Mistä joukot Salpalinjalle? osa 6

Osmo Kimmo jatkaa:

Tässä osassa tarkastellaan suunnitelmia ja valmisteluja, joilla varauduttiin mahdolliseen VKT-linjan murtumiseen ja vihollisen pysäyttämiseen Salpalinjalla.

VKT-linjalle

Ylipäällikkö määräsi 14.6.1944 kenraaliluutnantti Oeschin johtamaan Karjalan kannaksen joukkojen toimintaa. Ensimmäisenä vaiheena oli Kannaksen joukkojen siirtäminen taistelukykyisinä VKT-asemaan käyden välimaastossa sitkeää viivytystaistelua vihollisen kuluttamiseksi ja ajan voittamiseksi. Tämä onnistui lukuun ottamatta Viipurin suuntaa, missä vihollisen saavuttaman menestyksen takia pääpuolustuslinja oli 20.6.44 siirrettävä Viipurin länsipuolelle linjalle Viipurinlahti – Kivisalmi – Kolkkala – Tali – edelleen VKT-linja. Ylipäällikkö vetosi joukkoihin edellisenä päivänä: ”On aika panna sulku vihollisen maahan tunkeutumiselle. Vaadin, että tällä linjalla suoritetaan jyrkkää torjuntataistelua.”

Vuoksen länsipuolen joukot jaettiin kahdeksi armeijakunnaksi 20.6.44. Näin Kannaksella oli puolustuksessa kolme armeijakuntaa; oikealla V AK (Svensson, joka otti rintamavastuun lohkollaan 22.6.44), keskellä IV AK (Laatikainen) ja vasemmalla III AK (Siilasvuo). Ratkaisutaistelut olivat käynnissä. Kannaksen joukkojen komentaja antoi 26.6.1944 päiväkäskyn: ”Sotilaat! Kannaksen joukot suorittavat ratkaisevaa taistelua. Isänmaan kohtalo on teidän käsissänne.” ”Taistelkaa, kestäkää loppuun saakka, niin voitto on meidän!”

VKT-linjan vahvistaminen

Kannaksen joukkojen komentajan käsky 19.6.44 III ja IV AK komentajille kuvaa VKT-aseman valmiutta. Käskyn mukaan vielä käytettävissä oleva aika on käytettävä asemien varustamiseen etulinjassa, syvyydessä ja reservien sijoituspaikoilla luomalla aluksi sirpalesuojia, joita myöhemmin voidaan syventää ja yhdistää. Tärkeysjärjestyksessä ovat todennäköisimmät suunnat. Panssarintorjuntaa on tehostettava antamalla lähitorjuntavälineiden koulutusta, rakentamalla lähitorjuntapesäkkeitä ja suojakuoppia.

Päämajan operatiivisen osaston 18.6.44 antaman käskyn mukaan Kannaksen linnoittajajoukkojen piti toimia VKT-linjalla niin kauan kuin mahdollista ja sen jälkeen siirtyä vuoden 1940 linnoituslinjalle. Toiminta-aikaa ei käytännössä jäänyt.

Oeschin käskyn mukaan päävastarinta-aseman (VKT-linja) varustamiseen keskitettiin kaikki etulinjan yhtymien irrotettavissa oleva työvoima, myös esikunnat, erikoisaselajit ja huoltomuodostelmat. Työt tehtiin urakkatöinä jos mahdollista ja tehokkaassa valvonnassa. Pioneerijoukkojen oli osallistuttava tehokkaasti heille kuuluviin vaativampiin erikoistöihin.

31.7.44 käskyn mukaan tykistön tuliasemista muodostuneet tukikohdat piti yhdistää toisiinsa ampuma- ja yhdyshaudoilla, jolloin muodostuu tehokas tukilinja. Tämä koski erityisesti Hovinmaa – Rättijärvi ja Vakkila – Ihantala – Kilpeenjokimaastoja, joissa oli runsaasti tykistön varustettuja tuliasemia.

Taemmat asemat

Kannaksen joukkojen komentaja antoi 24.7.44 käskyn taempien asemien varustamisesta sekä sen korvaavan käskyn 31.7.44.

I taempi asema
V AK rakentaa osan: Tervajoki – Löytöjärvi – Nurmi – Torikka.
IV AK rakentaa osan: Torikka – Mustajärvi – Kilpeenjoki – Syvälahti – Pullilanjärvi – Nuutilanjärvi – Vuoksi.
III AK rakentaa osan: Vuoksi – Sintolanniemen eteläkärki – Korpisuo – Salokylä – Torhonjärvi – Kiimajärvi – Pyhäjärvi – Laatokka.

II taempi asema
V AK rakentaa osan: Vilajoki – Patrusjärvi – Hämäläisenjärvi – Pukalusjärvi – Hyttilänjärvi – Suur-Sarkasenjärvi – Ruokojärvi – Rikkilä – Haapajärvi.
IV AK rakentaa osan: Haapajärvi – Kärkjärvi – Nuijamaanjärvi – Kontu – Käriniemi – Vuoksi.
III AK rakentaa osan: Vuoksi – Hovikorvenselkä – Terhenänselän pohjoispää – Juoksemajärven kaakkoispää – Heliseväjärvi – Räisälä – Käkisalmi.

III taempi asema

IV AK rakentaa osan: Haapajärvi – Karhusjärvi – Saimaa.

Varsinaisten asemien lisäksi armeijakuntien tehtävänä oli tarvittavien sulkuasemien rakentaminen.

Taempien asemien rakentaminen oli armeijakuntien vastuulla. I taemman aseman rakentamiseen käytettiin reserviyksiköitä ja muita läheisyyteen sijoitettuja joukkoja. Kullakin ak:lla oli käytössään yksi linnoitusrakennuspataljoona, joita käytettiin pääasiassa II taemman aseman rakentamiseen.

Pääosa linnoitusrakennusjoukoista työskenteli Salpalinjalla. Vastuu Salpalinjan varustustöistä oli siirretty Päämajan linnoitussuunnitteluesikunnalle (Hägglund). Suunnitelman mukaan Salpalinja Suomenlahden ja Saimaan välillä saataisiin taisteluvalmiiseen kuntoon syyskuun 1944 alkuun mennessä, jolloin linnoitusrakennusjoukkojen pääosa siirtyisi VS-linjalle: Vilajoki – Pukalusjärvi – Suur-Sarkasenjärvi – Ruokojärvi – Hanhijärvi – Saimaa sekä osa voimista oikaisulinjalle Tyllinjärvi – Hostikka. VS-linja oli Lin.SE:n toiminta-alueen eturaja.

