Salpalinjaa sisävesinäkökulmasta

Tämän kirjoituksen on kirjoittanut Elina Lyijynen. Hän vetää Salpalinja-hanketta Lappeenrannassa, joka keskittyy retkeilyreitistöön ja Salpaportaalin uudistamiseen. Paljon ajatusta ja tietoa.

Jängyllä ja Pien-Saimaalla lihasvoimin liikuttaessa ehti ajatella monenlaista liittyen sekä linnoitteisiin ja niiden rakentajiin. Maiseman muuttuessa ja linnoitesaarien lähentyessä ehti havainnoida oletetut vihollisen hyökkäyssuunnat ja parhaat paikat sen pysäyttämiseen. Jatkossa esitetyt asiat perustuvat omiin havaintoihin ja muistikuviin luetuista arkistomateriaaleista, joten asioista voi olla vapaasti eri mieltä.

Pien-Saimaan Sunisenselän sulkemiseksi vihollisen ylimenolta ei ole käytännössä ollut muuta vaihtoehtoa kuin Ruoho- ja Naurissaaren linnoittaminen. Ehkä linjan olisi voinut vetää taaempiin saariin, mutta tällöin edellä mainitut saaret olisivat olleet viholliselle hyvä jalansija eteenpäin. Puolustuslinjan sijoittaminen ison järvenselän taakse mahdollisti laajat näkymäalueet ja saarten väliset kapeikot oli helppo sulkea ristitulen avulla. Kova talvi ja paksu jääkerros olisivat kuitenkin mahdollistaneet laajamittaisen rynnäkön noin kaksi kilometrisen Sunisenselän ylitse.

Pienikokoinen Naurissaari Voisalmensaaren kupeessa linnoitettiin vahvasti osana Voisalmen alueen rakentamista. Saarelle rakennettiin kaksi panssarintorjuntatykin ja konekiväärin korsua ja yksi tulenjohtokorsu, yhteys- ja taisteluhautoja sekä siellä oli kivilouhos, josta kuljetettiin jäätä myöden estekiviä Voisalmensaarelle. Saarella työskennelleet miehet asuivat Voisalmen puolella Piiluvassa, lisää työmiehiä kuljettiin työmaalle Juvolasta tykkipatterien valmistuttua. Rakenteiden näkyvyys on kuitenkin melko huono Saimaalta käsin, vaatisi raivausta maiseman korsujen ja louhoksen edustalta. Saaren pohjoisosassa on todennäköisesti kaapelikomero, josta on selkeä louhittu ura Saimaaseen. Tutkittavaa jäi toiseksikin kertaa, mm. ruokalan ja pajan paikat jäivät löytämättä.

Ruohosaarta rakennettiin osana Märkälää ja tietoa saaren rakentamisesta allekirjoittaneella ei tässä vaiheessa ole paljoakaan. Villein vastaan tullut ajatus oli erään tarkastuskertomuksen kirjoittajan ehdotus rakentaa majoitustunneli Ruohosaaren linnoittajien turvaksi. Jossain aivojen pohjukassa on mielessä asiakirja, jossa kerrotaan ns. vasikkakorsujen rakentamisesta, joilla lienee tarkoitettu tykkikorsuja. (Vasikka tarkoittaa lehmän jälkeläisen lisäksi isomman rakennuksen kylkeen rakennettua katosta tai siipeä.) Ruohosaareen ehdittiin rakentaa vain viisi korsua, joista toinen tykkikorsu jäi keskeneräiseksi. Saarella on matalaa taistelu- tai yhteyshautaa vain nimeksi. Kummassakaan saarista ei ole kiviesteitä eikä korsuissa kaivoa.

Naurissaari olisi melko pienillä toimenpiteillä muutettavissa nyt pelkästään lähialueen asukkaiden virkistysalueesta myös linnoituskohteeksi. Rantautumispaikkojen merkitseminen, opastaulut, kaiteet ja kulun ohjaaminen turvallista kautta korsuihin auttaisi paljon. Saaren pieni koko ja asumattomuus sekä Lappeenrannan läheisyys edesauttavat asiaa. Ruohosaaressa vain tykkikorsut ovat varteenotettavia kohteita ja ne on suhteellisen helppo saavuttaa saaren kaakkoisosaan rantautuen. Muiden korsujen läheisyydessä kesämökit rajoittavat liikkumista. Ruohosaaressa olevaa valmista laavua voivat kaikki retkeilijät hyödyntää. Saaret on helposti saavutettavissa melon tai soutaen, mutta ensikertalaisille en suosittelisi melontaretkeä yksinään. Tuulisessa säässä suoritettu melontaretki Saimaalla ehti jo synnyttää perhosia vatsan pohjaan ennen ensimmäistä rantautumista. Tuuli synnyttää selällä helposti aallokkoa ja Sunisenselällä on useita pienvenesatamia ja risteävää liikennettä. Salpalinja-opastuksiin voidaan saarten osalta yhdistää melomisen opastus ja välineiden vuokraus.

