Linnoitteiden merkittävyys eri paikoissa?

Minulle tuli tänään vastaan ensimmäisen kerran sinänsä ihan hyvä kysymys tietyn linnoitekokonaisuuden merkittävyydestä verrattuna johonkin toiseen. Kysymys kyllä yllätti siinä mielessä, että en ole asiaa ajatellut. Vastasin jotain ympäripyöreää siitä, että jokainen linnoite kussakin paikassa ja tehtävässä on juuri siinä se merkittävin. Eikä vastaus ole välttämättä edes huono.

Ja heti tuosta voikin jatkoajatella, että linnoitteita ei voida vertailla niiden merkittävyyden perusteella. Ne ovat jokaisessa paikassa parasta mahdollista siihen maastoon ja tilanteeseen, siis silloisen tilannearvion pohjalta. Näin kaikki linnoitteet ovat merkittäviä.

Oleellisempaa on miettiä, minkälainen uhka kulloiseenkin paikkaan mahdollisen hyökkääjän suunnalta kohdistuu. Ja tuo uhka on se joka määrittää, minkälainen puolustusvarustus ko paikkaan tehdään. Jossakin kohdassa pikakivääri- tai konepistoolimiehen potero riittää. Toisessa paikan uhka hoituu kenttälinnoitetulla kk-pesäkkeellä, jossakin toisessa tilanteessa tarvitaan kenties jo kantalinnoitettu kk-asema. Uhanalainen tiensuunta, peltoaukea yms saattaa tarvita jo ristiin sivustatulta ampuvia tb-korsupareja jne.

On uskottava, että Salpa-asemaa suunnittelleet alan asiantuntijat ovat pohtineet juuri jotain tuollaista, kun ovat linnoitusratkaisuja tehneet. Ihan huvin vuoksi joka paikkaan ei ollut mielekästä lähteä rakentamaan miljoona markkaa maksaneita teräsbetonikorsuja, koska ne veivät paitsi rahaa myös materiaalia ja työenergiaa pois sieltä missä sitä kipeimmin olisi tarvittu.

Maan köyhyys ja voimavarojen niukkuus pakotti linnoittamisessa äärimmäisen harkittuun tärkeysjärjestysajatteluun.

Laajemmin Salpalinjan eri osia arvioitaessa on mietittävä nimenomaan siihen kohdistuvaa uhkaa alueellisella tasolla.

Ei tarvitse olla kummoinen ajattelija ja Salpalinjan korsujen koluaja, joka hoksaa Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven väliä pohrutessaan, että onpa massiivisia rakenteita, siis on varmaan massiivinen uhka. Samaa tulee mieleen varmaan Lappeenrannan länsipuolella Rutolan ja Iitiän kylissä.

Joensuun korkeudella oli oma uhkansa, joka näkyy betonina. Toisaalta Pohjois-Karjalassa on myös Salpa-asemassa runsaasti kenttälinnoitettua syvyyttä. Ne yhdessä antavat tehdyille linnoitusratkaisuille syyn. Jatkosota sitten osoittikin, että Ilomantsin suunta oli oikeutetusti Puna-armeijan kiinnostuksen kohde.

Samaan tapaan ajatellen itärajaa ylöspäin mentäessä tajuamme, että suurarmeijan hyökkäyksiin sopivia uria ovat lähinnä vain tiet. Niiden sulkemiseen puolustaja katsoi riittävän kenttälinnoitetut tukikohdat.

Kun matkailukohteissa esitellään Salpalinjan eri rakenteita, on muistettava tehdä selväksi juuri tuo edellä kerrottu uhka ja sen torjunta –ajattelu. Kukin rakenne siellä omalla paikallaan on arvokkainta juuri siinä. On tarpeetonta lähteä vertailemaan sitä johonkin toiseen paikkaan, kun se ei todellista tilannetta juuri siinä muuksi muuta. Sitten vain pitää mennä sinne toiseen paikkaan ja todeta, että siellä uhka ja sen torjunta on vaatinut mittasuhteiltaan kenties aivan toisenlaisen ratkaisut.

Molempien edellä spekuloitujen hyvin erilaisten ja hyvin erisarjassa painivien linnoitusratkaisujen tavoite ja tarkoitus on kuitenkin aivan sama: torjua vihollinen ja estää sen läpipääsy. Ne ovat erilaisuudestaan huolimatta olleet omassa tehtävässään merkittäviä, hyvin merkittäviä puolustusasemia, puolustuslinnoitteita, niin iso kuin pienikin.

Oppaita Salpalinjalle -koulutussuunnitelmaa

Tämän jutun on kirjoittanut hankevetäjä Elina Lyijynen

Kaakkois-Suomen Salpalinja-kuntien kaksivuotinen Salpapolku-hanke käynnistyi huhtikuussa 2013. Hankkeen yhtenä päätavoitteena on kouluttaa uusia oppaita Salpalinjalle. Miksi Salpalinjalle tarvitaan uusia oppaita, eikö heitä ole jo riittävästi?

Lappeenrannan suunnalla opastus on ollut aiemmin yksittäisten henkilöiden harteilla ja opastus on keskittynyt oman kylän kohteisiin. Yleisen kiinnostuksen kasvu Salpalinjaan kohtaan sekä Salpapolun valmistuminen tulevaisuudessa Lappeenrantaan asti kasvattaa oppaiden tarvetta. Toive onkin, että polun valmistuessa ja kohteiden siistiytyessä, olisi valmiina opasporukka, josta tarpeen tullen löytyisi oppaita kouluopastuksiin, erilaisten ryhmien opastuksiin sekä pidempiin vaelluksiin.

Miehikkälän ja Virolahden suunnalla oppaiden tarve on ollut jatkuvaa, museoiden, Salpavaelluksen ja RUK:n opastusten myötä. Jo toimivilla oppailla on tarvetta lisätiedoille ja koulutus mahdollistaa tutustumisen Salpalinjaan myös oman alueen ulkopuolelle. Nykyisten oppaiden keski-ikä on myös suhteellisen korkea, joten uutta verta kaivataan.

Koulutuksen sisältöä ja aikataulua suunnitellaan parhaillaan. Tavoitteena on, että aikataulu olisi valmis syksyllä, jolloin esim. vuorotyöläiset voivat varautua tulevaan kevääseen.

Tässä alustava suunnitelma kommentoitavaksi. Koulutus jakautuu kolmeen osaan ja tilaisuudet tapahtuvat Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden kuntien alueella:

1. Yleisöluennot. Syksyllä 2013 ja talvella 2014 järjestetään 4-6 yhden illan luentoa, teemat liittyvät mm. Kaakkois-Suomen linnoittamisen eri vaiheisiin, Salpalinjan rakentamisen syihin, sotatapahtumiin ja Salpalinjaan yleisellä tasolla. Luennot ovat taustoittavaa materiaalia ja osa opaskoulutusta.

2. Varsinaiset Salpalinjan opaskoulutukset. Keväällä 2014, 6 kertaa, joista yksi perustietopaketti ja 5 kertaa luento+maastokäynti alueelle sopivan teeman mukaan esim. Lemillä voidaan tutustua tykkipattereihin. Kesto noin 3 h/kerta, 2 krt kuussa viikonloppuisin. Kouluttajina ovat kokeneet oppaat.

3. Yrittäjyyskoulutus syksyllä 2014, koulutettavien toiveiden mukaan mm. opasringin perustaminen, opastuksen hinnoittelu, markkinointi ja verkostoituminen sekä jo toimiviin yrityksiin tutustuminen sekä täydennetään Salpalinja-tietoutta.

Tavoitteena on, että koulutettavat saavat tietopaketin Salpalinjan rakentamiseen johtaneista syistä, yksityiskohtaista tietoa rakenteista sekä teoriassa että käytännössä ja katsauksen Salpalinjasta Suomenlahdelta Saimaalle. Koska luentokertoja on rajallinen määrä, niin kaikkea ei ehditä käydä lävitse eikä kaikissa mielenkiintoisissa paikoissa käydä. Lisätietoa jaetaan myös omatoimisen koulutuksen tueksi. Oppaiden toivotaan osallistuvan syksyllä 2014 tapahtuvaan yrittäjyysosioon, jonka sisältö määräytyy kurssilaisten toiveiden mukaan.

Tavoitteena on, että jatkossa asiakas pystyy yhdellä puhelinsoitolla varaamaan itselle oppaan, majoituksen, ruokailut ja kulkuneuvot Salpalinjan varrelta. Tämä voi olla utopiaa hankkeen aikana toteutuvaksi, mutta toivottavasti meillä on kahden vuoden kuluttua toimiva opasrinki myös Etelä-Karjalan puolella.

Varsinainen koulutus on oppaille ilmainen, kustannuksia osanottajille syntyy lähinnä matkakuluista, ruokailuista, materiaalimaksuista ym. Tavoite on 20-30 osanottajaa.

 

Vinkkejä ja toivomuksia

Kommentteja ja toiveita koulutuksen suhteen voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen elina.lyijynen@lappeenranta.fi.  Toiveet voivat koskea sekä koulutuksen sisältöä että aikataulua tai voivat olla vinkkejä paikoista, joihin kannattaa tutustua, myös hyvistä luennoitsijoista voi vinkata.

Mallia ja tuntumaa Salpavaellukselta

Tuleville oppaille voin suositella osallistumista kesän 2013 Salpavaellukselle, jossa näkee kattavan kuvan Salpalinjasta ja pääsee sivusta seuraamaan Salpalinja-oppaiden toimintaa.

 

Elina Lyijynen

SA-kuvat ovat aarre myös linnoitusharrastajille

SA-kuva-arkiston vapautuminen kaikelle kansalle on erinomainen asia. Tästä ei ole kuin varmaan parikymmentä vuotta sitten, kun minulle joku linnoitusasiantuntija, ettei vaan ollut PV:n miehiä, kertoi, että Salpalinjasta ei ole sota-arkistossa kuin noin 20 valokuvaa! Linnoituskuvat, joita kirjallisuudessa on, ovat pääosin muista suomalaisten tekemistä linnoituksista.

Nyt alan uskomaan, että linnoituskuvia Salpa-asemasta on enemmän kuin nuo parikymmentä. Facebookin Salpavaeltajat-ryhmässä olen pienen ajan sisällä nähnyt useita upeita ja mielenkiintoisia linnoituskuvia juuri Salpa-asemasta.

Kuvat ovat mielenkiintoisia nimenomaan ajankuvana. Meikäläiset näkevät linnoitteet peitteisenä, 70 vuoden luonnon ja metsänkasvun muokkaamana. Vaikka kuinka yrittää kuvitella, mielikuva alkuperäisestä asusta jää vajaaksi.

Muutamat kuvat ovat jo nyt synnyttäneet hyvää keskustelua jonkin kohteen sijainnista, sisällöstä ja tarkoituksesta. Nykypaikkakuntalaisetkin ovat huuli pyöreänä aikalaiskuvien ääressä. Maisema ”panoraama”-kuvissa on niin oudon, jopa vääristyneen oloinen. Tarkempi tutkiminen kyllä ajan kanssa löytää todisteet kuvan ja maiseman yhtäläisyydestä.

Arkistokuvien kuvateksteissä on jonkin verran epämääräisyyksiä ja paikkakunnan nimissä ihan selviä kirjoitusvirheitäkin. Otan esimerkiksi kuvan, jonka Salpalinja-tuntija number one Harri Ukkonen eilen kaivoi näytille. Sen kuvatekstissä lukee: Linnoitustyömaan yleiskuva Miehikkälän pohjoispuolella. Muurola-Virojoki linja 1944.08.15

Tekstissä paikkakunnat hämäävät nykypäivän ihmisiä. Muurola on kyllä kylä Miehikkälän pohjoiskulmalla. Sekaannusten välttämiseksi (Rovaniemen maalaiskunnan Muurolaan) 1950-luvulla kylän postitoimipaikka muutettiin Ahomäeksi. Salpalinjan rakentamisen aikana se oli yksiselitteisesti Muurola. Itse linja kulkee nippanappa Muurolaa sivuten. Virojoki tarkoittaa taas Virolahden kunnan keskustaajamaa tai sen halki mereen laskevaa jokea. Salpalinjan pääasema, jota kuvassa tarkoitetaan, on karkeasti noin kymmenen kilometrin päässä Virojoen kylästä. Virojoki jonkin matkaa ja sen Onkamaanjoen haaran alkupää ovat kyllä keskellä linjaa.

Eli kun esimerkiksi linnoitteet-haulla SA-kuva-arkistosta kuvia etsii, niin kannattaa ajatella pikkaisen laajemmin kuin teksti kertoo. Itse en ole kuvia vielä ehtinyt selailemaan. Odotan vihjeitä ja linkkejä kaikkiin Salpalinjaa kuvaaviin otoksiin. Ja muistattehan, että kuvien julkaisussa tärkeä ehto on mainita, että kyseessä on SA-kuva.

Niin tässä se Harrin esille laittama kuva. Ellei kukaan toista väitä, sanon sen otetun 10-15 metriä Miehikkälän Leijonakiviltä kirkonkylän suuntaan Taavetintien varresta kohti Kylmälää, siis Suomenlahden rantamaan suuntaan. Kyseessä SA-kuva:

Omatoimitiedusteluun hyvä hetki

Salpalinjaan perehtyminen ilman karttoja ja oppaita on vaikeaa. Noin 70 vuoden ajan hammas on linnoituslaitteet tehokkaasti maastoon piilottanut. Omatoimitiedusteluun on kuitenkin hetkensä. Ja se on juuri nyt käsillä. Lumet ovat sulaneet, vanha heinä on pitkin maata, uutta ei ole, eikä puissa ole lehtiä. Tätä iloa kestänee parisen viikkoa. Sitä paitsi ötököitäkään ei ole vielä kiusana.

Omatoimitiedustelijalle kiviesteet ja taistelu- ja yhdyshaudat ovat Salpalinjan rakenteista helpoiten löydettävissä. Tähän aikaan vuodesta ne näkyvät hyvin.

Salpalinjan pääasemassa kiviesteet ja taistelu- ja yhdyshaudat antavatkin sitten johtolankoja etsiä muita rakenteita.

Kiviesteet ovat yleensä 100 – 150 metrin etäisyydellä taisteluhaudoista, poisluettuna sellaiset paikat, joissa on syvyyttä eli taisteluhautoja on useampia peräkkäin.

Kiviesteitä lähimpänä olevat taisteluhaudat ovat sitten johtolankoja jo järeiden teräsbetonikorsujen etsimiselle. Niitä on paikasta riippuen muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Majoituskorsujen sisäänmenokäytäviä ja oviaukkoja kannattaa etsiä Koti-Suomen puolelta. Muuta niistä ei juuri näykään. Teräsbetonikorsuihin johtaa lähes poikkeuksetta yhdyshauta.

Asekorsujen ampuma-aukot avautuvat yleensä aina (poikkeuksiakin on) murtoviivana maastossa olevan estekivirivistöjen kulmista. Aseet, erityisesti korsukonekiväärit ampuvat kiviesteiden pituussuuntaista tulta. Korkeat ampuma-aukon yläpuoliset otsat ja siipimuurit paljastuvat näin varsin helposti. Korsun vastakkaiselta puolelta löytyy melkoisella varmuudella sisäänmenoaukko. Tähystyskuvun löytäminen katolta riippuu sen naamioinnista. Osa on täysin paljaita, osa erittäin taitavasti naamioituneita.

Tähän aikaan vuodesta teräsbetonikorsuissa monessa on vettä ja sisäänmenoaukoissa jäätä. Kannattaa olla varovainen, varsinkin sulkuhuoneissa olevat viemäröinnin tarkastuskaivot löytyvät yleensä humpsahtamalla sinne vyötäisiä myöten. Vesi on nostanut puukannet paikoiltaan. Niihinhän on helppo palata loppukesästä kuivana aikana, kun on paikka selvillä.

Linnoitustiet ovat kasvillisuudenkin alta löydettävissä varmimmin aina kiviesteiden vierestä, yleensä jälleen Koti-Suomen puolelta. Vanhan tien kyllä jalan alla tuntee pusikossakin. Linnoitustie, siis hyvin kovapohjainen ura, joka ei ole kiviesteen vieressä on myös varma merkki jossakin läheisyydessä olevasta teräsbetonikorsusta. Yhtäkään järeään korsua ei ole rakennettu ilman, etteikö sinne johtaisi kuorma-autotie, tietysti silloisen mitoituksen mukaan.

Tässä nyt muutama omasta päästä repimäni perusvinkki omatoimiselle Salpalinjan tutkijalle.

On muistettava, että jokamiehen oikeudet eivät ulotu Salpalinjan kiinteistöissäkään kenenkään yksityiseen pihapiiriin. Tietysti kohteliaalla käytöksellä ja avoimesti luvan kysymisellä saattaa päästä niihinkin tutustumaan. Maanomistajien mielipiteitä ja mahdollisia rajoituksia pitää ilman muuta kunnioittaa. On selvää myös se, että Salpalinjaan perehtyjät eivät lisää linnoituksen roskataakkaa, pikemminkin poimivat yksittäisiä roskia pois joidenkin ajattelemattomien jäljiltä.

Ja kun kertoo, miksi kukin sota-ajan linnoitteista on kiinnostunut, niin se ei ainakaan asiaa pahenna. Uskoisin, että meillä Salpalinjasta kiinnostuneilla on pääosin sama motiivi. Ja se on kiinnostus nähdä miten valtaviin työmäärin ja suoranaisiin nerokkuuksiin viime sotien aikaiset sukupolvet olivat valmiit itsenäisen Suomen puolustamiseksi. Mielenkiinto Salpalinjaan on suoraan näin myös sotiemme veteraanien työn kunnioittamista.

Nyt on siis hyvä hetki kunnioittaa linnoitusten rakentajia ja käyttäjiä tutkimalla heidän aikaansaannoksiaan muistaen olla häiritsemättä luonnon ja Salpalinjan lähellä asuvien ihmisten rauhaa.

Tulvituskokeilut eivät sittenkään kokeilua!

Salpalinjaan ehdittiin saamaan valmiiksi kolme tulvitusjärjestelmää. Suurin ja kaunein oli Luumäellä Kivijärven-Urpalanjärven tulvitus ja kaksi pienempää Virolahdella Ravijoella ja Säkäjärvellä.

Olen tässä blogissa elokuussa 2010 kirjoittanut noista tulvitusjärjestelmistä.

Kuuluisin tarina on Kivijärven tulvituskokeilusta heinäkuussa 1944. Silloinhan juoksutettiin Kivijärvestä vettä läpi Salpausselän padon Urpalanjärven laaksoon viisi vuorokautta. Juoksutus piti keskeyttää kaksi vuorokautta ennen seitsemän vuorokauden määräaikaa. Syynä oli patorakennelman syöpyminen hiekkaperäisessä maassa ja vaarana oli hallitsematon virtaus. Olisiko Kivijärvi kokonaan tyhjentynyt, on jo enemmän ja vähemmän mielikuvitusteoriaa.

Tänään minulle välähti, kun näin Ravijoen tulvituksesta ilmakuvan ja sain tietää kuvanottohetkeksi 19.7.1944.

Selvä. Tähän asti kokeiluna pitämäni heinäkuun tulvitus Kivijärvellä ei ollutkaan kokeilua! Se on täytynyt olla totisinta totta ja selkeä tulvitussuunnitelman täytäntöönpano. Padon pettäminen pakotti tulvituksen keskeyttämiseen. Sen vuoksi alettiin varmasti tietoisesti puhua kokeilusta!

Ravijoella tulvitussysteemi on selvästi erilainen ja joen vesimäärät ja virtaamat ovat olleet silloin niin kuin nytkin pieniä. Oli varattava riittävästi aikaa tulvitusaltaiden täyttymiseen. Uskallan väittää, että tämä ennakoitiin, kun sotatilanne Karjalan kannaksella kävi uhkaavaksi. Salpalinja käskettiin saattaa taistelukuntoon ylimmän sotilasjohdon käskyllä 18.6. –44.

Osa tuota taistelukuntoon saattamista on tietenkin ollut tulvitusten täytäntöönpano. Tuon takia Ravijoen ilmakuvassa heinäkuun puolivälissä tulvitusvaikutus on jo ainakin osittain saavutettu, ylemmän padon osalta ei ehkä vielä ihan.

Säkäjärven tulvituksen osalta minulla ei ole nyt tietoa, pantiiko se myös heinäkuussa 1944 toimeen. Hyvinkin on voitu laittaa.

Eli Salpalinja valmistautui myös ”hitaiden” tulvitusjärjestelmien osalta taisteluun heinäkuussa 1944. Minusta tämä on hyvin loogista.

Nyt tietysti joku viisas sanoo, että tämähän on ollut täysin selvää. Voi olla ja nyt on minullekin, mutta mistään Salpalinjaan liittyvästä historiakirjallisuudesta en ole asiasta riviäkään lukenut, ei ainakaan ole minun silmiini osunut.

Mietitäänpä tätä.

Rauhanturvaajat linnoitustalkoisiin veteraanien hyväksi

Tämä kirjoittamani juttu on julkaistu Rauhanturvaaja-lehdessä 1/2013, ja on täyttä asiaa ja voimassa jokaista yksityiskohtaa myöten edelleen. Juttu käsittelee osin samaa asiaa kuin maaliskuun blogini "Muistomerkkejä isoja ja pieniä", mutta tässä tapauksessa kertaus on ehdottomasti paikallaan.

Suomen Rauhanturvaajaliiton hallituksen jäsen ja jo moninkertainen salpavaeltaja Rainer Fabricius Juvalta on innostunut Salpalinjasta ja sen symboliarvosta. Viime syksynä hänellä välähti tietoisena, että Miehikkälän Salpalinja-museolla paikalliset reserviläiset kunnostavat vuosittain talkoilla linnoitusrakenteita: ”Voisivatko myös rauhanturvaajat panna kortensa kekoon kunnianosoituksena sotiemme veteraaneille?”

Nyt Fabrin hieno ajatus on jalostunut toimintapäätökseksi. Hän haastaa tässä kaikki asiasta kiinnostuneet rauhanturvaajat Miehikkälään linnoitustalkoisiin helluntaiviikonlopuksi 17.-19.5.2013. Perjantai-ilta on varattu pitkämatkalaisten kokoontumiseen ja majoittumiseen Säästöpirtille Salpalinja-museon kupeessa, lauantaina painetaan töitä ja sunnuntaina vielä vähän viimeistellään.

Kohteena on pätkä taisteluhautaa ja sen lahonneiden tukipuiden uusiminen. Talkootyöstä Miehikkälän museotoimi maksaa korvauksen, jonka rauhanturvaajat Fabrin ehdotuksesta lahjoittavat Miehikkälän sotiemme veteraaneille.

