20. Salpavaelluksen suuntaviivat 2013

Salpavaelluksen järjestelytoimikunta käynnisti viime viikolla ensi kesän juhlavaelluksen järjestelyt. Yksityiskohdat tarkentuvat ensi talven ja kevään aikana, mutta päälinjat ovat nyt selvillä. Vaellus on vakiintuneella paikallaan, viikko jälkeen juhannuksen 28.-30.6.2013.

 Vaelluksen tärkein elementti on kiinnostava reitti. Siitä huolimatta, että Salpalinja on ”kiveen hakattu”, uuttakin yritetään reitteihin ujuttaa. Tarjontaa ensi kesänä on neljällä erilaisella reitillä.

Ennakkoon mielenkiintoisin uutuus ja reitti tullee olemaan Laatuaikaa linjalla –reitti. Se on pari vuotta vaelluksella oppaana olleen haminalaisen Sami Forsströmin idea. Hän sen myös reittipäällikkönä tulee toteuttamaan. Apuna on luonnollisesti riittävä määrä asiansa osaavia oppaita.

Laatuaikaa linjalla –reitin ajatus on, että linnoitusta esitellään lapsille ja nuorille yhdessä heille läheisen aikuisen tai aikuisten kanssa. Lasten alaikärajaksi on kaavailtu noin seitsemää vuotta. Heidän huoltajakseen, tukijakseen ja vaelluskumppaniksi voi lähteä mukaan, äiti, isä, isoäiti, isoisä, kummi, kuka tahansa lapsen luottoaikuinen tai he kaikki.

Lapselle linnoituksessa liikkuminen on todennäköisesti enemmän seikkailua ja leikkiä kuin linnoitustiedon omaksumista. Mukana oleva tuttu aikuinen luo läsnäolollaan turvallisuutta. Samalla tämä aikuinen tulee olleeksi lapselle tai nuorelle tietopankkina niihin moninaisiin jälkeenpäin esiin nouseviin kysymyksiin, joita eittämättä tulee. Tällä tavalla viikonlopun kokemus voidaan kerrata moneen kertaan jälkeenpäin ja yhdessä eletty laatuaika jatkuu ja jatkuu.

Yö teltassa voi olla monelle lapselle, mutta myös nykyaikuiselle ainulaatuinen kokemus. Laatuaikaa linjalla –reitin kävelyosuuksien pituus ja opastus sovitetaan luonnollisesti kulloisenkin ryhmän mukaan.

Reitti tarjonnee myös aikaisemmin vaellukselle, kenties montakin kertaa osallistuneille oivallisen uuden motivaation lähteä mukaan: siirtää hieno kokemus ja elämys myös omalle jälkipolvelle. Samalla tulee annetuksi lapsille tärkeää maanpuolustuksellista ja isänmaallista kasvatusta. Aikanaan hekin sitten huomaavat, että kaikki hyvä mikä ympärillämme on, ei olekaan itsestään selvyys.

Tarkempi kuvaus uutuudesta kuin muistakin ensi kesän reiteistä tulee syksyn mittaan näkyviin www.salpavaellus.net –sivustolle.

Salpavaelluksen ohjelmaan takavuosina monta kertaa kuulunut polkupyöräreitti on taas ensi kesänä mukana. Se mahdollistaa Salpalinjaan tutustumisen laajemmalla alueella ja uusiin kohteisiin tutustumisen. Uskoisin, että reittipäällikkö Hannu Lavonen kokemuksellaan ja asiantuntemuksellaan käyttää pyöräilijöitä pääaseman kohteiden ohella Vaalimaan oikaisuasemassa ja todennäköisesti talvisodan aikaisen Luumäen linjan vähemmän tunnetuissa kohteissa Virolahdella ja Miehikkälässä.

Yhden yön yli kestävä polkupyöräreitti on avoin kaikille. Erityisesti sitä suositellaan rauhanturvaajille. Vuonna 1964 suomalaisen rauhanturvaajat herättivät maailmanlaajuista huomiota Kyproksella polkupyörämarsseineen. Puolustusvoimat on luvannut pitempimatkalaisille rauhanturvaajille 30 polkupyörää lainaksi. Pääsääntö on, että vaeltajat ottavat mukaansa oman tutun ja luotettavan ”fillarin”, joka ei sorateitä ja mahdollisesti metsäpolkujen juurenniskoja pelästy.

