Entä jos Salpalinja pantaisiin taistelukuntoon?

Tässä vakavassa ajassa yritin edellisessä blogissani keventää Salpalinja-asiaa pienin huumorikukkasin. Tämän blogin julistaminen salaiseksi ei ole hillinnyt tippaakaan idän miesten touhuja. Päinvastoin. Aika on entisestään viikon aikana vakavoitunut. Venäjä painaa päälle Ukrainan maaperällä separatistien tukena ”eksyneenä ja vahingossa”! Samaa tautia on liikkeellä Venäjän valtion ilma-aluksilla Suomenlahdella. ”Mainilan laukauksia” kaikki tyyni!

Minua, ikäni puolesta ”ruunun raakkia”, ei estä mikään spekuloimasta Salpalinjalla. Sen olemassa olo ei ole kenellekään asiantuntijalle uutta. Siitä on lähes kaikki kerrottu ja se on maastossa kenen tahansa jokamiehen oikeudella tutkittavissa.

Siksi muutama ajatus siitä, entäpä jos Salpalinja saatettaisiin taistelukuntoon! Minkälainen prosessi se olisi ja olisiko siitä mitään hyötyä? Jo kauan on puhuttu, että maalinnoitukset ovat aikansa eläneet. Pitkiä rintamalinjoja ei enää synny. Vihollinen valitsee sille otolliset taistelutantereet ja kiertää tai ylittää maahanlaskuin linnoitukset. Samoin puolustaja pyrkii tekemään ratkaisut sille sopivissa paikoissa.

Ainakin Itä-Ukrainassa tässä vaiheessa sotaa ratkaisua haetaan maataisteluin maanpinnassa. Näin voisi olettaa ”vihreiden miesten” toimivan myös Suomen itärajalla, jos tilanne tänne saakka laajentuisi.

Liike maanpinnan suuntaisena katkaistaan maanpinnassa. Suorin reitti maata pitkin Pietarin ja Viipurin suunnasta pääkaupunkiimme on luonnollisesti rantamaa. Sitten viime sotien hyökkäysurat itarajaltamme länteen ovat parantuneet huomattavasti. Viimeisenä vaiheena E18, joka on käytännössä rakentamatta enää Haminasta Vaalimaalle. Ja tuolla välillä 1960-luvun alkupuolella tehty seiskatie pelaa vielä mainiosti. Kuutostie vähän ylempänä pitkin kuivaa Salpausselän kangasta vetää hyvin sekin. Niihinhän maahantunkeutuminen keskittyisi.

Salpalinja on vielä nykykäsityksenkin mukaan sijoitettu maastollisesti mitä parhaimpaan paikkaan. Sitä ei tarvitsisi vaihtaa. Jos puolustusasemaa alueella tarvittaisiin, ei linnoitussuunnitteluun tarvitsisi panostaa oikeastaan kuin Ylä-Pihlajassa VT 7:n kohdalla, lähinnä tarkistusluonteisesti. Muualla liki 75 vuotta sitten tehdyt suunnitelmat ovat täyttä tavaraa.

Ja rantamaallahan kuin myös Salpausselällä suunnitelmat pääaseman ja osin etu- ja oikaisuasemienkin osalta myös rakennettiin.  Pelloilta kivi- ja kaivantoesteet on paljolti hävitetty samoin kuin taistelu- ja yhdyshaudat täytetty. Metsissä ne ovat paikoillaan, miesvoimin lapioilla entisöitävissä. Pelloilla kaivurit hoitaisivat ”ojankaivun” hyvin nopeasti. Teräsbetonikorsut ovat suojana ja majoitteena valmiit sellaisenaan käyttöön otettavaksi. Hanellin korsussa Muhikossa on UPO-kaminakin jo paikoillaan!

