Koskematon Salpalinja tutuksi Miehikkälässä

Välirauhan ja jatkosodan loppuvaiheen aikana Suomen itärajan turvaksi rakennettu kantalinnoitettu puolustusasema, Salpalinja, on edelleen maamme suurin rakennushanke. Silti sen olemassaolo lienee suurelle osalle suomalaisia tuntematon. Tästä antoivat selvän viitteen viime kesänä avatun Miehikkälän korsumuseon hämmästyneet kävijät.

Salpalinjan korsujen ovet ja juoksuhaudat ovat avautuneet yleisölle vasta viime vuosina kuntien ”löydettyä” jyhkeästä puolustusasemasta näyttämisen arvoisia matkailukohteita. Miehikkälän korsumuseo on yksi vaikuttavimmista. Ensimmäisen lyhyen matkailukauden 5 500 kävijää olivat näkemäänsä yllättyneen tyytyväisiä.

Ylipäällikkö Mannerheim päätti itärajan linnoittamisesta jo runsaan viikon kuluttua Talvisodan päättymisestä. Uhanalaisin suunta ja samalla tärkein linnoitettava alue oli Suomenlahden ja Saimaan välinen kannas Virolahdelta Luumäelle.

Linnoitusketjun vahvin ja ainoa yhtenäinen osa rakennettiinkin Virolahden Klamilasta Miehikkälän ja Ylämaan kautta Luumäen Kivijärveen. Siitä Saimaaseen ja edelleen Pieliselle saakka puolustusasema nojautuu vesistöihin. Pieliseltä pohjoiseen mentäessä linnoitettiin tärkeimmät teiden suunnat Kemijärven – Sallan tasalle asti.

Tuhat autokuormaa korsua kohti

Salpalinjan rakentaminen alkoi huhtikuun lopulla 1940. Töitä oli aloittamassa muun muassa 900 miehen ruotsalainen vapaaehtoisjoukko. Linnoitustyöt olivat laajimmillaan maaliskussa 1941. Silloin työmaalla oli väkeä lähes 35 000 miestä. Työt keskeytyivät jatkosodan alettua. Ne käynnistettiin uudelleen kesällä 1944.

Salpalinjassa on noin 700 teräsbetonikorsua. Esimerkiksi yhden järeän korsun rakentamiseen tarvittiin puuta, rautaa ja betonia 4 000 tonnia, Se on tuhat neljän tonnin autokuormaa!

Kivestä rakennettua panssariestettä puolustuslinjassa on 200 kilometriä ja kaivantoestettä 130 kilometriä.

Kenttälinnoitettuja majoituskorsuja linjaan tehtiin 700 kappaletta, konekivääripesäkkeitä 1 250 ja tykkiasemia 500 kappaletta sekä piikkilankaestettä 315 kilometriä. Puusta, kivestä ja maasta tehdyt kenttälinnoitteet ovat jo hävinneet joko purettuina tai lahonneina.

 Linnoitustöiden kokonaishinta ei ole täysin selvillä. Suuntaa antaa kuitenkin vuoden 1941 valtion budjetti. Siitä oli osoitettu pelkästään Salpalinjaan 1,1 miljardia markkaa eli peräti viisi prosenttia valtion kokonaismenoista.

Salpalinjalla ei taisteltu. Sen välillistä vaikutusta sodan lopputulokseen on silti pidetty merkittävänä. Salpa-asema oli rakennettu Suomen puolustuksen pitäväksi lukoksi ja sen myös varmasti silloinen vihollinen tiesi.

Aidot aseet ja kalusteet

Miehikkälän kunnan, pitäjän veteraanijärjestöjen ja rajavartioston yhteis- ja talkootyöllä korsumuseo valmistui esittelykuntoon viime kesäkuun lopussa. Reilussa puolessa vuodessa oli Taavetin tien varteen, parin kilometrin päähän Miehikkälän kirkolta paljastunut edustava näkymä ”unohduksissa" olleesta Salpalinjasta.