Viivytyssuunnitelmat

III Armeijakunnan käsky 30.6.1944 oli laadittu mahdollista vetäytymistä varten. Käskyn mukaan yhtymien tuli valmistautua toimimaan suunnitelman mukaisesti, mutta vetäytyminen sai tapahtua vain AK:n komentajan käskystä. Oesch oli kirjoittanut KaJoKE:n arkiston kappaleen kulmaan: ”Aivan ennenaikainen. KLO”  Hänen näkökulmastaan kaikki huomio oli tuossa vaiheessa kiinnitettävä VKT-aseman pitämiseen ja sen parantamiseen.

Käsky tarjoaa kuitenkin hyvän näkökulman siihen, miten vetäytyminen tarvittaessa olisi tapahtunut. Perusajatuksen mukaan yhtymien (2.D, 15.D ja 19.Pr.) pääosat olisi irrotettu, ja marssitettu kaistoillaan suoraan seuraavaan pääpuolustusasemaan. Viivytystä varten olisi muodostettu taisteluosasto – III AK:n tapauksessa joukkoina kaksi jv.rykmenttiä, kaksi pataljoonaa ja viisi kevyttä patteristoa.

Viivytysasemat olisi miehitetty ennen irtautumista, I viivytysasema viidellä pataljoonalla ja II viivytysasema neljällä pataljoonalla. Ennen irtautumista I viivytysaseman joukoista olisi asetettu silloisiin asemiin vahvat taistelupartiot tehtävänään pysyä asemissa mahdollisimman kauan ja irtauduttuaan säilyttää kosketus viholliseen.

Aikaisemmin kuvatut taemmat asemat rakennettiin Kannaksen joukkojen viivytysasemiksi. Niiden I taempi asema oli III AK:n lohkolla sama kuin III AK:n viivytyskäskyssä 30.6.44 määritetty I viivytysasema.

VKT-linjalla torjuntavoittoon

Käskyssään 7.7.44 Oesch totesi, että vihollisen strategiseen läpimurtoon pyrkinyt hyökkäys on sille suuria tappioita tuottaen pysäytetty nykyisten asemien eteen ja se on ryhtynyt täydentämään ja uudelleen ryhmittämään joukkojaan. Kannaksen joukot puolustavat nykyistä asemaansa pääasemana. Sen varustustöitä on kaikella tarmolla jatkettava.

Erityisesti on kiinnitettävä huomiota syvyyden aikaansaamiseen pääpuolustuslinjasta tykistön tuliasemien tasolle. Tykistön tuliasemat on myös varustettava. Teiden ja panssariuomien suunnissa on rakennettava sulkuasemia ja taempia tukikohtia. Reservin sijoituspaikat on varustettava kokonaissuunnitelman puitteissa ja reservin lähestymistiet varustettava suojakuopilla. Taisteluasemat ja taempien joukkojen sijoituspaikat on maastoutettava ja naamioitava tarkoituksenmukaisella tavalla.

Kannaksen joukkojen komentajan käskyssä 10.7.44 todetaan tilanteesta: Vihollisen painopiste on edelleen Ihantalan suunnassa. Armeijakuntien on tehostettava puolustusvalmiuttaan. Välittömät reservit on pidettävä toimintavalmiina. Vastatoimenpiteitä varten armeijakunnille alistetut joukot on huolella valmennettava tehtäviinsä.

Käskyssään 20.7.44 Oesch toteaa vihollisen hyökkäysvoiman ainakin toistaiseksi ehtyneen Ihantalan ja Vuosalmen voittojemme johdosta. Kannaksen joukot tehostavat puolustustaan pääaseman etulinjassa ja syvyydessä. Varustustyötä on jatkettava täydellä ponnella tarkoituksella luoda etulinjasta tykistöasemien tasalle ulottuva luonnonesteisiin nojaava puolustusjärjestelmä.

Tilannearvio oli oikea. Neuvostoliiton Kannaksella olleet joukot saivat 11.7.44 käskyn ryhmittyä puolustukseen, tosin hyökkäystoimet jatkuivat vielä Vuosalmella.

Salpa-asema rauhaa varmistamassa

2.9.44 tehdyn aseleposopimuksen mukaan vihollisuudet piti lopettaa 4.9.44 klo 7.00, jolloin suomalaiset joukot lopettivat tulen. Neuvostojoukot jatkoivat taistelutoimintaa – mihin suomalaisten oli reagoitava vastatoimin – 5.9.klo 7.00 saakka. Välirauha solmittiin 19.9.44 ja suomalaiset joukot vetäytyivät Moskovan rauhan rajalle, Kannaksen joukot 28.9.44.

Vetäytyminen tapahtui viivytysasemasta toiseen taisteluvalmius säilyttäen. Kokemukset aselevon alkuvaiheesta ja tiedot Romanian tapahtumista synnyttivät epävarmuutta rauhan pitävyydestä. Salpa-asema oli osaltaan rauhaa varmistamassa. Mannerheimin 22.9.44 allekirjoittama ja Airon varmentama käsky kuvaa tilannetta. Armeijan vetäydyttyä Moskovan rauhan rajan länsipuolelle käsken:
Välittömästi rajan läheisyyteen jätetään vahvat rajanvarmistusjoukot. Päävoimat vedetään Salpa-aseman etuasemaan, jotta aseman koko syvyyttä voidaan käyttää hyväksi.

Salpalinjan runkomiehitysjoukot oletettavasti saivat opastustehtävänsä kunnialla suoritettua. Runkoaseiden käyttöön taistelutilanteessa heidän ei tarvinnut ryhtyä. Kannaksen joukot toimivat Oeschin 26.6.1944 antaman päiväkäskyn mukaisesti, ja torjuntavoitto oli meidän.

Kannaksen joukkojen komentajan, kenraaliluutnantti Oeschin päiväkäskyn 26.6.1944 käsikirjoitus,  muistilehtiön liuskalle kirjoitettuna.  

(Lähteet: Jatkosodan historia, KaJoKE:n arkisto.) 

OSMO KIMMO

Runkomiehitys 1944. Mistä joukot Salpalinjalle, osa 5

Osmo Kimmo jatkaa:

Tässä osassa tarkastellaan suunnitelmia Salpalinjan runkomiehityksen ratkaisuksi ja niiden toteutusta kesällä 1944.

