Salpalinjan hyötyjä ja haittoja

Salpalinjan rakentaminen itärajalle oli tuohon aikaan vähintäänkin nykyistä moottoritien rakentamista vastaava myllerrys. Maita ja mantuja jäi sotatilalain nojalla huomattava määrä linnoitteiden alle.

Vahinkoja korvattiin ja laitteiden alle jääneet maa-alueet lunastettiin valtiolle. Korvauksiin kukaan tuskin oli tyytyväinen. Talvisodan näyttämä varoitus itärajan takaa lievensi maista luopumisen tuskaa. Toisaalta vasta äsken nähdyt evakkojen taivallukset kohti läntä muistuttivat, että uuden rajaseudun ihmisille olisi paljon huonomminkin voinut käydä. Evakot menettivät kaikki; linnoitus vei vain osan ja loi turvaa siihen, että enemmästä ei tarvitsisi luopua.

Suuri rakennustyömaa pani liikettä moneen taloudelliseen asiaan. Se loi työpaikkoja. Tosin paikallisille ihmiselle, joista suurin osa sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta, työtä löytyi satunnaisesti, kenties erityisosaamisten kautta. Nimittäin maan elintarvike- ja polttoainehuolto edellytti maatalousväestön pysyvän ”lestissään”, töissään. Linnoitustyövoimaa palkattiin ensisijaisesti kaupungeista työvoimatoimistojen kautta.

Sen sijaan maatalousväestökin hyötyi linnoittajista juuri nimenomaan elintarvikkeiden ja varmasti myös halkojen ja muun puutavaran myynnin ansiosta. Myös linnoittajien majoituspalvelut, kortteerit, toivat jonkin roposen isäntien ja emäntien taskuun. Linnoituskylien kaupat varmasti tekivät tiliä, sikäli kuin tavaraa oli myydä tiskin päältä tai alta.

On täysin selvää, että vaikka linnoittajien huolto oli isojen organisaatioiden käsissä, niin taloudellista hyötyä jäi varmasti muutenkin paikkakunnalle. Esimerkiksi kotipitäjässäni Miehikkälässä oli välirauhan aikana parhaimmillaan linnoittajia liki yhtä paljon kuin asukkaita. Alueelle puolustukseen ryhmittynyt armeija toi tietysti oman lisänsä väenpaljouteen. Kun on ihmisiä, on kaikenlaista kulutusta.

Kansantaloudellisesti Salpalinja ei ollut pelkkää rahan menoa, jos nyt ei oteta juuri tässä huomioon sen sotilaallista merkitystä. On nimittäin täysin selvää, että jotenkinhan valtion olisi pitänyt huolehtia yli 400 000 siirtolaisesta, evakosta. Linnoitustyöt olivat juuri sillä hetkellä mitä hyödyllisin työllisyyskohde. Se tarjosi työtä ja se piti joka tapauksessa tehdä. Siirtolaiset olivat siis etuasemassa, kun linnoitustyöpaikkoja täytettiin. Näin näiden kahden asian tarpeet kohtasivat. Siitä hyötyi välillisesti koko kantaväestö.

Olen varmaan tälläkin palstalla muutamaan kertaan ihmetellyt, että mistä ihmeestä Suomessa löytyi rahaa välirauhan aikana linnoittamiseen ja myös kaikkeen muuhun maanpuolustusvalmisteluun. Sitähän välirauhan aika oli monella tapaa. Vastaus on yksinkertainen: talvisota opetti, mikä vaara kansaamme idästä uhkaa. Sen valtaosa suomalaisista tajusi. Ja kun se ymmärrettiin, niin asiat pantiin tärkeysjärjestykseen. Silloin se oli maan puolustaminen. Hyvä niin. Salpalinjassa ei tarvinnut taistella. Se täytti tehtävänsä olemassaolollaan.