Kaunokirjallisuus ja Salpalinja

Olen viime aikoina pohdiskellut sosiaalisessa mediassa ja hiukan täälläkin, millä tavalla Salpalinja saataisiin tunnetuksi sotahistoriallisena matkailukohteena. Itärajamme linnoitus on tässä mielessä hankala, koska se oli pitkään sotasalaisuus ja ennen kaikkea, koska siellä ei taisteltu. Se taistelu olisi ollut Pohjoismaiden verisin ja se tunnettaisiin. Siinä taistelussa olisi ratkaistu Suomen kohtalo. Näin on sanonut ainakin sotahistorioitsija , eversti evp Sampo Ahto.

Salpalinja-kirjallisuus on toistaiseksi jäänyt dokumenttiteosten varaan. Ne eivät ole luonnollisestikaan ”tuntematonta” aihetta käsitellessään lyöneet itseään läpi suuren yleisön kulutuksessa.

Kaunokirjallisuus, jossa myös mielikuvitus saa sijansa, on näihin päiviin saakka malttanut olla puuttumatta itärajamme koskemattomaan linnoitukseen, Salpalinjaan.

Tietysti nyt jo joku älähtää, että fiktiota ei saa Salpalinjaan sotkeakaan. Kohta ihmiset eivät tiedä mikä Salpalinjassa on totta, mikä ei. Siksi älähtäjien mielestä on hyvä, ettei sitä ole otettu mielikuvituksen taistelutantereeksi. Toisaalta voi myös kysyä, mitä elämänalaa ei ole kaunokirjallisuudessa käsitelty? Onko kaunokirjallisuudelle mikään pyhää? Ja edelleen, eikö olisi kuitenkin kiehtovaa lukea, kuinka esimerkiksi taistelu Salpalinjassa sujuisi, olkoonkin se vain kirjailijan johtamaa?

Oli miten oli, Salpalinjan tunnettavuuden lisäämiseksi olen valmis hyväksymään sen riskin, että linnoitus pannaan kirjan sivuilla elämään. On eri asia, saako kukaan kirjailija aiheesta irti niin paljon, että julkaisu- ja kustannuskynnys ylittyy, saatikka että teoksesta tulisi menestys. No sitähän ei tiedä kokeilematta.

Paula Hahtolan esikoisromaani Salpalinja (Atena 2009) lienee ainoa kaunokirjallinen tuote tähän mennessä, joka otsikon tasolla käsittelee Salpalinjaa. En ole teosta lukenut, mutta ymmärtääkseni nimi on vain symbolinen ja kirja ei käsittele Salpalinja-linnoitusta konkreettisesti lainkaan.

Sen sijaan Ville Kaarnakari Operaatio Chevalier (Tammi 2011) kirjassaan jo muutamalla sivulla pyörii Salpalinjan maisemissa mainitenkin linnoituksesta muutaman yksityiskohdan. Mutta selkeään sivuosaan Salpalinja teoksessa jää.

Kaarnakarin päässä Salpalinja jäi kuitenkin elämään. Näinä päivinä kirjapainoteknisten viiveiden jälkeen kauppoihin tulee hänen uusin teoksensa Operaatio Para Bellum (Tammi 2013). Tiiliskivi käsittelee jatkosodan lopun ja sen aselevon jälkeisiä asekätkentäkuvioita ja mikä lupaavaa kirjan loppuosa huipentuu Salpalinjaan. Sen tiedän, vaikka en ole kirjaa lukenut. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisen roolin kirjailija nyt on Salpalinjalle antanut. Tietämättä enempää epäilen vähintäänkin yhtä pääosaa!

Tietysti minua jännittää, miten Salpalinja kirjailijan mielikuvitusmaailmaan on ympätty. Vielä enemmän minua jännittää, minkälainen keskustelu kirjasta ja sen kytkemisestä Salpalinjaan syntyy. Ja jos syntyy, mitä se vaikuttaa Salpalinjan tunnettavuuteen. Nouseeko Salpalinja kirjakriitikoiden arvioihin ja sitä kautta lukijoiden ja suuren yleisön tietoisuuteen vai vaietaanko se edelleen kuoliaaksi?

Jääkäämme odottamaan.