Puolentoista hehtaarin suuruinen museoalue käsittää neljä erilaista kallioon louhittua korsua. Ne on kalustettu ja aseistettu. Yhdessä korsuista on sota-ajan pienesinenäyttely. Myös yhteyshaudat ja pätkä panssariestettä on entisöity. Uutta on maan päälle rakennettu korsukanttiini.

Museoalue on mäenrinteessä. Liki 20 metrin korkeusero antaa alueelle jylhän ilmeen. Ensi kesäksi korkeimmalle paikalle nousee ilmavalvontatorni, jolloin museo saa samalla näköalapaikan.

Korsumuseon ulkoista näyttävyyttä arvioitaessa on kuitenkin muistettava linnoituksen maastoutusvaatimukset. Linnoitushan ei tietenkään saanut olla helposti havaittava ”turistinähtävyys”.

Vasta tutustuminen juoksuhautoihin ja kalliorinteeseen louhittuihin betonikorsuihin avaa kohteen mittasuhteet. Autenttisuutta korostavat aseet; korsutykin tähtäimen läpi tai konekiväärin takaa ampuma-aukosta luotu silmäys etumaaston kiviesteille voi herättää mielikuvan puolustustaistelijan tunnoista tositilanteessa.

Tiedoksi nuorille

Korsumuseon aikaansaamisessa tekivät veteraanit suuren työn.

- Halusimme kunnostaa palan Salpalinjaa alkuperäiseen asuun nimenomaan nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten. Heidän on hyvä tietää, minkälaisia uhrauksia Suomen itsenäisyyden hyväksi on tehty, maanviljelijä, reservin vääpeli Heimo Harjula sanoo.

- Ja tuota tietoa esimerkiksi Salpalinjasta tuntuu nuoremmilla olevan varsin vähän. Se kävi selvästi ilmi opastaessamme museoon tutustujia viime kesänä, Harjula jatkaa.

Miehikkälän korsumuseo ei ole vielä lopullisesti valmis. Sitä parannetaan kaiken aikaa.

 - Korsumuseon kehittelyssä seuraava askel ilmavalvontatornin rakentamisen lisäksi on kunnostaa kävelypolkuja pitemmälle puolustuslinjaan. Mahdollisesti korsun tai kahden kunnostus majoituskäyttöön tulee myös kysymykseen. Opastusta tehostetaan videoin ja kielitaitoisin oppain. Myös yhteistyötä naapurikuntien kanssa pyrimme virittelemään, Miehikkälän korsumuseotoimikunnan puheenjohtaja majuri evp Arto Lavento kertoo.

Pitkään reserviläistyössä mukana ollut maanviljelijä, reservin ylivääpeli Erkki Maaskola pitää luonnollisena, että museon opastus siirtyy aikanaan veteraaneilta reserviläisjärjestöjen huoleksi.

- Eivät ikääntyneet veteraanit enää kauan jaksa. Meillä nuoremmilla on velvollisuus jatkaa heidän työtään. Veteraanit ovat tämän maan meille taistelleet. Koskematon Salpalinja on yksi itsenäisyytemme muistomerkki ja vapautemme symboli. Se tulee jokaisen suomalaisen tuntea, Maaskola muistuttaa.

Miehikkälän korsumuseo on auki kesäkuukausina joka päivä. Lisätietoja saa Miehikkälän kunnantoimistosta, puhelin 952- 77270.

                                                                                                 Terho Ahonen

*****

Tuo edellä oleva blogiksi ylipitkä juttu (ja kolme kuvaa) on julkaistu Reserviläinen-lehdessä maaliskuussa 1988, kohta 25 vuotta sitten. Jutun kirjoitusajankohtana Salpa-asemasta kerrottiin laajemmin vain yhdessä kirjassa, Reino Arimon Suomen linnoittamisen historiassa 1918-1944. Tuota kirjaa en tuolloin tiennyt olevankaan, eikä sitä ollut siis käytössäni. Mahdolliset lukijat, saatte himokkaasti käydä kiinni virheisiini, niitäkin jutussa on. Julistan täten selkeiden asiavirheiden etsintäkilpailun, havainnot kommentti-osioon. Jokaisesta löydetystä virheestä lupaan palkinnoksi kuvainnollisen papukaijamerkin! Tietysti muutenkin juttua voi kommentoida.

