Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

tiistai 31. tammikuuta 2017

Suomen Salpa – dokumentti maanpuolustustahdosta

Lehdistötiedote elokuvahankkeesta         Lappeenranta 31.1.2017, julkaisuvapaa klo 10.

 Suomen Salpa – dokumentti maanpuolustustahdosta

Osana Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuotta valmistuu marraskuussa viime sotien aikaisesta Suomen itärajan puolustuslinnoituksesta kertova dokumenttielokuva. Työnimeltään Suomen Salpa – dokumentti maanpuolustustahdosta  -elokuva esittelee Salpalinjan ensimmäisestä lapionpistosta nykypäivään. Sen tuottaa ja tekee storyTv films Oy Lappeenrannasta. Yhtiön takana ovat alan ammattilaiset, tuottajana Juha Huttunen ja kuvaajana Ismo Korhonen.

Dokumentin levityssopimuksia haetaan ja toivottavasti elokuvateatterit ja tv-kanavat tulevat hankkimaan elokuvan esitysoikeudet. Harkinnassa on myös DVD -tallenne.

Elokuva saa ensiesityksensä Lappeenrannassa 26.11.2017, päivänä jolloin 78 vuotta aikaisemmin Neuvostoliitto ampui Mainilan laukaukset. Ne antoivat NL:lle tekaistun syyn aloittaa talvisota. Yhdeksän päivää talvisodan rauhasta ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim teki yhden miehen päätöksen (22.3.1940) myöhemmin Suomen Salpa –nimen saaneen itarajan linnoituksen rakentamisesta. Työmaa oli aikansa suurin Suomessa.

Salpalinjassa ei koskaan taisteltu. Se täytti olemassaolollaan tehtävänsä ja osaltaan vaikutti nykyiseen rauhantilaan Suomessa.

- Siinä on riittävä syy ja motivaatio tehdä vielä suurimmalle osalle suomalaisista tuntemattomasta Salpalinjasta uusi dokumenttielokuva, tuottaja Juha Huttunen perustelee. Edellinen dokumentti TV2:n tuottamana on vuodelta 1990.

Sotiemme veteraaneja ja linnoittajaveteraaneja ei ole kauan jäljellä, vielä on! Itsenäisen Suomen juhlavuonna on sopiva viime tipan hetki tehdä heidän kunniakseen elokuva, joka kertoo tarinan suomalaisesta maanpuolustustahdosta ja mitä se saa aikaan.

- Haluamme, että nekin suomalaiset, jotka eivät Salpalinjaa vielä tunne, pääsisivät siihen helposti tutustumaan. Samalla elokuva viestittäisi näkijöilleen sen tuskan ja vaivan, mitä linnoitustyöt osana Suomen selviytymistarinaa sodan vuosista kertovat.

- Veteraanien työ ja maanpuolustustahto ovat osaltaan nykyisen hyvinvointimme perusta. Sen me nykypolven kiitoksena veteraaneillemme haluamme tämän elokuvan kautta välittää. Samalla yritämme tietoisesti kertoa nuorisollemme, että maanpuolustustahdolla on merkitystä! Sitä kannattaa pitää aina yllä, jotta sitä ei taistelussa tarvittaisi, niin kuin Salpalinja osoitti, Huttunen sanoi.

Sota-ajasta nykypäivään

Suomen Salpa –elokuva jakautuu kolmeen osakokonaisuuteen. Ensimmäisessä käsitellään linnoituksen suunnittelua ja rakentamista. Ääneen ja kuviin pääsevät ne, jotka itse ovat olleet itärajamme monumettia rakentamassa, linnoittajaveteraanit. Heitä vielä kiitettävästi löytyi haastateltavaksi.

Dokumentin toisessa osassa käydään läpi hyvin vähän käsiteltyä ja arkaluontoistakin kylmän sodan aikaa. Miten Salpalinjaa pidettiin kunnossa, miten sitä varauduttiin käyttämään ja mitä merkitystä sillä Suomelle oli.

Kolmannessa osassa tullaan Salpalinjan nykypäivään. Siinä käydään läpi niitä toimintoja ja palveluja, mitä Salpalinjaan tutustumiselle nykyisin on tarjolla ja millä tavalla Salpalinjan perintöä vaalitaan. Salpalinjaan valettu betoni vahvistuu ja kovettuu vielä muutaman kymmenen vuotta, sitten se alkaa kestämään. Museaalisena kohteena Salpalinjalla on elinpäiviä kauas tulevaisuuteen.

