Välirauhan linnoittamisen johtopäätöksiä

Palmusunnuntaina 24.3.2013 on tasan kolme vuotta kulunut siitä, kun julkaisin ensimmäisen Salpalinjan salat –blogikirjoitukseni. Arvelin tuolloin aiheita juttu / viikko -tahdilla riittävän muutamaksi kuukaudeksi! No, kirjoituksia on täällä bittieetterissä nyt reilut 150 kappaletta. Joskus, niin kuin olette varmasti huomanneet, blogiaihe on väkisinväännetty, joskus juttu on syntynyt helposti.

Olen silti vielä toiveikas, että tarinaa ja kirjoitettavaa ainakin toistaiseksi riittää. Seuraava juttu on esimerkki siitä, miten tätä blogia voi auttaa. Vihjeet ja aineisto kelpaavat aina - ja myös valmiit kirjoitukset. Palkkioksi lupaan ainoastaan hyvän mielen; se lähtee jokaisen omasta isänmaatamme hellivästä sydämestä. Suomalaiset ansaitsevat tietää, mitä heidän hyväksensä on sotavuosina tehty. Tämän sivuston linkkiä saa surutta jakaa.

*   *   *

Sain Salpalinja-ystävältäni Juha Kilpeläiseltä Lahdesta sähköpostilla muutamia Salpalinjaa koskevia otteita Pioneeriaselajin historia 1918 – 1968 -kirjasta (painovuosi 1975, Saarinen Eero-Eetu, Pioneeriupseeriyhdistys). Takerrun niistä kirjassa esitettyyn yhteenvetoon välirauhan ajan linnoitustöistä. Päätelmiin ei varmaan edelleenkään ole kenellekään huomauttamista.

Ensinnäkin kirjassa todetaan, että sotien välisen ajan (välirauha) linnoittamistoiminnan päätarkoituksena oli valtakunnan rajojen puolustuksen lujittaminen. ”Ensin on rajat turvattava ja sitten vasta leipä levennettävä”, oli Ukko-Pekka Svinhufvud määrittänyt asian jo 1930-luvulla.

Tuo aika lailla itsestään selvä vaatimus ja linnoitustehtävän suuruus toi eteen ratkaistavaksi monta aiemmin kohtaamatonta seikkaa.

Niitä olivat muun muassa Suomen oloissa poikkeuksellisen laajan suurtyömaan organisoiminen ja nopea käynnistäminen, sotilas- ja siviilijohdon yhteistyö rauhan aikana ja täystyöllisyyden aikaansaaminen työttömälle kansanosalle, lähinnä siirtoväelle. Naistyövoiman, erityisesti Lotta Svärd –järjestön ja Sotilaskotiliiton tehokas hyväksikäyttö rauhanaikaisessa, erikoisoloissa tapahtuneessa huoltotyössä oli merkille pantavaa. Rakennus- ja linnoitustekniikan yleinen leviäminen teknisellä alalla toimivan sotilas- ja siviilihenkilöstön keskuuteen oli välttämätöntä.

Edelleen kirjassa tuodaan esiin välirauhan linnoitustöiden merkitystä teollisuuden mukautumiselle sille ennen arvaamattomien tuotteiden nopeaan valmistamiseen. Näitä olivat muun muassa panssarikuvut, korsujen teräsovet, periskoopit, konekiväärien erikoisvalmisteiset jalustat sekä sokkoammunta- ja äänenvaimennuslaitteet. Vastaaville tuotteille ei varmasti siviilituotannossa juurikaan edeltäjiä ollut.

Talvisodan tuoreet kokemukset olivat välttämätöntä saada huomioiduksi niin taktillisissa kuin teknillisissäkin ratkaisuissa. Ja kirja luettelee esimerkkejä:

- Linnoituslaitteille asetettiin entistä suuremmat lujuusvaatimukset, erityisesti suorasuuntaustulta vastaan. Laitteet upotettiin kallioon ja kalliotunnelit tulivat käytäntöön.

- Panssarivaunuesteinä käytettiin miltei yksinomaan järeitä kiviesteitä, ne rakennettiin entistä harvemmiksi ja niin lähelle omia asemia, että niitä pystyttiin tehokkaasti tulittamaan.

- Piikkilankaesteet tehtiin myös entistä tehokkaammiksi ja korkeammiksi etteivät ne peittyisi lumeen. Esteet rakennettiin omien asemien lähituntumaan kuten kiviesteetkin.

- Taisteluhaudat rakennettiin entistä kapeammiksi ja niiden etuluiskaan tehtiin ampumasyvennyksiä ja –pesäkkeitä.

Kirjassa on myös hyvä luonnehdinta siitä, mitä välirauhan aikana 14 kuukaudessa oli saatu aikaan jatkosodan alkuun mennessä:

- Oli tehty suurtyö, luotu lujat taisteluasemat, joilla jo kesäkuussa (1941) oli huomattava taisteluarvo. Suomenlahdesta Saimaaseen oli täysin aukoton, vahva asema, jolla oli jo paikoin syvyyttäkin. Haminan – Taavetin linjalla oli lisäksi jokseenkin yhtenäinen kivieste, korsujen rakentaminen oli aloitettu, muutamia oli jo valmiinakin. Saimaan ja Kemijärven välillä olivat tärkeimmät järvikannakset ja teiden suunnat tyydyttävästi suljetut. Joensuun ja Kuhmon välisellä osalla olivat betonikorsujen rakennustyöt laajemmissa puitteissa tosin vasta alkamassa. Hankoniemen poikki oli rakennettu yhtenäinen, luja puolustusasema.

- Suomi oli valmistautunut puolustamaan talvisodan supistamaa aluettaan kaikin käytettävissään olevin voimin ja keinoin.