Kaksi hyvää kysymystä!

Nykyisessä puhekielessä on tuttu ja jo kulunutkin ilmaisu: hyvä kysymys. Se sanotaan silloin kun kysymykseen ei osata vastata. Pikemminkin oikeampi sanonta olisi, olipa vaikea kysymys tai paha kysymys!

Minulta kysyttiin viime viikonvaihteessa opastustilanteessa kaksi hyvää kysymystä, joihin en siinä hetkessä pystynyt vääntämään hyvää vastausta. Sanoin suoraan: en tiedä. No, nyt hieman mietittyäni jonkinlaista vastausta osaisin kysymyksiin antaa.

Silakkakalliolla puolitoista kilometriä Salpalinja-museolta linjaa ylöspäin on 24 miehen majoituskorsu, johon on poikkeuksellisen syvä ja pitkä sisäänkäyntikuilu. Korsu on rakennettu kallioon. Syvää käytävää olen perustellut sillä, että korsun viemäröinti on vaatinut laskua, siis kaltevuutta poispäin. Tämä siksi, että vihollisen puoleista kalliorintaa ei ole haluttu rikkoa ja siten turvallisuutta heikentää puhkaisemalla viemärille aukko lyhyemmän kaavan mukaan.

Korsun poistoviemärointihän yleensä hoidettiin maaston salliessa joko sisäänmenokäytävän kautta tai rakentamalla putki ampuma-aukon alle ja johtamalla vesi ampumasektorin suuntaan. Muistettava on, että viemäriputken päätä tuskin kukaan nykykorsunkoluajista on löytänyt. Viemäröintihän päättyy salakaivoon, yleensä kivipesään, jottei sitä kautta vihollinen pääsisi operoimaan korsun sisälle epäterveellisiä tuotteita.

Kyseiseen Silakkakallion korsuun johtaa siis parikymmentä metriä pitkä paikoin viisi metriä syvä kuilu.

Se hyvä kysymys oli, miksi majoituskorsu piti sitten rakentaa niin lähelle kalliorinnettä, että jouduttiin louhimaan pitkä sisäänmenokäytävä? Miksi korsua ei voinut rakentaa lähemmäs vieressä olevaa tulenjohtokorsua tai lähemmäs käytävän suuta?

Etäisyys tj-korsuun on luokkaa 30-40 metriä. No maastollisesti se ei olisi viemäriongelmaa helpottanut senkään vertaa.

Yritin mongertaa, että yleensä kestolinnoitettujakaan korsuja ei rakennettu lähelle toisiaan. Hajasijoittamisella tietenkin yritetään välttää, ettei kenties sama pommi tuhoa kuin korkeintaan yhden rakenteen. Toisaalta Hurtanmaalla kaksi korsua (ne peittämättömät korsut) ovat vain muutaman metrin päässä toisistaan. Vaikka korsu sinällään kestäisikin tuhannen kilon lentopommin täysosuman, lähellä olevien korsujen sisäänmenokäytävät saattaisivat tukkeutua samasta räjähteestä ja molemmat olisivat pois pelistä. Siksi hajasijoitus teräsbetonikorsuissakin on puollettavissa.

Toisaalta mieleen tuli, että korsun tuli olla mahdollisimman lähellä sen asujien työpaikkoja eli ampumapoteroita taisteluhaudassa. Mutta sekään selitys ei käy, koska korsusta ei pääse ulos kuin ao pitkää käytävää myöten ja matka taisteluhautaan sen kuin pitenee.

Ainoa jäljelle jäävä johtopäätös on, että silloisen käsityksen mukaan lähimaastossa ei ollut parempaa paikkaa ao. korsulle. Muut vaihtoehdot olisivat olleet vieläkin työläämpiä ja kalliimpia kuin tehty pitkän sisäänmenokäytävän ratkaisu.

Joko ajatuksenjuoksuni pätkii yhä tavallista enemmän, mutta en keksi muuta selitystä saatikka hyvää vastausta esitettyyn vaikeaan kysymykseen. Salpalinjassa on tietysti monta muutakin yksityiskohtaa, joihin on vaikea loogista vastausta löytää.

Ja se toinen hyvä kysymys tuli silmille Härkämäen alaluolassa. ”Onko tuo koukku luolan katossa luolan tuhoamiseksi (jos asema olisi pitänyt jättää) tarkoitettua räjähdyspanosta varten?”

Sanoin, että en muista edes nähneeni (tai kiinnittäneeni huomiota) koko koukkua ennen, vaikka olen kymmeniä kertoja luolassa käynyt. No ihan hyvinhän se räjähdekoukkunankin olisi pelannut. Tarpeeksi tavaraa roikkumaan lähelle kattoa ja pum, luola olisi romahtanut umpeen.

