Linnoitussuunnitelma syntyi nopeasti

Ylipäällikkö Mannerheim teki päätöksen itärajan linnoittamisesta 22.3.1940. Työt alkoivat Harjussa Virolahdella 17.4. Linnoitussuunnitelma valmistui 8.5, ylipäällikkö hyväksyi sen 11.5. hän ja puolustusministeri esittelivät suunnitelman pääministerille 15.5. Pääministeri ilmoitti seuraavana päivänä, että töihin on osoittaa ensimmäisenä eränä 50 miljoonaa markkaa. Kaikki nuo päivämäärät nimenomaan samana vuonna, maalis-toukokuussa 1940!

Siihen mennessä jopa Pohjoismaiden suurimpana rakennushankkeena pidetyn linnoitustyön valmistelu tapahtui siis salamavauhtia. Vajaassa kahdessa kuukaudessa työt mahdollistava suunnitelma oli valmis ja rahaakin oli jo käytössä. Eipä taitaisi onnistua nyt. No, silloin ei tarvittu ympäristövaikutusten arviointiselvityksiä ja muita nykyajan pikkutarkkuuksia.

Linnoitusprosessin nopeuden selitti tietenkin talvisodan jälkeen ilmaan jäänyt uuden sodan uhka. Stalinin tavoite vallata Suomi oli jäänyt pahasti kesken. Uuteen yritykseen oli varauduttava heti.

Reino Arimo kertoo Suomen linnoittamisen historiassa 1918-1944 linnoitustöiden johtajaksi määrätyn ja jo kenraaliluutnantiksi ylennetyn E.F. Hanellin suunnitelman perusteista. Lainaan tähän muutaman kappaleen Arimon kirjasta, jotta en sortuisi tulkintavirheisiin, kirjan teksti erottuu kursiivilla.

”Sodan kokemukset ovat osoittaneet, että lujat linnoitukset ovat meille välttämättömät hyökkääjän massojen ja omien voimiemme välisen epäsuhteen tasoittamiseksi ja ainoa keino lukumääräisesti rajoitettujen joukkojemme suojaamiseksi hyökkääjän ylivoimaisen aseistuksen tuhoavalta massavaikutukselta.”

”Pitkän ja maanpuolustuksen kannalta erittäin epäedullisen uuden valtakunnanrajamme varustaminen linnoituslaitteilla on suunnaton työ, jonka toteuttaminen lyhyessä ajassa ei ole mahdollinen, vaan tulee vaatimaan useita vuosia.”

Sitten Hanell perustelee linnoitusta talvisodan jälkeen muuttuneella tilanteella, ensin 30 vuodeksi Neuvostoliitolle vuokratulla Hangon alueella.

”Hangon suunnalla vihollinen voi hyökätä parin divisioonan voimin laivaston tukemana. Tämä hyökkäys on pysäytettävä mahdollisimman lähelle rajaa, mikä edellyttää että täällä toimivien vähäisten joukkojen puolustusedellytyksiä on lisättävä tehokkain linnoituksin.”

Sitten tullaan suunnitelman perusteluissa kaakkoisrajalle.

”Itärajan eteläosa aina Pielisjärveen saakka on vaarallisin alue, koska viholliselle on syntynyt alueluovutusten takia rajan taakse erinomainen tukialue hyökkäystä varten. Sen kehittynyt tie- ja rautatieverkko sekä Suomenlahden itäpään ja Laatokan satamat mahdollistavat suurten voimien käytön.”

”Parhaat edellytykset vihollisella on ylivoimansa käyttöön Suomenlahden ja Kivijärven välillä, missä meillä taas ei ole varaa luovuttaa maastoa. Se puolestaan ei tarjoa mainittavia puolustuksellisia etuja, joten lujan linnoitusvyöhykkeen rakentaminen on ainoa keino tämän meille tärkeän rajanosan saattamiseksi kestävään puolustuskuntoon.”

Näin siis aikalaisperusteluissa. Ja niinpä Hankoniemen tyveen rakennettiin Harparskog-linja, jokseenkin samanlainen kuin tuleva Salpalinjakin. Ja tuo Suomenlahden ja Kivijärven väli itärajalla oli koko ”linnoittamissuunnitelman tärkein osa”. Siksi se rakennettiinkin yhtenäiseksi ja sai tuekseen vielä Hamina-Taavetti -linjan ja kesällä 1944 Vaalimaan oikaisuaseman ja muutamia tukilinjoja.

Erittäin nopeasti toimeenpantu suunnittelu ja rakentamisen aloitus tarkoittivat sitä, että nuo asiat tapahtuivat osittain samaan aikaan, päällekkäin. Se aiheutti paikoin ongelmia ja turhaakin työtä suunnittelijoiden mielenmuutoksina, mutta mitä ilmeisemmin hämmästyttävän hyvin suunnitelmat ja toteutus kohtasivat. Se on osa Salpalinjan ainutkertaisuutta.

Facebook Salpalinjan palveluksessa

Facebook on kirosana. Se on niitä nuorten juttuja, joihin täyspäinen aikuinen ei sorru. Näin minäkin ajattelin vielä kolme vuotta sitten. Mutta niin maailma muuttuu terhoseni. Siitä huolimatta, että suurin hurma maailmalla Facebookin käytössä on laantumassa, on ”naamakirja” edelleen ja varmasti pitkään käyttökelpoinen väline helppoon kommunikointiin ja tiedon välitykseen.

Minä liityin Facebookiin maaliskuussa 2010, kun osallistuin Salpavaelluksen tiedottajan ominaisuudessa Cursorin järjestämälle sähköisen markkinoinnin kaksipäiväiselle kurssille Kotkassa. Tämän blogin perustin kurssinjälkeisenä päivänä. Täällä on jo tuhansia kävijöitä ja satoja säännöllisiä lukijoita. Kurssilla avasin oman Facebook-tilin, kun siihen ”pakotettiin”. Tuota pakotusta ei ole tarvinnut katua.

Facebookissa olen eniten ajatuksia vaihtanut minulle läheisessä YK/Nato rauhanturvaajat -ryhmässä ja perustamassani Salpavaeltajat-ryhmässä. Ensin mainitussa on jäseniä liki puolitoistatuhatta. Sieltä olen löytänyt paljon entisiä ja uusia rauhanturvaajaystäviä. Kuvia ja kokemuksia on vaihdettu ja tykätty. Ja uskokaa, ryhmän jäsenten keski-ikä on varmasti lähempänä 70 kuin 30 vuotta. Ja minä (61) en ole läheskään vanhin mukanaolijoista.

Salpavaeltajat-ryhmässä on nyt 139 jäsentä. Olen mukana myös toisessa Salpalinjaan erikoistuneessa Suomen Salpa –ryhmässä, siinä on 158 jäsentä. Joukossa on paljon yhteisiä jäseniä.

Nuo Salpalinjaan erikoistuneet ryhmät ovat antoisia. Siellä on hirmuinen määrä tietoa ja intoa kaivaa sitä. Kuvia on enemmän kuin kerralla jaksaa selata. Facebook on tässä mielessä kuin avoin Salpalinja-kirjasto sillä erolla, että se on tavoitettavissa kotikoneelta tarvitsematta pahruta esimerkiksi tänään puolen metrin hangessa ja liki 30-asteen pakkasessa!

Salpavaeltajat-ryhmässä olemme yhdessä ratkaisseet monta pulmaa. Yksi tietää yhtä, toinen toista ja viimein linjoille tulee joku asiantuntija (se en ole minä), joka sanoo kuinka asia on. Tällä tavalla yleinen Salpalinja-tietous ryhmän sisällä lisääntyy ja linnoitus, oikeammin sen suunnittelijat ja rakentajat, saa aina uutta ja uutta ymmärrystä osakseen. Se on hieno asia.

Facebookissa käydään jos jonkinlaista keskustelua ja varmasti jonninjoutavistakin aiheista. Niihin ei tarvitse osallistua eikä niihin takertua, ellei sitä ajanvietteenä halua. Ainakaan minulle ei ole mikään ongelma pysyä mukana niissä aiheissa, jotka kiinnostavat. Se loppu saa olla omissa oloissaan. Ja jos fb-kaveriksi on tullut epähuomiossa hyväksytyksi henkilö, jonka ajatuksenjuoksu ei vastaa omaani, niin ei se ole kuin yksi poista-klikkaus.

Salpalinjan yleistietouden lisäämisessä fb on siis verraton. Niin se on myös monissa muissa ajankohtaisissa Salpalinja-asioissa. Facebookissa on vaihdettu linkkejä mielenkiintoisiin kirjoituksiin tai lehtijuttuihin heti tuoreeltaan. Ryhmän jäseniä on voitu innostaa osallistumaan kyselyihin ja keskusteluihin tai tarvittaessa varoittaa osallistumasta niihin yms.