Runkomiehitysratkaisut kesällä 1944 

Päämaja antoi 15.6.1944 käskyn Salpa-aseman saattamisesta taistelukuntoon. Kahden viikon kuluessa Salpa-asemassa oli töissä 24 linnoitusrakennuspataljoonaa kaikkiaan 34 pataljoonasta ja 29 linnoitusrakennuskomppaniaa kaikkiaan 52 komppaniasta. Linnoittajia siellä oli 26.000 miestä kaikkiaan 35.000 miehestä. Linnoitusrakennuspataljoonat koostuivat työvelvollisuuden nojalla palvelukseen otetuista miehistä. Linnoitusrakennuskomppaniat koostuivat aluksi ammattirakentajista, mutta myöhemmin niiden miehistön koostumus samankaltaistui pataljoonien miehistön kanssa. Näihin komppanioihin koottiin myös hermotoipilaita. Lisäksi keväällä 1944 palvelukseen kutsutuista II luokan nostomiehistä muodostettiin 27 erillistä työkomppaniaa.

Työvoimapulaa

Työvoiman saanti oli keskeinen linnoitustoimintaa rajoittava tekijä. Taistelujoukot kenttälinnoittivat pääpuolustusasemaa ja niiden reservissä olevat osat taaempia asemia. Lisäksi kullekin Karjalan kannaksella toimivalle armeijakunnalle oli osoitettu yksi linnoitusrakennuspataljoona taempien asemien linnoittamiseen. Muut voimat keskitettiin Salpa-aseman linnoittamiseen. Tässä vaiheessa yhtymillä oli erilaisia huoltomuodostelmia sijoitettuna melko taakse. Havaittiin myös, että näiden muodostelmien henkilöstön työpäivissä oli huokoisuutta. Päämaja määräsi 21.7.1944, että Salpa-aseman läheisyyteen sijoitettuja huolto-, täydennys-, is- ja muita muodostelmia on mahdollisuuksien mukaan käytettävä varustustöihin.

Tämän ylimääräisen työvoimahankinnan tulokset vaihtelivat. III AKE totesi 27.7.44, ettei mahdollisuuksia varustustöihin ollut. Sen sijaan pienemmät ryhmät ja erilliset miehet voivat osallistua maataloustöihin.

IV AKE ilmoitti 1.8.44 sijoituspaikkakunnittain eriteltyinä varustustöihin voitiin irrottaa 6-7 upseeria, 22–23 aliupseeria ja 86–113 miestä. Sen lisäksi Täydennyspataljoonasta voitiin sijoittaa yksi komppania kuukaudeksi kerrallaan koulutusmielessä kenttävarustustöihin.
V AKE ilmoitti 31.7.44, että sen Luumäelle sijoitettujen kuljetusmuodostelmien henkilökuntaa voitaisiin tulevaisuudessa käyttää varustustöissä, mutta sillä hetkellä kaikki irrotettavat olivat maataloustöissä.

Esimerkkinä toteutuneesta ylimääräisen työvoiman käytöstä kenraali Melander ilmoitti 26.7.44, että Os. Tuompon lohkolla oli ylimääräistä työvoimaa käytössä 283 miestä ja Os. Setälän lohkolla 236 miestä.

Runkomiehityssuunnitelmia

Päämajan operatiivinen osasto viestitti 6.8.1944, että linnoitusjoukot pidetään Salpa-asemassa syyskuun alkuun saakka ja pääosat siirretään sen jälkeen Vilajoki – Saimaa -linjalle sekä osa joukoista oikaisulinjalle Tyllinjärvi – Hostikka. Päämajan linnoitusosasto oli 25.7.44 pyytänyt Ase-esikuntaa varaamaan korsu- ja kupukonekivääreitä 298 kpl Salpa-asemaa varten. Aivan ensitilassa tuli toimittaa 44 konekivääriä varustustöissä olevien nostomieskomppanioiden koulutusta varten.

Päämajan linnoitussuunnitteluesikunta lähetti 12.8.1944 Operatiiviselle osastolle muistion, jossa esitettiin Salpa-aseman runkomiehistöosaston perustamista. Aseiden ja laitteiden huollosta oli vastannut työjoukoista komennettu henkilöstö, mutta työjoukkojen siirtyessä muualle, tarvittiin pysyvämpi ratkaisu. Runkomiehistönä toimiakseen miesten oli hoitotehtävien lisäksi pystyttävä toimimaan aseiden käyttäjinä sekä oppaina kenttäarmeijan miehittäessä asemat. Tähän tehtävään tarvittiin koulutettu henkilöstö, ja jos sellaiseen ei ollut mahdollisuuksia, niin runkomiehitys voitiin muodostaa koulutuksella työkomppanioiden II luokan nostomiehistä.

Runkomiehityksen mitoituksen lähtökohtana oli kaksi miestä jokaiselle tykille. Konekiväärien suuren määrän takia ei voitu varata miestä jokaiselle kk:lle vaan varattiin tykkimiesten lisäksi joitakin miehiä yksinomaan konekiväärien ja korsujen hoitoon.  Näistä lähtökohdista muistiossa arvioitiin Suomenlahden ja Saimaan välille tarvittavan 303 miestä sekä lisäksi päällystö ja huoltohenkilöstö. Runkomiehistö jaettaisiin viiteen yksikköön, joista kullakin olisi vastuullaan 12 – 17 km leveä lohko. Lisäksi tarvittiin yksi yksikkö Saimaa – Pielisjärvi lohkoa varten. Yksikköjen lisäksi kaavailtiin pataljoonan esikuntaa vastaavaa elintä. Näin saatiin koko runkomiehitysosaston vahvuudeksi 12 upseeria, 72 aliupseeria ja 384 miestä. Miehistö olisi tehtäviinsä koulutettavia II luokan nostomiehiä, päällystö voisi olla vähemmän rintamakelpoisia tai B II kelpoisuusluokkaa.

Linnoitussuunnittelun johtajan kenraaliluutnantti Hägglundin kirjelmän mukaan päämajoitusmestari Airo hyväksyi suullisessa tiedotuksessa 14.8.44 Salpa-aseman runkomiehitysosaston perustamisen työmuodostelmissa palvelevista II lk:n nostomiehistä. Hägglundin kirjelmässä oli jokaiseen runkomiehitysyksikköön lisätty pioneeriryhmä, jonka tehtävänä oli pioneeritarvikkeiden hoito, sulutuskohteiden selostaminen ja kiireellisten hävitysten suoritus.