Nyt asiaa tarkemmin mietittyäni, kyseinen koukku saattoi kuitenkin liittyä alla olevaan joko viemäri- tai vesikaivorakennelmaan, johon neliönmuotoinen betonikansi ao. kohdalla viittaa. Kaivo on joka tapauksessa jäänyt keskeneräiseksi ja sitä on kenties osin täytettykin. Katon teräskoukussa on voinut olla väkipyörä, jonka avulla kaivosta louhittua kiveä olisi nostettu ylös tai kenties raskasta betonikantta olisi liikuteltu. Paremman puutteessa tyydyn tähän.

Nuo hyvät kysymykset, vaikka en osannut niihin kysyttäessä vastata, otin kuitenkin hyvin myönteisessä mielessä vastaan. Ne osoittivat, että opastukseni oli saanut ryhmän jäsenet miettimään linnoituksen yksityiskohtia ja tekemään niistä havaintoja. Kaiketi muu osa opastusta oli vastannut riittävän hyvin jokaisen kuulijan ja näkijän päässä heränneisiin kysymyksiin. Siis lisää hyvin kysymyksiä!

Korsujen vesihuolto

Teräsbetonikorsun sijoittamisessa maastoon tärkeintä oli tietenkin paikan soveltuvuus aiottuun tehtävään. Asekorsujen sijoittelussa sivustatulitus ja erityisesti konekiväärikorsussa vielä maanpintaa myötäilevä matala tuliverkko sekä tulenjohtokorsuissa hyvä tähystysmahdollisuus olivat ratkaisevia. Pelkissä majoituskorsuissa tärkein vaatimus oli mahdollisimman lyhyt ja suojainen siirtymistie tuliasemiin.

Korsujen vesihuolto, kaivo ja viemäröinti, oli toiminnallisten vaatimusten ohella otettava huomioon. Korkeissa maastonkohdissa sijaitsevissa tulenjohtokorsuissa pohjavesi tuskin aiheutti viemäröintiongelmia. Sen sijaan alavilla, tasaisilla paikoilla pohjavesi piti saada pysymään lattiapinnan alapuolella.

Korsun rakentaminen esimerkiksi suolle oli pohjaveden takia mahdotonta. Kun lähtökohta oli rakentaa korsu maanpinnasta alaspäin, piti järeiden korsujen kuusi metriä syvästä montusta saada vesi johdetuksi pois. Pienten pallokorsujen osalta tehtiin kompromisseja nostamalla korsu "pohjaveden päälle", jolloin osa rakenteesta jäi maanpinnan yläpuolelle vetämään vihollistulta puoleensa.

Yleensä iso teräsbetonikorsu sijaitsee joko mäen tai harjanteen rinteessä tai pienellä luonnonmukaisella nyppylällä. Salaojituksen ja viemäröinnin punaiseksi poltetut savitiiliputket johdettiin joko ampumasektorin tai sisäänmenokäytävän alle riippuen paikasta. Viemäröinti päättyi salakaivoon, jotta vihollinen ei olisi päässyt putken päästä työntämään esimerkiksi taistelukaasua korsuun.

Joissakin kalliossa sijaitsevissa majoituskorsuissa on hyvin syvät sisäänmenokäytävät. Ne selittyvät sillä, että vihollisen puolen ehjää kalliota ei ole "turvallisuussyistä" haluttu rikkoa ja viemäriputket on johdettu sisääntulokäytävään. Ja jotta riittävä kaato veden virtaamiselle on saatu, on käytävä pitänyt louhia syväksi.

Kaikkiin korsuihin, jos mahdollista, tehtiin oma kaivo, jos pohjavettä löytyi maanpinnasta laskettuna kymmenen metrin syvyydestä. Maavaraiseen korsuun tehtiin rengaskaivo. Kallioon rakennetuissa korsuissa kaivolle louhittiin onkalo. Kaivo yleensä sijoitettiin korsun majoitusosaan.

Korsukaivoja on hyviä ja huonoja, niin kuin normaalielämässäkin. Monessa korsussa kaivo toimii vielä tänäkin päivänä ja hyvää vettä riittää, jos kansi on estänyt epäpuhtauksien ja eläinten pääsyn kaivoon. Toisissa kaivoissa taas vettä kuivana aikana ei ole lainkaan tai se on laadultaan huonoa.

Niihin korsuihin, joihin ei pystytty rakentamaan omaa kaivoa, vesihuolto turvattiin kantovedellä. Korsuun tuotiin irrallinen muutaman sadan litran säiliö, jonka avulla miehistö pystyisi taistelutilanteessa tulemaan toimeen päiväkausia.

Sotilaiden lisäksi vettä tarvittiin konekiväärikorsuissa piipun jäähdytystä varten. Asia oli ratkaistu kahdella tavalla. Jäähdytysvesi johdettiin käsipumpulla suoraan kaivosta konekiväärin vaippaan. Tai kaivosta nostettu vesi kannettiin konekiväärin vieressä seinään kiinnitettyyn pieneen säiliöön, josta ampujan apulainen pumppasi sitä käsipumpulla aseen vaippaan.