20. juhlavaelluksen ajallisesti pisin reitti on kaksi telttayötä käsittävä reitti Virolahden suunnasta Miehikkälään. Reittipäällikkö Erkki Rikkolalla on mielessä varmasti monta ennen koluamatonta korsua ja kohdetta.

Luumäen linnoitteiden entistä tarkempi tutkiminen on pohjoisen suunnasta Miehikkälään vaeltavien tavoitteena. Kari Tahvanaisen johdolla Luumäen linnoitteet -reitti joutunee ymmärrettävästi turvautumaan muita reittejä enemmin heittokuljetuksiin, jotta aikaa jää uusien asioiden esittelemiseen. Reitti viettää myös yhden yön telttamajoituksessa.

Kaikki reitit päättyvät sunnuntaina 30.6.2013 klo 13. Salpalinja-museon pihassa alkavaan maanpuolustusjuhlaan.

*****
Tuosta Laatuaikaa linjalla -reitistä juolahti mieleen äsken toiverikkaana kysyä nuorimmalta pojaltani, jonka kanssa olin Hanellin teräsbetonikorsussa yötä vajaat 20 vuotta sitten, että mitä hän siitä laatuajasta muistaa. Vastaus: Makkaraa oli, mutta ei yhtään sinappia! Eli se siitä isänmaallisuuskasvatuksesta!
*****
Toinen ihan eri asiaan liittyvä juttu sattui perjantaina Tallinnan laivalla kotiin tullessa. Kiinnitin huomiota nuoren rokkibändin nuoreen vetäjään, jonka johtamistyyli, vaikken musiikista niin pitänytkään, oli minusta esimerkillistä ja selvää johtamista. Se sai minut häneltä kysymään pelonsekaisin tuntein, ettet vaan ole sivari? En, olen alikersantti! Minun matkani oli pelastettu! 

Pääosin myönteistä Miehikkälässä

Lokakuun alun blogissani yritin virittää Salpalinjasta huolta kantavia kansalaisia ”kiusaamaan” kuntavaaliehdokkaita pitkin itärajaa ja kysymään heidän mielipidettään mahdollisista kehittämistoimista linnoituksen museaalisessa ja matkailullisessa käytössä paikkakunnillaan. Prosessi on tietysti vielä kesken, mutta jotain pääsen tässä sentään kommentoimaan kotikunnastani.

Kymen Sanomien vaalikoneeseen on vastannut vain hieman yli puolet Miehikkälän ehdokkaista. Se on hämmästyttävän vähän; jotakinhan sekin tietysti kertoo kyseisten ehdokkaiden innokkuudesta vaikuttaa. Ennakkoäänestys alkaa jo ylihuomenna.

Minua kiinnostaa tässä yhteydessä tämän blogin aiheeseen liittyen vain ko. vaalikoneen kysymys koskien kunnan rahojen käyttämistä Salpalinjan matkailulliseen kehittämiseen.

Miehikkälän ehdokkaista, siis vastanneista, kuitenkin 61 prosenttia on samaa tai jokseenkin samaa mieltä, että kunnan kannattaa olla aktiivinen Salpalinjan kehittämisessä. Itse asiassa vain kaksi ehdokasta tyrmää Salpalinjaan sijoittamisen täysin! Ylen maakuntaradion vaalitentissä asiaa sivuttiin Miehikkälän museotoimen henkilöstön suuruudella. Vain demareiden edustaja näki sen ylimitoitettuna.

 Minusta tulos on myönteinen. Ja miksi ei olisi. Eipähän Miehikkälässä juuri muuta ole, jolla erottua maan kaikista muista luonnonkauniista paikkakunnista! Uutta ”tykkimäkeä” tai veturimuseoa ei Miehikkälään kannata perustaa, kun rataakaan ei ole. Salpalinja on historiallinen, koko Suomen nykyhyvinvointiinkin välillisesti vaikuttanut tosiasia. Siinä ei ole mitään keinotekoista.

 Miehikkälä on jo yli neljännesvuosisata sitten valinnut oman ”tykkimäkensä”. Se on Salpalinja-museo ja siihen liittyvät toiminnat. Sen infra nimenomaan Salpalinjaa koskien on maan parasta. Kysymys on nyt siitä, haluaako Miehikkälän kunta pitää paikkansa maan kärjessä, olla alansa ykkönen myös tulevaisuudessa. Tuon paikan ottajia on!