Jängyllä liikkuminen melon tai soutaen tuntuu turvallisemmalta kapean vesistön vuoksi kuin Saimaalla. Kapean järven leveys vaihtelee noin 60 metristä reiluun 400 metriin, rannat tuntuvat olevan aina lähellä ja muita liikkujia vähän. Nykyisellään rantautumispaikkojen vähyys tuottaa pitkiä melonta- tai soutumatkoja ja ainakin Hurtanmaalle voisi ajatella rantautumispaikkaa ja mahdollisuutta tutustua Salpalinjaan. Jängyn rantojen ruovikkoisuus ja tiheä mökkiasutus aiheuttaa omat haasteensa Salpalinjan näkyvyydelle ja rantautumiselle. Näkyvyyttä ja rantautumista testattiin 18 kilometrin soutumatkalla Iitiästä Vuossaareen ja takaisin elokuun puolessa välissä.

Jängyllä puolustuslinja hyödynsi vanhaa Väliväylän uittoreittiä, Salpalinjan rakenteiden sijoittuessa pääosin väylän pohjoispuolelle. Väliväylän uittoväylä oli käytössä 1890-luvulta 1960-luvulle, uiton mahdollisti Rutolaan rakennettu ylivientilaitos, joka nosti puut Saimaan vesistöalueelta Kärjenlammelle ja Jängylle uittorännien kautta ja puut uitettiin edelleen Jängyn ja Kivijärven kautta Kymijoen suuntaan. Uitto loppui aikanaan Kivijärven pinnan laskuun. Yhä edelleen uittoväylän ja puolustusväylän rakenteet ovat näkyvissä rinnan ja niistä molemmista on kerrottava. Enso-Gutzeit edellytti sota-aikana linnoitustoimistoa korjaamaan linnoitustöissä vaurioituneita rakenteita ja mm. sotapäiväkirjojen mukaan sotilaat rakensivat rauhan tultua syyskuussa 1944 uittorännit uudelleen. Purkamisen ajankohdasta ei ole tietoa, mutta purettuna uittoränni vastasi melko hyvin panssarikaivantoa.

Puolustuslinja painottuu pitkälti vesistön vastarannalle, mutta säännöstä tekee poikkeuksen Hurtanmaa, jonka halki puolustuslinja kulkee. Harvemmalla on ehkä tiedossa, että Hurtanmaan koilliskulmasta oli aikoinaan lossiyhteys Varis-Lavolaan ja Lemin suuntaan. Puolustusvoimat suunnitteli lossiyhteyttä Hurtanmaan toiselle puolelle Reusaan eli Hautasenvuoren läheisyyteen. Tällöin yhteys Hurtanmaalle ja huolto olisi hoitunut kahta kautta. Hurtanmaa ja Vuossaari ehdittiin linnoittaa vahvemmin, mutta Jängyn pohjoispuoli jäi vähemmälle suunnitelmista huolimatta. Rannan tuntumaan ehdittiin ajaa kiviesteitä, mutta niiden pystyttäminen jäi kesken. Pohjoisranta jäi pitkälti kenttälinnoitteiden varaan, 1940-luvun linnoitekarttojen mukaan pohjoisrantaa myöten kulkivat piikkilankaesteet koko matkan Kukkolasta Iitiään. Vesiltä käsin saattaa pohjoisrannan estekiviä havainnoida paikoin, mutta se vaatii etukäteistietämystä paikoista. Vesiltä käsin erottuvat paremmin Hurtanmaan (kiviesteet ja Hautasenvuoren louhos) ja Vuossaaren rakenteet (kiviesteet ja korsut). Aiemmin mainituista Ruoho- ja Naurissaaresta poiketen Vuossaaressa kulkee saaren poikki kivieste ja korsuissa on kaivot. Korsuissa huomion kiinnitti sisäänmenojen kattojen pultitukset/kiinnikkeet, aivan kuin joku olisi suunnitellut laittavansa niihin sisäkatot kuten korsuissa muutoin sisätiloissa. Aina oppii jotain uutta. Korsut eivät ole kaikkialla samanlaisia.

En tiedä kuinka paljon puolustuslinjan sijaintia saariin suunniteltaessa on ajateltu kustannusten minimointia, rakentamisen olosuhteita, kuljetustarpeita ja tositilanteessa tapahtuvaa huoltoa, nykysanastolla logistiikkaa.  Kuljetuksia varten pakkolunastettiin aluksia puolustusvoimien käyttöön teollisuudelta ja alueen asukkailta. Kova talvi 1940-41 ja paksu jääpeite helpottivat kuljetuksia saariin kuorma-autoilla, mm. betonivalut saarissa saatiin tehtyä maaliskuussa vielä jään kantaessa ja mantereella jatkettiin töitä sen jälkeen.

En malta olla loppuun lainaamatta kertomusta Kivijärveltä talviaikaan: Talviaikaan tavaraa kuljetettiin paljon jääteitä myöden, kun maanteiden kunto oli huono. Matikan kutuaikaan keskitalvella oli Luumäen mies katsomassa Kivijärvellä pyydyksiä. Tavaran kuljetuksessa olleessa automiehessä oli sen verran kalamiehen vikaa, että hiljensi autoaan kohdalla ja kysyi, että vieläkö matikoita tulee. Ajelemiseen tympääntynyt isäntä vastasi, että ”Saatana, oot sie millon nähnt, et maantieojasta matikoita saap.”

ELINA LYIJYNEN