Päämajan Linnoitusosasto ohjeisti 19.8.44 linnoitusrakennuspiirien päälliköt runkomiehitysosaston perustamistoimista. Runkomiehitysosasto (mahdollisesti pataljoona) alistetaan Linnoitussuunnittelun johtajalle, jolle siirtyy vastuu myös kaikesta runkoaseistuksesta. Koska järjestely vaatii aikaa ja linnoitusjoukot siirtyvät lähitulevaisuudessa V-S asemaan, on Linnoitusosaston huolehdittava aseistuksesta, korsujen hoidosta ja vartioinnista kunnes nämä tehtävät otetaan vastaan Linnoitussuunnittelun johtajan toimesta. Toistaiseksi linnoitusrakennuspiirin päällikkö vastaa aseista ja a-tarvikkeista piirin alueella. Hänen avukseen piirit määräävät II luokan nostomieskomppanioista upseerin johtaman joukkueen, joka huolehtii aseiden hoidosta, kirjanpidosta ja vartioinnista. Jos linnoitusrakennuspiiri joutuu poistumaan Salpa-asemasta pois ennen kuin Linnoitussuunnittelunjohtajan alaiset runkomiehitysjoukot ovat ottaneet tehtävänsä vastaan, luovuttaa piirin päällikkö vastuun em. joukkueen johtajalle.

Linnoitussuunnittelun johtajan (Hägglund) kirjelmässä 24.8.44 Linnoitusosaston päällikölle (Bonsdorff) todetaan, että Salpalinjan runkomiehityksen määrävahvuusehdotus on lähetetty PM:n Järjestelyosastolle. Kirjelmässä pyydetään Linnoitusosastoa laatimaan ehdotus pataljoonan henkilöstön kokoamisesta Linnoitusosaston alaisista II lk:n nostomiehistä kokoonpannuista yksiköistä siten, että siihen tulisi mahdollisimman pystyvä henkilökunta ja että Saimaan pohjoispuolelle suunniteltua erillistä komppaniaa ei vielä muodostettaisi täysivahvuiseksi vaan ainoastaan hoitamaan ja vartioimaan alueella olevat kestolaitteet. Miehistön koulutus voidaan järjestää vasta kun päällystö on saanut vastaavan koulutuksen. Kirjeessä pyydetään edelleen, että koska koulutuksen järjestäminen kestää kauan, pataljoonaan valitulle henkilöstölle ryhdyttäisiin välittömästi antamaan yleissotilaallista koulutusta, mikä miehistöltä kokonaan puuttuu. 

Runkomiehityksen toteutus

Linnoitusosaston päällikkö määräsi 29.8.44 runkomiehitysjoukkueiden vahvuuksiksi:
10.Lin.rak.piiri                1+5+64=70 129. 134. ja 135.Työkomppaniasta
21.Lin.rak.piiri                1+4+60=65 115. 117. 118. ja 119.Työkomppaniasta
23.Lin.rak.piiri                1+4+45=50 122.Työkomppaniasta
20.Lin.rak.piiri                1+5+64=70 121.Työkomppaniasta
11.Lin.rak.piiri                1+4+45=50 128.Työkomppaniasta
Yhteensä 5 upseeria + 22 aliupseeria + 278 miestä = 305

Joukkueisiin piti valita mahdollisimman sopiva henkilöstö koulutettavaksi kaikkien aseiden käyttöön sekä niiden ja korsujen hoitoon.

Linnoitusosasto ilmoitti 30.8.44 Linnoitussuunnitteluesikunnalle, että edellä luetellut runkomiehitysjoukkueet sopivat muodostamaan Lin.SE:n ehdotuksen mukaisten runkotykkikomppanioiden rungon. Tässä muodossa niissä ei ole ehdotuksen mukaista toimistoa eikä toimitusryhmää, ei myöskään pioneereja. Linnoitusosasto ei voi muodostaa pataljoonan esikuntaa vastaavaa elintä. Joukkueet on muodostettu lin.rak.piireittäin ja niiden vahvuudet vaihtelevat erilaisten olosuhteiden mukaan. Puumala – Pielinen välille tulee vielä noin 75 miestä. Linnoitusosasto ei voi järjestää esitettyä yleissotilaallista koulutusta syyskuussa alkavien linnoitusmuodostelmien siirtojen takia.

Runkomiehitysjoukkueet muodostettiin aikaisemmin nostomieskomppanioista määrätyistä korsuoppaista. Joukkueiden tehtäviin kuului sekä korsujen, niiden laitteiden ja aseiden hoito että myös taistelujoukkojen opastus. Tarvittaessa miesten piti pystyä toimimaan asekorsujen ampujina. Miehet valittiin näihin tehtäviin ja heille annettiin eri aseiden ja laitteiden koulutus sekä lisäksi korsun naapurilaitteiden ja aseitten koulutus. 

Suunnittelu-upseeri Nyman kiinnitti kirjelmässään 17.9.44 huomiota siihen, että rakennusmuodostelmat vaihtoivat näitä koulutettuja miehiä heikompiin, joissakin tapauksessa jopa sellaisiin, jotka eivät kykene kävelemään majapaikasta heidän hoidettavakseen määrätyille korsuille. Linnoitussuunnitteluesikunnan esikuntapäällikkö pyysi kirjelmässään 23.9.44 Linnoitusosastoa kieltämään tällaiset vaihdot ja peruuttamaan jo suoritetut vaihdot.

Elokuun 1944 lopulla II luokan nostomiehistä perustetut runkomiehitysjoukkueet muodostivat Salpalinjan runkomiehityksen. Tilanteen muuttuessa suunniteltuja Salpalinjan runkomiehityspataljoonaa ja erillistä runkomiehityskomppaniaa ei perustettu. Toisaalta Linnoitustöiden johtaja (Hanell) kirjoitti varustettuja asemia koskevista kokemuksista: ”Linnoitetulla vyöhykkeellä tulisi olla vakinainen runkomiehitys. Miehitysjoukoille, valiomiehistä muodostettuja, on niiden miehittämä laite kuin sotalaiva, johon miesten kohtalo kytkeytyy.”

(Lähteet: Jatkosodan historia, KaJoKE:n arkisto.)

OSMO KIMMO

Mistä joukot Salpalinjalle? osa 4

Tässä Osmo Kimmo jatkaa ansiokkaan tutkimustoimintansa raportointia liittyen keskusteluun Salpalinjan miehitysjoukoista kesällä 1944. Julkaisen Osmon jutut peräperää lähiviikkoina, alkuun asiaa taustoittavaa täydennyspataljoona-asiaa. Näin Osmo Kimmo:

Jatkan viime vuonna aloittamaani kirjoitussarjaa Salpa-aseman runkomiehitysratkaisusta kesällä 1944 seuraamalla kolmea tutkimuslinjaa. Tässä osassa 4 tarkastelen täydennyspataljoonien tehtäviä ja käyttömahdollisuuksia, osassa 5 linnoitusrakennusjoukkojen käyttöä ja runkomiehitysratkaisuja sekä lopuksi osassa 6 yhtymien viivytyssuunnitelmia ja -valmisteluja.

