Salpalinja, tai yleisemmin välirauhan aikana puhutut
linnoitustyöt, oli yksi osa Suomen selviytymisessä toisen maailmansodan
kurimuksesta. Se on historiallinen asia. Vaihtoehto olisi hyvinkin voinut olla
toinen: Suomi olisi miehitetty ja liitetty Neuvostoliittoon yhtenä
neuvostotasavaltana. Kansan elämää olisivat motivoineet vanki- ja työleirit,
jatkuva kanssatovereiden kyylääminen, nälkä, votka ja kurjuus, kauniisti sanoen
sosialismi.
Näin ei onneksi käynyt. Suomi selviytyi. Toivottavasti
Suomen ei koskaan tarvitse enää sotia. En ylipäätään ymmärrä sitä, kun puhutaan
sodan ihannoimisesta, jos pidetään esimerkiksi omia puolustusvoimia yllä ja
uskottavana. Vain täysi hullu voi ihannoida sotaa ymmärtämättömyyttään.
Elokuvien sota on turvallista, siinä koskee vain kuvassa olijaan. Katsojaan ei
kuula tai sirpale satu.
Uskallan väittää, että kaikkein eniten rauhaa rakastavat ja
sitä toivovat sotiemme veteraanit ja invalidit. He jotka ovat sen paikan päällä
kokeneet läheltäpititilanteina tai haavoittumisina. Osa suomalaisista
rauhanturvaajista kuuluu myös tähän joukkoon. Sodassa sattuu ja voi jopa
kuolla.
Siksi Salpalinjasta pitää puhua ja kertoa esimerkkinä siitä,
mitä kansa joutuu tarvittaessa tekemään puolustaakseen ja säilyttääkseen
rauhaa. Se ei ole sodan ihannointia, se on muistutusta siitä, mitä voi
tapahtua, jos toimitaan väärin tai ei tehdä mitään.
Salpalinjasta, Salpa-asemasta, Suomen Salvasta puhuminen on
kunnianosoitusta aina sotiemme sankarivainajille ja veteraaneille sekä myös
linnoituksen rakentajille. Suomen hyvinvointi tähän saakka on paljolti heidän
ansiotaan. Ilman Salpalinjaa ja sotiemme sankareita Suomi olisi vasta nyt noin
20 vuotta opetellut jälleen itsenäisyyttä ja kansantalouden kehittymistä.
Tällä hetkellä Suomen sanotaan olevan kriisissä. No, se ei
siltä tunnu, kun vertaa tilanteeseen muutama vuosikymmen taaksepäin. Mutta jos
kerran tilanne on paha, niin miksi ei sitten toimita?
Kyllä nykyinen hallituskin voisi ottaa esimerkkiä
Salpalinjasta. Jos kerran isänmaan etu, tai vähemmän paatoksellisesti
ilmaistuna yhteiskunnan etu, vaatii tiettyjen asioiden tekemistä, niin miksi ei
niitä tehdä. Poliittiset puolueet pitävät tärkeimpänä toiminnan kriteerinään
vaaleissa menestymistä. Niitä on jatkuvasti, vähintään neljän vuoden välein.
Vaalit ovat aina lähellä ja senkö annetaan lamaannuttaa kansakunnan kehitys?
Onko puolueilla siihen valtakirja, kansan ajamiseen kurjuuteen?
Nyt tekisi mieli sanoa, että perkele, poliitikot! Unohtakaa
vaalit ja kannatusmittaukset! Tehkää ne päätökset mitkä pitää. Kipeää se tekee,
mutta vielä kipeämpää tekee, jos niitä ei tehdä. Kantakaa vastuuta, myös
poliittista. Rakentakaa tähän yhteiskuntaan uusi ”Salpalinja”, sellainen joka
saa taas tulevaisuuden näyttämään elämisen arvoiselta.
Mitä merkitystä sillä lopulta on, onko puolueen kannatus 1-5
prosenttiyksikköä sinne tänne, jos yhteiskunta pelastuu. Oikeassa olleet saavat
menetykset aikanaan takaisin. Väärässä olijat joutavatkin kutistua ja menettää
valtansa.
Tuskin kukaan Salpalinjan rakentamisen jälkeen muisteli
tehdyn investoinnin kalleutta. Se tehtiin kun oli pakko, vaihtoehtoja ei ollut.
Nyt olisi poliitikkojen syytä rakentaa nykypäivän Salpalinja. Ongelma on vaan
se, että tietävätkö poliitikot, mikä se on? Muun muassa siksi minä
Salpalinjasta messuan, paasaan, puhun ja kirjoitan.
2 kommenttia:
Päättämättömyys on heikkoutta. Sitä ei kaivata millään osalaueella. Ei puolustuksessa, eikä yhteisten asioiden hoidossa.
MOT ohjelma sähköasemien haavoittuvuudesta oli mielenkiintoinen kannanotto mitä voi tapahtua jos alkaa todella rytistä.
Lähetä kommentti