Tiedon välittäminen erilaisista Salpalinjaa sivuavista tapahtumista tai niiden valmistelusta on fb-verkossa ihan paikallaan, silloin kun se palvelee linnoituksen olemassaolon, rakenteen ja sen merkityksen tunnetuksi tekemistä. Rajansa tietysti kaikella. Sopimattomuuksia sen paremmin kuin mauttomuuksiakaan ei tarvitse sietää. Siihen on ryhmän ylläpitäjällä jälleen poista-nappula käytettävissä.

Salpalinja-ryhmien lisäksi Facebookissa on myös Salpavaellus –tuotesivusto, jonne päivitellään ao. tapahtumaan liittyvää materiaalia.

Facebookissa mukanaolossa on tärkeää muistaa oikeastaan vain se, että kaikki minkä sinne kirjoitat on periaatteessa julkista ja kaikkien nähtävillä. Siksi minä en sinne kirjoita mitään sellaista, josta muutenkaan en ääneen puhu. Ja meillä tavallisilla tallaajilla ei ole juurikaan sellaista sanottavaa, jota joku viitsisi lähteä valtavasta tiedon määrästä tonkimaan. Harha- ja vahingonlaukaukset hukkuvat massaan. Yksityisyysasetuksilla voi tietenkin rajata omaa näkyvyyttään.

Tiedän, että Facebook on edelleen monelle tämän blogin tähän saakka lukeneille kirosana. Ja saa minun puolestani ollakin. Halusin vain kertoa, että napakka kirosana sopivassa paikassa saattaa olla hyvinkin paikallaan ja elävöittää kokonaistajuntaa!

Tarve ja työvoima kohtasivat

Olen tästä aiheesta kirjoittanut muistaakseni aiemminkin sen seitsemän kertaa jotakin saman suuntaista. Kuitenkin näinä Suomen talouden ”vaikeina aikoina” on syytä palauttaa mieliin, miten joskus pakkotilanteessa toimittiin ilman suurta huutoa ja taivastelua.

Salpalinjan rakentaminen ajoittui samaan saumaan, jolloin maassa oli noin 400 000 evakkoa. He olivat menettäneet talvisodan seurauksena  paitsi kotinsa, aikuisikäiset myös työpaikkansa. Osan työvoimasta sitoi välirauhan aikana voimassa ollut pidennetty asepalvelus.

Palkattuihin linnoitustöihin uskottiin löytyvän väkeä helposti, mutta näin ei kuitenkaan heti ollut. Talvisodan jäljiltä into jäisen maan tonkimiseen ei ollut korkealla. Väki odotti jälleenrakennustöiden käynnistymistä. Niin ei kuitenkaan käynyt. Vähitellen työ kuin työ alkoi maistua.

Työn innostavuudesta ja maistuvuudesta kertoo osaltaan se, että ilmeisesti sadat pojat väärensivät ikänsä totuutta vanhemmaksi päästäkseen kiinni rahatöihin!

Salpalinjan rakentaminen oli itse asiassa valtion työllistämiskohteena verraton. Tarve oli puolustuksellinen, mutta se samalla antoi työtä ja toimeentuloa sitä vailla oleville. Tässä kaksi asiaa kohtasivat erinomaisella tavalla.

Maa- ja metsätalousväestön osalta linnoitustyöt olivat pääsääntöisesti pannassa. Maan elintarvike- ja polttopuuhuollon tuli toimia. Siksi sen työn parhaita osaajia ei päästetty kenties jopa paremmin palkattuihin linnoitustöihin.

Linnoitustöihin haettiin työväkeä lähinnä suurten kaupunkien työvoimatoimistojen kautta. Palkkauksessa noudatettiin alan työehtospimustaksoja Kotkan palkkatason mukaan. Kontrahtiin kuului ilmainen majoitus ja omakustanteinen ruoka. Majoitus vaihteli alun pahviteltoista lautaparakkeihin.

