Matkailuvalmiuden kohotusta, korsutykki otollisempaan asemaan Ylämaalla

Ylämaan Kotiseutuyhdistyksen vuonna 2011 vireille panema Salpalinjan esittelyyn aikanaan Hostikalle hankittujen aseiden siirtäminen korsusta B 132 korsuun B 186 toteutettiin vihdoin lauantaina 1.10.2016. Matkailuvalmiutta korsuaseiden siirto Ihakselan entisen koulun läheltä kahden kilometrin päähän Urpalanjoen länsipuolelle parantaa monella tavalla. Parempi linnoituskokonaisuus, kuivempi ja maastossa näkyvämpi korsu ja turvallisempi pysäköintimahdollisuus olivat etuja, joita haettiin.

Hostikan alueen linnoituskokonaisuuden kunnostusta tällä vuosikymmenellä on edesauttanut Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiö. Se muun muassa avusti kotiseutuyhdistystä näiden asesiirtotalkoiden järjestelykustannuksissa.

Panssarintorjuntatykin 45 K 40:n ja Maxim-konekiväärin siirto jalustoineen sai vauhtia, kun kotiseutuyhdistyksen varapuheenjohtaja Erkki Mäkinen sai homman tehtäväkseen viime keväänä. Kun vielä Salpalinjan Oppaisiin kuuluva Petri Nurmela tarjosi nyt syksyllä Mäkiselle avuksi oppaita, alkoi tapahtua. Konekiväärin siirto tiedettiin helpoksi, mutta painavan korsutykin siirtämiseen tarvittiin onneksi saatavilla olleen asennus- ja purkuohjeen tarkkaa tavaamista ja työ- ja tarvekalujen hankintaa; tykin panssarilevyjen pultteihin sopiva erikoishylsy saatiin lainaksi Miehikkälän Salpalinja-museolta.

Valmisteluihin kuului uuteen sijoituskorsuun poliisin vaatiman lukittavan kalterioven hankinta ja asennus sekä irroitettavien aseiden pulttien voitelu ja löysennys. Aseet olivat hyvässä rasvassa ja kaikki mutterit ja pinnapultit alkoivat avautua. Mäkisen ja Heikki Jokimiehen seitsemän tunnin valmisteleva aherrus kaksoisasekorsulla viikko aikaisemmin nopeutti itse talkoopäivän työtä.

Aseiden siirtotalkoisiin saapui paikalle Salpalinjan Oppaat ry:n kautta Nurmela mukaan lukien yhdeksän opasta: Mauno Sirén, Juha Huttunen, Kari Tahvanainen, Timo Kuhmola, Matti Kyöstilä, Markku Kaulio, Terho Ahonen ja hänen kutsumanaan aseasiantuntijana Salpalinja-opas Hannu Lavonen. Mäkisen kutsumana paikkakunnan miehinä olivat töissä Heikki Jokimies (tykin osien kuljetus kuorma-autolla), Markku Aapro (tykin osien lähikuljetus traktorilla), Pertti Metsämuuronen (kk:n kuljetus avolavapakettiautolla), Veikko Husu sekä Matti Lapatto Myllykoskelta (kesäasukas Ylämaalla). Aseiden siirron taltioi kuvanauhalle StoryTV Oy:n kahden miehen kameraryhmä Lappeenrannasta.

Alkupuheiden ja tehtävänannon myötä lähes koko joukon sulloutuminen samaan korsuun Kirpuntien varressa näytti alkuun kaaokselta. Tuntui, että ukkoja oli sisällä enemmän kuin mahtui. Mutta varsin pian porukka jakautui konekiväärin ja sen jalustan irrotukseen sekä tykin kimppuun.

Tämän blogin kirjoittaja keskittyi tykin siirtoon kameralla ja välillä myös hanskoin. Ensimmäinen huomio oli, että tykin purussa oli tilaa vain kahdelle miehelle, tosin pari miestä saattoi valmistella tykin painavien osien turvallista alaslaskua erinäisin köysi- ja lankkuratkaisuin.

