Mielenkiinto Salpalinjaan kasvanut

Vähän yli kuusi vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen Salpalinjaan liittyvän Salpalinja salat –blogikirjoituksen. Sen tein sokkona ”bittiavaruuteen” tietämättä, löytääkö juttu yhtään  lukijaa. No nyt tiedän, ettei kovin monta vielä silloin löytänyt. Tuohon aikaan facebookissa oli vain yksi Salpalinja-ryhmä (Suomen Salpa, nyt 325 jäsentä), sekin sillä kertaa hieman heikossa hapessa.

Ilmeisen hyvään aikaan onnistuin kuitenkin virittelemään Salpalinja-toimeliaisuutta niin blogin kuin facebookin Salpavaeltajat-ryhmän perustamisella (nyt 375 jäsentä, varmaan paljon samoja kuin Suomen Salvassa), sillä molemmat elävät vielä ja pitävät keskustelua yllä. Uskallan jopa väittää, että esimerkiksi em. fb-ryhmät ovat saaneet viime vuosien varrella paljon uusia jäseniä, vaikkeivät määrinä suuria olekaan.

On syytä muistaa, että Salpalinjasta puhuttaessa asiasektori  on hyvin, hyvin kapea. Valtavia ihmismassoja tällainen harrastus ja aihe ei kerää; muoti-ilmiöt ovat erikseen.

Joka tapauksessa omana käsityksenäni rohkenen todeta, että monesta eri syystä, kiinnostus Salpalinjaa kohtaan on viime vuosina selvästi lisääntynyt. Linnoitus on saanut uusia harrastajia, uusia sanansaattajia.

On mahdoton sanoa, näkyykö se esimerkiksi matkailijoina Salpalinja-kohteilla. Ne ovat ainakin säilyttäneet tasonsa. Sehän tarkoittaa sitä, että mm. museot ovat saaneet uusia kävijöitä ainakin saman verran kuin ”kävijäpoistuma” olisi muuten lukuja alentanut.

Salpavaellus on joka tapauksessa kasvanut hyvää vauhtia. Se kasvu on kulkenut tämän blogin ja facebook-toimeliaisuuden rinnalla. Syitä on myös onnistuneessa suojelijarekrytoinnissa. Niin tai näin, eteenpäin on menty.

Viimeinen vuosi on tämän blogin kirjoittamisen osalta ollut minulle sen seitsemän muun tulessa olevan raudan takia vaikeaa. Ja on tunnustettava, että iän myötä askelkin tuppaa lyhenemään; ihminen ehtii entistä vähemmän. Onneksi jotain on saatu julkaistuksi, kiitos vierailevien tähtien ja erityisesti Osmo Kimmon!

Vuoteen en ole käynyt katsomassa Google Analyticsin kävijätietoja. Nyt kävin, kiva yllätys, vuoden aikana blogissa piipahtaneiden eri kävijöiden määrä  kasvoi reilulla 10 000:lla nousten tämän blogihistorian kokonaislukuun noin 44 000 kävijään. Pitää muistaa se, että tilastokävijöistä korkeintaan noin puolet jää enemmän ja vähemmän koukkuun Salpalinjan saloihin. Osa seuraa juttuja kenties kuukausittain, osa harvemmin.

Totta kai lukijat pysyisivät paremmin ruodussa, jos pystyisin tiiviimmissä tahdissa tuottamaan relevanttia tavaraa. Ei silti, en estä lukemasta vanhoja juttuja uudelleen. Tämä on tämän blogin 316. kirjoitus!

Salpalinjaan liittyvän ja sitä sivuavan tietouden ulottaminen vaikkapa tuollaisen 20 000 eri ihmisen tajuntaan viimeisen kuuden vuoden aikana on joka tapauksessa paljon enemmän kuin ei mitään. Onhan se kuitenkin kaikki päälle sen, mitä historiakirjoista luetaan.

Blogi on luonteeltaan epätieteellistä. Juttuja harvemmin sidotaan tiukkaan lähdeaineistoon. Blogi on kevyenläntä lukemisto, jota on pikku pala kerrallaan helppo lukaista vaikkapa kahvikupin äärellä. Vaikka blogissa julkaistuilla kaikilla jutuilla ei ole taustalla tieteellistä näyttöä, ovat tarinat ja tiedot siitä huolimatta totta, niin totta kuin eri tiedonmuruista on irti saatu. Miksi ei olisi? Näkökulma- ja lisätietona blogijutut saattavat antaa ”kuivalle historialle” lihaa luiden ympärille. Uskoo ken uskoo ja tahtoo. Voihan joskus letkeällä tekstillä olla arvonsa vaikka vain ajanvietteenä.