Täydennyspataljoonat kesällä 1944

Liikekannallepanossa 1941 sotatoimiyhtymille perustettiin henkilötäydennyskeskuksia (HTK), joitten kautta Kotijoukkojen lähettämät täydennykset kulkivat taistelujoukoille.  Vuoden 1942 lopulla HTK:t järjesteltiin uudelleen. Henkilötäydennyskeskukseen kuului esikunta, täydennysosasto ja mahdollisesti täydennyspataljoona tai useampia. Ylipäällikkö määräsi muodostettavat täydennyspataljoonat ja niiden vahvuudet sekä pidätti itsellään niiden käyttöoikeuden taistelujoukkoina.  Täydennyspataljoonien henkilöstö sai sotatoimialueella toimiessaan koulutuskeskuksia todenmukaisemman kuvan sodan luonteesta ja koulutusta voitiin näin täydentää sodan oloissa. (Jatkosodan historia, osa 4, s. 167–168.)

Täydennysosastoon sijoitettiin se kotialueelta saapuva joukkojen täydennyshenkilöstö, joka ylitti täydennyspataljoonille asetetut määrävahvuudet. Täydennysten käytöstä määräsi sen sotatoimiyhtymän komentaja, jolle HTK oli alistettu. Uudelleenjärjestelyssä Kannaksen Ryhmän alaiseksi tuli HTK 1, johon kuului kolme täydennyspataljoonaa (Täyd.P 1, 2 ja 3).

Täydennyspataljoonien tehtävät

Täydennyspataljoonien keskeinen tehtävä oli täydentää koulutuskeskuksien antamaa koulutusta sotakelpoisen täydennyshenkilöstön tuottamiseksi. Talvisodan YH:ssa perustettiin kenttätäydennyspataljoona jokaista divisioonaa varten. Osittain niiden henkilöstöä käytettiin taistelujoukkojen henkilöstötäydennyksiin, mutta vihollisen ylivoima yllätti ja täydennysjoukkoja jouduttiin käyttämään sellaisinaan uusien yksiköiden tarpeessa. Tätä menettelyä pyrittiin jatkosodassa välttämään.

Täydennyspataljoonia käytettiin koulutuksen lisäksi vartiointi- ja varmistustehtäviin, desanttien torjuntaan, tietöihin ja taaempien asemien varustustöihin. Kesällä 1944 pataljoonia jouduttiin käyttämään myös taistelutehtäviin, evakuointeihin ja sadonkorjuutöihin.  

Täydennyspataljoonia tai niiden henkilöstöä taistelutehtävissä

Maatalouslomalle JR 58:sta päässeiden miesten ”lomittajiksi” keväällä 1944 komennetut täydennyspataljoonan miehet joutuivat kovaan paikkaan. Heistä kaatui tai katosi 27 miestä Rajajoella, Kuokkalassa, Terijoella ja Vammelsuussa.

VKT-linjalle vetäydyttäessä Täydennyspataljoona 1 ryhmitettiin 18.6.1944 Lihaniemeen ja Uuraan saarille. 2.K + kk-joukkue Lammassaaren lohkolle, 1.K + kk-joukkue + 3 pst-kivääriä Lihaniemen lohkolle ja 3.K + kk-joukkue Turkinsaaren lohkolle. Kosketus viholliseen saatiin 22.6. Tulitoimintaa pitkin päivää 22.6. Asemat luovutettiin Rannikkoprikaatille 25.6.44. Pataljoona marssi Tervajoelle, josta 26.6. autokuljetus Taavettiin ja sieltä 28.6. junakuljetus Lappeenrantaan.

Tuuloksen maihinnousu alkoi 23.6.1944 aamulla vihollisen tuhotessa rannikkopatterin laivatykistön tulella, minkä jälkeen maihinnousujoukot rantautuivat. VI AKE hälytti paikalle lähialueella olevat yksiköt kuten varustus- ja tietöissä olleet täydennyspataljoonat 4 ja 5. Myös Täydennyspataljoona 7:n yksi komppania sai varmistustehtävän. Varsinaisen nyrkin muodostivat Aunuksen ryhmän reservin kolme pataljoonaa, joiden johtoon tuli everstiluutnantti Viisterä. Hyökkääjä toi lisää joukkoja sillanpäähän, eikä sen tuhoaminen onnistunut.  Molemmat täydennyspataljoonat saivat irtautua linjasta 25.6.1944. Kahden päivän tappiot olivat:
Täyd.P 4     35 kaatunutta                75 haavoittunutta,
Täyd.P 5     25 kaatunutta                81 haavoittunutta.

III AKE antoi 27.6.1944 Täyd.P 2:lle käskyn muodostaa tilapäiskomppania, joka alistettiin 2.D:lle Vuoksen Kuukaupin ja Antrean ylimenopaikkojen varmistusta ja kenttävarustustöitä varten.

Ydintoimintaa

Henkilöstötäydennysten toimittaminen oli täydennyspataljoonien ydintehtävä. Kesäkuu ja heinäkuun alku 1944 kuluttivat täydennyksiä siinä määrin, että täydennysyksiköitä jouduttiin uudelleen organisoimaan. Tarkastellaan uudelleenmuodostetun Täydennyspataljoona 1 toimintaa aikavälillä 15.–31.7.1944. Noiden 16 päivän aikana pataljoonaan saapui 1839 miestä ja sieltä lähetettiin täydennyksiä 3082 miestä. Samaan aikaan normaalin täydennyskoulutuksen lisäksi järjestettiin panssaritorjuntakursseja ja käynnistettiin 670 nostoväkimiehen siviiliammatteihin perustuva pikakoulutus huoltotehtäviin tavoitteena vapauttaa vastaava määrä reserviläisiä IV AK:n huoltomuodostelmista taistelutehtäviin.

Täydennyksillä näyttää olleen kysyntää myös vastustajan puolella. V AK:n 2.8.44 käskyn liitteessä vihollistiedoista todetaan Täydennysjalkaväkirykmentti 167 sijainneen Rokkalanjoen Korvenkylässä 1.7. ja sotavankitiedon (18.7.) mukaan rykmentissä oli jäljellä vain 10-miehinen huoltohenkilöstö, mutta ei lainkaan täydennysmiehistöä.

