Pitää elää nykyaikaa, 200. blogikirjoitus

Salpavaelluksen uudet kotisivut on julkaistu vanhassa osoitteessa www.salpavaellus.net , olkaa hyvä!

On ollut mielenkiintoinen prosessi seurata ammattilaisen sivujentekoa ja olla ”toimeksiantajana” hommassa mukana. Pahinta on tietysti meikäläiselle vanhalle kalkkikselle se, että joutuu yhtenä ylläpitäjänä perehtymään sivuston salaisuuksiin, jotta niitä osaa päivittää. Ja päivittäminen, ajan tasalla pitäminen on sivuston vetovoiman kannalta ensi arvoisen tärkeää. Sen ymmärrän.

Jo entinen mieskin ennen vanhaan sanoi, että pitää elää nykyaikaa!

Omat Korsumatkojen sivut on rakennettu 2000-luvun alussa ja eihän niillä enää mitään virkaa ole, kun niitä ajastaan vanhentuneena ei pysty niiden tekijätkään päivittämään. Sivujen uudistaminen on kyllä välttämätöntä, jos aikoo ajan virrassa olla mukana. Katsotaan sitä sitten talven mittaan.

Salpalinjan sanoman viestittäminen, on myönnettävä, olisi tuskallista, lähes mahdotonta ilman näitä nykypäivän vimpaimia. Tuo vimpain-sanakin tuli muuten vastaan kotisivun päivitysohjeissa.

Olen täälläkin kertonut, miten tulin keväällä 2010 menneeksi Salpavaelluksen tiedottajan ominaisuudessa Cursorin sähköisen markkinoinnin kahden päivän kurssille. Yleensä kaikkeen tuollaiseen epäillen suhtautuneena tulin kerrankin yllätetyksi. Sehän näytti ja oli hyödyllistä.

Tartuin oitis nykyaikaan. Liityin Facebookiin ja perustin tämän blogin. Uskoo ken haluaa, tämä kirjoitus on Salpalinjan salojen 200. siis kahdessadas! Muutama on vierailijoiden tekemää, pääosa minun. Olen täällä kertonut varsin yksityiskohtaisessti Salpalinjan rakenteesta ja lähes kaikesta linnoitukseen liittyvästä. Hirvittävä määrä on vielä kertomatta; se antaa toivoa, että aiheita vielä löytyy.

Tämän blogisivuston laskuri väittää, että täällä on käynyt ainakin kerran kurkkaamassa 19 400 eri ihmistä. Heistä joka toinen tulee uudelleen, hyvin monet viikottain. Eli kyllähän näin kapea-alaiseksi erikoisaiheeksi ja erikoissivustoksi luvut ovat mieltä hiveleviä.

Haastetta on saada kävijöistä tuo toinen puolikin tulemaan uudelleen. Se vaan tuntuu hirveä kiire ja kärsimättömyys ihmisillä vievän mennessään. Jos nyt päällimmäisenä oleva uusin kirjoitus ei satu kiinnostamaan, niin ei malteta selata muitakaan. Kahteen sataan kirjoitukseen luulisi osuvan jotakin kiinnostavaa. Toisaalta paljous ei ole välttämättä hyve, jos kaikki hyvä sinne hukkuu. Myönnän myös sen, että tekevältä tulee kaikenlaista; joskus osuu kohdalleenkin

Mutta tämän kirjoituksen kärki oli siis Salpavaelluksen uudet kotisivut. Ne ovat pystyssä ja niitä pikkuhiljaa tässä jalostetaan ja aineistoa lisätään, kun sitä esimerkiksi ensi kesän reittien ja ohjelman osalta syntyy. Kertokaa ihmeessä kavereillenne Salpavaelluksen uudesta ajanmukaisesta ilmeestä ja jakakaa tätä iloa muillekin.