Toimeksiantaja lisäsi työvoiman työmotivaatiota hinnoittelemalla lähes kaikkiin mahdollisiin tuntipalkkoihin urakkavaihtoehdon. Se antoi mahdollisuuden voimien ja halun puitteissa jatkaa päivää tai tiukentaa tahtia. Tuo urakkavaihtoehto saattoi hyvinkin olla yksi tekijä, mikä selittää työn nopean edistymisen. Ja onpa joissakin tutkimuksissa havaittu myös työntekijöiden aatteellisen asenteenkin olleen kohdallaan. He ymmärsivät olevansa tekemässä työtä koko maan ja sen itsenäisyyden hyväksi!

Työvoiman palkkauksessa otettiin myös nimenomaan siirtolaiset huomioon. Heidät oli asetettava etusijalle, jos vain suinkin vapaa lapio heille löytyi.

Totta kai työntekijöiden joukkoon mahtuu kaikenlaista osaajaa. Juopottelu ja laiskuus olivat yleisimmät potkujen syyt. Tulijoita oli yleensä aina niin paljon tilalle, että noita paheita ei tarvinnut työnjohdon sietää. Juopottelu oli ankarasti kielletty myös salassapidon näkökulmasta; muutaman ryypyn jälkeen hiljaisempikin mies alkoi sopivasti udeltuna kertoa sellaista, mitä ei saanut paljastaa.

Jos käännetään ajatukset nykypäivään ja ajatellaan, että Suomessa pitäisi nyt tehdä jotain vastaavaa kuin talvisodan jälkeen piti. Huuto työllisyystöistä, puhumattakaan puolustusrakenteiden teosta olisi varmasti valtava. En halua provosoida ajatuksella enempää!

Mutta kyllä Suomen onni sotavuosina oli myös se, että kaikesta kurjuudestaan huolimatta suomalaiset olivat karaistuneet ulkotöihin ja tottuneet työntekoon henkensä pitimenä. Kynnys lähteä aluksi tiettömiin korpiin linnoitustöihin ei ollut korkea. Ja kun sieltä sai leivän ja kortteerin, niin mitäpä muuta välttämätöntä tuohon aikaan kaivattiin. Nykypäivän jonninjoutavista elämän muka välttämättömyyksistä ei kukaan ymmärtänyt edes unta nähdä. Oltiin tyytyväisiä siihen mitä oli ja se riitti. Salpalinja valmistui ja täytti tehtävänsä.

Peitettyä juhlintaa!

Viime joulukuun 10. päivän blogissani muistelin vanhassa aikalaiskirjoituksessani Salpavaelluksen syntyä ja Salpa-aseman 50-vuotistapahtumia, Salpa 94 -juhlasarjaa. Sitähän masinoi Kymen sotilasläänin esikunta. Tuohon aikaan esikunnan tiedotusupseerina palvellut kapteeni evp Kalevi Sirén toimitti sisällöltään mielenkiintoisen ja ulkoasultaan vetävän sotilasläänin historiikin (1993 – 2007), joka julkaistiin vuonna 2007. Kirjassa Sirén kirjoittaa myös tuosta Salpa 94 –tapahtumasta. Kun sain tuon kirjan vasta äsken käsiini (Kiitos Kalle joululahjasta!), niin lainaanpa tuossa jäljempänä hieman myös valmista tekstiä. Lainaukset erotan ”sitaateilla ja kursiivilla”.

Huomionarvoisin uutinen minulle kirjan tekstissä on se, että Salpa-aseman 50-vuotisuutta pidettiin tavallaan kulissina sille, että itse asiassa juhlittiinkin kesän 1944 torjuntavoittoja! Tietysti myös Salpalinjaa juhlittiin ja sitä tuotiin vahvasti esille, mutta taustalla olivat myös ensimmäiset suomalaiset puolustusvoimien kylmän sodan jälkeiset tuuletukset kesän 1944 sankariteoille!

Olen moneen kertaan ääneen ihmetellyt, että miksi 1994 vietettiin Salpa-aseman 50-vuotisjuhlavuotta. Rakentamistyön päättyminen tuntui hieman teennäiseltä merkkipaalulta. Tietenkin on selvää, että vuonna 1990 Neuvostoliiton ollessa vielä virallisesti täysissä voimissaan, ei juhlaa tohdittu järjestää. Mutta silloin asiaa jo kyllä vahvasti ennakoitiin ja siitä on annettava vilpitön tunnustus. Kirjassa todetaan:

”Vuoden 1990 alussa käynnistettiin Kaakkois-Suomen sotilasläänin komentajan, kenraalimajuri Gustav Hägglundin käskemänä suunnittelu ja valmistelu Salpa 94 tapahtumien järjestämiseksi.”