Erikoisia operaatioita

Kapteeni Honkanen kävi 19.7.44 Täydennyspataljoona 1 valitsemassa vapaaehtoisia Päämajan kaukopartioihin. Vapaaehtoisiksi ilmoittautui useita upseereita ja aliupseereita sekä yli 50 miestä, joista valitut 6 aliupseeria ja 4 miestä lähtivät uuteen yksikköönsä 28.7.44.

Sissitoimintaan, joskaan ei täydennyspataljooniin, liittyi laajempikin järjestely. Päämajan käskyllä 10.8.1944 V AK muodosti 100 miehen sissiosaston käytettäväksi kaukopartiotoimintaan Viipurinlahden yli vihollisen selustaan. Osasto alistettiin Er.P 4:lle koulutettavaksi Savitaipaleelle ja sen jälkeen Itä-Karjalaan helpompiin kaukopartiotehtäviin, kunnes olosuhteet V AK:n alueella sallisivat osaston käytön siellä.

III AKE laati harhautussuunnitelman, jonka tavoitteena oli vihollisen saattaminen siihen uskoon, että armeijakunnan alueelle keskitetään ”Ryhmä M”, jonka tehtävänä on Vuoksen ylimeno ja siten uhkan muodostaminen vihollisen sivustaan ja selustaan, millä pyrittiin sitomaan vihollisen reservejä ja estämään armeijakunnan keskustaa ja vasenta siipeä vastassa olevien joukkojen siirtoa painopistesuuntaan Vuosalmelle. 

Suunnitelman I vaiheen toteutus käynnistyi 12.7.44. Ilmestyi uusi radioverkko, jossa annettiin käskyjä erikoisesti ylimenokalustosta ja joukkojen kuljetuksista. II vaihe käynnistyi 18.7.44 joukkojen siirroilla, joita kuvasivat täydennyspataljoonien marssiharjoitukset sekä muista syistä suoritetut siirrot kuten JR 200 kuljetukset Pyhäjärvelle. Harhautusta täydensivät yölliset nuotiot teiden varsilla, uudet tykistön (vale)asemat ja tarkistusammunnat vaihtoasemista. Täydennyspataljoona 3: n harhauttamisosasto (9+13+85) oli 18.–19.7.44 liikkeellä maastossa Myllypelto – Pyhäjärvi – Kiiskenlahti tehtävänään pitää nuotiotulia ja saada vihollinen ilmatiedustelun avulla luulemaan, että alueelle on majoitettu huomattava määrä joukkoja.

III AKE:n 19.7.44 Kannaksen joukkojen esikunnalle lähettämässä kirjelmässä todetaan oman tiedustelun saaneen tuloksia, jotka voidaan katsoa harhautuksen aiheuttamiksi: vihollisen ilmatiedustelu ja liikenne vilkastuivat 17.–18.7. (70 tykkiä, 200 kuorma-autoa, 20 traktoria perässä pitkiä kuljetusvaunuja, pääasiassa miehistökuljetuksia), kaksi kt-patteria ajoi asemiin Vaalimossa, sen partio tuli yli Taipaleenjoen ja varustustyöt kiihtyivät erityisesti Kiviniemen suunnalla.

Täydennyspataljoonat heinä- syyskuussa 1944

III AK armeijakuntajoukkoihin 8.7.44 kuuluivat täydennyspataljoonat 2 ja 3 (Käkisalmessa). Kesäkuun lopulla osia Täyd.P 2:sta oli varustustöissä Antreassa ja vastaavasti Täyd.P 3:sta Pyhäjärvellä. Täyd.P 2 hajotettiin 11.7. ja jäljellä ollut henkilöstö siirrettiin Täyd.P 3:een, joka  sai 7.9. käskyn siirtyä Käkisalmesta Hiitolaan.

IV AK:aan kuuluivat 4.7.44 täydennyspataljoonat 1 (Lappeenranta ja Iitiä), 13 (Lappeenranta ja Tapavainola) ja Täydennysjääkäripataljoona (Savitaipale). Lisäksi II AK sai käskyn siirtää rautateitse Täyd.P 10:n Joutsenoon, jossa se alistettiin IV AK:lle. Kaikki mainitut pataljoonat lakkautettiin 14.7.44 ja niiden henkilöstöstä muodostettiin uudestaan Täyd.P 1, johon tuli 4 kiväärikomppaniaa ja yksi raskas komppania.  Ylijäänyt henkilöstö sijoitettiin rintamajoukkoihin. Majuri Ryynänen kävi 25.7. määrittämässä esterakenteiden paikat ja varustelutyöt aloitettiin 26.7.

V AK:aan kuuluivat 12.8.44 täydennyspataljoonat 6 (siirretty II AK:lta) ja 8. Täydennyspataljoona 6 kuormattiin junaan Jessoilassa 21.6. 44 ja siirrettiin Luumäelle, jossa majoitus Haimilan kylään 23.6. Insinöörimajuri Kärkkäinen ohjeisti linnoitustyöt, jotka käynnistyivät 28.6.44.  Pataljoona laajensi sijoitusaluettaan Ylämaan kirkkoa ympäröivään maastoon. Kenraaliluutnantti Hanell vieraili pataljoonassa ja tutustui 24.8. tehtyihin linnoitustöihin. Täyd.P 8 siirrettiin Aunuksen kannakselta junakuljetuksella, joka saapui Taavettiin 23.6.44. Kenttävarustustyöt aloitettiin 26.6. Luumäen ja Pulsan välimaastossa majuri Kärkkäisen ohjeistuksella. Täydennyspataljoonat 8 ja 9 yhdistettiin 14.7.44. Täyd. P 9 oli toiminut Koikarissa Maaselän ryhmässä, mistä se lähti 18.6. marssille Suojoelle ja sieltä junakuljetuksella Taavettiin 27.6. Pataljoona siirtyi edelleen Suur-Urpalanjärven luoteisrannalle ja aloitti linnoitustyöt majuri Sillanpään ohjeistamana.

Pääosa Kannaksen yhtymille alistetuista täydennyspataljoonista päätyi linnoitustöihin Salpalinjalle tai Vilajoki – Saimaa -linjalle. Niillä oli kuitenkin edelleen päätehtävänään taistelukelpoisen täydennyshenkilöstön kouluttaminen ja täydennysten toimittaminen. Tällaista joukkoa ei voinut sitoa kiinteään runkomiehitystehtävään. Täydennyspataljoonille olisi voinut antaa tehtäväksi tarvittavien runkomiehitysyksiköiden perustamisen, mutta taistelujen kiihtymiseen oli varauduttava, eikä taistelukelpoista henkilöstöä voitu sitoa runkomiehitystehtäviin.

