Tulvitusjärjestelmät

Jo Karjalan kannaksen puolustussuunnitelmissa oli varauduttu erilaisten vesiesteiden, patoamisten ja tulvitusjärjestelmien tekoon. Ja niitä tehtiinkin. Patoamisilla nostettiin veden pintoja, pehmennettiin ranta-alueita, jotka estivät panssarivaunujen liikkumista sekä vihollisen kaivautumista. Talvella jäätyneenä tulvitusalueet muodostivat tasaisen ampuma-alan ja estivät niin ikään kaivautumisen.

Salpa-asemaan oli suunniteltu useita tulvitusjärjestelmiä. Niistä kolme rakennettiin.

Virolahden Ravijoella ja Säkäjärvellä tehdyt tulvitukset olivat pienehköjä ja ne lähinnä olisivat tehostaneet vesistöjen estearvoa ja vähentäneet rantapenkassa vihollisen pesiytymiseen sopivia katveita

Luumäelle rakennettu Kivijärven-Urpalanjärven tulvitusjärjestelmä on alueellisesti jo selvästi edellisiä merkittävämpi. Valmiina suunnitelma olisi lisännyt Salpalinjan estearvoa noin kymmenen neliökilometrin alueella Salpausselän harjulta etelään.

Suunnitelman lähtökohtana oli se, että Salpausselän (kuutostien) pohjoispuolella olevan Kymijoen vesistöön laskevan Kivijärven veden pinta on noin 15 metriä korkeammalla kuin harjun eteläpuolella sijaitsevan Urpalanjärven veden pinta. Urpalanjärvi laskee Urpalanjoen kautta suoraan Suomenlahteen.

Ensimmäiset ajatukset Kivijärven veden laskemisesta Salpausselän harjun läpi Urpalanjärveen tulivat esiin jo YH:n eli ylimääräisten harjoitusten aikana syksyllä 1939. Myöhemmin Teknillisen korkeakoulun vesirakennuksen professorina toimineen Viljo Castrenin suunnitelman pohjalta töihin käytiin jo talvisodan viime päivinä. Parin viikon jälkeen työt keskeytyivät ja jatkuivat todenteolla kesällä 1940. Järjestelmä oli valmis itsenäisyyspäivän aattona 1940.

Suunnitelman mukaan Kivijärvestä oli tarkoitus laskea padon ja harjun läpi johdettujen betoniputkien (valtatien alla) läpi vettä viiden kuutiometrin sekuntivauhdilla seitsemän päivän ajan. Tällöin Urpalanjärven veden pinta olisi noussut noin puoli metriä. Tulva-alue olisi laajentunut merkittävästi ja pehmentänyt alavaa maata. Kivijärven veden pinta olisi laskenut muutamia kymmeniä senttejä.

Salpausselän harjun ja Urpalanjärven väliin Vainikkalan radan rautatierumpuun saakka kaivettu lasku-uoma olisi toiminut panssareille kaivantoesteenä, sen etupuolella olevan pääaseman tukilinjana. Lasku-uoman estearvon säilyttämiseksi siihen laskettiin hiljalleen vettä, jotta kaivannon maaperä olisi pysynyt jatkuvasti pehmeänä.

Järjestelmään kuului kuusi patoa, joilla eri vaiheissa olisi voitu tarpeen vaatimalla tavalla aiheuttaa viholliselle hankaluuksia. Pääpadon jälkeen toiseksi tärkein pato oli Urpalanjoen suulla. Sen avulla olisi talvella voitu vaihdella Urpalanjärven veden pinnan korkeutta ja rikkoa jäätä ja siten estää vihollisen raskaan kaluston käyttö tulvitusalueella.

Kivijärven tulvitusjärjestelmän toimivuutta kokeiltiin heinäkuun alussa 1944. Viiden päivän juoksutuksen jälkeen koe oli keskeytettävä, kun padon uoma alkoi syöpyä hallitsemattomasti. Tässä vaiheessa oli ilmeisesti kaikkein lähinnä se vaara, josta on kummunnut hurjia tarinoita, että Kivijärvi olisi kokonaan tyhjentynyt ja avannut uuden lasku-uoman Suomenlahteen!

Lisätäänpä tähän keväältä 2017 uutta tietoa sekä uusimman tulvitusblogin lopussa on pari linkkiä aiempiin blogikirjoituksiin tulvitusaiheesta:
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2017/04/tutkielmasta-uutta-tietoa-tulvituksesta.html