- Näin saamme itse paitsi käsityksen Salpalinjan rakentamisen työläydestä, mutta ennen kaikkea voimme liittomme toiminta-ajatuksen mukaisesti tukea sotiemme veteraaneja. Samalla me rauhanturvaajat entisestään nostamme profiiliamme myös sotiemme veteraaneja auttavana, valtakunnallisesti merkittävänä maanpuolustusjärjestönä, Fabri perustelee.

Rauhan rakentajat -muistomerkki

Viikko jälkeen juhannuksen samotaan jo 20. Salpavaellus. Sen päättävän maanpuolustusjuhlan yhteydessä paljastetaan museomäelle Kymenlaakson Rauhanturvaajien aloitteesta pystytettävä Rauhan rakentajat -muistomerkki. Valtakunnallinen muistomerkki tekee kunniaa sotiemme veteraaneille, sankarivainajille ja linnoituksen rakentajille sekä osaltaan myös rauhanturvaajille.

Muistomerkin on suunnitellut nuori miljöösuunnittelija (amk) Kalle Räinä Mikkelistä.

Avokalliolle rakennettava kivirakennelma on läpimitaltaan neljä metriä ja korkeutta sillä on enimmillään reilu metri. Symmetrinen teos asettuu sopusointuisesti kauniiseen kalliomaastoon huutamatta huomiota ja sulautuu siihen ajan mittaan kiinteäksi osaksi miljöökokonaisuutta.

- Kiviladokset ovat hyvin vanha tapa muokata ympäristöä ja rakentaa muun muassa linnoitteita. Kivi on materiaalina karun kaunis ja se symboloi ikuisuutta, Kalle Räinä perustelee.

Muistomerkki luo mielikuvaa linnakkeesta ja rauhan rakentamisesta. Teos heijastaa Salpalinjan rakenteellista luonnetta ja syvyyttä kehämäisillä muodoilla. Korkeimmat paadet kuvaavat panssariesteitä.

- Muistomerkin kaaret edustavat myös puolipallomaisina maailmaa ja maita sekä monia suuntia, joihin suomalaiset ovat rauhanturvaajina lähteneet, suunnittelija kuvaa.

Salpalinja rauhan turvaajana

Salpalinja, jossa ei taisteltu, osaltaan ja olemassaolollaan vaikutti sodan päättymiseen itärajallamme ja yhä jatkuvaan rauhaan.

- Muistomerkistä tulee rauhanturvaajillekin yksi hyvä lisäsyy pistäytyä Miehikkälässä tutustumassa viime sotien aikaisten rauhan rakentajien huikeaan työsaavutukseen. Muistomerkki viestittää museokävijöille myös rauhanturvaajien halua jatkaa sotiemme veteraanien viitoittamalla tiellä, muistomerkkiajatuksen keksijä, KYMLRT:n puheenjohtaja Mikko Räinä sanoo.

Se, että teoksen suunnittelijaksi valikoitui Mikon poika, on pelkästään muistomerkkityöryhmän jäsenten ansiota. Työryhmä oivalsi kytkeä yhteen ammattiosaamisen ja rt-taustan perheen kautta. Suunnittelija ei peri palkkiota; työ on hänen kiitoksensa sotiemme veteraaneille.

Miehikkälän kunnanhallitus myönsi muistomerkkiä varten maankäyttöluvan tammikuussa. (Myös rakennusvalvonnan toimenpidelupa on saatu, kirj lisäys)

Edellä kerrotun linnoitustalkoiden työpanosta ohjataan myös Rauhan rakentajat -muistomerkin rakentamiseen.

Linnoitustalkoiden ruokahuollon jokainen osallistuja kustantaa itse. Muonituksessa tukeudutaan Korsukahvilaan. Majoitusta varten, joko Säästöpirtin lattialla tai teltassa pihalla, makuualusta, makuupussi ja saunomisvehkeet mukaan. Ilmoittautumiset äitienpäivään mennessä Terho Ahonen, terho.ahonen@haminetti.net tai 040 504 0293, jolloin sovitaan rukkasten lisäksi mukaan otettavista omista työkaluista.

Ensi kesän Salpavaellukselle toivotaan erityisesti rauhanturvaajia polkupyöräreitille. Nopeimmille on varattu PV:lta 30 polkupyörää. Katso lisää KYMLRT:n sivuilta www.rauhanturvaajat.com

Salpalinjasta ”kasvatuslaitos”?

Viime päivien keskustelu ”kullannuppujen”  käsiohjauksesta kuriin ja järjestykseen herättää kahdenlaisia ajatuksia. Ensiksikin on pöyristyttävää, että ihan luonnollinen ja järkeenkäypä toiminta aiheuttaa opettajalle potkut! Toisekseen on hienoa, että keskustelupalstat ja adressit ovat saaneet myös toisinajattelijat sankoin joukoin liikkeelle: nuorison hyysääminen on mennyt liian pitkälle.

Nuorisosta tulee aikuisia. Kuvitelkaapa, että Suomessa parinkymmenen vuoden päästä olisi reilut viisi miljoonaa toisiaan haistattavaa ihmistä. Ja ne harvat, jotka vastuullisesti yrittävät jotain tehdä, ovat enemmistön terrorin alla kytättävänä pienimmästäkin virheestä.

Ei hyvät ihmiset, tätäkö varten Salpalinja rakennettiin, tätäkö vartenko sotimme veteraanit ja sankarivainajamme taistelivat? Ei varmasti!

Totta kai enemmistö suomalaisista koululaisista ja nuorista ovat ihan kunnollista väkeä. Ei epäilystäkään. Mutta heidänkin ajatusmaailmansa menee sekaisin, kun vähemmistö saa mellastaa ilman todellisia rajoituksia ja terrorisoida niiden vastuullisten nuorten työn, jotka haluavat koulussa valmistautua elämään.

On moneen kertaan Salpalinjassa vierailleiden ihmisten kanssa ollut puhetta, että koululaitoksemme opetussuunnitelmaan jollakin tasolla, vähintään kerran opiskeluaikana, pitäisi kuulua perehtyminen Salpa-asemaan. Lappeenrannassa ollaan pisimmällä. Siellä on valmis opetuspakettikin valmiina viime keväältä. Ei kun toimeksi.

Linnoituspaikkakunnilla Salpalinjan sisällyttäminen mihin tahansa aineeseen pitäisi olla vain järjestely- ja tahtokysymys. Muualla linnoitukseen perehtyminen vaatii sitten jo luokkaretkeä. On ymmärrettävää, että lapset haluavat ja opettajille on helpompi järjestää luokkaretki Linnanmäelle, Tykkimäkeen tai Särkänniemeen, kuin lähteä retkelle Salpalinjaan. Jälleen on halusta kysymys.

Joku voi sanoa, että halu ei riitä, tarvitaan myös rahaa.

Ei kai hyvipuistoihinkaan matkustaminen ja siellä pyöriminen ilmaista ole. Samalla rahalla voitaisiin tutustua olemassa olevilla hyvinkin korkeatasoisilla Salpalinja-kohteilla turvallisesti ja hallitusti, niin Suomen lähihistoriaan, sotahistoriaan, rakentamishistoriaan, luonnonhistoriaan (sellainenkin aine ennen oli ainakin oppikoulussa jakautuen eläinoppiin ja kasvioppiin) lepakoineen, liikuntaan, eikä vähiten asennekasvatukseen ym. Vain mielikuvitus on rajana Salpalinjan mukauttamisessa mihin tahansa oppiaineeseen.

On selvää, että laajassa mitassa nykyluokkaretkikäytännön muuttaminen vaatii valtakunnantason ohjausta. Ja se tarvii vaikuttamista, lobbaamista –nykytermillä ilmaistuna. Sitä edistäisi silmäätekevien vaikuttajien käyttäminen, tutustuttaminen Salpalinjaan. Kun päättäjät oivaltavat mitä myönteisiä vaikutuksia luokkaretkien uussuuntaamisella olisi, he ilman muuta ryhtyvät myös asian vaatimiin toimenpiteisiin. No, toiveajattelukin on ajattelua.

Pää on itse asiassa avattu jo toukokuussa 1997. Silloin nimittäin Jaalan Reserviupseeri- ja Reservinaliupseeriyhdistykset päättivät kustantaa Jaalan peruskoulun olikohan kuudes- vai seitsemäsluokkalaiset luokkaretkelle Salpalinjaan. Minä sen järjestin ja opastin. Harjusta Virolahdelta aloitimme ja päädyimme Luumäen Askolaan.

Linja-autoretkestä tuli pitkä päivä. Kohteita ja asiaa oli paljon, mutta hämmästyttävän hyvin oppilaat ja heidän huoltajansa jaksoivat olla mukana. Marinaa ja väsymystä ei ainakaan ulospäin näytetty. Enkä usko, että se kaikki johtui kenties pelottavan näköisestä habituksestani ja opastuksestani. Retki olisi voinut olla lyhyempikin, mutta maksajat halusivat tavaraa koko rahan edestä. Palaute retkestä oli kaikin puolin hyvä.

Jotain tuon tapaista lakisääteistä toimintaa nuorisolle pitäisi keksiä enemmänkin, jotta keskisormen näyttämisen sijaan he saisivat elämäänsä muutakin sisältöä.

En malta olla vielä muistelematta yhtä eräopaskurssikaverini pikku vaellukselle tuomaa tarkkailuluokkaa. Oppilailla tuntui olevan retken alussa energiaa jos johonkin möykkäämiseen, mutta kun otin heidät hoteisiini, he alkoivatkin hiljaa keskittyä sanomaani ja siihen mitä heille esittelin. Jopa vaimoni leipomat pullat Härkämäen pakkikahveilla saivat oppilailta harvinaiset ja ihan vilpittömät kehut. Tarkkiksen oppilaista paljastui ihan järkeviä nuoria.

Tyylillä saattaa olla väliä!

Halutaanko lisävireyttä Salpalinja-museolle?

Viime viikolla esiin noussut ajatus Sotahistoriakeskus Kannaksen sijoittamisesta Miehikkälään Salpalinja-museon yhteyteen, viereen, läheisyyteen, ihan miten vaan, on herättänyt sopivasti intohimoja. Lue vaikkapa edellisen blogin kommentit. Lappeenrannan kaupunkihan vetäytyi jo varsin pitkälle suunnitellusta hankkeesta.

Myönteistä on, että Miehikkälän kunnanjohto ei ainakaan heti tuoreeltaan tyrmännyt ajatusta. Samoin Kannas-keskushankkeen puuhamies, Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Järvenpää olisi hyvillään, jos hanke jossakin toteutuisi.

Ilahduttavaa on myös paikallislehti Kaakonkulman tuki. Se näet selväsanaisesti oli pääkirjoituksessaan sitä mieltä, että ”hullulle idealle” olisi hyvinkin luontevat perusteet. Miehikkälä todella voisi entisestään profiloitua, erikoistua sotahistoriaan omistautuvaksi kunnaksi.

Paikallislehden innostuksessa heijastuu juuri se, mitä Kannas-keskus Miehikkälässä, oli nimi sitten aikanaan mikä tahansa, merkitsisi. Se toisi selvästi lisääntyvän kävijämäärän kautta uutta vireyttä paikkakunnalle. Sitähän pitää ja kannattaa aina tavoitella.

Lisääntyvä elinvoima hyödyttäisi niin paikallislehteä mahdollisina lisäilmoitustuloina ja hyvinä uutisina kuin kaikkea muutakin Salpalinjan kupeessa olevaa vielä toistaiseksi varsin pienimuotoista palvelutoimintaa. Se voisi luoda jopa uutta sellaista, sitä joka paikkakunnalta ainakin vielä puuttuu: vähintään linja-autollisen matkustajia nielevää majoitustilaa.

