Salpalinja Ylen aamussa 2.6.2017

Salpalinja sai ainakin särön valtakunnalliseen tiedotusmuuriin perjantaina 2.6.2017 Ylen aamutv:n lähetyksessä. Kymmenen minuuttia keskustelua Salpalinjasta on hyvä alkuisku tavoiteltaessa tiedotuksellista läpimurtoa suomalaisten tietoisuuteen.

Alla oleva linkki Ylen Areenaan on nähtävissä 2.7.2017 saakka.

http://areena.yle.fi/1-4151732?autoplay=true

Kaunokirjallisuus ja Salpalinja

Olen viime aikoina pohdiskellut sosiaalisessa mediassa ja hiukan täälläkin, millä tavalla Salpalinja saataisiin tunnetuksi sotahistoriallisena matkailukohteena. Itärajamme linnoitus on tässä mielessä hankala, koska se oli pitkään sotasalaisuus ja ennen kaikkea, koska siellä ei taisteltu. Se taistelu olisi ollut Pohjoismaiden verisin ja se tunnettaisiin. Siinä taistelussa olisi ratkaistu Suomen kohtalo. Näin on sanonut ainakin sotahistorioitsija , eversti evp Sampo Ahto.

Salpalinja-kirjallisuus on toistaiseksi jäänyt dokumenttiteosten varaan. Ne eivät ole luonnollisestikaan ”tuntematonta” aihetta käsitellessään lyöneet itseään läpi suuren yleisön kulutuksessa.

Kaunokirjallisuus, jossa myös mielikuvitus saa sijansa, on näihin päiviin saakka malttanut olla puuttumatta itärajamme koskemattomaan linnoitukseen, Salpalinjaan.

Tietysti nyt jo joku älähtää, että fiktiota ei saa Salpalinjaan sotkeakaan. Kohta ihmiset eivät tiedä mikä Salpalinjassa on totta, mikä ei. Siksi älähtäjien mielestä on hyvä, ettei sitä ole otettu mielikuvituksen taistelutantereeksi. Toisaalta voi myös kysyä, mitä elämänalaa ei ole kaunokirjallisuudessa käsitelty? Onko kaunokirjallisuudelle mikään pyhää? Ja edelleen, eikö olisi kuitenkin kiehtovaa lukea, kuinka esimerkiksi taistelu Salpalinjassa sujuisi, olkoonkin se vain kirjailijan johtamaa?

Oli miten oli, Salpalinjan tunnettavuuden lisäämiseksi olen valmis hyväksymään sen riskin, että linnoitus pannaan kirjan sivuilla elämään. On eri asia, saako kukaan kirjailija aiheesta irti niin paljon, että julkaisu- ja kustannuskynnys ylittyy, saatikka että teoksesta tulisi menestys. No sitähän ei tiedä kokeilematta.

Paula Hahtolan esikoisromaani Salpalinja (Atena 2009) lienee ainoa kaunokirjallinen tuote tähän mennessä, joka otsikon tasolla käsittelee Salpalinjaa. En ole teosta lukenut, mutta ymmärtääkseni nimi on vain symbolinen ja kirja ei käsittele Salpalinja-linnoitusta konkreettisesti lainkaan.

Sen sijaan Ville Kaarnakari Operaatio Chevalier (Tammi 2011) kirjassaan jo muutamalla sivulla pyörii Salpalinjan maisemissa mainitenkin linnoituksesta muutaman yksityiskohdan. Mutta selkeään sivuosaan Salpalinja teoksessa jää.

Kaarnakarin päässä Salpalinja jäi kuitenkin elämään. Näinä päivinä kirjapainoteknisten viiveiden jälkeen kauppoihin tulee hänen uusin teoksensa Operaatio Para Bellum (Tammi 2013). Tiiliskivi käsittelee jatkosodan lopun ja sen aselevon jälkeisiä asekätkentäkuvioita ja mikä lupaavaa kirjan loppuosa huipentuu Salpalinjaan. Sen tiedän, vaikka en ole kirjaa lukenut. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisen roolin kirjailija nyt on Salpalinjalle antanut. Tietämättä enempää epäilen vähintäänkin yhtä pääosaa!

Tietysti minua jännittää, miten Salpalinja kirjailijan mielikuvitusmaailmaan on ympätty. Vielä enemmän minua jännittää, minkälainen keskustelu kirjasta ja sen kytkemisestä Salpalinjaan syntyy. Ja jos syntyy, mitä se vaikuttaa Salpalinjan tunnettavuuteen. Nouseeko Salpalinja kirjakriitikoiden arvioihin ja sitä kautta lukijoiden ja suuren yleisön tietoisuuteen vai vaietaanko se edelleen kuoliaaksi?

Jääkäämme odottamaan.

 

 

 

 

Salpalinjan taistelusuunnitelma?

Minulta on muutaman kerran kysytty, onko olemassa Salpalinjasta taistelusuunnitelmia. Kysymyksissä on tarkoitettu tietenkin puolustustaistelusuunnitelmia. En ole osannut vastata muuta kuin, että en ole kirjallisuudessa erillisistä taistelusuunnitelmista tehnyt havaintoja, enkä itse niitä nähnyt enkä niistä kuullut.

Uskon edelleen, että Salpalinjasta ei ole erikseen puolustustaistelusuunnitelmia yksinkertaisesti siitä syystä, että Salpa-asema, puolustuslinnoitus, on taistelusuunnitelma jo itsessään. Linnoituksen rakenteet määrittävät hyvin pitkälle taistelun kulun. Totta kai mahdollisessa taistelussa tilannejohtaminen antaa sijaa tai pakottaa omiin tilanteen mukaisiin ratkaisuihin. Sitä vartenhan lähijohtajat, ryhmänjohtajat, joukkueenjohtajat ja komppaniapäälliköt ovat olemassa.

