Eilen illalla viisi vuotta siten tulin kotiin Kotkasta
alueellisen kehitysyhtiö Cursorin järjestämältä matkailuaiheisen sähköisen
markkinoinnin kurssilta. Kahden päivän kurssille osallistuin hieman epäillen
hankkiakseni uusia valmiuksia hoitaa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen
uudelleen ottamaani Salpavaelluksen tiedottajan tehtäviä. Sen verran ymmärsin,
että kurssin sisältö ei ollutkaan ihan huuhaata. Ehkä nykyajan kotkotuksilla on
paikkansa!
Siksi tänään tasan viisi vuotta sitten silloisilla tuoreilla
kurssiopeilla avasin oman blogin ja kirjoitin siihen ensimmäisen jutun. Mitään
ennakkotietoa blogin kiinnostavuudesta ja mahdollisista lukijoista ei ollut.
Tein kuitenkin työtä käskettyä; blogi olisi yksi tapa viedä Salpalinjan ja
siinä samalla Salpavaelluksen viestiä eteenpäin.
Tiesin, että tuuhean tukkani alla saattaisi olla valmista
Salpalinja-tekstiä kerran viikossa julkaistavaksi ehkä noin puoleksi vuodeksi!
Sen kummempaan tutkimustyöhön en aikonut sitoutua. Ajattelin kirjoittaa siitä,
minkä Salpalinja-opaskokemukseltani tiedän. Suurin piirtein aanelosen pituisen
tekstin tuottaminen ehkä noin kerran viikossa (oma aikatauluajatus) ei minulle
olisi ongelma, jos vain aiheita on.
No, tämä teksti on nyt 274:s Salpalinjan salat –blogiin
kirjoitettu juttu. Noista parisenkymmentä on vierailevien tähtien töitä,
loput omiani. Kyllähän tuosta tekstimäärästä kohtuullisen paksun kirjan tekisi,
mutta sitä tuskin kukaan viitsisi lukea. Sen sijaan 1-3 minuutin luku-urakka
kerrallaan kuivaakin tekstiä on jo helpompi kenen tahansa lukaista, vaikka
juuri se aihe ei kaikkein kiinnostavin hänelle olisikaan.
Google Analyticsin laskuri (noin kuukauden oli näppihäiriön
takia pois pelistä) väittää, että Salpalinjan salat –blogia on käynyt vilkaisemassa
tai jopa lukemassa tähän mennessä 33 333 eri kävijää! En tiedä mitä tuo
numerosattuma ennakoi? Samainen laskuri tietää, että karkeasti joka toinen
kävijä pistäytyy blogissa samalla ensimmäisen ja viimeisen kerran.
Mutta se puolikas joka jää enemmän tai vähemmän
säännölliseksi lukijaksi, on se mikä minua kirjoittajana lämmittää. Kun jätän
vain muutaman kerran piipahtaneet luvuista pois, jää vähintään kymmenen kertaa
blogia lukeneita vielä noin 10 000 henkeä! Ja kun edelleen tiivistetään lukijakunta
vähintään 200 kertaa, lähes viikottain blogissa käyneisiin, on heitäkin vielä 2
000 - 3 000 henkeä. Siitä olisi jo keskisuuri paikallislehtikin ylpeä. Niin
minäkin, siitä huolimatta että laskurin lukuihin pitää suhtautua varauksella.
Mutta ainakin suuntaa luvut antavat!
Se mikä Salpalinjan salat –blogissa eroaa vaikkapa
paikallislehdestä on se, että blogi käsittelee vain yhtä ainoaa ja erittäin
kapea-alaista aihetta, Salpalinjaa. Erikoisaiheena Salpalinja on siinäkin
mielessä vaikea, että koko teema oli sotasalaisuus käytännössä Neuvostoliiton
luhistumiseen saakka. Uskallan väittää, että potentiaalisessa, siis
mahdollisessa suomenkielisessä lukijakunnassa on valtaosa, joka ei ole koskaan
kuullutkaan tai ainakaan tiedä, mikä Salpalinja on. Miten siitä silloin voisi
olla kiinnostunutkaan, saatikka, että tietäisi tämän blogin olemassa olosta!
Edellä olevassa on siis jo kulunutta muoti-ilmaisua
käyttääkseni haastetta blogikirjoittajalle kerrakseen. Iloa on tuottanut se,
että päivittäin blogissa vierailee jopa kymmeniä uusia kävijöitä, joista siis
joka toinen jää tavalla tai toisella ”koukkuun”. Lukijakunta siis kasvaa
hitaasti mutta varmasti.
Tämän kirjoittajalla ei ole lukijoilleen juuri muuta
vastuuta kuin, että tekstillä on katetta. Siitä olen tarkka. Totta kai
vahinkoja ja lipsahduksia sattuu, mutta ne korjataan heti kun havaitaan.
Lukukokemus, oli se sitten ilo tai kärsimys, ei maksa
lukijalleen kuin oman lukemisen vaivan. Ehkä se selittää myös sen, että
kielteistä palautetta ei ole tullut edes nimeksi; positiivista palautetta tulee
onneksi enemmän. Ja jälkimmäinen on se voima, joka saa minut ”vääntäytymään”
tietokoneen ääreen viikosta toiseen. Ja nyt viiden vuoden jälkeen täytyy kyllä
tunnustaa, että viikottainen aihe ei enää humahda päähän niin helposti kuin
alkuaikoina.
Minulla ei ole toistaiseksi pienintäkään aikomusta lopettaa
kirjoittamista. Ehkä blogien ilmestymistiheys voi hivenen harventua, mutta
niitä kyllä tulee, jos terveys säilyy edes tällaisena. Olisin tietysti
hyvilläni, jos noista kirjoittamisaiheista saisin toivomuksia; itse alan olla
niille sokea. En lupaa kaikkea toteuttaa, mutta mahdollisuuksien rajoissa
kyllä. Suurena apuna tiedon tuottamisessa minulla on viime aikoina ollut
Salpalinjan tutkijaystäväni Juha Kilpeläinen Lahdesta, kiitos! Yhteistyö
jatkuu. Aihetoiveita voi lähetellä vaikkapa suoraan sähköpostiini terho.ahonen@haminetti.net
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti