Työmaan salassapito

Valtavan rakennustyömaan pitäminen täysin salassa oli mahdotonta. Kenttäarmeijan puolustuksessa olevien joukkojen lisäksi työmaalla oli enimmillään 35 000 rakentajaa ja 2 000 lottaa. Armeijan telttojen lisäksi linjalla oli tuhat lautaparakkia. Myös tuhat kuorma-autoa jätti jälkensä.

Järeän teräsbetonikorsun kuoppa, joita oli noin 450 kappaletta, oli jo yksistään noin 20 metriä pitkä, kymmenkunta metriä leveä ja kuusi metriä syvä. Kun kaivumassat oli kuopan reunalla, myllerretty maa-ala oli vieläkin isompi. Ampuma-alat raivattiin 200 - 300 metrin syvyyteen. Ne näkyivät avohakkuukaistoina. Kiviesterivistöjä oli yli 200 kilometrin matkalla.

On selvää, ettei tuollaisia "nähtävyyksiä" pidetty millään piilossa. Työmaa sijaitsi 15- 20 kilometrin päässä rajasta. Sen lentokuvaaminen oli varmasti naapurille mahdollista.

Mutta monin eri keinoin sentään yritettiin suojata työmaan ulottuvuuksia.

Liikkuminen työkohteilla tapahtui kulkuluvin, joita myös tarkastettiin. Rakentajille kävi työn kuluessa tietysti selville mitä he olivat tekemässä. Mutta mitä tehtiin naapurikohteessa, siitä ei ainakaan aktiivisesti kerrottu. Näin yritettiin rajata tietoa, jotta työntekijöille ei syntyisi kokonaiskuvaa edes lähialueelta, puhumattakaan laajemmista kokonaisuuksista.

Rakentajia oli tietysti kielletty puhumasta työn alla olevista sotilaskohteista. Majoitusalueilla oli ehdoton viinanjuontikielto. Sillä pyrittiin järjestyshäiriöiden ja muun pahennuksen lisäksi rajoittamaan hölösuita kertomasta koko totuutta esimerkiksi korttiporukkaan soluttautuneille "vihollisen agenteille".

Työkohteita yritettiin naamioida työn kuluessa. Puita kaadettiin vain se mikä työn kulun kannalta oli välttämätöntä. Joissakin kohteissa paljaaksi kaivettua maata "sammaloitiin". Se oli naisten työtä.
Valmiiden kohteiden naamioiminen on oma lukunsa.

Neuvostoliittoa ilman muuta kiinnosti menossa oleva uuden rajaseudun aktiivisuus. Useita havaintoja tehtiin muistiinpanoja tehneistä hiippailijoista, joista joitakin saatiin kiinni. Myös linnoittajien taustoja vähänkin epäilyttävissä tapauksissa tutkittiin. Jos oli syytä epäillä tietovuotojen mahdollisuutta, sellaiset henkilöt irtisanottiin tekaistuin syin. Todellista potkujen syytä ei kerrottu.

Juttuja linnoitustyömaan arjesta sen paremmin kuin muustakaan asiaan liittyvästä ei tuon ajan sanomalehdistä löydy. Joitakin pikkujuttuja onnettomuuksista tai rikoksista saattoi käräjäuutisten yhteydessä näkyä.

Niin kuin todettu, koko linnoitusoperaatiota ei pystytty pitämään salassa. Nyt tiedetään, että puna-armeija otti Suomen uuden itärajan linnoituksen huomioon hyökkäyssuunnitelmissaan jo niinkin aikaisin kuin syyskuussa 1940. Jatkosodan alkupuolella suomalaisten hyökkäysvaiheessa neuvostosotilailta saatiin saaliiksi karttoja, joissa oli varsin osuvia merkintöjä suomalaisten puolustusryhmityksistä ja linnoitetuista alueista.

Entä sitten tai nykymurteella kysyttynä, so what?

Kun kaikkea ei pystytty salaamaan ja tietoa kiiri yli rajan, oliko se lopulta sitten niin vaarallista. Näin jälkikäteen arvioituna yleisesti ottaen ei. Huikean iso linnoitustyömaa oli viesti mahdolliselle uhkaajalle, että maanpuolustustahto oli Suomessa Talvisodan jälkeen tallella, jos kohta entistä tiiviimpänä.

Ja tiedot vahvasta linnoituksesta voivat hyvinkin olla taustalla Stalinin tehdessä päätöksiä heinäkuun puolivälissä 1944 asevoimiensa suuntaamisesta Suomen rintamalta Keski-Euroopan taistelutantereille.

Salaisuuksien sopiva tahallinen tai tahaton vuotaminen saattoi olla viisautta.