*****
Eipä ole kukaan tätä kirjoitusta lukenut, kun ei ole virheisiin tarttunut.

Selkeä paikkavirhe on se, kun kirjoitin Salpalinjan rakennetun Virolahden Klamilasta ... (siellä on kyllä Sydänkylän patterin kahden rt-tykin tuliasemat), mutta oikeampi määre on Virolahden Ravijoelta ja vielä tarkemmin Siikasaaren niemen tyvestä ja jos pilkkua viilataan Santsaaren korsut luetaan Salpalinjaan, vaikka saaressa ovatkin. Ravijoki on Klamilasta seuraava kylä itään.

Toinen epätarkkuus on, kun puhun yhden korsun rakentamiseen tarvittavasta materiaalista. Puhun 4000 tonnista, puuta, rautaa ja betonia. Tähän lukuun kuulunee myös ainakin osin korsumontusta kertaalleen nostettu maa- ja kiviaines. Lähteenä minulla tässä oli evl evp Arto Lavennon 1960-70 -lukujen vaihteessa kirjoittama salainen esitelmä, jonka olen häneltä käyttööni saanut 1980-luvulla. Kun tuohon neljään tuhanteen tonniin lisätään korsun suojakiveys ja vielä sen päälle montusta kaivettu ja takaisin lapioitu maa, niin ollaan Arvo Tolmusen ja Ilkka Länsivaaran Salpa-asema - sodan monumentti kirjassa esitetyssä 10 000 tonnin massojen liikuttelumäärässä. Se olisi noin 3000 silloista kuorma-autokuormaa vastaava määrä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ote tuoreesta Facebook-keskustelusta

Facebookin Salpavaeltajat-ryhmässä käydään aika-ajoin mukavaa ja asiatietoa täydentävää keskustelua. Otan tässä omalla luvalla malliksi otteen siitä mitä muun muassa sivustolla jutellaan. Siellä on paljon Salpalinjasta kuvia ja asiaa muutenkin. Tervetuloa myös sinne.

 

Tämän keskustelun aloitin eilen illalla, 31.10.2012 noin klo 21:

 

 

Kukahan osaa tästä vanhasta peruskartasta tiedustella Salpalinjan, ainakin kiviesteen sijaintia?

Tykkää · · · 15 tuntia sitten

• Tämän on nähnyt 39

  Juha E. Tetri, Tuomo Pohjantuli ja 2 muuta tykkäävät tästä.
• 

  Hannu Ilves Eikös peloilla näy esteet valkoisena juovana.

  15 tuntia sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Terho, tämä oli hyvä!!

  15 tuntia sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Kari Tahvanainen Tämähän näyttää meidän jokakesäisen sunnuntaikahvin paikalta, ja kiviesteet ovat tosiaan Hannun mainitsemat valkoiset juovat. Panssariansa karttasana Jokelan kohdalla?

  6 tuntia sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Terho Ahonen Panssariansa? Kuulen tuon sanan tässä yhteydessä ensimmäistä kertaa. Millainen, mitä tarkoitat? Haluan oppia, haluan tietää.

  3 tuntia sitten · Tykkää
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Panssariansa? Kuinka monesta suunnasata siihen pystytään kekittämään tuli?

  3 tuntia sitten · Tykkää
• 

  Terho Ahonen Panssariansalla Salpalinja-museon lähimaastossa tarkoitetaan irtolohkareilla, kiviladoksella korotettua myötärinne-estettä, joka sortuisi vaunun viime tipassa sen huomattua ja jarrutettua esteen reunalla! Vaunu luiskahtaisi nenälleen. Teoriassa saattaisi toimia, tiedä häntä! Panssariansaa en muualla tiedä enkä ole kuullut puhuttavan. Siksi Karin tulkinta kiinnostaa. Kiviesteillä ja maaston käytöllä on toki rakennettu vaunuille sumppuja, umpiperiä, joihin on kohdistettu vähintään yhden pst-aseen tuli. Eli esteillä ja maastonkäytöllä olisi ohjattu vaunut surman suuhun.