Dokumentin kuvitus tukeutuu aikalaiskuviin, Salpalinjan rakenteiden kuvauksiin tässä ajassa ja tietysti haastatteluihin Salpalinja-toimijoiden eri näkökulmista. Elokuvan tekijöiden tiedossa ei voi olla kaikki se mielenkiintoinen tieto, jota Salpalinjasta ihmisillä on. Tuotantoryhmä ottaa vielä mielellään vastaan ajatuksia, ehdotuksia ja ennenkaikkea julkaisematonta tietoa Salpalinjan saloista!

Elokuvan rahoitus nojaa tuotantoyhtiön omarahoitukseen, avustajien ja haastateltavien talkootyöhön sekä anottuun tuotantotukeen. Yhtiö luottaa myös yritysten ja yksityisten ihmisten haluun kiittää elokuvan tuotantotuen kautta sotiemme veteraaneja ja linnoittajaveteraaneja.

Salpalinja ennaltaehkäisevä pelote

Salpalinjan sotilaallisena johtavana asiantuntijana Suomessa kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo Helsingistä pitää Salpalinjan merkitystä jo sotavuosina mutta myös niiden jälkeen selvänä. Koskelo oli paikalla elokuvan tiedotustilaisuudessa.

- Salpalinja oli Neuvostoliiton suuntaan ennaltaehkäisevä pelote. Se yhdessä asekätkennän kanssa vaikutti myös siihen, että sodan jälkeisinä vaaran vuosina 1945 – 1950 Suomea ei miehitetty.

Koskelolla on vahva ammattituntuma Salpalinjaan. Hän on työskennellyt lähes koko virkauransa Suomen itärajalla ja on nimenomaan Salpalinjan historiasta ja sen merkityksestä selkokielinen. Koskelo oli vuonna 2002 perustetun Salpalinjan Perinneyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja.

Kuvassa tuottaja Juha Huttunen avaa tiedotustilaisuuden. Heikki Koskelo puhui Salpalinjan merkityksestä enneltaehkäisevänä pelotteena. Klikkaa kuvaa isommaksi.


Kiinnostaa tutkijoita

Salpalinja kiinnostaa myös tutkijoita. Parhaillaan on työn alla vähän tutkitusta Salpalinjasta ainakin kolme väitöskirjaa. Myös niiden tekijöitä haastatellaan dokumenttielokuvassa.

Arkeologi, filosofian maisteri John Lagerstedt Helsingistä valmistelee väitöskirjaa aiheesta Salpalinja – toisen maailmansodan puolustuslinja kylmässä sodassa. Tutkimuksen lähtökohtana on Salpalinjan maastoinventointihanke 2009 – 2012, jota hän johti. Hanke oli suurin koskaan aikaisemmin Suomessa toteutettu arkeologinen inventointi.

Valtiotieteen maisteri Otto Aura Helsingistä keskittyy tutkimuksessaan työvoiman, lähinnä työvelvollisten sotilaalliseen käyttöön linnoitustöissä Suomessa toisen maailmansodan aikana. Tutkimukseen liittyy Salpalinjan rakentaminen välirauhan aikana työvoiman ja sen sodanaikaisen käytön suunnittelun kautta.

Filosofian lisenssiaatti Virpi Launonen Mikkelistä selvittää väitöskirjatutkimuksessaan Salpalinjan rakentamisen aikaista huoltoa, linnoittajien elämää parakkikylissä ja vapaa-ajan viettoa.
Lisätietoja:

Juha Huttunen                                                                                    Ismo Korhonen
juha.huttunen@videoflow.com                                                           ismoko@hotmail.com
0400650252                                                                                      0465201870
                                                     
John Lagerstedt
045 678 4602

Linkit:
www.storytv.fi  dokumentin traileriin https://vimeo.com/197100880 .


Heikki Koskelon ajatuksia kesällä 2016: http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2016/07/selkokielta-salpalinjasta-ja.html


Kuvaaja Ismo Korhonen tallensi myös tiedotustilaisuuden esitykset. Salpalinjan Oppaiden puheenjohtaja Mauno Sirén (vas) ja vpj Juha Huttunen kuulolla. Klikkaa kuvaa isommaksi.

Ei kommentteja: