Ilta-Sanomien verkkojulkaisussa eilen illalla (14.4.2016) ja viime yönä videoreportteri Lauri Silvander välitti ansiokkaasti tunnelmia Luumäen
Kinnarilta konekivääri- ja 20 miehen majoituskorsusta numero 307.
Juttukokonaisuus oli harvinaista julkisuutta sekä myynnissä olevalle
”korsutontille” että myös Salpalinjalle. Myöhäisillalla katsoin, että juttua
seurasi verkossa parhaimmillaan noin 20 000 henkeä. Se on paljon.
Hattua täytyy nostaa toimittaja Lauri Silvanderin
ahkeruudelle, sinnikkyydelle ja vilpittömälle halulle tuoda esiin eksoottista
myyntikohdetta sekä tuottaa tietoa Salpalinjasta myös laajemminkin. Hän kertoi myös sen, että Salpalinjaan parhaiten voi ja kannattaa tutustua
Salpalinjan esittelyyn koulutettujen oppaiden avulla. Mainitsi hän senkin, että
esimerkiksi Salpavaellus viikko jälkeen juhannuksen on tarkoitukseen sopiva
alusta. Tuo kaikki oli asiallista tietoa. Hyvä!
Tämän kaltainen julkisuus palvelee aivan varmasti kaikkia
Salpalinja-toimijoita asian esillenostamisessa. Sitä lisää. Totinen totuus on,
että Salpalinjasta tiedetään vielä hyvin vähän, ihan liian vähän. Sotiemme
veteraanien ja heidän ikäluokkiensa ihmisten huikeana maanpuolustustahdon
näyttönä Salpalinjaa kelpaa kyllä ja pitääkin esitelllä nykypolville. Tässä
mielessä kaikki julkisuus Salpalinjalle on hyvää julkisuutta. Turhan tiukkapipoinen ei kannata olla, vaikka siltä kenties nyt näytän.
Salpalinja on historiakohde. Siihen ihmisten perehdyttäminen
luetaan toimintana lähinnä matkailuun. Historian ja matkailun yhdistäminen
palvelee tuotteena molempia. Salpalinjaa Suomen itsenäisyyteen ja nykyiseen
hyvinvointiimme osaltaan vaikuttaneena suururakkana ei kuitenkaan minun
mielestäni pitäisi vesittää tahallisella epätarkalla historiakerronnalla. Siihen
Ilta-Sanomien juttukokonaisuus todennäköisesti tahtomattaan ja tahattomasti
joutui pienessä määrin osalliseksi.
Jutun peruslähteenä pitkin iltaa, yötä ja vielä aikaisin
tänä aamuna suositeltiin juttukokonaisuuden pohjaksi eilen tehtyä korsukohteen
esittelyvideota, jossa toimittaja Silvander haastattelee korsutontin omistajaa Petri
Parkkoa.
Parkon opastus on sujuvaa, elävää ja värikästä, mutta onko paikoin liiankin värikästä. Minun
korvaani osui aika monta sellaista ”faktaa”, josta en ole koskaan
ennen kuullut! No se ei minun tietämykseni tuntien sinänsä ole ihme. Mutta
miettikääpä itse seuraavia oppaan kertomia tietoja.
Tämän ensimmäisen lähteenä hän tosin mainitsi, että tarina
kertoo:
Opas kertoi Salpalinjan rakentajista kaivon kaivajien olleen
parhaiten palkattu ammattikunta. Kontrahtiin kuului myös allekirjoittaa
sitoumus, että jos kesken kaivutyön kaivorakennelma sortuu, niin kaivaja
voidaan haudata suoraan kaivoon ja korsuun saadaan kaivaa uusi kaivo viereen!
Sitten muihin uusiin tietoihin. Salpalinjan
teräsbetronikorsut oli varustettu siten, että niissä pystyi oleskelemaan ilman
ulkopuolista huoltoa vähintään yhden kuukauden!
Teräsbetonikorsujen sisään rakennettiin yksi pehmeä seinä.
Se tehtiin majoitustilojen sisäkattoon puusta. Sen tehtävänä on imeä korsun
sisällä tapahtuneet aseiden vahingonlaukaukset, jotta ne eivät kimpoile vaarallisesti
pitkin korsua!
Konekiväärikorsun ampuma-aukon yläpuolella oleva ennalta
paikannettujen maalipisteiden sokkoammuntaan tarkoitettu maastokaari on Parkon
esittelemissä korsuissa viritetty jopa niin pitkälle, että niissä on otettu
huomioon myös tuulen vaikutus luodin lentorataan!
Korsun ilmastointilaitetta opas perusteli videolla sillä,
että korsuaseet olivat mustaruutikäyttöisiä ja ruutikaasut piti siksi saada
tuuletettua ulos! Tässä täytyy tämän
kirjoittajan hieman ihmetellä Salpalinjan asetekniikan myöhäisherännäisyyttä,
kun muualla maailmassa mustasta ruudista luovuttiin jo 1800-luvulla!
Ja lopuksi vielä yksi uusi nimike, joka voi nimenä olla
tottakin, jonka opas videolla toi esiin. Se on vasikkaluukku! Kyseinen luukku
löytyy korsusta koputtelemalla. Se paikka, jota korsussa vasikkaluukkuna
esiteltiin, on minulle opetettu varauloskäytävänä! Aina oppii uutta ja kuten
sanottu vasikkaluukulle löytyy varmasti uskottava selitys.
Vielä hieman tarkennusta maavaraisen teräsbetonikorsun
betoniseinän vahvuuksiin, jotka jutussa yleistettiin kaikki 2,5 metrin
paksuisiksi. Korsun katto on 2.1 m teräsbetonia, vihollisen puolen seinä 2,3
metriä paksu, ampuma-aukon seinä (sivuseinä) 1,9 metriä ja takaseinä 1,4 metriä
teräsbetonia. Suuruusluokkatasolla virhe ei ole suuren suuri, mutta aika monta
säkkiä sementtiä korsua kohti olisi tarvittu enemmän.
No, nuo minulle uutena Salpalinja-tietoutena esiin tulleet
muutamat yksityiskohdat kertovat, että tutkimista ja uutta asiaa Salpalinjassa
löytyy varmasti vielä paljon muutakin. Kehotan kuitenkin tämän lukijoita
lähdekritiikkiin ja miettimään edellämainittujen ”faktaesimerkkien” pohjalta, saako matkailuelämysten varjolla
Salpalinjasta tehdä tosiasioita hämmentävän ja epäuskottavan muumimaan? Vai
pitäisikö opastuksessa kenties tutkimaton ja jopa perätön tieto tuoda esiin
aina selkeästi ”tarina kertoo” –tietona. Senhän me kaikki tiedämme, että
tositarinat ovat opastuksen suola!
Joka tapauksessa suurkiitos Parkon Petrille, hän on tehnyt
ison työn Salpalinjan tunnetuksi tekemisessä matkailuyrittäjänä. Meistä
jokainen taaplaa tyylillään. Niin minäkin!
TERHO AHONEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti