Salpalinjan taistelusuunnitelma?

Minulta on muutaman kerran kysytty, onko olemassa Salpalinjasta taistelusuunnitelmia. Kysymyksissä on tarkoitettu tietenkin puolustustaistelusuunnitelmia. En ole osannut vastata muuta kuin, että en ole kirjallisuudessa erillisistä taistelusuunnitelmista tehnyt havaintoja, enkä itse niitä nähnyt enkä niistä kuullut.

Uskon edelleen, että Salpalinjasta ei ole erikseen puolustustaistelusuunnitelmia yksinkertaisesti siitä syystä, että Salpa-asema, puolustuslinnoitus, on taistelusuunnitelma jo itsessään. Linnoituksen rakenteet määrittävät hyvin pitkälle taistelun kulun. Totta kai mahdollisessa taistelussa tilannejohtaminen antaa sijaa tai pakottaa omiin tilanteen mukaisiin ratkaisuihin. Sitä vartenhan lähijohtajat, ryhmänjohtajat, joukkueenjohtajat ja komppaniapäälliköt ovat olemassa.

Taistelun kulku Salpa-asemassa olisi saattanut olla jotensakin seuraavanlainen:

Ensinnäkin puolustukseen ryhmittyvät kenttäarmeijan joukot olisi pikaisesti perehdytetty linnoituksen laitteisiin ja niiden yksityiskohtiin aina jokaista ilmastointiventtiilin asentoa ja poteroa myöten. Perehdyttäjinä olisivat olleet tätä varten perustetut linnoituspataljoonat ja erilliset linnoituskomppaniat.

Taistelu kohti pääasemaa hyökkäävää vihollista vastaan olisi alkanut tykistön, se on linnoitustykistön, kenttätykistön ja kranaatinheittimistön tulella tulenjohtajien osoittamiin maaleihin ja osin etukäteen mitattuihin sulkumaaleihin. Pääaseman edessä olevissa etuasemissa olisi viivytetty ja hidastettu vihollisen liikettä, saatu se kenties pysähtymään ja altistumaan entistä enemmän puolustajan tykkitulelle.

Riippuen ilmatilan hallinnasta puolustajat ilmavoimat olisivat tietenkin kuluttaneet vihollista parhaan kykynsä mukaan ja ainakin yrittäneet pitää ilmaherruuden käsissään.

Etumaaston selkeät hyökkäysurat, tiet, olisivat pioneerit miinoittaneet, virittäneet panoskaivot laukaisuvalmiiksi, panostaneet sillat ja niin edelleen. Tulvitusjärjestelmiin olisi vesi nostettu toimintakorkeuteen, niin kuin kesällä 1944 tehtiinkin.

Hyökkääjän lähestyessä kivi- tai kaivantoesteitä peliin tulevat miinakentät, suorasuuntausaseet, panssarintorjuntatykit kenttä- ja kantalinnoitetuista asemista. Vihollisjalkaväen lähestyessä tankkien suojassa kiviesteitä mukaan liittyvät teräsbetonikorsujen konekiväärit ampuen kiviesteiden suuntaista sivustatulta samoin kuin korsujen pst-tykitkin. Myös kenttälinnoitetut kk-pesäkkeet aloittavat laulunsa tilanteen (vihollisen tykkitulen) sen salliessa.

Vielä tässä vaiheessa vihollisen tulivalmistelu pakottaa puolustajan avoasemien miehityksen pysymään korsuissaan suojassa. Siinä vaiheessa kun jalkaväen rynnäkkö alkaa, siirtyy vihollisen tulivalmistelu puolustusasemien taakse ja tällöin puolustava jalkaväki pääsee miehittämään omat asemansa ja aloittamaan torjuntataistelun käsiaseilla.

Mikäli vihollinen pääsisi puolustajan asemiin, taistelu jatkuisi lähisyvyydessä, johon myös panssaritorjunnassa oltiin kesän 1944 torjuntataisteluiden kokemusten perusteella valmistauduttu.

Taistelu saattoi jatkua myös teräsbetonikorsuissa vielä, vaikka vihollinen olisi ne saartanut. Tällöin olisi pyydetty, mikäli viestiyhteydet olisivat olleet kunnossa, omalta tykistöltä tuli-isku korsun päälle (kestivät tuhannen kilon lentopommin täysosuman) ja eliminoitu sisäänpyrkivää vihollista myös lähipuolustusaukoista, tähystyskuvusta korsukonepistoolilla ja kranaatinpudotusaukoista.

Reservin vastaiskuja olisi varmaankin tarvittu. Siihen tärkeimmissä suunnissa oli varauduttu rakentamalla lähisyvyyteen muutaman sadan metrin päähän pääasemasta teräsbetonisia majoituskorsuja reservin suojatiloiksi.

Karkeasti kuvattuna jotenkin noin taistelu Salpalinjassa olisi kulkenut. Ja jos pääasemasta olisi pitänyt esimerkiksi todennäköisimmässä painopistesuunnassa Virolahden ja Luumäen suunnassa luopua, olisi taistelua jatkettu Hamina-Taavetti –linjassa ja tarvittaessa vielä Kymijoki-linjassa. Ja täytyy muistaa, että hyökkääjän voimia olisi tuossa vaiheessa jo ratkaisevasti heikennetty, eikä suurvaltakaan olisi ehtymättömästi pystynyt syöttämään uutta voimaa sitkeän puolustajan kimppuun.

Taistelu Salpa-asemassa olisi ollut sotahistorioitsija Sampo Ahton mukaan verisin koskaan Pohjoismaissa. Siinä olisi ratkaistu Suomen kohtalo. Tätä jossittelua ei tietysti tarvita, koska Salpalinja olemassa olollaan hoiti osaltaan tehtävänsä, jonka kunnioitetut sotiemme veteraanit loistavalla tavalla sitä ennen taistelurintamilla pohjustivat. Suomi oli liian kova pala Stalinin Neuvostoliitolle. Suomi säilytti itsenäisyytensa ja itseääräämisoikeutensa, saavutti viime sodissa tavoitteensa.

Juha Kilpeläinen lähetti tämän kartan joka kuvaa 3. prikaatin vastuualuetta syksyllä 1944. Tämäkään ei ole varsinainen taistelusuunnitelma, pikemminkin kartta puolustuslinjoista. Varmaan tarkempiakin suunnitelmia tehtiin, ainakin kylmän sodan vuosina. Minäkin ainoassa Salpalinjaan liittyvässä kertausharjoituksessani 1970-luvun alussa tiedustelin ja piirsin erään torjuntakomppanian kohdalla sissiylläkköpaikkoja ja kätköjä Salpalinjan maastoissa jossakin kotiseudullani. Ne piirrokset jäivät lukkojen taakse sotilaspiiriin.