Sinänsä selkeät tykin asennusohjeet eivät ihan kaikkea kertoneet. Vei pienen tovin ennen kuin putken kannattimen (kehto / suuntauskoneisto) kiilaratkaisut ”avautuivat” asentajille ja hoksattiin rakenteen pimeällä puolella vielä yhden kiilauran vaativan putkessa olevan vastaavan kiilaulokkeen kääntämistä (putken kiertämistä) kohdalleen. Sen jälkeen putki oli laskettavissa maahan. Runsas tykkirasva vaati kädensijoikseen kantoliinoja.

Seuraava huomio tuleekin teräsbetonikorsun ovien kapeuteen, kynnysten korkeuteen ja ulko-oven suojakulmauksen (ettei vihollinen ulkoapäin pääse korsuovea ampumaan suorasuuntauksella) kääntövaraan. Osoittautui, että putkea ja muitakaan osia ei pysty ovesta kaksi miestä rinnakkain kantamaan, ei mahdu. Ja varsinkaan kehdon ja suuntalaitteiston kantamisessa oven läpi ei mahtunut miehiä siirtymään vastakkaiselle puolelle avuksi.

Tykinputken pituus ja korsun betonirakenne oli tietenkin mitoitettu niin, että putki mahtui toisesta päästä kohotettuna kääntymään kulmauksesta ulos, juuri ja juuri! Kuuteen mieheen liinoilla kuljetettuna putki kulki kuin ruumisarkku vapaassa tilassa hyvin.

Hankalin kuljetettava niin ulkona kuin varsinkin korsun sisällä oli mainittu kehto- ja suuntauslaitteisto. Se lienee ollut osista painavin, saattoi lähennellä 200 kiloa, ja kun sen ympärille ei juuri neljää miestä enempää kerta kaikkiaan mahtunut; miten siinä ovista sitten kuljet? Kantopuun sitominen suuntauskoneiston pyörien avulla laitteistoon auttoi hetkellisesti, mutta kantopuukaan ei voinut olla läheskään niin pitkä kuin tykin putki, jotta se mahtui kääntymään kulmissa.

Pst-tykkiaseman etulevyä vasten sisälevyllä (paksuus 75 mm) sidottu pallo ja sisälevy olivat jo helpompia kuljetettavia ”korennolla”, kun vain kantopari piti huolen, etteivät rasvaiset osat liukuneet toisen käsille. Suuntauslaitteiston rullakisko- ja siirtorataskaari oli kevein siirrettävä tykin osa. Kaikkien tykin osien kokonaispaino lähentelee 400 kiloa (en löydä tähän hätään korsutykin painoa, tietääkö joku?).

Kun tykinosat oli saatu korsusta ulos, siirtokuljetukseen käytettiin Jokimiehen puunkuljetusrekkaa. Nostoliinojen avulla ihmiselle painavat osat olivat puutavaranosturille hyöheniä.

Siitä kun miehet menivät korsuun sisään, korsukanuunan osat olivat ulkona ja auton pankolla alle kolmessa tunnissa ja kuljetus kohti uutta tuliasemaa alkoi. Konekivääri oli samassa ajassa ollut jo uudessa paikassa ”tulivalmiina” pienen tovin.

Talkooväen ruokatauon jälkeen alkoi pohdinta, mitä kautta kuorma-autossa asennettavasta korsusta noin sadan metrin päässä olevat tykin osat siirretään traktorin etukuormaajan kanssa lähelle korsua. Sopiva reitti löytyi. Korsun oviaukko oli kuitenkin traktorille ajokelvottoman alamäen alla. Painavimmat osat laskettiin lankkujen päällä ”pyllymäkeä” alas oviaukon tasanteelle. Siitä alkoi edellistä uloskantoa vastaava ähellys osien raahaamiseksi päinvastaisessa järjestyksessä korsuun sisään.

En käy kuvailemaan sitä tuskaa jota edellistä korsua korkeamman kynnyksen ylittäminen hankalimman kannettavan eli kehto- / suuntauslaitteiston kanssa oli. Mutta sisälle sekin saatiin.

