Salpalinjan tasearvo yksi euro

Jokunen vuosi on jo vellonut käsitys, että valtionvarainministeriö olisi siirtänyt Salpalinjan rakenteet Senaatti-kiinteistöjen omistukseen. Näin ei kuitenkaan ole. Salpalinja on edelleen valtionvarainministeriön hallussa ja tarkkaa tietoa, milloin se siirtyy Senaatille ei ole.

Senaatti-kiinteistöt on valtionvarainministeriön toimeksiannosta vastannut Salpalinjan hoidosta jo useita vuosia. Esimerkiksi Lappeenrannan suunnalla Senaatti-kiinteistöt ovat tehneet paljonkin töitä linnoituslaitteiden yleisöturvallisuuden eteen. Lähellä asutusta olevia vaaranpaikkoja on suojattu erinäköisin estein, laudoin ja lankuin.

Salpalinja siirtyi puolustusministeriöltä valtionvarainministeriölle vuonna 2003. Sen olen kuullut ja varmaan täällä blogissa joskus kertonutkin, että ainakin jossain vaiheessa euroaikaa Salpalinja oli valtionvarainministeriön taseessa yhden euron arvoisena!

Tästä on olemassa juttu, jo eläkkeellä olevan museoviraston tutkijan Ulla-Riitta Kaupin kertomana. Olen itse sen kuullut hänen kertovan.

Kauppi oli menossa johonkin Salpalinjan omistajuutta käsittelevään neuvotteluun. Hän kertoi hakeneensa pääjohtajaltaan neuvotteluvaltuuksia osin leikillään kysymällä, saako hän ostaa Salpalinjan museovirastolle, jos saa hinnasta puolet tingittyä? Et missään tapauksessa, oli tiukka vastaus. Siis 50 senttiäkin oli museovirastolle liikaa!

No, sen ymmärtää mikä määrä tavaraa, tehtävää ja huolta kaupasta seuraisi. Yksistään ne noin 400 000 panssariestekiveä, jotka kaupassa olisivat tulleet, olisi ollut jo melkoinen materiaalimassa, puhumattakaan teräsbetonikorsuista, luolista ja kaivannoista. Muistutettakoon, että linnoituslaitteiden alla olevat maapohjathan on palautettu jo vuonna 1968 alkuperäisille maanomistajille, mutta kaikki laitteet valtion omaisuutena jäivät ao. tiloja rasittamaan.

Siitä olen edellä mainitun Kaupin kuullut myös kertovan, että museovirastossa olisi jo aikaa sitten valikoitu Salpalinjasta tyypillisiä kohteita, jotka suojeltaisiin, siis ei missään tapauksessa koko linjaa. Toisaalta 2012 valmistunut Salpalinjan inventointi tehtiin juuri valtion ja kuntien maankäyttöä varten, että olisi tietopohjaa tehdä linnoituksen eri laitteista ja kohteista järkeviä käyttöpäätöksiä ja ettei tieten tahtoen tärveltäisi kansakunnan itsenäisyyteen vaikuttanutta rakennusperintöä. Niinkin on päässyt valitettavasti paikoin käymään.

Osa kohteista ilman muuta suojeltaisiin, osa osoitettaisiin matkailukäyttöön kenties ihan kaupalliseen sellaiseen ja osa varmaankin kansalaisten vapaaseen virkistyskäyttöön jokamiehen oikeuksien pohjalta.

Tällä hetkellä vallalla lienee käsitys, että tuon inventoinnin pohjalta omistajuutta jaettaisiin ei vain yhdelle toimijalle, vaan osansa saisivat niin Senaatti, museovirasto kuin kunnatkin. Se pääsisivätkö yksityiset kansalaiset ja kenties yritykset ostamaan itselleen linnoituslaitteita, vaikkapa yksittäisiä panssaristekiviä portinpylväiksi, on varmaan ratkaisematta.

Niin kuin tuolla aiemmin viittasin, linnoituslaitteiden maapohjan omistaja on lähes kaikissa tapauksissa joku muu kuin itse laitteiden omistaja. Se voi tehdä omistajuusratkaisut kiemuraisiksi. Jos yhteisymmärrystä maanomistajan ja linnoituslaitteen omistajan välillä ei synny, niin mitä sitten? Esimerkiksi yhden järeän teräsbetonikorsun siirtäminen kokonaisena paikasta aa paikkaan bee saattaa olla lievästi sanottuna vaikeaa. Purkaminen ja siten osissa kuljettaminen on mahdotonta ja kokonaisena voisivat painorajoitukset tulla vastaan. Yhden maavaraisen teräsbetonikorsun rakentamisessa suojakiveyksineen liikuteltiin massoja noin 10 000 tonnin verran, huom siis tonnin!

Kiinnostus Salpalinjaan on lievän toiveajatteluni mukaan nosteessa. Olisi toivottavaa, että ratkaisut omistajuuden osalta tulisivat mahdollisimman nopeasti. Jos niin ei käy, hyvät ajatukset ja viritykset voivat kaatua siihen, että kukaan ei tiedä mitään eikä kukaan uskalla mitään päättää, jolloin ei myöskään mitään tapahdu; ainoastaan taantuma jatkuu.