Asiaa koskeva Sirénin kirjoittama luku on otsikoitu pääotsikolla ”Salpa-asema täytti 50 vuotta”  ja alaotsikolla ”Kesän 1944 torjuntavoittojakin voitiin juhlia julkisesti”. Jutun johdantokappale kuuluu seuraavasti:

”Salpa-aseman rakentamisen päättymisestä sekä jatkosodan ratkaisevista torjuntataisteluista tuli kuluneeksi viisikymmentä vuotta 1994. Kun merkkivuoden tapahtumia alettiin valmistelemaan, ei ollut vielä aika julkisesti korostaa aivan kaikkia sotiin liittyviä tapahtumia. Elettiin kuitenkin suurten muutosten aikaa ja pari vuotta myöhemmin asioista voitiin ryhtyä puhumaan niiden oikeilla nimillä. Talvisota ja jatkosota tunnustettiin torjuntavoitoiksi ja sotien veteraanit saivat myös heille kuuluvan arvostuksen. Salpa-aseman 50-vuotistapahtumissa voitiinkin juhlia avoimesti myös saavutettua torjuntavoittoa, kuten oli alunpitäen tarkoituskin. Itsenäisen Suomen suurinta rakennuskohdettakaan ei unohdettu.”

Lappeenrannan Kimpisen urheilukentällä heinäkuussa 1994 pidettyä Salpa 94 pääjuhlaa Sirén nimittää sotien veteraanien, vuoden 1944 torjuntavoittojen sekä Salpa-aseman kunniaksi järjestetyksi juhlaksi.

”Tervehdyspuheessaan sotilasläänin komentaja, kenraalimajuri Matti Suokas kertoi, että vielä kolme vuotta sitten Suomessa suhtauduttiin varovaisesti jatkosodan lopputapahtumiin. Kesän 1944 muistotilaisuuksia suunnitellessaan sotilasläänin esikunta joutui kysymään peräti Pääesikunnalta kantaa Salpa juhlallisuuksiin. Juhlainnostus levisi kuitenkin nopeasti kuntiin ja järjestelyissä oli mukana myös Museovirasto.”

” ’Jatkosodan jälkeen puhuttiin pitkään hävitystä sodasta, mutta viimeaikaiset dokumentit todistavat täysin kaikkea muuta. Näiden mukaan Neuvostoliiton tavoite oli murskata Suomi poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurillisesti’, sotilasläänin komentaja muistutti.”

”Puheet Kannaksen halkijuoksusta olivat rintamamiesten itseivaa paremminkin kuin todellisuutta, totesi Salpa 94 juhlapuhuja, everstiluutnantti Anssi Vuorenmaa.”

” ’Emme täydellisesti tiedä, minkäverran tieto Salpa-aseman olemassolosta on vähentänyt neuvostojoukkojen hyökkäyshaluja. Kuitenkin on jotakuinkin varmaa, että sen murtaminen olisi kaivannut runsaasti vereksiä voimia ja aseistusta, joita suurvalta juuri tuolloin tarvitsi muualla’, Vuorenmaa arvioi.”

Näin siis Kymen sotilasläänin historiikissa. Mielenkiintoista virallista totuutta puolustusvoimista. Jokainen muistelkoon, kuinka paljon kesän 1944 torjuntavoittojen juhlinta loppujen lopuksi juuri siinä ajassa, 1994, Salpa-aseman 50-vuotisuuden varjolla läpi kuului. Ajatus on ollut joka tapauksessa ehdottoman oikea. Torjuntavoitot yhdistettynä vihollisen tarkkaan tietoon Salpa-aseman olemassaolosta heijastivat sellaista suomalaista maanpuolustustahtoa, että sitä ei silloinen supervalta tohtinut uhmata.

Eteläisen rantamaan reitti

Salpavaelluksen reittikuvaukset löytyvät linkkeinä  www.salpavaellus.net -sivuston reitit-välilehdeltä. Myös kaikki muu oleellinen löytyy sivustolta.