Edellistä ennen oli kuitenkin saatava paikoilleen pallo ja sitä tukeva sisälevy. Se purkuvaiheessa saadulla kokemuksella köysillä ja ketjutaljalla vetäen etulevyn pultin reikien kautta ulkopuolelta onnistui jo nopeasti.

Korsutykeistä 26 kappaletta oli asennettuna paikoilleen jatkosodan alussa. Jokainen oli vaatinut edellä mainitun suuntauskaaren rullakiskojen ja rataskehän kiinnityskorvakkeiden mukauttamisen betoniin valettuun pulttijakoon. Oletan, että jakomalli on ollut olemassa, mutta käytännössä valu ei ole onnistunut samalla tavalla, joten jokaisessa korsussa oli oma pulttijakonsa. Siksi jo asennusohjeessakin todetaan korsutykkien olevan korsukohtaisia. Ja kun tykit on korsuista aikanaan siirretty varastoihin, on osat visusti ryhmitetty samaan korsukokonaisuuteen merkittynä kuuluvaksi tiettyyn korsunumeroon (tästä sain sattumalta eilen illansuussa välikäden kautta kylmän sodan aikaisen aikalaisvahvistuksen).

Tässä oli Ylämaan tykinsiirron yksi jännitysmomenteista, siis sattuuko pulttijako? Ihme kyllä kuudesta kiinnityspultista neljä oli kohdallaan, viides oikeni paikalleen muutamalla moskan iskulla. Kuudes pultti oli reiän mitan sivussa, se oli katkaistava akkurälläkällä!

Tämän jälkeen homma sujui välillä ähisten ja puhisten, välillä toispuoleisen elämän hirviöiden nimiä voimakkaasti toistaen ja joku hävetön sanakin saattoi lipsahtaa asennusmiehistön kirskuvien hampaiden välistä, juuri kun voimat olivat loppumassa. Mutta jälleen käytäntö osoitti, että voimasanoillakin on merkityksensä ja riittävä apu niistäkin saatiin.

Noin kahdessa ja puolessa tunnissa tykin osat ”loksahtivat” paikoilleen ja ase on Hostikan korsussa toimintavalmiudessa, valmiina Salpalinja- ja kotiseutuoppaiden esiteltäväksi. Ylämaan Kotiseutuyhdistys syksyn ja tulevan talven aikana luo järjestelmän, jolla korsuaseisiin ja yleensä ko. korsuun pääsee tutustumaan. Siihen saakka apua löytyy Salpalinjan Oppaiden sivuilta ylämaalaisen Petri Nurmelan yhteystietojen kautta.

Vielä yhteenvetona on todettava, että noin kuusi tuntia kestänyt historiallinen Ylämaan tykinsiirto-operaatio oli paitsi onnistunut myös huikea kokemus ainakin Salpalinja-oppaille. Tykkikorsukohteissa mukana olleilla oppailla on nyt ainakin tunti asiaa kerrottavana pelkästään siitä, kuinka tykki puretaan ja kootaan.

Erityisen huomionarvoista on myös se, että kenelläkään asennuksessa mukana olleella talkoolaisella ei ollut mitään kokemusta vastaavan tykin purkamisesta ja asentamisesta. Siitä johtuen muutama muutaman minuutin tuumaustauko työn etenemisessä saattoi olla viisasta ja hyvä niin. Tykin osat kuin niiden käsittelijätkin jäivät ehjäksi. Hillitty innostus ja mielenkiinto olivat operaation kantava voima.

Korsutykin ja konekiväärin siirto-operaatio eilen (1.10.2016) Ylämaalla siirsi myös em. aseiden asennustaidon uudelle sukupolvelle. Se on merkittävä osa Salpalinja-perinteen vaalimista ja viemistä kohti tulevaisuuden hämärää!

Tämän tekstin jälkeen olevat kuvat ovat blogikirjoittajan ottamia. Julkaisen ne tässä vastoin aikaisempaa kuvatonta käytäntöäni siksi, että vastaavia siirtokuvia ei aivan pian ole Salpalinjassa otettavissa. Klikkaa kuvia isommaksi.

TERHO AHONEN