On monenlaista vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Salpalinjan perinnön siirtäminen ja siihen perehtyminen on yksi mukava ja mukavahenkinen tapa tehdä sitä. Ja sen ovat monet, myös nuoret huomanneet. Siitä olen hyvin iloinen. Salpalinjassa on hymy herkässä. Suomen itsenäisyyspäivä on kuudes joulukuuta!

21.Salpavaellus hahmotelmaa

Senkin uhalla, että hovissa muuttuu, kirjoittelen muutaman rivin alustavia ajatuksia ensi kesän vaellusreiteistä. Salpavaellus tarjoaa viikko jälkeen juhannuksen kolme erilaista ja eripituista reittiä. Niiden yksityiskohtainen suunnittelu on käynnissä. Ja kun valmista tulee, ne tulevat aikanaan nähtäville aivan lähipäivinä julkaistavalle ja kokonaan uudistetulle salpavaellus.net –sivustolle.

Salpavaelluksella on jo pitkään ollut tarjolla kahden yön reitti, joka on lähtenyt liikkeelle vaellusviikonlopun perjantain illansuussa. Nyt kyseinen reitti on nimeltään YH:sta Salpalinjaan. Ensimmäisen illan aikana se esittelee Luumäellä nimensä mukaisesti loppusyksyn 1939 YH:n (ylimääräiset harjoitukset) aikana tehtyjä linnoituksia sekä Luumäen linjan rakenteita.

Luumäen linjaahan alettiin rakentamaan jo joulukuussa 1939 ja sitä tehtiin koko talvisodan ajan Luumäen ja Virolahden välillä. Huomionarvoista on, että Luumäen linja alkaa Kivijärvestä, mutta noin kilometrin taaempaa kuin kolmisen kuukautta myöhemmin rakentamispäätöksen saaneen Salpalinjan pääasema. Miksi näin, selviää varmaankin kyseisellä Salpavaelluksen reitillä unohtamatta itse Salpalinjan esittelyä.

YH:sta Salpalinjaan –reitin ensimmäinen yöpyminen on Lensulassa. Toinen yöpyminen on vielä auki. Tavoitteena on, että se olisikin jo jossakin Syvä-Valkjärven alueella. Tällöin joka vaelluksella patikoidut ”puuduttavat” osuudet Mustanlammen kahtapuolen voitaisiin ohittaa heittokuljetuksilla aina Miehikkälän Hauhialle saakka.

Mainittakoon, että heittokuljetuksia joudutaan tekemään kaikilla Salpavaelluksen reiteillä. Niitä tehdään linja-autoilla, mutta osittain ja lyhyitä pätkiä mahdollisesti myös puolustuvoimien Pasi-ajoneuvoilla. Se miten ja missä se onnistuu, on vielä reittipäälliköiden mietittävänä.

Miehikkälästä katsottuna etelään suuntautuvan reitin nimenä on Operaatio Para Bellum – totta kai. Nimen kolme ensimmäistä sanaa ja teema on suoraan Ville Kaarnakarin syyskuussa ilmestyneestä huikeasta sotaromaanista, jonka fiktio-osaan ”totta kai” –kaneetti viittaa. Ja toisaalta onhan hyvin luonnollista, että Salpavaellus ottaa kirjan taistelumaastojen esittelyn ohjelmaansa. Kirjan taistelu on ensimmäinen kaunokirjallinen taistelu koskaan Salpa-asemassa. Kirjailija tulee itsekin paikalle kertomaan teoksensa taustoista. Asekätkentä on yksi kirjan juonilinja ja sitäkin reitillä sivutaan.

Aiemmin ns. eteläreitillä vaeltaneille yllätys on nyt se, että vaeltajat kuljetetaankin vaelluksen kókoontumispaikalta Miehikkälän Salpalinja-museolta Virolahden Bunkkerialueelle ja sieltä patikoidaan Ravijoelle ja yöksi Suomenlahden rantaan. Sunnuntaiaamuna perehtyminen tapahtuu edelleen rantamaalla ja linja-autokuljetuksella reitin vaeltajat siirretään sitten vaelluksen päättävään maanpuolustusjuhlaan Miehikkälään.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa saman perheen lapsille ja aikuisille tarkoitettu Laatuaikaa linjalle- reitti saa jatkoa nyt nimellä Kevyt korsukierros – lapset ja aikuiset. Nimensä mukaisesti se sopii niin lapsille huoltajineen, mutta myös kenelle tahansa aikuiselle patikointiosuudeltaan kevyimpänä reittivaihtoehtona.

Reitin ajatuksena on tietenkin edelleen myös se, että matkaan voivat lähteä lapset, lapsenlapset, kummilapset, ketkä tahansa nuoret, turvallisesti luottoaikuisensa kanssa. Oppaiden kertomia asioita voidaan kerrata aikuisen avulla vielä kauan kotona reissun jälkeen ja yhdessä koettu laatuaika vain jatkuu ja jatkuu. Reitti antaa nerokkaasti myös jo monet kerrat korsut kolunneille vaelluskonkareille ja muille Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille mahdollisuuden siirtää tietonsa ja kokemuksensa suoraan maastossa uudelle sukupolvelle, perinnöksi tulevaisuuteen.

Kevyt korsukierros alkaa siirtymisellä Virolahden Ravijoelle. Siellä tutustutaan osin samoihin linnoitusmaisemiin kuin OPB-reitillä, mutta sitten patikkamatka suuntautuu kohti sisämaata Pihlajaan ja kuljetuksella Virolahden Bunkkerialueelle ja sieltä edelleen pyörien päällä yöksi Salpalinja-museon naapuriin, tukeutumisalueena Säästöpirtti. Sunnuntain aamupäivän reitti kiertelee sitten museon lähimaastoissa Miehikkälässä.

Kaiken kaikkiaan 21. Salpavaelluksen reittivalikoima antaa hyvät eväät löytää jokaiselle halukkaalle mieleinen tapa tutustua Salpalinjaan. Ja ennen vaeltaneille reittien vaellussuuntien ja –osuuksien vaihtelu yhdessä majoitustukikohtien kanssa tekevät retkestä lähes uuden.

Ja kaikki reitithän päättyvät sunnuntaina iltapäivän alussa Salpalinja-museolla pidettävään maanpuolustusjuhlaan. Siihen oman värinsä tuovat jälleen suomalaiset rauhanturvaajat Faitterit-soittokunnan ja Rauhan rakentajat –muistomerkille seppeleenlaskuun polkupyöräilevän rauhanturvaajien ”Nicosia-osaston ” myötä.

Kuten sanottu tarkempaa tietoa reiteistä ja ohjelmasta tulee aikanaan vaelluksen sivustolle. Salpavaelluksen suojelijanahan on ensi kesänä Suomen Reserviupseeriliitto, joka on innostuneesti ottanut tehtävän vastaan ja haluaa laittaa kortensa kekoon erityisesti tiedottamisessa. Se on tuikitärkeä apu.

Salpalinja ja luonnon suojelu

Salpalinjan rakentaminen tuskin olisi tänä päivänä enää mahdollista luonnonsuojelullisista syistä. Valkoselkätikat, liito-oravat ja kaiken maailman jäniksenjäljet ja pilliheinät tekisivät linnoittamisen mahdottomaksi. Banderollit ja itsensä ilmakompressoreihin ja betonimyllyihin kettingeillä kahlehtineet luonnonpuolustajat olisivat jatkuvaa uutisvirtaa. Varsinainen maanpuolustus jäisi niiden jalkoihin.

Ennen kuin joku älähtää asenteelliseen blogialoitukseeni, pitää kiirehtiä esiintuomaan silloin 2,5 miljardia markkaa maksaneen Salpalinjan myönteiset vaikutukset luonnolle. Missä talvehtisivat nyt sadat lepakot ja missä kuoriutuisivat miljoonat sääsket, jos ei ympärivuotisesti varsin tasalämpöisiä ja kesällä kosteita teräsbetonikorsuja olisi? Kysymys jääköön retoriseksi, kun en osaa siihen vastata.

