Salpa-asema rakentamisen mestarinäyte

Tämän kirjoituksen olen kirjoittanut 26.1.2002 liittyen Kotkan asuntomessuihin saman vuoden kesällä. Joku sitä on minulta pyytänyt, mutta onko missään julkaistu, en tiedä enkä ainakaan muista. Jutussa on paljon kertausta kertauksen perään tämän blogin lukijoille, mutta ehkä jokunen uusi näkökulmakin. Suurin murhe on se, että kirjoitus on kirjoitettava uudelleen; levy jolla se todennäköisesti on, ei millään sovi mihinkään nykyisen tietokoneeni reikään. Paperikopio onneksi on. Ja sen nyt jäljennän sellaisenaan.

Suomen itärajan turvaksi viime sotien aikana rakennettu Salpa-asema –puolustuslinnoitus on rakennustyönä vertaansa vailla. Puolentoista vuoden tehollisena työaikana saatiin aikaiseksi linnoitusrakennelma, joka vaikutti osaltaan Stalinin päätöksiin lopettaa Suomen valtausyritykset kesällä 1944. Salpa-asemassa ei taisteltu. Se täytti tehtävänsä olemassaolollaan. Nyt Salpa-asema elää uutta tulemistaan – elämyksiä tuottavana matkailukohteena.

Salpa-aseman valtavia mittasuhteita on vaikea kuvata. pelkät sanat ja kuvat eivät kerro koko totuutta huikean laajasta linnoituskokonaisuudesta. Linnoitus pitää nähdä. Se muun muassa Miehikkälässä on oivallettu. Siksi kuntaan on perustettu jo vuonna 1987 Salpalinja-museo. Museoalueeksi entisöity pala Salpalinjaa on monipuolisin ja edustavin näyte, mitä itärajalle on linnoitusketjusta kunnostettu.

Museon lisäksi Miehikkälässä on rakennettu vaellusreitistö ja siihen liittyvät opastetut vaellukset erämaasaunoineen ja korsuyöpymisineen. Vaelluksia ryhmille järjestää miehikkäläläinen Korsumatkat – Bunker Tours –yritys läpi kesä- ja syyskauden. Yrityksellä on käytössään maan parhaat Salpa-asema –oppaat. Myös alueen reserviläisjärjestöt järjestävät kerran kesässä vaelluksen, jolle ryhmien ohella voivat luontevasti osallistua myös yksittäiset linnoitushistoriasta kiinnostuneet luontoystävät.

Salpa-aseman rakentamiseen osallistui suurimmillaan 35 000 miestä ja 2 000 naista, lottaa. Työmaata pidetään edelleen Skandinaavian suurimpana yksittäisenä työkohteena.

Linnoitukseen rakennettiin yli 700 erilaista kestolinnoituslaitetta, joista valtaosa on teräsbetonikorsuja. Kenttälinnoitteita tehtiin noin 3 000 kappaletta. Taistelu- ja yhteyshautaa kaivettiin tai louhittiin 350 km ja kaivantoestettä lapioitiin 130 km. Piikkilankaestettä pystytettiin 315 km ja panssariestelinjaa 225 kilometriä. Viime mainittuun on peruskalliosta yksitellen louhittu ja kuljetettu vähintään kolmen tonnin painoisia estekiviä peräti noin 400 000 kappaletta.

Järeitä, silloin noin miljoona markkaa (tämän päivän rahassa noin puoli miljoonaa euroa) maksaneita, teräsbetonikorsuja rakennettiin yli 400 kappaletta.  Yhden tällaisen maavaraisen järeän korsun rakentamiseen tarvittiin 5 000 säkkiä, a´ 50 kg, sementtiä. Tuolla sementtimäärällä valaisi komeasti 50 omakotitalon perustukset.

Esimerkkinä korsun mittasuhteista voi mainita vaikkapa majoituskorsun makuuhuoneiden väliseinän paksuuden. Kun se omakotitalossa on useimmiten kakkosneloskoolaus ja lastulevy, niin korsussa se on metri umpibetonia. Katossa on 2,1 metriä teräsbetonia. Ulkoseinä on paksuimmillaan vihollisen tulosuunnassa 2,5 (2,3, kirj. huom.) metriä ja takaseinä ohuimmillaan 1,4 metriä betonia.

Majoituskorsun varustuksiin kuului oma kaivo tai usean sadan litran vesisäiliö, korsuliesi (puuhella) ja käsin veivitettävä ilmastointikone. Korsut olivat kaasutiiviitä. Viemäröinti päättyi salakaivoon, joten senkään kautta ei korsuun voitu johtaa myrkyllisiä taistelukaasuja.

Muun sisustuksen osalta tärkeimmät osat olivat puusta tehdyt makuulaverit, kahdessa tasossa. Valaistus tukeutui öljylyhtyihin. Käymäläkin korsusta löytyi, jos taistelutilanne ei olisi sallinut ulkosellaisen käyttöä. Sisäkäymälä oli yksinkertaisesti puureunuksin varustettu kannellinen ämpäri.

Salpa-aseman rakentamisessa yksi tärkeä osa oli työn laadunvalvonta. Se näkyy vielä tänä päivänä korsujen betonipintojen sileytenä ja ehjyytenä. Esimerkiksi betonimuottilaudoissa ei sallittu lainkaan vajaasärmää. Vastaavasti betoninvalmistusta ja betonin koostumusta seurattiin jatkuvin laboratoriokokein.

Kansankielellä myös Salpalinjaksi kutsutusta linnoituskokonaisuudesta on siis tehty matkailukohde, jossa erityisesti Miehikkälässä ollaan edelläkävijöitä. Kuluvan kevään aikana ratkeaa valtakunnallinen ideakilpailu, jolla haetaan täydennystä jo olemassaolevaan Miehikkälän Salpa-asema –tarjontaan.

Matkailukohteen markkinointia vaikeuttaa edelleen se, että Salpa-asema oli sotasalaisuus Neuvostoliiton romahtamiseen saakka. Suuri yleisö ei siis tiedä eikä tunne Salpa-asemaa, eikä osaa sitä tutustumismielessä kaivatakaan. Vasta linnoitukseen tutustuttuaan vierailijoiden silmät avautuvat: ”Miksi tästä ei ole aikaisemmin kerrottu?”

Nyt esimerkiksi asuntomessujen vierailla on ainutlaatuisen hyvä mahdollisuus poiketa itärajalla saakka hakemassa vertailukohdetta ja kontrastia Kotkassa näkemäänsä. Salpa-aseman ”asumukset” rakennettiin turvaamaan suomalaisten oikeus asumiseen vapaassa suomalaisessa kulttuurissa sekä valitsemaan itse asuinpaikkansa ja –muotonsa. Salpa-asemalla on välillinen vaikutus asumiseemmekin.