Sekin on oma lukunsa, mikä on tieteelliseksi todisteeksi kelpaava lähdeviite. Asiakirjat sitä ovat, totta kai. Kun niitä ei ole, lähdeviitteinä näkee mainitun henkilöhaastatteluja, siis ihmisten muistinvaraista puhetta, vaikkakin omalla tavallaan seulottuja ja ristiintarkistettuja. Vähintään tähän jälkimmäiseen kastiin lasken kyllä kaiken tämän blogin asiatietouden kuuluvan. Jos joku asia ei sattuisi olemaan aivan saletti totuus, on se ainakin sinnepäin. Se ero blogin ja tiukan historian välillä varmasti myös on.

Omaa egoani tämän blogin osalta on hivellyt aina silloin tällöin kohdalle osunut mairitteleva lukijapalaute. Kiitos siitä, kukapa ei kehuista tykkäisi. Kielteistä palautetta on tullut hämmästyttävän vähän. Ilmeisesti sitä mielessään hautoneet ovat päätyneet siihen, ettei maksa vaivaa. Ja aina voi jutun jättää lukematta.

Pari mieluisaa elettä on tässä hiljattain taas kannustanut jatkamaan tämän sortin vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Arvostamani ja lajissaan iso piirilehti, Helsingin Reservin Sanomat, on pyytänyt lupaa julkaista aika ajoin verkkolehdessään valintansa mukaan blogejani. Se on hieno juttu ja voisi teoriassa kasvattaa blogin tavoitettavuutta. Ilomielin suostuin. Kenties seuraavassa numerossa nähdään ensimmäinen blogi.

Toinen rintaani röyhistänyt tuuppaus sattui ihan äskettäin, kun Maasotakoulun eräs varsin korkea upseeri kertoi lukeneensa viime aikoina blogejani. Onhan se jo reservi-iän ylittäneelle vanhalle reserviupseerille mukava tunnustus, että ammattiupseereitakin (ainakin yhtä) ajatelmani Salpalinjasta kiinnostavat.

Ei auta kuin yrittää tuottaa uutta lukemista edelleen lupaamassani, mihinkään sitoutumattomassa 1-2 viikon välein ilmestyvässä tahdissa.

TERHO AHONEN

Viisi vuotta sanaa Salpalinjasta

Eilen illalla viisi vuotta siten tulin kotiin Kotkasta alueellisen kehitysyhtiö Cursorin järjestämältä matkailuaiheisen sähköisen markkinoinnin kurssilta. Kahden päivän kurssille osallistuin hieman epäillen hankkiakseni uusia valmiuksia hoitaa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen uudelleen ottamaani Salpavaelluksen tiedottajan tehtäviä. Sen verran ymmärsin, että kurssin sisältö ei ollutkaan ihan huuhaata. Ehkä nykyajan kotkotuksilla on paikkansa!

Siksi tänään tasan viisi vuotta sitten silloisilla tuoreilla kurssiopeilla avasin oman blogin ja kirjoitin siihen ensimmäisen jutun. Mitään ennakkotietoa blogin kiinnostavuudesta ja mahdollisista lukijoista ei ollut. Tein kuitenkin työtä käskettyä; blogi olisi yksi tapa viedä Salpalinjan ja siinä samalla Salpavaelluksen viestiä eteenpäin.

Tiesin, että tuuhean tukkani alla saattaisi olla valmista Salpalinja-tekstiä kerran viikossa julkaistavaksi ehkä noin puoleksi vuodeksi! Sen kummempaan tutkimustyöhön en aikonut sitoutua. Ajattelin kirjoittaa siitä, minkä Salpalinja-opaskokemukseltani tiedän. Suurin piirtein aanelosen pituisen tekstin tuottaminen ehkä noin kerran viikossa (oma aikatauluajatus) ei minulle olisi ongelma, jos vain aiheita on.

