Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Salpalinjan perinneyhdistys avaintoimija

Suomen historiaan merkittävällä tavalla vaikuttaneen Salpalinjan tunnettavuuden eteen tehdään työtä monella tasolla. Tässä kirjoitussarjassa on tuotu esiin asiatiedon lomassa muutamia paikallisia toimijoita museoista erillistapahtumiin. Nyt on vuoro nostaa esiin yksi tärkeimmistä tekijöistä, valtakunnallinen Salpalinjan perinneyhdistys ry. Se on perustettu vuonna 2002.

Perinneyhdistyksen päämääränä on Salpalinjan kansallisen ja kansainvälisen tunnettuuden lisääminen, valtakunnallisen toiminnan kehittäminen ja ylläpitäminen sekä Salpalinjan perinteiden vaaliminen.

Lainaan yhdistyksen kotisivuilta myös toiminnan tavoitteet:

"Salpalinjan perinneyhdistyksen tarkoituksena on tukea toiminnallaan Salpalinjan valtakunnallista kehittämistä ja ylläpitämistä kansallisena ja kansainvälisenä muistomerkkinä.
Yhdistys kehittää Salpalinjaan liittyvien eri osapuolten yhteistoimintaa edistämällä linnoitushistoriallisten ja matkailullisten toimijoiden verkostoitumista.
Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on Salpaveteraanien perinteen ja historiallisten muistojen vaaliminen sekä yhteistyön kehittäminen maanpuolustuksellisten yhteisöjen kanssa."


Tavoitteet ovat komeat ja vapaaehtoisvoimin tehtynä työtä riittää pitkäksi aikaa. En lähde toistamaan yhdistyksen toimintamuotoja, kun ne löytyvät helposti salpakeskus.fi -portaalista yhdistyksen nettisivuilta.

Tärkeintä on, että yhdistys koko valtakunnan kattavana "katto-organisaationa" saisi painoarvollaan päämääriään eteenpäin. Siinä työssä hartiat eivät ole koskaan liian leveät.

Yhdistyksen puheenjohtajat, ensin kenraaliluutnantti Heikki Koskelo ja nyt eversti Arto Mikkonen, ovat tehneet hyvää työtä laajalla rintamalla. Heidän ohessa on työskennellyt lukuisa joukko ahkeria työmyyriä, joista ei voi olla mainitsematta Jussi Carpénia. Hän on ollut yhdistykselle rahanarvoinen mies. Kassa on kunnossa.

Toimintaa on ollut. On tuotettu kirjallisuutta, multimediaa internettiin, on pidetty perinnepäiviä ja palkittu Salpalinjan rakentajia, on annettu asiantuntija-apua, pidetty yllä yhteyksiä ulkomaille, erityisesti Ruotsiin ja ties mitä. Paljon on tehty.

Perinneyhdistyksen ylevien tavoitteiden toteutuminen vaati sitoutuneita vapaaehtoisia. Niitä on onneksi ollut. Yhdistyksen valtakunnallisuus ja pitkän itärajan mukana pitäminen Suomenlahdelta Lappiin tuo omat ongelmansa kokoontumisten osalta. Onneksi tämä sähköinen viestintä sitä helpottaa. Silti rohkenen uskoa, että perinneyhdistykselläkin on pula tekevistä käsistä ja ennen kaikkea työkaluista.

Salpakeskus henkiin

Salpalinjan perinneyhdistys on yksi osa kokonaisuutta nimeltä Salpakeskus. Ne muut ovat Miehikkälän Salpalinja-museo, Virolahden Bunkkerimuseo ja Pioneerimuseo. Tuo Salpakeskus minun ymmärtääkseni perustettiin vuonna 2005 nimenomaan edellä mainittujen taustayhteisöjen työkaluksi, tekemisen tekijäksi, Salpalinjan kukoistamiseksi.

Nyt joudun valitettavasti olemaan ilkeä ja toteamaan, että viisi vuotta perustamisensa jälkeen Salpakeskuksessa on jotain samaa kuin jatkosodan VKT-asemassa. VKT-asema oli joukkojen sinne vetäytyessä käytännössä vain viiva kartalla. Juuri muuta ei muutamaa "poteroa" lukuunottamatta oltu tehty. Siitä pitävän puolustusaseman teki sotiemme veteraanien taistelutahto!

Samoin Salpakeskus on toistaiseksi vain portaali internetissä ja loppu onkin sitten sanahelinää. Taistelutahtoa ei tunnu olevan.

Pioneerimuseo tutkii parhaillaan mahdollista vetäytymistä Miehikkälästä, jonne se tuli nimenomaan innostuneena Salpakeskus-kokonaisuudesta. Salpalinja-museolla ja Bunkkerimuseolla on infra, toiminnan puitteet, kunnossa, etten sanoisi loistavassa kunnossa.

Niin Miehikkälän kuin Virolahdenkaan kunnan talous ei tätä nykyä taitane kestää edellä mainittujen mainioiden museoiden täysipainoista hyödyntämistä Salpakeskus-idean pohjalta. Markkinointi olisi ensimmäinen avainsana, mutta kuntien osoittamilla muutamilla satasilla, ehkä tonnilla parilla ei museon virkamiehet ihmeisiin pysty. Kysymys olisi perustavaa laatua olevasta kuoppakorotuksesta, kymppitonnien satsauksesta ja toiminnan edelleenkehittämisestä. Siihen tarvittaisiin kunnanvaltuustoilta taistelutahtoa, toistan taistelutahtoa!

Salpakeskus-idea on polkenut nyt paikallaan viisi vuotta. Toivoisin, että kun kunnat eivät siihen pysty, niin Salpalinjan perinneyhdistys voisi olla se kokoava voima, joka nostaisi Salpakeskus-ajatuksen uudelleen jaloilleen. Se tarkoittaa siis rahaa. Ei varmaan hirveitä summia tarvittaisi, jolla Salpalinjan vetovoima ja dynamiikka pantaisiin liikkeelle.

Kun kunnilla eikä perinneyhdistykselläkään rahaa siihen ole, on sitä saatava valtiolta. Suomen kunniavelan maksu veteraaneille on tältä osin kesken.

Siinä olisi lobbauksen paikka.

3 kommenttia:

Juha K kirjoitti...

Näin sivusta yhdistystä ja museoita seuranneena Salpalinjaa koskien, niin kieltämättä kaikkea leimaa se että asiat todellakin tapahtuvat hitaasti. Johtunee pitkälti asian luonteesta. Salpalinjasta on jonkin verran ollut juttuja lehdissä, tiedottaminen on siis sen puolesta onnistunut, silti tuntuisi kuin se viimeinen niitti jäisi aina tulematta. Salpa Jukola ja enduron MM-joukkuekilpailu ovat sen verta suuria joukkoja liikuttelevia tapahtumia että silloin on syytä työntää esitteitä ja tietoa kaikkien tapahtumiin osallistuvien kätösiin ja korviin. Paikalla on oltava ja mielellään vielä näkyvästi.

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Hitaasti tapahtuminen on seurausta perin niukoista resursseista. Ja meikäläiset vapaaehtoiset ja oto. toimijat eivät moneksi ehdi. Ja itseasiassa meikäläisen kaltaisia puolihullujakaan ei ole montaa, jotka tätä tiedotuspuolta tekisivät. Olet oikeassa, iskeä pitää ensi kesänä. Salpa-Jukola on vielä kesken, mutta Enduro-kisasta minulla on järjestäjien kanssa jo sopimus Salpalinjan esittelystä.

Nimetön kirjoitti...

oppineet paljon