  2 tuntia sitten · Tykkää · 2
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Ajattelinkin että esteillä ohjataa

  2 tuntia sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Terho Ahonen Kyllä. Virolahden Harjussa Vahtivuoren ja Harjun päärakennuksen välissä, Ravijoen itäpuolella lähellä Vahtivuorta on juuri tällainen kiviesteen kulmaus, johon on kohdistettu usean pst-tykin tuli, kaksi teräsbetonikorsuista ja muutama kenttälinnoitetusta asemista.

  noin tunti sitten · Tykkää · 2
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Mielenkiintoisia juttuja!!

  noin tunti sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Terho Ahonen Mitä enemmän Salpalinjaan tutustuu, sen enemmän tulee tuntu, että linnoituksen suunnittelijat ovat olleet täyspäisiä!

  noin tunti sitten · Tykkää · 1
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Suurella kiinnostuksella seuraan viestienne kautta Salpalinjan yksityiskohtia.

  noin tunti sitten · En tykkääkään · 1
• 

  Juhan-Ville Kaarnakari Tässä olisi mittavan kuvateoksen paikka.

  noin tunti sitten · Tykkää
• 

  Terho Ahonen Epäilemättä. Muutamalla tämän sivuston jäsenellä olisi siihen tod näk, valmis kuva-aineisto olemassa. Salpalinjan ongelma on se, että se ei yleiskuvassa näytä miltään. Yksityiskohdista teos olisi rakennettava. Toisaalta tämä on tunnustus jälleen linnoituksen suunnittelijoille. Siitä ei todellakaan tullut valokuvauksellsita turistinähtävyyttä! Kustantajat hoi!

  noin tunti sitten · Tykkää · 2
• 

  Hannu Ilves Hauhian ohi on kävelty kaikilla pohjoisen reitin vaelluksilla ja ihmetelty kiviesteitten määrää. On niistä ollut viljelijöille melkoinen riesa, tosin on niitä raivattukin muistaakseni yhdeltä pellolta. Härkämäen tykki ylettyy luultavasti ampumaan Pekkolan kohdan tielle, muista tykkiasemista ei tietoa. Harrilta voi löytä vastaus tähänkin.

  noin tunti sitten · Tykkää
• 

  Terho Ahonen Hannu juuri näin. Ja tässä on taas yksi surmanloukku. Pellolta nyt jo raivattu kivieste ja tien ja muuntajan kohdan harjanne olisi ohjannut sumppuun tykinruokaa. Härkämäen pst-tykille oikein sopiva ampumaetäisyys. Tuosta että Jokela-sanan kohdalla on kaksinkertainen kivieste voin vain todeta, että mitään ei jätettu sattuman varaan. 1939 kartassa tuo tie on merkitty kärrypoluksi. Ja tuosta pelloltahan alkaa noin 10 km yhtenäinen erämaataival Hostikkaan saakka. Ehkä siksi viimeinen hyökkäysura ennen sitä tuplavarmistettiin.

  8 minuuttia sitten · Tykkää · 2

20. Salpavaelluksen suuntaviivat 2013

Salpavaelluksen järjestelytoimikunta käynnisti viime viikolla ensi kesän juhlavaelluksen järjestelyt. Yksityiskohdat tarkentuvat ensi talven ja kevään aikana, mutta päälinjat ovat nyt selvillä. Vaellus on vakiintuneella paikallaan, viikko jälkeen juhannuksen 28.-30.6.2013.

 Vaelluksen tärkein elementti on kiinnostava reitti. Siitä huolimatta, että Salpalinja on ”kiveen hakattu”, uuttakin yritetään reitteihin ujuttaa. Tarjontaa ensi kesänä on neljällä erilaisella reitillä.

Ennakkoon mielenkiintoisin uutuus ja reitti tullee olemaan Laatuaikaa linjalla –reitti. Se on pari vuotta vaelluksella oppaana olleen haminalaisen Sami Forsströmin idea. Hän sen myös reittipäällikkönä tulee toteuttamaan. Apuna on luonnollisesti riittävä määrä asiansa osaavia oppaita.

