***
Viime sotien aikana rakennetulla Suomen itärajan
puolustuslinnoituksella, Salpa-asemalla tai kansankielellä Salpalinjalla, on
enää historia-arvo.
Maan suurimpaan rakennushankkeeseen käytettiin rahaa
yksistään vuonna 1941 noin viisi prosenttia valtion tulo- ja menoarviosta. Se
on sama osuus kuin koko puolustusbudjetilla nykyisin!
Sotiemme veteraanien huikean sankarityön ohella
Salpalinjalla oli osavaikutuksensa Stalinin päätökseen luopua aikeistaan
liittää Suomi väkipakolla kommunistiseen Neuvostoliittoon. Tätä taustaa vasten
Salpalinjan merkitys on mittaamaton, mutta samaan aikaan nykysukupolville
valitettavan tuntematon.
Tuo tuntemattomuus on antanut aiheen hyödyntää Salpa-asemaa
myös Suomen suurimpana matkailuinvestointina. Se on ollut sikäli helppoa, että
homma tuli hoidettua ja rahoitettua jo sotavuosina.
Salpalinjan esitteleminen ja näyttäminen osana kansakuntamme
selviytymistarinaa ei ole helppoa. Salpa-asema ei ole rakennettu
turistinähtävyydeksi. Salaisen sotilaskohteen tuli sulautua maastoon
mahdollisimman näkymättömäksi. Tosiasiassa ilman opasta Salpalinja ei
matkailijan silmin näytä miltään. ”Miljoonan markan” teräsbetonikorsua ei
välttämättä huomaa, vaikka seisoisi sen katolla.
Jos se betoni, joka linnoitukseen valettiin ”pitkin metsiä”
olisi sullottu yhteen pilariin, särmä kymmenen metriä, olisi tuo paasi ilman
terästä yli kaksi kilometriä korkea! Se kyllä vetäisi puoleensa.
Pieni Miehikkälä tarttui ensimmäisten itärajan kuntien
joukossa velvollisuuteen siirtää viime sotien historiaperintöä ja merkitystä
tuleville sukupolville. Siinä työssä Miehikkälä on noussutkin suurkunnaksi.
Salpalinja-museo ja linnoitukseen rakennetut palvelut ovat maan parasta ja
kehittyvät kaiken aikaa. Tuossa imussa myös Pioneerimuseo siirtyi Miehikkälään.
Miehikkälän Salpalinja-kävijöiden määrä ei ole kuitenkaan
reilun 20 vuoden aikana noussut samassa tahdissa kuin palvelujen taso.
Kuuden euron kunnallisella museolipulla kulut eivät tule
hallintaan, vaikka yleisömäärä kymmenkertaistuisi. Kysymys ei siis ole vain
väkimäärän vaan ennen kaikkea heidän jättämänsä euromäärän
kymmenkertaistamisesta.
Matkailupalvelujen tuotteistaminen eli sielun ja kehon
tarpeiden paketoiminen mielihyvää tuottavaksi kokemukseksi on ratkaisun avain.
Se tiedetään. Tuo tuote ei ole metri- tai kilotavaraa. Sitä voi verrata vain
toiseen samanlaiseen tuotteeseen ja sitä ei toistaiseksi ole.
Olen toistakymmentä vuotta muun työn ohessa järjestänyt
opastettuja vaelluksia ja museo-kierroksia Salpa-asemassa. Alan yrittäjänä olen
kulmakunnan ainoa. Ja siinä se erikoinen ongelma onkin. Minulla ei ole
kilpailijaa!
Yhden miehen markkina ei näy. Jos yrittäjiä ja tarjontaa
olisi enemmän, palvelut alkaisivat haluttaa; tarjonta ruokkisi kysyntää.
Kilpailu pitäisi sitten huolen, kuka todella saa asiakkaansa innostumaan.
Markkinatalous ei tätä rakoa ole haistanut.
Nyt talouskriisin keskellä lähimatkailu kotimaassa on
ympäristöteko. Matka Salpalinjalle on kunniakäynti sotavuodet eläneille
sukupolville ja ennen kaikkea Suomen pelastaneille sotiemme veteraaneille.
Linnoitus on täyttänyt tehtävänsä parhaiten silloin kun sitä
ei ole tarvittu. Niin teki Salpalinja. Siinä on todellista selviytymisen
sanomaa. Ja kun suomalaiset sen oivaltavat, yrittäjyys Miehikkälässäkin saa
uudet mitat. Lumipallo kasvaa pyörittämällä.
Terho Ahonen
Miehikkälä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti