Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Hyvää joulua ja Idearikasta Uutta vuotta 2013!

Maaliskuun lopulla tulee kolme vuotta, kun aloitin tämän blogin tuottamisen. Ajatus oli, että muutamaksi kuukaudeksi riittää viikko / juttu -tahdilla kirjoittamista. Nyt on 141 juttua kirjoitettu, muutama vierailevien tähtien tekemänä. Niitä toivon edelleen lisää tai edes vinkkejä mistä pitäisi kirjoittaa.

Pikkuhiljaa kävijämäärä on kasvanut. Tähän mennessä laskurin mukaan noin 12 200 eri ihmistä on sivuilla pyörähtänyt. Reilusti joka toinen heistä palaa sivustolle uudelleen. Säännöllisesti vähintään kerran kuussa blogissa kävijöiden määrä lähentelee tuhatta henkeä. Onhan se paljon!

Yritetään keksiä kirjoitettavaa edelleen. Nyt on syytä joulunpyhät hengähtää, meidän kaikkien.  Kiitos lukijoille!


torstai 20. joulukuuta 2012

Kaksi vuotta Salpalinjan parissa

Kirjoittaja on Elina Lyijynen Lappeenrannasta, joka kahden vuoden ajan on sikäläisenä Salpalinjan hanketyöntekijänä ansiokkaasti nostanut linnoitusta ihmisten ilmoille.
 
Hanketyön alkaessa tammikuussa 2011 yksi ensimmäisiä julkaisuista johon tutustuin, oli Reino Arimon Suomen linnoittamisen historia. Siinä kerrotaan vuoden 1944 suunnitelmista rakentaa Salpalinjan etupuolella Vilajoki-Saimaa linja eli VS-linja, joka olisi kulkenut Vilajokea myöten Ylämaan Lahnajärvelle, josta edelleen Simolan ja Hanhijärven kautta Lappeenrantaan. Tässä vaiheessa jokin kliksahti kohdalleen, sillä ehdin marjastaa vuosia Sirkjärven ja Säämälän välisissä metsissä ja omilla mailla oli ainakin yksi konekivääripesäkkeen paikka. Eli olin asunut tietämättäni melkein Salpalinjan etulinnoitteiden päällä. Henkilökohtainen kytkös tutkittavaan asiaa lisäsi motivaatiota.

Ilman Museoviraston tekemää Salpalinjan inventointia kaiken tiedon kerääminen ja oman alueen Salpalinjan hahmottaminen olisi ollut huomattavasti hankalampaa. Eri julkaisut sekä Salpalinjan salat -blogi loivat hyvän pohjan työlle. Muutamat arkistokäynnit ovat tuoneet nähtäville mielenkiintoisia asiakirjoja, mutta toisaalta ne ovat herättäneet lisää kysymyksiä oman alueen rakentamisesta. Resursseja arkistotutkimukseen pitäisi olla lisää, perimätieto muovautuu ajan kuluessa ja hankkeissa tehdyille haastatteluille olisi hyvä saada kiintopiste alkuperäisistä asiakirjoista. Paikallisen opastuksen tueksi tarvitaan tietoja rakentajista, parakkikylien ja toimintojen sijoittumisesta, louhoksista, tavaroiden hankinnasta paikallisilta yrityksiltä sekä alueen tiestöstä. Oman haasteensa muodostaa saarissa tapahtunut rakentaminen, mitkä asiat tehtiin saarilla ja mitkä mantereella ja miten kuljetukset hoidettiin? Tiedossa on, että esimerkiksi Voisalmen läheisessä Naurissaaressa oli rakentajia varten oma ruokala sekä paja, varsinaisen parakkialueen sijaitessa Voisalmensaaren puolella Piiluvassa. Rakentamista Voisalmensaaressa helpotti saareen vuonna 1938 valmistunut silta Tyysterniemestä kaupungin suunnasta.

Kaupunkialueella korostuu kertomisessa ajankuvaus, millaisia olivat Lappeenrannan kaupunki ja Lappeen kunta 1940-luvun vaihteessa ja sodan aikana tai mitä muita rakenteita alueeseen liittyy. Jonkinlainen ruuneberi saa olla kun alkaa sanallisesti Skinnarilan kerrostaloja purkamaan ja kertomaan, millainen oli muutaman huvilan ja maatilan kylä ja miten Salpalinja rakenteet siihen sijoittuvat. Vastaavasti Rutolassa on kerrottava alueen uittohistoriasta ja siitä miksi Myllylammen luolan päällä sijaitsee muuntaja. Kyseinen muuntaja kärsi muuten vaurioita luolan louhintatöiden aikana. Enso-Gutzeit vaati Linnoitustoimistoa rakentamaan uuden muuntajan maaliskuun alussa 1941 ja sen olisi oltava käytössä 1.5. uittokauden alkaessa. Tiedossa ei ole korjattiinko muuntaja vai rakennettiinko se uudestaan. Vastaus löytynee ajan myötä joko Sota-arkistosta tai Enso-Gutzeitin arkistosta.

Tässä joitain muita avoimia kysymyksiä. I Armeijakunnan alueella ehdittiin rakentaa valmiiksi alle 20 prosenttia kaikista kestolaitteista (valmiit, rakenteilla olevat ja valmiiksi suunnitellut) Arimo s.295. Tiedossa on, että Voisalmesta itään päin tutkittiin loppuvuonna 1940 noin 80 betonilaitteen rakentamista. Hyvin usein kuulee juttua, että siellä ja siellä saaressa on jotain kaivantoja, yhteyshautoja, pesäkkeitä ja sulkulinnakkeiden paikkoja jne., mutta näitä kaikkia ei ole inventoitu. Syyskuussa 1940 työryhmässä 113 eli alueella Voisalmesta itään työskenteli vajaat 700 miestä, se oli tuolloin suurin työryhmä I Armeijakunnan alueella. Työsaavutuksiksi todettiin 4 valmista tykkimonttua, 1729 metriä kallioon louhittua ampuma- ja yhdyshautaa. Konekivääripesäkkeitä oli valmiina 18 kpl ja työn alla 9 kpl, kalliokorsujakin oli jo työn alla 9 kpl. Mantereeseen poiketen alueelle ei tehty lainkaan kiviesteitä. Vaikka työt alkoivat joutuisasti Tuosassa ja muissa lähisaarissa, niin hieman ihmetyttää, ettei niissä ole tilastoitu yhtään kestolaitteita valmiiksi asti rakennetuiksi. Siirrettiinkö rakentamisen painopistettä länteen jo talven 1940–41 aikana ja mistä syystä?

Muista Salpalinjan luolista poiketen Rutolan luolat on tiilimuurattu. Mikä on ollut peruste muurauksille ja milloin päätökset on tehty? Toisen luolan alkuperäispiirustuksessa on luolan sisälle piirretty puinen parakki, mutta jo vuodesta 1944 lähtien luolat on merkitty puolustusvoimien kirjoissa räjähdysainevarastoiksi. Syy lienee sotatapahtumissa, oliko Rutolan etäisyys rintamasta sopiva räjähteiden säilytykseen?  Koulun vieressä olevaa luolaa käytettiin pitkään sodan jälkeen räjähdysainevarastona.

Kahden vuoden aikana on selvinnyt, että on olemassa selkeä tarve tutkia tarkemmin Kivijärven ja Saimaan välisen alueen rakentamista, ei vain sotahistoriallisena kohteena vaan myös osana alueen säilytettävää kulttuuriympäristöä. Lappeenrannan kaupungin laajentuessa länteen tulisi Salpalinjan kohteet huomioida rakentamisessa entistä paremmin. Työtä ja tutkittavaa olisi vaikka useammalle taholle, materiaalia olisi eri arkistoissa tutkittavana ja yleisöltä löytyy tarinoita Salpalinjasta joko omia kokemuksina tai perimätietona.

Tätä kirjoittaessa ei ole varmuutta työn jatkosta, mutta katsotaan mitä tuleva vuosi tuo tullessaan ja pääsenkö etsimään avoimiin kysymyksiin vastuksia. Esitetyt tiedot perustuvat haastatteluihin, Sota-arkiston ja Itä-Suomen sotilasläänin esikunnan aineistoihin.
 
ELINA LYIJYNEN

tiistai 18. joulukuuta 2012

Salpavaellus, Laatuaikaa linjalla reittikuvaus

Salpavaelluksen oma sivusto, www.salpavaellus.net  kertoo kaiken oleellisen ensi kesän tapahtumasta. Reittikuvaukset löytyvät linkkeinä ja ovat tulostettavissa sivuston reitit-välilehdeltä ao reitin kohdalta.



Reittikuvaus

Laatuaikaa linjalla

Laatuaikaa linjalla –reitti
la 29.6. klo 9.00 – su 30.6.2013 klo 13.00
Virolahti – Miehikkälä, hinta 75 euroa / hlö , alle 15 v 40 euroa
Reittipäällikkö Sami Forsström  forsstrom.sami@gmail.com  0400 885 835
 
Ilmoittautumiset (kesk. 19.6.2013 mennessä) ja tiedustelut suoraan reittipäälliköille. Pankkiyhteys FI73 5268 0020 0034 77 BIC OKOYFIHH, saaja Salpavaellus –94. Osanottomaksuun sis. mm. kaikki ruokailut ja telttamajoitus.
 


Lasten ja nuorten Salpavaellus, Laatuaikaa linjalla -reitti
Lasten ja nuorten Salpavaellus on osa juhlavuoden 2013           Salpavaellusta, joka on jo järjestyksessään 20. Salpavaellus.
Kutsumme mukaan vuonna 2005 ja aiemmin syntyneet lapset ja nuoret huoltajan kanssa. Tässä on oiva tilaisuus viettää laatuaikaa erittäin kiinnostavassa ympäristössä tutustuen samalla johonkin todella ainulaatuiseen ja mieleenpainuvaan rakennuskokonaisuuteen. Isät, äidit, ukit, mummit ja kummit tai kuka vaan läheinen, laittakaapa kalenteriinne ylös päivät vain viikko juhannuksen jälkeen, 28. - 30.6.2013. Silloin järjestetään kaikille avoimen Salpavaelluksen yhteydessä erityinen Lasten ja nuorten Salpavaellus. Vaelluksen runko pohjautuu samaan reittiin, kuin kaikille avoin ”Eteläisen rantamaan reitti”, poikkeuksena on, että Lasten ja nuorten Salpavaellus-reitillä kuljettava matka on hieman lyhyempi ja vauhti sellainen, että jokainen kestää kyydissä. Matka kuljetaan jalan. Lisäksi Lasten ja nuorten Salpavaellus-reitillä koetaan muita unohtumattomia elämyksiä.

20. Salpavaellus esittelee edelliskertojen tapaan viime sotien aikaisen suomalaisen maanpuolustustahdon kestävää monumenttia - Salpa-asemaa – niin hyvin kuin vain Suomen parhaimmistoon kuuluvat Salpalinja-oppaat pystyvät. Se retki ei vähällä unohdu. Kannattaa innostua ja osallistua!

Tapahtuman järjestävät Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden reserviläisjärjestöt. Puolustusvoimat tukee tapahtumaa. 20. juhlavaelluksen suojelijana on Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen.

Jalan kuljettava matka kokonaisuudessaan on n. 12 km, la - su.

Vaellus alkaa la 29.6.2013 klo 9.00 Miehikkälästä (yleinen ohje saapumisesta). Vaellus alkaa ja päättyy Salpalinja-museolla Miehikkälässä.

Lähtöpaikalla esittely osallistujille, kerrotaan yleisesti Salpalinjasta, turvallisuusohjeet ja karkea aikataulu.

MIEHIKKÄLÄ, SALPALINJA-MUSEO

Salpalinja-museon alue on osa Salpalinjaan kuuluvaa puolustusketjua, jonka rakentaminen aloitettiin 1940. Se sijaitsee Raslanmäen ympäristössä Taavetintien molemmin puolin.

Tutustutaan mm. teräsbetoniseen konekiväärikorsuun ja imubetonimenetelmällä valettuun miehistökorsuun eli pallokorsuun sekä betoniasemaan, linnoitteiden valmistus aikoinaan on vaatinut paljon betonia. Korsujen ympäristöissä nähdään entisöityjä kenttälinnoitettuja yhdys- ja taisteluhautoja tuliasemineen. Alueella on panssarivaunuesteitä kiviesteinä sekä maahan kaivettuina kaivantoesteinä.

RAKOLANTIETÄ

Salpalinja-museolta vaelletaan Rakolantien suunnassa Hyyhmävuoren itäpuolelle. Kohteina Rakolantien molemmin puolin, mm. panssaritorjuntatykin pesäke, konekiväärikorsu sekä kahden konekiväärin korsu. Rakolantien pohjoispuolella on kenttälinnoitettu tykistöasema.

HYYHMÄVUORI

Matka jatkuu Hyyhmävuori-nimiselle mäelle, jossa on kaksi keskeneräistä korsua

Piikinojansuon koillispuolella ovat teräsbetonista rakennetut konekiväärikorsu ja kahden konekiväärin kupukorsu

JERMULA

Häyhinlammen pohjoisrannalla on Salpapolkuun kuuluva leiriytymispaikka, jossa tutustumiskohteena on estekivilouhos.

12.30 Lounas Jermulassa

14.00 Matka jatkuu

RIIHIMÄKI

Tutustutaan kohteisiin Riihimäki-nimisen mäen ympäristössä. Riihimäessä on erikoisempia kohteita, kuten panssaritorjuntatykin ja konekiväärin kaksikerroksinen korsu sekä kolmikerroksinen panssaritorjuntakiväärille ja konekiväärille tarkoitettu korsu. Edellä mainitut ovat Salpalinjalla harvinaisia linnoituslaitetyyppejä.

KYLMÄLÄ

Matka jatkuu Riihimäen länsipuolelle, jossa Kylmälänlammen itärannalla on teräsbetonista tehdyt konekiväärikorsu ja panssaritorjuntatykin ja konekiväärin korsu.

VUOLTEENKOSKI

Vuolteenkosken kaakkoispuolella on teräsbetonista rakennetut konekiväärikupukorsu, panssaritorjuntatykin pesäke sekä majoituskorsu.

SÄKÄJÄRVI

Seuraavat kohteet sijaitsevat Säkäjärven vesistön länsirannalla, mm. teräsbetoninen konekiväärikupukorsu, konekiväärikupupesäke, konekiväärikupupesäkkeen ja miehistökorsun yhdistelmä sekä konekiväärikorsu.

 PYYHINLAMPI

Illansuussa saavutaan n 17.00 yömajoitukseen Pyyhinlammelle. Vaelluksen yö Pyyhinlammella on maaginen!

Pyyhinlammella nautitaan päivällinen, leiriydytään, saunotaan ja paikalla on myös kanttiini.

********************

Su 30.6.2013

6.30 Herätys

7.00 Aamiainen

n. 7.30 Vaellus jatkuu

 PULMIKAS

Kohteet sijaitsee Pulmikas-nimisen vakaveden länsipuolella, teräsbetoninen majoituskorsu sekä konekiväärikorsu, jonka ampuma-aukossa on harvinainen aukkopanssarirakenne.

 SOIKONVUORI

Soikonvuoren koillisosassa on kallioon louhittu kahden konekivääriaseman ja majoitustunnelin muodostama korsu, jonka rakentaminen on jäänyt keskeneräiseksi.

NIEMENKANGAS

Sijaitsee Soikonvuoren eteläpuolella, kohteen länsiosassa on teräsbetoninen tulenjohtokorsu ja idässä, joen rannassa kahden konekiväärin korsu.

9.00 Linja-autokuljetus Säkäjärven tienvarresta bunkkerimuseolle.

 BUNKKERIMUSEO

Virolahden Bunkkerimuseo valtatie 7:n pohjoispuolella, Suurisuon länsilaidalla, museolla nautitaan kahvit, katsellaan multimedia-esitys ja tutustutaan museoalueen kohteisiin.

Bunkkerimuseon alueella sijaitsevat teräsbetoniset panssaritorjuntatykin ja konekiväärin korsu, kahden konekiväärin korsu ja majoituskorsu. Korsujen välisillä alueilla ja niiden taustoilla on maahan kaivettuja, kenttälinnoitettuja taistelu- ja yhdyshautoja tuliasemineen.

 MYLLYLAMPI

Bunkkerimuseolta matka jatkuu linja-autolla Myllylammelle, Miehikkälään, josta kuljetaan loppumatka jalan Salpalinja-museolle.

12.30 Saapuminen Salpalinja-museolle.

13.00 Päätösparaati ja maanpuolustusjuhla, jonka jälkeen kunniakirjojen jako ja   kenttälounas.


Henkilökohtainen taskulamppu, juomapullo, säänmukainen pukeutuminen, suositellaan pitkiä housuja. Maastossa liikkumiseen soveltuvat kengät

Yöpymistarvikkeet, majoitus 1/2 – joukkue teltoissa, esim. makuupussi ja makuualusta.

Maastossa ei kanneta mukana ylimääräisiä varusteita, päiväreppuun mukaan välttämättömimmät, taskulamppu ja juomapullo. Yöpymistarvikkeet ja vaihtovaatteet kulkevat auton kyydissä ja varustepäivityksiä voi tehdä taukopaikoilla. Maastossa tapahtuvat ruokailut, järjestäjän puolesta ruoka toimitetaan paikan päälle.

Ilmoita ilmoittautuessasi mahdolliset ruoka-aine allergiat.
 

 

 

Salpavaellus, reittiselostus Polkupyöräreitti


Reittikuvaus

Polkupyöräreitti 2013

Polkupyöräreitti

la 29.6. klo 9.00 – su 30.6.2013 klo 13.00

Miehikkälä - Virolahti, 50 km + 17 km

hinta 75 euroa / hlö, alle 15 v 40 euroa.

Reittiä suositellaan myös rauhanturvaajille, 30:lle ensin ilmoittautuneelle rauhanturvaajalle on järjestäjien puolesta varattu SA-pyörä. Muut tuovat oman sorateillä liikkumiseen sopivan polkupyörän.

Reittipäällikkö Hannu Lavonen, hannu.lavonen@kymp.net   0400 955 835

Ilmoittautumiset (kesk. 19.6.2013 mennessä) ja tiedustelut suoraan reittipäällikölle. Pankkiyhteys FI73 5268 0020 0034 77 BIC OKOYFIHH, saaja Salpavaellus –94. Osanottomaksuun sis. mm. kaikki ruokailut ja telttamajoitus.

Lähtöpaikka on Salpalinja-museo la 29.6. klo 9.00.

- vaeltajien ajoneuvot pysäköidään museon välittömään läheisyyteen, ohjaus järjestetty

- ilmoittautuminen, jaetaan lähtöeväs

- tarjotaan mahdollisuus katsoa museolla yleisesitys Salpalinjaan, multimediaesitys 15 min

 Reitti lauantaina 29.6:

Salpalinja-museo - Pillonkoski (karttasanassa on vokaalivirhe) – Muurikkala  - Laisniemi – Vaalimaa – Virojoki – Mässelinmäki – Pyyhinlampi, jossa telttayöpyminen kunnan uimarannalla, telttasauna.

Matkaa noin 50 km.

Reitti sunnuntaina 30.6:

Pyyhinlampi – Säkäjärvi – Korkiamäki – Kylmälä – Riihimäki – Salpalinja-museo.

Matkaa noin 17 km.

Riippuen ilmoittautuneiden määrästä osasto liikkuu yhdessä tai kahdessa ryhmässä. Reitti on pääasiassa soratietä. Letkan mukana on huoltoauto, jossa on varapyörä tai kaksi. Pyöräilijöiden yöpymisvarusteet voidaan jättää järjestäjien kuljetettavaksi yöpymistukikohtaan.


Lauantaina tutustutaan useisiin kaakkoisrajan ja Salpa-aseman puolustuslinjoihin pätkä siellä toinen täällä periaatteella. Kohteina ovat  Miehikkälän etuasema (Vaalimaajoen linjan tukiasema), Vaalimaanjoen linja, Vaalimaan oikaisuaseman yhdistäminen Vilajoki-Saimaa –linjaan, L-linja (talvisodan aikana tehtyä Luumäen linjaa), Muurikkalan Tohmonmäen taistelupaikka 1941, nähdään suomalaisten ja venäläisten asemia. Laisniemellä ajetaan rajavyöhykkeen pinnassa, jossa valtakunnanrajakin vilahtaa ja nähdään L-linjan kivestettä. Laisniemi on pieni osa Suomen puolelle jäänyttä vanhaa Säkkijärveä.

Vaalimaalla kuullaan rajavartiolaitoksen edustajan lyhyt esitys rajanylityspaikasta. Vaalimaalla nähdään myös vanhalla Viipurintiellä panoskaivoja sekä oikaisuaseman (1944 tehty) rakenteita kuten pallokorsuja, kaivantoestettä, teräspesäke sekä korsuja. Oikaisuasemakokonaisuuteen kuuluu myös Pajulahden tukilinja, jonka läpi ajetaan Virojoelle, Virolahden keskustaajamaan.  Sieltä jatketaan Tiilikkalan voimalaitospadon yli Säkäjärventielle, nähdään paikkakunnan ainoa golfkenttä ja kohta ollaankin jo Salpalinjan pääasemassa Säkäjärvellä. Muutaman kohteen, tulvituspato, korsuja, jälkeen saavutaankin Pyyhinlammen yöpymistukikohtaan, jossa on päivällinen. Lounas on päivällä maastossa matkan varrella, samoin kuin iltapäiväkahvit.

Sunnuntaina painotetaan Salpalinjan pääasemaa. Ajetaan Soikonvuoren luolalle ja tutustutaan siihen ja jatketaan matkaa Ala-Säkäjärven kautta Miehikkälän Korkiamäelle, jossa nähdään pieni pätkä todennäköisesti talvisodan aikana tehtyä kiviestettä. Sitten lähestytäänkin vihollisen tulosuunnasta pääasemaa Kylmälässä, jossa selostetaan laajemmin Salpalinjan puolustusjärjestelyjä ja erityisesti ko. kohteessa.

Kylmälästä jatketaan Riihimäelle, jossa piipahdetaan vielä kiven sisässä ja käydään ehkä myös Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerhon kunnostamassa kahden kupukonekiväärin korsussa. Sen paikkeilla juodaan aamupäiväkahvit. Rakolan tien varressa ennen Salpalinja-museoa löytyy vielä nähtävää tarvittaessa yllin kyllin.

Reitti päättyy manpuolustusjuhlaan Salpalinja-museolla, johon koko osasto kolmijonossa, rauhanturvaajat keulilla siniset kypärät päässä (markkeeraavat suomalaisia rauhanturvaajia Kyproksella 1964) ajaa komeasti sisään Sillanpään marssilaulun säestyksellä. Heti noin tunnin kestävän juhlan jälkeen vaeltajille jaetaan kunniakirjat ja tarjotaan hernekeittolounas.

Kohteilla opastuksesta huolehtii reittipäällikkö apunaan osaston varajohtaja. Joillakin kohteilla on kohdeopas.

 

Salpavaellus, reittiselostus Luumäen linnoitteet


Reittiselostus

Luumäen linnoitteet -reitti

la 29.6. klo 9.00 – su 30.6.2013 klo 13.00
 
Luumäki – Miehikkälä, hinta 75 euroa / hlö , alle 15 v 40 euroa

Reittipäällikkö Kari Tahvanainen   karittahvanainen@gmail.com 044 259 5410

Ilmoittautumiset (kesk. 19.6.2013 mennessä) ja tiedustelut suoraan reittipäällikölle. Pankkiyhteys FI73 5268 0020 0034 77 BIC OKOYFIHH, saaja Salpavaellus –94. Osanottomaksuun sis. mm. kaikki ruokailut ja telttamajoitus.

 Salpavaellus 2013

Luumäen linnoitteet

Kesto:                                 la 29.6. klo 9 – su 30.6. klo 13

Pituus:                                 8 + 8 km =16 km

Vaelluksen ohjelma: 
                                Tarkoituksemme on tutustuttaa vaeltajat kaikkiin Luumäen alueen linnoituslaitteisiin, joista vanhimmat on tehty kaakkoisen Suomen ollessa venäläisten vallan alla ”Pikku vihan” jälkeen.  Sen jälkeen Luumäellä on linnoitettu I Maailmansodan aikana venäläisten toimesta 1916-17, jotka taisteluhaudat ja korsut monin kohdin ovat samoilla paikoilla Salpalinjan kanssa.                                                                     

Vaelluksen kulku:                      la 29.6.