Tuo kaikki on luonnollista ja oikein. Ei mitään kannata tehdä, jos ei siitä kukaan hyötyisi.

Tämä keskustelu on tietenkin äärimmäisen kaukana toteutuksesta, mutta se on lähempänä sitä kuin vielä reilu viikko sitten. Jos keskustelu johtaa asian vakavaan selvittämiseen ja tutkimiseen, niin sitten ollaan jo aika pitkällä. Vasta selvitystulosten perusteella voidaan alkaa tekemään ratkaisuja puolesta ja vastaan.

En tiedä ylipäätään, millä luotettavalla keinolla pystytään tutkimaan ihmisten käyttäytymistä siitä, tulevatko he vuosien päästä tutustumaan ja kuluttamaan rahaa johonkin kohteeseen vai ei. Jonkin sortin arvauksesta on aina kysymys. Siksi tarvitaan myös vahvaa uskoa tekemiseen ja päätöksen tekoon.

Kaikkein helpointa asianosaisille, virkamiehille ja luottamushenkilöille on kylmästi torjua tällaiset ajatukset alkuunsa. Säästyy työ ja vaiva. Mutta se on kyllä selvää, että sillä konstilla ei paikkakunta ainakaan vireydy. Kyllä Miehikkälä tarvitsee tulevaisuudessakin oppilaita uuteen kouluunsa.

Minä olen sitä mieltä, että viime sotien sotahistoria on koko valtakunnan asia. Siksi sen esillepano matkailijoita houkuttelevassa kohteessa ei voi olla pienen 2000 asukkaan kunnan rahoitusvastuulla.

Totta kai joku omavastuu pitää olla. Ensimmäisenä mieleen tulee, että Miehikkälä voisi tarjota Kannas-keskuksen tiloille maapohjan, tontin, jo yhden valmiin vetovoimatekijän Salpalinja-museon ja erinomaisen sijainnin ajatellen sotahistorian tapahtumia ja E18 tien myötä kasvavaa kansainvälistä liikennettä itärajan yli. Loppu pitäisi saada rahoitetuksi sitten pitäjän ulkopuolisista lähteistä. Niitä varmasti on tarpeeksi, kunhan niitä osataan lähestyä oikein ja hyvin perustein.

Erinomainen Salpalinja-museo kehittyy aivan varmasti ilman kaikenmaailman lisäkeskuksiakin, mutta nykymäärärahoilla se tapahtuu hitaasti. Se halutaanko kehitystä kenties nopeuttaa ja tulovirtaa kasvattaa, on yksinkertaisesti alkuvaiheessa TAHDON ASIA.

Kannas-keskus Miehikkälään?

Lappeenrannan kaupunginhallitus on lopullisesti tyrmännyt ajatuksen Kannas-keskuksen perustamisesta Lappeenrantaan.

Hankkeen puuhamies, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Järvenpää sanoo tämän päivän Etelä-Saimaan verkkosivuilla, että kyselyjä Kannas-keskuksen ottajiksi on ollut.

http://www.kannaskeskus.fi/Suomeksi/Esittely.iw3

Miehikkälän Salpalinja-museo on nähtävyys ja vetovoimatekijä jo sinällään. Kannas-keskus sen kupeessa ja yhteydessä toisi varmasti Miehikkälän kohteelle lisäarvoa ja vetovoimaa. Salpakeskushan on jo olemassa. Se kaipaisi tietenkin aina lisäkipinää, varsinkin kun Pioneerimuseo ei päässyt kolmea kilometriä lähemmäksi Salpalinja-museo –kokonaisuutta. Nythän pioneerimuseo on jo Hämeenlinnassa osana Museo Militariaa.

En tiedä, onko Miehikkälän kunnanjohto ollut jo Lappeenrantaan yhteydessä. Sijainniltaanhan Miehikkälä Kannas-keskukselle Karjalan kannaksen jatkeella on ihan yhtä hyvä kuin Lappeenrantakin. Kaikille Kannas-keskuksen sisältöideoille löytyisi varmasti perusteensa myös Miehikkälästä. Ja jos kansainvälistä liikennettä ajatellaan, Kasino-Vaalimaa on aika lähellä.

Voi tuntua yltiöpäiseltä tuputtaa asiaa pieneen Miehikkälään, jos ei kerran iso Lappeenrantakaan siihen pysty. Mutta eihän hyvän idean jatkojalostaminen suuruutta kysele. Salpalinja-museo on maan ykkönen Salpa-aseman esittelemisessä, sitähän jo Salpakeskus-status viestittää ja kertoo miehikkäläläisten ennakkoluulottomuudesta.

Ainahan kannattaa tutkia, olisiko Lappeenrannan vesiperästä, ellei kokonaan, niin ainakin osia otettavissa Miehikkälään. Tiedän, tiedän. Miehikkälän kunnalle tuli juuri pari viikkoa sitten neljän viiden miljoonan euron yllätysmeno Miehikkälän koulukeskuksen uusrakentamisena. Sen kunta joutunee rahoittamaan yksin. Puhtia siis on, jos on halua!

Kannas-keskuksen liittäminen osaksi Salpakeskusta ei voisi olla 2000 asukkaan kunnan rahoitusvastuulla. Kysymyksessä on valtakunnallinen hanke, jonka eduskunnan puhemiehenä ollessaan Paavo Lipponen pani vireille. Miehikkälä voisi osoittaa paikan ja muu yhteiskunta tarvittavat pelimerkit. Jotainhan oli jo kai kasassakin!

Maanpuolustushenkeä ja sotiemme sukupolvien työtä kunnioittavaa mieltä Miehikkälästä kyllä löytyy. Siitä Salpalinja-museo on jo esimerkki sinänsä.

Eihän korkeiden ajatteleminen ota jos ei annakaan. Tämä on sen luokan kysymys ja mahdollisuus, jolle saa nauraa ainoastaan vakava ilme naamalla.

JK. Jos asia herättää intohimoja, voit kommentoida klikkaamalla tässä alla olevaa kommentti-sanaa, sähköpostikuvakkeen vieressä. Siitä avautuu kommenttiosio ja ikkuna.

Välirauhan linnoittamisen johtopäätöksiä

Palmusunnuntaina 24.3.2013 on tasan kolme vuotta kulunut siitä, kun julkaisin ensimmäisen Salpalinjan salat –blogikirjoitukseni. Arvelin tuolloin aiheita juttu / viikko -tahdilla riittävän muutamaksi kuukaudeksi! No, kirjoituksia on täällä bittieetterissä nyt reilut 150 kappaletta. Joskus, niin kuin olette varmasti huomanneet, blogiaihe on väkisinväännetty, joskus juttu on syntynyt helposti.

Olen silti vielä toiveikas, että tarinaa ja kirjoitettavaa ainakin toistaiseksi riittää. Seuraava juttu on esimerkki siitä, miten tätä blogia voi auttaa. Vihjeet ja aineisto kelpaavat aina - ja myös valmiit kirjoitukset. Palkkioksi lupaan ainoastaan hyvän mielen; se lähtee jokaisen omasta isänmaatamme hellivästä sydämestä. Suomalaiset ansaitsevat tietää, mitä heidän hyväksensä on sotavuosina tehty. Tämän sivuston linkkiä saa surutta jakaa.

*   *   *

Sain Salpalinja-ystävältäni Juha Kilpeläiseltä Lahdesta sähköpostilla muutamia Salpalinjaa koskevia otteita Pioneeriaselajin historia 1918 – 1968 -kirjasta (painovuosi 1975, Saarinen Eero-Eetu, Pioneeriupseeriyhdistys). Takerrun niistä kirjassa esitettyyn yhteenvetoon välirauhan ajan linnoitustöistä. Päätelmiin ei varmaan edelleenkään ole kenellekään huomauttamista.

Ensinnäkin kirjassa todetaan, että sotien välisen ajan (välirauha) linnoittamistoiminnan päätarkoituksena oli valtakunnan rajojen puolustuksen lujittaminen. ”Ensin on rajat turvattava ja sitten vasta leipä levennettävä”, oli Ukko-Pekka Svinhufvud määrittänyt asian jo 1930-luvulla.

Tuo aika lailla itsestään selvä vaatimus ja linnoitustehtävän suuruus toi eteen ratkaistavaksi monta aiemmin kohtaamatonta seikkaa.

Niitä olivat muun muassa Suomen oloissa poikkeuksellisen laajan suurtyömaan organisoiminen ja nopea käynnistäminen, sotilas- ja siviilijohdon yhteistyö rauhan aikana ja täystyöllisyyden aikaansaaminen työttömälle kansanosalle, lähinnä siirtoväelle. Naistyövoiman, erityisesti Lotta Svärd –järjestön ja Sotilaskotiliiton tehokas hyväksikäyttö rauhanaikaisessa, erikoisoloissa tapahtuneessa huoltotyössä oli merkille pantavaa. Rakennus- ja linnoitustekniikan yleinen leviäminen teknisellä alalla toimivan sotilas- ja siviilihenkilöstön keskuuteen oli välttämätöntä.

Edelleen kirjassa tuodaan esiin välirauhan linnoitustöiden merkitystä teollisuuden mukautumiselle sille ennen arvaamattomien tuotteiden nopeaan valmistamiseen. Näitä olivat muun muassa panssarikuvut, korsujen teräsovet, periskoopit, konekiväärien erikoisvalmisteiset jalustat sekä sokkoammunta- ja äänenvaimennuslaitteet. Vastaaville tuotteille ei varmasti siviilituotannossa juurikaan edeltäjiä ollut.

Talvisodan tuoreet kokemukset olivat välttämätöntä saada huomioiduksi niin taktillisissa kuin teknillisissäkin ratkaisuissa. Ja kirja luettelee esimerkkejä:

- Linnoituslaitteille asetettiin entistä suuremmat lujuusvaatimukset, erityisesti suorasuuntaustulta vastaan. Laitteet upotettiin kallioon ja kalliotunnelit tulivat käytäntöön.

- Panssarivaunuesteinä käytettiin miltei yksinomaan järeitä kiviesteitä, ne rakennettiin entistä harvemmiksi ja niin lähelle omia asemia, että niitä pystyttiin tehokkaasti tulittamaan.

- Piikkilankaesteet tehtiin myös entistä tehokkaammiksi ja korkeammiksi etteivät ne peittyisi lumeen. Esteet rakennettiin omien asemien lähituntumaan kuten kiviesteetkin.

- Taisteluhaudat rakennettiin entistä kapeammiksi ja niiden etuluiskaan tehtiin ampumasyvennyksiä ja –pesäkkeitä.

Kirjassa on myös hyvä luonnehdinta siitä, mitä välirauhan aikana 14 kuukaudessa oli saatu aikaan jatkosodan alkuun mennessä:

- Oli tehty suurtyö, luotu lujat taisteluasemat, joilla jo kesäkuussa (1941) oli huomattava taisteluarvo. Suomenlahdesta Saimaaseen oli täysin aukoton, vahva asema, jolla oli jo paikoin syvyyttäkin. Haminan – Taavetin linjalla oli lisäksi jokseenkin yhtenäinen kivieste, korsujen rakentaminen oli aloitettu, muutamia oli jo valmiinakin. Saimaan ja Kemijärven välillä olivat tärkeimmät järvikannakset ja teiden suunnat tyydyttävästi suljetut. Joensuun ja Kuhmon välisellä osalla olivat betonikorsujen rakennustyöt laajemmissa puitteissa tosin vasta alkamassa. Hankoniemen poikki oli rakennettu yhtenäinen, luja puolustusasema.