Linnoittaminen on nähtävä maanpuolustuksena, jolle ”luonnon raiskaamisen” oikeutuksen antaa ja antoi sotatilalaki. Sen tarkoitus on saattaa heti yhteiskunnan eli tässä tapauksessa valtion käyttöön kaikki tarpeellinen maanpuolustusta edistävä materia ja maa ilman ympäristövaikutusten arviointia, YVA:aa, ja ennen lunastustoimituksia. Voi vain kuvitella, milloin Salpalinjan YVA ja lunastustoimitukset olisivat valmistuneet, jos ne olisi pitänyt silloin tehdä. No ei ainakaan viime maailmansodan aikana, uskallan väittää!

Salpalinjan rakentaminen repi tietenkin alussa viittaamiani luontoarvoja, myös vesistöjä ainakin tulvitusjärjestelmien ja järvien, lampien ja jokien rannoille pystytettyjen estekivien myötä. Se oli menetys ilman muuta. Aivan samalla tavalla se repi ja raiskasi kulttuurimaisemaa, siis jo rakennettua ympäristöä, rakennuksia, pihapiirejä, teitä ja peltoja.

Itärajan linnoitusta tehtiin niin vähin äänin, salaa, kuin suinkin. No jokainen nyt arvaa, että tuollainen rakentaminen näkyi ja kuului rakentamispaikalla ja sinne johtavilla teillä. Ja varmasti sekaan mahtui myös työmaan alle maataan menettäneiden isäntien ja emäntien harmitusta eri muodoissaan. Mutta kun ei sen ajan lehdissä julkaistu Salpalinjasta rakentamisuutisia, niin ei myöskään mielenosoitusuutisia, jos niitä olisi ollut.

Mikä sitten sai välirauhan aikaiset suomalaiset pitämään suunsa kiinni ja sietämään luonto- ja kulttuuriarvojen ja vastaavien menetyksen. Kyllä siihen ei voi olla muuta selitystä kuin, että heillä oli silloin huoli vielä suurempien arvojen menettämisestä. Ilman linnoitustöitä, ilman maanpuolustusta suomalaisilla ei olisi juuri tänä päivänäkään mahdollisuutta ja oikeutta vaalia ja suojella arvokkaita luonnon biotyyppejä.

Salpalinja turvasi siis myös luonnon suojelun!

Ja niin ne ajat ja asiat muuttuvat. Nythän Salpalinja on itsessään osa kulttuurimaisemaa, johon se on kasvanut sitä mukaa kuin Suomi on vaurastunut ja ymmärtänyt sen merkityksen.

Vihollinen tiesi – entä sitten!

Neuvostoliitto loukkasi välirauhan aikana 85 kertaa Suomen ilmatilaa. Itärajan linnoitustyöt näkyivät varmasti taivaalle ja tallentuivat filmille. Kun linnoituksen etumaasto taisteluhautojen etupuolelta oli hakattu käytännöllisesti katsoen paljaaksi 200 – 300 metrin matkalta, eihän tuotakaan ”kaistalehaukkuuta” voinut olla huomaamatta!

Silti rakentamisen aikana kiinnitettiin paljon huomiota työmaan salaamiseen. Maan pintaa pyrittiin rikkomaan mahdollisimman vähän. Ja kun kyseinen työvaihe oli ohi, palautettiin luonnomukaisuus mahdollisimman ennalleen. Puita kaadettiin vain sen verran, minkä työtila välttämättä vaati. Liikennettä ja rakentamismelua räjäytyksineen oli ymmärrettävästi vaikea salata.

On täysin selvää, että Neuvostoliitto tiesi hyvin tarkkaan, mille tasalle Suomi linnoitti. Vaikka se ei jokaista laitetta tarkkaan tiennytkään, oli sille karkeasti tiedossa, mitä Suomen itärajalla tehtiin.