                         Eteläisen rantamaan reitti

Reittikuvaus

Eteläisen rantamaan reitti

pe 28.6. klo 16.00 – su 30.6.2013 klo 13.00
Virolahti – Miehikkälä, hinta 85 euroa / hlö, alle 15 v 45 euroa
Reittipäällikkö Erkki Rikkola          erkki.rikkola@hotmail.com       050 926 5100

 

Ilmoittautumiset (kesk. 19.6.2013 mennessä) ja tiedustelut suoraan reittipäällikölle. Pankkiyhteys FI73 5268 0020 0034 77 BIC OKOYFIHH, saaja Salpavaellus –94. Osanottomaksuun sis. mm. kaikki ruokailut ja telttamajoitus.

”Eteläinen rantamaa” terminä esiintyy jo 1930-luvun alun puolustussuunnitelmissa. Tällä reitillä tutustutaan Salpa-asemaan, sen vahvimmin linnoitetulla eteläisellä osalla, Suomenlahden ja Miehikkälän välillä.

Pe 28.6.2013

Käveltävä matka n. 5 km

 

Kokoontuminen Salpalinja-museolla, josta bussikuljetus reitin alkupisteeseen Suomenlahden rantaan, Majaniemeen, jossa lyhyt esittely rannikkopuolustuksesta, joka olisi tulellaan suojannut Salpa-aseman eteläisen sivustan.

N. klo 17.00 ensimmäinen ryhmä liikkeelle. Perjantai-illan aikana tutustutaan Salpa-aseman eteläisimpään osaan, joka nojaa Ravijoen lahteen.

Klo 21.00 ensimmäiset saapuvat Rantaharjuun, jossa saunomme  ja yövymme.

La 29.6.2013

 Käveltävä matka n. 14 km

-        06.30 herätys
-        07.00 aamupala
-        07.30 ensimmäinen ryhmä liikkeelle

Aamupäivän aikana tutustumme Ravijoen puolustusjärjestelyihin Ventonvuoren, Huovinmäen ja Harjun oppimiskeskuksen alueella. Alueella on runsaasti erilaisia luolia, teräsbetonikorsuja ja teräspesäkkeitä.

11.30  lounas Harjussa

12.30 jatkamme matkaa Vahtivuoren kautta kohti Virolahden Bunkkerimuseota. Matkalla tutustumme Pihlajan puolustuskeskukseen ja näemme mm. kaksi kaksikerroksista kaksoisasekorsua.

16.00 Saapuminen Bunkkerimuseolle, iltapäivä kahvi ja tutustuminen museoon.

17.30 Bussikuljetus yöpymispaikan läheisyyteen Pyyhinlammelle.

18.00 Päivällinen Pyyhinlammella.

          - miehille telttasauna uimarannalla, naisille mökkisauna naapurissa

 Su 30.6.2013

Käveltävä matka n. 8 km.

 -        06.30 herätys
-        07.00 aamupala
-        07.30 ensimmäinen ryhmä liikkeelle

Aamun aikana tutustutaan Kylmälän puolustuskeskukseen sekä Riihimäen suuriin majoitus- ja asekorsuihin.

10.30 Kahvi Jermulan maastossa.

12.30 Saapuminen Salpalinja-museolle.

13.00 Päätösparaati ja maanpuolustusjuhla, jonka jälkeen kenttälounas.

Reitillä ei vaadita ”huippu-urheilijan” kuntoa, vaan ihan normaalikuntoinen pärjää vallan mainiosti, vauhti reitillä on maltillinen (ainakin reittipäällikön ryhmässä). Nähtävää on paljon, tutustumme viikonlopun aikana n. 30 erilaiseen linnoituslaitteeseen. Näissä maisemissa on vaellettu ennenkin, mutta uskallan luvata, että oppaillamme on tänä vuonna jotakin uuttaa näytettävää.

Sota- ja linnoitushistorian lisäksi vaelluksella on hyvä tilaisuus tutustua Kaakkois-Suomen luontoon ja maalaismaisemiin.  Molemmilla yöpymispaikoilla on sauna ja uintimahdollisuus, sekä kanttiini.

Ja Pyyhinlammen yöhän on ”ihmeellinen”, niin kuin aiemmin mukana olleet tietävät. Yöpymisvälineet liikkuvat huoltoauton mukana, joten et vaellusosuuksilla tarvitse mukaasi, kuin sään mukaiset vaatteet ja jalkineet, (kuivalla kelillä lenkkarit riittävät), juomapullon ja hyvän taskulampun.

Erkki Rikkola

Reittipäällikkö