- Suomi oli valmistautunut puolustamaan talvisodan supistamaa aluettaan kaikin käytettävissään olevin voimin ja keinoin.

Muistomerkkejä isoja ja pieniä

Etelä-Karjalan sotaveteraanipiirin aloite Salpalinjan julistamisesta vuonna 2017 itsenäisyytemme monumentiksi on työn alla. Viesti on vaihtanut kapulaa ja asiaa on vienyt eteenpäin Salpalinjan perinneyhdistys, jolle se luontevasti kuuluukin. Perinneyhdistys on lähettänyt asiaakoskevan kirjelmän valtioneuvostolle, joka itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlallisuuksia valmistelee. Toivoa sopii, että esitys saa ansaitsemansa käsittelyn ja Salpalinja saisi sille kuuluvan statuksen yhtenä itsenäisyytemme tukijalkana.

Edellä olevan johdosta Salpalinjaan ei ole tarkoitus rakentaa mitään erillistä muistomerkkiä. Linja kokonaisuudessaan on tuo monumentti, sellaisena kuin se on tehty ja maahan arpeutunut. Tuota taustaa ajatellen nimeämisen esteenä ei ole raha. Sitä ei ainakaan suoranaisesti tarvita, ellei joitain tiettyjä kohteita erityisesti haluta entisöidä.

Rahaa tärkeämpää Itsenäisyytemme monumentti –ideassa on Salpalinjan tunnettavuuden, Salpalinja-tietoisuuden lisääntyminen. Kun niin tapahtuu, linnoitus vetää yhä enemmän väkeä puoleensa. Ja siitä seuraa, että linnoituksen heijastama viime sotien aikainen maanpuolustustyö ja ennen kaikkea maanpuolustustahto tekee kunniaa sotiemme sankarivainajille ja veteraaneille. Ja ehkä se taas panee nykysukupolvet miettimään, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Samoilla ajatuksilla, mutta tietenkin paljon vaatimattomammassa mitassa, ovat Salpalinjassa liikkeellä myös suomalaiset rauhanturvaajat. Kymenlaakson rauhanturvaajien aloitteesta, johon myös Suomen Rauhanturvaajaliitto yhtyy, paljastetaan Miehikkälän Salpalinja-museolle kesäkuun viimeisenä sunnuntaina Rauhan rakentajat –muistomerkki.

Mikkelissä työskentelevän nuoren miljöösuunnittelija Kalle Räinän suunnittelema kiviladostyö haluaa ensisijaisesti kunnioittaa Suomea sotavuosina eri tavoin puolustaneita naisia ja miehiä.

Rauhanturvaajaliitto on paitsi omien jäsentensä veljestukijärjestö, se on myös yhtenä Suomen maanpuolustusjärjestöistä ottanut napakasti ohjelmaansa myös sotiemme veteraanien tukemisen. Muistomerkin avulla rauhanturvaajat haluavat sitoa itsensä kykyjensä mukaan auttamaan myös niitä, jotka rauhanturvaajille ovat aikanaan luoneet mahdollisuudet tehdä työtään riippumattomina maailmalla komea Suomen lippu hihassaan.

Kymenlaakson rauhanturvaajista spontaanisti lähtenyt muistomerkkihanke on myös esimerkki siitä, että rahan ei tarvitse olla este hyvän idean toteuttamiselle. Muistomerkin suunnittelu piirustuksineen on suunnittelijan kiitos sotiemme veteraaneille.

Ja kun kivi on iät ja ajat ollut erilaisten rakennelmien raaka-aine, niin se on myös tässä teoksessa. Autokuorma erikokoista rapakivigraniittiainesta, sitä samaa josta suurin osa Salpalinjan estekivistä on louhittu, on jo toimitettu rakennuspaikalle Hamina-Taavetti linjan ja Salpalinjan pääaseman välistä Haminan moottoritietyömaalta. Kiitokset ansaitsee Työyhteenliittymä Haminan Kehän työmaainsinööri Marja Mattinen ja turvallisuuspäällikkö Risto Sivula. Miehikkälän kunnan viranomaislupakustannukset katetaan Haminan Vanhan Rautakaupan / Mika Urpalaisen tuella. Itse rakentaminen pikkunippeleineen hoituu Kymenlaakson rauhanturvaajien talkootyöllä.

Tähän samaan rauhanturvaajien veteraanihenkeen sopii myös tieto siitä, että rauhanturvaajat tuosta muistomerkkiasiasta riippumatta ja erillään järjestävät ”linnoitustalkoot” Salpalinja-museolla Miehikkälässä helluntaiviikonloppuna. Museotoimi kunnostuttaa vuosittain alueen kohteita ja rauhanturvaajat haluavat tulla jonkinkokoisella joukolla mukaan. Tulossa on miehiä ainakin Savoa ja Uuttamaata myöten. Saatu tuotto lahjoitetaan luonnollisesti paikallisten sotiemme veteraanien hyväksi.

Kaikki tuo edellä kerrottu kuvastaa, että Salpalinja ei ole vain meidän sen päällä asuvien etuoikeus. Salpa-asema koskettaa ja Salpavaellusten ja vastaavien tapahtumien myötä konkreettisesti myös liikuttaa suomalaisia ympäri maan. Siitä on syytä olla iloisia. Se saa myös meidät täällä pelipaikoilla elävät olemaan hommassa mukana.

 

JK. Kaupallisia yrityksiä en tässä blogissa nimeltä hevillä mainitse, mutta ainakin nyt siihen oli erinomainen syy.

Miksi messuta yhä Salpalinjasta

Tämä blogi on erikoissivusto Salpalinjasta, Salpa-asemasta, Suomen Salvasta. Tämä aihe kiinnostaa toistaiseksi todennäköisesti hyvin pientä kansan osaa. Väitän, että ylipäätään tietämys Salpalinjasta on Suomessa vähäistä, ainakin merkitykseensä nähden liian vähäistä - valitettavasti.

Salpalinja, tai yleisemmin välirauhan aikana puhutut linnoitustyöt, oli yksi osa Suomen selviytymisessä toisen maailmansodan kurimuksesta. Se on historiallinen asia. Vaihtoehto olisi hyvinkin voinut olla toinen: Suomi olisi miehitetty ja liitetty Neuvostoliittoon yhtenä neuvostotasavaltana. Kansan elämää olisivat motivoineet vanki- ja työleirit, jatkuva kanssatovereiden kyylääminen, nälkä, votka ja kurjuus, kauniisti sanoen sosialismi.

Näin ei onneksi käynyt. Suomi selviytyi. Toivottavasti Suomen ei koskaan tarvitse enää sotia. En ylipäätään ymmärrä sitä, kun puhutaan sodan ihannoimisesta, jos pidetään esimerkiksi omia puolustusvoimia yllä ja uskottavana. Vain täysi hullu voi ihannoida sotaa ymmärtämättömyyttään. Elokuvien sota on turvallista, siinä koskee vain kuvassa olijaan. Katsojaan ei kuula tai sirpale satu.

Uskallan väittää, että kaikkein eniten rauhaa rakastavat ja sitä toivovat sotiemme veteraanit ja invalidit. He jotka ovat sen paikan päällä kokeneet läheltäpititilanteina tai haavoittumisina. Osa suomalaisista rauhanturvaajista kuuluu myös tähän joukkoon. Sodassa sattuu ja voi jopa kuolla.

Siksi Salpalinjasta pitää puhua ja kertoa esimerkkinä siitä, mitä kansa joutuu tarvittaessa tekemään puolustaakseen ja säilyttääkseen rauhaa. Se ei ole sodan ihannointia, se on muistutusta siitä, mitä voi tapahtua, jos toimitaan väärin tai ei tehdä mitään.

Salpalinjasta, Salpa-asemasta, Suomen Salvasta puhuminen on kunnianosoitusta aina sotiemme sankarivainajille ja veteraaneille sekä myös linnoituksen rakentajille. Suomen hyvinvointi tähän saakka on paljolti heidän ansiotaan. Ilman Salpalinjaa ja sotiemme sankareita Suomi olisi vasta nyt noin 20 vuotta opetellut jälleen itsenäisyyttä ja kansantalouden kehittymistä.

Tällä hetkellä Suomen sanotaan olevan kriisissä. No, se ei siltä tunnu, kun vertaa tilanteeseen muutama vuosikymmen taaksepäin. Mutta jos kerran tilanne on paha, niin miksi ei sitten toimita?

Kyllä nykyinen hallituskin voisi ottaa esimerkkiä Salpalinjasta. Jos kerran isänmaan etu, tai vähemmän paatoksellisesti ilmaistuna yhteiskunnan etu, vaatii tiettyjen asioiden tekemistä, niin miksi ei niitä tehdä. Poliittiset puolueet pitävät tärkeimpänä toiminnan kriteerinään vaaleissa menestymistä. Niitä on jatkuvasti, vähintään neljän vuoden välein. Vaalit ovat aina lähellä ja senkö annetaan lamaannuttaa kansakunnan kehitys? Onko puolueilla siihen valtakirja, kansan ajamiseen kurjuuteen?

Nyt tekisi mieli sanoa, että perkele, poliitikot! Unohtakaa vaalit ja kannatusmittaukset! Tehkää ne päätökset mitkä pitää. Kipeää se tekee, mutta vielä kipeämpää tekee, jos niitä ei tehdä. Kantakaa vastuuta, myös poliittista. Rakentakaa tähän yhteiskuntaan uusi ”Salpalinja”, sellainen joka saa taas tulevaisuuden näyttämään elämisen arvoiselta.

Mitä merkitystä sillä lopulta on, onko puolueen kannatus 1-5 prosenttiyksikköä sinne tänne, jos yhteiskunta pelastuu. Oikeassa olleet saavat menetykset aikanaan takaisin. Väärässä olijat joutavatkin kutistua ja menettää valtansa.

Tuskin kukaan Salpalinjan rakentamisen jälkeen muisteli tehdyn investoinnin kalleutta. Se tehtiin kun oli pakko, vaihtoehtoja ei ollut. Nyt olisi poliitikkojen syytä rakentaa nykypäivän Salpalinja. Ongelma on vaan se, että tietävätkö poliitikot, mikä se on? Muun muassa siksi minä Salpalinjasta messuan, paasaan, puhun ja kirjoitan.

Raha ei ollut ongelma

Itärajan linnoituksen rahoittaminen ”hävityn” sodan, alueluovutusten ja evakkojen vastaanottamisen jälkeen äkkiseltään ajatellen olisi luullut olevan vaikea kysymys. Vuodet ennen talvisotaa olivat osoittaneet, että rahaa Suomessa puolustushankintoihin ei muka ollut, ainakaan tarpeeksi. Kuinka sitä sitten olisi voinut olla sodan jälkeen? Raha tuskin maassa oli sodan aikana lisääntynyt.

Kuitenkin työt pantiin kiireellä käyntiin. Rahaa tarvittiin heti materiaaliin, työvoimaan ja kalustoon.

Rahoitus ei kuitenkaan näytä olleen linnoituksen rakentamisessa ongelma. Itärajan sulkemista puolustuslinnoituksella ei kyseenalaistettu; kansa luotti ”herroihinsa” tai kansalla ei ollut tarvettakaan olla toista mieltä. Talvisota oli kansakunnan tuoreessa muistissa. Asiat pantiin kylmästi tärkeysjärjestykseen. Maanpuolustus oli nyt tärkeintä. Siitä oli maksettu talvisodassa kalliit oppirahat.