On tietysti selvää, että vaalien jälkeen harva nyt myöntävästi vastanneista ja mahdollisesti päättäjiksi valituista muistaa Salpalinjaa hyvällä ajatelleensa. Sillä ei ole paljon merkitystä, että minä muistan!

Oli miten oli, eihän Salpalinja Miehikkälää tai muita itärajan kuntia yksin pelasta. Minun mielestäni hyvänä hiivana se voisi niiden elinkeinotaikinassa kuitenkin olla.

Panssariesteet jalokivestä!

Eilen facebook-kaverini Juha Siilasvuo kyseli Salpavaeltajat-ryhmässä onko ollut puhetta spektroliitin yhteydestä Salpalinjaan. Ainakin sivuttu on, mutta tässähän sitä voisi vielä kerrata. Tämän blogin otsikko on lainattu Juhan eilisestä lausahduksesta: ” Harvassa paikassa maailmalla panssariesteetkin on tehty jalokivestä!”

Nimittäin spektroliitti löytyi Ylämaan Ylijärveltä louhituista Salpalinjan panssariestekivistä välirauhan aikana. Wikipedian mukaan uuden jalokiven löysi vänrikki Pekka Laitakari kesällä 1940. Jotta en muuntaisi vahingossakaan totuutta, lainaan tähän Pekka Laitakarin isän professori Aarne Laitakarin käsityksen kiven löytöhistoriasta. Hän työskenteli Geologian tutkimuslaitoksella.

Spektroliitin löytöhistoria

”Bauerin suuressa jalokivikirjassa  on maininta, jossa kerrotaan Pietarin kaupungin läheltä tavatuista labradoriitti-irtokivistä. Näiden sanotaan hohtavan kauniin värisinä.

Nämä irtokivet ovat tulleet jääkauden jäämassojen mukana Suomesta, luoteesta päin. Ryhdyin etsimään näiden emäkallioita. Kuljin Säkkijärven pitäjän kohdalla Suomenlahden rantakiviköitä ja löysinkin joitakin irtokiviä, jossa oli tuota hohtavaa labradorimaasälpää. Vedin kartalle viivan Pietari-Säkkijärvi ja edelleen luoteeseen. Se osuu Mäntyharjun Ylärievelin järvelle, jonka rantakallioissa on labradorikiveä. Tutkin nuo seudut poikieni kanssa eräänä kesänä, mutta tulos oli laiha. Hohtavaa labradoria löytyi ylen vähän, eikä värit vastanneet Pietarin irtikivien väriä.

Kului eräitä vuosia. Nuorin etsintäretkellä mukana olleista pojistani oli välirauhan aikana asevelvollisuuttaan suorittamassa Ylämaan Ylijärven tienoilla ja siellä hän tapasi tankkiestekivistä ja myös louhoksesta, josta estekivet oli louhittu kauniisti, eri värein hohtavaa  plagioklaasimaasälpää. Hän lähetti minulle näytteen siitä ja kysyi eikö tämä ole juuri sitä, jota me olemme etsineet. Sitähän se oli. Riensin sinne ja otin lisää näytteitä. Eräästä hioin riipuskorun, joka kummaltakin puolelta on oikein päin. Siinä hohtavat spektrinvärit kauneimmillaan.

Kaupallisena nimenä käytti tästä jalkokivestä tietääkseni spektroliitti-nimeä ensiksi lahtelainen kivenhioja Mikkola. Hän tiedusti minulta tuon nimen sopivuutta ja minä hyväksyin sen.

Maailman kuuluisimmat jalokivien tuntijat ja tutkijat ovat myös tuon nimen hyväksyneet juuri Ylämaan spektroliitille, koska tämä on muualta saatua vastaavaa kiveä ylivoimaisesti loistavampi.”

                                                                   Aarne Laitakari

                                                                  Professori

                                                                  Geologinen tutkimuslaitos

Siinäpä se.

 

Tuo ottamani spektroliittikuva on virolahtelaisen kelloseppä Matti Taimiston hiomasta ja valmistamasta kynätelineestä, jonka olen joskus lahjaksi saanut.

 

Nyt tietysti herää kysymys, paljonkohan Salpalinjan tasearvo tämän jutun otsikon myötä kasvaa. 2000-luvun alussahan valtionvarainministeriön taseessa Salpalinjan arvo oli tasan yksi euro!