Salpalinjan laitteiden naamiointi oli heti tuoreeltaan vaikea tehtävä. Nyt asiaa on vaikea mieltää, kun luonto on rauhassa saanut 70 vuotta rakenteita patinoida ja peittää. Ei tarvitse kuin nähdä rakennusaikainen valokuva korsusta, niin ymmärtää tuon ajan tuskan. Kiviesteiden naamioiminen oli täysin mahdotonta.

Linnoitteiden salaaminen alkaa jo niiden sijoittamisesta. Nyt puhun suurimmista laitteista, teräsbetonikorsuista. Maastouttaminen on se sana jota ensin yksittäiseltä laitteelta haetaan. Se tarkoittaa minun ymmärtääkseni ainakin kahta asiaa: laitteen sijoittamista maastoon luontaisesti suojaiseen paikkaan ja samalla sen kätkemistä mahdollisimamn hyvin maisemaan.

Ennen kuin korsua maastoutetaan, pitää laajemmin miettiä maastonkäyttöä. Miten muut linnoitusrakenteet, viereiset tulikorsut, niiden tulenkäyttö, majoituskorsut, taisteluhaudat, kenttälinnoitetut pesäkkeet, ampuma-alat ja esimerkiksi etumaaston esteiden järjestely sopivat jouhevasti ja käyttökelpoisesti kuvaan. Linnoitussuunnittelijoilta vaadittiin melkoista näkemystä ja taitoa.

Naamiointi oli sitten se viimeinen temppu, jolla paikattiin maastonkäytön ja maastouttamisen arvet.

Siis miksi nähdä tuo vaiva, jos naapuri kerran tiesi, missä puolustajan rakenteet ovat. Siksi, että taistelutilanteessa kaikella edellä kerrotulla on hirvittävän tärkeä merkitys.

Siinä vaiheessa kun vihollinen saa näkökosketuksen puolustajaan, taistelutanner ja sen päällä leijuva ilma on molemmin puolisen tykistötulen jäljiltä sakeana pölyä ja savua ja maa on täynnä tykistön kraanattien kraatereita, monttuja. Siinä samassa hetkessä puolustajan tuli, olkoon aluksi kenties epätarkkaakin, vaikeuttaa päälle tulevan toimintaa. Vihollisen olisi avattava tarkka tuli nopeasti eliminoidakseen linnoitetussa asemassa valmistautuneen puolustajan toimet.

Taistelusaasteen keskellä hyvin maastoutetut ja naamioidut puolustuslaitteet sulautuvat maisemaan, yksittäisiä maaleja ei hyökkääjä löydä. Se joutuu tuhlaamaan ammuksiaan summittaisesti räiskimällä ja on siinä samalla alttiina puolustajan tarkalle tulelle.

Mitä kauemmin hyvin tehdyn maastouttamisen ja naamioinnin ansiosta vihollisella menee löytää maaleja, sen kauemmin puolustajalla on aikaa tuhota vihollinen!

Voi olla, että naamioinnilla voitettu aika on vain sekunteja, tuskin kymmeniä sekunteja enempää. Tuo aika joka naamioinnilla on voitettu, pitää häikäilemättä käyttää hyödyksi. Maastouttaminen ja naamiointi tarvitsevat siis lähes aina aisaparikseen aloitekykyisen ja nopean tulenavauksen, se on kyvykkäät, päättäväiset taistelijat.

Edellisessä blogikirjoituksessa hehkutin Salpalinjan rakentamisen merkitystä suomalaisten maanpuolustustahdon voimannäyttönä. Se voi palvella sitä vielä tänäänkin, jos Salpa-asemasta osataan ottaa irti tuo veteraanisukupolvien arvokas perintö.

Salpalinja täytti tehtävänsä ilman, että siinä tarvittiin taistella. Mutta niin kuin edellä toin esiin, Salpa-asema olisi ollut valmis tietysti tarvittaessa myös taisteluun. Siksi taitavasti se puutteistaan huolimatta oli silloin rakennettu ja maastoon sijoitettu. -  Suomen itsenäisyyspäivää vietetään joulukuun kuudentena.