Tähystys teräsbetonikorsuista

Massiivisten asekorsujen (konekivääri ja pst-tykki) ja joidenkin majoituskorsujen tähystysmahdollisuus järjestettiin teräksestä valettujen tähystyskupujen avulla. Tämän blogin otsikkokuva on juuri sellaisesta.

Tähystyskuvut oli suunniteltu siten, että ne vartiotähystyksen lisäksi mahdollistivat tulenjohtamisen ja lähipuolustuksen. Viestivälineenä kuvusta korsun sisätiloihin oli huutoputki.

Konekiväärikorsuissa oli kuvun lisäksi aseen ampuma-aukon vieressä erillinen tähystysrako. Siitä ampujan apulainen olisi pystynyt ammunnan aikana antamaan ampujalle tietoja tulen vaikutuksesta ja osoittamaan uusia maaleja. Pitkiä vöitä ammuttaessa ampujan näkyvyyttä ja tähtäystä olisivat näet rajoittaneet ruutikaasut ja piipun jäähdytysveden höyryt.

Panssarintorjuntatykin suuntauslaitteena suorasuuntausammunnassa oli optinen "kiikari". Tulenjohtaminen tapahtui tähystyskuvusta.

Teräsbetonikorsuihin asennetut tähystyskuvut painoivat mallista riippuen 9-12 tonnia. Niiden näkyvissä olevan terässeinämän paksuus on noin 30 senttimetriä ja sisähalkaisija mallista riippuen 80 - 100 senttiä. Kuvun rungosta on betonin sisässä metrin verran.

Ympäritähystyksen mahdollistavassa kuvussa tähystysrakoja oli kuusi kappaletta. Tehtiin myös esimerkiksi rinneratkaisuihin soveltuvia kupuja, joissa tähystysrakoja saattoi olla vain kaksi.

Tähystysraothan muodostavat teräsrakenteeseen katkoviivan. Esimerkiksi vuoden 1939 ns. vanhaa mallia oli Talvisodassa Mannerheim-linjassa muutamia katkennut tykistötulessa rakojen kohdalta.

Tähystysrakojen kohdalla kuvun sisällä on ns. sulkurengas. Se on laakereilla oleva noin 30 senttiä korkea ja reilun tuuman paksu teräsrengas. Muuten umpinaisessa renkaassa oli yksi aukko tähystystä ja erikoisrakenteista korsukonepistoolia varten. Näin tähystettäessä tai ammuttaessa mies sisällä käänsi laakereilla olevan renkaan haluamaansa kuvun rakoon ja oli siten suojassa muista raoista mahdollisesti tulevaa tulta vastaan.

Tuon sulkurenkaan ampuma-aukon lisäksi, renkaassa oli myös erillinen tähystysaukko. Siinä oli muutama kapea rako, ikään kuin säleikkö, jonka läpi tähystettiin. Kun ampuma-aukko käännettiin kuvun raon kohdalle, jäi "säleikkö" umpinaiseen kohtaan tähystysrakojen (aukkojen) väliin.

Jopa 12 tonnia painava kupu valmistettiin "yhtenä muruna" ja se oli suurin yksittäinen valukappale, mihin silloinen metalliteollisuus pystyi. Salpa-asemaan viritetyistä 378 erilaisesta teräskuvusta 340 valettiin Karhulan konepajan valimolla ( nyk. Ahlströmin valimo) ja loput Värtsilässä. Tuosta kokonaiskupumäärästä 30 oli tulenjohtokupuja ja 56 kappaletta konekiväärikupuja.

Kun Salpalinjan rakentamisen aikaan tavallisen kuorma-auton kantavuus oli 3-4 tonnia, on ymmärrettävä, että kupujen kuljetuksiin tarvittiin erikoisajoneuvoja. Varsinkin viimeiset metrit painavan kuvun siirtämisessä laudoitetun ja raudoitetun korsumuotin päälle olivat hankalia. Vahinkoja sattui ja saattoipa kupu romahduttaa koko virityksen pudotessaan kuusi metriä syvän korsumontun pohjalle! Rakentajien tuska on arvattavissa.

Jos oli valurautainen teräskupu painava, oli sillä myös hintaa. Kupu maksoi tuolloin 100 000 markkaa kappale. Pelkästään kuvun arvo oli siis 10 prosenttia koko korsun kustannuksista.