Salpalinjan runkomiehitysratkaisu kuitenkin tehtiin. Seuraavassa osassa 5/6 näemme millainen.

(Lähteet: Jatkosodan historia, KaJoKE:n arkisto, Täydennyspataljoonien arkistot ja sotapäiväkirjat.)

OSMO KIMMO

Linnoitustalkoot jatkuvat MPK-kurssina Salpalinjassa

                                                                                     

Rauhanturvaajat ovat kolmena vuonna ansiokkaasti ja hyvää palautetta saaden kunnostaneet Salpalinja-museon rakenteita Miehikkälässä. Aloite tähän tuli Salpavellukselle jo vuosia osallistuneelta rauhanturvaaja Rainer Fabriciukselta Juvalta. Hän havaitsi, että tekemistä Salpalinjan esittelykohteissa riittää. Ja kun sotiemme veteraanien tukeminen on osa Suomen Rauhanturvaajaliiton toiminta-ajatusta, hän oivalsi että tässä voisi olla tekemisen paikka.

Suomen Rauhanturvaajaliiton hallituksessa istuva Fabricius yhdisti ajatuksessa rauhanturvaajien keskinäisen toiminta- ja tapaamistarpeen (kutsutaan vertaistueksi nykyisin) ja mahdollisuuden arvostaa sotiemme veteraaneja kunnostamalla pieneltä osalta heidän ja heidän ikäluokkiensa sota-aikaisia kätten jälkiä Salpalinjassa.

Miehikkälän Salpalinja-museo oivallisesti tarttui tehtyyn talkootyötarjoukseen ja päätti soveltaa rauhanturvaajien työhön samaa periaatetta kuin aiemmin museolla kenttälinnoitteita kunnostaneisiin paikallisiin reserviläisiin. Museo maksoi tehdystä työstä korvauksen. Ja mukana olleet rauhanturvaajat päättivät lahjoittaa kertyneen summan lyhentämättömänä Miehikkälän kahden veteraaniyhdistyksen käyttöön heidän jäsenmääränsä suhteessa.

Kolmen vuoden talkootyön tuloksena miehikkäläläisten sotiemme veteraanien kuntoutukseen tai vastaavaan tukeen  ovat rauhanturvaajat pystyneet osoittamaan yhteensä lähes neljä tuhatta euroa! Ilman linnoitustalkooideaa tuo raha olisi saamatta. Talkoisiin on osallistunut vuosittain 15-18 rauhanturvaajaa aina Pohjois-Savoa, jopa Lappia myöten.

Rahalla on arvonsa, mutta ennenkaikkea sillä on tässä tapauksessa symboliarvo: maailmaa ja kaikenlaisia sotilaita nähneiden rauhanturvaajien silmissä sotiemme veteraanit ovat todellisia kunniakansalaisia.Tämä on hyvä muistaa varsinkin nyt, kun rauhanturvaajat ovat saaneet valtiolta kriisinhallintaveteraanistatuksen. Se ei ole millään muotoa pois sotiemme veteraaneilta, päinvastoin!

Jopa linnoitustalkoiden huollon hyväntahtoiset rauhanturvaajat järjestivät ja kustansivat Miehikkälässä itse. Kymenlaakson Rauhanturvaajat maksoivat majoitteen vuokran. Töitä Miehikkälässä on edelleen, mutta akuuttia Salpalinjan entisöintitarvetta on myös naapuripitäjässä Virolahdella. RUK:n upseerioppilaille esiteltävästä Harju-kierroksesta puuttuu kohde, jolla esitellä sodan aikaisia kenttälinnoitteita ja taas Virolahden Bunkkerimuseolla yhteyshaudan verhoilu kaipaa pikaista uusimista.

Edellisen johdosta rauhanturvaajien linnoittamistalkoot sotiemme veteraanien kunniaksi ja Salpalinjan hyväksi jatkuvat nyt vuoden pari Virolahdella. Kokeilua on se, että linnoitustalkoiden huollon ja muiden järjestelyjen ”rintamavastuun” otti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) Kymenlaakson yksikkö. Osanottajat maksavat itse 66 euroa kurssimaksuna. Sen vastapainoksi ylöspidon lisäksi asevelvollisuusiässä olevat reserviläiset, muutkin kuin rauhanturvaajat, saavat palkaksi kolme kertausharjoituspäivää. Reserviläisille muun muassa ylennyksiin vaikuttavat kh-päivät ovat olleet viime vuosina kortilla.

Linnoittamiskurssi toteutetaan juhannuksen jälkeisellä viikolla. Työkohteita on siis kaksi. Harjun oppimiskeskuksessa katetaan kk-pesäke ja puuverhoillaan pätkä tst-hautaa palvelemaan RUK-kurssien Salpalinja-opastuksia. Virolahden Bunkkerimuseolla puolestaan uusitaan yhteys- ja taisteluhautaa.

Linnoittamiskurssille hakeutuminen tapahtuu MPK-järjestelmän kautta (http://www.mpk.fi/ ) kirjautumalla ensin henkilökohtaisesti järjestelmään ja sitten ilmoittautumalla linnoittamiskurssille n:o 0800 16 12007 (30.6. – 2.7.2016) toukokuun puoliväliin mennessä. Työt alkavat aloituspäivänä torstaina 30.6. klo 15.

Linnoittamiskurssi on ajoitettu Salpavaelluksen kanssa osin päällekkäin. Kurssin viimeisenä päivänä kohteet viimeistellään työnäytöksinä Harjussa rauhanturvaajien Checkpoint Salpa -tapahtuman osallistujille ja Bunkkerimuseolla Seiskatien ramppi –reitin vaeltajille.

Linnoittamiskurssin johtajana on Heikki Kalve Kotkasta ja kurssin paikallisena yhteyshenkilönä on Terho Ahonen Miehikkälästä. Työnjohdosta huolehtivat Bunkkerimuseolla pääopas Erkki Rikkola ja Kaakon kaksikosta tilapalvelupäällikkö Heikki Rongas. Harjussa asiantuntemusta edustavat MPK:n puolelta Tuomo Pohjantuli Lahdesta sekä paikallisesti oppimiskeskuksen kiinteistöpäällikkö Ilkka Päkki apunaan Salpalinja-opas, koulun opettaja Esa Punkkinen.

Kurssi on avoin kaikille Salpalinjasta ja sen entisöinnistä kiinnostuneille miehille ja naisille! Suosittelen!

