Korsujen vesihuolto

Teräsbetonikorsun sijoittamisessa maastoon tärkeintä oli tietenkin paikan soveltuvuus aiottuun tehtävään. Asekorsujen sijoittelussa sivustatulitus ja erityisesti konekiväärikorsussa vielä maanpintaa myötäilevä matala tuliverkko sekä tulenjohtokorsuissa hyvä tähystysmahdollisuus olivat ratkaisevia. Pelkissä majoituskorsuissa tärkein vaatimus oli mahdollisimman lyhyt ja suojainen siirtymistie tuliasemiin.

Korsujen vesihuolto, kaivo ja viemäröinti, oli toiminnallisten vaatimusten ohella otettava huomioon. Korkeissa maastonkohdissa sijaitsevissa tulenjohtokorsuissa pohjavesi tuskin aiheutti viemäröintiongelmia. Sen sijaan alavilla, tasaisilla paikoilla pohjavesi piti saada pysymään lattiapinnan alapuolella.

Korsun rakentaminen esimerkiksi suolle oli pohjaveden takia mahdotonta. Kun lähtökohta oli rakentaa korsu maanpinnasta alaspäin, piti järeiden korsujen kuusi metriä syvästä montusta saada vesi johdetuksi pois. Pienten pallokorsujen osalta tehtiin kompromisseja nostamalla korsu "pohjaveden päälle", jolloin osa rakenteesta jäi maanpinnan yläpuolelle vetämään vihollistulta puoleensa.

Yleensä iso teräsbetonikorsu sijaitsee joko mäen tai harjanteen rinteessä tai pienellä luonnonmukaisella nyppylällä. Salaojituksen ja viemäröinnin punaiseksi poltetut savitiiliputket johdettiin joko ampumasektorin tai sisäänmenokäytävän alle riippuen paikasta. Viemäröinti päättyi salakaivoon, jotta vihollinen ei olisi päässyt putken päästä työntämään esimerkiksi taistelukaasua korsuun.

Joissakin kalliossa sijaitsevissa majoituskorsuissa on hyvin syvät sisäänmenokäytävät. Ne selittyvät sillä, että vihollisen puolen ehjää kalliota ei ole "turvallisuussyistä" haluttu rikkoa ja viemäriputket on johdettu sisääntulokäytävään. Ja jotta riittävä kaato veden virtaamiselle on saatu, on käytävä pitänyt louhia syväksi.

Kaikkiin korsuihin, jos mahdollista, tehtiin oma kaivo, jos pohjavettä löytyi maanpinnasta laskettuna kymmenen metrin syvyydestä. Maavaraiseen korsuun tehtiin rengaskaivo. Kallioon rakennetuissa korsuissa kaivolle louhittiin onkalo. Kaivo yleensä sijoitettiin korsun majoitusosaan.

Korsukaivoja on hyviä ja huonoja, niin kuin normaalielämässäkin. Monessa korsussa kaivo toimii vielä tänäkin päivänä ja hyvää vettä riittää, jos kansi on estänyt epäpuhtauksien ja eläinten pääsyn kaivoon. Toisissa kaivoissa taas vettä kuivana aikana ei ole lainkaan tai se on laadultaan huonoa.

Niihin korsuihin, joihin ei pystytty rakentamaan omaa kaivoa, vesihuolto turvattiin kantovedellä. Korsuun tuotiin irrallinen muutaman sadan litran säiliö, jonka avulla miehistö pystyisi taistelutilanteessa tulemaan toimeen päiväkausia.

Sotilaiden lisäksi vettä tarvittiin konekiväärikorsuissa piipun jäähdytystä varten. Asia oli ratkaistu kahdella tavalla. Jäähdytysvesi johdettiin käsipumpulla suoraan kaivosta konekiväärin vaippaan. Tai kaivosta nostettu vesi kannettiin konekiväärin vieressä seinään kiinnitettyyn pieneen säiliöön, josta ampujan apulainen pumppasi sitä käsipumpulla aseen vaippaan.