 

 

 

 

 

 

Vaaleista vauhtia Salpalinjan kehittämiseen

Salpalinjan säilyttäminen kansallisena kulttuuriperintönä ja sen kohteiden esilläpitäminen yhä useampien ihmisten tavoitettavana on museoviranomaisten tehtävä.

Samoin tavoittein yhtä jalkaa tarvitaan myös elinkeinollista kehittämistä. Siis sitä, että historiakohteiden näkemiseen liittyvät oheistoiminnat, matkailulliset palvelut ovat kunnossa.

Parhaimmillaan matkailu voi museoiduista, kenties passiivisista kohteista tehdä eläviä ja puoleensa vetäviä. Tällöin museaallinen ja elinkeinollinen intressi kohtaavat. Tarvitaan eittämättä molempia: kohde ja sen kuluttajat.

Kuntavaalikamppailu on koht´sillään kuumimmillaan, toivottavasti myös kiihkeimmillään.

Niin museotoiminta kuin sen realisoimiseen liittyvä elinkeinotoiminta ovat mitä suurimmassa määrin myös kuntapäättäjien käsissä.

Paikalliset kohteet hyödynnetään parhaiten paikallisesti. Siksi se liippaa läheltä ihmisten kannalta tärkeintä paikallisyhteisöä, kuntaa. On vaikea odottaa kannustavaa potkua takapuoleen juuri muualta kuin omasta kunnasta. Siksi on väliä, minkälaisia eteenpäin potkijoita kunnanvaltuustoihin valitaan.

Käytännössä monia asioita hoidetaan ja kehitetään nykyisin erilaisina hankkeina, projekteina, joille haetaan rahoitusta, kunnallisista, maakunnallisista, kansallisista ja jopa kansainvälisistä (EU) lähteistä. Nämäkään hankkeet eivät saa alkuaan itsestään. Nekin tarvitsevat aloitteen ja ajatuksen, idean.

Salpalinja on koko maata koskeva monumentti. Siihen liittyvät kehittämishankkeet kaipaavat aivan varmasti paikallisesta toteutuksesta huolimatta ylikunnallista ja myös ylimaakunnallista näkemystä.

Tuo yli-sana, yli-etuliite, saattaa olla monelle paikalliselle kyvylle ylittämätön paikka! Minä sanon, että ei pitäisi. Päinvastoin se kuntapoliitikko, joka näkee yli minkä tahansa rajojen, on kannuksensa ja äänensä ansaitseva. Laput silmillä, ympäröivästä elämästä sokeana elävä vaaleihin menevä ehdokas joutaakin jäädä rannalle.

On helppo sanoa, että itärajan kunnissa on tärkeämpääkin tekemistä, kuin survoa rahaa jo kerran maksettuun linnoitukseen. Elinkeinojen kehittäminen on kuitenkin se sampo, jota tarvitaan jokaisessa kunnassa rahoittamaan ”se tärkeämpi tekeminen”. Tulikohan tarpeeksi selvästi sanottua, että tarvitaan kunnissa myös Salpalinjan matkailullista kehittämistä, joka ennemmin tai myöhemmin tuottaa myös verotuloja. Kaikki ottaa aikansa. Maaliin pääsee vain, jos on matkaan lähtenyt!

Nyt me Salpalinjaa tärkeänä pitävät voisimme aktivoitua ja penätä oman kuntamme ehdokkailta kannaottoja Salpalinjaan liittyvään niin museaaliseen kuin matkailulliseen kehittämiseen. Se onnistuu kahden keskisin keskusteluin ehdokkaiden kanssa tai vaatimalla mielipiteitä vaalikeskusteluissa tai yleisönosastokirjoituksissa.

Nyt on hyvä sauma painaa päälle. Ehdokkaat ovat nyt herkimpiä antamaan äänestäjiä myötäileviä lausuntoja.

Minä sain ”ujutettua” Kymen Sanomien vaalikoneeseen koti-Miehikkäläni osalta kysymyksen ehdokkaiden suhtautumisesta Salpalinjan kehittämiseen.Yllättävän myönteisiä vastauksia on toistaiseksi tullut, mutta on myös jokunen kielteinenkin mielipide. Käykääpä seuraamassa http://www.kymensanomat.fi/vaalikone. Ja sitten valitsette kunnan ja ehdokaslistan ja sieltä näkyy vastanneiden ehdokkaiden mielipiteet.