Salpa-aseman kokonaiskustannuksiksi on laskettu tuon ajan rahassa 2,5 miljardia markkaa. Ruotsin apu oli 235 miljoonaa markkaa. Jatkosodan alkuun mennessä rahaa oli käytetty 1,86 miljardia markkaa. Vuoden 1941 valtion tulo- ja menoarviossa Salpalinjan osuus oli noin viisi prosenttia eli samaa suuruusluokkaa kuin koko puolustusbudjetti nykyisin!

Itärajan linnoitustyöt alkoivat välirauhan aikana olemassa olevilla niukoilla linnoitusmäärärahoilla. Toukokuussa 1940 puolustusministeriö myönsi 50 miljoonaa markkaa ja saman vuoden heinäkuussa rahaa myönnettiin jo 500 miljoonaa markkaa ja edelleen lisäbudjetein sitä mukaan kuin rahaa tarvittiin.

Muun muassa valtioneuvoston asettama Linnoitusasiain toimikunta oli rahoitusjärjestelyissä Hanellin tukena ”ulottuihan linnoittamisen vaikutukset laajalle yhteiskuntaan, talouselämään ja työvoimakysymyksiin”, niin kuin asia tuolloin ilmaistiin.

Olen näissä kirjoituksissa sivunnut tätä talouskysymystä moneen otteeseen. Nykyäänkin puhutaan, että työ on ihmisten parasta sosiaaliturvaa. Yli 400 000 evakon asuttaminen ja työllistäminen nopeasti on iso ongelma minä aikana tahansa; Suomen silloisesta väestöstä noin kymmenen prosenttia piti asuttaa ja mahdollisuuksien mukaan työllistää.

Siirtolaisten työllistämistä ja Salpalinjan rakentamista ajatellen työvoiman tarve ja tarjonta kohtasivat oivallisesti. Siirtolaiset olivat aina etusijalla, kun linnoitustyömaalle väkeä otettiin. Evakoiden työllistyminen oli ilman muuta iso kansantaloudellinen talouskysymys. Ja taas heidän työpanoksensa joudutti tärkeää työtä ratkaisevasti.

Nimittäin nyt jälkeenpäin tiedämme, että liki kolmen vuoden hankkeeksi mitoitettu linnoittamisurakka ehti välirauhan aikana edetä vain vajaaseen puoleen. Vaikka työ edistyi ”vain vajaaseen puoleen”, sillä oli iso merkitys kesän 1944 ratkaisuihin välillisesti.

Jos Salpalinjan rakentaminen olisi välirauhan aikana ollut tehotonta suunnittelun, materiaalihankinnan, rahoituksen ja työvoiman osalta, olisi linjan uskottavuus vuonna 1944 saattanut olla ratkaisevasti heikompi.

Kiitos ripeän suunnittelun, rahoituksen ja rakentamisen, linnoitus ehdittiin saada niin vahvaksi, että Stalin joutui sen ottamaan huomioon. Hän ei tohtinut enää jatkaa Tali-Ihantalaan, Vuosalmelle, Viipurinlahdelle ja Nietjärvelle keskeytynyttä suurhyökkäystään kuluneilla voimillaan kohti Kymijokea ja edelleen Helsinkiä; Salpalinja teki tehtäväänsä. Hän teki viisaan johtopäätöksen ja keskittyi sotamenestyksessään kilpajuoksuun Berliiniin ja siirsi joukkojaan Suomen rintamalta sinne.

Näin voidaan sanoa, että rahalla ja linnoitustöiden tehokkaalla rahoittamisella oli myös vaikutuksensa Salpalinjan pelotevaikutuksen syntymiseen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Salpalinja ja valvontakomissio

Liittoutuneiden valvontakomissio, joka käytännössä oli yhtä kuin Neuvostoliiton valvontakomissio, tuli maahan 3-4 päivää 19.9.1944 solmitun rauhan jälkeen. Ensi töikseen valvontakomissio meni Mikkeliin päämajaan ja ensimmäisten asiakirjojen joukossa sitä kiinnosti Salpalinjan kartat. Eversti Valo Nihtilä kertoi venäläisille, että kartat ovat linnoitustoimistossa Myllykoskella.

Seuraavana päivänä majuri Reino Lukkari soittaa Myllykoskelta päämajaan Nihtilälle ja sanoo niiden olevan täällä ja kysyvän, pitääkö kartat antaa. Nihtilän kerrotaan vastanneen: "Anna pois, kun niille pitää antaa paljon muutakin. Ei niiden kanssa kannata rähjätä."  (lähde Pohjois-Kymenlaakson asehistoriallinen yhdistys, artikkeli nettisivuilla Valo Nihtilästä, http://www.pkymasehist.fi/valo_nihtila.html)

Valvontakomission pikainen kiinnostus Salpa-asemaan heijastelee sen tärkeää merkitystä ja pelotetta Neuvostoliitolle. Nihtilän karttojen luovutuspäätöksen myötä Moskovalla oli täysin tarkka kuva, siitä mitä ja missä Salpalinja oli. Varmasti asiakirjojen luovutus lisäsi NL:n tietoa Salpalinjasta, mutta tiedustelutietoa sillä oli varmasti yllin kyllin jo ennen rauhansopimusta. Eli mitään valtavaa katastrofia ei enää yksityiskohtien luovuttamisesta koitunut.

Salpa-aseman rakenteet olivat ja pysyivät toimintakuntoisina itärajalla Suomen puolella. Mitään yllätysmomenttia ei tiedon myötä menetetty. Ohto Mannisen lähteiden mukaan Neuvostoliitto otti jo syksyllä 1940 Suomen hyökkäyssuunnitelmiaan talvisodan jäljiltä uudistaessaan huomioon Salpalinjan, vaikka sen rakentaminen oli vasta alkutekijöissään.

Valtakomission upseeridelegaatio teki tarkastuksia Salpalinjaan syksyllä 1944 ja keväällä 1945. Toinen kierros tehtiin kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelon mukaan linnoituksen eteläpäässä Virolahden - Lappeenrannan ja Raikuun välillä vielä toukokuussa 1946.

Syyskesästä 1945 liittoutuneiden ulkoministereiden kokouksessa venäläiset vaativat Salpalinjan linnoitteiden räjäyttämistä. Tähän eivät muut voittajavaltiot enää suostuneet; Neuvostoliiton ja Stalinin meininki oli niillekin alkanut jo valjeta.

Kuusamossahan neuvostojoukot miehittivät Suomea syys-marraskuussa 1944 ja lähtiessään räjäyttivät Salpalinjan teräsbetonikorsuja 20-30 kappaletta tuusannuuskaksi. Se oli tavallaan alku aikeelle tuhota koko suomalaisten kantalinnoitettu puolustusasema. Näin ei siis onneksi tapahtunut.

Olen jossain yhteydessä (en muista missä) kuullut, että yksi syy Salpalinjan räjäyttämisestä luopumiseen oli sen työläys ja ennen kaikkea ympäristölle aiheutuvat vahingot, ainakin asutuksen ja rakennetun ympäristön keskellä.

Joka tapauksessa yhdessä asekätkennän ja valtaosaltaan ehjäksi jääneen Salpa-aseman myötä suomalaiset viestittivät itänaapurille yksiselitteisesti, että Suomea kannattaa lähestyä vain rauhanomaisin elkein.

No, kotikommunistimme tekivät kaikkensa valmistellakseen rauhanomaista yhteiskuntajärjestelmän muutosta ja sen jälkeen YYA-sopimuksen hengessä pyyntöä puolustuksellisesta yhteistyöstä. Onneksi SKDL:n poliittinen voima ei siihen koskaan riittänyt ja Suomi sai länsimaana kehittyä yhdeksi maailman kehittyneimmäksi hyvinvointivaltioksi. Itäblokki tulee meitä vähintään sen 50 vuotta perässä.

Ja tähän lopuksi lainaus Salpalinjan perinneyhdistyksen sivuilta (http://www.salpaperinne.fi/):

Neuvostokenraali vierailulla Salpalinjalla 50-luvulla:
“Onni, että emme joutuneet hyökkäämään tätä vastaan”

Wolf H. Halstin ajatuksia ennen ja jälkeen sodan

”Nykyaikaiset linnakkeet muodostavat vyöhykkeitä. Näillä vyöhykkeillä on erilaisia linnakkeita vierekkäin ja peräkkäin. Linnakkeet ovat pieniä, yhdistettyjä  rautabetoni-panssarirakenteita. Linnakkeiden aseistuksen muodostavat konekiväärit, hyökkäysvaununtorjunta-aseet ja pikatykit, jotka tulellaan hallitsevat välimaastoa ja naapurilinnakkeiden edustaa. Vyöhykkeen eteen rakennetaan hyökkäysvaunu- ja piikkilankaesteitä, jotka ovat tulella hallittavissa.

Kukin linnake kestää raskaankin tykin täysosuman. Kenttätykistön tuli ei mahda niille mitään. Aukon murtamiseksi tällaiseen vyöhykkeeseen tarvitaan siis suuret määrät raskainta tykistöä, vielä suuremmat määrät ammuksia ja aikaa, aikaa ja vielä kerran aikaa.”

Edellä olevat kaksi kappaletta ovat suora lainaus Wolf H. Halstin vuonna 1938 kirjoittamasta ja syksyllä 1939 julkaistusta kirjasta Suomen puolustaminen. Siitä Otava otti uusintapainoksen vuonna 2006. Halsti oli kirjaa kirjoittaessaan ”vain” kapteeni. Hänen monet erittäin oikeaan osuneet ajatukset Suomen puolustamisesta jäivät kai juuri siksi huomioon ottamatta. Vaikkakin sotaväen johto Halstin ajatukset hyväksyikin, ei kirja ehtinyt vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, siihen joka puolustusmäärärahoja jakoi.

Linnoittamista kirjassa käsitellään varsin vähän, mutta sitäkin painokkaammin. Halsti jatkaa ajatuksiaan:

”Koko puolustus siirretään siis hyvin suojattujen koneiden suoritettavaksi. Ihmisiä käytetään sen verran kuin koneiden hoitaminen välttämättä vaatii. Näin vapautuvat joukot pidetään vyöhykkeen takana liikkuvina reserveinä. Jos vihollinen suurin uhrein pystyisi murtautumaan vyöhykkeen läpi, torjuvat reservit sen.

Tällaisen vyöhykkeen rakentaminen Kannakselle vähentäisi ikävien sattumien mahdollisuuden inhimillisesti katsottuna nollaan. Mikään mahti maailmassa ei pystyisi muutamissa päivissä eikä viikoissakaan sitä murtamaan. Kannas pysyisi varmasti hallussamme.”

Tämän jälkeen Halsti puhuu siitä, että linnoitusvyöhyke on sijoitteva sen verran kauas rajasta, että se ehditään ajoissa miehittää.  Vähin voimin hallussa pidettävä linnoitus olisi siksikin tärkeä, että se pitäisi pintansa päävoimien tuloon saakka, joka saattaisi viivästyä vihollisen rautatiepommitusten vuoksi. (Talvisodan allahan tätä ongelmaa ei ollut, kun kenttäarmeija keskitettiin rajalle jo rauhan aikana, ylimääräisten harjoitusten varjolla. Mannerheim-linja ei ollut viimeisintä uutta. Sitä tehtiin jo 20-luvun alussa ja useaan otteeseen aina sodan kynnykselle asti. Sivustatuli osin puuttui, samoin syvyyttä ja betonivahvuudet olivat liian heikkoja.)