Kokoontuminen Miehikkälän Salpalinja-museolla, johon jätetään oma kulkuneuvo vartioidulle alueelle.
 
                                Omat yöpymisvarusteet yms. siirretään huoltoautoon, 
                                 joka kulkee koko ajan vaeltajien mukana.
 
                                Kellonajat alla ovat noin aikoja, tarkempi aikataulu
                                jaetaan vaelluksen alkaessa.

9.00 siirrytään linja-autokuljetuksella Luumäelle ja automatkan aikana esitellään Salpalinjaa yleisesti, mm. Taavetti - Hamina -taka-asemaa (HT-linja), jossa ei nyt poiketa.

                                9.30 pysähdymme Taavetin valleille, jotka venäläiset rakennuttivat 1770-luvulla. Valleilla tarjotaan vaeltajille aamukahvi pullan kera.

                                 10.15 jatketaan matkaa linja-autolla ja taas matkan aikana kerrotaan Salpalinjasta Luumäen alueella.

10.30 pysähdytään Askolan korsualueella kuutostien varrella ja saadaan tuntuma, mitä Salpalinja on parhaimmillaan.

11.15 piipahdetaan Kotkaniemessä presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseon pihapiirissä ja käynti Ukko-Pekan ”ampumaradalla”, jossa presidentti harjoitti osumatarkkuuttaan.  Samalla nähdään kahden lintaasin (I Maailmansodan korsuja) jäännökset.

11.45 pysähdytään Kivijärven tulvituspadolla, jossa esitellään tulvitusta Salpalinjalla.

12.15 pysähdytään Orkolan lamellikorsulla, joita on 2 samanlaista Salpalinjassa.

12.50 saavutaan Salpa-aseman suurimmalle luolalle Lusikkovuorelle, jossa on lounas.

Ruokailun jälkeen kerrataan aamupäivän aikana saatua tietoa ensimmäisen maailmansodan aikaisista linnoitteista ja esitellään Taavetti – Hamina -taka-asemaa sekä sanoin että kuvin.

14.20 saavutaan linja-autokuljetuksella Hostikan linnoitusalueelle Lappeenrantaan liitetyn Ylämaan kunnan alueella, jonka esittelyn jälkeen alkaa varsinainen patikointi.

14.50 alkaa ryhmittäin kulku Miehikkälässä olevaa Mustalammen yöpymispaikkaa kohden, matkalla näemme hautausmaat, joihin on haudattu läheisillä vankileireillä (Miehikkälän keskitysleiri) kuolleita henkilöitä.

16.00 juodaan päiväkahvi Syvä-Valkjärven lähellä olevalla laavulla.

17.15 estekiven pystytysnäytös sekä kerrotaan työmaasta kiviesteellä.

19.00 saavutaan yöpymispaikalle Mustalammelle, jossa päivällinen, leiriytyminen ja saunominen tukikohtapäällikön esittämän aikataulun mukaisesti.

Tukikohta-alueella on iltaohjelmaa mm. Rajasotilaskotisisarten järjestämä myyntipiste, josta saa mm. kahvia, limsaa, munkkeja sekä makkaraa. 

su 30.6.

6.00 leirialueella herätys, aamupala ja telttojen purku sekä omien tavaroiden siirto huoltoajoneuvoon.

7.15 lähtö kävellen Salpapolkua seuraten Lipputangonmäen kautta Hanellin korsulle, kiviesteiden louhintapaikalle ja Muhikon majalle.

9.30 aamukahvi Nurmijärven tienhaarassa.

10.30 tutustutaan Härkämäen kaksoisaseluolan alueeseen, jossa pst- tykin ja kk- asemat sijaitsevat päällekkäin ja takana on luola majoitusta varten.

11.30 Silakkakallion alueen esittely sekä Myllylammen rannassa oleviin linnoitteisiin tutustuminen.

12.30 saavutaan Salpalinja-museolle, jossa osallistutaan maanpuolustusjuhlaan

13.00 Maanpuolustusjuhla, jonka jälkeen oppaat jakavat osallistujille ryhmittäin kunniakirjat.

14.00 ruokailu sekä kotiin lähtö. 

 

                     

 

 

maanantai 10. joulukuuta 2012

Pohdintaa vuodelta 1994

Aikanaan Etelä-Saimaata paikallisena aluetoimittajana ja kirjeenvaihtajana liki 20 vuotta palveltuani tuli kirjoitettua kaikenlaista, asiaa ja asian vierestä. Vajaan kahden viikon takaiseen matkailublogiini ja osin itsenäisyyspäivään liittyen kopioin tähän sanasta sanaan Etelä-Saimaassa perjantaina 22.7.1994 otsikolla ”Toiminta-ajatus toteutuu”  julkaistun pakinani. Se on ajoitettu samalle päivälle jolloin ensimmäinen Salpavaellus alkoi. Vaellus oli sisällytetty osaksi Miehikkälän silloista suurtapahtumaa pelimannipäiviä. Molemmat ovat yhä hengissä. Siis:

”Miehikkälän kunnan kehittämiseen tähtäävässä toiminta-ajatuksessa mainitaan sanat pelimannipäivät ja Salpalinja. Juuri nyt on niiden toteuttamisen aika ja erityisen vahvasti onkin.