No, löytyisikö Salpalinjan ylösajamiseen ja perehdyttämiseen asiantuntemusta vuosikymmenten jälkeen? Kyllä löytyy. Suomenlahdesta Saimaaseen aivan varmasti ja hyvinkin ammattitaitoista osaamista. Ei välttämättä heti rauhanajan joukoista, mutta reservistä löytyy hirvittävä määrä Salpalinja-osaamista. Tarvittaessa yli-ikäinen huru-ukkoporras voi sitä täydentää. Esimerkiksi yksin Salpavaellus on perehdyttänyt yli 20 vuoden ajan tuhansissa olevan määrän alueen tuntijoita.

Eli uskallan väittää että pari perehdyttävää linnoituspataljoonaa saataisiin tänne painopistesuuntaan nopeasti kasaan. Linjan varustaminen olisikin mielenkiintoista, kun vanhaa ja uutta sovellettaisiin yhteen. Niinhän siinä tapahtuisi; luovuudella ei olisi rajoja.

Ja jos noin pitkälle mentäisiin, niin sehän olisi jälleen kerran huima osoitus Suomen maanpuolustustahdosta. Vähän samaan tapaan kuin syksyllä 1944 tapahtui Ville Kaarnakarin sotatrillerissä Operaatio Para Bellum. Salpalinjaa uhmanneet vieraan vallan joukot saivat pahasti köniinsä!

21.Salpavaellus hahmotelmaa

Senkin uhalla, että hovissa muuttuu, kirjoittelen muutaman rivin alustavia ajatuksia ensi kesän vaellusreiteistä. Salpavaellus tarjoaa viikko jälkeen juhannuksen kolme erilaista ja eripituista reittiä. Niiden yksityiskohtainen suunnittelu on käynnissä. Ja kun valmista tulee, ne tulevat aikanaan nähtäville aivan lähipäivinä julkaistavalle ja kokonaan uudistetulle salpavaellus.net –sivustolle.

Salpavaelluksella on jo pitkään ollut tarjolla kahden yön reitti, joka on lähtenyt liikkeelle vaellusviikonlopun perjantain illansuussa. Nyt kyseinen reitti on nimeltään YH:sta Salpalinjaan. Ensimmäisen illan aikana se esittelee Luumäellä nimensä mukaisesti loppusyksyn 1939 YH:n (ylimääräiset harjoitukset) aikana tehtyjä linnoituksia sekä Luumäen linjan rakenteita.

Luumäen linjaahan alettiin rakentamaan jo joulukuussa 1939 ja sitä tehtiin koko talvisodan ajan Luumäen ja Virolahden välillä. Huomionarvoista on, että Luumäen linja alkaa Kivijärvestä, mutta noin kilometrin taaempaa kuin kolmisen kuukautta myöhemmin rakentamispäätöksen saaneen Salpalinjan pääasema. Miksi näin, selviää varmaankin kyseisellä Salpavaelluksen reitillä unohtamatta itse Salpalinjan esittelyä.

YH:sta Salpalinjaan –reitin ensimmäinen yöpyminen on Lensulassa. Toinen yöpyminen on vielä auki. Tavoitteena on, että se olisikin jo jossakin Syvä-Valkjärven alueella. Tällöin joka vaelluksella patikoidut ”puuduttavat” osuudet Mustanlammen kahtapuolen voitaisiin ohittaa heittokuljetuksilla aina Miehikkälän Hauhialle saakka.

Mainittakoon, että heittokuljetuksia joudutaan tekemään kaikilla Salpavaelluksen reiteillä. Niitä tehdään linja-autoilla, mutta osittain ja lyhyitä pätkiä mahdollisesti myös puolustuvoimien Pasi-ajoneuvoilla. Se miten ja missä se onnistuu, on vielä reittipäälliköiden mietittävänä.

Miehikkälästä katsottuna etelään suuntautuvan reitin nimenä on Operaatio Para Bellum – totta kai. Nimen kolme ensimmäistä sanaa ja teema on suoraan Ville Kaarnakarin syyskuussa ilmestyneestä huikeasta sotaromaanista, jonka fiktio-osaan ”totta kai” –kaneetti viittaa. Ja toisaalta onhan hyvin luonnollista, että Salpavaellus ottaa kirjan taistelumaastojen esittelyn ohjelmaansa. Kirjan taistelu on ensimmäinen kaunokirjallinen taistelu koskaan Salpa-asemassa. Kirjailija tulee itsekin paikalle kertomaan teoksensa taustoista. Asekätkentä on yksi kirjan juonilinja ja sitäkin reitillä sivutaan.