Halsti myöntää, että linnoitus maksaisi, mutta kansan taloudellista kantokykyä se ei kuitenkaan ylittäisi. Hän toteaa myös, että vahva linnoitus antaisi ylivoimaa vastaan taistelevalle kansalle ja sen päävoimien kaikille liikkeille lujan selkänojan.

”Lopuksi se olisi suorastaan hyökkäystä ehkäisevä tekijä, puolueettomuusasennettamme lujittava. Mitä kalliimmaksi hyökkäys tulee, mitä pienemmät mahdollisuudet nopean ja helpon menestyksen saavuttamiseksi ovat, sitä luultavampaa on, että se jää kokonaan suorittamatta. Kaiken kaikkiaan tässä on kysymys ensiluokkaisen tärkeästä asiasta. Kansamme näinä päivinä niin selvästi ilvenevä vaisto on epäilemättä naulan kantaan osuva.”

Näin siis Wolf H. Halsti vuonna 1938. Talvisodan päiväkirjassaan, jonka käsikirjoituksen hän teki heti tuoreltaan sodan jälkeen, hän kirjoittaa innostavasti ja osittain katkerana siitä, että hänenkin  ajatuksensa osuivat kuuroille korville:

”Työhön! Se on meidänkin tehtävämme. Sen olemme velkaa kaatuneillemme, raajarikkoisiksi tulleille, leskille ja orvoille, koko kansallemme ja sen uudelle työlle. Meilläkin on sarkamme kynnettävänä! Ja niin marssimme ulos maastoon karttoinemme, mittaunauhoinemme, hakkuinemme, kirveinemme ja lapioinemme. Marsimme rakentamaan sellaisen muurin, että kun sen harjalla seisoo uusi Suomen mies tukeva käsi konekiväärin kahvassa, jokainen tulija lyö siihen päänsä puhki. Se on päämäärämme, ja nyt sen toteutamme. Se nousee tahdostamme, ja tällä kertaa tahto menee perille vaikka läpi harmaan kiven. Toista kertaa ei suomalaista teurasteta suojattomana tykkituleen eikä ruhjota hyökkäysvaunujen alle! Kaksikymmentätuhatta veljeä on uhrattu fraasien ja humanistisen haaveilun alttarille, kokonainen vuosikerta Suomen miehiä. Se ei toistu! Nyt on Suomen kansa saava sen, minkä se tarvitsee uuden työnsä ja elämänsä suojaksi.”

Edellinen siis Halstin tekstiä. Hän oli aloittamassa Salpalinjan rakentamista Luumäellä olleessaan 5. Divisioonan huoltopäällikkönä.

Minusta tuntuu, että nuo Halstin näkemykset ennen ja jälkeen talvisodan ovat edelleen täysin kestäviä, kaukaa viisaita.

 

 

 

 

 

Saimaan vesistö ja teiden suunnat sulkuun

Itärajan linnoittamissuunnitelmassa yhtenäiseksi käsketyn Suomenlahden ja Kivijärven välisen kannaksen jälkeen pohjoiseen aina Pieliselle asti linnoituksen puolustus nojautui vahvasti vesistöjen käyttöön. Karkeasti sanoen Suur-Saimaan vesistö oli tarkoitus sulkea tykistön tulella. Tärkeimpiin saariin ja maakapeikkoihin rakennettiin tietysti myös muita linnoituslaitteita. Työt jäivät suurelta osin kesken.

Salpa-aseman puolustusta tukemaan koko itärajan matkalle perustettiin Laatokan meripuolustuksen jatkeeksi uusi aselaji, linnoitustykistö.

Osa Laatokan rannikkotykeistä käskettiin merivoimille. Maavoimien alaisuuteen tullut linnoitustykistö oli eräänlainen rannikkotykistön ja kenttätykistön välimuoto. Sen kalusto oli vanhaa. Järeille aseille tehtiin kestolinnoitetut kiinteät asemat ja liikkuvalle kalustolle kenttälinnoitetut asemat. Saimaan ja Pielisen vesistöalueen puolustuskin katsottiin luonteeltaan selvästi maasodaksi eikä merenrannikon puolustukseksi.

Jossain vaiheessa oli esillä, että Suur-Saimaan järvialue voisi houkutella vihollista käyttämään sulanveden aikana nopeita aluksia ja talvella panssarimuodostelmia. Siksi tykistön olisi varauduttava liikkuvien maalien ammuntaan rannikkotykistön tapaan. Tätä varten olisi tarvittu tulenjohtotorneja vähintään kahdeksan kappaletta, mutta koska ne jäivät rakentamatta, tuskin liikkuvaan maaliin ampuminen oli ainakaan jatkuvan etäisyyden ja suunnan mittauksen osalta mahdollista. Liikkuvien maalien torjunta olisi siten hoidettu sulkutulella.

Vesistöjen rikkoman Kivijärven ja Pielisen välissä harvoja ”kuivin jaloin” läpäistäviä alueita oli Rutolan kannas Lappeenrannan länsipuolella. Se linnoitettiin varsin vahvaksi muistaen erityisesti kesällä 1944 pääaseman taakse rakennettu ja puolustukseen syvyyttä tällä suunnalla antanut pallokorsulinja Iitiän tasalle.

Pieliseltä Sallaan ja edelleen aina Jäämerelle saakka itärajan linnoitussuunnitelma keskittyi tärkeimpien itä-länsi suuntaisten teiden katkaisemiseen kenttälinnoitetuin tukikohdin. Rakennetuista betonilaitteista, teräsbetonikorsut ja pesäkkeet, valtaosa, reilut 90 prosenttia, sijaitsee Suomenlahden ja Saimaan välillä. Siitä pohjoiseen betonilaitteita ehdittiin saada valmiiksi vain muutamia kymmeniä.

On tietenkin ymmärrettävää, että pitkällä itärajalla ja suurilla erämaa-alueilla ei ollut mitään järkeä tehdä yhtenäistä linnoitusta. Moottoroitu suurarmeija tarvitsee hyökkäykseen ja varsinkin sen huoltamiseen aina tieverkon, johon tukeutua. Se saneli puolustajalle helposti, mitkä maastonkohdat oli viisasta linnoittaa ja missä erämaaluonto oli este jo sinänsä.

Vaikka Salpalinja ei siis fyysisesti ole yhtenäinen koko itärajan osalla, oli se sitä käytännössä juuri edelliseen kappaleeseen viitaten. Ja jos naapuri olisi lähtenyt puhkomaan metsiin uusia hyökkäysuria, olisi tuonkin ajan tiedustelumenetelmillä sellaiset havaittu ja päästy ajoissa vastatoimiin.

Kaiken kaikkiaan jatkosota osoitti, että Salpalinjan pääpainopisteet olivat ennakoitu oikein. Stalin yritti pääjoukoillaan läpimurtoa ja etenemistä Helsinkiin suorinta tietä Karjalan kannaksen suunnasta. Vastassa olisi ollut Salpalinjan vahvin osa Virolahdelta Luumäelle. Laatokan pohjoisrannan kautta tapahtuneen hyökkäyksen tarkoitus oli päästä Karjalan kannasta puolustavien suomalaisten selustaan ja sieltä kohti länttä. Vastassa täällä olisi ollut Suur-Saimaan vesistö ja Salpalinjan linnoitustykistö. Ja mikä tärkeintä joka paikassa olisi ollut vastassa taistelutahtoinen ja isänmaataan puolustava suomalainen sotilas.

Yhtenäinen Suomenlahden ja Kivijärven välillä

Salpalinja käskettiin rakentaa yhtenäiseksi Suomenlahden ja Kivijärven välillä, Virolahdelta Luumäelle. Tämä aluehan on suoraan Karjalan kannaksen jatkeella ajatellen Stalinin joukkojen suorinta tietä Helsinkiin. Sitä ylipäällikkö Mannerheim piti vaarallisimpana ja siten linnoittamisen osalta kaikken tärkeimpänä suuntana. Tunnettuahan oli, että Puna-armeijan aiottu kahden viikon ”paraatimarssi” Helsinkiin tyssäsi talvisotaan ja tavoite Suomen valtaamisesta jäi kesken; uuden yrityksen uhka jäi ilmaan.

Linnoituksen yhtenäisyys näkyy kiviesteessä, taistelu- ja yhteyshautanauhana sekä myös konekiväärien yhtenäisenä maanpinnan myötäisenä tuliverkkona.

Vaikkakin Salpalinjan järeistä teräsbetonikorsuista valtaosa sijoittuu pääaseman yhtenäiselle osalle, ne eivät yksin muodosta yhtenäistä tuliverkkoa. Esimerkiksi Miehikkälässä Ylämaan suunnalla teräsbetonikorsujen välit pisimmillään ovat toista kilometriä ja lähimmät korsut saattavat olla majoituskorsuja ilman aseita. On muistettava, että tb-korsujen tiheydellä ja hyökkäykseen sopivalla maastolla on yhteytensä. Teiden ja peltoaukeiden suunnassa laitteita on tietenkin tiheämmässä kuin silloisessa tiettömässä erämaassa.

Konekivääreiden yhtenäinen tuliverkko Suomenlahden ja Kivijärven välillä on Salpalinjan puolustuksen selkäranka. Korsukonekivääreitä olivat täydentämässä kenttälinnoitetut konekivääripesäkkeet, katetut tai avonaiset. Niitä tehtiin koko linnoitukseen yhteensä 1250 kappaletta. Tuliverkon yhtenäisyys ei varmasti ole ollut kaukana tavoitteesta. Se on eri asia, olisiko jokaiseen pesäkkeeseen esimerkiksi kesällä 1944 enää riittänyt konekivääriä. Mutta onneksi Salpa-asemassa ei koskaan tarvinnut taistella.

Kiviesteen yhtenäisyys puhutulla alueella on vielä tänäkin päivänä kaikkein helpoimmin havaittavissa. Pelloilta esteitä on raivattu, mutta muualla ne ovat likipitäen koskemattomina paikallaan. Kiviesteiden yhtenäisyydestä ei tingitty vesistöjen rannoillakaan, jokien, lampien ja järvien länsirannoilta pääasemassa estekivirivistöt löytyvät. Ainoastaan samaan estevaikutukseen kykenevien luonnonjyrkänteiden eteen ei kiviesteitä tietenkään turhana työnä tehty.

Itse olen ihastellut erityisesti tuota kiviesteiden yhtenäisyyttä edellä viittaamaani Miehikkälän silloiseen erämaa-alueseen Vaalimaanjoelta Muhikosta Ylämaan Hostikalle. Umpimetsään rakennetut kiviesteet ovat ryhdikkäinä paikoillaan ilman pienintäkään aukkoa.

Hyökkäysurattomassa maastossa kivirivistöt ovat turhankin jyhkeitä ja suurista kivistä tehtyjä; työryhmien kerrotaan jopa kilpailleen, mikä niistä isoimmista kivistä estettä rakentaa. No tolkku kaikessa, järjen oli oltava kunniahimoa vahvempi, ylimitoitus söi määrää. Lisäksi liian isot kivet liian tiheässä auttoivat hyökääjää suojautumaan niiden taakse. Jälkeenpäin metsätieverkko on luonnollisesti synnyttänyt esteisiin aukkoja.