Laatuaikaa linjalla –reitin ajatus on, että linnoitusta esitellään lapsille ja nuorille yhdessä heille läheisen aikuisen tai aikuisten kanssa. Lasten alaikärajaksi on kaavailtu noin seitsemää vuotta. Heidän huoltajakseen, tukijakseen ja vaelluskumppaniksi voi lähteä mukaan, äiti, isä, isoäiti, isoisä, kummi, kuka tahansa lapsen luottoaikuinen tai he kaikki.

Lapselle linnoituksessa liikkuminen on todennäköisesti enemmän seikkailua ja leikkiä kuin linnoitustiedon omaksumista. Mukana oleva tuttu aikuinen luo läsnäolollaan turvallisuutta. Samalla tämä aikuinen tulee olleeksi lapselle tai nuorelle tietopankkina niihin moninaisiin jälkeenpäin esiin nouseviin kysymyksiin, joita eittämättä tulee. Tällä tavalla viikonlopun kokemus voidaan kerrata moneen kertaan jälkeenpäin ja yhdessä eletty laatuaika jatkuu ja jatkuu.

Yö teltassa voi olla monelle lapselle, mutta myös nykyaikuiselle ainulaatuinen kokemus. Laatuaikaa linjalla –reitin kävelyosuuksien pituus ja opastus sovitetaan luonnollisesti kulloisenkin ryhmän mukaan.

Reitti tarjonnee myös aikaisemmin vaellukselle, kenties montakin kertaa osallistuneille oivallisen uuden motivaation lähteä mukaan: siirtää hieno kokemus ja elämys myös omalle jälkipolvelle. Samalla tulee annetuksi lapsille tärkeää maanpuolustuksellista ja isänmaallista kasvatusta. Aikanaan hekin sitten huomaavat, että kaikki hyvä mikä ympärillämme on, ei olekaan itsestään selvyys.

Tarkempi kuvaus uutuudesta kuin muistakin ensi kesän reiteistä tulee syksyn mittaan näkyviin www.salpavaellus.net –sivustolle.

Salpavaelluksen ohjelmaan takavuosina monta kertaa kuulunut polkupyöräreitti on taas ensi kesänä mukana. Se mahdollistaa Salpalinjaan tutustumisen laajemmalla alueella ja uusiin kohteisiin tutustumisen. Uskoisin, että reittipäällikkö Hannu Lavonen kokemuksellaan ja asiantuntemuksellaan käyttää pyöräilijöitä pääaseman kohteiden ohella Vaalimaan oikaisuasemassa ja todennäköisesti talvisodan aikaisen Luumäen linjan vähemmän tunnetuissa kohteissa Virolahdella ja Miehikkälässä.

Yhden yön yli kestävä polkupyöräreitti on avoin kaikille. Erityisesti sitä suositellaan rauhanturvaajille. Vuonna 1964 suomalaisen rauhanturvaajat herättivät maailmanlaajuista huomiota Kyproksella polkupyörämarsseineen. Puolustusvoimat on luvannut pitempimatkalaisille rauhanturvaajille 30 polkupyörää lainaksi. Pääsääntö on, että vaeltajat ottavat mukaansa oman tutun ja luotettavan ”fillarin”, joka ei sorateitä ja mahdollisesti metsäpolkujen juurenniskoja pelästy.

20. juhlavaelluksen ajallisesti pisin reitti on kaksi telttayötä käsittävä reitti Virolahden suunnasta Miehikkälään. Reittipäällikkö Erkki Rikkolalla on mielessä varmasti monta ennen koluamatonta korsua ja kohdetta.

Luumäen linnoitteiden entistä tarkempi tutkiminen on pohjoisen suunnasta Miehikkälään vaeltavien tavoitteena. Kari Tahvanaisen johdolla Luumäen linnoitteet -reitti joutunee ymmärrettävästi turvautumaan muita reittejä enemmin heittokuljetuksiin, jotta aikaa jää uusien asioiden esittelemiseen. Reitti viettää myös yhden yön telttamajoituksessa.

Kaikki reitit päättyvät sunnuntaina 30.6.2013 klo 13. Salpalinja-museon pihassa alkavaan maanpuolustusjuhlaan.