Pelimannipäivien rakentaminen hyvässä yhteistyössä kuntaorganisaation ja ennen kaikkea miehikkäläläisen talkooväen kanssa on kiihkeimmillään. Korkeatasoinen ja nimenomaan Salpa-teemaan nojaava ohjelma ei voi olla purematta. Sääennusteetkin ovat suosiollisia.

Salpa-aseman juhlavuoden kunniaksi osana puolustusvoimien rakentamaa Salpa 94 -juhlasarjaa Miehikkälää liippaa myös Salpavaellus. Tässä valtakunnallisessa tutustumisvaelluksessa ovat takana parhaat voimat Luumäeltä, Ylämaalta, Miehikkälästä ja Virolahdelta. Peräti hieman päälle 200 vaeltajaa ympäri maan samoaa juuri näiden kuntien alueella.

Siinä missä Salpa-asema puhkoo kunta- ja maakuntarajoja, samalla tavalla alueen ihmisten ja tässä tapauksessa erityisesti reserviläisjärjestöjen maanpuolustushenki voittaa nurkkakuntaisuuden. Neljän pitäjän ihmiset ovat täysillä mukana. 50 vuoden takainen suururakka ei luonnollisesti voi ollakaan kenenkään yksinoikeus.

Vaellustapahtumalle ja myös pelimannipäiville on kunniaksi, että syksyllä puolustusvoimien komentajan virkaan astuva kenraaliluutnantti Gustav Hägglund on läsnä kummassakin tapahtumassa. Hän on toki myös Lappeenrannassa Salpa-pääjuhlassa sunnuntaina. Tälle, näin uskon, erityisesti veteraanit, vaeltajat ja reserviläiset antavat suuren arvon.

Myös aina Miehikkälä-mielinen eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sekä läänin siviili- ja sotilasjohto osallistuvat pikkupitäjän tapahtumiin.

* * *
Salpa-aiheen ohella pelimannipäivien toisena teemana on kansallinen kulttuuri ja kotiseututyö.

Sattumaa vai mitä, mutta teemapari ei voi olla paremmin yhteen osuva. Ilman omaleimaista kansallista kulttuuria ei ole puolustettavaa. Ja ilman kansan maanpuolustustahtoa ja -koneistoa esimerkiksi juuri 50 vuotta sitten ei suomalaisuuttamme olisi kyetty säilyttämään. Vasta nyt heräisimme kaipailemaan sitä, mikä on nyt liiankin itsestään selvää.

Itse olen jotain tällaista aikaisemminkin ajatellut, mutta näin keski-iässä ja ihan viime aikoina asia on lopullisesti kirkastunut. Emme juhli ja kunnioita sotiemme veteraaneja ja silloin maata ansiokkaasti puolustaneita ihmisiä koskaan liikaa.

Salpa 94 -tapahtumasarja vaelluksineen ja pelimannipäivineen kaikkineen on erityisen onnistunut ratkaisu, myös ajoituksellisesti. Tästäkin on kiittäminen juhlasarjan järjestämisestä jo 1990 käskyn antanutta silloista Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentajaa – Gustav Hägglundia.

* * *
Vielä vähän Salpa-aseman matkailukäytöstä. Miehikkälä, Virolahti ja Ylämaa ovat jo vuosia hyödyntäneet Salpalinjan laitteistoa parhaansa mukaan. Virolahden bunkkerialue on näistä sijainniltaan valtatie seitsemän varressa ehdottomasti paras. Miehikkälän ja Ylämaan kohteisiin pitää jo tulla varta vasten.

Piipahdin tiistaina vilkaisemassa Luumäella valtatie kuuden varressa sotaväen Salpa-juhlan kunniaksi kunnostamia ja esittelemiä korsuja, estekiviä ja panssariestekaivantoja. Mahtava paikka, kuten Salpalinja muuallakin. Jo muutamassa päivässä kohteeseen on tutustunut tuhatkunta ihmistä.

Mutta sunnuntain jälkeen korsujen ovet suljetaan. Paikalla (siis Luumäellä kirj. lisäys) tapaamani puolustusvoimien edustaja heittikin kysymyksen: eikö Miehikkälässä tai Ylämaalla olisi halukkuutta vuokrata alue matkailusammoksi? Tuhannen taalan paikka, vain kyltti puuttuu!”

Terho Ahonen
Miehikkälä

Tuohon Hägglundin käskyyn 1990 liittyy pieni epävarmuus. Silloisen läänin esikuntapäällikön tai vast. mukaan kenraali kysyi, kun juhlamenovalmistelut olivat käynnissä: olenko näin käskenyt? Hänen piikkinsä asia joka tapauksessa meni. Se, että miksi ei juhlittu 1990, kun Salpalinjan rakentamistöiden alkamisesta oli kulunut 50 vuotta, on kysymys, johon ei liene kuin yksi vastaus: silloin ei vielä tohdittu. Neuvostoliitto luhistui vasta vuoden 1991 lopulla.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Korsuissa lämmöt päällä!