Taistelu- ja yhteyshautojen osalta sodan jälkeinen maanviljelys ja yhdyskuntarakentaminen on peittänyt yhtenäisyyden jäljet. Tavoite oli, että sotilaat pystyivät liikkumaan puolustusaseman sivusuunnassa suojassa pää maanpinnan alapuolella koko tärkeimmäksi luonnehditulla Suomenlahden ja Kivijärven välisellä kannaksella.

Uskon, että vuodesta 1994 järjestettyyn Salpavaellukseen useaan kertaan osallistuneet ja eri reittejä patikoineet vaeltajat ovat tuon yhtenäisyyden myös käytännössä nähneet. Niin kuin olen moneen kertaan sanonut, Salpalinjan massiivisuus avautuu parhaiten kantapään kautta. Ensi kesän vaellusreitit ja muutkin tiedot päivitettyinä löytyvät www.salpavaellus.net -sivustolta.

Salpalinjan salat, blogit 2012

Luovuuden lastuja 2012 

Pyyhkäisevä sivustatuli

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/01/pyyhkaiseva-sivustatuli.html
 
Huomioita Kivijärven tulvituksesta
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/01/huomioita-kivijarven-tulvituksesta.html

Aina ajankohtainen aihe, Salpalinja

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/01/aina-ajankohtainen-aihe.html

Lappeenrannassa hyvä läpileikkaus

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/01/lappeenrannassa-hyva-lapileikkaus.html

Salpalinja matkailukohteena kovan työn takana

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/02/salpalinja-matkailukohteena-kovan-tyon.html

Salpalinjasta lähimatkailun merkkipaalu

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/02/salpalinjasta-lahimatkailun-merkkipaalu.html

Lumi ja linnoitustyöt

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/02/lumi-ja-linnoitustyot.html

Kuinka olisivatkaan voineet tietää

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/02/kuinka-olisivatkaan-voineet-tietaa.html

Tietotyhjiötkin täyttyvät

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/03/tietotyhjiotkin-tayttyvat.html

Aina ei voi onnistua

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/03/aina-ei-voi-onnistua.html

Salpavaellus ei jäänyt juhlakaluksi

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/03/salpavaellus-ei-jaanyt-juhlakaluksi.html
 
Kaksi vuotta ja sata juttua
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/03/kaksi-vuotta-ja-sata-juttua.html

Linnoituspataljoonissa myös pst-aseistusta

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/03/linnoituspataljoonissa-myos-pst.html

Panssariestettä jopa rapakivestä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/04/panssariestetta-jopa-rapakivesta.html

Pienoismallikilpailu Salpalinjasta

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/04/pienoismallikilpailu-salpalinjasta.html

Leijonakivet portinpylväinä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/04/leijonakivet-portin-pylvaina.html

Uudet upseerioppilaat Salpalinjalle

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/05/uudet-upseerioppilaat-salpalinjalle.html

Seikkailu kuilun huipulle

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/05/seikkailu-kuilun-huipulle.html

Salpalinjan inventointi

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/05/salpalinjan-inventointi.html

Linnoittajat isänmaan asialla

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/05/linnoittajat-isanmaan-asialla.html

Ne pallot ovat tosi söpöjä, LPR

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/05/ne-pallot-ovat-tosi-sopoja.html

Hyviä syitä osallistua Salpavaellukselle

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/06/hyvia-syita-osallistua.html

Toteutumaton matkailuvaltti

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/06/toteutumaton-matkailuvaltti.html

Tervetuloa hämmästymään

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/06/tervetuloa-hammastymaan.html

Kuvaa vaellusreitiltä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/06/kuvaa-vaellusreitilta.html

RUK:n johtajan puhe Salpavaelluksella

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/07/rukn-johtaja-puhe-salpavaelluksella.html

Pyhällön kylän sota-ajan historiaa

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/07/pyhallon-kylan-sota-ajan-historiaa.html

Korsujen huolto sota-ajan jälkeen

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/07/korsujen-huolto-sodan-jalkeen.html

Juttuja näkyviin Salpalinjasta

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/07/juttuja-nakyviin-salpalinjasta.html
 
Salpalinja rauhan turvaajana
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/07/salpalinja-rauhan-turvaajana.html

Salpalinjan perinneyhdistys 10-vuotias

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/08/salpalinjan-perinneyhdistys-10-vuotias.html

Dramaattinen juhla, uljas lähtö lentomestarille

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/08/dramaattinen-juhla-uljas-lahto.html

Perinneyhdistyksen juhlassa sanottua

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/08/perinneyhdistyksen-juhlassa-sanottua.html

Salpalinjan merkityksettömyys

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/08/salpalinjan-merkityksettomyys.html

Kommenttiblogi Salpalinjan merkityksettömyydestä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/09/kommenttiblogi-salpalinjan-merkityksesta.html

Teräspesäkkeet tukena

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/09/teraspesakkeet-tukena.html

Aladar Paasonen 1944 suu supussa

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/09/aladar-paasonen-1944-suu-supussa.html

Linnoitteiden kartoitus alkoi jo 1942

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/09/linnoitteiden-kartoitus-alkoi-jo-1942.html

Vaaleista vauhtia Salpalinjan kehittämiseen

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/10/vaaleista-vauhtia-salpalinjan.html

Panssariesteet jalokivestä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/10/panssariesteet-jalokivesta.html

Pääosin myönteistä Meihikkälässä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/10/paaosin-myonteista-miehikkalassa.html

20. Salpavaelluksen suuntaviivat 2013

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/10/20-salpavaelluksen-suuntaviivat-2013.html

Ote tuoreesta facebook-keskustelusta

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/11/ote-tuoreesta-facebook-keskustelusta.html

Koskematon Salpalinja tutuksi Miehikkälässä, Reserviläinen lehti 1988

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/11/koskematon-salpalinja-tutuksi.html

Akateemiset tutkijat liikkeellä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/11/akateemiset-tutkijat-liikkeella.html

Yksinkertaista suojausta

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/11/yksinkertaista-suojausta.html

Salassapito viivytti matkailua

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/11/salassapito-viivytti-matkailua.html

Korsuissa lämmöt päällä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/12/korsuissa-lammot-paalla.html

Pohdintaa vuodelta 1994

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/12/pohdintaa-vuodelta-1994.html

Salpavaellus, reittiselostus Luumäen linnoitteet -reitti

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/12/reittiselostus-luumaenlinnoitteet.html

Salpavaellus, reittiselostus Polkupyöräreitti

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/12/salpaavellus-reittiselostus.html

Salpavaellus, reittiselostus Laatuaikaa linjalla –reitti

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/12/salpavaellus-laatuaikaa-linjalla.html

Kaksi vuotta Salpalinjan parissa, LPR

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/12/kaksi-vuotta-salpalinjan-parissa.html

Hyvää  joulua 2012

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/12/hyvaa-joulua-ja-idearikasta-uutta.html

 

 

 

 

Salpalinjan salat blogit 2011

Vuoden 2011 blogituotanto kirjoitusjärjestyksessä.

 

Linnoitustykistö oma aselajinsa

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/01/linnoitustykisto-oma-aselajinsa.html

Oppaita oppiin

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/01/oppaita-oppiin.html

Oppaan vastuu

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/01/oppaan-vastuu.html

Toteutuneet linnoituslinjat

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/01/toteutuneet-linnoituslinjat.html

Orkolasta eteenpäin

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/02/orkolasta-eteenpain.html

Heräjärveltä Elkiänjärvelle

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/02/herajarvelta-elkianjarvelle.html

The Salpa-line Fortification

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/02/salpa-line-fortification.html

Salpalinjalle näkyvyyttä arvopaikoille

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/02/salpalinjalle-nakyvyytta-arvopaikoilla.html

Jukolan viesti Salpalinjan maisemissa

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/03/jukolan-viesti-salpalinjan-maisemissa.html

Results of The Hard Work

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/03/results-of-hard-work.html

Salpalinjan maanomistus

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/03/salpalinjan-maanomistus.html

Myös kesän 1944 kokemukset opiksi

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/03/myos-kesan-1944-kokemukset-opiksi.html

Salpalinjasta itsenäisyytemme monumentti

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/03/salpalinjasta-itsenaisyytemme.html

Myös rauhan monumentti

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/04/myos-rauhan-monumentti.html

Tykistön käyttö osa kokonaisuutta

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/04/tykiston-kaytto-osa-kokonaisuutta.html

Konekivääri omalla korsujalustalla

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/04/konekivaari-omalla-korsujalustalla.html

Korsutykki 45 K / 40

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011_04_01_archive.html
 
Miksi tutustua Salpalinjaan
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/05/miksi-tutustua-salpalinjaan.html

Sananvapaus ja Salpalinja

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/05/sananvapaus-ja-salpalinja.html

Lappeenrannassa meno päällä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/05/lappeenrannassa-meno-paalla.html

Salpalinja välittää viestiä kisavieraille

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/05/salpalinja-valittaa-viestia.html

Harjussa vahva linnoitekeskittymä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/06/harjussa-vahva-linnoitekeskittyma.html

Enpä olisi uskonut, Salpa-Jukola

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/06/enpa-olisi-uskonut.html

Noin kymmenen syytä olla pois vaellukselta

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/06/noin-kymmenen-syyta-olla-pois.html

Kokemusta rikkaampana, Salpavaellus

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/07/kokemusta-rikkaampana.html

Juttu kerrallaan tieto leviää

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/07/juttu-kerrallaan-tieto-leviaa.html

Miehikkälän keskitysleiri, osa 1

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/07/miehikkalan-keskitysleiri-osa-1.html

Miehikkälän keskitysleiri, osa 2

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/07/miehikkalan-keskitysleiri-osa-2.html

Moottoripyörien MM-vauhtia kiviesteillä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/08/moottoripyorien-mm-vauhtia-kiviesteilla.html

Kuka johtaa Salpakeskusta, onko sitä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/08/kuka-johtaa-salpakeskusta-onko-sita.html

Yhdessä eteenpäin, jatkoa Salpakeskukseen

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/08/yhdessa-eteenpain.html

Sotahistoriallinen kolmio

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011_08_01_archive.html

Salpalinjasta brändi ja päämäärä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/09/salpalinjasta-brandi-ja-paamaara.html

Salpalinja työmaan lopetus

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/09/salpalinja-tyomaan-lopetus.html

Korsut ja kosteus

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/09/korsut-ja-kosteus.html

Salpa-asemassa ei ole bunkkereita

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/10/salpa-asemassa-ei-ole-bunkkereita.html

Hurtanmaan paljas totuus

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/10/hurtanmaan-paljas-totuus.html

Herääkö Haminan Salpa-asemaan

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/10/heraako-hamina-salpa-asemaan.html

Maailman vahvin

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/10/maailman-vahvin.html

Mustamaa merellinen jatke

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/11/mustamaa-merellinen-jatke.html

Puolustusvoimat heräämässä Salpalinjaan

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/11/puolustusvoimat-heraamassa-salpalinjaan.html

Miehitys vanhoilla ukoilla

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/11/miehitys-1944-vanhoilla-ukoilla.html

Yleiskatsaus RUK:n oppilaille

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/11/yleiskatsaus-rukn-oppilaille.html

Ajattelemisen aihetta työmääristä

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/12/ajattelemisen-aihetta-tyomaarista.html

Valelaitteet

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/12/valelaitteet.html

Betonin koekuutiot laadun takeena

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/12/betonin-koekuutiot-laadun-takeena.html

Hyvää joulua 2011

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/12/hyvaa-joulua.html

Asiasta poiketen

http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2011/12/asiasta-poiketen.html