*****
Tuosta Laatuaikaa linjalla -reitistä juolahti mieleen äsken toiverikkaana kysyä nuorimmalta pojaltani, jonka kanssa olin Hanellin teräsbetonikorsussa yötä vajaat 20 vuotta sitten, että mitä hän siitä laatuajasta muistaa. Vastaus: Makkaraa oli, mutta ei yhtään sinappia! Eli se siitä isänmaallisuuskasvatuksesta!
*****
Toinen ihan eri asiaan liittyvä juttu sattui perjantaina Tallinnan laivalla kotiin tullessa. Kiinnitin huomiota nuoren rokkibändin nuoreen vetäjään, jonka johtamistyyli, vaikken musiikista niin pitänytkään, oli minusta esimerkillistä ja selvää johtamista. Se sai minut häneltä kysymään pelonsekaisin tuntein, ettet vaan ole sivari? En, olen alikersantti! Minun matkani oli pelastettu! 

Pääosin myönteistä Miehikkälässä

Lokakuun alun blogissani yritin virittää Salpalinjasta huolta kantavia kansalaisia ”kiusaamaan” kuntavaaliehdokkaita pitkin itärajaa ja kysymään heidän mielipidettään mahdollisista kehittämistoimista linnoituksen museaalisessa ja matkailullisessa käytössä paikkakunnillaan. Prosessi on tietysti vielä kesken, mutta jotain pääsen tässä sentään kommentoimaan kotikunnastani.

Kymen Sanomien vaalikoneeseen on vastannut vain hieman yli puolet Miehikkälän ehdokkaista. Se on hämmästyttävän vähän; jotakinhan sekin tietysti kertoo kyseisten ehdokkaiden innokkuudesta vaikuttaa. Ennakkoäänestys alkaa jo ylihuomenna.

Minua kiinnostaa tässä yhteydessä tämän blogin aiheeseen liittyen vain ko. vaalikoneen kysymys koskien kunnan rahojen käyttämistä Salpalinjan matkailulliseen kehittämiseen.

Miehikkälän ehdokkaista, siis vastanneista, kuitenkin 61 prosenttia on samaa tai jokseenkin samaa mieltä, että kunnan kannattaa olla aktiivinen Salpalinjan kehittämisessä. Itse asiassa vain kaksi ehdokasta tyrmää Salpalinjaan sijoittamisen täysin! Ylen maakuntaradion vaalitentissä asiaa sivuttiin Miehikkälän museotoimen henkilöstön suuruudella. Vain demareiden edustaja näki sen ylimitoitettuna.

 Minusta tulos on myönteinen. Ja miksi ei olisi. Eipähän Miehikkälässä juuri muuta ole, jolla erottua maan kaikista muista luonnonkauniista paikkakunnista! Uutta ”tykkimäkeä” tai veturimuseoa ei Miehikkälään kannata perustaa, kun rataakaan ei ole. Salpalinja on historiallinen, koko Suomen nykyhyvinvointiinkin välillisesti vaikuttanut tosiasia. Siinä ei ole mitään keinotekoista.

 Miehikkälä on jo yli neljännesvuosisata sitten valinnut oman ”tykkimäkensä”. Se on Salpalinja-museo ja siihen liittyvät toiminnat. Sen infra nimenomaan Salpalinjaa koskien on maan parasta. Kysymys on nyt siitä, haluaako Miehikkälän kunta pitää paikkansa maan kärjessä, olla alansa ykkönen myös tulevaisuudessa. Tuon paikan ottajia on!

On tietysti selvää, että vaalien jälkeen harva nyt myöntävästi vastanneista ja mahdollisesti päättäjiksi valituista muistaa Salpalinjaa hyvällä ajatelleensa. Sillä ei ole paljon merkitystä, että minä muistan!

Oli miten oli, eihän Salpalinja Miehikkälää tai muita itärajan kuntia yksin pelasta. Minun mielestäni hyvänä hiivana se voisi niiden elinkeinotaikinassa kuitenkin olla.

Panssariesteet jalokivestä!