No, tämä teksti on nyt 274:s Salpalinjan salat –blogiin kirjoitettu juttu. Noista parisenkymmentä on vierailevien tähtien töitä, loput omiani. Kyllähän tuosta tekstimäärästä kohtuullisen paksun kirjan tekisi, mutta sitä tuskin kukaan viitsisi lukea. Sen sijaan 1-3 minuutin luku-urakka kerrallaan kuivaakin tekstiä on jo helpompi kenen tahansa lukaista, vaikka juuri se aihe ei kaikkein kiinnostavin hänelle olisikaan.

Google Analyticsin laskuri (noin kuukauden oli näppihäiriön takia pois pelistä) väittää, että Salpalinjan salat –blogia on käynyt vilkaisemassa tai jopa lukemassa tähän mennessä 33 333 eri kävijää! En tiedä mitä tuo numerosattuma ennakoi? Samainen laskuri tietää, että karkeasti joka toinen kävijä pistäytyy blogissa samalla ensimmäisen ja viimeisen kerran.

Mutta se puolikas joka jää enemmän tai vähemmän säännölliseksi lukijaksi, on se mikä minua kirjoittajana lämmittää. Kun jätän vain muutaman kerran piipahtaneet luvuista pois, jää vähintään kymmenen kertaa blogia lukeneita vielä noin 10 000 henkeä! Ja kun edelleen tiivistetään lukijakunta vähintään 200 kertaa, lähes viikottain blogissa käyneisiin, on heitäkin vielä 2 000 - 3 000 henkeä. Siitä olisi jo keskisuuri paikallislehtikin ylpeä. Niin minäkin, siitä huolimatta että laskurin lukuihin pitää suhtautua varauksella. Mutta ainakin suuntaa luvut antavat!

Se mikä Salpalinjan salat –blogissa eroaa vaikkapa paikallislehdestä on se, että blogi käsittelee vain yhtä ainoaa ja erittäin kapea-alaista aihetta, Salpalinjaa. Erikoisaiheena Salpalinja on siinäkin mielessä vaikea, että koko teema oli sotasalaisuus käytännössä Neuvostoliiton luhistumiseen saakka. Uskallan väittää, että potentiaalisessa, siis mahdollisessa suomenkielisessä lukijakunnassa on valtaosa, joka ei ole koskaan kuullutkaan tai ainakaan tiedä, mikä Salpalinja on. Miten siitä silloin voisi olla kiinnostunutkaan, saatikka, että tietäisi tämän blogin olemassa olosta!

Edellä olevassa on siis jo kulunutta muoti-ilmaisua käyttääkseni haastetta blogikirjoittajalle kerrakseen. Iloa on tuottanut se, että päivittäin blogissa vierailee jopa kymmeniä uusia kävijöitä, joista siis joka toinen jää tavalla tai toisella ”koukkuun”. Lukijakunta siis kasvaa hitaasti mutta varmasti.

Tämän kirjoittajalla ei ole lukijoilleen juuri muuta vastuuta kuin, että tekstillä on katetta. Siitä olen tarkka. Totta kai vahinkoja ja lipsahduksia sattuu, mutta ne korjataan heti kun havaitaan.

Lukukokemus, oli se sitten ilo tai kärsimys, ei maksa lukijalleen kuin oman lukemisen vaivan. Ehkä se selittää myös sen, että kielteistä palautetta ei ole tullut edes nimeksi; positiivista palautetta tulee onneksi enemmän. Ja jälkimmäinen on se voima, joka saa minut ”vääntäytymään” tietokoneen ääreen viikosta toiseen. Ja nyt viiden vuoden jälkeen täytyy kyllä tunnustaa, että viikottainen aihe ei enää humahda päähän niin helposti kuin alkuaikoina.

Minulla ei ole toistaiseksi pienintäkään aikomusta lopettaa kirjoittamista. Ehkä blogien ilmestymistiheys voi hivenen harventua, mutta niitä kyllä tulee, jos terveys säilyy edes tällaisena. Olisin tietysti hyvilläni, jos noista kirjoittamisaiheista saisin toivomuksia; itse alan olla niille sokea. En lupaa kaikkea toteuttaa, mutta mahdollisuuksien rajoissa kyllä. Suurena apuna tiedon tuottamisessa minulla on viime aikoina ollut Salpalinjan tutkijaystäväni Juha Kilpeläinen Lahdesta, kiitos! Yhteistyö jatkuu. Aihetoiveita voi lähetellä vaikkapa suoraan sähköpostiini terho.ahonen@haminetti.net

Pitää elää nykyaikaa, 200. blogikirjoitus

Salpavaelluksen uudet kotisivut on julkaistu vanhassa osoitteessa www.salpavaellus.net , olkaa hyvä!