Aiemmin ns. eteläreitillä vaeltaneille yllätys on nyt se, että vaeltajat kuljetetaankin vaelluksen kókoontumispaikalta Miehikkälän Salpalinja-museolta Virolahden Bunkkerialueelle ja sieltä patikoidaan Ravijoelle ja yöksi Suomenlahden rantaan. Sunnuntaiaamuna perehtyminen tapahtuu edelleen rantamaalla ja linja-autokuljetuksella reitin vaeltajat siirretään sitten vaelluksen päättävään maanpuolustusjuhlaan Miehikkälään.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa saman perheen lapsille ja aikuisille tarkoitettu Laatuaikaa linjalle- reitti saa jatkoa nyt nimellä Kevyt korsukierros – lapset ja aikuiset. Nimensä mukaisesti se sopii niin lapsille huoltajineen, mutta myös kenelle tahansa aikuiselle patikointiosuudeltaan kevyimpänä reittivaihtoehtona.

Reitin ajatuksena on tietenkin edelleen myös se, että matkaan voivat lähteä lapset, lapsenlapset, kummilapset, ketkä tahansa nuoret, turvallisesti luottoaikuisensa kanssa. Oppaiden kertomia asioita voidaan kerrata aikuisen avulla vielä kauan kotona reissun jälkeen ja yhdessä koettu laatuaika vain jatkuu ja jatkuu. Reitti antaa nerokkaasti myös jo monet kerrat korsut kolunneille vaelluskonkareille ja muille Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille mahdollisuuden siirtää tietonsa ja kokemuksensa suoraan maastossa uudelle sukupolvelle, perinnöksi tulevaisuuteen.

Kevyt korsukierros alkaa siirtymisellä Virolahden Ravijoelle. Siellä tutustutaan osin samoihin linnoitusmaisemiin kuin OPB-reitillä, mutta sitten patikkamatka suuntautuu kohti sisämaata Pihlajaan ja kuljetuksella Virolahden Bunkkerialueelle ja sieltä edelleen pyörien päällä yöksi Salpalinja-museon naapuriin, tukeutumisalueena Säästöpirtti. Sunnuntain aamupäivän reitti kiertelee sitten museon lähimaastoissa Miehikkälässä.

Kaiken kaikkiaan 21. Salpavaelluksen reittivalikoima antaa hyvät eväät löytää jokaiselle halukkaalle mieleinen tapa tutustua Salpalinjaan. Ja ennen vaeltaneille reittien vaellussuuntien ja –osuuksien vaihtelu yhdessä majoitustukikohtien kanssa tekevät retkestä lähes uuden.

Ja kaikki reitithän päättyvät sunnuntaina iltapäivän alussa Salpalinja-museolla pidettävään maanpuolustusjuhlaan. Siihen oman värinsä tuovat jälleen suomalaiset rauhanturvaajat Faitterit-soittokunnan ja Rauhan rakentajat –muistomerkille seppeleenlaskuun polkupyöräilevän rauhanturvaajien ”Nicosia-osaston ” myötä.

Kuten sanottu tarkempaa tietoa reiteistä ja ohjelmasta tulee aikanaan vaelluksen sivustolle. Salpavaelluksen suojelijanahan on ensi kesänä Suomen Reserviupseeriliitto, joka on innostuneesti ottanut tehtävän vastaan ja haluaa laittaa kortensa kekoon erityisesti tiedottamisessa. Se on tuikitärkeä apu.