Eilen facebook-kaverini Juha Siilasvuo kyseli Salpavaeltajat-ryhmässä onko ollut puhetta spektroliitin yhteydestä Salpalinjaan. Ainakin sivuttu on, mutta tässähän sitä voisi vielä kerrata. Tämän blogin otsikko on lainattu Juhan eilisestä lausahduksesta: ” Harvassa paikassa maailmalla panssariesteetkin on tehty jalokivestä!”

Nimittäin spektroliitti löytyi Ylämaan Ylijärveltä louhituista Salpalinjan panssariestekivistä välirauhan aikana. Wikipedian mukaan uuden jalokiven löysi vänrikki Pekka Laitakari kesällä 1940. Jotta en muuntaisi vahingossakaan totuutta, lainaan tähän Pekka Laitakarin isän professori Aarne Laitakarin käsityksen kiven löytöhistoriasta. Hän työskenteli Geologian tutkimuslaitoksella.

Spektroliitin löytöhistoria

”Bauerin suuressa jalokivikirjassa  on maininta, jossa kerrotaan Pietarin kaupungin läheltä tavatuista labradoriitti-irtokivistä. Näiden sanotaan hohtavan kauniin värisinä.

Nämä irtokivet ovat tulleet jääkauden jäämassojen mukana Suomesta, luoteesta päin. Ryhdyin etsimään näiden emäkallioita. Kuljin Säkkijärven pitäjän kohdalla Suomenlahden rantakiviköitä ja löysinkin joitakin irtokiviä, jossa oli tuota hohtavaa labradorimaasälpää. Vedin kartalle viivan Pietari-Säkkijärvi ja edelleen luoteeseen. Se osuu Mäntyharjun Ylärievelin järvelle, jonka rantakallioissa on labradorikiveä. Tutkin nuo seudut poikieni kanssa eräänä kesänä, mutta tulos oli laiha. Hohtavaa labradoria löytyi ylen vähän, eikä värit vastanneet Pietarin irtikivien väriä.

Kului eräitä vuosia. Nuorin etsintäretkellä mukana olleista pojistani oli välirauhan aikana asevelvollisuuttaan suorittamassa Ylämaan Ylijärven tienoilla ja siellä hän tapasi tankkiestekivistä ja myös louhoksesta, josta estekivet oli louhittu kauniisti, eri värein hohtavaa  plagioklaasimaasälpää. Hän lähetti minulle näytteen siitä ja kysyi eikö tämä ole juuri sitä, jota me olemme etsineet. Sitähän se oli. Riensin sinne ja otin lisää näytteitä. Eräästä hioin riipuskorun, joka kummaltakin puolelta on oikein päin. Siinä hohtavat spektrinvärit kauneimmillaan.

Kaupallisena nimenä käytti tästä jalkokivestä tietääkseni spektroliitti-nimeä ensiksi lahtelainen kivenhioja Mikkola. Hän tiedusti minulta tuon nimen sopivuutta ja minä hyväksyin sen.

Maailman kuuluisimmat jalokivien tuntijat ja tutkijat ovat myös tuon nimen hyväksyneet juuri Ylämaan spektroliitille, koska tämä on muualta saatua vastaavaa kiveä ylivoimaisesti loistavampi.”

                                                                   Aarne Laitakari

                                                                  Professori

                                                                  Geologinen tutkimuslaitos

Siinäpä se.

 

Tuo ottamani spektroliittikuva on virolahtelaisen kelloseppä Matti Taimiston hiomasta ja valmistamasta kynätelineestä, jonka olen joskus lahjaksi saanut.

 

Nyt tietysti herää kysymys, paljonkohan Salpalinjan tasearvo tämän jutun otsikon myötä kasvaa. 2000-luvun alussahan valtionvarainministeriön taseessa Salpalinjan arvo oli tasan yksi euro!

 

 

 

 

 

 

Vaaleista vauhtia Salpalinjan kehittämiseen

Salpalinjan säilyttäminen kansallisena kulttuuriperintönä ja sen kohteiden esilläpitäminen yhä useampien ihmisten tavoitettavana on museoviranomaisten tehtävä.