On ollut mielenkiintoinen prosessi seurata ammattilaisen sivujentekoa ja olla ”toimeksiantajana” hommassa mukana. Pahinta on tietysti meikäläiselle vanhalle kalkkikselle se, että joutuu yhtenä ylläpitäjänä perehtymään sivuston salaisuuksiin, jotta niitä osaa päivittää. Ja päivittäminen, ajan tasalla pitäminen on sivuston vetovoiman kannalta ensi arvoisen tärkeää. Sen ymmärrän.

Jo entinen mieskin ennen vanhaan sanoi, että pitää elää nykyaikaa!

Omat Korsumatkojen sivut on rakennettu 2000-luvun alussa ja eihän niillä enää mitään virkaa ole, kun niitä ajastaan vanhentuneena ei pysty niiden tekijätkään päivittämään. Sivujen uudistaminen on kyllä välttämätöntä, jos aikoo ajan virrassa olla mukana. Katsotaan sitä sitten talven mittaan.

Salpalinjan sanoman viestittäminen, on myönnettävä, olisi tuskallista, lähes mahdotonta ilman näitä nykypäivän vimpaimia. Tuo vimpain-sanakin tuli muuten vastaan kotisivun päivitysohjeissa.

Olen täälläkin kertonut, miten tulin keväällä 2010 menneeksi Salpavaelluksen tiedottajan ominaisuudessa Cursorin sähköisen markkinoinnin kahden päivän kurssille. Yleensä kaikkeen tuollaiseen epäillen suhtautuneena tulin kerrankin yllätetyksi. Sehän näytti ja oli hyödyllistä.

Tartuin oitis nykyaikaan. Liityin Facebookiin ja perustin tämän blogin. Uskoo ken haluaa, tämä kirjoitus on Salpalinjan salojen 200. siis kahdessadas! Muutama on vierailijoiden tekemää, pääosa minun. Olen täällä kertonut varsin yksityiskohtaisessti Salpalinjan rakenteesta ja lähes kaikesta linnoitukseen liittyvästä. Hirvittävä määrä on vielä kertomatta; se antaa toivoa, että aiheita vielä löytyy.

Tämän blogisivuston laskuri väittää, että täällä on käynyt ainakin kerran kurkkaamassa 19 400 eri ihmistä. Heistä joka toinen tulee uudelleen, hyvin monet viikottain. Eli kyllähän näin kapea-alaiseksi erikoisaiheeksi ja erikoissivustoksi luvut ovat mieltä hiveleviä.

Haastetta on saada kävijöistä tuo toinen puolikin tulemaan uudelleen. Se vaan tuntuu hirveä kiire ja kärsimättömyys ihmisillä vievän mennessään. Jos nyt päällimmäisenä oleva uusin kirjoitus ei satu kiinnostamaan, niin ei malteta selata muitakaan. Kahteen sataan kirjoitukseen luulisi osuvan jotakin kiinnostavaa. Toisaalta paljous ei ole välttämättä hyve, jos kaikki hyvä sinne hukkuu. Myönnän myös sen, että tekevältä tulee kaikenlaista; joskus osuu kohdalleenkin

Mutta tämän kirjoituksen kärki oli siis Salpavaelluksen uudet kotisivut. Ne ovat pystyssä ja niitä pikkuhiljaa tässä jalostetaan ja aineistoa lisätään, kun sitä esimerkiksi ensi kesän reittien ja ohjelman osalta syntyy. Kertokaa ihmeessä kavereillenne Salpavaelluksen uudesta ajanmukaisesta ilmeestä ja jakakaa tätä iloa muillekin.

On monenlaista vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Salpalinjan perinnön siirtäminen ja siihen perehtyminen on yksi mukava ja mukavahenkinen tapa tehdä sitä. Ja sen ovat monet, myös nuoret huomanneet. Siitä olen hyvin iloinen. Salpalinjassa on hymy herkässä. Suomen itsenäisyyspäivä on kuudes joulukuuta!