Fiktio voi vahvistaa faktaa

Helsingin Sanomat pyysi mielipiteitä kirjallisuusliitteeseensä kysymyksellä Vääristävätkö romaanit historiaa? ja minä poika vastasin ja vastaus julkaistiin:

Kaunokirjallisuus ja Salpalinja

Olen viime aikoina pohdiskellut sosiaalisessa mediassa ja hiukan täälläkin, millä tavalla Salpalinja saataisiin tunnetuksi sotahistoriallisena matkailukohteena. Itärajamme linnoitus on tässä mielessä hankala, koska se oli pitkään sotasalaisuus ja ennen kaikkea, koska siellä ei taisteltu. Se taistelu olisi ollut Pohjoismaiden verisin ja se tunnettaisiin. Siinä taistelussa olisi ratkaistu Suomen kohtalo. Näin on sanonut ainakin sotahistorioitsija , eversti evp Sampo Ahto.

Salpalinja-kirjallisuus on toistaiseksi jäänyt dokumenttiteosten varaan. Ne eivät ole luonnollisestikaan ”tuntematonta” aihetta käsitellessään lyöneet itseään läpi suuren yleisön kulutuksessa.

Kaunokirjallisuus, jossa myös mielikuvitus saa sijansa, on näihin päiviin saakka malttanut olla puuttumatta itärajamme koskemattomaan linnoitukseen, Salpalinjaan.

Tietysti nyt jo joku älähtää, että fiktiota ei saa Salpalinjaan sotkeakaan. Kohta ihmiset eivät tiedä mikä Salpalinjassa on totta, mikä ei. Siksi älähtäjien mielestä on hyvä, ettei sitä ole otettu mielikuvituksen taistelutantereeksi. Toisaalta voi myös kysyä, mitä elämänalaa ei ole kaunokirjallisuudessa käsitelty? Onko kaunokirjallisuudelle mikään pyhää? Ja edelleen, eikö olisi kuitenkin kiehtovaa lukea, kuinka esimerkiksi taistelu Salpalinjassa sujuisi, olkoonkin se vain kirjailijan johtamaa?

Oli miten oli, Salpalinjan tunnettavuuden lisäämiseksi olen valmis hyväksymään sen riskin, että linnoitus pannaan kirjan sivuilla elämään. On eri asia, saako kukaan kirjailija aiheesta irti niin paljon, että julkaisu- ja kustannuskynnys ylittyy, saatikka että teoksesta tulisi menestys. No sitähän ei tiedä kokeilematta.

Paula Hahtolan esikoisromaani Salpalinja (Atena 2009) lienee ainoa kaunokirjallinen tuote tähän mennessä, joka otsikon tasolla käsittelee Salpalinjaa. En ole teosta lukenut, mutta ymmärtääkseni nimi on vain symbolinen ja kirja ei käsittele Salpalinja-linnoitusta konkreettisesti lainkaan.

Sen sijaan Ville Kaarnakari Operaatio Chevalier (Tammi 2011) kirjassaan jo muutamalla sivulla pyörii Salpalinjan maisemissa mainitenkin linnoituksesta muutaman yksityiskohdan. Mutta selkeään sivuosaan Salpalinja teoksessa jää.

Kaarnakarin päässä Salpalinja jäi kuitenkin elämään. Näinä päivinä kirjapainoteknisten viiveiden jälkeen kauppoihin tulee hänen uusin teoksensa Operaatio Para Bellum (Tammi 2013). Tiiliskivi käsittelee jatkosodan lopun ja sen aselevon jälkeisiä asekätkentäkuvioita ja mikä lupaavaa kirjan loppuosa huipentuu Salpalinjaan. Sen tiedän, vaikka en ole kirjaa lukenut. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisen roolin kirjailija nyt on Salpalinjalle antanut. Tietämättä enempää epäilen vähintäänkin yhtä pääosaa!

Tietysti minua jännittää, miten Salpalinja kirjailijan mielikuvitusmaailmaan on ympätty. Vielä enemmän minua jännittää, minkälainen keskustelu kirjasta ja sen kytkemisestä Salpalinjaan syntyy. Ja jos syntyy, mitä se vaikuttaa Salpalinjan tunnettavuuteen. Nouseeko Salpalinja kirjakriitikoiden arvioihin ja sitä kautta lukijoiden ja suuren yleisön tietoisuuteen vai vaietaanko se edelleen kuoliaaksi?

Jääkäämme odottamaan.