Samoin tavoittein yhtä jalkaa tarvitaan myös elinkeinollista kehittämistä. Siis sitä, että historiakohteiden näkemiseen liittyvät oheistoiminnat, matkailulliset palvelut ovat kunnossa.

Parhaimmillaan matkailu voi museoiduista, kenties passiivisista kohteista tehdä eläviä ja puoleensa vetäviä. Tällöin museaallinen ja elinkeinollinen intressi kohtaavat. Tarvitaan eittämättä molempia: kohde ja sen kuluttajat.

Kuntavaalikamppailu on koht´sillään kuumimmillaan, toivottavasti myös kiihkeimmillään.

Niin museotoiminta kuin sen realisoimiseen liittyvä elinkeinotoiminta ovat mitä suurimmassa määrin myös kuntapäättäjien käsissä.

Paikalliset kohteet hyödynnetään parhaiten paikallisesti. Siksi se liippaa läheltä ihmisten kannalta tärkeintä paikallisyhteisöä, kuntaa. On vaikea odottaa kannustavaa potkua takapuoleen juuri muualta kuin omasta kunnasta. Siksi on väliä, minkälaisia eteenpäin potkijoita kunnanvaltuustoihin valitaan.

Käytännössä monia asioita hoidetaan ja kehitetään nykyisin erilaisina hankkeina, projekteina, joille haetaan rahoitusta, kunnallisista, maakunnallisista, kansallisista ja jopa kansainvälisistä (EU) lähteistä. Nämäkään hankkeet eivät saa alkuaan itsestään. Nekin tarvitsevat aloitteen ja ajatuksen, idean.

Salpalinja on koko maata koskeva monumentti. Siihen liittyvät kehittämishankkeet kaipaavat aivan varmasti paikallisesta toteutuksesta huolimatta ylikunnallista ja myös ylimaakunnallista näkemystä.

Tuo yli-sana, yli-etuliite, saattaa olla monelle paikalliselle kyvylle ylittämätön paikka! Minä sanon, että ei pitäisi. Päinvastoin se kuntapoliitikko, joka näkee yli minkä tahansa rajojen, on kannuksensa ja äänensä ansaitseva. Laput silmillä, ympäröivästä elämästä sokeana elävä vaaleihin menevä ehdokas joutaakin jäädä rannalle.

On helppo sanoa, että itärajan kunnissa on tärkeämpääkin tekemistä, kuin survoa rahaa jo kerran maksettuun linnoitukseen. Elinkeinojen kehittäminen on kuitenkin se sampo, jota tarvitaan jokaisessa kunnassa rahoittamaan ”se tärkeämpi tekeminen”. Tulikohan tarpeeksi selvästi sanottua, että tarvitaan kunnissa myös Salpalinjan matkailullista kehittämistä, joka ennemmin tai myöhemmin tuottaa myös verotuloja. Kaikki ottaa aikansa. Maaliin pääsee vain, jos on matkaan lähtenyt!

Nyt me Salpalinjaa tärkeänä pitävät voisimme aktivoitua ja penätä oman kuntamme ehdokkailta kannaottoja Salpalinjaan liittyvään niin museaaliseen kuin matkailulliseen kehittämiseen. Se onnistuu kahden keskisin keskusteluin ehdokkaiden kanssa tai vaatimalla mielipiteitä vaalikeskusteluissa tai yleisönosastokirjoituksissa.

Nyt on hyvä sauma painaa päälle. Ehdokkaat ovat nyt herkimpiä antamaan äänestäjiä myötäileviä lausuntoja.

Minä sain ”ujutettua” Kymen Sanomien vaalikoneeseen koti-Miehikkäläni osalta kysymyksen ehdokkaiden suhtautumisesta Salpalinjan kehittämiseen.Yllättävän myönteisiä vastauksia on toistaiseksi tullut, mutta on myös jokunen kielteinenkin mielipide. Käykääpä seuraamassa http://www.kymensanomat.fi/vaalikone. Ja sitten valitsette kunnan ja ehdokaslistan ja sieltä näkyy vastanneiden ehdokkaiden mielipiteet.