Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Mielenkiinto Salpalinjaan kasvanut


Vähän yli kuusi vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen Salpalinjaan liittyvän Salpalinja salat –blogikirjoituksen. Sen tein sokkona ”bittiavaruuteen” tietämättä, löytääkö juttu yhtään  lukijaa. No nyt tiedän, ettei kovin monta vielä silloin löytänyt. Tuohon aikaan facebookissa oli vain yksi Salpalinja-ryhmä (Suomen Salpa, nyt 325 jäsentä), sekin sillä kertaa hieman heikossa hapessa.

Ilmeisen hyvään aikaan onnistuin kuitenkin virittelemään Salpalinja-toimeliaisuutta niin blogin kuin facebookin Salpavaeltajat-ryhmän perustamisella (nyt 375 jäsentä, varmaan paljon samoja kuin Suomen Salvassa), sillä molemmat elävät vielä ja pitävät keskustelua yllä. Uskallan jopa väittää, että esimerkiksi em. fb-ryhmät ovat saaneet viime vuosien varrella paljon uusia jäseniä, vaikkeivät määrinä suuria olekaan.

On syytä muistaa, että Salpalinjasta puhuttaessa asiasektori  on hyvin, hyvin kapea. Valtavia ihmismassoja tällainen harrastus ja aihe ei kerää; muoti-ilmiöt ovat erikseen.

Joka tapauksessa omana käsityksenäni rohkenen todeta, että monesta eri syystä, kiinnostus Salpalinjaa kohtaan on viime vuosina selvästi lisääntynyt. Linnoitus on saanut uusia harrastajia, uusia sanansaattajia.

On mahdoton sanoa, näkyykö se esimerkiksi matkailijoina Salpalinja-kohteilla. Ne ovat ainakin säilyttäneet tasonsa. Sehän tarkoittaa sitä, että mm. museot ovat saaneet uusia kävijöitä ainakin saman verran kuin ”kävijäpoistuma” olisi muuten lukuja alentanut.

Salpavaellus on joka tapauksessa kasvanut hyvää vauhtia. Se kasvu on kulkenut tämän blogin ja facebook-toimeliaisuuden rinnalla. Syitä on myös onnistuneessa suojelijarekrytoinnissa. Niin tai näin, eteenpäin on menty.

Viimeinen vuosi on tämän blogin kirjoittamisen osalta ollut minulle sen seitsemän muun tulessa olevan raudan takia vaikeaa. Ja on tunnustettava, että iän myötä askelkin tuppaa lyhenemään; ihminen ehtii entistä vähemmän. Onneksi jotain on saatu julkaistuksi, kiitos vierailevien tähtien ja erityisesti Osmo Kimmon!

Vuoteen en ole käynyt katsomassa Google Analyticsin kävijätietoja. Nyt kävin, kiva yllätys, vuoden aikana blogissa piipahtaneiden eri kävijöiden määrä  kasvoi reilulla 10 000:lla nousten tämän blogihistorian kokonaislukuun noin 44 000 kävijään. Pitää muistaa se, että tilastokävijöistä korkeintaan noin puolet jää enemmän ja vähemmän koukkuun Salpalinjan saloihin. Osa seuraa juttuja kenties kuukausittain, osa harvemmin.

Totta kai lukijat pysyisivät paremmin ruodussa, jos pystyisin tiiviimmissä tahdissa tuottamaan relevanttia tavaraa. Ei silti, en estä lukemasta vanhoja juttuja uudelleen. Tämä on tämän blogin 316. kirjoitus!

Salpalinjaan liittyvän ja sitä sivuavan tietouden ulottaminen vaikkapa tuollaisen 20 000 eri ihmisen tajuntaan viimeisen kuuden vuoden aikana on joka tapauksessa paljon enemmän kuin ei mitään. Onhan se kuitenkin kaikki päälle sen, mitä historiakirjoista luetaan.

Blogi on luonteeltaan epätieteellistä. Juttuja harvemmin sidotaan tiukkaan lähdeaineistoon. Blogi on kevyenläntä lukemisto, jota on pikku pala kerrallaan helppo lukaista vaikkapa kahvikupin äärellä. Vaikka blogissa julkaistuilla kaikilla jutuilla ei ole taustalla tieteellistä näyttöä, ovat tarinat ja tiedot siitä huolimatta totta, niin totta kuin eri tiedonmuruista on irti saatu. Miksi ei olisi? Näkökulma- ja lisätietona blogijutut saattavat antaa ”kuivalle historialle” lihaa luiden ympärille. Uskoo ken uskoo ja tahtoo. Voihan joskus letkeällä tekstillä olla arvonsa vaikka vain ajanvietteenä.

Sekin on oma lukunsa, mikä on tieteelliseksi todisteeksi kelpaava lähdeviite. Asiakirjat sitä ovat, totta kai. Kun niitä ei ole, lähdeviitteinä näkee mainitun henkilöhaastatteluja, siis ihmisten muistinvaraista puhetta, vaikkakin omalla tavallaan seulottuja ja ristiintarkistettuja. Vähintään tähän jälkimmäiseen kastiin lasken kyllä kaiken tämän blogin asiatietouden kuuluvan. Jos joku asia ei sattuisi olemaan aivan saletti totuus, on se ainakin sinnepäin. Se ero blogin ja tiukan historian välillä varmasti myös on.

Omaa egoani tämän blogin osalta on hivellyt aina silloin tällöin kohdalle osunut mairitteleva lukijapalaute. Kiitos siitä, kukapa ei kehuista tykkäisi. Kielteistä palautetta on tullut hämmästyttävän vähän. Ilmeisesti sitä mielessään hautoneet ovat päätyneet siihen, ettei maksa vaivaa. Ja aina voi jutun jättää lukematta.

Pari mieluisaa elettä on tässä hiljattain taas kannustanut jatkamaan tämän sortin vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Arvostamani ja lajissaan iso piirilehti, Helsingin Reservin Sanomat, on pyytänyt lupaa julkaista aika ajoin verkkolehdessään valintansa mukaan blogejani. Se on hieno juttu ja voisi teoriassa kasvattaa blogin tavoitettavuutta. Ilomielin suostuin. Kenties seuraavassa numerossa nähdään ensimmäinen blogi.

Toinen rintaani röyhistänyt tuuppaus sattui ihan äskettäin, kun Maasotakoulun eräs varsin korkea upseeri kertoi lukeneensa viime aikoina blogejani. Onhan se jo reservi-iän ylittäneelle vanhalle reserviupseerille mukava tunnustus, että ammattiupseereitakin (ainakin yhtä) ajatelmani Salpalinjasta kiinnostavat.

Ei auta kuin yrittää tuottaa uutta lukemista edelleen lupaamassani, mihinkään sitoutumattomassa 1-2 viikon välein ilmestyvässä tahdissa.

TERHO AHONEN


3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Salpa-linja alkoi todenteolla kiinnostamaan kun tulin työkeikalle Puumala-Ruokolahti alueelle kuukausi sitten Eilen ällistyin kun "löysin" Konekiväärikorsu 4:n noin 300 m päässä asunnostani! Hieno blogisi on antanut paljon uutta tietoa,kiitos! T:Marko Huttunen

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Kiva kuulla! Et ole ainoa, jonka Salpalinja on vienyt mennessään!

Marko Huttunen kirjoitti...

Puumalan sillan toisella puolen niemen nokassa näyttäisi myös olevan bunkkerirakennelma? Asuintalon pihapiirissä niin en viitsinyt mennä katsomaan.