TERHO AHONEN

Salpa-aseman pallokorsulinjat 1944

Kesällä 1944 torjuntataistelujen melskeessä Suomen Salvaksi nimettyä itärajan puolustuslinnoitusta rakennettiin talvisodan jälkeen välirauhan aikana. Jatkosodan alkaminen 1941 keskeytti työt ja kolmen vuoden linnoitusohjelma jäi ajallisestikin reilusti alle puoleen. Rakentaminen keskittyi pääasemaan. Syyvyyttä rantamaan suunnassa loi Hamina – Taavetti –linja, sekin jäi pahasti kesken.

Pääaseman taakse suunniteltu kymmenen kilometrin lähisyvyyttä antava puolustusvyöhyke jäi kokonaan rakentamatta. Osin talvisodan aikana rakennetun Luumäen linjan ansiosta useampitasaista lähisyvyyttä linnoituksella oli lähinnä vain Salpausselällä (nyk 6 tien suunnassa) Toikkalan ja Taavetin välillä.

Pientä ylläpitorakentamista lukuunottamatta Salpalinja nukkui ruususen unta jatkosodan ajan aina Karjalan kannaksen läpimurtoon saakka kesäkuuhun 1944. Käsky Salpalinjan taistelukuntoon saattamiseksi tehtiin uudessa tilanteessa ja kiireessä. Välirauhan aikaisia suunnitelmia ei muisteltu, toimeen tartuttiin tilanteen mukaisin uusin ratkaisuin.

Asemasodana aikana Suomessa otettiin laajasti käyttöön imubetonimenetelmällä valetut pallokorsut. Kannaksella VT-asemaan ja Aunuksessa PSS-asemaan niitä valettiin noin 600 kappaletta. Pallokorsu on ryhmälle miehiä suojan antava kevytrakenteinen (seinämäpaksuus noin 60 senttimetriä ja kattovahvuus hieman enemmän) maahan upotettu teräsbetonikorsu.

Osana Salpalinjan taistelukuntoon saattamista oli uhanalaisimpiin linnoitussyvyyttä vailla oleviin maastonkohtiin rakentaa uusia linjoja. Niissä hyödynnettiin imubetonimenetelmän nopeutta.

Rantamaalla syvyyslinja, Vaalimaan oikaisuasema, rakennettiin pääaseman eteen. Kaksi puolustustasaa sisältävän oikaisuaseman nimikin kertoo syyn.

Suomenlahdesta Hellästä alkava ja Vaalimaan kylän kautta Häkälänjärveen rakennettuun oikaisun etuasemaan valettiin 89 pallokorsua karkeasti seitsemän kilometrin matkalle, keskimäärin yli kymmenen korsua kilometrille. Pajulahden tukilinjassa, Suomenlahdesta Tyllinjärveen pallokorsuja tehtiin uhanlaisimpiin suuntiin keskittäen 51 kappaletta. Yhteensä Vaalimaan oikaisuasemassa on 140 pallokorsua. Lisäksi siellä on kymmenkunta muuta kevyen luokan kestolinnoitettua teräsbetonikorsua.

Vaalimaan oikaisuasema jatkui kenttälinnoitettuna Vaalimaanjoenlinjana Miehikkälän Hauhialle yhtyen pääasemaan Härkämäessä. Tuon linjan tukilinjaksi suojaamaan tärkeää Miehikkälä-Taavetti –tien suuntaa rakennettiin Miehikkälän kirkonkylän tukilinja (Miehikkälän etuasema). Keskelle kirkonkylää sijoitetun tukilinjan pituus on kolmisen kilometriä. Siinä on 25 pallokorsua.

Miehikkälän etuasemaa parisen kilometriä taaempana on välirauhan aikana rakennettu vahva pääasema. Sitä täydennettiin nykyisen Salpalinja-museon kohdalta Rakolantien varressa muutaman kilometrin matkalla 15 pallokorsulla. Miehikkälässä pallokorsuja on siten yhteensä 40 kappaletta.

Kolmas pallokorsukeskittymä on Lappeenrannan länsipuolella. Märkälän ja Skinnarilan välistä päälinjaa täydennettiin edellä mainitun Miehikkälän tapaan 15 pallokorsulla.

Rutolan keskikylästä hieman länteen katkaistiin pallokorsulinjalla Kärjenlammen ja Jängynjärven –välinen kannas 11 pallokorsulla, jotka sijoitettiin uittorännin pohjoispuolelle. Ränni jäi kaivantoesteeksi linjan eteen.

Rutolan kylän tasalla olevan välirauhan aikaisen pääaseman taakse vahvistamaan Rutolan kannaksen puolustusta Jängynjärven pohjoiskulmasta, nykyisen Iitiän tanssilavan takaa kiersi uusi pallokorsulinja Rehvalahteen. Tässä ns. Iitiänlinjassa on 51 pallokorsua. Yhteensä Lappeenrannan itäpuolella on 77 pallokorsua.

Pallokorsujen yhteismääräksi on Salpalinja-kirjallisuudessa yleisemmin esitetty lukua 254. Edellä mainitut luvut antavat summaksi 257 pallokorsua! Salpalinjan harrastajatutkijoilla on maastosta varmistamatta enää 1 – 3 pallokorsun olemassaolo. Kokonaissuuruusluokka on edellä kerrottu. Näiden pallokorsujen lukumäärän laskennassa kartoilta minua ystävällisesti avusti Harri Ukkonen Lahdesta, kiitos hänelle.

Mainittakoon vielä, että Salpalinjan pallokorsuista tällä hetkellä on hävitetty vain yksi, Häkälänjärven metsäautotien alta vuonna 1982. Saman tien varresta uuden E18 moottoritietyömaan reunasta siirrettäneen turvaan yksi pallokorsu Virolahden Bunkkerimuseolle. Lemin särää Kippurasarvessa syöneet tietävät, että yksi Iitiän linjasta siirretyistä pallokorsuista on säräravintolan pihassa. Iitiäläinen Salpalinja-opas Juha Huttunen tiesi kertoa pilke silmäkulmassa, että ”säräkorsu” on aikanaan saatu siirtää sillä ehdolla, että tarpeen vaatiessa se tuodaan takaisin paikalleen!

Sinänsä ei ole suurta merkitystä, montako pallokorsua Salpalinjaan tarkkaan ottaen valettiin, 254 vai 257. Suuruusluokka joka tapauksessa 2-3 kuukaudessa rakennettuna jatkosodan loppumetreillä kovassa kiireessä on huikea!

TERHO AHONEN