Estekivien louhinta

Salpalinjaan louhittiin ja kuljetettiin välirauhan aikana 350 000 - 400 000 yksittäistä panssariestekiveä! Se on yhtä monta kuorma-autokuormaa! Jokainen kivi painoi vähintään 3 000 kiloa. Seuraavassa valotan pikkuisen, mistä nuo kivet kiskottiin.

Muodoltaan sokeritoppa- tai pyramidimaiset kivet louhittiin lähimmästä mahdollisesta peruskalliosta.

Itärajalla raaka-ainetta riitti. Kaakkois-Suomi kuuluu Viipurin rapakivigraniittialueeseen. Rapakiven kestävyyttä epäiltiin, mutta kiinteässä kalliossa sään ulottumattomissa oleva kivi oli yhtä lujaa kuin mikä tahansa graniitti. Karjalan kannaksella louhintakelpoista kalliota oli sitä vastoin vähän. Siksi Salpalinjan kiviä Hamina-Taavetti -linjasta kuljetettiin kesällä 1943 kaikkiaan noin 40 000 kappaletta VT-asemaan.

Louhinta alkoi sopivan kallion etsimisellä. Perusvaatimus oli, että kallio oli ehjää. Vaakahalkeamien välin tuli olla vähintään estekiven korkeuden verran, noin 170 senttimetriä.

Harvoin kallion reuna oli valmiiksi pystysuora ja sileä. Siksi muotoiltiin ensin louhoksen "rinta", suora seinämä. Sen korkeuden tuli siis olla vähintään yhden estekiven korkuinen. Yleensä rinta oli useita metrejä korkea . Virolahden Harjun maatalousoppilaitoksen mailla Vahtivuoressa louhoksen rinnan korkeus on jopa noin 15 metriä.

Louhinta alkoi irrottamalla rinnasta estekiven levyinen, 80 - 100 sentin paksuinen viipale kalliosta. Pystyporaukset tehtiin paineilmalaitteistolla. Noin 40 millin reikiä porattiin jyrkänteen suunnassa 60-70 sentin välein ensimmäiseen vaakahalkeamaan saakka. Teoriassa (käytännössä tuskin) jopa edellä kerrotun Vahtivuoren louhoksen 15 metrin syvyyteen saakka.

Pystyporausten jälkeen reiät panostettiin kokeilemalla haetulla määrällä räjähdysainetta niin, että ammuttaessa reikien väliin syntyy halkeama ja räjähdysvoima kaataa irronneen kivilevyn maahan.

Siltä osin kun kivilevy jäi ehjäksi, se pilkottiin paineilmaporauksilla ja räjähdysaineella estekiven korkeuden levyisiin viipaleisiin. Tämän jälkeen tällaisen viipaleen kimppuun käytiin käsiporalla ja lekalla (moskalla).

Käsiporaus oli kahden miehen työtä. Toinen piti poraa ja kiersi sitä toisen miehen jokaisen lekaiskun jälkeen hieman eri asentoon. Idea iskuporakoneissa on sama, mutta tahti on hieman nopeampi! Eräs arvio työn nopeudesta on, että neljän miehen työtiimi ( poranpitäjä, lekamies, teräseppä ja teriä teroitukseen kiikuttava lähetti) saivat aikaan 20 millin reikää päivässä noin neljä metriä, eli metri miestä päälle. Oli miten oli, joka tapauksessa hidasta käsiporaus oli, mutta konekalustoa ei kaikkiin työvaiheisiin riittänyt.

Käsiporauksella porattiin estekiven korkeuden levyiseen viipaleeseen poikittain hieman viistoon pystysuora reikärivi. Reikien syvyys oli vaaksan verran ja etäisyys toisistaan niin ikään vaaksan verran. Näihin reikiin asennettiin kivikiilat (metalliliuskat ja tappi väliin). Tämän jälkeen kiiloja tiukattiin lekan iskuilla vuoronperään, tiukemmalle ja tiukemmalle, kunnes kolmen tonnin lohkare irtosi. Sen jälkeen seuraava reikärivi toisin päin viistosti, jolloin kiven muodoksi tuli alaspäin levenevä.

Edellä kuvatulla tavalla kivi kerrallaan hitaasti mutta varmasti irtosi isommasta kappaleesta ja oli valmis siirrettäväksi louhokselta estetyömaalle. Yhden kiven irrottamiskustannus oli 95 silloista markkaa. Siitä työn osuus oli 70 markkaa, loppu oli poranteroitus- ja ym. räjähdysainekuluja. Rakennusmiesten tuntipalkat olivat 8-15 markkaa. Eli karkeasti sanottuna yhden kiven irroitus kalliosta maksoi noin yhden miehen päiväpalkan verran.