Olen aina alkukesästä lämpiminä päivinä, niitäkin on ollut, ryhmilleni Salpalinjan korsuissa ja luolissa tarkoituksella paasannut paatosta hieman pitempään. Sen verran pitempään, että korsujen ja luolien rakenteen kylmyys talven jäljiltä alkaa tunkeutua luihin ja ytimiin. Sen jälkeen nousu maan pinnalle ulkoilmaan on saanut lähes jokaisen huokailemaan Suomen kesän kauneutta, ainakin lämpöisyyttä, vaikka auringon paiste olisi vaihtunut pieneksi sateeksikin!

Nyt eletään aikaa, jossa edellä mainittu ilmiö toimii toisin päin. Varsin viileän ja kosteankin kesän jäljiltä korsuihin ja luoliin on varastoitunut silti paljon lämmintä. Nyt vuoden aikaan nähden kohtalaiset pakkaset antavat kontrastia, vastakohtaa korsujen lämpötilalle; sisällä on ihan miellyttävän lämmintä ulkoilmaan verrattuna.

Totta kai lämpötilaerot tasaantuvat sitä mukaa kuin korsujen ja luolien aukoista pääsee kylmää sisään. Samalla kosteus jäätyy ja korsut jatkavat kuivumistaan kesän kondensiokosteudenkin jäljiltä.

Virolahdella tuli eilisellä RUK:n sissikomppanian perehdyttämiskierroksella oppaille vastaan mielenkiintoinen ilmiö yhden luolan päällä, jossa on tulenjohtoperiskoopin aukko sekä tähystyskupu. Erityisesti tähystyskuvun ympäriltä lumi suli kaiken aikaa, vaikka ulkona oli yli kymmenen astetta pakkasta!

No, se selittyy sillä, että lämpö nousee ylöspäin. Ja tuossa erityistapauksessa luolan lattian ja sen perältä ylös nousevan kuilun päällä olevan tähystyskuvun juuren lumirajan korkeusero on peräti 14 metriä. Siinä fysiikan lait saavat lämmön suorastaan puhaltumaan ulos savuhormin tai painovoimaisen ilmastointihormin lailla!

Salpalinja on oiva paikka monenlaisille elämyksille ja juuri nyt tuo lämpöjuttu on ajankohtainen ja kiinnostava. Korsuihin ja luoliin mentäessä on muistettava olla varovainen. Vesi on muuttunut tai muuttumassa liukkaaksi jääksi. Ja syksyn sateiden jäljiltä sisälle tulvinut vesi on saattanut nostaa viemäröinnin kokoojakaivojen puisia kansia pois paikoiltaan (Salpapolun kohteissa niitä on); muissa kohteissa kansia ei edes ole. Taskulamppu on siis välttämätön työkalu korsujen koluajille.

Tuota koluamista, kun sillä tarkoitetaan ylimääräisen äänen tuottamista, on syytä välttää, etteivät talviunilleen asettuneet nisäkkäät häiriintyisi. Nyt en tarkoita karhuja vaan lepakoita. Yleensä ne eivät normaalista puheesta eikä kameran salaman välähdyksestäkään (kun ”näkevät” vain ”tutkallaan”) ole millänsäkään, ei ainakaan siltä näytä. Silti jokainen ymmärtää olla lepakoita häiritsemästä.

Itsenäisyyden mietiskelyyn

Näin Suomen itsenäisyyspäivän aikoihin suosittelenkin omatoimisille Salpalinjan harrastajille lumista retkeä korsuihin tai luoliin. Lumi peittää linnoituksen pienet yksityiskohdat, mutta rakenteissa sisällä kesän varastoimassa lämmössä ja taskulampun valossa kaikki ovat tietenkin nähtävissä.

Samalla reissulla voi sytyttää vaikka tuikkukynttilän (kun muistaa ottaa käytön jälkeen alumiinifolion taskuunsa mukaan) ja hetkeksi pysähtyä miettimään Suomen itsenäisyyttä, sen taistelleita ja turvanneita sankarivainajiamme ja sotiemme veteraaneja. Samalla voi myös miettiä, mikä vaikutus edellisten lisäksi oli linnoittajaveteraaneillamme ja Salpalinjalla yhteiseen kokonaisuutemme – itsenäiseen Suomeen!

Toivotan hyvää Suomen itsenäisyyspäivää kaikille tämän blogin lukijoille! Itse aion juhlistaa tuota tärkeää päivää Kouvolassa puolustusvoimien valtakunnallisessa paraatissa Kymenlaakson Rauhanturvaajien kunniajoukkueessa sininen baretti tuuheaa tukkaani ja sinivalkoisia ajatuksiani suojaamassa!