulen vaikutus luodin lentorataan!

Korsun ilmastointilaitetta opas perusteli videolla sillä, että korsuaseet olivat mustaruutikäyttöisiä ja ruutikaasut piti siksi saada tuuletettua ulos!  Tässä täytyy tämän kirjoittajan hieman ihmetellä Salpalinjan asetekniikan myöhäisherännäisyyttä, kun muualla maailmassa mustasta ruudista luovuttiin jo 1800-luvulla!

Ja lopuksi vielä yksi uusi nimike, joka voi nimenä olla tottakin, jonka opas videolla toi esiin. Se on vasikkaluukku! Kyseinen luukku löytyy korsusta koputtelemalla. Se paikka, jota korsussa vasikkaluukkuna esiteltiin, on minulle opetettu varauloskäytävänä! Aina oppii uutta ja kuten sanottu vasikkaluukulle löytyy varmasti uskottava selitys.

Vielä hieman tarkennusta maavaraisen teräsbetonikorsun betoniseinän vahvuuksiin, jotka jutussa yleistettiin kaikki 2,5 metrin paksuisiksi. Korsun katto on 2.1 m teräsbetonia, vihollisen puolen seinä 2,3 metriä paksu, ampuma-aukon seinä (sivuseinä) 1,9 metriä ja takaseinä 1,4 metriä teräsbetonia. Suuruusluokkatasolla virhe ei ole suuren suuri, mutta aika monta säkkiä sementtiä korsua kohti olisi tarvittu enemmän.

No, nuo minulle uutena Salpalinja-tietoutena esiin tulleet muutamat yksityiskohdat kertovat, että tutkimista ja uutta asiaa Salpalinjassa löytyy varmasti vielä paljon muutakin. Kehotan kuitenkin tämän lukijoita lähdekritiikkiin ja miettimään edellämainittujen ”faktaesimerkkien”  pohjalta, saako matkailuelämysten varjolla Salpalinjasta tehdä tosiasioita hämmentävän ja epäuskottavan muumimaan? Vai pitäisikö opastuksessa kenties tutkimaton ja jopa perätön tieto tuoda esiin aina selkeästi ”tarina kertoo” –tietona. Senhän me kaikki tiedämme, että tositarinat ovat opastuksen suola! 

Joka tapauksessa suurkiitos Parkon Petrille, hän on tehnyt ison työn Salpalinjan tunnetuksi tekemisessä matkailuyrittäjänä. Meistä jokainen taaplaa tyylillään. Niin minäkin!

TERHO AHONEN