Taistelun kulku Salpa-asemassa olisi saattanut olla jotensakin seuraavanlainen:

Ensinnäkin puolustukseen ryhmittyvät kenttäarmeijan joukot olisi pikaisesti perehdytetty linnoituksen laitteisiin ja niiden yksityiskohtiin aina jokaista ilmastointiventtiilin asentoa ja poteroa myöten. Perehdyttäjinä olisivat olleet tätä varten perustetut linnoituspataljoonat ja erilliset linnoituskomppaniat.

Taistelu kohti pääasemaa hyökkäävää vihollista vastaan olisi alkanut tykistön, se on linnoitustykistön, kenttätykistön ja kranaatinheittimistön tulella tulenjohtajien osoittamiin maaleihin ja osin etukäteen mitattuihin sulkumaaleihin. Pääaseman edessä olevissa etuasemissa olisi viivytetty ja hidastettu vihollisen liikettä, saatu se kenties pysähtymään ja altistumaan entistä enemmän puolustajan tykkitulelle.

Riippuen ilmatilan hallinnasta puolustajat ilmavoimat olisivat tietenkin kuluttaneet vihollista parhaan kykynsä mukaan ja ainakin yrittäneet pitää ilmaherruuden käsissään.

Etumaaston selkeät hyökkäysurat, tiet, olisivat pioneerit miinoittaneet, virittäneet panoskaivot laukaisuvalmiiksi, panostaneet sillat ja niin edelleen. Tulvitusjärjestelmiin olisi vesi nostettu toimintakorkeuteen, niin kuin kesällä 1944 tehtiinkin.

Hyökkääjän lähestyessä kivi- tai kaivantoesteitä peliin tulevat miinakentät, suorasuuntausaseet, panssarintorjuntatykit kenttä- ja kantalinnoitetuista asemista. Vihollisjalkaväen lähestyessä tankkien suojassa kiviesteitä mukaan liittyvät teräsbetonikorsujen konekiväärit ampuen kiviesteiden suuntaista sivustatulta samoin kuin korsujen pst-tykitkin. Myös kenttälinnoitetut kk-pesäkkeet aloittavat laulunsa tilanteen (vihollisen tykkitulen) sen salliessa.

Vielä tässä vaiheessa vihollisen tulivalmistelu pakottaa puolustajan avoasemien miehityksen pysymään korsuissaan suojassa. Siinä vaiheessa kun jalkaväen rynnäkkö alkaa, siirtyy vihollisen tulivalmistelu puolustusasemien taakse ja tällöin puolustava jalkaväki pääsee miehittämään omat asemansa ja aloittamaan torjuntataistelun käsiaseilla.

Mikäli vihollinen pääsisi puolustajan asemiin, taistelu jatkuisi lähisyvyydessä, johon myös panssaritorjunnassa oltiin kesän 1944 torjuntataisteluiden kokemusten perusteella valmistauduttu.

Taistelu saattoi jatkua myös teräsbetonikorsuissa vielä, vaikka vihollinen olisi ne saartanut. Tällöin olisi pyydetty, mikäli viestiyhteydet olisivat olleet kunnossa, omalta tykistöltä tuli-isku korsun päälle (kestivät tuhannen kilon lentopommin täysosuman) ja eliminoitu sisäänpyrkivää vihollista myös lähipuolustusaukoista, tähystyskuvusta korsukonepistoolilla ja kranaatinpudotusaukoista.

Reservin vastaiskuja olisi varmaankin tarvittu. Siihen tärkeimmissä suunnissa oli varauduttu rakentamalla lähisyvyyteen muutaman sadan metrin päähän pääasemasta teräsbetonisia majoituskorsuja reservin suojatiloiksi.

Karkeasti kuvattuna jotenkin noin taistelu Salpalinjassa olisi kulkenut. Ja jos pääasemasta olisi pitänyt esimerkiksi todennäköisimmässä painopistesuunnassa Virolahden ja Luumäen suunnassa luopua, olisi taistelua jatkettu Hamina-Taavetti –linjassa ja tarvittaessa vielä Kymijoki-linjassa. Ja täytyy muistaa, että hyökkääjän voimia olisi tuossa vaiheessa jo ratkaisevasti heikennetty, eikä suurvaltakaan olisi ehtymättömästi pystynyt syöttämään uutta voimaa sitkeän puolustajan kimppuun.

Taistelu Salpa-asemassa olisi ollut sotahistorioitsija Sampo Ahton mukaan verisin koskaan Pohjoismaissa. Siinä olisi ratkaistu Suomen kohtalo. Tätä jossittelua ei tietysti tarvita, koska Salpalinja olemassa olollaan hoiti osaltaan tehtävänsä, jonka kunnioitetut sotiemme veteraanit loistavalla tavalla sitä ennen taistelurintamilla pohjustivat. Suomi oli liian kova pala Stalinin Neuvostoliitolle. Suomi säilytti itsenäisyytensa ja itseääräämisoikeutensa, saavutti viime sodissa tavoitteensa.

Juha Kilpeläinen lähetti tämän kartan joka kuvaa 3. prikaatin vastuualuetta syksyllä 1944. Tämäkään ei ole varsinainen taistelusuunnitelma, pikemminkin kartta puolustuslinjoista. Varmaan tarkempiakin suunnitelmia tehtiin, ainakin kylmän sodan vuosina. Minäkin ainoassa Salpalinjaan liittyvässä kertausharjoituksessani 1970-luvun alussa tiedustelin ja piirsin erään torjuntakomppanian kohdalla sissiylläkköpaikkoja ja kätköjä Salpalinjan maastoissa jossakin kotiseudullani. Ne piirrokset jäivät lukkojen taakse sotilaspiiriin.