Harparskog-linja heräämässä tutustumiskohteeksi

Talvisodan rauhanehdoissa Hanko ja sen ympäristö jouduttiin vuokraamaan Neuvostoliitolle. Yhtenäisen puolustuslinjan,  Harparskog-linjan, rakentaminen Hankoniemen poikki käskettiin samalla käskyllä kuin Salpalinjan rakentaminen. Työt alkoivat samaan aikaan Salpalinjan kanssa kevätkesästä 1940 ja niitä jatkettiin läpi välirauhan.

Harparskog-nimen linja sai kylästä, jonka kautta linnoitusketju kulkee. Linjan pituus Hankoniemellä rannasta rantaan on linnuntietä hieman yli viisi kilometriä. Linnoitteita on sen lisäksi niemen molemmin puolin saarissa varsin laajalla alueella, yhteensä noin 40 kilometrin matkalla.

Kiireellisimpänä pidettiin varsinaisen niemimaan linnoittamista. Kun valmiita tai lähes valmiita linnoituslaitteita, teräsbetonikorsuja Hankoniemellä on 20 kappaletta (laskutavasta riippuen luku voi olla myös muutaman enemmän), on niitä saarissa 26 kappaletta. Keskeneräisiä linnoituslaitteita H-linjalla on kaikkiaan noin 140 kappaletta. 

Kivistä tehtyä panssariestettä, 2-3 –rivistä, on Hankoniemellä yhdeksän kilometriä. Se on yhtenäinen aseman edessä.

Minulla oli eilen (16.4.2016) tilaisuus tutustua Harparskog-linjaan koko sen matkalla mantereen osalla. Kävimme 20 korsukohteella, sisällä tai päällä, joista parikolme oli keskeneräistä. Lisäksi kolmesta laitteesta ajoimme ohi, joista kahteen saimme katsekontaktin auton ikkunasta.

Maastoltaan linja on kaksijakoinen. Kun linjan itäosa on suhteellisen tasaista kangasmaastoa, on länsiosa kumpuilevaa kalliota. Esimerkiksi kiviesteen rakentamisessa tämä merkitsi kivien kuljettamista lännestä itään. Vastaavasti korsujen rakentaminen oli itäpäässä enimmäkseen maavaraista rakentamista ja lännessä louhintaperusteista. Sama koskee tietysti taistelu- ja yhteyshautoja.

Linnoituslaitteet ovat Hankoniemellä yleistäen aivan samanlaisia kuin Salpalinjalla. Kiviesteessä en tosin nähnyt nelirivistä estettä. Ja kallio, josta kivet oli louhittu, näytti olleen huomattavasti rikkonaisempaa kuin Salpalinjalla; näin myös kivien muodon osalta toleranssi on ollut pakosta väljempi.

Jos teräsbetonikorsujen rakenteista huomionarvoisia eroja haluaa hakea, niin tähystyskupuja vaikutti olleen majoituskorsuissa selvästi enemmän kuin Salpalinjalla. Vastaavasti ainakaan kahdessa konekiväärikorsussa ei ollut tähystyskupuja lainkaan. Ja monen kk-korsun ampuma-aukon vierestä puuttui tähystysrako. Myös sisäänkäyntejä oli kangasmaalla jouduttu suojaamaan erillisin betonimuurein.

Korsujen tähystyskupujen naamiointi on Hankoniemellä jätetty joko maalin ja tai melko korkeiden rautatappien varaan viriteltäviin naamioverkkoratkaisuihin. Salpalinjan tähystyskupujen muotoja on häivytetty selvästi enemmän erilaisin kivirakennelmin.

Kimmo Nummelan ansiokkaalta http://www.hangonrintama.fi/ -sivustolta on luettavissa, että Harparskog-linja oli puolustusvoimien käytössä aina 1980-luvun lopulle saakka, jolloin aseet vasta poistettiin korsuista. Aseet linjasta oli kertaalleen poistettu jo sodan jälkeen, mutta ne oli asennettu takaisin 1960-luvulla kylmän sodan viileinä vuosina.

Ja tässä tulee tarkennusta edelliseen kappaleeseen, lisätty 26.4.2016: http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/47785/Puolustusvoimat+aseisti+++Hangon+rintaman+uudelleen

Edellisestä johtuen sisätiloiltaan Harparskogin teräsbetonikorsut ovat paremmassa ja kalustukseltaan monipuolisemmassa kunnossa kuin vastaavat Salpalinjalla. Tosin kun sisällä on esimerkiksi erilaista puutavaraa lahoamassa enemmän, on myös sotkuakin enemmän.

Teräsbetonikorsujen ampuma-aukkojen suojauksessa pitemmälle jatkunut käyttöikä näkyy erilaisina toimivilta vaikuttavina metalliluukkuviritelminä. Ja pistipä korsunkoluajan silmään myös se, että savuhormeissa oli metallihatut, jotka oli munalukolla lukittu paikoilleen. Näin eivät hormit täyty ilkivaltaroinasta.

Myöhempään jatkuneesta käyttövalmiudesta johtuu myös se, että korsuihin tutustumista haittaa piikkilangan runsas määrä Salpalinjaan verrattuna. Jalkoihin on syytä maastossa katsoa ahkerasti.

Ja niin kuin Salpalinjassa, estää korsuihin noussut vesi muutamassa tapauksessa sisäänmenon.

Kaiken kaikkiaan Salpalinjan rakenteet tuntevalle käynti Harparskog-linjassa oli avartava ja uskoa vahvistava elämys. Meidän pikkuryhmämme käytössä oli ainoa linnoituksen esittelyyn käytettävissä oleva paikallinen opas, Jani Patjas Tammisaaresta. Korsujen sijainnista käytettävissä oleva karttakopio on sen verran epätarkka, että ilman opasta kohteiden löytäminen olisi vienyt tuntitolkulla enemmän aikaa.

Ja niin kuin tuosta edellisestä kappaleesta välillisesti selviää, Harparskog-linja on saanut nukkua ruususen unta matkailun häiritsemättä. Nyt kun puolustusvoimat on jo vuosia ollut pois kuviosta ja kun linjan maa-alueet ja oppaan mukaan myös linnoituslaitteet omistaa yksi ainoa omistaja, Fiskars Oy, voisi esittelykierrosten tuottaminen laajemminkin olla mahdollista. Ja sitä toimintaa alueen ainoa opas kertoi valmistelevansa. Sille toivomme menestystä.

Toistaiseksi ryhmiä Hankoniemen linnoitukseen on tutustunut vain pari per vuosi. Eikä Patjaksen arvion mukaan yksittäisiä kulkijoitakaan ole ollut kuin korkeintaan kymmeniä vuosittain.

Tässä linkki edellisen Hankoniemen käynnin kirvoittamaan blogiini:  http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2013/08/harparskog-linja.html

TERHO AHONEN